Usein tällaiset kannanotot, henkilöimättä niitä nyt sinuun, tulevat ns. opetusalan ulkopuolelta. Valmistuneena opettajana koen tarvetta ottaa tähän kantaa yksityishenkilönä, joka toimii opetusalalla.
Ensimmäiseksi:
Ei ole olemassa ideologioista vapaata opettamista, koska opettaminen on aina ideologisesti latautunutta. Ei ole olemassa yhtä, kaiken kattavaa, ja yksiselitteistä tapaa opettaa. Opettaja ei voi opettaa koskaan oman persoonansa ulkopuolella, vaan opettaminen on myös subjektiivisesti latautunutta toimintaa.
Oppilaille tulisi tarjota mahdollisimman laaja kattaus erilaista opetusta, jolloin he voivat itsenäisesti poimia opetuksesta merkityksellisiä asioita. Ja se aina itsessään vaikuttaa siihen, miten paljon tähän on ideologista latausta mennyt sisään. Esimerkiksi historia ei koskaan ole yksiselitteinen totuus, vaan se on aina jollakin tavalla ideologisesti latautunutta. Se, mitä koulu kertoo esimerkiksi Suomen historiasta, se on hyvin paljolti ideologisesti latautunutta.
Miten koulu pidetään kouluna? Onko olemassa jokin yksittäinen määritelmä, joka on koulua ja mikä ei sitä ole? Ja jos koulussa ei esimerkiksi puhuttaisi seksuaalisesta suuntautumisesta ollenkaan, niin olisiko koulu silloin enemmän koulu? Mitä ja millaista ideologiaa koulu tai opettaja tuputtaa oppilaalle kertomalla, että yhteiskunnassa on homoseksuaaleja ja kaksi aikuista saman sukupuolen edustajaa voivat elää samanlaisessa suhteessa keskenään kuin esimerkiksi mies ja nainen?
Biologiassa olen pitänyt luontevana jakona koulussa jakaa sana sukupuoli kahteen: sukupuoli ja sukupuoli-identiteetti. Sukupuoli on biologinen, joka on kaksijakoinen. Sukupuoli-identiteetti ei ole kaksijakoinen, vaan laajempi.
Yleensä koulussa näkyy enemmänkin asioiden toinen puoli: lapset eivät ole näissä keskusteluissa lainkaan tyhmiä eikä heillä yleensä ole asioihin voimakasta tai palavaa mielipidettä, jota ovat jo oppineet pitämään ainoana oikeana. Sen sijaan se, mikä vuotaa kouluun, on vanhempien asennemaailma.
Karkeasti koulussa kyllä huomataan se, jos opettajalla on ideologiaa ja kaikenlainen täysin normaali opetustyö ilman minkäänlaista tunnuksellista sisältöä leimataan nopeasti ideologiseksi ulkopuolella ja todetaan, että opettaja toimii väärin. Se, mikä monista kodeista kuitenkin puuttuu, on sitten se oma peili. Kuka siellä kotona opettaa lapselleen omia mielipiteitään tosina ja ainoina oikeina vaihtoehtoina ja kuka se onkaan, joka sitten koulussa syyttää opettajaa, joka ei näitä samoja mielipiteitä jaa ja pyrkii opettamaan ne kahtena erilaisena näkökulmana.
Jos joskus opettajana haluaisin ostaa joihinkin koteihin lahjan niin varmasti veisin monelle vanhemmalle peilin. Opettajaan projisoidaan omia tunteita ja monella ne omat tunteet koulusta ovat jääneet ainoiksi oikeiksi tunteiksi elämään.
Hyvä viesti. Vanhemmat eivät nykyään valitettavan useinkaan halua itse ottaa vastuuta lapsensa kasvattamisesta, mutta hyvin ketterästi regoivat kaikkeen mikä koulussa ei miellytä, tai loukkaa heidän lapsensa oikeuksia tahi sitä aatemaailmaa jota yrittävät lapsen kurkusta purematta alas työntää.
Hyvin on koulussa työskennellessäni tullut siis esiin, se miten lapset jo alaluokilta asti ovat hyvin tietoisia oikeuksistaan, mutta velvollisuuksistaan ei juurikaan yhtään mitään.
Monelle opettajalle siis on jo alusta saakka todella vaikeaa saada aikaan sitä "ryhtiä" opetukseen, sillä asennemaailma on jo tuossa iässä hyvin syvällä lasten mielissä. Siksi jo tässä vaiheessa moni vierastaa kaikkea sellaista, mikä ei sovi siihen vanhempiensa "kannustamaan" asennemaailmaan.
Moni lapsista myös purkaa elämänsä tyhjyyttä ja epävarmuuksia, tai kuvittelemaansa erityisasemaasa jo alkuluokilta asti, joka näkyy jo heti lähdössä melko vakavinakin käytöshäiriöinä. Uskomattomia kohtaamisia siis on tullut koulussa koettua, ja osin tuntuukin jo siltä, että ne lasten oikeudet ovat menneet jopa aavistuksen liian pitkälle ajottain. Tästä kuitenkin uskon, että lainaamani kirjoittaja osaa vielä paremmin kertoa.
Hyviäkin asioita oli toki havaittavissa, eli monilla lapsista oli sellainen hyvin solidaarinen asenne elämään, ja olivat valmiita jakamaan asioita muiden kanssa, jos sillä itsellä oli enemmän. Oli jopa hienoa seurata tätä kehityssuuntaa, jossa jakaminen oli enemmän arvossaan, kuin se ahneus. Tuli mieleen, että jos tätä ei pilata tässä matkalla, niin tulevaisuus voi olla joppa hieno, jos tällaiset ihmiset ovat joskus johtamassa tätäkin maata.
Tulikin tunne, että häiriköt ja nämä erityisyytensä kukkuloilla ratsastelevat lapset ovat pienenvä määrä, ja esim omana aikoina näitä "häiriköitä" oli paljon enemmän. Mutta tästäkin varmaan
@peterra :lla on enemmän kokemusta ja dataa ongelmien suhteellisesta määrästä vs aiemmin.
Hyvin toit esiin, että opettajallakin varmasti on jokin ideologia, ja sitä on varmastikin melko mahdotonta pitää täysin ulkona siitä opetustyön sisällöstä, mutta toisaalta taas lähtökohtaisesti voidaan ajatella opettajien olevan enemmänkin humanisteja, joka kuitenkin kallistaa sitä ideologiaa enemmän sellaisen tasa-arvoisuuden suuntaan, joka eittämättä vanhoja tapoja paremmin palvelee tulevaisuutta kaikkien kohdalla.
Sellainen antaa tilaa erilaisille mielipiteille, ja luo keskustelua jo melko nuortenkin kohdalla. Kaikkea ei siis enää vain tuutata kalvosulkeisilla, vaan enemmän vuorovaikutetaan kuin ollaan vain auktoriteetteja.
Näihin tietenkin vahavsti toisenlaisen ideologian omaavat vanhemmat reagoivat ja täyttävät sitten vaikkapa sen Wilman viesteillä, joita opettaja sitten saa vapaa-aikansa täytteeksi käsitellä.
Sainpa nähdä -tai paremminkin kuulla- senkin, kuinka opettajan henkeä aivan suorasti uhattiin, kun ei vanhempia miellyttänyt pikku kultansa "koulumenestys".
Siksi onkin käsitys, että tänä päivänä vanhemmilla on enemmän ongelmia kuin niillä lapsillaan olisi ilman niitä vanhempia. ja jotta kuaan ei taas loukkaannu, kuten tapana usein on, niin tietenkään ei ole yleistys, mutta ainakin ollut ihan selkeästi näkyvissä tuolloin, kun koulussa työskentelin eri luokkatasojen kanssa.
Tästä syystäkin joskus totesin, että jokaisen vanhemman pitäisi joutua olemaan vaikkapa pari viikkoa opettajana koulussa, ja katsoa, että kuinka monella pinna kestää tuossa ikeessä. Nostan siis vilpittömästi hattuani opettajille, suon isomman palkankin, ja ehdottomasti sen pitkän kesälomankin. Tokihan se loma kuitenkin kuuluisi sille, joka sen työnkin on tehnyt, eikä sille viranhaltijalle, jos ei edes paikalla ole ollut. Mutta se onkin taas kokonaan toinen asia se.
