Nuorison ja maailman ovat vuorollaan pilanneet rock-musiikki, salmiakkikossu ja naiset. Nykyään tuntus autenttisen taikka illuusiomaisen yhtenäiskulttuurin ja konseksuksen haihtuminen yhdistettynä polarisoivaan retoriikkaan, halpaan populismiin ja sosiaaliseen mediaan kiihdyttimenä aiheuttavan kauaskantoisia tulehtumia poteroineen.
Pitäis painaa resetiä ja/tai löytää valtiopäämies/naismaisia johtajia jotka kykenee näkemään ison kuvan, hahmotella ja viestiä sitä, eikä pelkästään kalastella omille sidosryhmille tai kannattajille. Kaukaisella ja ontuvalla aasinsillalla, kuuntelin päivä, pari sitten NHL-podia jossa Elliotte Friedman siteerasi ajatusta menestyvän NHL-GM:n tai vastaavan suhteen: täytyy tehdä seuran ja kokonaisuuden kannalta parhaita mahdollisia ratkaisuja ja henkilövalintoja välittämättä kuka menestyksestä lopulta kunnian saa.
Reaalipolitiikkaa tai taloutta ei ole tarvis kaunistella, mutta pilkahdus toivoa ei ole myöskään väärin myydä sekään. Tai yrittää edes leikkiä olevamme samassa veneessä. Saksikädet rekvisiittana antaa vaikutelman miten ollaan samassa veneessä kuin Kaj Källarsson ja Maso Lehtonen.
No, katsotaan nyt mitä tapahtuu. Ilmapiiri juuri nyt ei ole erityisen rakentava ja tässä ajellaan vaalivankkureita samaan tahtiin kuin arvokisoja yleisurheilussa, mutta josko sitä pidemmällä aikajänteellä laineet tasaantuisi.