Run Forrest Run! – Jatkoajassa lenkkeilijöitä?

  • 565 316
  • 3 878

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Snakster kirjoitti:
Osaako joku kertoa mikä on vialla kun juoksu tuntuu koko ajan todella nihkeältä? Siis ihan kohtalaisen hyvin kulkee periaatteessa, mutta tunne on vitun huono eikä kovimpia tehoja saa irti. Voisiko pölyllä tai siitepölyillä olla vaikutusta, vaikken periaatteessa allerginen olekaan, ainakaan tietääkseni?
Samaa olen miettinyt, ja allergiateoriat ovat käyneet minullakin mielessä.

Tällä viikolla tuli käytyä neljästi lenkillä, ja vittumaista hommaa tuo tuppaa olemaan kun ei yht´äkkiä juoksu tunnu kulkevan. Todella tukkoista niin hengityselimistön kuin välillä lihaksistonkin osalta. Pahoja allergioita minulla ei ole, heinänuhaa on aina keväisin ja kesäisin ja varmaan jonkinasteinen siitepöly- ja muukin pölyherkkyys vaivaa nenän ympärivuotisesta vuotamisesta päätellen.

Joka tapauksessa, viime aikojen lenkkeily on ollut aika väkinäistä raastamista, eli liikkumisen ilo on välillä todella kaukana.
 
Suosikkijoukkue
New York Islanders
Snakster kirjoitti:
Osaako joku kertoa mikä on vialla kun juoksu tuntuu koko ajan todella nihkeältä? Siis ihan kohtalaisen hyvin kulkee periaatteessa, mutta tunne on vitun huono eikä kovimpia tehoja saa irti. Voisiko pölyllä tai siitepölyillä olla vaikutusta, vaikken periaatteessa allerginen olekaan, ainakaan tietääkseni?

Onko alkujutskat kunnossa, eli pikku lepoa, venyttelyt, jalkojen ravistelut, tankkaus ennen rykäisyä kunnossa? Mulla ainakin on olo aivan paska jos on syönyt ja istuskellut koneella ennen lenkille lähtöä. Nykyään, kun hoitaa kaikki alkurutiinit kuntoon niin 5-10 km lisäys matkaan onnistuu suht helposti.

Toki nuo helvetin siite- ja katupölyt verottaa aivan älyttömästi tällä hetkellä, jonka takia olenkin käynyt juoksemassa pururadalla, keskellä ei mitään.
 

Rygge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Jaro
Snakster kirjoitti:
Osaako joku kertoa mikä on vialla kun juoksu tuntuu koko ajan todella nihkeältä?

Määrittelehän hieman tarkemmin tuo "koko ajan". Mikäli kyse on ilmiöstä, joka on jatkunut viikon tai kaksi, en olisi kovinkaan huolissani. Vedät kevyemmän viikon, niin eiköhän se siitä ala taas kulkemaan. Allergiat voivat tietysti olla myös yksi selitys. Mikäli omistat sykemittarin, niin lenkkien keskisykkeistä saa myös hyvin osviittaa esimerkiksi siitä, onko herra ylikunto tulossa kylään.

Itsellä on kevät mennyt aika lailla suunnitelmien mukaan, eli kunto on hyvässä nousussa kohti kauden päätavoitetta eli Tukholman maratonia. Tuntumaa haetaan minunkin kohdallani toukokuussa tuolta Helsinki City Runilta. Siellä olisi tarkoitus vetää rennon kovaa onnistunut juoksu säästäen kuitenkin hieman voimia, koska ko. kisan jälkeen pitäisi vielä vetää ainakin yksi tai kaksi todella kovaa viikkoa ennen Tukholmaa. Tukholmassa sitten ainoastaan neljän tunnin alitus kelpaa. HCM:n voisi käydä kipaisemassa ihan huvikseen. Ensi vuonna sitten viimeistään voisi kokeilla pidempiäkin matkoja.
 

Hasse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Hertha BSC, HIFK
hengitys ongelmiin

Snakster kirjoitti:
Nyt on kevättä kohti lisätty vähän tehoja täälläkin ja mäkivetojakin kävin kiskomassa tuossa päivänä muutamana.

Osaako joku kertoa mikä on vialla kun juoksu tuntuu koko ajan todella nihkeältä? Siis ihan kohtalaisen hyvin kulkee periaatteessa, mutta tunne on vitun huono eikä kovimpia tehoja saa irti. Voisiko pölyllä tai siitepölyillä olla vaikutusta, vaikken periaatteessa allerginen olekaan, ainakaan tietääkseni?

Mitä ensi kesän tavoitteisiin tulee, niin ainoa tavoite on ottaa Jukolassa revanssi eräästä tällekin palstalle kirjoittavasta urhoosta, jolle viime vuonna hävisin nöyryyttävästi pullollisen brandya ko. koitoksen avausosuudella. Ei tule toistumaan.

Tietysti pöly yms. syy vaikuttavat hengitykseen, mutta jos haluat kokeilla oikeasti keukojen toimivuutta ja parantaa hengitystä yms. niin uimaan. Vedä juoksun ohella uinti reeniä jossa käyn allasvälin aikana pohjassa sukeltamassa 1-3 kertaa. Keuhkot todella kehittyävät tässä treenissä.

Myöskin kehon yleinen tila vaikuttaa todella paljon. Vapaapäivän - duunipäivän jaksamisella todella suuri ero, samoin syömisillä ja juomisilla.

erittäin hyvä keino nostaa kuntoa on myöskin juosta painorepun kanssa, kummasti tuntuu kevyeltä sitten kun pääsee ilman sitä painamaan. Tosin tällöin penikkatautia täytyy todella varoa..
 

Fordél

Jäsen
Ei viitsi edes kiusata itseään ja lukea tämänkin ketjun varmasti loistavia kirjoituksia itselle rakkaasta lajista. Tällä hetkellä paikkojen kunto on vaan sitä luokkaa, että ei kykene juoksemaan vaan olen joutunut siirtymään kävelylinjalle. Nyt ymmärrän miltä tuntuu urheilijoista kun ovat loukkaantuneina eivätkä pääse tekemään sitä, mistä eniten pitävät. Toivottavasti kuitenkin jossain vaiheessa taas pääsee palaamaan lenkkipoluille. Mutta nauttikaahan te sillä aikaa noista koko ajan vain paranevista lenkkikeleistä!
 

Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
Snakster kirjoitti:
Osaako joku kertoa mikä on vialla kun juoksu tuntuu koko ajan todella nihkeältä? Siis ihan kohtalaisen hyvin kulkee periaatteessa, mutta tunne on vitun huono eikä kovimpia tehoja saa irti. Voisiko pölyllä tai siitepölyillä olla vaikutusta, vaikken periaatteessa allerginen olekaan, ainakaan tietääkseni?

Snakster,

Itsekin uskon, etta kevatpoly ja/tai mahdolliset allergiat voivat olla tahan aikaan vuodesta hyvinkin todennakoisia syita. Minulla esimerkiksi puhkesi heinaallergia vasta aikuisialla ja se vaikuttaa oloon todella selvasti. Muita todennakoisia syita voivat olla myos:

- Vasymys. Oletko painanut pidempaa paivaa duunissa tai muuten vain nukkunut vahemman? Yleisella vireystilalla on aika dramaattinen vaikutus myos juoksuun

- Oletko mahdollisesti lisannyt nopeasti juoksutreenien maaraa tai tehoja? Tottumattomalle lihakset/kroppa voi menna todella nopeasti jumiin, jos lisaa maaraa ja samalla unohtaa huolehtia riittavasta lihashuollosta. Kay esimerkiksi hierojalla niin saat helposti ja nopeasti selville, olisiko sinulla esim jalat ihan jumissa?

- Enta oletko sairastellut viime aikoina jotain flunssan/nuhan tapaista, vaikka edes hyvin lievassa muodossa? Itsellani se ainakin vaikuttaa hurjasti juoksukuntoon?

- Yksi vaihtoehto on, etta olet aloittanut jonkin uuden lajin, joka ei tuekaan juoksua tai silla voi olla jopa painvastainen vaikutus? Esimerkiksi kuntosali (voiman/massan hankinta) syo todella nopeasti tehoja juoksulta. Itse olen huomannut taman viime aikoina selkeasti, kun painoa on lahtenyt (seka lihasta, etta läskiä) pois. Juoksu rullaa aivan toisella tapaa

- Oletko mahdollisesti liikkeella myos painonpudotusmielessa? Vajaa-energialla liikkuminen alkaa kylla ennen pitkaa tuntumaan tuskalta.

Mahdollisia syita on niin monia, etta turha niita taman enempaa on listata. Tuossa vain joitakin tavanomaisimpia. Joskus juoksu vain jumii ja silloin voi pitaa esim viikon tauon lenkkipolulta ja kayda sen sijaan vaikka pyorailemassa, uimassa tjms..
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kiitos kaikista ongelmaani liittyvistä vastauksista. Tarkennettakoon sen verran, että omaan kyllä sellaisen harrastuspohjan lenkkeilyn suhteen jo vuosien ajalta, että mistään ylikunnosta tai vastaavasta ei ole kyse. Uskon myös tuntevani elimistöni niin hyvin, että huomaisin, jos jotain ylimääräistä väsymystä tai huonoa palautumista olisi liikkeellä. Siksipä olenkin niin hämmentynyt, kun lähden lenkille normaalisti normaalifiilareille, niin ei kuljekaan yhtään sillä tavalla kuin pitäisi. Olen kyllä melko varma, että kyse on juurikin tuosta pölystä.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kuinka puhki pitää itsensä juosta, että voi sanoa löytäneensä maksimisykkeensä? Vime viikon keskiviikkona testasin piruuttani juoksumatolla sykkeitä ja sain tulokseksi 188(laskennallinen 220-ikä olisi ollut 187). Tämän jälkeen vedin ihan normaalin salitreenin päälle, joten ei tuo testailu kovin rasittava tainnut olla.

Ilmeisesti pitäisi päästä johonkin vetämään "täysiä", mutta kuinka kauan tätä "täysiä" pitää juosta, että tietää maksimisykkeensä varmasti?
 

Rafael

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Bristol City
Ohmi kirjoitti:
Ilmeisesti pitäisi päästä johonkin vetämään "täysiä", mutta kuinka kauan tätä "täysiä" pitää juosta, että tietää maksimisykkeensä varmasti?

Itse olen saavuttanut ainakin omasta mielestäni maksimisykkeeni "mäkireenillä". Pujottelurinne, niin monta kertaa ylös kun vaan pystyy, niin väitän, että jo toisella ellei jo ensimmäisellä kerralla, maksimisykkeet paukkuvat. Todella tuskaista ja raastavaa tuollainen mäkireeni on, mutta kyllä se paljon antaakin.

Kuinka moni lenkkeilijä muuten tekee tällaisia rääkkireenejä? En siis tarkoita mitään kovavauhtisia lenkkejä, vaan juuri tällaisia mäkireenejä, jossa sykkeet nousevat monta kertaa maksimilukemiin. Itse teen näitä aina n.kerran kuukaudessa. Ainakin omaan kehoon näillä harjoituksilla on todella positiiviset vaikutukset. Vauhtikestävyys ja maitohappojen sietokyky kasvaa selkeästi. Ja kyllähän se Keskisalo puhui, että juuri tällaiset rääkit sopivat maratoonareillekin. Nämä rääkit kun opettavat sietämään myös sitä erilaista tuskaa, joka yleensä maratoonin viimeisellä kympillä syntyy.


edit. Snaksterille. Kyllä tuolla pölyllä on suunnaton vaikutus siihen kuinka kulkee. Itselläni tuo sama ongelma tulee aina keskellä kesää, kun joku heinä tai vastaava pölyää. Sen huomaa heti. Perusvauhdillakin sykkeet ovat normaalia korkeammat ja hapot tulevat paljon helpommin. Kyllä tämä kevätpölykin hieman häiritsee, ennen kun pääsee tuonne metsään juoksemaan.

Itselläni myös Jukola tavoitteena.
 
Viimeksi muokattu:

Rygge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Jaro
Rafael kirjoitti:
Kuinka moni lenkkeilijä muuten tekee tällaisia rääkkireenejä?

Ei ehkä ihan noin äärimmäisyyksiin vietynä kuin itse kuvailit, mutta tulee kuitenkin tehtyä. Itse toteutan mäkivetoni seuraavasti.

Viikosta ja yleistuntemuksista riippuen valitsen joko pitemmän loivahkon mäen tai lyhyemmän jyrkähkön mäen. Alkuverryttelyksi juoksen rauhallista vauhtia noin kolmen kilometrin verran, jonka jälkeen teen perusvenytykset. Sitten aloitan mäkivedot siten, että juoksen ripeää mutta kuitenkin kontrolloitua (ei maksimi) vauhtia mäen ylös. Koska mäkivedot ovat mielestäni harjoitus, jossa kehitetään myös juoksuvoimaa, pyrin kiinnittämään erityistä huomiota askeltamiseen. Periaatteena on, että pyrin pitämään askeleen hieman normaalia juoksuaskeltani lyhyempänä ja enemmän ylöspäin suuntautuvana. Lisäksi astun enimmäkseen päkiälle, mikä ainakin itselläni saa aikaan korostunutta rasitusta pohkeen seudun lihaksiin. Pyrin juoksemaan sellaista vauhtia, että päästessäni mäen huipulle sykkeeni on hieman anaerobisen kynnyksen yläpuolella, jolloin harjoitus kehittää myös maksimihapenotto- ja maitohapon sietokykyäni. Hengähdän muutaman sekunnin ylhäällä, sitten juoksen rauhallisesti mutta kuitenkin vauhdikkaasti rullaten mäen alas, josta aloitan välittömästi uuden vedon. Tätä jatkan noin kolmen kilometrin verran, jonka jälkeen juoksen vielä noin kolme kilometriä rauhallista vauhtia loppuverryttelyksi.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Päätin tuossa joku sitten alkaa juosta lenkkiä täällä lähimaisemissa kevään aikana, jotta saa vähän kuntoa nousemaan. Tänään sitten kävin tuossa ekalla lenkillä, jonka jälkeen miltei yskin verta. Enkä edes mennyt lujaa, tosi paskaksi oli kunto mennyt siis. Mutta eipä siinä, alussa 2-3 kertaa viikossa tommosta parin kilsan lenkkiä, niin kai se siitä pikkuhiljaa.

Huomio: Niken juoksupuvussa oma tarratasku mp3-soittimelle. Innovatiivista.
 

Wesku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jeh, lauantaina ensimmäinen muutaman kilometrin hölköttely ja tänään toista kertaa. Perinteisesti se toinen kerta on pahin, kun paikat on jo valmiiksi rikki 1. kerran jäljiltä. Oli vähän kuin olisi jossain juuri sekoitetussa sementissä yrittänyt sotkea menemään.

Syke oli pilvissä kaiken aikaa ja loppuvaiheessa kohosi jo niiden yläpuolelle. Pakko tässä kuitenkin on 3-4 kertaa viikossa yrittää, kun painoa on tullut talven mittaan aivan liikaa. n.10kg pitäisi vähintään karistaa ja nyt kun tuli tästä aamusta alkaen lopetettua tupakointi 20v:n harjoittelun jälkeen, niin painonhallinta tulee olemaan tärkeä osa seuraavan ainakin 6kk:n aikana.

Pikku lenkeillähän se on hyvä aloitella ja siitä sitten pidennellä matkaa vähitellen.
 

NHL

Jäsen
Viime viikon juoksumäärä n. 70km(lisäksi 3 kunnon känniä). Sitä ennen yleensä n. 50km viikossa.Tarkoitus nostaa viikon juoksumäärä kesällä n. 100kilsaan. En usko edes että tuottaa kovin suuria ongelmia, nytkin yleensä ollut 1-2 välipäivää per viikko. Tänäänkin oli haluja juosta enemmän, mutta ei vaan ollut aikaa vetää kuin kymppi.

edit: ja kyllä olen hullu
 
Viimeksi muokattu:

Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Muutama vuosi sitten tuli juostua vähän enemmänkin, mutta pari viime vuotta on ollut aika hiljaista juoksun suhteen. Tänä keväänä otin tavoitteekseni osallistua Länsiväyläjuoksun lyhyemmälle matkalle, 6,5 km:lle, työpaikan joukkueeseen. Talven aikana ei tullut montaa lenkkiä juostua, mutta vielä on kuukausi aikaa harjoitella. Alussa menee jonkin verran aikaa totutella asvalttiin ja juoksemiseen. Varsinkin reidet kipeytyvät nopeasti.

Koskaan aikaisemmin ei ole tullut harjoiteltua juoksua lyhyille matkoille. Jos jollain on hyviä vinkkejä ja harjoitusohjelmia alle kympin matkoille, niin saa kertoa. Verrattuna pidempiin matkoihin, olen suunnitellut tekeväni enemmän vauhtiharjoituksia. 2 vauhtikestävyysharjoitusta viikossa ja vetoharjoituksia silloin tällöin. Lisäksi pyrin normaalin lenkin yhteyteen lisäämään ruskoja ja välillä loppukirejä.

Tsemppiä kaikille muillekin juoksuun. Kiva laji silloin kun kulkee, mutta vaikeaakin voi välillä olla.
 

Datsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Toronto, Saksa
Wesku kirjoitti:
...nyt kun tuli tästä aamusta alkaen lopetettua tupakointi 20v:n harjoittelun jälkeen...
Potkua vaan lopettamispäätökseen. Kandee juoda runsaasti vettä, muistaakseni se auttoi liuottamaan myrkkyjä elimistöstä (jo kolme vuotta polttamatta muutamaa kännityperyyttä lukuunottamatta). Muutenkin kannattaa lenkkipäivinä tankata runsaasti että on sitten mitä hikoilla. Joku tuossa edellä valitteli kun ei juoksu maita - itellä ei ainakaan juoksu kulje jos on päivän latkinut kahvia toimistolla.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minkäslaista lihaskuntotreeniä Jatkoajan juoksijat harjoittavat? Itselläni on näin kevään korvalla meininki se, että vähintään kerran kahdessa viikossa pitää käydä mäkivetoja vetämässä, mikä tietysti palvelee muutakin kuin vain lihaskuntoa. Kerran viikossa pyrin käymään Kisahallissa treenaamassa kuntopiirinomaisesti jalkoja, vatsaa, selkää ja vähän yläkroppaakin. Ja siihen aina sitten Kisiksen portaissa loikkatreenit päälle. Lisäksi pari kertaa viikossa vetelen kotona pienet vatsa/selkäsessiot monesti jumppapalloa hyväksi käyttäen. Kesällä tulee lisäksi vedettyä satunnaisesti tukkijumppaa yms. kuntopiiriä noilla stadin järkkäämillä jumppapaikoilla.
 

Flu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Padres
NHL kirjoitti:
Viime viikon juoksumäärä n. 70km(lisäksi 3 kunnon känniä). Sitä ennen yleensä n. 50km viikossa.Tarkoitus nostaa viikon juoksumäärä kesällä n. 100kilsaan. En usko edes että tuottaa kovin suuria ongelmia, nytkin yleensä ollut 1-2 välipäivää per viikko. Tänäänkin oli haluja juosta enemmän, mutta ei vaan ollut aikaa vetää kuin kymppi.

edit: ja kyllä olen hullu
Eihän tuo 100 km viikossa mitään hulluutta vielä osoita. Itsekkin vetelen suunnilleen samoja määriä. Jos juoksee sekä aamulla että illalla voi päästä yli 200 km viikossa - noilla määrillä ei kannata enää juosta vain kerran päivässä, kun ei ehdi palautua liian pitkistä lenkeistä.

Hieman minua kyllä huolestuttaa 20 km viikkotreenimäärän nosto yhtäkkisesti. Tuo lisää loukkaantumisriskiä. Jos vielä yhden viikon vedät niin viimeistään kannattaa pitää kevyempi viikko. Ainakin itselleni nopea kilometrien lisääminen takaa aina jonkin polvivamman ilmaantumisen.

Juoksussa on hyvin addiktiivinen puoli. Itsellänikin näin keväisin tulee halu käydä kaksi kertaa päivässä lenkillä ja lepopäivien pitäminen on vaikeaa. Ikävä kyllä tuo vain lisää loukkaantumisriskiä ja kunto paranee levätessä -ei verenmakusuussa rynnimässä.

Mitä lihaskuntoharjoitteluun tulee niin ainakin itse näin maratoonarina treenaan liikaa. Ei paljoa punttisalilla pitäisi käydä - kaikki vain hidastuttaa matkantekoa. Nyt on varmaan noin kahdeksan kiloa ylipainoa todelliseen kisakuntoon. Pitänee taas jättää puntit väliin, lopettaa venyttelyt ja vetää äärimmäisesti tämä kausi.
 

Miguel

Jäsen
No niin. Nyt kun kevään tullessa eniten tekee mieli lenkille, toinen lonkan koukistaja on sen verran jumissa ja kireänä, ettei pitkiä matkoja uskalla vetää. Niin juuri Olli Jokinenkin kertoi, että lonkan koukistajat ovat vaivanneet jostain viime vuodesta asti - pelaamaan on pystynyt hyvin, mutta kauden jälkeen remontti saattaa olla paikallaan.

Kysymys on tuskin mistään rasitusvammasta kummemmasta. Se on vain paskamaisessa paikassa, kun pahimpina päivinä kävellessäkin alkaa tuntua ja vatsalihasliikkeiden tekeminen ottaa koville, kun väkisinkin lonkka auttaa liikettä vähän ja jännittyy. Hyvinä päivinä taas saatan kävellä paljonkin ja käydä vielä lenkillä, eikä vaiva muistuta itsestään ollenkaan.

Sen virheen ainakin tiedän tehneeni, että epäsäännöllisessä saliharjoittelussa olen keskittynyt liikaa yläkroppaan ja luottanut lenkkeilyn riittävän jalkatreeniksi, mitä nyt silloin tällöin vähän on alaraajojakin tullut treenattua, mutta vain vähän. Tiedän muitakin näin tekeviä, mutta nyt voin sanoa, että ei kannata. Ainakaan jos on saanut syntymälahjaksi yhtä heikon fysiikan kuin minulla. Uskoakseni lonkat ovat joutuneet tekemään jalkojen puolestaa liikaa töitä lenkkeillessä ja salibandyhöntsäyksissä, niin tässä on tulos.

Nyt pitäisi päästä vaivasta maltillisesti eroon. Lenkkeilemään pystyy kyllä kun kontrolloi askellustaan, mutta paljon yli viiden kilsan matkoja en uskalla. Venyttelyhetketkin pitää valita huolella ja ottaa aikansa niiden kanssa. Vähänkin hätäinen venyttely saattaa vain ärsyttää lisää.

Minua ei pelota tämä hetki, minua vain vähän huolestuttaa tulevaisuus. Pystyn tällä hetkellä urheilemaan noin 80% teholla. En malttaisi turhan takia paljon tahtia vähentääkään, koska juuri nyt mulla on hyvin aikaa urheilla. Vaiva on kuitenkin sellaisessa paikassa, että leikkaus tai vastaavat operaatiot tulevat kyseeseen vasta ongelman äityessä todella pahaksi. Mitäpä pahainen fysioterapeutti tuolle pystyisi tekemään, kenties hieromaan tai niksauttamaan, ehheh.

Onko kellään kokemuksia vastaavan vaivan kuntouttamisesta? Kannattaako keskittyä salitreeniin ja panostaa enemmän jalkojen voimistamiseen ja venyttelyyn? Vai onko hissukseen lenkkeily se paras vaihtoehto? Vaikka vaiva on toki yksilöllinen, vertaistuki voisi auttaa kuntoutuksessa.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Flu kirjoitti:
Jos juoksee sekä aamulla että illalla voi päästä yli 200 km viikossa - noilla määrillä ei kannata enää juosta vain kerran päivässä, kun ei ehdi palautua liian pitkistä lenkeistä.

200 km alkaa kyllä olla jo aika kova määrä, melkoista hommaa. 100km tosiaan ei mitään hulluutta ole ja itsellekin aikoinaan oli ihan vakio viikkomäärä, nykyisin määrät ovat pienemmät mutta saattaa juuri joskus lomalla lähelle 100km mennä. 160 olen joskus maksimissaan viikossa juossut, mutta 200 on kyllä sellainen määrä että saa tosissaan tehdä duunia. Vedätkö Flu tuollaisia määriä useinkin.
 

Hasse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Hertha BSC, HIFK
Miguel kirjoitti:
No niin. Nyt kun kevään tullessa eniten tekee mieli lenkille, toinen lonkan koukistaja on sen verran jumissa ja kireänä, ettei pitkiä matkoja uskalla vetää. Niin juuri Olli Jokinenkin kertoi, että lonkan koukistajat ovat vaivanneet jostain viime vuodesta asti - pelaamaan on pystynyt hyvin, mutta kauden jälkeen remontti saattaa olla paikallaan.

Kipeytyykö lonkan koukistaja istumisesta/paikallaan olemisesta. Eli meneekö jumiin? Vihlooko tai säteileekö kipu lonkasta muualle?

Ensimmäinen asia on varmasti tarkistaa askellus. Juokseminen ja kävely kuormitusvirheellä aiheuttaa kipeytyneen lonkan. Askelkuormittumisen ongelmat johtavat aina holvikaaren/jalkapohjanalueen yleisenkipeytymisen alueelta aina niskan ja hartian jumiutumiseen.
 

Miguel

Jäsen
Hasse kirjoitti:
Kipeytyykö lonkan koukistaja istumisesta/paikallaan olemisesta. Eli meneekö jumiin? Vihlooko tai säteileekö kipu lonkasta muualle?

Normaalipäivinä istun koneen ääressä aika huomattavan pitkän ajan. Kipua ei koskaan silloin synny, mutta pientä jumituksen alkua alkaa välillä tuntua. Olenkin viime päivinä alkanut tarkkailla, että istumisen lomassa nousisin aina välillä ihan hetkeksi seisomaan ja vaihtaisin jalkojen asentoa, ettei jalka jäykistyisi sijoilleen.

Ensimmäinen asia on varmasti tarkistaa askellus. Juokseminen ja kävely kuormitusvirheellä aiheuttaa kipeytyneen lonkan. Askelkuormittumisen ongelmat johtavat aina holvikaaren/jalkapohjanalueen yleisenkipeytymisen alueelta aina niskan ja hartian jumiutumiseen.

Mitkäköhän ovat tyypillisimmät piilevät virheet askelluksessa? En usko olevani ihan ummikko tässä asiassa, mutta pienistä asioista fyysiset vaivat ovat usein kiinni.
 

Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
Snakster kirjoitti:
Minkäslaista lihaskuntotreeniä Jatkoajan juoksijat harjoittavat?

En ole enaa useampaan vuoteen treenannut siina mielessa, etta harjoitteluni palvelisi ainoastaan yhta lajia. Vaikka kompromissit ovatkin usein perseesta, niin kroppani suhteen haen juuri sellaista. Tyyliin; on lihaksia, mutta pystyn juoksemaan maratonin 3 1/2 tuntiin. Kovin kaukana en tuosta tavoitteesta enaa ole. Jokainen salilla ja lenkkipolulla enemman aikaansa kuluttanut pystyy suurin piirtein tasta paattelemaan, millaisesta ulkomuodosta on silloin kyse, jos haluaa 'maksimoida' lihasmassan maaran, pystyen silti juoksemaan maratonin em. aikaan.

Kuntosali/lihaskunto-treenia vedan tata nykya kaksi kertaa viikossa. Kuntosali on paaosin kuntopiirimaista, pitkia toistoja, tyyliin 25-40) ja joka neljas kerta (eli mun tapauksessa kerran kahdessa viikossa) maksimivoimaa treenaten, eli erittain lyhyet toistot (3-4) niin suurilla painoilla, kun pystyn kahden sarjan viemaan lapi. Kayn koko kropan lapi kerralla, vaikkei se kuntosalimielessa (tai ehka muutenkaan) mikaan ideaalimuoto ole? Sopii kuitenkin mulle, tallaiselle harrastelijalle! Mielestani ainakaan jalkatreeneja ja keskivartalon (selka/vatsa) treeneja vakavamminkin juoksuun suhtautuvan ei kannattaisi jattaa ohjelmasta pois edes juoksukauden aikana?

Kuntosalin lisaksi kayn kahdesti viikolla lyhyehkolla "peruslenkilla". Tahan paalle lisaksi maastopyoraily ja tennis kerta viikkoon, joten viikottainen (saannollinen) treenimaara on kuusi treenia viikossa. Naista pyoraily ja tennis hoitavat peruskunnon/kestavyyspohjan yllapidosta tata nykya. Lenkkeily on hiukan pienemmassa roolissa kuin normaalisti, koska talla hetkella ei sen suhteen ole mitaan suurempia tavoitteita ja joudun juoksemaan olosuhteiden pakosta juoksumatolla, joka on syvalta ja poikittain.


Flu kirjoitti:
Eihän tuo 100 km viikossa mitään hulluutta vielä osoita. Itsekkin vetelen suunnilleen samoja määriä. Jos juoksee sekä aamulla että illalla voi päästä yli 200 km viikossa

No on noi maarat jo aikamoisia harrastajille (oletan, etta et kuitenkaan kilpaile)? Vaittaisin, etta kunto- ja treenipohja taytyy olla aikamoinen, ennen kuin 100km viikkomaaraa voi vetaa edes lapi. En epaile sinua Flu, mutta tama noin yleisesti todeten esim. palstalaisille, joka 'hurahtavat' nain kevaan korvilla lenkkeilyyn. Maltti on valttia!

Silloin kun itse vakavammin (ei kilpamielessa) treenasin maratoneille, viikottainen kilometrimaara jai selvasti alle sadan (yksi pitka lenkki = n. 20-25km, kaksi peruslenkkia = n. 12-15km ja yksi vauhtikestavyytta harjoittava lenkki, max 5-7km). Toki harrastin muutakin liikuntaa saannollisen epasaannollisesti tuolloin, mutta tuolla treenaamisella paasin kuitenkin hyvin (jopa kiusallisen) lahelle 3 tunnin maratonaikaa. Kerran viela haluan satsata juoksuun sen verran enemman, etta paasen tuon 3 tunnin rajan ali. Mutta ei viela tana vuonna.
 
Viimeksi muokattu:

Wesku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
mäkine kirjoitti:
Potkua vaan lopettamispäätökseen. Kandee juoda runsaasti vettä, muistaakseni se auttoi liuottamaan myrkkyjä elimistöstä (jo kolme vuotta polttamatta muutamaa kännityperyyttä lukuunottamatta). .

Danke schön. Kolmas päivä lähti ilman nikotiinia ja ekan kerran jopa hymyilytti tänä aamuna. Aika raskas tappelu tämä on, kun ei käytä mitään korvikkeita, mutta eipähän jää niihin sitten koukkuunkaan. Tästä kun selviää, niin alkaa todennäköisesti helpottaa. Yleensä kai sanotaan tämän 3. päivän olevan se pahin. Vettä enemmän olen turvautunut hedelmämehuihin ja-nektareihin. Se happoisuus kai nopeuttaa nikotiinin ja sitä kautta vieroitusoireiden poistumista?

Kunhan nyt tästä työpäivästä selviää, niin illalla kaverin kanssa pururadalle eläkeläisten tukkeeksi. Siinä euforiassa se loppuilta toivottavasti meneekin taikka sitten naama norsunvitulla kuten eilisilta, heh.
 

Hasse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Hertha BSC, HIFK
Miguel kirjoitti:
Normaalipäivinä istun koneen ääressä aika huomattavan pitkän ajan. Kipua ei koskaan silloin synny, mutta pientä jumituksen alkua alkaa välillä tuntua. Olenkin viime päivinä alkanut tarkkailla, että istumisen lomassa nousisin aina välillä ihan hetkeksi seisomaan ja vaihtaisin jalkojen asentoa, ettei jalka jäykistyisi sijoilleen.

Mitkäköhän ovat tyypillisimmät piilevät virheet askelluksessa? En usko olevani ihan ummikko tässä asiassa, mutta pienistä asioista fyysiset vaivat ovat usein kiinni.

Tietysti, ongelma voi olla askelkuormitus eli pienipronaatio tai supinaatio virhe. Ongelma voi tietysti olla juoksutekniikkasi. Miten jalkateräsikäyttäytyvät juoksun aikana, juosetko auki tai kiinni?

Oletko käynyt esim. Askelklinikalla tai jalka-analyysiä teettämässä -molemmat tuppaavat olla ilmaisia esim. Intersporteissä silloin tällöin.

Näillä pienillä asioilla yleensä, saadaan harrastelijalle vaivat kuriin. Tietysti aina on mahdollista että on kyse jostain muustakin:)
 

Flu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Padres
Prof. Puck kirjoitti:
No on noi maarat jo aikamoisia harrastajille (oletan, etta et kuitenkaan kilpaile)? Vaittaisin, etta kunto- ja treenipohja taytyy olla aikamoinen, ennen kuin 100km viikkomaaraa voi vetaa edes lapi. En epaile sinua Flu, mutta tama noin yleisesti todeten esim. palstalaisille, joka 'hurahtavat' nain kevaan korvilla lenkkeilyyn. Maltti on valttia!
Niin siis tyypillisesti kilometrien nopea lisääminen on juuri se joka aiheuttaa useimmat loukkaantumiset ei itse jouksumäärät. 100 km viikossa on minulle maksimi mitä voin tehdä duunin ja muun elämän ohella. En todellakaan kilpaile enkä ole näin muutenkaan mitenkään ruumiinrakenteellisesti maratoonille optimaalinen. Mutta minulle sopivin treeni on 10-18 km lenkki päiväss ma-pe ja lauantaina noin 2.5 - 3 tunnin lenkki. Sunnuntai palauttava ja joskus maanantai vapaa. Joka kolmas viikko on löysempi jolloin vähemmän kilometreja ja yksi täysin vapaa päivä. Talvella kun jouksen lähinnä matolla niin pitkä lenkki on yleensä käteen osuneen DVD elokuvan mittainen.

Se hullu osuus on itselleni tällä kaudella ollut venyttelyn lopettaminen - huom!!! en suosittele kenellekkään aloittavalla juoksijalle!!! Itse myös harrastan aamulenkkejä enkä tällöin ota kuin kupin kahvia ennen lenkkiä. En myöskään pitkillä lenkeillä koskaan syö mitään. Tätäkään ei voi suositella kaikille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös