Siitä onko valittu tapa kertoa asioista paras mahdollinen voi tietenkin olla montaa mieltä. Samoin pelikirjan merkityksestä kokonaisuutta ajatellen ja monesta muustakin asiasta. Positiivista on se että keskustelua käydään, se yleensä ennemmin tai myöhemmin avartaa keskustelijoiden näkemystä aiheesta.
Valittua esitystapaa voi toki arvioida tasan niin monesta ilmansuunnasta kuin on arvion tekijöitä. Pyrkimys on ollut ilmeisesti vain hyvään, mutta mielestäni tarkoitus ei ole pyhittänyt keinoja. Ihmiset eivät ole ehkä sittenkään jaksaneet omistautua Sihvosen teksteille niin kokonaan, että olisivat löytäneet aina ne syvimmät sanomat ja tarkoitusperät. Mielestäni tuotanto on hieman ylikriittistä ja -ampuvaa.
Lisäksi näkisin, että suhtautuminen Kummolaan ja case-Summaseen tulisi kohta hoitaa kuntoon tai ainakin käsitellä lopullisesti pois mielestä. World Cup 2004:stä tuli kuluneeksi 3 vuotta, joten melko pitkään jatkunut mantra Raimon potkuista alkaa jo väkisinkin kuulostaa hivenen wanhalta. Elämää on Raimon jälkeenkin.
Nyt tosin näyttää siltä, että mantra on uusiutumassa; Kalervo-Raimo episodin tilalle tulee toistuvammaksi aiheeksi Kalervo-Doug episodi. Joka on Urheilulehden viime aikoina edes vahingossa avannut, tietää sen, ettei Doug Shedden nauti kyseisen aviisin luottamusta ikinä, milloinkaan, tuloksista riippumatta.
Tosin kritiikille (varsinkin Kummolaa kohtaan) on perusteita. Tapa, millä Kummola löi sanan säilällä mm. Sheddenin sopimuksen julkistamistilaisuudessa kritiikkiä esittänyttä Sihvosta, ei täyttänyt ammattimaisuuden vaatimuksia millään muotoa. Se oli vain osoitus Kalervon henk.koht. patoutumista ja käytöstapojen puutteesta. Eipä tainnut tulla edes yllätyksenä, vaikkei se tee asiasta sen puolusteltavampaa.
Lisäksi olen pakotettu miettimään, että mikäli Raimo on niin ylivertainen valmentaja tässä universumissa kuin väitetään, miksi mies ei ole tehnyt paluuta valmennustehtäviin. Maajoukkueaika oli ja meni, mutta muitakin jääkiekkojoukkueita on olemassa. Kalervo lienee persoona, joka ei montaa kertaa riitele saman ihmisen kanssa.
Pelikirja lienee kuitenkin asia, jonka jokainen näkisi mieluummin kunnossa kuin epäkunnossa. Ottelun voittaminen taitaa vaatia muutakin kuin pelikirjan loiston, mutta sen puute on mielestäni johtanut jopa surullisiin esityksiin. Enkä nyt tarkoita mystistä jenkkipuolustajaa, joka tykkää pesäpallosta.