Perussuomalaiset

  • 5 544 471
  • 44 462

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Rotuopin kannattaminen luo perussuomalaisille aika vahvan siteen äärioikeistoon ja fasismiin. Peruskäsite roduista ja ihmisten eriarvoisuudesta. Se, ettei joku sellaisenaan ole kaatamassa demokratiaa, ei oikein riitä ainoaksi käsitteeksi, kun puolue pyrkii luokittelemaan ihmisiä eriarvoisiksi demokraattisen järjestelmän äänestäjinä ja osina.
Mistä tuo rotuoppi persujen puolueohjelmasta löytyy
 
Suosikkijoukkue
Jukurit, TML
Jokisipilän kirja on merkittävä pelinavaus suomalaisen journalismin siivoamiseksi. Eri asia on halutaanko ongelma rajata median toimesta yhden tutkijan näkemykseksi, vai otetaanko asia sellaisella vakavuudella jolla se tulisi ottaa.

Kaikissa näissä poliittisissa jatkoajan ketjuissa palstan vasemmistoaktiivien argumentti on ollut aina sama. Persut ulisee ja uhriutuu tuodessaan esille median ja yliopistomaailman politisoitumisen. Media on ollut voimakas vallankäyttäjä ja mielipiteiden ohjaaja jo pitkään, vaikka se mielellään esiintyykin vain vallan vahtikoirana. Esimerkiksi viime vaaleissa marginaalit olivat niin pienet, että ilman vuosikymmeniä kestänyttä leimaamista perussuomalaiset olisivat suurin puolue ja meillä ei olisi umpipunaista vasemmistohallitusta.

On ollut huikea virhe uudistaa mediaa tarinankerronnalliseen suuntaan objektiivisuuden kustannuksella. Enemmän ja vähemmän vakavasti otettavat vaihtoehtomediat ovat täyttäneet sen tyhjiön ja ne tietyt keskustelunaiheet, joita "laatumediamme" on karsastanut, tai aiheita joista asioita on käsitelty jatkuvasti vain yhdestä tulokulmasta. Journalismin objektiivisuudesta luistaminen on johtanut siihen, että ihmiset ovat opetettu epäilemään kaikkea journalismia, mikä taas on mahtava kasvualusta kaikelle hörhötieteelle. Media on ollut vahvassa roolissa niin rapakon takana, kuin meilläkin, synnyttämässä tätä ongelmaa, mitä se nyt itse kauhistelee.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Mistä tuo rotuoppi persujen puolueohjelmasta löytyy

Kysymäsi tapa käsitellä jotain puoluetta ei ole erityisen hyvä: eihän politiikkaa vain kirjaan kirjattujen tavoitteiden, nimettyjen tavoitteiden mukaisesti toimi. Suomessa on hemmetisti ihmisiä, jotka uskovat eri rotuihin, ja ylivoimaisesti eniten heitä löytyy perussuomalaisten keskuudesta. Ja siltä pohjalta sitten erilaisia ihmisryhmiä käsitellään. On asioita, joista perussuomalaisilla on mustaa valkoisella, ja sitten on asioita, mitä he päivittäisellä tasolla tekevät. Kuten tietysti meillä kaikilla. Perussuomalaisilla näissä ihmisiä alkuperän mukaan jaotteleva tekeminen on keskeisessä roolissa.

Aika rohkea näkemys puhua objektiivisuudesta, kun käsillä on tutkijan omiin tunteisiin ja havaintoihin vahvasti nojaava tutkimus.

Jokisipilä on ammattilainen poliittisen tutkimuksen saralla. Hän ei kuitenkaan välttämättä ole kaikkien kirjassa käsiteltyjen aihealueiden kuten journalismin ja äärioikeiston ykkösasiantuntija.

Aina yhtä kiinnostavaa sinällään puhua perussuomalaisten ketjussa puhdistuksista ja perään kehua "vaihtoehtomediaa".
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kysymäsi tapa käsitellä jotain puoluetta ei ole erityisen hyvä: eihän politiikkaa vain kirjaan kirjattujen tavoitteiden, nimettyjen tavoitteiden mukaisesti toimi. Suomessa on hemmetisti ihmisiä, jotka uskovat eri rotuihin, ja ylivoimaisesti eniten heitä löytyy perussuomalaisten keskuudesta. Ja siltä pohjalta sitten erilaisia ihmisryhmiä käsitellään. On asioita, joista perussuomalaisilla on mustaa valkoisella, ja sitten on asioita, mitä he päivittäisellä tasolla tekevät. Kuten tietysti meillä kaikilla. Perussuomalaisilla näissä ihmisiä alkuperän mukaan jaotteleva tekeminen on keskeisessä roolissa.
Veikkaanpa, että eri rotuihin uskovia on eniten nukkuvien puolueessa. Vihreissä on taas eniten Linkolan oppeihin uskovia, mutta ei kait kukaan vakavissaan väitä Vihreiden ihannoivan massamurhia. Eli yhtäläisyysmerkit persujen ja rotuopin välillä kaipaisi kyllä vähän enemmän lihaa luiden ympärille.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Rotuopin kannattaminen luo perussuomalaisille aika vahvan siteen äärioikeistoon ja fasismiin.

Tätähän tietyt tahot tuuttavat ulos. Tutkimuspohjaisesti väite on osoitettu vääräksi, sillä puolueena perussuomalaiset eivät kannata rotuoppia.

Voisi olettaa asian selvinneen jo tästä:

Kun muutosta ei tullut, tuli nuorten toimille loppu. Tämä näköjään vain vahvistaa harhaa perussuomalaisista puolueena rotuopin kannattajina. Jokisipilän kirjaa jonkin verran jo lukeneena on helppo huomata, että rotuopin kytkeminen perussuomalaisiin on lähinnä vasemmiston tarkoituksellista retoriikkaa.
 
Redimor

Jäsen
Rotuopin kannattaminen luo perussuomalaisille aika vahvan siteen äärioikeistoon ja fasismiin. Peruskäsite roduista ja ihmisten eriarvoisuudesta. Se, ettei joku sellaisenaan ole kaatamassa demokratiaa, ei oikein riitä ainoaksi käsitteeksi, kun puolue pyrkii luokittelemaan ihmisiä eriarvoisiksi demokraattisen järjestelmän äänestäjinä ja osina.
Sinänsä jännä että sinne äärimmäiseen oikeistoon ollaan koko ajan työntämässä persuja, kun samalla käy lukemassa ja kuuntelemassa mitä Suomen Sisut sekä muut vastaavat ovat mieltä persuista. Siellä oikeasti äärimmäisen oikean ja rasistiryhmien edustuksessa persuja hävetään sekä pidetään keskustalaisena yhteisönä, koska he hyväksyvät maahanmuuton, kulttuurit sekä jättävät huomiotta valkoisen suomalaisen.

Niin jotenkin tämä jargonia siittä fasismista ei nyt toimi. Varsinkin kun seuraa vihreiden ja vasemmiston toimintaa, mikä muistuttaa paljon enemmän fasismia tällä hetkellä.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Niin jotenkin tämä jargonia siittä fasismista ei nyt toimi. Varsinkin kun seuraa vihreiden ja vasemmiston toimintaa, mikä muistuttaa paljon enemmän fasismia tällä hetkellä.

Näytä se kohta vihreiden ja/tai vasemmistoliiton puolueohjelmasta, jossa tämänlainen toiminta mainitaan.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Niin jotenkin tämä jargonia siittä fasismista ei nyt toimi. Varsinkin kun seuraa vihreiden ja vasemmiston toimintaa, mikä muistuttaa paljon enemmän fasismia tällä hetkellä.

Eihän se toimi ja taustalla on poliittinen mustamaalaus, koska vasemmisto on jo vuosia tehnyt politiikkaa vastustamalla vihapuheita ja rasismia aiemmin vastustamansa kapitalismin ja suurpääoman sijasta. Tähän vihakuvaan täytyy istuttaa Suomessa Perussuomalaiset, koska pienten äärioikeistolaisten liikkeiden vastustaminen ei tuo vasemmistolle samanlaista kannatusta.

Jos tarkkoja ollaan, vihreiden ja vasemmiston kannattajien ja symppajienkaan toiminta ei minusta muistuta fasistista toimintaa, vaan lähempänä näille julkisella paikalla virekkäin seisovien kuvien postaajille ja lyömäaseeksi kelpaavan tarinan keksijöille on KGB/FSB:n toiminta. Ei ole mitään tietoa, mistä puhuivat, joten kierot pelurit kertovat vain ketkä seisoivat lähekkäin ja antavat somen jatkaa. Ja näin oli solmittu yhteys, jolla kansalainen voitiin tuomita tai tässä uudemmassa versiossa puolue leimata.

Halla-aho siivosi rotuoppia puoleesta. Kunpa muutkin puolueet tekisivät osansa isoissa ongelmakysymyksissä.
 
Suosikkijoukkue
Jukurit, TML
Aina yhtä kiinnostavaa sinällään puhua perussuomalaisten ketjussa puhdistuksista ja perään kehua "vaihtoehtomediaa".

Vielä kiinnostavampaa on se, että tulkitset minun kehuneen vaihtoehtomediaa, kun kerroin sen vain täyttäneen valtamedian jättämän tyhjiön tiettyjen aihepiirien vinon journalismin seurauksena.
 
Veikkaanpa, että eri rotuihin uskovia on eniten nukkuvien puolueessa. Vihreissä on taas eniten Linkolan oppeihin uskovia, mutta ei kait kukaan vakavissaan väitä Vihreiden ihannoivan massamurhia. Eli yhtäläisyysmerkit persujen ja rotuopin välillä kaipaisi kyllä vähän enemmän lihaa luiden ympärille.

Aika harva Linkolaa sympatisoiva (vaihdoin tarkoituksella sanamuotoa, koska en oikein tiedä, mitä on Linkolan opit) taitaa ihannoida massamurhia. Eipä tainnut Linkola itsekään. Toki ei ole tämän ketjun aihe, mutta esimerkki menee aika paljon hukkaan, jos siinä ei ole oikein toden murustakaan.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Veikkaanpa, että eri rotuihin uskovia on eniten nukkuvien puolueessa. Vihreissä on taas eniten Linkolan oppeihin uskovia, mutta ei kait kukaan vakavissaan väitä Vihreiden ihannoivan massamurhia. Eli yhtäläisyysmerkit persujen ja rotuopin välillä kaipaisi kyllä vähän enemmän lihaa luiden ympärille.

Suomen Kuvalehdessa on viimeksi 2016 ja 2020 julkaistu näitä selvityksiä. Mm. eri rotuihin uskovien määrä, "väriväestönvaihdoksia" pelkäävien määrä on lisääntynyt tuona aikana. Onko täällä joku, joka EI ole kuullut perussuomalaisten mylläävään väestönvaihdoksista?

Politiikan osalta eriarvoistavia näkemyksiä tulee perussuomalaisiin painottuen esille kaikkien vaalien aikaan tehdyissä tutkimuksissa.

Tätähän tietyt tahot tuuttavat ulos. Tutkimuspohjaisesti väite on osoitettu vääräksi, sillä puolueena perussuomalaiset eivät kannata rotuoppia.

Voisi olettaa asian selvinneen jo tästä:

Kun muutosta ei tullut, tuli nuorten toimille loppu. Tämä näköjään vain vahvistaa harhaa perussuomalaisista puolueena rotuopin kannattajina. Jokisipilän kirjaa jonkin verran jo lukeneena on helppo huomata, että rotuopin kytkeminen perussuomalaisiin on lähinnä vasemmiston tarkoituksellista retoriikkaa.

Hieman naiivia ajatella, että rotuoppia on vain se, mitä sanotaan erikseen joksikin kansallissosialistiseksi rotuopiksi.

Vai että tutkimuspohjaisesti. Siis persut sanovat "meillä ei ole rotuoppia" ja sinä uskot.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Aika harva Linkolaa sympatisoiva (vaihdoin tarkoituksella sanamuotoa, koska en oikein tiedä, mitä on Linkolan opit) taitaa ihannoida massamurhia. Eipä tainnut Linkola itsekään. Toki ei ole tämän ketjun aihe, mutta esimerkki menee aika paljon hukkaan, jos siinä ei ole oikein toden murustakaan.
Esimerkkihän oli tuossa tapauksessa ja juuri tuosta syystä täysin mainio.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Hieman naiivia ajatella, että rotuoppia on vain se, mitä sanotaan erikseen joksikin kansallissosialistiseksi rotuopiksi.

Vai että tutkimuspohjaisesti. Siis persut sanovat "meillä ei ole rotuoppia" ja sinä uskot.

Jokisipilän - jonka tekstiä kävi läpi ennen julkaisua useampi proffa/tutkija - tieteellisen työn tulos määrittelyineen on ulkona. Toki se on helpossa muodossa esitetty. Jokainen voi kirjan lukea ja tulla esittämään Jokisipilän tekemät tutkimusmetodien ja/tai johtopäätösten virheet.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Suomen Kuvalehdessa on viimeksi 2016 ja 2020 julkaistu näitä selvityksiä. Mm. eri rotuihin uskovien määrä, "väriväestönvaihdoksia" pelkäävien määrä on lisääntynyt tuona aikana. Onko täällä joku, joka EI ole kuullut perussuomalaisten mylläävään väestönvaihdoksista?
Nuo on vaan tilaajille, mutta oletan väitteesi siis olevan, että perussuomalaiset-puolue kannattaa rotuoppia, koska osa heidän äänestäjistään on sitä mieltä, että on ihmisrotuja.

Kun nämä äänestäjät äänestivät ennen 2011 vaaleja Keskustaa, kannatti Keskustakin ilmeisesti rotuoppia.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Rotuopin kannattaminen luo perussuomalaisille aika vahvan siteen äärioikeistoon ja fasismiin. Peruskäsite roduista ja ihmisten eriarvoisuudesta. Se, ettei joku sellaisenaan ole kaatamassa demokratiaa, ei oikein riitä ainoaksi käsitteeksi, kun puolue pyrkii luokittelemaan ihmisiä eriarvoisiksi demokraattisen järjestelmän äänestäjinä ja osina.

Lähimpänä rotuoppia tällä hetkellä mitä joku eduskuntapuolue virallisesti ohjelmassaan ajaa, on intersektionaalinen feminismi, jossa ihmiset häpeilemättä jaotellaan esimerkiksi rodun perusteella eri kasteihin, jonka perusteella oikeutetaan ihmisten eriarvoinen kohtelu. Tämä oppi taas ei perussuomalaisten ohjelmasta löydy.
 
Viimeksi muokattu:

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Nuo on vaan tilaajille, mutta oletan väitteesi siis olevan, että perussuomalaiset-puolue kannattaa rotuoppia, koska osa heidän äänestäjistään on sitä mieltä, että on ihmisrotuja.

Kun nämä äänestäjät äänestivät ennen 2011 vaaleja Keskustaa, kannatti Keskustakin ilmeisesti rotuoppia.

Ei yksinkertaistuksia. Perussuomalaisten politiikassa on keskeisinä elementteinä ihmisiä erityisesti syntyperän ja etnisyyden pohjalta eriarvoistavia teemoja sekä käytännön tavoitteita. Perussuomalaisten kannattajissa on eniten eri rotuihin uskovia ihmisiä. Perussuomalaiset poliitikot viljelevät eriarvoistavaa ja ihmisiä etnisten piirteiden perusteella kohtelevaa retoriikkaa tämän tästä. Perussuomalaisissa on eniten mm. romaneihin ja tummaihoisiin sekä myös juutalaisiin ja slaaveihin alempiarvoisina suhtautuvia kannattajia sekä myös edustajina.

Onpa siellä eniten myös misogyniaa. Mikä nyt kohde ikinä sattuukaan olemaan. Rotuoppi on syvältä perussuomalaisien kannattajista sekä jäsenistä kumpuavaa, eikä mikään kirjattu tavoite. Osiensa summa.
 
En äänestä persuja enkä ole monestakaan asiasta samaa mieltä, mutta menkööt.

1) Perussuomalaisten ohjelmassa on suomalaisten ja ulkomaalaisten erottelua kyllä, mutta se ei ole rotuoppia. Samanlaista erottelua on myös Suomen laissakin, joka laittaa Suomen kansalaisuuden omaavat eri viivalle muiden kanssa.

2) Vaikka persujen kannattajissa olisi eniten rotuihin uskovia, ei tee puolueesta rotuoppia kannattavaa. Vihreiden kannattajissa on eniten linkolalaisia, mutta ei se tee Vihreistä linkolalaista puoluetta.

3) Poliitikkojen möläytyksistä olet kyllä oikeassa. Ei ole puolusteltavissa ja kertoo kyseisistä poliitikoista jotakin.

4) Mielestäni persut eivät kyllä puolueena halveksi mitään etnistä ryhmää, vaan aika pitkälti laittavat humanitäärisesti maahan saapuneet samaan koriin, ovat ne nyt sitten somaleita tai iranilaisia. Eli ei mielestäni rotuoppia, vaan kyse on statuksesta humanitäärisenä maahanmuuttajana. Heidän ”syrjimisensä” voi olla rasismia, mutta en mä siitä rotuoppia saa.

Tämä vain omaa täysin subjektiivista pohdintaa ja saa olla eri mieltä. Voi olla, että ymmärrämme termitkin eri tavalla.
 
Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lähimpänä rotuoppia tällä hetkellä mitä joku eduskuntapuolue virallisesti ohjelmassaan ajaa, on intersektionaalinen feminismi, jossa ihmiset häpeilemättä jaotellaan esimerkiksi rodun perusteella eri kasteihin, jonka perusteella oikeutetaan ihmisten eriarvoinen kohtelu. Tämä oppi taas ei perussuomalaisten ohjelmasta löydy.
Aika pahan heitit. Mutta tottahan tuo on, intersektionaalisen feminismin perusta on rotuoppissa. Isf taisi olla peräti hallitusohjelmassa?
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
En äänestä persuja enkä ole monestakaan asiasta samaa mieltä, mutta menkööt.

1) Perussuomalaisten ohjelmassa on suomalaisten ja ulkomaalaisten erottelua kyllä, mutta se ei ole rotuoppia. Samanlaista erottelua on myös Suomen laissakin, joka laittaa Suomen kansalaisuuden omaavat eri viivalle muiden kanssa.

2) Vaikka persujen kannattajissa olisi eniten rotuihin uskovia, ei tee puolueesta rotuoppia kannattavaa. Vihreiden kannattajissa on eniten linkolalaisia, mutta ei se tee Vihreistä linkolalaista puoluetta.

3) Poliitikkojen möläytyksistä olet kyllä oikeassa. Ei ole puolusteltavissa ja kertoo kyseisistä poliitikoista jotakin.

4) Mielestäni persut eivät kyllä puolueena halveksi mitään etnistä ryhmää, vaan aika pitkälti laittavat humanitäärisesti maahan saapuneet samaan koriin, ovat ne nyt sitten somaleita tai iranilaisia. Eli ei mielestäni rotuoppia, vaan kyse on statuksesta humanitäärisenä maahanmuuttajana. Heidän ”syrjimisensä” voi olla rasismia, mutta en mä siitä rotuoppia saa.

Tämä vain omaa täysin subjektiivista pohdintaa ja saa olla eri mieltä. Voi olla, että ymmärrämme termitkin eri tavalla.

Totuus on varmaan "voi olla monta mieltä!". Ihmisoikeudet ja tasa-arvo nyt ovat kuten valonkatkaisija, joko päällä tai pois. Mutta tässä rotuopin kohdalla jokisipilät ja jotkin kirjoittajat pyrkivät tulkitsemaan osumaa suppeammin, minä laveammin.

En esitä tässä kokonaisuudessa itseäni tasavertaisena kovan politiikantutkijan kanssa. Mutta kuten sanottu, ei hänkään kaikkien alojen asiantuntija ole, ja tuokin kirja/tutkimus saanee osiltaan varmasti ansaittua ja ansaitsematonta kritiikkiä. Esittäessään kovia väitteitä hän myös paukuttaa tuon lehtiartikkelin perusteella aika kovaa myös omia mielipiteitään, muista tutkijoista, muista tutkimuksista. Toivon, että ne on kirjassa itsekriittisesti eroteltu kokonaisuudessa.

Hyvä, että tutkitaan.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Eipä nyt kai kukaan järjellinen ihminen pidä PS:ää natsistisena tai fasistisena puolueena. Mutta sen kyllä voi panna merkille, että esim. Orbanin Unkarista tai kansallismielisten johtamasta Puolasta tulee puolueen johtohahmoilta sangen positiivista kommentointia, siis kaiken muun rajoja koettelevan demagogian lisäksi. On aika vaikea nähdä tätä ihan perinteiseen suomalaiseen poliittiseen valtavirtaan sopivana ajatteluna. Toki vain annetaan ymmärtää eikä ainakaan puolueen tolkun tasolla vahingossakaan sentään ymmärretä antaa. Ainakaan vielä.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Itse en ole persuja koskaan pitänyt äärioikeistolaisena rotuoppia kannattavana puolueena. On se silti ummehtuneen ulkomaalaisvastainen, räikeän populistinen ja substanssiosaamiseltaan heikko puolue, jossa myös noita alussa mainittuja asioita kannattaa tavallista useampi. Jokisipilä kumoaa väitteitä, joihin suvakkihörhöjä lukuunottamatta moni ei ole edes uskonut, ja tällä nyt yritetään valkopestä vähän kaikkea muutakin puolueessa.

Suurin osa puolueen kannattajista ja varmaan jäsenistäkin vastaa Jokisipilän maalaamaa kuvaa. Tällä hetkellä puoluejohdossa näkyy edelleen "vallankaappauksesta" asti vallinnut vääristymä tässä suhteessa.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jokisipilän - jonka tekstiä kävi läpi ennen julkaisua useampi proffa/tutkija - tieteellisen työn tulos määrittelyineen on ulkona. Toki se on helpossa muodossa esitetty. Jokainen voi kirjan lukea ja tulla esittämään Jokisipilän tekemät tutkimusmetodien ja/tai johtopäätösten virheet.

Kuinka hyvin olet lukenut kyseisen teoksen? Tai sen lähdeluettelon?

Ymmärtääkseni moni kirjan väite perustuu kirjoittajan subjektiiviseen kokemukseen, jotka on esitetty tutkimuksen muodossa. Odotan mielenkiinnolla tiedemaailman kommentteja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös