Mainos

Sanna Marinin hallitus

  • 2 677 236
  • 21 453

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jep. Mielenkiintoista tulee olemaan se, milloin tuo "sen jälkeen" alkaa.

Julkista taloutta tulee tehostaa. Kunnat ja valtio ovat kulkemassa "kestämättömän velkaantumisen tietä". Vihriälän raportin mukaan ongelma ei ole yksin velka sinänsä korkoineen suhteessa BKT. Nähdäkseni heidän mielestä vielä enemmän se, että ilman politiikkatoimia velan kasvulle ei näy loppua edes 2030-luvulla. Tämä tarkoittaa paitsi haavoittuvuuden kasvua edelleen myös sitä, että Suomen jo ennestään suuri julkisen talouden pitkän ajan kestävyysvaje kasvaa entisestään. Näistä syistä on Vihriälän työryhmän mielestä on selvää, ettei näköpiirissä olevaa velkaantumiskehitystä voida hyväksyä. Minimivaatimus on, että velkasuhde saadaan vakiintumaan alkaneella vuosikymmenellä.

Halvan tai "halvan" velan tuomista ongelmista Lepomäki kirjoitti vastikään. Varallisuus keskittyy entisestään ja kilpailu vääristyy.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Viimeksi muokattu:

Orvo Muusi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tänään nyt sitten menee eduskuntaan ravintoloiden avaaminen. Ravintolat saavat myydä alkoholia kello 22 saakka ja sulkevat ovensa kello 23. Asiakasmäärää rajataan sisätiloissa, terassit saavat olla auki mutta turvavälit huomioiden. Viinin ulosmyynti ilmeisesti sallitaan. Säännöt tulee koskemaan koko Suomea. Esitys ravintoloiden avaamisesta tänään eduskuntaan – Marin: Samat säännöt koko maahan, terasseillekin turvavälit
Pöhlöt rajoitukset. Olis ny avanneet heti normaalisti. Yökerhoilta jää massit saamatta.
 

Salama44

Jäsen
Hallitus on saanut täydellisen lottovoiton.
1. Vaalilupaukset ja epäonnistunut talouspolitiikka on kadonnut, koronan myötä.
2. Nyt saa käyttää rahaa, isolla kädellä, ja juuri kuin tykkää. Kiitos koronan.
3. Tulevat veronkiristykset, säästöt ja kaikki mikä jää äänestävän kansan negatiiviseen hallitusinhoon, jää seuraavalle hallitukselle.

Kysymys nyt onkin, kuka idiootti haluaa voittaa seuraavat vaalit?

Edit. Korjattu kirjoitusvirhe.

On siinäkin lottovoitto kun saa tappavan ennen tuntematmaman taudin riesakseen jonka vuoksi kaikkien asioden hoito vaikeutuu. Tästä ylimääräisestä vaikeudesta huolimatta SDP:n kannatus on noussut rakettimaisesti ja oppositiossa olevien "kakki tietävien näin minä olisin sen tehnyt" puolueiden kannatus on laskenut.

Ilman koronaa hallitus olisi hoitanut ne muut asiat niin kuin on hoitanut tämänkin. Työllisyysaste oli jo 73.5 ja se oli 1.5 % yli Sipilän hallituksen tavoitteen joka oli 72 %. Turha sanoa että nykthallituksella ei ole siihen mitään osuutta, koska Sipilänkin loppunousu tuli hyvän maailmanmarkkinatilanteen vuoksi. Oltiin lähellä 75 % ja olisi kyllä päästy siihen. Työllisyystoimet olivat vasta tulossa. Hallitus ei ole tälläkään hetkellä luopunut niistä tavoitteesta koronakuopasta huolimattta. Ei ole luopunut ilmastonmuutoksen torjumisesta eikä ekologisemman talouden eteenpäin viemisestä. Se kaikki voi kestää 10 vuotta, mutta tavoitteista ei ole luovuttu. Sitä tarvitaan jo Suomen väestökehityksen vuoksikin. Oppositiosta tulee kaikuja että tämän lottovoiton vuoksi kaikista entisistä tavoitteista pitäisi luopua ilmastonmuutoksen torjumista myöten. Yritykset onneksi ovat eri mieltä ja haluavat pysyä kehityksessä mukana ja hallituksen kannatta sitä tukea.

Kyllä tällaiset kommentit että korona on lottovoitto kertovat siitä että ei toimita yhteensuuntaan vaan käydään valtataistelua. Yhteisvastuulliset ihmiset näkevät vakavat kriisit yhteisinä ja toimivat samaan suuntaan. Minä minä ajattelua ajavat vallantavoittelijat kannattajineen toivovat hallitukselle myrkkylahjaa joka kaataisi sen ja kun ei kaada niin kääntävät asian niin että se olikin llottovoitto pystyssä pysymiseen.

Vastuunotossa näkyy sama asia. Kun Rinne joutui eroamaan Sanna Marin ilmoittautui varapuheenjohtajan paikalta ottamaan vastuuta. Hän nimenoman sanoi että "jos isänmaa tarvitsee vastuunkantajaa jonkun on astuttava rivistä eteen". Se on hienointa ajattelua mitä tiedä ja vielä sillä taustalla mistä häntä on turhaan moitittu.

Nyt sitten kun koronan takia on jouduttu pakosta ottamaan lisää velkaa ja mm. opposition vaatimuksesta jaettu sitä ihan aiheesta yhteikunnan pystyssä pitämisen vuoksi niin ihmetellään kuka ihmessä haluaa ottaa vastuuta seuraavien vaalien jälkeen. Jos oppositio ei vieläkään ole valmis kantamaan yhteistä vastuuta koronakriisin hoidosta ja sen seurauksista vaan näpertelee sillä estetäänkö vai levitetäänkö Suomessa koronaa ja sen haittavaikutuksia niin eiköhän joku vastuun kantaja sillionkin löydy nykyisestä hallituksesta. Se riippuu myös vaalituloksesta, mutta siitä en ole yhtään huolissani.
 
Viimeksi muokattu:

RockTheRink

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NHL
Tuskin tulee ravintoloihin lähdettyä "viihtymään", jos valomerkki tulee 22 ja senkin ajan kun siellä saa olla, joku hyppyritukka kulkee perässä desinfektiopyyhe kädessä turvaväleistä muistuttaen. Onpa rentoa.

Hyvän aterian käyn toki mielellään syömässä, mutta viihdepuoli saa odottaa.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
On siinäkin lottovoitto kun saa tappavan ennen tuntematmaman taudin riesakseen

Olet oikeassa tämä ei ole lottovoitto...

jonka vuoksi kaikkien asioden hoito vaikeutuu.

...Tämä on se lottovoitto.

Mitä vähemmän tämä hallitus pääsee hoitamaan ohjelmansa mukaisia asioita, sitä paremmat edellytykset hallituksella on menestyä.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Ymmärtäähän tuon, että on vääntöä tuossa ravintola-asiassa.

Itselle jotkut pubit korvaa kahvilat, eli käyn yhdellä (tai kahdella) oluella kahvin sijaan ja tuo käynti sisältää enemmän keskustelua kuin juomista. Tätä en ehkä itse arkailisi. Iso terassi ja hyvä terassikeli voisi helpottaa. Toki on niitä, joille meneekin useampi tuoppi ja se pari tuntia venyy. Unohtuu jonossa turvavälit äkkiä jne.

Halvemmat juottolat, jotka aukeaa aamuysiltä. Näiden kantaväki on jo puoliltapäivin humalassa, eli työntekijöilläkin työtahti toisenlainen.

Yökerhot, mahdoton kontrolloida, vähän kuin livekeikat.

Kahvilat ja ravintolat. Näissä jo luontaisammin pienempiä pöytiä, joten ahtautta ja pöytiin palvelua saa hallittua.

Onneksi en ole hallituksessa.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Hallitus itse (tai itse asiassa RInteen hallitus) asetti kaikkien vaalilupausten ehdoksi työllisyysasteen noston 75%:iin. Jos tähän ei päästäisi tavoitteita karsittaisiin. Yllättävän lähellä hallitus oli tätä työllisyystavoitetta jo taipaleensa alkuvaiheessa, koska tammikuussa taisi kausitasoitettu työllisyysaste jo saavuttaa 73,4%. Siinä mielessä oli kenties liian aikaista tuomita vaalilupaukset ja talouspolitiikka epäonnistuneiksi.
Hallitus ei ollut ehtinyt mitään työllisyystoimia tehdä, joten sen politiikka ei kehitykseen vaikuttavat millään tavoin vaan tuohon asti mentiin Sipilän pelikirjalla. Aktiivimallin peruminenkin ajoittui vasta vuoden vaihteeseen jota senkään negatiivinen vaikutus ei vielä näkynyt, saati että mitään positiivista olisi tehty.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Ilman koronaa hallitus olisi hoitanut ne muut asiat niin kuin on hoitanut tämänkin. Työllisyysaste oli jo 73.5 ja se oli 1.5 % yli Sipilän hallituksen tavoitteen joka oli 72 %. Turha sanoa että nykthallituksella ei ole siihen mitään osuutta, koska Sipilänkin loppunousu tuli hyvän maailmanmarkkinatilanteen vuoksi. Oltiin lähellä 75 % ja olisi kyllä päästy siihen. Työllisyystoimet olivat vasta tulossa. Hallitus ei ole tälläkään hetkellä luopunut niistä tavoitteesta koronakuopasta huolimattta.
Taitavaa propagandaa ja numeroilla kikkailua. Rinteen hallitus aloitti kesäkuussa 2019 ja tuolloin työllisyysprosentti oli 75,7%. Nyt se oli maaliskuussa jo alle 73% ja kun huhtikuun luvut valmistuvat niin eiköhän ne ole 71-72 tasoa.

On totta että Sipilän tavoite oli 72% mutta on hallituksia jotka ylittävät tavoitteet ja sitten on hallituksia jotka tekevät budjettinsa epärealististen tavoitteiden pohjalta. Toki tavoitteet on suhteessa toimiin, joten hyväksyn myös tulkinnan että tavoitteessa ei ollut vikaa, mutta hallituksella ei ole tarvittavia keinoja niiden saavuttamiseksi. Ne toimet kun jäivät tekemättä.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Yllä olevaan keskusteluun liittyen, Marinin hallituksen talouspolitiikka ja työllisyyspolitiikka sai varsin tyrmäävän arvion asiantuntijoilta ennen koronaa:


Arviointineuvoston puheenjohtajana toimii professori Jouko Vilmunen. Muut jäsenet ovat professorit Martin Ellison, Johanna Niemi, Jukka Pirttilä ja Jari Vainiomäki.

Kyse ei mielestäni ole niinkään tulkinnoista, vaan pikemminkin faktoista. Niiden mukaan onnistuneita toimia ei oikeastaan ollut lainkaan. Saavutus sekin.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pelkistää tavoite yhteen sanaan.

Mihin yhteen sanaan? Tarkoittanet yhteen epäyhtälöön. Seuraavaksi voisit kertoa mitä yliyksinkertaistavaa tuossa on. Yhtään järkevää perustelua en ole nähnyt. Vaatimus sanojen määrästä yliyksinkertaistamisen mittarina on aivan naurettava. Lisäksi miksi et näe työttömyyden vähenemisen tavoittelua eli työttömyysprosentin tarkkailua, joka on muuten aivan täydellisen yliyksinkertaistava verrattuna R0<1-tavoitteeseen, tai bkt:n kasvun tavoittelua samalla tavalla älyttömyytenä? Niissä puhutaan oikeasti yliyksinkertaistamisesta.

Marinhan sanoi että hallituksen mielestä tauti ei saisi levitä ollenkaan. Tuohan on valtavasti kovempi tavoite ja yksinkertaistus kuin R0 < 1, sillä se implikoi että tavoite on R0 = 0.

Jostain syystä ilmastonmuutoksenkaan osalta ei tunnu olevan ongelmaa asettaa tavoitteita maapallon keskilämpötilan muutoksen suhteen. @dana77 :n ja kumppaneiden mielestä tässäkin varmaan olisi parempi vain hallituksen tapaan sanoa "että meidän mielestämme ilmasto ei saisi lämmetä yhtään" ja kieltäytyä asettamasta yhtään mitään tavoitteita keskilämpötilaan. Ei logiikan häivää.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Pöhlöt rajoitukset. Olis ny avanneet heti normaalisti. Yökerhoilta jää massit saamatta.
Päivä päivältä olen vakuuttuneempi siitä, että taustalla on jotakin hämäriä lehmänkauppoja (Päivi Nergin nimitys), tietentahtoista, ideologista yrittäjien ja yritystoiminnan hankaloittamista ja/tai jotain muuta.

On käsittämätöntä, että esim. alueellisista rajoituksista ei ole ollut puhettakaan.

Joka tapauksessa nykyinen "huomiotaloushallitus" sekä ammatillisesti koordinoimattomat kriisitoimet saattavat olla täysi katastrofi Suomelle. Ohessa erinomainen kirjoitus Kirsi Pihalta.

 
Viimeksi muokattu:

Jeffrey

Jäsen
Kyllähän nyt nämä uusimmat rajoitukset teurastavat koko suomalaisen ravitsemusliiketoiminnan. Pubit ja mahdollisesti finedining tässä tilanteessa selviää Lokakuulle, mutta muutoin kyllä otetaan ihan kunnolla käkättimeen. Samalla isot kiinteistöinvestorit, esimerkiksi eläkerahastot niiaa aivan kunnolla tässä tilanteessa.

Aika syvällä mennään sosialismin paulissa nyt, ja kansalaisten vapaus ja liberalismi nyt unohdettu aivan täysin.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
On käsittämätöntä, että esim. alueellisista rajoituksista ei ole ollut puhettakaan.

Ei saa syrjiä mitään aluetta tai niiden yrittäjiä, hallituksen lähtökohtana on että kaikki ovat samalla viivalla. Ainakin nyt aluksi
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Vastuunotossa näkyy sama asia. Kun Rinne joutui eroamaan Sanna Marin ilmoittautui varapuheenjohtajan paikalta ottamaan vastuuta. Hän nimenoman sanoi että "jos isänmaa tarvitsee vastuunkantajaa jonkun on astuttava rivistä eteen".
Hienosti on propaganda uponnut. "Vastuun kantaminen" ei olekaan kuin yleisin politiikan korulause...
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Ei saa syrjiä mitään aluetta tai niiden yrittäjiä, hallituksen lähtökohtana on että kaikki ovat samalla viivalla. Ainakin nyt aluksi
Just. Suomi on 1000 kilometriä pitkä maa, jonka maakuntien asukastiheyksien vaihteluväli on laaja (vrt. Uusimaa 170 as/m2; Lappi 2 as/m2), samoin kuin tartuntatilanteet: esim. Pohjois-Karjalassa ei ole todettu YHTÄÄN tartuntaa 24.4. jälkeen, eli neljään viikkoon.

Lisäksi on huomioitava, että epämääräinen retoriikka ("uusi normaali", "kahden metrin yhteiskunta", "kipupaketti", "menetetty vuosikymmen" jne.) kielii aivan tietoisesta pelon lietsonnasta ja suhteettomien uhkakuvien maalailusta. Kovaa peliä pelaavat, mutta toivottavasti bluffi paljastuu, ja toivottavasti tämän kevään rajoitustoimet sekä niistä viestiminen käydään hyvin tarkasti jonkin puolueettoman tahon johdolla läpi oikeudellisesta näkökulmasta. Tarkasteluun olisi syytä saattaa mm. perusoikeuksien toteutuminen poikkeusoloissa.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hienosti on propaganda uponnut. "Vastuun kantaminen" ei olekaan kuin yleisin politiikan korulause...
Antti kantoi vastuuta, jotta Sanna pääsi kantamaan vastuuta. Kivaa kun on demarikin ilmestynyt palstalle, mutta olisi mukavaa jos demariutta pystyisi puolustamaan vähemmän maanisesti.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Vastuunotossa näkyy sama asia. Kun Rinne joutui eroamaan Sanna Marin ilmoittautui varapuheenjohtajan paikalta ottamaan vastuuta. Hän nimenoman sanoi että "jos isänmaa tarvitsee vastuunkantajaa jonkun on astuttava rivistä eteen". Se on hienointa ajattelua mitä tiedä ja vielä sillä taustalla mistä häntä on turhaan moitittu.
En tiedä, onko tämä läppä, vai mikä, mutta Sannan (tunnen henkilökohtaisesti) tausta on ammattipoliitikko, jolla politiikasta kokemusta toistakymmentä vuotta. Esim. kuntavaaleissa 2008 hänellä oli yksi Tampereen suurimmista mainoskampanjoista, mutta ei tullut valituksi valtuustoon. Voi olettaa, että "kassaneidin" palkoilla ei sellaisia kampanjoita maksella, vaan todennäköisesti puoluekoneisto on alusta pitäen rakentanut tietoisesti Marinille tietä demarien eturiviin. Ja varmasti myös kouluttanut hänet ammattipoliitikolta edellytettävään esiintymiseen.

Opiskelukuvioista Sannasta jäi päällimmäisenä mieleen ylenkatsova suhtautuminen muihin, erityisesti muiden puolueiden ja aatesuuntien edustajiin. Minkään muun puolueen edustajilta en ole koskaan nähnyt tai kuullut mitään vastaavaa, olkoon kuinka kiihkomielisiä ideologeja tahansa. Henkilökohtaiset välini hänen kanssaan ovat hyvät, mutta monesti otti päähän tapa, jolla hän kommentoi ja suhtautui muihin ihmisiin: jos ei suoraan lytäten, ainakin monesti ohittaen. Kaikkea muuta kuin keskustelukykyisesti tai rakentavasti toimien. Siinä mielessä nyt jo mediassakin esitetyt arviot "ylimielisyydestä" ja "koppavuudesta" eivät mene pieleen.

Vastuunkantaminen ei ole retoriikkaa tai sanojen latelemista tiedotustilaisuuksissa, vaan tekoja.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Tuo oma kommenttisi -- olettaen että se ei ollut sarkasmia tai muuten käänteistä psykologiaa -- on oikea tilastokikkailujen äiti. Ei hetkellistä työllisyysastetta, joka on ilman muuta kesäkuussa huomattavan korkea, ole mitään järkeä verrata maaliskuuhun. Pitää tarkastella trendejä. Asia käy ilmi esim. tästä:

Olen tietoinen kausivaihtelun luonteesta työllisyysaateessa, mutta tässä oli kaksi pointtia:
Ensinnäkin vastasin viestiin jossa tuollainen vertailu tehtiin ja kerroin oikeat luvut. Toisekseen alkukesä on juuri se suhdannehuippu jolloin kesäsesongin alkaminen ja lomatuuraukset nostavat työllisyysastetta eli jos ja kun saamme luvuiksi lähikuukausina vaikkapa 70,7% niin ymmärrämme että se on täydet viisi prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna eikä mikään melko hyvä tulos.
 
Viimeksi muokattu:

Salama44

Jäsen
Ihan hyvää ja asiallista lähetekeskustelua eduskunnassa juuri nyt ravintoloiden avaamisesta.

Yksi asia kuitenkin vahvistuu koko ajan. Nimittäin se että Kokoomuksen linja on hukassa ja se on ristiriitaista. Välillä sieltä väitetään että hallitus ei vain estä vaan myös levittää virusta ja vaaditaan jopa maskeja pakollisiksi kaikkien käyttöön jotta voitaisiin estää paremmin.

Sitten kun hallitus avaa ravintoloita hallitusti ohjeistamalla pitääkseen koronatilanteen hallinnassa estämällä sen leviämistä niin se on holhousta.

Äsken Kokoomuksen edustaja kysyi "mitä pitää vielä tapahtua ennen kuin rajoituksia voi leventää siellä missä tartuntoja on vähemmän?". Vastaus on että ohjeiden noudattamisen pitää onnistua niin että avaaminen ei aiheuta merkittävää muutosta tartunta ja tautitilanteeseen. Sen jälkeen voidaan alueellisestikin höllentää rajoituksia. Ihan päivänselvä asia kenelle tahansa muulle.

Mitä järkeä olisi avata kaikki juottolat ja yökerhot heti 02.00 asti ilman mitään rajoituksia ja luottaa että humaltuneet asiakkaat noudattaisivat kaikkia turvaohjeita. Vertaus kauppoihin ontuu myös pahasti. Kaupoista ei saa edes ostaa kotiin alkoholipitoisia juomia 21.00 jälkeen ja ihmisten kyky noudattaa ohjeita toimii siellä siksi paljon paremmin ja se on jo käytännössä nähty ja todettu.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Kaupoista ei saa edes ostaa kotiin alkoholipitoisia juomia 21.00 jälkeen ja ihmisten kyky noudattaa ohjeita toimii siellä siksi paljon paremmin ja se on jo käytännössä nähty ja todettu.
Kyllä ykkösolutta saa läpi yön ostettua. Ei sillä känniin pääse, mutta matkaevästä jos pitää kävellä tai kulkea julkisilla pitkiä matkoja.
 

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Ihan hyvää ja asiallista lähetekeskustelua eduskunnassa juuri nyt ravintoloiden avaamisesta.

Mitä järkeä olisi avata kaikki juottolat ja yökerhot heti 02.00 asti ilman mitään rajoituksia ja luottaa että humaltuneet asiakkaat noudattaisivat kaikkia turvaohjeita. Vertaus kauppoihin ontuu myös pahasti. Kaupoista ei saa edes ostaa kotiin alkoholipitoisia juomia 21.00 jälkeen ja ihmisten kyky noudattaa ohjeita toimii siellä siksi paljon paremmin ja se on jo käytännössä nähty ja todettu.

Tämä on ihan totta, ei ne baarit ja yökerhot tarvitse vielä olla pidempään auki, toki voi kysyä että onkohan noiden seuraamuksena sitten se että sieltä baarista lähdetään jatkoille jossa riski on vielä pahempi kun ei ole "valvovaa" silmää. Paha sanoa.

Itseä ihmetyttää tuo että ravintoloihin saa ottaa vaan puolet asiakkaista. Miksi? Eikö ravintolat osaa itse järjestää tilojaa siten että siellä on riittävät turvavälit? Tämä tuntuu holhoukselta, tuskin kukaan ravintola haluaa kutsuttavan viruslingoksi, joten kyllä ravintolat varmasti huolehtii tiloistaan ilman tuollaisia rajoituksia. Vai onko sitten niin että sitä porukkaa otetaan silti sisään se määrä kun on uudelleen järjestetyissä istumapaikoissa tilaa, välittämättä tuota "puolet" ravintolan koosta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös