Ihminen on tehty juoksemaan, siis juostaan. Ei näitä hommia tarvitse niin kelailla. Takana nyt 12 vuotta aktiivista juoksentelua, ja vielä koskaan en ole venytellyt. Lenkillä on ollut vettä mukana noin 5-6 kertaa. Kerran joskus viime vuosituhannen puolella, ja viime kesänä muutaman kerran kokeilin. Turhaa hommaa. 21 kilometriä 30 asteessa, pitkähihainen paita päällä ilman vettä = onnistuminen. Ei olla tropiikissa.
Juuri syöneenä en kyllä halua lenkille lähteä, vähintään 45 minuuttia pitää olla väliä, jos baanaania raskaampaa on suuhunsa laittanut. Aamulenkkeilyä en ole jaksanut itselleni opettaa, laiska mies kun olen.
Tällä viikolla olen ollut kolme päivää metsätöissä, ja sen jäljiltä lihakset aika kireänä. Tänään livahdin sitten lenkille. Juoksin 14 kilometriä, kunnes pohkeet alkoivat huutaa, että nyt riittää. Katsoin viisaimmaksi kulkea loput neljä kilometriä vuoroin hölkäten, vuoroin kävellen. Tuli otettua pari vetoakin, kun ei malttanut. Vähän pelkäsin, että näinköhän tuli ryssittyä. Takana kuitenkin kova viikko (kuluttava nimenomaan, metsässä huhkiminen uuvuttaa. Kuntoilu piristää.), täysin uusi alusta alla (lumi sulanut, plus Seinäjoen asvaltti -> Lappajärven rapakko) ja yli kuukauden jatkunut vähän hajanainen lenkkiohjelma taustalla. Lenkin jälkeen navettatöiden teko oli aika rankkaa puuhaa. Nyt kuitenkin fiilis hjuva, ei kolota, ei juili, lihakset tuntuu hyviltä. Ihminen on tehty juoksemaan, siis juostaan. Vai sanoinko jo?