Jos niissä kerrotut tapahtumat pitävät paikkansa ja, jos Teemu Selänne on yksi niistä kokeneista maajoukkuepelaajista, jotka ennennäkemättömällä tavalla juorusivat joukkueen sisäisistä asioista, jotka eivät pitäneet edes paikkaansa, en valitsisi Teemua kevään MM-kisoihin. Yhteistä venettä ei keikuteta ja joukkueen sisäiset asiat puidaan aina joukkueen sisällä.
Toisaalta aika kuluu ja tilanteet muuttuvat. Selänne on fiksu kaveri, samoin Jalonen. Lisäksi jääkiekon maajoukkuetta, joka elää yhden turnauksen vuodessa (EHT-hassuttelut voidaan jättää tästä pois) ei voida mitenkään verrata yritykseen, joka suorittaa kaupallista missiotaan päivittäin vuosien ajan. Jos Nokian johtaja vuotaa lehdistölle tietoja Lumian heikoista kohdista, hän leikkii tuhansien ihmisien työpaikoilla ja ansaitsee fudut. Jääkiekon maajoukkue käy 10 päivän sodan arvokisoissa ja sodankäynnissä pätevät eri säännöt. Jääkiekon maajoukkue on se, jonka pitääkin hakea härskiä pikavoittoa lyhyessä turnauksessa. Yritykset ja jääkiekon osalta seurat ja junnuorganisaatiot ovat pitkällä aikajanalla ja tekevät kasvatustyön. Vancouver on mennyttä, nyt on uudet kisat ja Selänne pystyy tekemään maaleja ja pysymään kaistallaankin, jos niin halutaan. Ketään ei enää kiinnosta Vancouver, ei suurta yleisöä, eikä toivottavasti kiekkoilijoitakaan. Tämä on karua hommaa, joka kisoihin pitää syntyä uudestaan.
Jalosen haastattelu ja steeplerin ansiokas purku kertoivat mielestäni juuri tämän eron - jos sen haluaa sieltä löytää. Meidän Peli = tapa, johon suomalaiskiekkoilijat kasvatetaan ihan jossain muualla kuin maajoukkueessa. On erittäin järkevää panostaa pelaajien tunneanalyysikykyyn ja väitän, että jos Meidän Peliä jatketaan, pelaajan reagointikyky ja suoraan sanottuna yleinen älykkyys nousevat merkittäviin rooleihin. Tyhmät ja joukkupelin ideologiaa ymmärtämättömät vanhan koulun mällihuulet putoavat kelkasta ja sille ei voi mitään. Niin sen kuuluukin mennä, kun kehitytään. Meidän Peli ei puolestaan todellakaan ole sama asia kuin Jukka Jalosen henkilökohtainen pelikirja. Tiivistettynähän tuossa sanotaan, että
Meidän Peli on oivaltamiseen ja analysointiin sekä sen purkamiseen suoritukseksi liittyvä konsepti, ei jääkiekon pelikirja. Enää ei ole merkityksettömiä toivotaan-syöttöjä ja outoja suvantovaiheita, kun tämä ymmärretään oikein. Jokainen vaihto, jokainen tilanne sisältää merkityksen ja mahdollisuuden ja kun tämä muuttuu todeksi jäällä, nähdään sellaista peliä, millä Suomen maajoukkue voitti kultaa MM-kisoissa. Juuri siksi, että pelaajilla oli selkeä käsitys rooleista ja vaihtoehdoista kiekollisena ja kiekottomana, Suomi pystyi jauhamaan takamatkasta ohi. Muilla joukkueilla oli vain "tässä ja nyt", Suomella oli kartta maaliin asti.
Meidän Peli ei ole kuitenkaan pelikirja. Se on konsepti ja peruskivi, pelikirjan rakennusaine. Pelikirjasta vastaa jokainen valmentaja itse ja Jukka Jalosella sattuu olemaan kolmenlaisia hyökkäykseenlähtöjä sisältävä kaista-ajatteluun pohjautuva hyökkäyspeli. Ei ole mitään estettä sillekään, etteikö puhdas pystysuunnan valmentaja voisi peluuttaa Meidän Pelin pohjalta. Hänen pitää avata pelaajilleen, mitä he tekevät kiekollisina, kiekottomina ja kaksinkamppailussa ja pistää pelaajat käsittämään, että he tekevät tämän aivan robotteina joka ainoa kerta samoin. Kuten Dufva - robottikiekon isä. Meidän Peli -konsepti ei tuota, eikä sen ole tarkoituskaan tuottaa, sellaisenaan valmiita pelaajia maajoukkueeseen. Meidän Peli tuottaa hyvää raakamateriaalia, pelaajia jotka tietävät, että sooloiluille ei oli sijaa ja jokaiseen tilanteeseeen on selkeä käsikirjoitus. Myöskään pelaajat, joiden selkä suoristuu epäonnistumisien myötä, eivät sovellu tähän konseptiin. Sitäpaitsi epäonnistumiset vähenevät sitä mukaa, kun viisikon jokainen jäsen tietää, miten jokainen tilanne tulee pelata. Lätkä ei ole ydinfysiikkaa, ei niitä tilannevaihtoehtoja äärettömästi ole.
Mutta palatakseni maajoukkueeseen ja sodankäyntiin. Maajoukkueen tehtävä on rutistaa parissa viikossa maksimaalinen tulos. Turnauksia tulee ja menee ja sekä Selänne että Jalonen ovat ihmisinä fiksuja. Jos Jalonen katsoo tilannetta fiksun sodanjohtajan tapaan, joka poikkeaa olennaisesti fiksun yritysjohtajan vaatimuksista, hän aivan kliinisesti ottaa joukkueen, jolla on parhaat mahdollisuudet maalintekoon ja maalinestoon. Selännettä ei voi ohittaa tässä kategoriassa. Jokainen älykäs tulenjohtaja haluaa hänet pariksi viikoksi. Ei Jalosen ja Selänteen tarvitse tehdä työtä samassa isossa yrityksessä päivittäin, joten mahdollinen Vancouver-skisma pitäisi tunneälykkäiden miesten ohittaa toteamalla "Se oli silloin, nyt on nyt" ja kättä päälle. Ei Suomella ole niin paljon hyviä pelaajia, että meillä olisi varaa katsoa taaksepäin ja rutista, että toi tyyppi oli silloin 2006 aika kusipää niissä kisoissa. Älykäs turnausvalmentaja on kuin ammattikalastaja. Hän ymmärtää, että vesi virtaa koko ajan, sääolot vaihtelevat ja apajilla on muitakin kalastajia. Parhaan saaliin saa, kun ymmärtää tämän, eikä roiku puusilmäisesti aina samoissa paikoissa käyttäen aina samoja menetelmiä. Sitäpaitsi Vancouver-skisma on pelkkää teoretisointia muutenkin.
