Pöntiön työväentalolla pidettiin vuosikaudet pääsiäistansseja sotien jälkeen. Tämä oli eritoten pöntiöläistyöläisten punikkimaisimman laidan mieleen; saada ilakoida Kristuksen naulajaisten kunniaksi polkan tahdissa ja haitaripelin soidessa. Kyllä kirkossa käyvää porvaria vitutti.
Joskus 1958 paikkeilla tapahtui, että työväentalon vahtimestari Kinnaria sijaistanut sorvari Röpelinen oli lantuspäissään kadottanut vastuulleen annetun työväentalon avainnipun pääsiäistanssien vastaisena iltana. Avaimia ei ollut kovin monella, toki sentään muutamalla vastuuhenkilöllä, mutta nämä kaikki olivat tietysti kunkin työväenpuolueen johtavia tovereita. Sorvari Röpelinen oli kommunisti, ja pahaksi onneksi kommunistien avaimenhaltijat piirisihteeri Forsman ja lämmittäjä Einarinen olivat Moskovassa opintomatkalla. Juovushommilta tuoksahtanut Röpelinen ei ilennyt mennä kysymään laina-avaimia puoluetoveriensa kotiväeltä. Tulisi ansaittua paheksuntaa, ja avainnipun hukkaaminen paljastuisi. Avaimia ei missään tapauksessa voinut mennä kysymään muiden työväenpuolueiden edustajilta, ei etenkään sosialidemokraateilta. Ties miten käyttäisivät Röpelisen huolimattomuutta hyväkseen, mutta Röpelistä ja kommunisteja vastaan arvatenkin.
Nyt oli Röpelisellä ongelma. Ei auttanut Röpelisen muuta kuin mennä työväentalolle Pöntiöön ja toivoa parasta, että joku avaimenhaltija sattuisi onnekkaasti tulemaan paikalle reilusti etuajassa. Tällä tavalla avainnipun puuttumista ei ehkä heti huomattaisi, ja Röpelinen saisi aikaa etsiä kadonneita avaimia.
Röpelisen toive ei kuitenkaan toteutunut. Työväentalon pihamaalle oli kertynyt jo hyvinkin satapäinen joukko tanssikansaa ja soittajia, kun Röpelinen laahusti pihamaalle. Varavahtimestaria tervehdittiin iloisesti, mutta juhlaväen iloinen odotus päättyi pettymykseen, kun Röpelisen käsi kauhoi tyhjää taskua. Pakko oli Röpelisen selitellä, että ”nyt ovat tainneet avaimet unohtua, voihan peijuunin ketale”. Röpelistä moitittiin tietenkin äänekkäästi. Vähiten kiivaimmat rauhoittelivat muita, ja neuvoivat Röpelistä ottamaan lainaksi posti-Seppäsen polkupyörän, jolla tämä hakisi avaimet kotoaan nopeammin kuin jalkapelillä. Ei auttanut Röpelisen muuta kuin könytä hänelle tarjotun polkupyörän satulaan.
Siinä samassa työväentalon pihaan kaarsi apteekkari Andersson mustalla Humber Hawkillaan, kyydissä tilanomistaja von Rutenhjelm, ja tilanomistajan metsästyskoira takapenkillä. Pyhäpukuiset herrat astuivat ulos autosta, ja von Rutenhjelm kysyi tanssikansalta, onko heillä kenties avaimet kadoksissa. Oli nimittäin käynyt niin, että von Rutenhjelm oli lähtenyt kävelyttämään koiraansa aamiaisen päälle. Siinä piipunpesää kopistellessaan tilanomistaja oli huomannut tienposkessa erinäistä omaisuutta, kuten savisen lippahatun ja avainnipun. Avaimet oli onneksi varustettu isolla puisella avaimenperällä, joten siksipä miehet olivat päättäneet palauttaa työväentalon avaimet ja lippahatun oikealle omistajalleen.
Vaikka muutamia tanssivieraita porvarismiesten saapuminen työväentalon pihaan hitusen suututti, niin avainten kohtalon ratkeaminen kyllä naurattikin monia. Röpelisen toilailuja jotkut myös paheksuivat ääneen, jolloin toimitsija Railo, ahkera leniniläinen ja Sirola-opiston käynyt, kiiruhti paikalle muistuttamaan kansaa:
- Röpelinen toimi vastuuttomasti ja huonolla harkinnalla, mutta kyllä se perkeleen porvarikin osaa. Että muistakaapas vaan Iso-Vöyrään kartanon nykyisen isännän isosetää. Ihan samalla tavalla sekin lähti 19 sataa ja kaksi junalla Pietariin, mutta unohti toisen kapsäkkinsä laiturille. Siitä sen keittäjä Lehtinen pelasti ja vei asemanhoitajan halkovajaan turvaan. Ihan oli samanlainen tunari Iso-Vöyrään Fransu-vainaa, jos ei vielä pahempikin, muistutti toimitsija Railo tuohduksissaan, ja jatkoi: - Kiitoksia vaan herroille porvareille avaimista ja Röpelisen lakista. Nyt tulitte asian perästä emmekä sen tähden kivitä autoa, mutta älkäähän totutelko työntämään nokkaanne tälle pihamaalle, kyllä näin on jämpti, perkele.
Railon palopuhe meni useimmilta ohi korvien, kun työväentalon ovet oli jo saatu auki, ja väki lappasi kynnyksen yli. Haitar’peli soitteli jo ensimmäisiä säkeitä.
