Tokihan siis tuossa menee tuo valtaväylä läpi kylän, mutta ihan pelkästään tunnelin en usko ratkaisevan kapasiteettihaasteita. Tuossahan menee jo nyt 4-kaistainen viheralueella erotettu pääväylä. Ja tuo tunneli siis poistaa tasan yhdet liikennevalot matkalta.
Sitten taas tuo 8-tien ylittävä liittymä lienee ihan järkevää parantaa, koska suuri osa liikenteestä liittyy jo siitä kohdasta pois ohikulkutieltä, joko Turkuun tai sitten 8-tietä pohjoiseen. Tässä nyt siis tuo keskustatunnelin osuus on mielestäni se puljaus, koska vaikka se onkin varmasti epämiellyttävää Raisiolaisille, niin tuo tie on tuosta kyllä kulkenut jo paljon kauemmin kun siihen on keksitty "keskustaa" rakentaa. Tosiasiassahan tuossa on pari ruokakauppaa ja oikeasti sitten kaupat ja keskusta on Myllyssä tai Turussa. Raisiohan on tunnetusti Suomen ainoa risteys jolla on kaupunkioikeudet.
"Nykyiset liikennejärjestelyt vaikeuttavat Raision keskustan maankäytön kehittämistä ja aiheuttavat häiriötä" todetaan tuolla sivullakin. Suosittelen käymään
Street Viewissa katsomassa Raision "keskustaa".