Mainos

Sanna Marinin hallitus

  • 2 677 461
  • 21 453

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Enkä mitenkään erityisesti puolusta hallituksen talouspolitiikkaa - pidän sitä aivan liian oikeistolaisena ja olen maaliskuusta saakka toivonut kunnollista suoraa tukea etenkin pk-yrityksille ja yleiseen kysynnän elvyttämiseen.

Muuten pitkälti ollaan samaa mieltä. Mutta Marinin hallituksen politiikka ei ole oikeistolaista. Politiista linjaa on vaikea nykyään laittaa tarkkaan muottiin. Perinteiseen oikeistolaiseen politikkaan ei kuitenkaan kuulu lähinnä julkisen sektorin palveluiden kasvattaminen velkarahoilla, yritysten heikentäminen eikä vahvassa elvytystilanteessa kansalaisten ostovoiman mahdollinen leikkaaminen.

Jos oikeistolaista politikkaa nykytilanteessa mietitään, näin se menisi:

* Verotusta alas, paljon
* Lisää velkaa, paljon
* Työpaikkoja lisää kulutuksen kautta
* Rakenneuudistus käyntiin 2021-2025

Tosin viimeinen on vaikea. En tiedä, onnistuisiko.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Muuten pitkälti ollaan samaa mieltä. Mutta Marinin hallituksen politiikka ei ole oikeistolaista. Politiista linjaa on vaikea nykyään laittaa tarkkaan muottiin. Perinteiseen oikeistolaiseen politikkaan ei kuitenkaan kuulu lähinnä julkisen sektorin palveluiden kasvattaminen velkarahoilla eikä vahvassa elvytystilanteessa ostovoiman mahdollinen leikkaaminen.

Jos oikeistolaista politikkaa nykytilanteessa mietitään, näin se menisi:

* Verotusta alas, paljon
* Lisää velkaa, paljon
* Työpaikkoja lisää kulutuksen kautta
* Rakenneuudistus käyntiin 2021-2025

Tosin viimeinen on vaikea. En tiedä, onnistuisiko.
Lihavointi oma - kysy tuota Orvolta, itse asiassa ilmeisesti Lepomäeltä myös. Velka on synti. Verotuksen alentaminen on tunnetusti melkoinen heikosti elvyttävä toimi etenkin jos se lamassa kohdistuu keski- ja korkeatuloisiin, jotka laittavat säästöön ja maksavat velkojaan pois. Sen sijaan voisikin toki roimasti vähentää pienituloisten verotusta ja esim. alentaa vaikka toimeentulotuen verotusta. Rakenneuudistukset eivät sinänsä ole erityisen oikeistolaisia, tai varmasti on oikeistolaisiakin, mutta yksi osa niitä uudistuksia varmasti olisi epäterveiden yritystukien sekä erinäisten laajojen ilmaistyökokeilujen eliminoiminen.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Yllättävän vaikeata näyttää se helikopterirahan pudottaminen olevan. Pk-yritykset edelleen odottavat ja kansantaloutta puolestaan odottaa työttömyyden aalto, kun sitä rahaa nyt ei vaan kysynnän elvyttämiseksi merkittävästi kuulu. Ja noista muista kohdista niin ihan ok-periaatteita kaikki - eivät nyt mitään pika-apua mihinkään, mutta mitä noista hallitus on spesifist kieltäytynyt noudattamasta? Itse olen ymmärtänyt että käytännössä lähes kaikki (ja sangen vuolas) julkinen kritiikki on kohdistunut siihen, ettei hallitus ole joutuisasti "luonut" noita laskennallisia (siis ilmeisesti johonkin tupakkiaskin kanteen VVM:ssä hätäisesti laskettuja) "työpaikkoja". Jotka juuri nyt ovat yhtä tyhjän kanssa - vaikka todennäköisesti auttavat ainakin jonkin verran jossain kauemmassa tulevaisuudessa.
Myönnän että tiputtamisessa(kin) on epäonnistuttu.
Minun väite ei ollut, että hallitus olisi eksplisiittisesti kieltäytynyt noista toimista, vaan esitin että Marinin olisi pitänyt julistaa että raportin mukaisia jatkotoimiakin tehtään.
Nyt Marinin vastaus oli niin mahdolisimman välttelevä kuin vain voi.
" Rakenteelliset uudistukset eivät ole suhdannetoimia, eikä niitä pidä suhdannetoimina käsittää, Marin korosti. "
" Sopeutustoimista keskustelemisen paikka on Marinin mukaan vasta myöhemmin."
Mayana, mayana.

Jos olisin ollut UPM:n johtajana niin olisin tehnyt täsmälleen saman johtopäätöksen siitä, että kannattaako niitä toimia odottaa.

Ps. ei ole UPM kymmenen omistjajan joukossa ensimmäistäkään amerikkalaista eläkeyhtiötä, joten aika vaikea on nähdä niiden ohjaavan johtoa. Neljä suomalaista eläkeyhtiötä siellä sitä vastoin on.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Lihavointi oma - kysy tuota Orvolta, itse asiassa ilmeisesti Lepomäeltä myös. Velka on synti.

Tämä asia on selvä. Jokin verran Kokoomuksessa on ollut keskustelua, mutta koronan jälkeen linjakkaasti: lisää velkaa elvytykseen investoinneilla ja veroja alas. Varsinkin Lepomäki on tätä mieltä ja muistelen, että tuli puolueen linjanakin.

Verotuksen alentaminen on tunnetusti melkoinen heikosti elvyttävä toimi etenkin jos se lamassa kohdistuu keski- ja korkeatuloisiin, jotka laittavat säästöön ja maksavat velkojaan pois. Sen sijaan voisikin toki roimasti vähentää pienituloisten verotusta ja esim. alentaa vaikka toimeentulotuen verotusta.

Kyllä. Mutta kaikissa tuloluokissa, jotta saadaan kulutukseen vauhtia. Se miten veroja tarkalleen laskettaisiin, kaipaa vvm:n ammattilaisten laskentaa ja arvioita siitä, tulisiko samaan aikaan haittaverotusta nostaa. Luultavasti. Kulutusta tulisi siis suunnata samalla.

Rakenneuudistukset eivät sinänsä ole erityisen oikeistolaisia, tai varmasti on oikeistolaisiakin, mutta yksi osa niitä uudistuksia varmasti olisi epäterveiden yritystukien sekä erinäisten laajojen ilmaistyökokeilujen eliminoiminen.

Kyllä. Niissä on sairaasti ilmaa ja ihmetellä täytyy, miten EK:n painostuksesta huolimatta vahingollisia yritystukia ei saada alas.

Osaltani huomiseen. Täytyy tehdä pari valmistelua.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Ja kun tunnetusti UPM ei edes saa mitään tukia, eiku..
10 miljardia eli 10 000 miljoonaa liikevaihtoa tekevä yritys, joka maksaa puoli miljardia suoranaisia veroja ja toisen puolen työntekijöiden kautta, saa siis 43 miljoonaa alennusta sähköverosta. Eipä tuo kovin kommoisena tukena voi tähdä.
 
Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko

Eihän nämä muuten ole kummoisia rahoja muuten paitsi silloin, jos puhutaan työntekijöiden palkoista?
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Eihän nämä muuten ole kummoisia rahoja muuten paitsi silloin, jos puhutaan työntekijöiden palkoista?
Aika harva ihminen on niin tyhmä, että maksaa vaikka netflixistä jos ei sitä katso tai osta kaupasta varsisellereitä, jos eivät niitä syö vaikka ne maksaisivat vain kympin tai pari. Ei yritykset ole sen typerämpiä tahoja, että he pitäisivät palkkalistoillaan työntekijöitä, joita ilman he säästävät muutamiakin kymmeniä miljoonia.
 
Zeic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JHT
Marinin viimeisin avautuminen siitä kuinka Twitterissä olisi joku raivokas lynkkausmieliala käynnissä, tuo mieleen lähinnä heikon itsetunnon omaavan henkilön, joka ei siedä sitä, että joku on hänen kanssaan eri mieltä ja kyseenalaistaa hänen toimintatapansa. Hieman pitäisi pääministerin kyetä rakentavampaan dialogiin. Ja ennenkaikkea niitä konkreettisia myönteistä talouskehitystä edistäviä toimia nyt, eikä jotain Stalinin aikaista yli-ideologista vasemmistopaskaa.
Marinin puheissa oli kyllä aihettakin kritiikkiin. Kuten esimerkiksi:
  • Kannattava tehdas. Missä on todettu että tehdas on kannattava, mikäli koko yhtiö on voitollinen? Tuotannon vähentäminen on firmallekin vastenmielinen toimenpide, johon en usko ryhdyttävän ilman hyvää syytä (eli sitä että argumentit "paperia tuotetaan liikaa" ja "Suomessa se on kalleinta" pitävät paikkaansa.) Tietenkin suomen kannalta kurja että vähennys tulee täältä, mutta kuihtuvaan liiketoimtaan takertumisella ei hyvä yleensä heilu.
  • Vanha kunnon osinkojen demonisointi. Jos haluat osinkoja osta itselle yhtiön osakkeita, ei siihen estettä ole. Niille jotka omistavat yritystä on oikeutettua odottaa sijoitukselleen tuottoa, joko osinkojen tai arvopaperien arvonnousun kautta.
  • UPM syyllistäminen siitä että investoinnit on laiminlyöty. On syytä uskoa että yrityksellä itsellään on paras tieto siitä mihin kannattaa investoida. Ainakaan paras tieto ei ole demarien puoluejohdolla, siitä olen jokseenkin varma. Vaikka sijoittajat pitävät osingoista, itseasiassa vielä enemmän sijoittajat pitävät kannattavasta kasvusta. Yritysten on vain hankala keksiä miten se saavutetaan. Kuitenkin se että yhtiö myy tai lopettaa kannattamattomia toimintoja mahdollistaa yrityksen pysymisen elinvoimaisempana, joka taas mahdollistaa investoinnit toisaalle.
Vielä pieni esimerkki työn tekijän kannalta vastenmielisestä tilanteesta. Yritys, jossa työskentelen myi joitain vuosia sitten osan liiketoiminnoistaan jenkkiläiselle firmalle. Tätä tietenkin yhteiskunnallisesti valveutuneet ja fiksut vasemmistolaisetkin työpaikalla kritisoivat, etenkin kun pystyi helposti ennustamaan että myyty osa tullaan todennäköisesti lopettamaan, kuten sitten kävikin. Yhtiö käytti kaupasta saadut rahat investoimalla kannattavammalle liiketoiminta-alueelle, niin että tänä päivänä pystyy jokseenkin varmasti sanomaan, että tilanne on nyt parempi mitä se olisi ollut aiempaan liiketoimintaan panostamalla. Kyllä yritysten pitää voida optimoida toimintaansa, menestyvä yritys on myös työntekijän etu. Sitäpaitsi irtisanotut työllistyivät nopeasti uusiin työpaikkoihin.
 
Viimeksi muokattu:

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Mä tykkään tuosta Häkkäsestä. Hän kun kritisoi Marinia ja vasemmistoa, niin se sävy millä puhuu vasemmistosta hehkuu halveksuntaa ko. poliittisen suuntauksen puolueita kohtaan. On ihan rehellisesti oikeistolainen, ylempää luokkaa ja vähän ehkä kusipääkin. Eikä häpeä sitä yhtään. Kokoomuslaiset yrittää yleensä olla jotenkin salaa demareita, että ihmiset tykkäisi eikä pahoittaisi mieliään. Mutta Häkkänen ei sitä tee, vaan ihan rehellisesti vetää kunnon jakolinjat.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Sitä suuremmalla syyllä voi kysyä pääministerin tavoin, että "mikä riittää?"
Vitun naurattavaa tekopyhyyttä Marinilta. Tästä jo aiemmin viestin laitoin.
top-10 suurimpien omistajien joukossa on neljä suomalaista eläkeyhtiötä ja Nordean kautta heillä omistusta vielä enemmän. Eläkeyhtiöiden tuotto-odottamat osakkeiden tuotolle ennen inflaatiota on 6-7%, mutta voihan siitä kysyä, että mikä niille eläkeläisille riittää?
Valtion solidium on Sammon kautta merkittävä omistama. Missä on valtion pohjattoman kassan pohja, mikä riittää?
top-20 omistajan on myös kela. Mikä määrä rahaa niille työttömille riittää?

Mitä jos annetaan paperityöläisten pitää työpaikkansa, pyörittelevät vaikka peukkuja siellä, mutta sitten vastineeksi leikataan kaikilta yltämainituilta prosentti? Varmasti vähempikin riittää?
 
Jeffrey

Jäsen
SDP:n varapuheenjohtaja saa parhaillaan aikalailla selkäänsä A-Studiossa. Takeltelee esimerkiksi, että hallitus ei ole nostanut, tai ei ole nostamassa yhdenkään yrityksen verotusta, kun totuus taitaa olla aika eri. Kokoomuksen ulosanti huomattavasti parempaa, sillon kun Orpo ei ole esillä.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut

Niin, eiköhän tuo verotuksen nostaminen ole itsestäänselvyys. SDP huomaa hallituksesta ensimmäisenä, että rahaa ei tule taikasanalla yhdestäkään tyhjentymättömästä lähteestä. Sitä ennen heidän puheenjohtajansa toki ratkaisee maailman kaikki ongelmat uudella lisätalousarviolla.

Tai no, Keskustalla ei ole ongelmaa tämän havainnoinnissa, mutta asema hallituksessa ei anna lupaa toimia.

Mitä tulee A-studion keskusteluun, en Häkkäsenkään sanomisia osta sataprosenttisesti, mutta olipa pitkästä aikaa erittäin heikko asetelma SDP:n tappioksi. Yllättävää, että moinen meni läpi noinkin kontrollifriikissä puolueessa.
 
Olihan tuo demarien Matti Myttynen melko heikko Häkkästä vastaan. Olisi kyllä ollut sitä noilla argumenteilla ihan yksinkin, ilman Häkkästäkin.
 
Analyzer

Jäsen
Olihan tuo demarien Matti Myttynen melko heikko Häkkästä vastaan. Olisi kyllä ollut sitä noilla argumenteilla ihan yksinkin, ilman Häkkästäkin.

Oli kyllä heikko esitys Myttyseltä, mutta taitaa miehellä olla toistaiseksi aika ohut kokemus valtakunnanmediassa esiintymissä. Lisää harjoitusaikaa varmasti tulevaisuudessa luvassa, koska kuuluu Marinin sisäpiiriin.

Häkkänen on kyllä debateissa aika kova luu ketä tahansa vastaan, mutta nyt oli helppo iltapuhde.
 
Zeic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JHT
Onko muuten jostain luettavissa faktana tämä Kaipolan tehtaan kannattavuus, jota joka yhteydessä toistetaan?
Talouselämä lehdessä 26/2020 väitetään: tuotteet ovat heikkoja näkymaailmaan, eikä vieressä ole sellutehdasta tukemassa tuotantoa. Karkeasti siis sama mitä arvoisa Telaketju tuossa kertoi.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
UPM:n itsensä mukaan tehdas on kannattava ja tehokas, mutta sijaitsee logistisesti kaukana markkinoilta ja lisäksi ko. tehtaan tuottaman paperin kysyntä on laskusuunnassa. Ilmeisesti siis markkinat ovat heikentymässä siten, että tehtaan ennustetaan olevan kannattamaton joskus tulevaisuudessa ja siihen ei enää haluta investoida. En tiedä ovatko faktoja.

Voisivat olla. Paperiliiton Vanhala sanoi, että Kaipola on pinnan päällä, korona notkautti kysyntää pahasti, ja koneita on Suomesta lähtenyt/lopetettu. Ei Vanhala ihmetellyt tilannetta tai jeesustelut. Halusi yhteistä tulevaisuuspolitiikkaa siinä kuin Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälä.

Kumpikin olivat asiallisen fiksuja ja toivat esille sen, että 10-20 vuotta voi mennä jonkun tuotteen kehittelyyn ja siksi tarvitaan hallituksilta selkeitä linjauksia pidemmälle ajalle teollisuuspolitiikasta ja muusta. Erikseen kertoivat yksityiskohdat, varsinkin Härmälä.

Kyllä tuosta voi mielestäni sanoa, että jos ei ole tai voi olla linjauksia teollisuuspolitiikasta pidemmälle aikavälille Suomessa, lähtöhaluja on muuallakin. Sijaintimme on ongelmallinen, jota tulisi kompensoida. Nyt ei taida onnistua.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Marinin puheissa oli kyllä aihettakin kritiikkiin. Kuten esimerkiksi:
  • Kannattava tehdas. Missä on todettu että tehdas on kannattava, mikäli koko yhtiö on voitollinen? Tuotannon vähentäminen on firmallekin vastenmielinen toimenpide, johon en usko ryhdyttävän ilman hyvää syytä (eli sitä että argumentit "paperia tuotetaan liikaa" ja "Suomessa se on kalleinta" pitävät paikkaansa.) Tietenkin suomen kannalta kurja että vähennys tulee täältä, mutta kuihtuvaan liiketoimtaan takertumisella ei hyvä yleensä heilu.
  • Vanha kunnon osinkojen demonisointi. Jos haluat osinkoja osta itselle yhtiön osakkeita, ei siihen estettä ole. Niille jotka omistavat yritystä on oikeutettua odottaa sijoitukselleen tuottoa, joko osinkojen tai arvopaperien arvonnousun kautta.
  • UPM syyllistäminen siitä että investoinnit on laiminlyöty. On syytä uskoa että yrityksellä itsellään on paras tieto siitä mihin kannattaa investoida. Ainakaan paras tieto ei ole demarien puoluejohdolla, siitä olen jokseenkin varma. Vaikka sijoittajat pitävät osingoista, itseasiassa vielä enemmän sijoittajat pitävät kannattavasta kasvusta. Yritysten on vain hankala keksiä miten se saavutetaan. Kuitenkin se että yhtiö myy tai lopettaa kannattamattomia toimintoja mahdollistaa yrityksen pysymisen elinvoimaisempana, joka taas mahdollistaa investoinnit toisaalle.
Vielä pieni esimerkki työn tekijän kannalta vastenmielisestä tilanteesta. Yritys, jossa työskentelen myi joitain vuosia sitten osan liiketoiminnoistaan jenkkiläiselle firmalle. Tätä tietenkin yhteiskunnallisesti valveutuneet ja fiksut vasemmistolaisetkin työpaikalla kritisoivat, etenkin kun pystyi helposti ennustamaan että myyty osa tullaan todennäköisesti lopettamaan, kuten sitten kävikin. Yhtiö käytti kaupasta saadut rahat investoimalla kannattavammalle liiketoiminta-alueelle, niin että tänä päivänä pystyy jokseenkin varmasti sanomaan, että tilanne on nyt parempi mitä se olisi ollut aiempaan liiketoimintaan panostamalla. Kyllä yritysten pitää voida optimoida toimintaansa, menestyvä yritys on myös työntekijän etu. Sitäpaitsi irtisanotut työllistyivät nopeasti uusiin työpaikkoihin.

Erittäin hyvä kirjoitus, josta on helppo allekirjoittaa joka sana. Listaan voisi myös lisätä Marinin pohdinnat irtisanomisen vaikeuttamisesta ratkaisuna tilanteeseen.

Tällaiset möläytykset pääministerin suulla yhdistettynä haihatteluun kuuden tunnin työpäivästä, paitsi jouduttavat teollisuuden hakeutumista maihin, joissa on kilpailukykyisemmät työehdot, ovat myös omiaan pitämään investoinnit loitolla täältä.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Kokemattomuuden piikkiin voi varmasti asetella osan tilanteesta. Ajan kanssa voisi olla paremmin hahmotettavissa puolueen ja hallituksen johtamisen ero varsinkin käytännön tasolla.

Uskokaa tai älkää, turvallisuuden tunne ja luottamukseni siihen, ettei nykymeno eskaloidu vielä oikeaksi sisäpoliittiseksi kriisiksi, murenee vähitellen. Eikä siitä voi syyttää pelkästään koronaa, vaikka siinä on yksi tekijä, joka kiristää tunnelmia yleisesti.

Vielä pari vuotta sitten olisi voinut nauraa väitteelle, että avoin konflikti on mahdollista Suomessa.

Nyt on viimeisiä hetkiä unohtaa äärimmäisen vasemmistohallituksen ihanuus ja oikeasti keskittyä Suomen etuun. Jopa komissaarin viran menetyksen uhalla.

Politiikan keskiössä kannattaisi uskoa, että kansan syvät rivit kokevat monet päättäjille luontevat miljardien vempautukset äärimmäisen epäreiluina. Eduskunnassa voi kuulostaa pakolliselta nakata miljaardeja Eurooppaan ja loput liikkumisen vaikeuttamiseen, mutta jos se tarkoittaa veronkorotuksia ja köyhimmälle osalle lopunkin leivän kaventumista, sitä ei kyetä koskaan riittävästi perustelemaan. Tavallinen suomalainen ei koe milloinkaan oman etunsa ajattelemista vaaralliseksi, ei vaikka kuinka perustelijan silmät leimuaisiviat.

Asiathan eivät oikeasti ole näin suoraviivaisia, mutta näin ne koetaan.
 
Viimeksi muokattu:

molari

Jäsen
Myös se Marinin ja monen hänen kannattajansa kommentti ahnaista sijoittajista ja suurista osingoista ei oikein kanna, kun asiaan viitsii hieman perehtyä. UPM:llä on pidemmän ajan päätös, miten osinkoa maksetaan ja se on ollut n. 4-5 %:a ja siitä verot pois, ei siitä nyt (pien)sijoittaja hirveästi kostu. Sama kurssinousun kanssa, myydessä luovutusvoittoveroa menee jopa kolmannes.

Kovin sijoittajavihamielistä porukkaa Suomessa on. Toki, kun tutkii nykyhallituksen ministerien varallisuustietoja, Timo Harakka on ainut jolla on edes jonkinlainen osakesalkku, sinänsä surullista sekin.
 
Samalla 13:sta suurimmasta Helsingin pörssin omistajasta ainakin 7 taitaa olla joko valtiota tai meidän eläkerahastoja. Tähän vielä lisäksi sitten ihan tavallisten suomalaisten säästöjä rahastoissa. Mutta tässä analogiassa tärkeintä on vastakkainasettelu ja ääntenkalastelu luomalla jotain mielikuvia joistain rahanhimoisista Lalli Leipäjuustoista jotka riistävät köyhiltä ja itse saa toimia Robin Hoodina.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Myös se Marinin ja monen hänen kannattajansa kommentti ahnaista sijoittajista ja suurista osingoista ei oikein kanna, kun asiaan viitsii hieman perehtyä. UPM:llä on pidemmän ajan päätös, miten osinkoa maksetaan ja se on ollut n. 4-5 %:a ja siitä verot pois, ei siitä nyt (pien)sijoittaja hirveästi kostu. Sama kurssinousun kanssa, myydessä luovutusvoittoveroa menee jopa kolmannes.

Valtio sai osinkotuloja ja pääomapalautuksia noin 1.8 mrd euroa (2017). Valtio saa noin 6.0 mrd yhteisöveroa ja noin 2.2 mrd pääomaveroja.

SDP:n ja vasemmiston näkemys on, että tilanne on kohtuuton sen osalta, että pääomaverotus lisää (lievemmin ylläpitää) tuloeroja, koska pienellä osalla veronmaksajista on mahdollisuus vaikuttaa siihen, verotetaanko tuloja ansio- vai pääomatuloina. Kun niitä verotetaan pääomatuloina, vero on matalampi kuin ansiotuloina silloin kun kyse on suuremmista tuloista. Mutta kohtuuttomuuskin pitää ansaita ja sen ansainneet ovat kärkiveronmaksjia puheista huolimatta.

Isompi pohdittava olisi, miten verotuksella voisi ohjata yrityksen investointeihin pääomia sen sijaan, että niitä nostetaan ulos. Ja toinen kysymys, miten palkansaajaa voisi verotuksella kannustaa lisäämään osaamistaan. Molemmat ydinasioita tulevan talouskehityksen kannalta. Näihin Marinin hallituksen tulisi keskittyä ja antaa näkemyksenä laajemmista linjoista sekä konkreettisista uudistuksista.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona

Itseasiassa jos tarkkoja ollaan, niin pienellä osalla on mahdollisuus jättää verot maksamatta kierrättämällä osakkeet erilaisten rahoitusistrumenttien kautta ja myöhemmin nostamalla ne ulos pienemmän verotuksen maissa. Tähän on jo muissa maissa puututtu, mutta Suomessa ei ole. Kun sitten lähtee rikkaat tms. höpö höpöä.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Nyt kun kansan ostovoimaa ei lisätty, vaan supistetaan useilla eri tavoilla, mainitsemasi kysyntälama tulee ongelmaksi.

Olen monta kertaa todennut, että Saksan mukaan. Jättimäinen elvytys, omien päähankkeiden suojelu ja veronalennus vaikka tilapäisenä.
Siis millä tavalla hallitus supistaa kansan ostovoimaa? Tähän mennessä on käsittääkseni päätetty 5,5 miljardin euron elvytyksestä ja päälle tulee vielä EU:n elvytyspaketti. Sivumennen sanoen oikeisto-oppositio keväällä lisäbudjetin yhteydessä kauhisteli velkaantumista ja myöskin vastusti EU:n elvytyspakettia. Jo tähän mennessä Marinin hallitus on elvyttänyt enemmän kuin Vanhasen porvarihallitus aikoinaan, kun oli edellinen suuri lama.

Marinin hallituksen talouspolitiikkaa ei missään nimessä voi pitää optimaalisena, mutta tällaisena lama-aikana on huomattavasti parempi kuin jokin kamreerimaista talouskuria ihannoiva porvarihallitus.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös