Uskon siis, että peli tulee koko ajan vain rytmittymään tarkemmin eli kun on paikka nopeaan niin silloin käännetään oikeasti nopeasti, kenties vielä nykyistäkin nopeammin ja näitä paikkoja haetaan aktiivisesti. Kuitenkin pitäen huolen myös siitä, että ei koko aikaa pusketa vaan rymitetään peliä, mutta silti kokonaisuudessaan pelinopeus voi vielä kasvaa, kun kaikki voidaan tehdä entistä nopeammin reagoiden nopeammin eri tilanteisiin.
Pelin evoluutiosta
Fordel on hyvin jujulla minun mielestäni. Olen itse aivan sataprosenttisen varma, että tulevaisuudessa (ja ihan lähitulevaisuudessa) jääkiekko kehittyy siihen, ettei ole pelkkiä kiekkokontrollijoukkueita tai pystysuunnan joukkueita, vaan kaikki pelaavat kaikkea, painotukset vain vaihtelevat. Eli juuri kuten Fordel kirjoitti, peli rytmittyy tarkemmin ts. tilanteet tunnistetaan paremmin ja joukkueilta löytyy enemmän keinoja pelikirjoistaan.
Lätkässä tuntuu ainakin Suomessa olevan edelleen vahva oppositio tuota kiekottelua ja meidän peliä vastaan. Ollaan siis tiukasti sitä mieltä, että jääkiekkoa pelataan vain yhdellä tietyllä tavalla, viimeksi muistan Seppo Hiitelän kannanoton Aamulehdessä.
Keskustelua myös leimaa ajoittain se, että osa luulee pelin jotenkin "pysähtyvän". Kyllä se kiekkokontrollikin kehittyy koko ajan, kuten tekee myös pystysuunnan jääkiekko ja nämä pitää erotella vielä siten, että puolustaminen kehittyy väkisinkin aina, kun hyökkäyspelaaminen kehittyy. Se on palloilupelien luonnollinen evoluutio, eikä siinä päde millään muotoa sellainen keskustelu, että 80-luvulla pelattiin näin ja 70-luvulla noin. Päinvastoin pitää osata nähdä, että nimenomaan jostain syystä se peli on niistä ajoista muuttunut ja jos osaa analysoida sen muutoksen niin on hajulla asiasta nimeltä pelin evoluutio.
Eilisessä Hockey Nightissä Risto Dufva tai Tami otti esiin nimenomaan sen asian, että Suomi hallitsevana maailmanmestarina joutuu sen eteen, että vastustajat keksivät uusia lääkkeitä sen peliä vastaan. Jos nyt Venäjä onkin yhtäkkiä erittäin passiivinen niin se tarkoittaa sitä, että Suomen on entistä paremmin opittava oma pelitapa ja pelin rytmittäminen. Huomasiko joku muuten, että Mikael Granlund puhui jo pelin rytmittämisestä Nuorten MM-kisojen yhteydessä! Enää ei lähdetäkään vain taistelemaan ja tekemään lujasti duunia vaan rytmittämään peliä ja pitämään kiekkoa, HIENOA.
Meidän peli
Mitä sitten tulee Meidän peliin ja siitä käytävään keskusteluun, niin ensinnäkin olisi nyt tajuttava mikä se Meidän peli on. Se ei ole mikään maailman ainoa pelitapa, se ei ole ylivertainen pelitapa eikä sitä pidä sellaisena arvostellakaan. Se on ennen kaikkea SUOMALAINEN pelitapa, meidän pelillinen kulttuurimme, jotain mitä Leijonat pelaavat. Se on sitä kun ruotsalaisilla on se oma pelinsä, kanukeilla on oma pelinsä ja tshekeillä ja venakoilla on oma pelinsä. Se on pelillinen identiteetti, joku josta tietyn maan tunnistaa aina ja lopulta joskus myös sen maalaisen pelaajan tunnistaa tämän pelityylistä heti. Suomalainen tunnistaa sekunnissa kentältä tshekin, kanadalaisen tai venäläisen pelaajan pelkästä pelityylistä.
Suomella on toki ollut oma identiteettinsä aiemminkin. Se oli yhteistyön jääkiekkoa jossa vastahyökättiin ja puolustettiin viimeiseen mieheen asti. Oli loistavia maalivahteja, erinomaisia puolustavia senttereitä ja pakkeja. Sillä saatiinkin menestystä ja finaalipaikkoja, ainoa mitä sillä ei ikinä tullut oli kultamitali. Oman arvioni mukaan siitä identiteetistä puuttui se yksi asia millä mestaruudet voitetaan, eli PELIROHKEUS. Rohkeus pitää kiekkoa tiukoissa paikoissa ja ratkaisuhetkillä, rohkeus tehdä kovissakin peleissä yllättäviä ratkaisuja, ts. luottaa omaan henkilökohtaiseen taitoon. Suomi ei halunnut pitää kiekkoa vaan se halusi puolustaa ja rikkoa, riistää ja voittaa alueita. Se ja monet kitkerät tappiot toivat vuosien saatossa sellaisen hiljaisen pelon aina ratkaisuhetkillä jolloin olisi pitänyt olla voittaja.
Jukka Jalosen ja Meidän pelin yhdistelmä oli voittava viime keväänä. Vaikka voidaan aina sanoa, että kisoissa pelasi niitä ja näitä pelaajia, niin se tärkein asia kuitenkin oli juuri tuon rohkeuden ja "positiivisen" pelaamisen suoranainen räjähtäminen kukkaan. Mikael Granlundin ilmaveivi Venäjää vastaan oli enemmän kuin pelkkä ilmaveivi, se antoi kasvot "uudelle" Suomelle ja Meidän pelille. Noin tekevät voittajat, vielä kymmenen vuotta sitten olisi ollut aivan ennenkuulumatonta, että joku Timo Pärssinen olisi alkanut tekemään ilmaveiviä maalin takana.
Meidän peli yhdistää kiekkokontrollia ja pystysuunnan jääkiekkoa, se yhdistää ohjauspelaamista ja prässipelaamista kentän joka osa-alueella. Ensimmäinen asia on pelata nopeasti pystyyn (= pystysuunnan jääkiekko), sitä yritetään aina ensimmäisenä, MUTTA erona perinteiseen pystysuunnan peliin Jalosen Leijonat rytmittää peliä. Mikäli nopean paikkaa ei ole niin kiekko pelataan alas ja hidastetaan, vaihdetaan rytmiä, otetaan viisikko kasaan ja pelataankin organisoitua puolustusta vastaan. No joku taas kysyy, että mitä järkeä tässä taas on? Se järki tulee siinä mitä Petteri Sihvonen on hienosti kuvannut eli pitää nähdä enemmänkin tapahtumaketjut kuin vain yksi tai kaksi hyökkäystä. Eli se kuuluisa hyökkäys-puolustus-hyökkäys-mantra.
Jos palaan tuohon tilanteeseen, että nähdään nopea mahdottomaksi ja palautetaan ja lähdetään hitaalla, niin se tuottaa tietynlaisen hyökkäyksen ja sen myötä myös tietynlaisen puolustusvalmiuden. Eli vaikka Leijonat "häviäsi" sen hyökkäyksen ja joutuisi heittämään kiekon päätyyn se olisi jo ryhmittynyt puolustusasemiin ja sen myötä olisi valmiina ottamaan hyökkäyksen vastaan. No, jälleen tultaisiin todennäköisesti siihen, että vastustaja joutuisi heittämään päätyyn, jolloin Suomella on taas valmiiksi organisoitu viisikko joka pystyykin nyt kääntämään pelin nopeasti ylös. Variaatioita on tietenkin miljoonia, mutta perusidea on siinä, että aikaisemmat hyökkäykset pohjustavat lopulta sitä yhtä mistä tulee maalipaikka ja maali.
Meidän peli varmasti näyttää tylsältä ja on ihan totta, että se vie osan intensiteetistä pois siinä mielessä, että kulmapainit vähenevät, kun kiekkoa pelataankin takaisin alas. Toisaalta se taas luo suoriin hyökkäyksiin jopa lisää intensiteettiä, koska pelaajat tulevat nyt kovaa ja kolmelta tai jopa neljältä kaistalta hyökkäyksiin -> laukaus -> kulmapeli jne...
Tylsyys näyttäytyy samalla tavoin kuin vaikka jalkapallossa monien ikuinen inhokki Italia, joka on ollut taktisen futiksen mestari lähes koko futiksen evoluution ajan. Italian peli perustuu ennen kaikkea tehokkuuteen kentän jokaisella osa-alueella. Toinen esimerkki on taas nykyinen Espanja tai FC Barcelona, joka tosiaan ammentaa samasta lähteestä kuin Meidän peli. Peli on vahvasti organisoitua mutta se organisointi mahdollistaa "luovuuden" eli pelaajat pääsevät käyttämään teknisiä taitojaan edullisissa paikoissa ja organisoinnin ansiosta pelinopeus on parhaimmillaan huippukorkea.
Näen, että kiekkokontrollin osalta (ja täten siis Meidän pelin osalta) mennään jatkossa juuri siihen suuntaan, että vastuu tavallaan palautuukin taas pelaajille. On siis olemassa vahvasti organisoitu viisikko, ja mahdollisesti jopa luistelusuunnat, mutta lopulta kaikki kulminoituu pelaajien kykyyn voittaa yksi-ykköset kiekon kanssa, hieman samaan tapaan miten Lionel Messi tai Xavi voittavat jokaisen kaksinkamppailunsa pallon kanssa, JOKAISEN!
Suomen tehtävä nyt hallitsevana maailmanmestarina ja siten "soihdunkantajana" on keksiä ne lääkkeet miten oman pelitavan puitteissa murretaan passiivinen 1-4-karvaus. Jos Suomi ei sitä keksi niin se kaatuu siihen, jos keksii, niin tulevaisuudessa se kaatuu jälleen siihen, sillä evoluutio takaa sen, että aina takaa tulee joku, joka osaa sen jälleen paremmin. Tässä tapauksessa vaikkapa juuri niin, että tulee joukkue jolla on kauttaaltaan loistavat yksilöt jotka pystyvät yksilötaidolla voittamaan sen tilan itselleen tilanteissa joissa "normaalisti" kiekko menetetään tai siitä luovutaan.
Jalkapallossa käytetään termiä flow joka tarkoittaa pelin virtaamista ikäänkuin jatkuvasti. Barcelonalla on dynaamista flow'ta jossa yksi tekijä vaikuttaa samaan aikaan kahteen tai kolmeen muuhun ja peli "elää" koko ajan. Vastakohta on start-stop-pelaaminen, staattinen pelaaminen jossa tapahtumaketjun seuraava asia alkaa vasta ensimmäisen päätyttyä. Yksinkertastettuna niin, että kun tulee syöttö niin se otetaan vastaan ja vasta sitten palloton pelaaja liikkuu hakemaan syöttöä jne.
Jääkiekossa voi hyvinkin olla edessä se, että tuollaista flowta alkaa esiintyä enemmänkin jonkun teknis-taktisesti loistavan joukkueen toimesta. Se vaatii koutsin joka on tieteellinen ja samalla romanttinen, sekä pelaajat jotka elävät ja hengittävät jääkiekkoa koko sielullaan.
Meidän Peli on suomalaisen jääkiekon identiteetti, se on 2010-luvun peli-analyysi, suomalainen tapa pelata jääkiekkoa. Aina löytyy kilpailevia pelitapoja, vastarannan kiiskiä ja sitten on se pelin evoluutio. Silti suurilla palloilukulttuureilla on AINA se yksi oma tapa pelata. Oli kyse futiksesta, lätkästä tai käytännössä mistä vain, niin itseään kunnioittavat palloilukulttuurit "tietävät" aina miten kutakin lajia tulee pelata. Siitä syntyy urheilun hienous ja vastakkainasettelu, toinen on ääritaktinen ja toinen hyökkää ja haluaa räiskyä.
Suomessa aletaan tässä asiassa ottaa vasta ensimmäisiä lapsen askeleita, sekä Meidän pelin, että myös Mixu Paatelaisen myötä futismaajoukkueiden puolella. Ja hauska yksityiskohta on, että niin Jukka Jalonen kuin Mixu Paatelainenkin molemmat korostavat ennen muuta yhtä asiaa: ole rohkea. Mauro Berruto toi sen saman suomalaiseen lentopalloon jossa meidän joukkueemme lähtee voittamaan aivan kaikkia maailman maita. Suomessa kammottavan aliarvostettu Henrik Dettman on tuonut sen meikäläiseen korikseen. Suomalaisessa palloilukulttuurissa se onkin helpommin sanottu kuin tehty.
