Mainos

Petteri Orpon hallitus

  • 1 630 831
  • 18 851

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
En kyllä menisi sanomaan, että ei koskaan. On sitä maailmassa hullumpaakin sattunut.

No juu, totta kyllä. Mutta kyllä aikamoinen täyskäännös pitäisi tapahtua AfD:n toiminnassa. Tällä hetkellä puolue taitaa olla lähempänä joutua kielletyksi, kuin päästä liittovaltion hallitukseen.

Keskustelu kiellosta johtuu siitä, että tiedustelu on toistuvasti käräyttänyt AfD:n yhteyksistään vihamielisten valtioiden tiedustelupalveluihin (Venäjä & Kiina), uusnatseihin ja muuhun äärioikeistoon sekä erilaisiin valtionvastaisiin salaliittoihin (esim. Reichsbürger ja vastaavat).

Osavaltiotasolla AfD:llä kuitenkin on valtaa entisen Itä-Saksan alueella.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Hassua sinänsä, että usein ne jotka kritisoivat hallitusta lisääntyvästä työttömyydestä ja kyvyttömyydestä luoda uusia työpaikkoja, kuitenkin ovat käärmeissään, kun hallitus kiristää työperäisen maahanmuuton pelisääntöjä lähemmäs muita pohjoismaita, ja vaativat, että työperäisen maahanmuuttajien määrää pitäisi voimakkaasti lisätä, vaikka meillä on voimakas työttömyyspommi leviämässä käsiin. Eli onko sitä työttömyys ja työpaikka ongelmaa vai eikö sitä ole?
Jep, muut pohjoismaat näin demografisessa suhteessa, tosiaankin... Heillä on ollut ja on varaa kiristää säädöksiä, koska he ovat paljon terveemmällä demografisella perustalla kuin me, jotka olemme nopeasti ikääntymässä ja taantumassa. Jostain syystä tämä aspekti aina kovin sulavasti unohdetaan, kun tehdään näitä vertailuja. Me olemme kriisissä, jonka yksi todella keskeinen syy on vanhentuva väestömme ja sitä myöden huonontuva huoltosuhde yhdistyneenä jatkuvasti paisuviin sote-kuluihin.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Hassua sinänsä, että usein ne jotka kritisoivat hallitusta lisääntyvästä työttömyydestä ja kyvyttömyydestä luoda uusia työpaikkoja, kuitenkin ovat käärmeissään, kun hallitus kiristää työperäisen maahanmuuton pelisääntöjä lähemmäs muita pohjoismaita, ja vaativat, että työperäisen maahanmuuttajien määrää pitäisi voimakkaasti lisätä, vaikka meillä on voimakas työttömyyspommi leviämässä käsiin. Eli onko sitä työttömyys ja työpaikka ongelmaa vai eikö sitä ole?

Yllä @mjr avasi taustaa. Siihen voisi lisätä mm. ulkomaisten investointien supistumissvaaran ulkomaalaisten työntekijöiden Suomi-kuvan muutoksessa. Ja senkin, että monet suomalaiset suuryhtiöt ovat alkujaan emigranttien luomia. Maahanmuuttajilla on painetta tehdä paljon uudessa kotimaassaan.

Työttömyyden kasvusta, se kasvaa edelleen mm. suhdanteista ja viennin rakenteesta johtuen. Ulkomaalaisia työttömiä on nyt arviolta 50 000 ja luokkaa 17-19 prosenttia ulkomaalaisten työvoimasta Suomessa. Työllisyysaste oli noin 61 ja työttömyysaste noin 17 prosenttia huhtikuussa 2024. Lukujen perusteella ulkomaalaisten työttömyys on ongelma.

Eniten ulkomaalaisia työttömiä on Virosta, Ukrainasta, Venäjältä ja Irakista. Tässä näkyy rakennusalan suhdannetaantuma.
 
Viimeksi muokattu:

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Hassua sinänsä, että usein ne jotka kritisoivat hallitusta lisääntyvästä työttömyydestä ja kyvyttömyydestä luoda uusia työpaikkoja, kuitenkin ovat käärmeissään, kun hallitus kiristää työperäisen maahanmuuton pelisääntöjä lähemmäs muita pohjoismaita, ja vaativat, että työperäisen maahanmuuttajien määrää pitäisi voimakkaasti lisätä, vaikka meillä on voimakas työttömyyspommi leviämässä käsiin. Eli onko sitä työttömyys ja työpaikka ongelmaa vai eikö sitä ole?
Suomen demografia on niin vinoutunut, että vaikka nyt Suomi on EU-alueen kolmanneksi korkeimman työttömyyden omaava maa, nousukauden koittaessa täällä on taas jo merkittävä pula osaajista rajoittamassa talouskasvua.

Eli lyhyelle aikavälille olisi kaivattu esimerkiksi infrainvestointeja tasaamaan surkeaa suhdannetta ja pitkällä aikavälillä tarvitaan runsaasti työperäistä maahanmuuttoa, jotta on mitään mahdollisuuksia siihen, että olisi riittävästi taloudellista toimeliaisuutta elättämään vanhenevaa väestöä. Kun joku globaali teollisuusyritys miettii paikkaa uudelle tehtaalle, niin kyllä se arvioi työvoiman saatavuuteen liittyviä kysymyksiä kymmenien vuosien horisontilla. Ja tässä arviossa ei menesty oikeistokonservatiivien johtama Suomi, jossa poikkeuksellisen alhaisen syntyvyyden lisäksi pyritään myös nuivaan maahanmuuttopolitiikkaan.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kun joku globaali teollisuusyritys miettii paikkaa uudelle tehtaalle, niin kyllä se arvioi työvoiman saatavuuteen liittyviä kysymyksiä kymmenien vuosien horisontilla. Ja tässä arviossa ei menesty oikeistokonservatiivien johtama Suomi, jossa poikkeuksellisen alhaisen syntyvyyden lisäksi pyritään myös nuivaan maahanmuuttopolitiikkaan.

Mielenkiintoista on, että yllä olevasta pääperiaatteiltaan on samaa mieltä arviolta 100 erilaista tahoa ja järjestöä vaikka samoja nimityksiä hallituksesta ja maahanmuuttopolitiikasta ei käytetä. Ja erilaisia vivahteita on myös.

Työperusteisen maahanmuuton kiristäminen on erittäin vahingollista. EK: Työperusteisen maahanmuuttopolitiikan kiristäminen erittäin vahingollista - Elinkeinoelämän keskusliitto Tämän allekirjoittaa suurista vasemmalta SDP ja SAK ja moni muu liitto. Työnantajista oikealta EK, mutta missä on RKP ja Kokoomus? Molemmat vannoivat työperusteisen maahanmuuttopolitiikan monien yksityiskohtien lieventämisen suhteen vielä ennen vaaleja 2023.

On käynyt niin, että EK ja muut työnantajaliitot edustavat oikeistoa, mutta perinteiset maltilliset oikeistopuolueet Kok ja RKP ovat hallitusohjelman vankeja. EK näkee hyvin Orpon hallituslinjan vahingollisuuden ja vaikutuksen koko yhteiskuntaan.
 
Analyzer

Jäsen
En pidä itsekään hallituksen politiikkaa oikeana mitä tulee työperäiseen maahanmuuttoon.

Pikkaisen kannattaa kuitenkin suhtautua varauksella EK:n rummutukseen. Sen lisäksi, että he ovat huolissaan työvoiman saatavuudesta niin he ovat yhtä lailla huolissaan siitä, että halpatyövoiman vähentyessä yritykset joutuvat kilpailemaan jo maassa olevasta työvoimasta = palkat nousee.
 
Jokaisella on tietenkin oma vivahteensa.

Mutta kysytäänkö, että kun SDP, SAK, liitot, EK, työnantajaliitot ja enemmän tai vähemmän oikeistolaiset sekä vasemmistolaiset talouden tutkimuslaitokset ja taloustutkijat ajavat tässä täysin eri linjaa kuin hallitus, saattavatko ne yhdessä olla oikeassa?

"Suomen maakuva täällä työskentelevien ulkomaalaisten silmissä on julkaistuissa kyselyissä romahtanut. Suunnitelma on lisännyt merkittävästi ulkomaalaisten haluttomuutta jatkaa työntekoa Suomessa. Tämä on tullut esiin useissa keskusteluissa Suomessa toimivien yritysten kanssa".

Näin EK ja täällä jo olevat työntekijät. Samaa sanoivat muistaakseni omassa otannassaan potentiaaliset Suomeen tulevat työntekijät.

Tällä hetkellä eri syillä vastaan ovat lähinnä persut ja vasemmistokonservatiivit, mikä osin on sama asia. Tietenkin kaikki "sinänsä kannattavat lisää työperäistä maahanmuuttoa, mutta" (tähän sitten kullekin sopivat syyt). Muut on pitkälti puolesta Keskustaa myöten.
 
En kannata hallituksen valitsemaa linjaa työperäisen maahanmuuton osalta. Sen sijaan siitä kyllä nostan hattua, että suoraselkäisesti ovat itse neuvottelemansa ohjelman takana ilman julkisuudessa tapahtuvaa irtopisteiden keruuta. Kulisseissa varmasti väännetään ja niin pitääkin. Melkoinen tyyliero edelliseen hallitukseen. Edit: Ei tässä ole kyse mistään RKP:n ja Kokoomuksen panttivankina olosta vaan käytöstavoista miten hallituksessa toimitaan. Virhe on tapahtunut hallitusohjelmaneuvotteluissa kun päästivät tämän läpi. Toki saivat kauppatavarana sitten jotain muuta itselleen tärkeää.

Jokaisella on nimenomaan oma vivahteensa. Esim demarit ovat neliraajajarruttaneet työvoiman saatavuusharkinnan poistoa vastaan(joka olisi yksi keskeisimpiä ellei keskeisin toimi työperäisen maahanmuuton lisäämiseksi) aina vallassa ollessaan. Oppositiossa(sisältää myös AY-liikkeen) räksytetään joka asiasta, haukutaan mm itse luotua sotea ja kaadetaan hallituksen syyksi. Vaikea suhtautua mihinkään tosissaan mitä sieltä tulee.

Yritän vain avata sitä, että monella kritisoijalla on myös se oma lehmä ojassa ja asioita tarkastellaan kapeasti vain omaa agendaa ajatellen. Se ei poista sitä, että hallituksen 3 kk sääntö on epäonnistunut.
 
Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eli onko sitä työttömyys ja työpaikka ongelmaa vai eikö sitä ole?
Tottakai meillä on työvoimapula!

Ja kyllä työttömyyttä myös!

Pulaa on mm. koodareista, sote-alan lähes kaikista ammateista, ja siivoojista ja ravintola-alan työvoimasta.

Työttöminä on mm. alempia toimihenkilöitä ja suljettujen tehtaiden työntekijöitä. Lisäksi suuri määrä ihmisiä, joilla on jokin terveyteen (tai elämänhallintaan) liittyvä ongelma.

Eli ongelma on, miten saat sen sen merkonomitaustaisen toimistotyöntekijän, tai paperimiehen, vaihtamaan alaa siivojaksi, tarjoilijaksi tai kouluttautumaan sote-alalle (puhumattakaan että opiskelisi koodariksi)?

Korkeampi palkka on ratkaisu joissain yksittäistapauksissa, mutta julkisella sektorilla ei ole rahaa ratkaista kokonaisuudessaan sote-alan työvoimapulaa paremmilla palkoilla, ja yksityisellä sektorilla palkan maksaa asiakas. Miten voi maksaa tarjoilijalle ja kokille enemmän niin, että et nosta hintoja (jotka ovat jo nousseet valmiiksi), tai jos nostat, niin miten pidät nykyiset asiakkaat korkeammilla hinnoilla?

Suomen ongelmaan on tasan kaksi ratkaisua, joita molempia pitää käyttää yhtä aikaa:
- Ammatinvaihtaminen ja uudelleenkouluttautuminen pitää tehdä mahdollisimman helpoksi niin, että ne jotka siihen pystyvät, voivat siirtyä työttömyysaloilta työvoimapula-aloille ja tarvittaessa muuttamaan työn perässä (kaikille tämä ei ole kuitenkaan monesta syystä mahdollista)
- Työperäinen maahanmuutto työvoimapula-aloille (Sote-alan työvoimatarpeesta ei edes teknisesti ole mahdollista selvitä ilman maahanmuuttoa. Se on yksinkertaisesti mahdotonta. Myös IT-alan ammattilaisia ei kaikkia pystytä tuottamaan kotimaassa.)
 
Rantsukoff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Suomen demografia on niin vinoutunut, että vaikka nyt Suomi on EU-alueen kolmanneksi korkeimman työttömyyden omaava maa, nousukauden koittaessa täällä on taas jo merkittävä pula osaajista rajoittamassa talouskasvua.

Eli lyhyelle aikavälille olisi kaivattu esimerkiksi infrainvestointeja tasaamaan surkeaa suhdannetta ja pitkällä aikavälillä tarvitaan runsaasti työperäistä maahanmuuttoa, jotta on mitään mahdollisuuksia siihen, että olisi riittävästi taloudellista toimeliaisuutta elättämään vanhenevaa väestöä. Kun joku globaali teollisuusyritys miettii paikkaa uudelle tehtaalle, niin kyllä se arvioi työvoiman saatavuuteen liittyviä kysymyksiä kymmenien vuosien horisontilla. Ja tässä arviossa ei menesty oikeistokonservatiivien johtama Suomi, jossa poikkeuksellisen alhaisen syntyvyyden lisäksi pyritään myös nuivaan maahanmuuttopolitiikkaan.
Tämä on täyttä tuubaa. Samaa laulua on laulettu aiemminkin. Eipä Suomesta ole koskaan työvoima loppunut, vaikea uskoa näin edes käyvän. Toki jos orjatyövoimaa halutaan, pitää puhu asioiden oikeilla nimillä.
 
Tuamas

Työvoiman osalta on sellainen jännä ilmiö olemassa, että työvoiman tarjonta lisää myös työvoiman kysyntää.

Ja kun suhdanne kääntyy, työvoiman rajallinen tarjonta tulee rajoittamaan tulevaa talouskasvua. Vaikka nyt laskusuhdanteessa olisikin hetkellisesti inan korkeampaa työttömyyttä.

Kysehän ei ole suoranaisesti siitä, että työvoima ”loppuisi”, vaan siitä, että meillä on suurten ikäluokkien myötä niin perhanasti eläkeläisiä ja vanhusväestöä suhteessa työikäisiin, että iso osa työvoimasta sitoutuu väkisin hoiva- ja hoitotyöhön (ihmisen hinta ja ”vaiva” yhteiskunnalle kun nousee merkittävästi sitä myötä kun ikää tulee lisää, jolloin ongelmat tulevat kumuloitumaan seuraavan parikymmentä vuotta).

Tämän lisäksi suurten ikäluokkien maahanmuuttovastaisuuden, eläkekoijauksen ja muiden pikku kepposten ansiosta nykyiset ja tulevat työssäkäyvät sukupolvet maksavat pääosan sekä suurten ikäluokkien hoivasta että eläkkeistä.

Kysehän on ihan yksinkertaisesti siitä, että jos emme halua järkyttävän korkeita veroja ja eläkemaksuja yhdistettynä rapistuviin palveluihin sekä merkittävään alijäämään (ja tätä kautta kasvavaan valtionvelkaan), jostain on pakko saada lisää maksajia, eli työikäistä väestöä.
 
Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki
Tottakai meillä on työvoimapula!

Ja kyllä työttömyyttä myös!…

Juuri näin. Hallituksen toimet eivät ainakaan helpota, kun matalapalkkaisilla ihmisillä ei ole kohta varaa enää asua siellä, missä töitä olisi tarjolla.

Uudelleen kouluttautuminen on tehty entistä vaikeammaksi.

Kasvun eteen ei käytännössä ole tehty mitään. Kuvitellaan, että ihmiset menevät töihin, kun leikataan etuuksia. Mutta tietyillä aloilla niitä töitä ei ole ja yrityksillä ei ole varaa eikä aikaa kouluttaa tekijöitä itse.

Kyllä tästä silti noustaan, vaikka hallitus kuinka kampittaa menoa.

Sen sijaan siitä kyllä nostan hattua, että suoraselkäisesti ovat itse neuvottelemansa ohjelman takana ilman julkisuudessa tapahtuvaa irtopisteiden keruuta. Kulisseissa varmasti väännetään ja niin pitääkin. Melkoinen tyyliero edelliseen hallitukseen. Edit: Ei tässä ole kyse mistään RKP:n ja Kokoomuksen panttivankina olosta vaan käytöstavoista miten hallituksessa toimitaan. Virhe on tapahtunut hallitusohjelmaneuvotteluissa kun päästivät tämän läpi. Toki saivat kauppatavarana sitten jotain muuta itselleen tärkeää.
Kyllä kurssia pitää pystyä muuttamaan, jos ollaan menossa täysiä päin seinää. Hullu lukitsee neljäksi vuodeksi asioita liian tarkasti, koska maailma muuttuu ympärillä. Hallitusohjelma on kuin Sihvosen pelikirja, on unohtunut täysin, että kentällä on myös vastustaja. Lisäksi tässä pelissä säännötkin muuttuu koko ajan. Persujen kanssa hallitukseen lähteminen oli Kokoomukselta edelleen Suomen ja suomalaisten kannalta järkyttävä virhe.
 
Viimeksi muokattu:

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Onkohan taas yksi selkeä paperi tehty kun ei muuta keksitty.

Tulokset puhuu puolestansa tämän hallituksen osalta.
Tukko siis johtuu siitä, että yritysten on rekisteröidyttävä Soteri-rekisteriin. Rekisteröinnistä säätää laki nimeltä Laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta 741/2023. Kyseinen laki tuli voimaan 14.4.2023. Siitä voi päätellä, kuka oli päävastuussa kyseisen lain voimaan saattamisesta. Vastaus, ja sitä kautta onnistumisen taso, tuskin yllättää ketään.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Muiden viranomaisten tiedonsaanti ainakin siis nyt pitäisi helpottua, soteri-rekisterin avulla. Ensimmäistä kertaa siis kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntuottajat kootaan yhden rekisterin alle. Valveri-rekisterissä olleet palveluntuottajat ovat siirtyneet automaattisesti Soteri-rekisteriin. Varmasti on alkukankeutta kyseisessä järjestelmässä, mutta hyvääkin kuten viranomaisten tiedonsaanti. Paremmin en itse osaa arvioida.

Uusi ja laajempi Soteri-rekisteri korvaa entisen Valveri-rekisterin. Niiden palveluntuottajien tiedot, jotka olivat aiemmin Valveri-rekisterissä, ovat siirtyneet sellaisenaan uuteen Soteri-rekisteriin.

”Soterilla on suuri vaikutus koko sosiaali- ja terveydenhuollon alalle. Soterin myötä kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntuottajat kootaan ensimmäistä kertaa yhden rekisterin alle. Myöhemmin vuonna 2024 Soterin yhteyteen on tulossa myös julkinen tietopalvelu. Palvelun myötä tiedonsaanti esimerkiksi muille viranomaisille helpottuu”, toteaa johtaja Helena Mönttinen.

Yksityisten varhaiskasvatuspalvelujen tuottajien rekisteröinti perustuu varhaiskasvatuslakiin.

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Vasemmistolle ja isolle osalle mediaa oli vain erittäin suuri järkytys, että saimme oikeistohallituksen. Muuhun johtopäätökseen ei voi tulla, kun miettii esimerkiksi ryöpytystä, jonka hallitus sai niskaansa esittäessään kolmen kuukauden työhön hakeutumisaikaa. Se on sama kuin Ruotsissa. Tanskassa ja Norjassa aika on toistaiseksi pidempi (6kk). Tulevaan Eu-direktiiviin on kuitenkin kirjattu sama kolmen kuukauden määrä aika. Oli vain aika säätää asiasta Suomessakin, kun säädös on puuttunut tähän asti.

On siis selvää, että porvarihallitus tekee oikeastaan hyvin järkevää ja hyvin perusteltua politiikkaa myös maahanmuuton osalla. Vieläpä sellaista politiikkaa, jota myös joku muu kokoonpano olisi loppujen lopuksi ollut pakotettu tekemään. EU on päättänyt viimein pysyä kärryillä ketä Schengen alueella liikkuu ja patistaa jäsenmaita poistamaan henkilöt, joilla ei ole oleskeluoikeutta. Vaikka hallituksessa olisivat Vasemmistoliitto ja Vihreät, niin jotenkin asiaa olisi säädelty ja mallia olisi samoin haettu naapurimaista.

Nyt vain on niin, että kun päätökset tekee hallitus, jossa pääpuolueet ovat kokoomus ja perussuomalaiset, niin mielikuvissa tehdään jotakin tavatonta. Käytännössä toimitaan pakon sanelemana. Ja todellisuudessa vaikka retoriikassa väitetään puolueiden olevan super erilaisia, niin toteutuva politiikka ei ihan niin jättimäisesti eroa kuin annetaan ymmärtää.
 
hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Petterin hyvä paperi ei vakuuta:

”Lämmin kiitos kaikille kampanjan suunnitteluun osallistuneille asiantuntijoille hyvästä työstä. Valitettavasti hallituksen teot ovat räikeässä ristiriidassa kampanjan tavoitteiden kanssa”, JHL:n toimialajohtaja Mari Keturi sanoo.

”Me puhumme teoin, joten perumme osallistumisemme kampanjaan. Mikäli hallituspuolueet sitoutuvat toimenpiteisiin ympäripyöreyksien sijaan, olemme mekin mielellämme mukana.”

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Vasemmistolle ja isolle osalle mediaa oli vain erittäin suuri järkytys, että saimme oikeistohallituksen. Muuhun johtopäätökseen ei voi tulla, kun miettii esimerkiksi ryöpytystä, jonka hallitus sai niskaansa esittäessään kolmen kuukauden työhön hakeutumisaikaa. Se on sama kuin Ruotsissa. Tanskassa ja Norjassa aika on toistaiseksi pidempi (6kk). Tulevaan Eu-direktiiviin on kuitenkin kirjattu sama kolmen kuukauden määrä aika. Oli vain aika säätää asiasta Suomessakin, kun säädös on puuttunut tähän asti.

YLE tai HS ei ole riittävästi kertonut muiden maiden tilanteesta. Sen huomaa mm. siitä, että somessa ja Jatkoajassa ei välttämättä ole edes uskottu mm. minun kertomaani Pohjoismaita koskevaan vertailuun. Tällä viikolla mm. @Ann Arbor yllättyi miten 3-6 kk sääntö ei ole vain suomalainen ilmiö.

On siis selvää, että porvarihallitus tekee oikeastaan hyvin järkevää ja hyvin perusteltua politiikkaa myös maahanmuuton osalla. Vieläpä sellaista politiikkaa, jota myös joku muu kokoonpano olisi loppujen lopuksi ollut pakotettu tekemään. EU on päättänyt viimein pysyä kärryillä ketä Schengen alueella liikkuu ja patistaa jäsenmaita poistamaan henkilöt, joilla ei ole oleskeluoikeutta. Vaikka hallituksessa olisivat Vasemmistoliitto ja Vihreät, niin jotenkin asiaa olisi säädelty ja mallia olisi samoin haettu naapurimaista.

Tässä tulee sitten ero laitakonservatiisten näkemysten ja elinkeinoelämän sekä liberaalimpien näkemysten välillä. Hallituksen maahanmuuttopolitiikka on epäonnistunut, mutta ei vain 3 kk säännön osalta. Suomen ikärakenne on erilainen kuin Pohjoismaissa ja se tarkoittaa a) merkittävästi lisää nykymääristä työperäisiä maahanmuuttajia tai b) esimerkiksi sosiaaliturvan merkittävää kaventumista 2010-luvulla ja sen jälkeen työnsä aloittaneiden osalta. Samalla yritysten havittelemien koulutettujen työperäisten maahanmuuttajien virta Suomeen ja ulkomaisten investointien määrä saattaisi supistua.

Tämä on yksi iso asia, josta työnantajat ja työntekijät järjestöineen ovat yksimielisiä. Merkittävä kaventuminen nostaisi silti TEL-maksuja oleellisesti nykyisestä. Syynä se, että vanhusten määrä jatkaa nousuaan, mutta työntekijöiden (työssä olevat) laskuaan mm. tehtyjen työtuntien osalta.

Toinen kokonaisuus on hallituksessa PS:n kyvyttömyys irtaantua rasismista. Sitä ovat ilmentäneet mm. valtiovarainministeri Purran eräät ulostulot tänäkin vuonna. Yhtenä esimerkkinä Riikka Purralta suorat sanat monikulttuurisuudesta . Tällaiset puheet eivät ehkä hätkäytä kaikkia suomalaisia, mutta ne ovat myrkkyä isolle osalle töihin Suomeen muuttoa harkitseville.

Kun Suomeen tullaan työhön usein Euroopan ulkopuolelta, erityisesti heille - mutta myös muille - rasistinen suhtautuminen ei ole Suomen kilpailuvaltti.
 
Viimeksi muokattu:
Tottakai meillä on työvoimapula!

Ja kyllä työttömyyttä myös!

Pulaa on mm. koodareista, sote-alan lähes kaikista ammateista, ja siivoojista ja ravintola-alan työvoimasta.

Työttöminä on mm. alempia toimihenkilöitä ja suljettujen tehtaiden työntekijöitä. Lisäksi suuri määrä ihmisiä, joilla on jokin terveyteen (tai elämänhallintaan) liittyvä ongelma.

Eli ongelma on, miten saat sen sen merkonomitaustaisen toimistotyöntekijän, tai paperimiehen, vaihtamaan alaa siivojaksi, tarjoilijaksi tai kouluttautumaan sote-alalle (puhumattakaan että opiskelisi koodariksi)?

Korkeampi palkka on ratkaisu joissain yksittäistapauksissa, mutta julkisella sektorilla ei ole rahaa ratkaista kokonaisuudessaan sote-alan työvoimapulaa paremmilla palkoilla, ja yksityisellä sektorilla palkan maksaa asiakas. Miten voi maksaa tarjoilijalle ja kokille enemmän niin, että et nosta hintoja (jotka ovat jo nousseet valmiiksi), tai jos nostat, niin miten pidät nykyiset asiakkaat korkeammilla hinnoilla?

Suomen ongelmaan on tasan kaksi ratkaisua, joita molempia pitää käyttää yhtä aikaa:
- Ammatinvaihtaminen ja uudelleenkouluttautuminen pitää tehdä mahdollisimman helpoksi niin, että ne jotka siihen pystyvät, voivat siirtyä työttömyysaloilta työvoimapula-aloille ja tarvittaessa muuttamaan työn perässä (kaikille tämä ei ole kuitenkaan monesta syystä mahdollista)
- Työperäinen maahanmuutto työvoimapula-aloille (Sote-alan työvoimatarpeesta ei edes teknisesti ole mahdollista selvitä ilman maahanmuuttoa. Se on yksinkertaisesti mahdotonta. Myös IT-alan ammattilaisia ei kaikkia pystytä tuottamaan kotimaassa.)
Koodari ja IT-alan pula muutenkin alkaa kyllä olla jo kadonnutta. Tekoälyn kehityksen myötä varsinkin koodareita jää lähivuosina enemmänkin työttömäksi.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Toinen kokonaisuus on hallituksessa PS:n kyvyttömyys irtaantua rasismista. Sitä ovat ilmentäneet mm. Purran eräät ulostulot tänäkin vuonna. Yhtenä esimerkkinä Riikka Purralta suorat sanat monikulttuurisuudesta

Kun Suomeen tullaan työhön usein Euroopan ulkopuolelta, rasistinen suhtautuminen ei ole Suomen kilpailuvaltti.
Vaikka rasismi ikiaikainen ja globaali ilmiö onkin, onhan se kammottavaa nähdä sen nostavan koko ajan päätään omassa isänmaassani. Intialainen insinööri, vietnamilainen sairaanhoitaja, tai nigerialainen maisteriopiskelija... Se että lähtökohtaisesti olet merkittävälle osalle suomalaisista "ongelma" perhetaustasi takia on julmaa ja epäinhimillistä. Kuten jo alussa kirjoitinkin, ei rasismi tietenkään rajoitu yksinomaan Suomeen, mutta vaikea nähdä, että yhdessäkään Suomeen verrannollisessa EU-maassa se olisi samalla tavalla nopeasti establisoitunut ja salonkikelpoistunut osaksi poliittista päätöksentekoa ja myös arkea.

En tiedä kuinka moni on tämän elokuvan nähnyt. Liikaa spoilaamatta, elokuvan kantava teema on pöyristyttävä rasismi, mitä suomalaiselle pikkupaikkakunnalle saapuva tummaihoinen mies saa kokea 1990-luvun Suomessa. Elokuva on toki täysin fiktiivinen ja komedian tapaan asioita kärjistävä, mutta olen huolissani, olemmeko matkalla sen maailmaan.
 
aalto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, änärin suomalaiset
Marinin hallitus väisti ilmastolain vaatimusten toteutumisen oikeudellisen tarkastelun täpärästi, mutta Orpo voi joutua selittelemään tekemättömiä tai väärään suuntaan tehtyjä päätöksiä:

skode

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Vaikka rasismi ikiaikainen ja globaali ilmiö onkin, onhan se kammottavaa nähdä sen nostavan koko ajan päätään omassa isänmaassani. Intialainen insinööri, vietnamilainen sairaanhoitaja, tai nigerialainen maisteriopiskelija... Se että lähtökohtaisesti olet merkittävälle osalle suomalaisista "ongelma" perhetaustasi takia on julmaa ja epäinhimillistä.

Mun on nyt ihan pakko sen verta kommentoida, että jos sinun kirjoituksiin mitä kirjoitat venäläisistä jokaisessa yhteydessä vaihtaisi tässä käyttämäsi termit lentäisi kuin leppäkeihäs palstalta.

Et ehkä itse sitä näe, mutta mitä noita eri ketjuissa kirjoittamiasi juttuja lukee niin kyllä siellä sinunkin kirjoituksissa niin paha rasismi pöllyää. Se että tämä sallitaan on toki eri keskustelun aihe.
 
mekabyte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmajoki HT, sympatiat Kärpille
Koodari ja IT-alan pula muutenkin alkaa kyllä olla jo kadonnutta. Tekoälyn kehityksen myötä varsinkin koodareita jää lähivuosina enemmänkin työttömäksi.
Vaikka se AI auttaa kovasti devaushommissa, niin ehkä hieman markkinamiesten unissa että nyt se AI vaan tekee meille softaa. No ei se tee itekseen ja sen tekeleet on syytä kuratoida huolella läpi. Tähän kuratoimiseen ja niiden palikoiden integroimiseen taas tarvitaan niitä "koodareita". Softahommissa se varsinainen koodaus on varsin pienessä roolissa lopulta. Vaikutusta toki on tiettyihin tekemisiin, mutta se on luonnollista kehityskulkua ja uusien asioiden opiskelua. Ei niitä Cobol koodareitakaan enää kauaa tarvita, jonkin aikaa vielä kuitenkin.
 
Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri
YLE tai HS ei ole riittävästi kertonut muiden maiden tilanteesta. Sen huomaa mm. siitä, että somessa ja Jatkoajassa ei välttämättä ole edes uskottu mm. minun kertomaani Pohjoismaita koskevaan vertailuun. Tällä viikolla mm. @Ann Arbor yllättyi miten 3-6 kk sääntö ei ole vain suomalainen ilmiö.

Koska tarkoitus on kuitenkin houkutella kilpaillussa ympäristössä huipputekijöitä, uskaltaisin jopa väittää että vesitämme nyt niitä harvoja vetovoimatekijöitä joita meillä referenssiryhmämme kanssa kilpailussa edelleen on. Kääntäisin asian pikemminkin niinpäin, että "tiukennamme referenssiryhmän tasolle" sijaan menetämme tässä mahdollisuuden.

Säännön haitallisuudestahan tietyn segmentin (perheelliset asiantuntijat) houkuttelevuuteen ollan varsin yksimielisiä kuten täälläkin on tuotu esille.
 
Vaikka se AI auttaa kovasti devaushommissa, niin ehkä hieman markkinamiesten unissa että nyt se AI vaan tekee meille softaa. No ei se tee itekseen ja sen tekeleet on syytä kuratoida huolella läpi. Tähän kuratoimiseen ja niiden palikoiden integroimiseen taas tarvitaan niitä "koodareita". Softahommissa se varsinainen koodaus on varsin pienessä roolissa lopulta. Vaikutusta toki on tiettyihin tekemisiin, mutta se on luonnollista kehityskulkua ja uusien asioiden opiskelua. Ei niitä Cobol koodareitakaan enää kauaa tarvita, jonkin aikaa vielä kuitenkin.
Totta kai mutta työt tuolla alalla vähenee kyllä erittäin paljon tulevaisuudessa kun tekoäly tuosta kehittyy esim tulevan viiden vuoden aikana.
 
Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri
Koodari ja IT-alan pula muutenkin alkaa kyllä olla jo kadonnutta. Tekoälyn kehityksen myötä varsinkin koodareita jää lähivuosina enemmänkin työttömäksi.

Näinhän ne aina murroksissa haluaa pelotella. Tosiasiassa työn sisältö muuttuu murroksen myötä erilaiseksi. Tekoälystä tulee tuottavuusloikkaa edesauttava työkalu osalla aloista ja autonomisempi toimija toisaalla. Se missä korkean autonomian taso saavutetaan/on saavutettu ensin ovat jo aloja joissa robotisaatio on mullistanut työnteon jo tätä ennen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös