Mainos

Run Forrest Run! – Jatkoajassa lenkkeilijöitä?

  • 592 850
  • 3 978

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kokeneemmilta maratonjuoksijoilta tekisi mieli kysyä yhtä asiaa tuohon maratonin vauhtiin liittyen. Onko ihan pöljää lähteä juoksemaan 5min/km vauhtia alusta asti ja hakea 3:30 alitusta jos joka tapauksessa haluaa ainakin 3:45 alittaa?

Ei ole, jos on oikeasti tuntuma, että saattaisi mennä myös alle 3.30. Toki mitä enemmän kilometrejä on vyöllä ja analyysiä omasta suorituskyvystä, niin sitä varmemmin uskaltaa asettaa haastavampiakin tavoitteita. Tietysti nuokin saattavat mennä vituralleen vaikka olisi kuin pro.

Itse muistaakseni lähdin hakemaan oikealla ensimmäisellä maratonilla ( Jyväskylän Finlandia ) 3.30-alitusta (takana oli ennen tuota mm. 6h-juoksu, jossa 60815m), mutta lähdinkin "vahingossa" vähän turhan kovaa vauhtia puolikkaan ollessa luokkaa 1.38-1.40 (unohtanut jo). Sitten meinasikin tulla noutaja, mutta sain kuin sainkin nipistettyä aikaan 3.28.48 koko roskan. Eli mitä kovempaa lähtee, sitä enemmän on ns. hyvää, mutta riski sille että loppumatka on aika kauheaa on suurempi. Tai totaalinen katkeaminen. Tuo Finlandian loppu oli aika murhaa, ja jengiä lappasi viimeiillä kilsoilla koko ajan ohi. Mutta mielestäni parempi vaihtoehto tuo kuin huomata 7km ennen loppua, että paukkuja olisi vielä paljon, koska ei loppukilometreillä hirveällä kirillä kuitenkaan saa niin paljon takaisin, kuin tasaisella vauhdinjaolla.

Ennätysmaratonilla aikoinaan lähdin hakemaan 3.10-alitusta ja päätin jo lähtiessä, että ensimmäisen 30km aikana yksikään kilsa ei saa mennä alle 4.20 eikä yli 4.30... ja pitäydyin suunnitelmassa. Tuli 4.21 ja 4.22-kilsoja, mutta ei vahingossakaan alle. Seurasin tätä orjallisesti kellosta, jossa oli vain yksi arvo näkyvillä. Kuluvan kilometrin tahti. Silloin oli kunto ja taktiikka synkassa, mieskin tajusi pitäytyä siinä ja oli oikein mukava antaa miehelle armoa viimeisillä kilometreillä tiputtamalla vauhtia kun hyvää tuohon tavoitteeseen oli reilusti. Tulinkin sitten maaliin suht hyvävoimaisena ja hyvällä fiiliksellä muistaakseni aikaan 3.08. Ei tarvinnut raastaa kun tiesi että se on ihan sama onko aika 3.06 vai 3.09. Bonuksena vielä se, että joku kertoi minulle maalissa, että olin oman sarjani 3. ja pääsin podiumille. Ei ollut mitään hajua siitä kisan aikana.

Mitä tossuihin tulee niin taisin tuon ylläolevan 6h-juoksun, joka oli elämäni ensimmäinen oikea juoksu juosta markettilenkkareilla, jotain 50e hintaisella kalustolla. Sittemmin kyllä panostanut enemmän tossuihin, varsinkin kun löytänyt sellaiset mitkä sopivat omille jaloille. Mutta kyllä satasen molemmin puolin löytyy varmasti hyviä tossuja harrastelijalle. Ongelmana voi olla se, että tossu tuntuu hyvältä kaupassa mutta 10km kilsan juoksun jälkeen ihan paskalta. Itsellä on yksi sellainen tossu, Asicksin Cumulus, mitä käytän (tai KÄYTIN, ihan hirveästi viime aikoina juossut) sellainen, että vaati reilu 50km juoksua, ennen kuin rupesi tuntumaan todella hyvältä ja sitä ennen tuntui todella huonolta. Se vaan piti tietää ja sen oppi kokemuksen kautta.

EDIT: ja siitä lopulta omiin juoksuihin. Listasin paperille, että tänä vuonna olen juossut 7 lenkkiä (5-7km), joita jo talvella kuvittelin, että en tule ehkä koskaan juoksemaan. Polvi tuntuu vielä ihan hyvältä, tai ainakin juoksukykyiseltä. Sovitaan, että:

5km Season Best on tällä hetkellä 28.38, katsotaan jos huomenna saisi miehen kokeilemaan pitkästä aikaa 10km lenkkiä. Ja tavoite alle tunti. Siitä sitten tuntemuksien mukaan eteenpäin.
 
Viimeksi muokattu:

Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kokeneemmilta maratonjuoksijoilta tekisi mieli kysyä yhtä asiaa tuohon maratonin vauhtiin liittyen. Onko ihan pöljää lähteä juoksemaan 5min/km vauhtia alusta asti ja hakea 3:30 alitusta jos joka tapauksessa haluaa ainakin 3:45 alittaa?
Tärkeää olisi mielestäni löytää sellainen vauhti, millä jaksaa juosta tasaisesti. Jos hyytyy, niin saattaa äkkiä hävitä minuuttitolkulla. Loppuen lopuksi liian kovan ja optimaalisen vauhdin ero voi olla muutama sekunti kilometrillä. Sen häviää hetkessä kun kanttaa. Joitain vuosia sitten tavoitteena oli juosta HCM 4.00 min/km ja olin mielestäni siinä kunnossa, että se oli tehtävissä, vaikka reitti ei ole supernopea. Maratonilla alku pitäisi mennä vähän käsijarru päällä verrattuna treenilenkkeihin, kun kunto on piikannut ja kroppa levännyt. Puolimaraton meni kuitenkin 3.57 min/km ja 24 km kohdalla ylämäessä alkoi jo tuntua siltä, että hommasta ei tule mitään. 30 km kohdalle ehdin vielä tasan kahteen tuntiin, mutta sen jälkeen loppu oli yhtä kärsimystä ja teki mieli keskeyttää. Olisin jättänytkin kesken, jos olisi päässyt jotenkin reitin varrelta pois. Lopulta olin maalissa vähän alle 2.55. Seuraavalla kerralla olin paljon fiksummin liikkeellä, mutta kunto ei ihan niin hyvä silloin ollut.

En siis suosittele alussa juoksemaan varastoon vaan arviomaan tarkasti oma kunto ja jakamaan vauhti tasaisesti. Se todennäköisesti johtaa parhaaseen lopputulokseen.
 
mice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Flames, Juventus, Parma
Näin se on. Mieluummin liikkeelle aavistuksen liian hiljaa kuin aavistuksen liian kovaa. Itselläni on takana neljä maratonia. Ennätys tuli kolmannessa, jolloin juoksin 3.40 loppuaikaan. Reilu kympin kierros juostiin neljä kertaa (Vantaalla) ja fiilis oli loistava, kun viimeisellä kierroksella oli voimia ja hetkeä aiemmin lähteneiden puolimaratonjuoksijoiden selkiä alkoi tulla vastaan. Ehkä tässä olisi aavistuksen kovempaa voinut lähteä, mutta näin oli kyllä huikean hieno juoksufiilis.

Sitten taas tuo viimeisin, neljäs maraton, lähti liikkeelle kovempaa. Tavoittelin 3.30 loppuaikaa ja kolme ensimmäistä reilun kympin kierrosta (jälleen Vantaalla) menikin tismalleen tuota tahtia. Viimeisimmän kierroksen alussa kaikki mehut olikin sitten syöty ja loppumatkasta tuli tuskien taistelu. Se kuuluisa seinä tuli totaalisesti vastaan, silmissä sumeni ja pyörtyminen ei ollut kaukana. Laahustin silti maaliin loppuaikaan 3.49. Eli tuossa viimeisellä neljänneksellä takkiin tuli 20 minuuttia!
 
Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Oon huomannut, että sopiva määrä juoksua on maksimissaan noin 5 km viikossa. Pk-lenkeillä polvi kipeytyy viikoksi, esim 4 km pk-lenkki aiheuttaa aina sen. Mutta kovaa juostessa askel rullaa. Tänäänpä siis suoritin viikon juoksuni juoksumatolla: 600 m kolmessa minuutissa, sitten 2000 m kahdeksaan minuuttiin ja lopuksi 2x300m 54 sek per veto eli vauhtina oli 20 km/h. Hiki tuli.

Mitään korvaavaa en tee eli talven hiihdot 0 km, pyöräilyt 0 km, kuntopyöräilyä vain lämmittelyksi 5-10 min per treeni, uintia ei yhtään ja kerran vesijuoksin 30 min enkä taida mennä enää. Rullaluistelua kehiin varmaan ensi viikosta alkaen.

Sitä voi treenata aika monella eri tavalla. Kuntosalitreeniä teen pääasiassa.
 
Elazi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings
Muita lähdössä viivalle lauantaina? Itse lähden kokeilemaan miten pitkään pysyn 3:30 jänisten perässä. Pari viikkoa sitten vedin puolikkaan tuota vauhtia sunnuntai-aamuna ilman mitään energiatankkauksia tai matkaevästä, ja meno tuntui ihan ookoolta.

On ollu henkisesti rankat ajat viime aikoina. Vähän sellanen ajatus lauantaista, että vedetään nyt vähän riskillä mies myös fyysisesti nippuun niin suunta ei ole ku ylöspäin.

Tsemppiä muillekin jotka matkaan lähdette.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Vitoselle lähden kokeilemaan, miten happi kulkee. Huonoksi on kylläkin mennyt, kun ei ole varsinaista juoksutreeniä juuri tullut tehtyä, mutta yritetään rimpuilla. Neljä vuotta sitten meni vitonen vielä 17.30 pintaan, mutta nyt taso taitaa olla siellä 21 minuutin kieppeillä.

Tsemppiä kaikille ja nauttikaa juoksusta, tapahtumasta ja mahdollisesta kannustuksesta!
 
upreo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Oma neljä vuotta vanha Suunto 9 alkanut näyttämään rannemittauksella ihan päin honkia matalasykkeisillä lenkeillä. Heti nousee sykkeet pilviin. Kovavauhtisilla sitten taas nuo sykelukemat ovat ihan uskottavat. Suunnon aspan tuki oli ihan yhtä tyhjän kanssa. Ohjeiden mukaan olen pessyt ja käyttänyt kelloa, uudelleenkäynnistykset ei auta. Harmi, että menee juuri noin päin. Hitailla lenkeillä sitä sykkeiden seuraamista juuri tarvitsen. Nopeilla lenkeillä on sitten se ja sama, kun sykkeet paukkuvat muutenkin.

Kunnon kapitalistina pistin rahan kiertämään ja ostin sykevyön. Tänään tulee käyttöön ensimmäisen kerran. Toivottavasti korjaa ongelman. Ei vain aina viitsisi sitä viritellä, pelkällä kellolla on ollut vaivattomampi lähteä lenkille.

Sitä vain pohdin, että mikä käyttöikä noilla kelloilla on, jos pelkällä rannemittauksella menee? Sen verran kalliita kapistuksia kuitenkin, että ei viitsisi ihan kolmen vuoden välein uuttakaan ostaa.
 
Saipamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Muita lähdössä viivalle lauantaina? Itse lähden kokeilemaan miten pitkään pysyn 3:30 jänisten perässä.
Itse en tällä kertaa ole viivalla. Tsemppiä kisaan. Kaveri toimii 3:30 jäniksenä vissiin kolmatta kertaa. Tähän asti pystynyt helposti pitämään tasaista vauhtia mitä jänis homma vaatii.
 
Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Tänään olen itse taas lähtöviivalla HCRD:n puolimaratonilla, nyt kuudetta kertaa putkeen. Tällä kertaa olisi tarkoitus päästä alle 1:30, viime vuonna pääsin syksyllä Tampereella 15 sekunnin päähän alituksesta ja tuolloin tuo oli lähinnä valmistava kisa myöhemmin juostulle Vantaan maratonille. Ainakin kunnon puolesta tuntuu, että alle 1:30 pitäisi päästä suhtkoht helpostikin, lähinnä nyt vain kyse on siitä jaksaako ottaa alussa vähän rauhallisemmin etten juokse liian kovaa alussa ja hyydy liikaa loppua kohden.
 
Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Lopulta se puolimaratonin loppuaika meni alle 1:30, joten tavoitteeseen pääsin ja samalla meni myös alle 1:29, joten täytyy olla todella tyytyväinen. Pystyin pitämään aika tasaisen vauhdin kun molemmat kympit menivät lähes samaan aikaan. Viimeisen huoltopisteen jälkeen noin 17.5 km kilometrin kohdalla oli pätkä jossa tuntui vähän aikaa pahalta, mutta tuo meni lopulta aika nopeasti ohi. Sää oli lopulta aika hieno kun aurinko paistoi eikä ollut liian kuuma. Välillä oli aika napakka tuuli, mutta tuo taisi haitata enemmän aamupäivällä maratonia juosseita.
 
Tokalla kierroksella lauttasaaren silta oli tympeä ylitettävä, muuten tuulen kanssa pärjäsi ihan ok.

Tuonne 26-27km asti pysyin vielä alle 5min/km keskivauhdissa, mutta sen jälkeen alkoi oma vauhti hiipua ja 3:30 jänikset hävitä näköpiiristä. Hetken aikaa pysyin 5:20-5:30 kilomterivauhdissa mutta viimeiset kilometrit vauhti oli enää 6min/km. Loppuaika 3:39:55 oli hienoinen pettymys vaikka ääneen olin kaikille sanonut että 3:45 on tavoitteena. Kunto olisi riittänyt kovempaan vauhtiin koska sykkeet laski samaan aikaan kun vauhti laski, mutta lihaksista loppui puhti kesken. Reidet oli tulessa ja etenkin alamäet oli pahoja, enkä saanut enää 41km kohdallakaan vauhtia kiristettyä kun vatsalihakset alkoi krampata heti.

Kyllä tästä parempi fiilis jäi kun syksyn rantamaratonista, mutta sen verran hampaankolossa että toivottavasti ei jäänyt viimeiseksi maratoniksi. Ehkä kuitenkin haluttaisi syksyllä kokeilla muita matkoja, esim. midnight runilla 10km aikaa ja rantamaratonilla puolikasta. Täytyy vaan vähän painoa hilata pois (176cm/81kg) ja treenata paremmin.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuonne 26-27km asti pysyin vielä alle 5min/km keskivauhdissa, mutta sen jälkeen alkoi oma vauhti hiipua ja 3:30 jänikset hävitä näköpiiristä. Hetken aikaa pysyin 5:20-5:30 kilomterivauhdissa mutta viimeiset kilometrit vauhti oli enää 6min/km. Loppuaika 3:39:55 oli hienoinen pettymys vaikka ääneen olin kaikille sanonut että 3:45 on tavoitteena. Kunto olisi riittänyt kovempaan vauhtiin koska sykkeet laski samaan aikaan kun vauhti laski, mutta lihaksista loppui puhti kesken. Reidet oli tulessa ja etenkin alamäet oli pahoja, enkä saanut enää 41km kohdallakaan vauhtia kiristettyä kun vatsalihakset alkoi krampata heti.

Kyllä mä sanoisin, että tuo hyytyminen johtuu nimenomaan kunnon loppumisesta. Sehän on selvä, että syke laskee, kun vauhti hiipuu, mutta se kunto nimenomaan on sitä, että jaksaa ylläpitää tiettyä rasitustasoa riittävän pitkään.

Minusta kuitenkin ihan hyvä veto ja onnea, jos kyseessä oli ennätys.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Onhan tää ihan mahtavaa kun ilmat lämmenny kunnolla pääsee lenkkeilemään mukavammilla ilmoilla. Iso mukavuustekijä shortseissa ja t-paidalla painaa menemään pitkin Keskuspuistoa. En valita :)
 
Elazi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings
Kyllä mä sanoisin, että tuo hyytyminen johtuu nimenomaan kunnon loppumisesta. Sehän on selvä, että syke laskee, kun vauhti hiipuu, mutta se kunto nimenomaan on sitä, että jaksaa ylläpitää tiettyä rasitustasoa riittävän pitkään.

Minusta kuitenkin ihan hyvä veto ja onnea, jos kyseessä oli ennätys.
Joo, siis lihaskunto loppui. Mutta esim. hengityksen kanssa ei ollut pienintäkään ongelmaa. Viime syksyn rantamaratonilla vaikka vauhti hiipui 5:35 --> 5:50 niin sykkeet nousi tasaisesti maalia kohti. Mutta joo, rantamaratonilta 20min parannusta ja oma ennätys, kiitos onnitteluista.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joo, siis lihaskunto loppui. Mutta esim. hengityksen kanssa ei ollut pienintäkään ongelmaa. Viime syksyn rantamaratonilla vaikka vauhti hiipui 5:35 --> 5:50 niin sykkeet nousi tasaisesti maalia kohti. Mutta joo, rantamaratonilta 20min parannusta ja oma ennätys, kiitos onnitteluista.

Mistä ajattelet, että lihasten hiipuminen johtuu, jos 35 km:n juoksun jälkeen ei lihas enää supistu entiseen malliin? Kyllä se on aerobinen kunto eli kestävyys eli elimistön kyky muuttaa energiaa liikkeeksi, joka loppuu. Näitä hyytymisiähän ei ratkaista esim salilla käymällä, vaan lenkkeilemällä enemmän.
 
Zeic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JHT
Kyllä tästä parempi fiilis jäi kun syksyn rantamaratonista, mutta sen verran hampaankolossa että toivottavasti ei jäänyt viimeiseksi maratoniksi. Ehkä kuitenkin haluttaisi syksyllä kokeilla muita matkoja, esim. midnight runilla 10km aikaa ja rantamaratonilla puolikasta. Täytyy vaan vähän painoa hilata pois (176cm/81kg) ja treenata paparemmin.
Sun on syytä olla tyytyväinen hyvästä ja rohkeasta yrityksestä. Taktiikkana kova alkuvauhti on sellainen että se tekee loppumatkasta tuskaa VS kiihtyvä vauhti. Tosin ei kukaan maratonia helpolla pääse. Kilpajuoksun luonne on tuska. Tuo sun pohdinta oli mukava tarina lukea. Seuraavalla kerralla voit hyödyntää syntynyttä kokemusta.

Mitä itse juoksin viime keväänä ekan maratonin niin nyt juoksu ollut vähemmällä. Perheeseen syntyi erikoinen 2kk sitten ja lisäksi muutimme, niin nyt pitänyt yrittää vain sen verran lenkkeillä että rutiini pysyy yllä.
 
Elazi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings
Mistä ajattelet, että lihasten hiipuminen johtuu, jos 35 km:n juoksun jälkeen ei lihas enää supistu entiseen malliin? Kyllä se on aerobinen kunto eli kestävyys eli elimistön kyky muuttaa energiaa liikkeeksi, joka loppuu. Näitä hyytymisiähän ei ratkaista esim salilla käymällä, vaan lenkkeilemällä enemmän.
Kiitos, enpä osannut ajatella tuolla tavalla asiaa. Liikuntaa kyllä tulee "paljonkin" tehtyä, mutta juoksumääriä pitää lisätä, tänäkin vuonna on vasta 30 lenkkiä ja 366 km takana. Työmatkapyöräily 3-4 kertaa viikossa on himmannut juoksumääriä, täytyy ehkä alkaa kulkea osan työmatkoistakin juosten (17km suuntaansa). Nuo päivät pitää vaan suunnitella siten että ei tarvitsis sekä läppäriä että vaihtovaatteita kuskata mukana.

@Zeic meinaa joo perhe ja työt haitata harrastamista, tsemppiä luovimiseen. Muista kuitenkin pitää ittestäs huolta niin riittää sit virtaa huolehtia muistakin asioista. :)
 
Pyöräily on sinänsä ihan hyvää oheistreeniä juoksuun ja siinä saa helppoa määrää ilman iskutuksen tuomaa vammariskiä. Mutta kyllä juosta pitää aika paljon, jos juoksussa aikoo kehittyä. Itsellä on muutaman viimeisen vuoden juoksumäärät olleet tosi paljon aiempaa pienempiä (enimmillään vuosikilsat noin 3500 km ja nyt esim alkuvuoteen 270 km) ja vaikka liikunnan määrä on pysynyt ennallaan, niin esimerkiksi vitosen tulos on pudonnut oleellisesti muutaman vuoden takaisesta.

Mutta ei maratontuloksen parantaminen pelkkää juoksua vaadi, vaan kyllä esim työmatkapyöräily auttaa. Riittävä määrä pitää olla juoksua ja niitä juosten tehtyjä pitkiä lenkkejäkin jonkin verran, mutta kyllä aerobinen yleiskunta auttaa pitkälle.
 
Zeic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JHT
Mutta ei maratontuloksen parantaminen pelkkää juoksua vaadi, vaan kyllä esim työmatkapyöräily auttaa. Riittävä määrä pitää olla juoksua ja niitä juosten tehtyjä pitkiä lenkkejäkin jonkin verran, mutta kyllä aerobinen yleiskunta auttaa pitkälle.
Viime keväänä tämä "vaihtosuhde" lajista toiseen oli ajankohtainen. Hiihtopohjat oli hyvät, mutta ennen maratonia ehdin lenkkeillä vain 70km. Onneksi uskalsin mennä, se onnistui hyvin. Viimeiset 10km kisassa ei menny tietenkään helpolla. Jälkeenpäin koivet palautui ok. Tällä metodilla maratonin pääsi tietenkin vain läpi. Jos tuloksia haluaa, täytyy harjoitella kunnolla. Karkeasti rasitusta voi träkkäillä niin että 10km juoksua vastaa 20km hiihtoa ja 30km pyöräilyä. Tällaista voi hyödyntää pohtiessa esim. Jaksaako koko- tai puolimaratonin läpi.
 
Viimeksi muokattu:

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
On tää elämä hankalaa kun kaikenmaailman Amazon.de ja eBay.uk pitää kalastella poistuneita Asics juoksukenkämalleja. Yhet tilasin vielä (toivottavasti ei huijaus tuo eBay) ja sit löydettävä yhtä hyvät muista vaihtoehdoista. Liian vaikeaa siis löytää AGN22 enää oikeassa koossa mistään maailmankolkasta.

Ne 23 ja 24 mallit ei ollu hyvät. Ehkä 25 tai 26 on paremmat. Mutta noi uudet 22 -jos nyt tulevat- niin Asics on jo varmaan juossut 28:iin jo malleissa, kun pakko ostaa uusia kenkiä :D Pidän vaan kahta mallia kerrallaan käytössä, en ole niitä joilla 5 paria heti valmiina.
 
Mä ostin viime syksynä GN25 ja ~250km juoksua takana.

Mulla oli edelliset kengät Niken react milerit josta en tykännyt ja halusin palata Asicseihin kun ne on istuneet jalkaan aina hyvin. Toki edelliset ennen Nikejä oli Gel Kayano 25 ja DS Trainerit siinä ohessa, mutta on mulla Nimbuksetkin joskus aiemmin ollut sekä GT-2170 mallit, en vaan muista missä järjestyksessä.

On tuo uusien Nimbusten muotoilu selvästi poikkeavat niistä mitä mulla on aiemmin ollut ja tuntuu ettei omille varpaille ole samalla tavalla tilaa, mutta mitään vaivoja ei ole aiheutunut sentään. Mulla on pottuvarpaan viereinen varvas kaikista pisin joten kenkien valinnassa pitäs olla näköjään tarkkana.

Nyt pitäis alkaa DS Trainereiden tilalle katsoa uusia kenkiä. Asicsin mallistossa olis Novablast 4 tai Magic speed 3 jotka pitäis olla ns. lyhyempien matkojen nopeampia kenkiä. Tuo Nike ei ainakaan ollut toimiva syrjähyppy mutta en sit tiedä miten Hokat tai New Balancet istuis jalkaan..?
 
masa90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Nhl
Magic speed 2 ainakin omaan jalkaan tosi hyvät. Maksoi huimat 37,5e Xxl:n poistolaarista. Tosin itse en jotenkin kyllä saa vauhtia noilla, vaikka pitäisi olla "vauhtitossut", mutta enemmänkin mukavat peruskengät.

Lähiaikoina tullut vaihdeltua Hokan, NB rebel 4?, Adidas Boston 10 ja juurikin noiden Asicsien välillä. Fiiliksen mukaisesti pääasiassa, mutta ylipäätään pitkästä aikaa ollut terveenä jo pitempään niin pystynyt usein juoksemaan. Ehkä sitä voisi puolikkaan syksyllä juoksemassa, täyteen maratoniin ei nyt jotenkin riitä mielenkiinto.
 
masa90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Nhl
Tuohon kenkäaiheeseen. Sattumalta bongasin Intersportissa Puma Velocity Nitro 2 -kengät 60€. Muistelin että ne edelliset oli tosi mukavat -> testasin näitä. Todella mukavat oli kyllä jalassa, vielä -25% extraa noista niin todella edullisesti sai. En ole vielä ehtinyt kokeilemaan, mennee ensi viikolle.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eilen hehkuttelin ihan somessakin kun viime vuonna telottu polvi tuntui kestävän juoksua koko ajan paremmin ja juoksin pisimmän lenkin sitten kevään 2022.

.. ja 3h myöhemmin täysin vaarattomassa tilanteessa muljautin koipea ulkoterän kautta kotona ympäri ja murtumahan siellä on yhdessä jalkapöydän luussa. Oli pakko käydä päivystyksessä kun on niin törkeän kipeä.

Joten ehkä sitten taas juoksua elo/syyskuussa? Kyllä nyt koetellaan, mutta ehkä täältä tullaan vielä.

Hyviä kilometrejä muille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös