Trenchtown
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- TPS
Miksei kynnys poltettavsta huumeesta toiseen poltettavaan huumeeseen matalenisi jos polttaa jo yhtä?
Ymmärrän kyllä tavallaan logiikkasi, mutta kannabiksen lisäksi ei Suomesta juurikaan saa muita huumeita, joita poltettaisiin. Heroiinia heitetään ränniin, näin olen käsittänyt. Kai sitä polttaakin voi, mutta silloinhan se polttaminen on käsittääkseni ns. freebase -meininkiä, jota ei millään lailla voi verrata kannabiksen polttamiseen. Sama homma pirin kohdalla. Poltettavaa crack -kokaiinia ei Suomen markkinoilla ole ja vaikka olisikin, niin ei sitä nyt ihan sätkään kääritä tai bongista pulputella. Viinasta voi sinun logiikallasi siirtyä juomaan vaikka Lasolia.
Alkoholinkäyttöä ei kuitenkaan saada loppumaan millään, joten siitä on turha höpistä.
Ei varmaan saadakaan loppumaan, mutta sen käyttö saattaisi vähentyä. Aikaa se varmasti veisi, mutta lopputuloksena tuossa aiemmin linkitetyssä tutkimuksessa oli, että laillinen kannabis vähentää alkoholinkäyttöä ja liikennekuolemia. Niin, siis ameriikassa. Tuskinpa se täällä meillä onnistuisi.
Voisin hyväksyä sen käytön juuri ja juuri lääkeaineena
Hyvä. Vaikka kyllähän se on jo lääkkeeksi hyväksytty kiistattomien todisteiden ja esimerkiksi ms-potilaiden oireiden vähenemisen perusteella. Mutta koska marijuana on halpaa kuin saippua, eikä sen patenttia voi NovartisNaxoSmithKline omia, ei kliinisen tutkimuksen tekeminen nappaa ketään hevon vittua, joka taas estää lääkärien uskalluksen kirjoittaa kannabista lääkkeenä. Lisäksi leimaantumisen pelko on varmaan samaa luokkaa kuin sillä tohtorilla, joka kirjoittaa kaverilleen pirtureseptin.
Olen kertonut ennenkin, että kannabiksen satunnaisena viihdekäyttäjänä toivoisin sen dekriminalisoimista pika pikaa. Ms-tautia sairastavana olen ehdottomasti sitä mieltä, että tämän kasvin lääkepotentiaalia pitäisi alkaa valjastamaan maksimaaliseen hyötykäyttöön vieläkin nopeammin. Ja edelleen, loppujen lopuksi mulle ei ole väliä, onko kannabis laillista vai ei. Tunnen vaan sen massiivisen liikkeen (vaikka se poliisin arvioima puoli miljoonaa käyttäjää) paineen täällä kulissien toisella puolella. Koska pato murtuu, sitä en tiedä, mutta murtumaan se tulee. Sitä odotellessa hoidan lääkkeeni laittomasti ja kannan sen seuraukset.