Tämä on aivan oikea päätös.
Pistetään nyt tämäkin, kun oli samassa rimpsussa.
Pistetään nyt tämäkin, kun oli samassa rimpsussa.
Jos tarkkoja ollaan, niin juuri nyt päivänkin yliajalla oleva on laittomasti maassa ja poliisi on velvollinen henkilön poistamaan. Nyt oikeasti ihmisten tilanne paranee. Käytännössä meiltä on puuttunut tarkka säännös, joka nyt tulee.En halua uskoa, että poliisi joutuisi 3- / 6-kuukauden säännön myötä saattelemaan tuhansittain työttömäksi jääneitä maahanmuuttajia lentokentälle, mutta kyllähän tässä selkeä "message" kuitenkin täällä asuville ulkomaalaisille, sekä Suomeen muuttoa harkitseville annetaan.
3- / 6-kuukauden sääntöä pienemmälle huomiolle on jäänyt hallituksen kaavailemat kiristykset pysyvän oleskeluluvan ja Suomen kansalaisuuden saamiseksi. Niitähän hallitus nyt pyrkii nostamaan 3v -> 5v ja 5v -> 8v. Voin kuvitella miten latistavaa tämä voi olla hyvin integroituneiden maahanmuuttajien näkökulmasta. Et ole enää niin tervetullut suomalaiseksi.
Moni varmaan vielä muistaa edellisen pääministerimme "get over it"-kommentin. Tätähän voisi joku nykyhallituksen persuministeri varioida: "Persut johtavat tätä hallitusta. Get over it." He voittivat tämän erän ja Suomi-laivan ruori on tukevasti heidän hallussaan.
Totean sivusta, että olet toki oikeassa. Jos niputtaa koko kansan saman nippuun ja syrjii, niin kyseessä on syrjintä alkuperän perusteella. Se on taas eriasia onko nykyään käynyt niin, että rasismi on syrjinnän synonyymi. Monesti tuntuu, että arkipuheessa on. Kuitenkin venäläiset tuskin muodostavat rotua, joten tarkalleen ottaen pitäisi kai puhua syrjinnästä. Toki tämä on semantiikkaa.Itse näen että "kriittisesti" suhtautuminen oli kyse maahanmuutosta tai ihan Suomessa asuvien venäläisten tekemisistä ei millään tavalla eroa siitä mitä itse todennäköisesti koet rasismiksi puhuttaessa muista ryhmistä. Se että sinun kohdentaminen osuu vain yhteen kansalaisuuteen, oli syyt relevantteja tai ei, on ihan samaa kuin mitä muiden osalta yrität ajaa positiiviseksi kun puhutaan muista ryhmistä.
Jos minä sanoisin että somalialaisille ei tulisi myydä yhtään kiinteistöä olisiko se rasismia? Tai että kanssakäymistä irakilaisten suhteen tulee vähentää?
Ei ole maassa laittomasti.Jos tarkkoja ollaan, niin juuri nyt päivänkin yliajalla oleva on laittomasti maassa ja poliisi on velvollinen henkilön poistamaan.
The Economist on todellinen ajattelevan ihmisen lehti. Brittien versio Suomen kuvalehdestä vielä laajemmalla aihevalikoimalla. Itseä ei haittaisi, vaikka The Economist ja Forbes tilattaisiin kaikille kansanedustajille verorahoilla. Mikäli Suomi ei olisi markkina-alueena niin pieni, niin olisi hienoa nähdä The Economistista myös suomenkielinen ja enemmän Suomen asioita käsittelevä versio. Itsestään selvä valinta päätoimittajaksihan olisi Iltalehden suurjournalisti Lauri Nurmi. Lauri Nurmelle itse asiassa voisi avata omankin threadin.Uusimmassa Economistissa (17.8) oli pitkähkö artikkeli maahanmuutosta ja nimenomaan ammattitaitoisen työvoiman houkuttelemisesta. Orpon, Purran ja muutaman muunkin päättävässä asemassa olevan kannattaisi lukea tuo juttu ihan ajatuksen kanssa.
Byrokratia tosiaan lisääntyy, jos käy niin, että oleskelupa on pidempi kuin työsuhde. Voisikin arvata, että koska nimenomaan työnantajalla on ilmoitusvelvollisuus, niin jatkossa työsuhteet ja oleskeluvat ovat entistä useammin samanmittaisia. Saattaa johtaa toimialakohtaisten lupien vähenemiseen. No, tämä nyt on spekulaatiota.Ei ole maassa laittomasti.
Ei ole velvollinen poistamaan.
Nykylainsäädäntö antaa Migrille mahdollisuuden aloittaa oleskeluluvan peruutusprosessin, jos henkilö ei ole töissä eikä pysty elättämään itseään. Automaattisesti laitonta se ei ole. Esim. jos henkilö menettää työnsä, työluvalla oleskelevalla on täysi mahdollisuus etsiä uusi työpaikka luvan sallimissa puitteissa. Nykyään tyypillisin tilanteen tarkasteluhetki on voimassaolevan luvan umpeutuminen, jolloin henkilön tulee hakea jatkolupaa, ja silloin katsotaan täyttyvätkö jatkoluvan perusteet.
Laittomasti maassa oleskellaan vasta lainvoimaisen luvan peruuttavan hallintopäätöksen jälkeen. Luvan peruutusta harkitessaan, Migrin tulee ensin kuulla asianosaista ennen kuin päätös edes voidaan tehdä (sama toki koskee suunnitteilla olevaa lakiuudistustakin). Sen jälkeen tehdään hallintopäätös, josta voi valittaa. Mikäli päätöksestä valitetaan, päätös ei tule lainvoimaiseksi ennen valituksen käsittelyä. Ja mikäli on tyytymätön valitusasteen päätöksestä, siitäkin voi ainakin hakea valitusoikeutta. Vasta lainvoimaisen päätöksen jälkeen poliisi on velvollinen poistamaan henkilön, mikäli tämä ei itse ole poistunut määrättyyn päivään mennessä. (sama toki koskee suunnitteilla olevaa lakiuudistustakin).
Prosessi kestää kauan, se maksaa veronmaksajille paljon - ja lisäksi henkilölle voi muodostua prosessin aikan uusi perusteltu syy hakea oleskelulupaa (esim. uusi työpaikka). Turhaa byrokratiaa!
Marinin hallitus oli melko lailla katastrofi ilmastopolitiikan suhteen ja sama seinää päin ajo jatkuu nykyisen hallituksen aikana. Marinia pidetään julkisuudessa jonakin "punavihreänä", mutta vihreää hän ei ole nähnytkään, paitsi joskus hallituksensa kokouksessa. Vihreät puolueena jäivät edellisessä hallituksessa totaalisesti Marinin jyrän alle.
Tämä tulee kolmelta kantilta suomalaisille äärimmäisen kalliiksi:
1) Suomi osaltaan jatkaa ilmaston paskomista, joka tulee vaikuttamaan myös suomalaisiin vahvasti ja monella tavalla tulevien vuosikymmenien aikana.
2) Suomen asema vihreiden investointien houkuttelussa jatkaa romahtamistaan. Sipilän hallitus vielä onnistui vahvistamaan Suomen profiilia vihreän siirtymän (tuolloin "cleantech") maana, mutta sen jälkeen suunta on ollut alas, kun monissa verrokkimaissa se on ollut ylös. Hakkuut lisääntyivät Sipilänkin hallituksen aikana toki merkittävästi, mutta ongelman kiireellisyys ei ollut tuolloin niin hyvin tiedostettu.
3) Suomi joutuu ostamaan lisää päästöyksiköitä, joka tulee suomalaisille veronmaksajille ja yrityksille hyvin kalliiksi.
Marinin hallitus oli melko lailla katastrofi ilmastopolitiikan suhteen ja sama seinää päin ajo jatkuu nykyisen hallituksen aikana. Marinia pidetään julkisuudessa jonakin "punavihreänä", mutta vihreää hän ei ole nähnytkään, paitsi joskus hallituksensa kokouksessa. Vihreät puolueena jäivät edellisessä hallituksessa totaalisesti Marinin jyrän alle.
On tämä Suomen ja suomalaisten taival kyllä mahdotonta seurattavaa. Mitähän ne meistä ajattelevat, jotka ovat aikapäiviä sitten hakanneet kaikki metsänsä matalaksi, siinä missä Suomi on aina ollut ja on edelleen metsänhoidossa edelläkävijä ja Euroopan metsäisin maa? Mitähän ne meistä ajattelevat, jotka ajelevat halvemmalla polttoaineella kuin me, kun nyt Suomessa emme halua ajaa ainakaan ihan ylivoimaisesti Euroopan kalleimmalla bensalla? Vaikeaa olla Suomi. Kaikessa pitäisi maksaa kovinta hintaa ja olla mallioppilas, sillä muutenhan menee maine ja maakuva, ja tarjolla on vain häpeää ja syyllisyyttä.
Koko maailma voidaan jakaa 5,6 miljoonan asukkaan kokonaisuuksiin, ja jokainen niistä voi sanoa, ettei juuri heidän "lohkonsa" teoilla ole mitään vaikutusta ilmastoon yhtään piirua...Se mitä me kansallisesti Suomessa tehdään ei ole mitään vaikutusta mihinkään ilmastoon yhtään piirua.
Erittäin hyvin kiteytetty. Ruoskitaan itseä kaikessa mahdollisessa ja pääuutistenkin aiheena on oman ilmastopaneelin moitteet ettemme ruoski vielä lisää. Ostovoima alkaa olla mitä on ja keinot ovat vähissä. Sitten pitäisi vielä näyttää muulle Euroopalle miten meillä hoidetaan velvoitteet vielä paremmin kuin muut. Lisää maksuja ja veroja kansalle. Siitä me varmaan nautitaan.
Kaikkea saatana sitä. Toistan vielä kerran. Se mitä me kansallisesti Suomessa tehdään ei ole mitään vaikutusta mihinkään ilmastoon yhtään piirua. Ei yhtään. Samat säännöt Euroopassa kaikille ja myös tavoitteet.
Koko maailma voidaan jakaa 5,6 miljoonan asukkaan kokonaisuuksiin, ja jokainen niistä voi sanoa, ettei juuri heidän "lohkonsa" teoilla ole mitään vaikutusta ilmastoon yhtään piirua...
Kyllä meidä ruokakunta maksaa helposti 10 prosenttiyksikköä korkeampaa veroa kuin moni naapureista. En maksaisi täysin vapaaehtoisesti, jos ei olisi pakko, mutta en myöskään vaadi tasaveroa, vaan hyväksyn, että hyväosaiset kantavat suuremman taakan.Ei meidänkään ruokakunta maksa 10% enempää vapaaehtoisesti veroa naapuriin verrattuna koska kurjistaisimme sillä vain oman elämämme eikä sillä ratkaistaisi Suomen talousongelmia.
Voisin jopa hyväksyä, että taloudellisesti vaikeina aikoina hieman tingitään puhtaan ideologisista tavoitteista, mutta kaikkein hölmöintä on hukata rahaa "pensan hinnan" alentamiseen, tai hidastaa vihreää siirtymää...
Aivan erinomaisesti tavoitettu paljon siitä mikä mättää tällä hetkellä. Todellakin vaaditaan itseltä enemmän kuin keneltäkään muulta. Ja tosiaan toisaalta halutaan, että ympäristönsä tuhonneet neuvovat miten ympäristöä suojellaan ja metsässä hakanneiden halutaan kertovan miten metsiä suojellaan. Kansaa pitää ruoskia, koska ei ole kivaa, ellei ole kurjaa. Nöyristellään, eikä suostuta millään myöntämään, että itsekin voidaan jotakin osata. Voipa olla, että jopa tiedetään paremmin kuin komission korruptoituneissa käytävissä.Erittäin hyvin kiteytetty. Ruoskitaan itseä kaikessa mahdollisessa ja pääuutistenkin aiheena on oman ilmastopaneelin moitteet ettemme ruoski vielä lisää. Ostovoima alkaa olla mitä on ja keinot ovat vähissä. Sitten pitäisi vielä näyttää muulle Euroopalle miten meillä hoidetaan velvoitteet vielä paremmin kuin muut. Lisää maksuja ja veroja kansalle. Siitä me varmaan nautitaan.
Kaikkea saatana sitä. Toistan vielä kerran. Se mitä me kansallisesti Suomessa tehdään ei ole mitään vaikutusta mihinkään ilmastoon yhtään piirua. Ei yhtään. Samat säännöt Euroopassa kaikille ja myös tavoitteet.
Ja maailmanlaajuisestikin olisi paras, että ei kusta täysin omaa taloutta ilmastotalouden takia - silloinhan ollaan vain varoittava esimerkki. Enemmänkin kannattaisi satsata alan innovaatioihin.Aivan erinomaisesti tavoitettu paljon siitä mikä mättää tällä hetkellä. Todellakin vaaditaan itseltä enemmän kuin keneltäkään muulta. Ja tosiaan toisaalta halutaan, että ympäristönsä tuhonneet neuvovat miten ympäristöä suojellaan ja metsässä hakanneiden halutaan kertovan miten metsiä suojellaan. Kansaa pitää ruoskia, koska ei ole kivaa, ellei ole kurjaa. Nöyristellään, eikä suostuta millään myöntämään, että itsekin voidaan jotakin osata. Voipa olla, että jopa tiedetään paremmin kuin komission korruptoituneissa käytävissä.
Toki puhuu, mutta se ei ollut mikään myyntipuhe, vaan lähinnä kaverina juteltiin näkymistä tutun yrittäjän kanssa. Hänellä itsellään on useita koodareita duunissa, kotimaisia ja ulkomaisia (ulkomailla etänä), ja totesi vaan, että hän ei henk. koht. usko, että alalle kannattaisi enää sankoin joukoin kouluttautua, koska paikat vähenee dramaattisesti.Totta kai AI-yrittäjä puhuu tuollaisia. Jos juttelet sairaanhoitajien kanssa, niin he tekevät aina lääkäreiden työt. Poliitikot taas perustelevat, että hyvinvointialueita tarvitaan jne. Näillä jutuilla on aina tietty narratiivi ja agenda.
Työskentelen itse SaaS-hommissa ja ei pelota työpaikkani puolesta pätkääkään. Päinvastoin.
Tällainen kai lähtee ajatuksesta että softatyötehtävien (eli mitä tehdään) ostamisen määrä säilyisi suunnilleen ennallaan, ja AI:n aiheuttaman tehostumisen myötä niiden tekemiseen ei tarvita niin paljon porukkaa.Toki puhuu, mutta se ei ollut mikään myyntipuhe, vaan lähinnä kaverina juteltiin näkymistä tutun yrittäjän kanssa. Hänellä itsellään on useita koodareita duunissa, kotimaisia ja ulkomaisia (ulkomailla etänä), ja totesi vaan, että hän ei henk. koht. usko, että alalle kannattaisi enää sankoin joukoin kouluttautua, koska paikat vähenee dramaattisesti.
Mun on nyt ihan pakko sen verta kommentoida, että jos sinun kirjoituksiin mitä kirjoitat venäläisistä jokaisessa yhteydessä vaihtaisi tässä käyttämäsi termit lentäisi kuin leppäkeihäs palstalta.
Et ehkä itse sitä näe, mutta mitä noita eri ketjuissa kirjoittamiasi juttuja lukee niin kyllä siellä sinunkin kirjoituksissa niin paha rasismi pöllyää. Se että tämä sallitaan on toki eri keskustelun aihe.
Hoitoalalla on lähinnä puhuttu heikon kielitaidon omaavien hoitajien riskistä potilasturvallisuuteen ja siitä miten esim useampi vieraskielinen (ja usein pitkään lääkeluvaton) hoitaja kuormittaa niitä suomea puhuvia. Se ei mielestäni ole rasismia.Vaikka rasismi ikiaikainen ja globaali ilmiö onkin, onhan se kammottavaa nähdä sen nostavan koko ajan päätään omassa isänmaassani. Intialainen insinööri, vietnamilainen sairaanhoitaja, tai nigerialainen maisteriopiskelija... Se että lähtökohtaisesti olet merkittävälle osalle suomalaisista "ongelma" perhetaustasi takia on julmaa ja epäinhimillistä. Kuten jo alussa kirjoitinkin, ei rasismi tietenkään rajoitu yksinomaan Suomeen, mutta vaikea nähdä, että yhdessäkään Suomeen verrannollisessa EU-maassa se olisi samalla tavalla nopeasti establisoitunut ja salonkikelpoistunut osaksi poliittista päätöksentekoa ja myös arkea.
En tiedä kuinka moni on tämän elokuvan nähnyt. Liikaa spoilaamatta, elokuvan kantava teema on pöyristyttävä rasismi, mitä suomalaiselle pikkupaikkakunnalle saapuva tummaihoinen mies saa kokea 1990-luvun Suomessa. Elokuva on toki täysin fiktiivinen ja komedian tapaan asioita kärjistävä, mutta olen huolissani, olemmeko matkalla sen maailmaan.Pekko ja muukalainen – Wikipedia
fi.wikipedia.org
Menee vähän ohi tämä kommentti. Siis ei saisi olla ehtona, että toimii lain mukaan?Mykkänen ei myöskään tue ajatusta ympäristövastuun asettamisesta yritystukien ehdoksi.
– Suurten metsäyhtiöiden, jotka tekevät valtion kanssa yhteistyötä ja saavat yritystukia, pitää itse pystyä vastaamaan siitä, että kun he kertovat toimivansa vastuullisesti, niin se näkyy myös metsässä ja puron varressa.