Mainos

Petteri Orpon hallitus

  • 1 629 338
  • 18 846

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Niin ja oli Orpolla myös vaimon synttärit joita oli pakko juhlia samaan aikaan kun olisi ollut pääministerille kuuluva edustustehtävä Euroopan poliittisen yhteisön kokouksessa. No sen hoiti sitten Stubb.

Kun näitä Orpo-juttuja katselee kokonaisuutena, pakko se on minunkin myöntää, että Orpo on osassa asioita alittanut pääministerinä odotukset.

Jo mainittujen lisäksi tekisi mieli kysyä Orpolta, kuinka paljon Orpo kokee oikealla olevassa sydämessään tuskaa esimerkiksi vammaisten lasten ja heidän perheidensä taloudellisesta kuristamisesta. Tai muiden todella heikossa asemassa olevien. Monet leikkaukset osuvat heihin useita eri teitä.

Useat Orpon hallituksen tavoitteet ovat erittäin kannatettavia. Mutta sitten on niin paljon erilaista häröä joka ei istu edes hallitusohjelman tavoitteisiin.
 
vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Orposta oppositio on onnistunut maalaamaan kuvaa heikkona johtajana olkoonkin, että ihan kaikki mainitut tapahtumat eivät ole Orpon heikkouksia. Hallitustilanne pakottaa kompromisseihin. Jos katsotaan hallituksen itselleen ottamia ydintavoitteita, Orpot eivät poikkea aiemmista hallituksista ja niiden vahvasta kakkosviulun soittajan vallasta.

Mutta ei siitä mihinkään pääse, että presidentti on joutunut tuuraamaan Orpoa kun hän ei itse ole kyennyt pitämään linjaa. Ensin Niinistö pakotti Orpon tekemään jotain PS-ministerien ja PS:n rasismille. Ja nyt Stubb löi Orpoa Tavion linjauksella Ukraina-avun suhteen.

Kyllä Orpo on vähintään puoliksi ansainnut pilkkanimensä lapanen ja varmaan ne muutkin pilkkanimet. Jos hallitusta johtaisi Häkkänen tai Valtonen, en usko että varsinkaan jälkimmäisen aikana PS saisi ylimääräistä tilaa. Ja Häkkänen pitäisi myös persut kurissa.

Oma fiilis on se, että Orpon lapasuus on ihan laskelmoitua. Hallitus pysyy kasassa vain siksi, että PM kääntää aina toisen posken kun jostain tulee isku. Kokoomukselle hallituksen päätökset ovat sen verran tärkeitä, että perussuomalaisten irtiotot niellään. Perussuomalaiset tietävät kuinka tärkeä heidän hallituksessa olo on kokoomukselle. Aiemmin jo ennustin, että hallitus kaatuu siinä pisteessä kun kokoomus on saavuttanut tarpeeksi ja täytyy tehdä pesäero perussuomalaisiin tulevia vaaleja varten.
 
Samaa mieltä, mutta pidän mahdottomana jonkin verran Häkkästä ja Valtosta tuntevana, että he toimisivat samalla tavalla. Persuthan ottavat kaiken tilan, jos sellainen tarjotaan. Valtonen ei antaisi persuministerien ja muiden johtajien pyörittää rasismijuttujaan julkisuudessa enkä näe, että Häkkänenkään sitä sallisi. Kysehän on myös siitä, että sallimalla liikaa, pääministeristä tulee heikko. Ja tähän kumpikaan heistä ei kyllä lähtisi.
 
Joukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Toisaalta Kokomuksen ajamat kurjistukset eivät etenisi, jos PS pistettäisiin ruotuun. Ja aikataulullisesti PS on oppinut sen, että heidän ajamat kurjistukset täytyy tulla voimaan hallituskaudella etupainotteisesti.
 
Näinkin se on. Toisaalta suurin osa Kokoomuksen, Yrittäjien ja EK:n ajamista työelämäuudistuksista on jo tehty tai lähes tehty.

Merkittävät leikkaukset pienituloisten ostovoimaan tarkoittavat vähintään miljoonan ihmisen ostovoiman pienenemistä. Tässä on se vaara, että vaikutukset yltävät myös yrityksiin ja siten syövät Suomen tulevaa nousua entisestään. Jo nyt valtiovarainministeriö näkee linjausten ja päätösten heikentävän Suomen kasvua lyhyellä aikavälillä.

Kokoomuksen on vaikea lähteä vaaleihin 2027 (tai sitä ennen, jos niin käy) tilanteessa, jossa 2023 luvattiin kääntää Suomen tilanne ja 2027 todetaan, että ei se kääntynyt ja osin omien toimien takia. Todennäköisesti uusi nousu kuitenkin alkaa Suomessakin joskus 2025 ja jos hyvin käy, Suomen talous on iskussa 2027. Mutta mikä tahansa häiriö vientimarkkinoilla (erityisesti Saksa ja Ruotsi) voivat muuttaa tilanteen täysin.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet

No siis täysin itsestäänselvästi leikkaukset pienituloisille menevät yksi yhteen kokonaiskulutuksen pienenemisen kanssa - vähätuloisilla tulot menevät kulutukseen käytännössä kokonaisuudessaan. Eli tältä osin hallituksen toimet todellakin syventävät taantumaa. Mutta on syytä toivoa, että jonkinlainen käänne parempaan on siltikin tulossa. Vientimailla menee parempaan suuntaan ja koronalennukset vireyttävät omaakin talouttamme. Otaksuisin että hallituskauden loppu on parempaa aikaa kuin sen alku. Mutta perusongelmiemme suhteen mitään olennaista tuskin tapahtuu: kasvu jatkunee heiveröisenä ja demografia jatkaa vääjämätöntä huonontumistaan. Tähän hallitus ei puutu, osin ei pysty, osin ei halua (ainakaan yhteinäisyytensä säilyttäen). Ajelehtimisemme ja taantumisemme jatkuu.
 
Analyzer

Jäsen
Näen Orpon kyllä täysin erilailla kuin suurin osa täällä.

Orpo on pääministeri, kenties Suomen vaikein työpaikka. Se, että vallasta riisutut ex - ja nykyiset presidentit keräävät irtopisteitä ”tylyttämällä” hallituspuolueiden edustajia mediassa on lopulta aika helppoa verrattuna siihen mitä taitoja pääministeriltä vaaditaan.

Onhan hallitustaipaleeseen kohuja mahtunut, mutta lopulta Orpo on koko ajan pystynyt pitämään huolta hallituksen toimintakyvystä. Se on ollut lopulta hyvä. Persut eivät ole tehneet mitään isoja irtiottoja vaan ollut lopulta aika säyseä hallituskumppani toteuttamaan isoja leikkauksia, jotka ovat syöneet heidän kannatustaan. Se jos mikä on Orpolta taidonnäyte.

On toinen asia mitä mieltä on hallituksen politiikasta ja olisiko Kokoomuksen koskaan kannattanut lähteä tähän hallituspohjaan. Kun puolue-elimet niin päättivät niin Orpo on tuota laivaa luotsannut taitavammin kuin Häkkäset ja Valtoset olisivat ikinä pystyneet. Se, että olet koko ajan laittamassa persuja ruotuun tarkoittaa sitä, että hallitus ennen pitkää hajoaa. Ja se taas tarkoittaa yhtä hukattua nelivuotiskautta valtiontalouden tervehdyttämisen suhteen. Alappa neuvotella demareiden kanssa uutta hallituspohjaa kun edellinen hallitus on kaatunut. Siellä ei tasan mikään leikkaustoimi etene kun valtit olisi kaikki demareilla.

Orpo pohtii tarkkaan ne paikat missä käyttää arvovaltaansa. Joka risaukseen vaan ei voi puuttua, vaikka kuinka vituttaisi.

Media ja oppositio maalaa Orposta onnistuneesti lapasen ja lopulta hänkin menettää suosionsa ja katoaa europarlamenttiin tai jonnekin muualle palkkiovirkaan. Toivottavasti talouskasvu kerkeää tällä hallituskaudella vielä vauhtiin, jotta hänenkin tekemän työn hedelmät näkyvät konkreettisemmin kansalle. Tosin eipä se Sipilänkään julkikuvaa parantanut. Mainettaan parempi pääministeri hänkin.

Suurimpia vastuunkantajia pääministereitä vihataan ja lähinnä edustamiseen keskittyviä valtaoikeuksistaan riisuttuja presidenttejä kilvan ylistetään ja kiitellään. Näin se menee meillä Suomessa.
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat

Analyzer

Jäsen
Tästä olisi kiva kuulla lisää... Missä ja milloin näin on tapahtunut? "Vakavia keskusteluja" jonkun kohun yhteydessä en laske tähän.

Vaihdatti Junnilan.

Todellisia keskusteluja tilanteen taustalla emme tiedä. Ei kai kukaan kuitenkaan luule, että Junnila erosi oikeasti omasta halustaan tai että Purra olisi vetänyt maton alta juuri valitsemaltaan ministeriltä, joka ei itse virkatehtävissä ollut kerennyt mitään kohua aiheuttamaan.

Ja tämä on itseasiassa juurisyy moneen asiaan. Orpo laittoi persut heti alkutaipaleella seinää vasten Junnilasta ja rasismikohusta. Vastapainoksi on välillä annettava tukea ja näyttää että pelataan samassa joukkueessa. Muuten ei ole kohta joukkuetta.
 
Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit

Junnilan lähdössä ei ollut minkäänlaista Orpon johtajuutta. Se oli pakotettu toimenpide. Tämän lisäksi hyväksyi tilalle Rydmanin, jonka Orpon oma puolue on erottanut. Sekö oli johtajuutta?

Orpo ei ole osoittanut minkäänlaista johtajuutta rasismi-kohussa. Ai nii.. onhan se paperi. =)
 
Analyzer

Jäsen

Painetta tuli monelta suunnalta, mutta ei Purraa ole varmasti kiinnostanut Niinistön jyrähdykset vaan se, että Orpo veti tukensa pois.

Junnila vyyhdistä myös hyvä muistaa, että se eteni niin, että koko ajan löydettiin uutta arveluttavaa materiaalia. Kohu otti niistä koko ajan lisäkierroksia. Kaikki ei ollut heti tiedossa.
 
Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki
Jos Orpo/hallitus olisi palkattu 4 vuoden projektiin nostaa tämä Suomen pallokerho jumbosijalta, niin riittäisikö luotto ekan kauden jälkeen näillä tuloksilla? Veikkaan että Maso Lehtoset kävisi. Koppi on menetetty jo tovi sitten ja joukkue ei juuri muuta tunnu tekevän kun vaeltavan kriisitä kriisiin. Pelikirjaan ei kyllä saa koskea eikä ketjuja muutella, kun muutamille pelaajille on paikat kokoonpanoon sementoitu.

Ei oikeasti verrokkimaihin nähden ole saatu mitään aikaan. Työllisuåyyskehitys unionin heikointa ja hallituksen toimet käytännössä heikentää vain taloutta. Ei tuota menestystä enää voi määräänsä kauempaa edellisen hallituksen piikkiin laittaa, varsinkin kun esim. Kokoomus on myös itse ollut vaatimassa mm. koronatukia ja muita velkaan johtaneita asioita.

Touhu muistuttaa Ilveksen touhuja pahimpina aikoina, kun vähän jokainen lausuu mitä sattuu tekee mitä sattuu. Mutta toisaalta, mitä voi odottaa kun hallituksessa kakkosviulua soittaa puolue, jossa kenestä tahansa voi tulla mitä sattuu.
 
molari

Vaan pelataanko vain väärässä, liian kovassa sarjassa. Rosterikaan ei aiheuta "hurraa huuroja", osa ei vaivaudu edes harjoituksiin.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Painetta tuli monelta suunnalta, mutta ei Purraa ole varmasti kiinnostanut Niinistön jyrähdykset vaan se, että Orpo veti tukensa pois.

Orpo veti tukensa kun presidentti Niinistö sitä varsin suoraan häneltä vaati. Kyse ei siten ollut "Orpon voimannäytöstä vaihdattessaan Junnilan" vaan Niinistön vaatimuksen toteuttamisesta.

On minusta 100 % varmaa, että pääministerinä Valtonen tai Häkkänen ei olisi vaatinut hallitustaan antamaan tuen Junnilan tekojen paljastuttua. Orpo vaati. Kyllä se nyt vaan on aika lapanen. Ikävä myöntää, varsinkin minun, joka olen Orpoa arvostanut pitkään.
 
En kiistä, etteikö Niinistön antama paine olisi ollut tässä merkittävää.

Orpolla tuossakin prosessissa on kuitenkin ollut ihan eri tilanne kuin kaiken maailman sivustahuutelijoilla. Hänen on pitänyt tehdä tämä muuvi siten, että hänen hallituksellaan pysyy toimintakyky ja se ei kaadu heti ensimetreillä.

Et voi silloin näyttää ovea hallituksen kakkospuolueen ministerille heti ensi aallossa. Paineen piti kasvaa, että Purrakin ymmärtää mikä ongelma Junnila on hallitukselle.

Mitä tulee Häkkäseen, niin hän ei ole esittänyt mitään sellaista josta voisi päätellä hänen toimineen tilanteessa eri lailla kuin Orpo. Häkkänen on puolueessaan yksi merkittävimpiä taustavaikuttajia sen suhteen, että Kokoomus otti persut hallitukseen. Luulenpa, että hänkin olisi ollut varsin varovainen linjauksissaan hallitustaipaleen alkumetreillä.

Valtonenkaan nyt ei kovin jämäkältä johtajalta vaikuttanut tapaus Vileenin kohdalla. Valtonen johtajakyvyt on arvoitus, vaikka todistetusti onkin aikaansaava ja asiantunteva poliitikko. Se on kuitenkin eri asia kuin hyvä johtaja.
 
Viimeksi muokattu:

Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki
Vaan pelataanko vain väärässä, liian kovassa sarjassa. Rosterikaan ei aiheuta "hurraa huuroja", osa ei vaivaudu edes harjoituksiin.
Taitaa kakkosvalmentajaksi omistajan nostama tyyppi todellisuudessa pyörittää koko showta ja pääkoutsi on pelkkä sätkynukke. Pelipaikaton pelitapa ei ole vielä ihan koko joukkueen selkärankaan iskostunut.

Seurajohtokin on todennut että ulkomaalaishankintoja ei tehdä ja paree jos joukkueessa tälläkin hetkellä olevat ulkomaalaiset vaan kiltisti painuisi v*****n täältä

Sinnikkäimmät kannattajat koittavat vielä vakuutella itselleen, että kun tämä kausi jaksetaan, niin ensi kaudeksi haaviin on tarttunut sellaisia vonkaleita, että oksat pois.
 
MENTALSPORT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Sinnikkäimmät kannattajat koittavat vielä vakuutella itselleen, että kun tämä kausi jaksetaan, niin ensi kaudeksi haaviin on tarttunut sellaisia vonkaleita, että oksat pois.
Viimeisimmät huhut kopin puolelta kertoo, että valmennuskieli on tästä edespäin pelkästään suomi ja toisella kotimaisella operoivat voi imee tuppee.

Ja muutenki puheet on kun Sportin seurajohdolla, mutta taaperrus senku jatkuu. Vasta-argumentithan on tältäkin foorumilta tuttuja. "Mutku vasemmisto"

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No siis täysin itsestäänselvästi leikkaukset pienituloisille menevät yksi yhteen kokonaiskulutuksen pienenemisen kanssa - vähätuloisilla tulot menevät kulutukseen käytännössä kokonaisuudessaan. Eli tältä osin hallituksen toimet todellakin syventävät taantumaa. Mutta on syytä toivoa, että jonkinlainen käänne parempaan on siltikin tulossa. Vientimailla menee parempaan suuntaan ja koronalennukset vireyttävät omaakin talouttamme. Otaksuisin että hallituskauden loppu on parempaa aikaa kuin sen alku. Mutta perusongelmiemme suhteen mitään olennaista tuskin tapahtuu: kasvu jatkunee heiveröisenä ja demografia jatkaa vääjämätöntä huonontumistaan. Tähän hallitus ei puutu, osin ei pysty, osin ei halua (ainakaan yhteinäisyytensä säilyttäen). Ajelehtimisemme ja taantumisemme jatkuu.
Vaikeaa kyllä nähdä isoa muutosta olevan tulossa ennusteluista huolimatta kun katseli tuota, että miten sekaisin Saksankin asiat tällä hetkellä on, ja hekin ampuvat itseään lisää nilkkaan vaatimalla lisää talouskuria. Teollisuus pakenee sieltäkin nyt kovaa vauhtia, ja energiassakin ovat riippuvaisia pohjoisesta sinne suuntautuvista kaapeleista, kun siinäkin keittivä itselleen sopan aikanaan. Varmasti sielläkin syyhyttäisi monia päästä venäjän kanssa taas kauppaa tekemään, ja siinä kai osasyys sille, miksi siellä nin saakelin varovaisia ollaan putte possun suututtamisessa, vaikka sekin kyllä syö Saksan uskottavuutta yhtään minkään suhteen, ja ties millaisen kriisin vielä itselleen rakentavat.

Jos meillä on yhtään laskettu kasvuarvioissa Saksan varaan, niin voipi vielä olla, että menee pahastikin metsään. Kyllä siksi olen vahvasti sitä mieltä, että EU yskii pahasti, jos vielä entisestään kiristää talouskuria tässä tilantessa, kun muutenkin on jäämässä kohta globaaliksi joutomaaksi, jos ei ala palauttamaan paljon enemmän jo täältä karannutta teollisuutta pikavauhtia takaisin, ja samalla myös ala investoimaan sellaisiin tulevaisuuden aloihin, joissa eurooppa vielä voisi olla merkittävä edelläkävijä.

Hallitukseen palatakseni, niin todellakin täällä mainitutkin vammaispalvelut, sekä lapsiin osuvat köyhyyden lisäämiset ovat niin pieni osa tuossa kakussa taloudellisesti, että tuntuvat enemmänkin arvovalinnoilta ja ihan kiusanteolta, kuin vähääkään järkeviltä teoilta mitä tulee yleiseen yhteiskunnalliseen kehitykseen sekä luottamukseen siitä samassa veneessä olemisesta. Tulevat myös merkittävissä määrin vaikuttamaan tulevaisuudessa turvallisuuteen, ja kansaa hajoittavasti yhteisten tavoitteiden suhteen.

Hallituspohja on siis täysin väärä viemään Suomea lopulta yhtään mihinkään järkevään suuntaan, ja varsinkin jos ajatellaan asioita pitkässä juoksussa eteenpäin kansan yhtenäisyyden perspektiivistä.
Pelkään kyllä ihan aidosti mm useammnkin läheiseni tulevaisuuden puolesta, mutta toki myös itsenikin jolla kuitenkin pitkä työura takana, vielä jonkin verran edessä, mutta usko myös oman elämän mielekkääseen tulevaisuuteen kateissa, kiitos hallituksen puuhastelujen.

Itsekin perussairauden -autoimmuunisairaus- omaavana ei kauhean hyvältä näytä tulevaisuus, jos tämänkaltainen arvomaailma on johtava jatkossakin.

Mitään ei osata eikä uskalleta tehdä elinkustannusten hillitsemiseksi, vaan sen sijaan ollaanvain sillä tiellä, että entistäkin enemmän joka vuoden päätteksi menee niiden kattamiseen. Kyllä se vaan kuitenkin toimiva markkinatalous tarvitsee sääntelyäkin asioissa, joilla mm elinkustannuksien kasvua hillitään. Kaikki asiat ei vaan voi olla sen absoluuttisen rahankeräämisen armoilla, ja ei varsinkaan koska mikään ei hillitse ja valvo mm markkinoiden häiriköintiä jatkuvien yrityskauppojen seurauksena.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näen Orpon kyllä täysin erilailla kuin suurin osa täällä.

Orpo on pääministeri, kenties Suomen vaikein työpaikka. Se, että vallasta riisutut ex - ja nykyiset presidentit keräävät irtopisteitä ”tylyttämällä” hallituspuolueiden edustajia mediassa on lopulta aika helppoa verrattuna siihen mitä taitoja pääministeriltä vaaditaan.

Onhan hallitustaipaleeseen kohuja mahtunut, mutta lopulta Orpo on koko ajan pystynyt pitämään huolta hallituksen toimintakyvystä. Se on ollut lopulta hyvä. Persut eivät ole tehneet mitään isoja irtiottoja vaan ollut lopulta aika säyseä hallituskumppani toteuttamaan isoja leikkauksia, jotka ovat syöneet heidän kannatustaan. Se jos mikä on Orpolta taidonnäyte.

On toinen asia mitä mieltä on hallituksen politiikasta ja olisiko Kokoomuksen koskaan kannattanut lähteä tähän hallituspohjaan. Kun puolue-elimet niin päättivät niin Orpo on tuota laivaa luotsannut taitavammin kuin Häkkäset ja Valtoset olisivat ikinä pystyneet. Se, että olet koko ajan laittamassa persuja ruotuun tarkoittaa sitä, että hallitus ennen pitkää hajoaa. Ja se taas tarkoittaa yhtä hukattua nelivuotiskautta valtiontalouden tervehdyttämisen suhteen. Alappa neuvotella demareiden kanssa uutta hallituspohjaa kun edellinen hallitus on kaatunut. Siellä ei tasan mikään leikkaustoimi etene kun valtit olisi kaikki demareilla.

Orpo pohtii tarkkaan ne paikat missä käyttää arvovaltaansa. Joka risaukseen vaan ei voi puuttua, vaikka kuinka vituttaisi.

Media ja oppositio maalaa Orposta onnistuneesti lapasen ja lopulta hänkin menettää suosionsa ja katoaa europarlamenttiin tai jonnekin muualle palkkiovirkaan. Toivottavasti talouskasvu kerkeää tällä hallituskaudella vielä vauhtiin, jotta hänenkin tekemän työn hedelmät näkyvät konkreettisemmin kansalle. Tosin eipä se Sipilänkään julkikuvaa parantanut. Mainettaan parempi pääministeri hänkin.

Suurimpia vastuunkantajia pääministereitä vihataan ja lähinnä edustamiseen keskittyviä valtaoikeuksistaan riisuttuja presidenttejä kilvan ylistetään ja kiitellään. Näin se menee meillä Suomessa.

Mä olen myös yksi niistä harvoista, jotka näkevät Petteri Orpon eri tavalla, kun mitä suurin osa kirjoittajista täällä näkee. Mun mielestäni Orpo on hoitanut pääministerin pestiään ihan hyvin, eikä ole edes aiheuttanut mitään suurempia kohuja koko virassaoloaikanaan, toisin kun edeltäjänsä.

Liikaa on Orpoa kritisoitu myös siitä, että miten hän tai Kokoomus ei pysty pitämään niitä persuja kurissa. Samalla tavalla ne on aina ennenkin hallitukset tehneet yhteistyötä keskenään ja siellä on ennenkin katsottu läpi sormien sitä, jos ne apupuolueet jotain hölmöilevät tai kohuja aiheuttavat, sillä ei sitä ennenkään ole pääministeri halunnut koskaan lähteä kovinkaan helpolla sitä hallitusta horjuttamaan tai ottamaan sitä riskiä, että varsinkin joku toinen iso hallituspuolue alkaisi uhkailemaan sillä hallituksen kaatamisella ja riskinä olisivat ne uudet vaalit, joissa taas ministerien pestit menisivät jakoon aina pääministerin pestiä myöten ja hyvinkin todennäköisesti ne uudet vaalit saattaisi hyvinkin voittaa joku muu puolue, kun se vallassa oleva hallitus- ja pääministeripuolue.

Jos nyt tämä hallitus kaatuisi ja uudet vaalit tulisivat, niin itse äänestäisin ainakin sitä Kokoomusta yhä uudestaan, koska mulla ei ole valittamista tämän hallituksen toiminnasta.
 
aalto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, änärin suomalaiset
Orpon johtajuudesta yksi ajatus. Hän on selvästi persoonana hyvin erilainen kuin edeltäjänsä, siitä ei varmaan ole kenelläkään erilaista näkemystä. Mutta jos mietitään näiden kahden pääministerin kykyä johtaa hallitusta, niin en muista, että Marinin hallitus olisi kertaakaan saanut presidentiltä nuhteita toiminnastaan. Muistanko väärin? Nyt kokoomuslainen presidentti on joutunut jo kahdesti puuttumaan tilanteeseen, joissa molemmissa on selvästi ollut kysymys johtajuudesta tai sen puutteesta. Toisessa katsottiin läpi sormien rasistista möykkäämistä (eikä tapauksen jälkihoitona syntynyt projektikaan ollut mikään johtamistaidon mestarinäyte) ja toisessa taas oli kyse sooloilusta ja tiedon pimittämisestä ulkopolitiikan osalta.
 
Ei Orpokaan mitään nuhteita saanut Stubbilta. Tavioon sooloiluun se kohdistui.
Jos luet päivän uutisia, niin eipä Niinistö ollut tyytyväinen Marininkaan johtamiseen, kun koitti kasata koronanyrkkiä johtamaan koronatoimia ohi hallituksen.

Toki Niinistön osalta on sanottava, että kyllähän hän rakasti kerätä irtopisteitä kun paikka oli. Välillä mentiin vähän siinä valtaoikeuksien rajoilla, mutta se ei estänyt kun halusi pönkittää valtaansa ja vahvan johtajan julkikuvaansa. Marin johti koronan ekaa puoli vuotta erinomaisesti. Ei siinä millekkään nyrkille ollut tarvetta.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Liikaa on Orpoa kritisoitu myös siitä, että miten hän tai Kokoomus ei pysty pitämään niitä persuja kurissa. Samalla tavalla ne on aina ennenkin hallitukset tehneet yhteistyötä keskenään ja siellä on ennenkin katsottu läpi sormien sitä, jos ne apupuolueet jotain hölmöilevät tai kohuja aiheuttavat, sillä ei sitä ennenkään ole pääministeri halunnut koskaan lähteä kovinkaan helpolla sitä hallitusta horjuttamaan tai ottamaan sitä riskiä, että varsinkin joku toinen iso hallituspuolue alkaisi uhkailemaan sillä hallituksen kaatamisella ja riskinä olisivat ne uudet vaalit, joissa taas ministerien pestit menisivät jakoon aina pääministerin pestiä myöten ja hyvinkin todennäköisesti ne uudet vaalit saattaisi hyvinkin voittaa joku muu puolue, kun se vallassa oleva hallitus- ja pääministeripuolue.

Mä olen sun kanssa samoilla linjoilla Orposta pääministerinä, mutta tosiaan taidetaan kuulua ihan Suomenkin mittakaavassa vähemmistöön..

Minä luulen, että Kokoomus saisi helpostikin pidettyä persut kurissa. Minä myös luulen, että Kokoomus saisi helposti SDP:n kanssa uuden hallituksen aikaiseksi, jos siihen päädyttäisiin.

Kokoomus ei vain halua "pistää persuja kuriin" ja hajottaa hallitusta. Kokoomukselle sopii nykyinen meininkin paljon paremmin. Epäilemättä Kokoomuksessakaan ei ilahduta näistä töräyksistä, mutta ne nähdään pienempänä pahana kuin yhteistyö demarien kanssa, jolloin uudistusten läpivienti on hankalampaa.

Nyt neljä vuotta uudistetaan ja kestetään osumat, 2023 sitten muovaamaan sinipunaa höystettynä Vihreillä (jos Kokoomus PM-puolue) ja aletaan uudistusten pohjalle rakentaa uutta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös