Siltä vähän vaikuttaa, että työllisyydelle ei tehdä (taaskaan) mitään oleellista. Sen sijaan etuuksista ei luovuta - ei eläkeduista eikä ansiosidonnaisesta.
Työttömyys pysyy korkeana ja kasautuu etenkin nuorille aikuisille. Tämä on tietoisen politiikan tulosta, ei mitään vääjäämätöntä ajopuuna kellumista, johon ei voida vaikuttaa. Talouden notkahdus on toki taustalla, mutta niin se on ollut nyt 13 vuotta. Silti keksitään aina uusia selityksiä, miksi juuri nyt ei pidä tehdä päätöksiä.
Jotenkin kuvaavaa, että vieläkin jaksetaan nälviä aktiivimallista. Kyllä se omaankin talouteen kopsahti silloin, mutta mitä sitten? Jäi parit viikonloppukaljat juomatta, hurjaa. Työttömältä voi jäädä 1000e kuukausituloista saamatta, ja kun työtön ei ole töissä, valtio maksaa viulut.
Suomessa on yksi suuri ongelma, ja se on työurien pituus. Ensin jumitetaan vuosikausia pääsykokeihin päntäten, kunnes ollaankin kolmekymppisiä valmistumisen kynnyksellä. Siitä sitten taistelemaan työmarkkinoille, kun työttömänä on yli 300 000 ihmistä, joista suurella osalla on ihan tutkintojakin suoritettuna. Parikymmentä vuotta kun on tehnyt oikealla alalla töitä, niin sitten alkaakin olla jo valmiina eläkkeelle. Ja vaikkei olisikaan, niin eläkeputki saadaan järjestettyä.
Ei ole ihme, että syntyvyys laskee trendinomaisesti. Moni elää sellaisessa epävarmuudessa pitkälle aikuisikään, että ei niitä lapsia kiinnosta tai välttämättä edes voi hankkia. Väitän, että tämä epävarmuus menee suurelta osin taloustilanteen/-politiikan piikkiin. Ei tunnu lainkaan siltä, että tulevaisuudessa odottaisi parempia asioita. Valtionvelka ei minua pelota, mutta se pelottaa, että tässä pitäisi katsella tulevatkin vuodet, kun keski-ikäisten edunvalvontaan keskittyvät puolueet ja etujärjestöt jakavat kutistuvaa kakkua.