Perussuomalaiset

  • 5 408 147
  • 43 546
Suosikkijoukkue
Tappara
Kysyn että mitkä ovat ne syyt miksi ihmiset joutuvat toimeentulotuen "asiakkaiksi"?
Työttömät saavat työttömyyskorvausta, opiskelijat opintotukea, lapsiperheet lapsilisää jne.
Jos joku ei tule toimeen esim työttömyyskorvauksella niin onko kyse omien asioiden perseilystö esim päihteillä, peliriippuvuudella tai ylivelkaantumosella ja ulosottokierteellä vai voiko joku muukin syy olla?

Yleinen asumistuki on n.300 euroa ja minimi työttömyystuki jotai vajaa 500 kuussa. Jos asut vähänkään isommassa pitäjässä suomessa niin ei yksinkertaisesti 800 euroa riitä elämiseen kuukaudessa kun vuokra vie siitä yli 500e.

Viimeinen lause on täyttä diipadaapaa, Kelan tietojen osalta.

Luulisi toimeentulotuella elävistä olevan suht hyvät tiedot kun myönteinen päätös vaatii tiliotteet edelliseltä kolmelta kuukaudelta.
 
No sen verran on tukea tullut, että myös peruspäivärahalle on maaliskuusta vuoden loppuun asti päässyt ilman viiden vuorokauden normaalia omavastuuaikaa. Se on kokonaisuudessaan merkittävä tuki työttömäksi jääneille ja lomautetuilla riippumatta siitä, jääkö ansiosidonnaiselle vai peruspäivärahalle. Toki aina isompi, mitä isompi on ansiosidonnaisen määrä.
Lomautusprosessia kuitenkin myös nopeutettiin huomattavasti samaan aikaan, joten siinä missä ennen sai ilmoituksen jälkeen nauttia vielä noin kuukauden täysistä työpäivistä ja palkasta, niin koronan jälkeen tuo aika lyheni 5+5+5 päivään, eli kun toisella kädellä annettiin niin toisella myös otettiin, joten jos tätä haluaa tueksi kutsua, niin pitäisi arvioida kokonaisvaikutusta. Muutoshan oli kuitenkin äärimmäisen järkevä tässä tilanteessa, mutta en itse pidä sitä tukena lomautetuille. Voi olla, että irtisanomisprosessiin tehtiin samoja muutoksia, mutta eivät ole koskeneet itseä, niin en ala niitä selvittämänä. Muuhun keskusteluun en ole perehtynyt niin hyvin, että viitsisin ottaa kantaa, mutta tästä ajattelin että voisi mainita kokonaiskuvan kannalta.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Oma lukunsa on sitten se, että Helsingissä tekee tiukkaa elellä esim. työttömyystuilla. Yksin asuvalla voi olla pelkät asumismenot lähemmäs tonnin. Siitä kun laskee työttömyyskorvauksen ja asumislisän, niin ruokaan ei jää paljoa. Silloin lienee pakotettu menemään lakki kourassa fattaan.
Toki noita muutamia maintsemiasi poikkeustapauksia tulee, mutta opintokuukausien loppumiset menevät omiin hölmöilyihin ja niistä viulujen maksu ei ole kovin reilua niitä kohtaan, jotka toimivat vastuullisesti. Jos saisin päättää niin opintolainan tulisi olla heillä ykkösvaihtoehto.
En näe että toimeentulotuen tehtävä on korvata tonnin asumista. Vantaalta saa vuokrakämppiä 400-500€

Vieläkin vähän hampaan koloon jäi joku aika sitten palstalla käyty keskustelu jossa puolustin vastikkeetonta perustukea mutta totesin, että sen jälkeen ei olisi enää toista luukkua, ainostaan leipäjonon tyylinen perälauta ja sain vastauksen että olen kylmä oikeistolainen, jonka kanssa on turha jatkaa. Vaihtoehto kun on tällainen älytön luukulta toiselle palloittelu.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kysyn että mitkä ovat ne syyt miksi ihmiset joutuvat toimeentulotuen "asiakkaiksi"?

Kyllä useimmiten syynä on ihan vaan se, että työttömän peruspäivärahan ja asumistuen yhdistelmä ei riitä elämiseen. Eli kun vuokran ja sähkön jälkeen jää 200 e kuussa käteen, haetaan Kelasta käteen se toiset parisataa.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Kyllä useimmiten syynä on ihan vaan se, että työttömän peruspäivärahan ja asumistuen yhdistelmä ei riitä elämiseen. Eli kun vuokran ja sähkön jälkeen jää 200 e kuussa käteen, haetaan Kelasta käteen se toiset parisataa.

Ja monella tässä rinnalla sairauksia, joissa toki lääkäri- ja lääkemenot. Sairaus kun voi olla myös se tekijä, mikä pitää pois työelämästä.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En näe että toimeentulotuen tehtävä on korvata tonnin asumista. Vantaalta saa vuokrakämppiä 400-500€
Tarkistin Kelan sivuilta, Helsingissä perustoimeentulotuessa hyväksyttävän asumismenojen raja on 694 euroa yhden henkilön taloudessa.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Tarkistin Kelan sivuilta, Helsingissä perustoimeentulotuessa hyväksyttävän asumismenojen raja on 694 euroa yhden henkilön taloudessa.
Eli loppuosa tonnin asumiseen pitää hakea sossusta. Not cool.

Koko asumistukijärjestelmä pitäisi räjäyttää.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Kysyn että mitkä ovat ne syyt miksi ihmiset joutuvat toimeentulotuen "asiakkaiksi"?
Työttömät saavat työttömyyskorvausta, opiskelijat opintotukea, lapsiperheet lapsilisää jne.
Jos joku ei tule toimeen esim työttömyyskorvauksella niin onko kyse omien asioiden perseilystö esim päihteillä, peliriippuvuudella tai ylivelkaantumosella ja ulosottokierteellä vai voiko joku muukin syy olla?
Työttömyyskorvauksesta jää verojen jälkeen jotain reilut 500 euroo käteen ja asumistuki on reilut 300 euroa.
Tosta kun vuokran ja sähköt makselee, niin aika monen on pakko mennä "luukulle".

Tosin ei kai ole persu ketjun asia tämä, joten sori ot.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Työttömyyskorvauksesta jää verojen jälkeen jotain reilut 500 euroo käteen ja asumistuki on reilut 300 euroa.
Tosta kun vuokran ja sähköt makselee, niin aika monen on pakko mennä "luukulle".

Tosin ei kai ole persu ketjun asia tämä, joten sori ot.
Jos korvaus on se 724 niin siitä jää käteen 650e 10% veroasteella
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Jos korvaus on se 724 niin siitä jää käteen 650e 10% veroasteella
Jos on pudonnut työmarkkinatuella, niin summa ei ole tuo.
Mutta pointtihan on siinä, että vuokra eri kunnissa saa maksimissaan saa olla jotain. Vuokran, sähkölaskun, kotivakuutuksen, pakollisten julkisten sairaanhoitokulujen ja lääkkeiden jälkeen kansalaisen on laskettu tarvitsevan kuussa muistaakseni kuukaudessa noin 450€ muihin kuluihin.
Tuolla pitää kattaa ruoat, alkoholit, pelaaminen, huumeet, vaatteet ja hygieniatuotteet. Riittäähän toi yleensä myös nettiin ja puhelimeenkin.
Jos ei tota noin 450€ jää pakollisten menojen jälkeen, niin on oikeutettu toimeentulotukeen.

Eli ei sitä toimeentulotukea makseta sen mukaan, jos työttömyyskorvaus tms menee turhuuksiin
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Toki noita muutamia maintsemiasi poikkeustapauksia tulee, mutta opintokuukausien loppumiset menevät omiin hölmöilyihin ja niistä viulujen maksu ei ole kovin reilua niitä kohtaan, jotka toimivat vastuullisesti. Jos saisin päättää niin opintolainan tulisi olla heillä ykkösvaihtoehto.

Siis totta kai tuo porukka on täynnä syystä tai toisesta elämänhallintansa menettäneitä, osa "omasta syystään", addiktion, heikentyneiden kognitiivisten kykyjen, masennuksen yms. takia. Mitä tällaisten hölmöilyjen kanssa pitäisi mielestäsi tehdä jos ei ainakaan ole oikein kustantaa peruselämistä (ruoka + katto pään päälle) kaikille?
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Siis totta kai tuo porukka on täynnä syystä tai toisesta elämänhallintansa menettäneitä, osa "omasta syystään", addiktion, heikentyneiden kognitiivisten kykyjen, masennuksen yms. takia. Mitä tällaisten hölmöilyjen kanssa pitäisi mielestäsi tehdä jos ei ainakaan ole oikein kustantaa peruselämistä (ruoka + katto pään päälle) kaikille?
Tuskin heille hirveän paljon muuta pystytään tekemään kuin ohjaamaan heitä tekemään järkevämpiä eli edullisempia valintoja elämisen suhteen ja kyllähän se asuminen tässä on se konkreettisin asia. Nykyinen asumistuki ei kannusta ja ohjaa tähän. Heidänkin elämänlaatunsa olisi parempi jos asumiseen menisi pienempi osa tuloista jolloin muuhun elämään jäisi isompi osa. Yhteiskunnan kannalta raha meni kulutuksen ja kiertoon eikä pääomasijoitusyhtiille kuten veroja kiertäville koijaamoille.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ikäväkseni täytyy tunnustaa, että omassa kaveripiirissä on nykyään kolme elämäntapa työtöntä, jotka nostavat kaikki mahdolliset heille kuuluvat tuet tehden pimeitä hommia. Näillä rahoitetaan varsin mukiinmenevää elämäntapaa, autot sun muut on toki vanhempien tai muiden sukulaisten nimissä, ettei herätetä liikaa huomiota. Se käteisellä ansaittu 100€ kun on ja pysyy satasena, toisin on muilla.

Saattaa noilla hymy hyytyä viimeistään eläkepäivien koittaessa, ellei ole noista pimeistä tuloista onnistunut jonkun verran laittamaan patjan alle jemmaan.
 

teppana

Jäsen
Voi olla, tai sitten ei. Kyllä noilla pimeillä hommilla sellaisia summia käteen saa, että pesämunaa kertyy. Tämä noin yleisesti koskettamatta mainittuja hemmoja. Jos perus omakotitalon maalaamisesta (ulkomaalaus) maksellaan pk-seudulla ja ympäristössä 2000-3000€ puhtaana näppiin, niin aika kivoille tuntiliksoille pääsee.

Siiheb päälle vielä tuet niin perus raksaduunari onkin äkkiä siellä teollisuuden alan dippa-inssin ansioissa. Pikkuisenkaan kun on järkeä niin kyllä tuosta jo muutaman vuoden aikana suht hyvän rahaston tekee keräämään eläkkeelle korkoa.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Vai on Suomessa varovasti arvioiden 100 000 pimeitä töitä tekevää henkilöä jotka kaikki nostavat myös perustoimeentulotukea samalla. Näin se varmasti on koska näin ne asiat koetaan.

Todennäköisimmin tällaiset heebot äänestävät persuja joten heidän ei luulisi olevan ongelma ja pimeitä töitähän he joka tapauksessa tekevät olosuhteiden eli verojen pakosta mikä taas tarkoittaa että myös pimeä työ on vihervassareiden vika.

Pelkän perusturvan varassa eläviä on Suomessa joka tapauksessa n. 250 000. Sallitaankohan tässä ketjussa sellainen mahdollisuus että kaikki heistä eivät tee pimeitä raksahommia?
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jos on pudonnut työmarkkinatuella, niin summa ei ole tuo.
Mutta pointtihan on siinä, että vuokra eri kunnissa saa maksimissaan saa olla jotain. Vuokran, sähkölaskun, kotivakuutuksen, pakollisten julkisten sairaanhoitokulujen ja lääkkeiden jälkeen kansalaisen on laskettu tarvitsevan kuussa muistaakseni kuukaudessa noin 450€ muihin kuluihin.
Tuolla pitää kattaa ruoat, alkoholit, pelaaminen, huumeet, vaatteet ja hygieniatuotteet. Riittäähän toi yleensä myös nettiin ja puhelimeenkin.
Jos ei tota noin 450€ jää pakollisten menojen jälkeen, niin on oikeutettu toimeentulotukeen.

Eli ei sitä toimeentulotukea makseta sen mukaan, jos työttömyyskorvaus tms menee turhuuksiin
Eikös toi 450 euroa ole pakollisten menojen jälkeen aika hyvin? Ymmärrän jos on lapsia, niin silloin tilanne on ikävä ja vaikka vähän saisi lisääkin niin tiukkaa tekee. Jos on lapseton, niin kyllähän tuon pitäisi helposti riittää ihan hyväänkin elämään.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Eikös toi 450 euroa ole pakollisten menojen jälkeen aika hyvin? Ymmärrän jos on lapsia, niin silloin tilanne on ikävä ja vaikka vähän saisi lisääkin niin tiukkaa tekee. Jos on lapseton, niin kyllähän tuon pitäisi helposti riittää ihan hyväänkin elämään.

On täysin tapauskohtausta onko tuo hyvin vai ei. Joillekin voi olla hyväkin raha, mutta pitää muistaa että Kela on tiukka siitä mikä pakollisiksi menoiksi lasketaan. Esimerkiksi minkäänlaiset lainanlyhennykset eivät toimeentulohakemuksiin kelpaa.

Enkä nyt siis sano että pitäisikään kelvata, pointtina vaan se että kyllä se 450 euroakin aika nopeasti hupenee.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Siiheb päälle vielä tuet niin perus raksaduunari onkin äkkiä siellä teollisuuden alan dippa-inssin ansioissa. Pikkuisenkaan kun on järkeä niin kyllä tuosta jo muutaman vuoden aikana suht hyvän rahaston tekee keräämään eläkkeelle korkoa.
Itse kun en ole muistanut koskaan veronkiertoa isommassa määrin harrastaa, niin miten tuommoisia säännöllisiä (tai edes epäsäännöllisiä) merkittäviä tuloja saa rahastoitua? Olen ymmärtänyt että pankissa aletaan herkästi kyselemään merkittävien käteistalletusten perään, etenkin jos algoritmi vilkauttaa jotain varoitusvaloa että saattaisi olla harmaasta taloudesta jos ei vallan rahanpesusta kyse.

Toki tiedostan että koijareitakin löytyy ja varmaan enemmän kuin kuvittelisin, mutta toisaalta skeptinen olen sen suhteen että kyseessä olisi vaikkapa nyt reilu kolmannes kaikista toimeentulotuen saajista. Itse olen sen verran mukavuudenhaluinen etten edes viitsisi lähteä käteisrahalla elämääni pyörittämään kun korttikin on keksitty, vaikka siitä kortista se seurantajälki jääkin. Eikä sillä käteisellä toki kauhean paljoa päivittäistavarahankintoja isompia ostoksia edes voine ainakaan ilman selvityksiä tehdä. Veikkaan että jos paukkaa esim. asuntokaupoille mukanaan tyynyliinallinen satasia, niin epäilyksiä herää.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
450€ kuukaudessa ruokaan, puhelimeen ja nettiin + vaatteet, siivoustarvikkeet, hygienia yms.

Tuon jälkeen tuskin montaakaan euroa enää yli jää. Tuommoista jos jatkuu pitkään, niin en varsinaisesti sitä hyväksi elämäksi menisi kutsumaan. Kyllä se hyvä ja mielekäs elämä kuitenkin useimmille ihmisille tarkoittaa muutakin, kuin vain pelkkää hengissä selviytymistä. On tietysti semmoisiakin ihmisiä paljon, jotka tyytyvät vähempään. Mutta jos ihan rehellisiä ollaan, niin kyllä se elämänlaatu kummasti paranee, kun on vähän ylimääräistäkin.

Puhun nyt tietysti vain omasta puolestani, kun semmoinen päälle 2 vuoden ajanjakso tuollaista elämää löytyy omasta menneisyydestäni. Ja toisekseen en ole sen kannalla, että näitä tukia pitäisi nostaa. Mutta kirvoitti nyt vain ajatuksia tuo nimimerkin @Tadu viesti.

Raha tuo ihan kiistatta vapautta, ja jatkuvasti muiden almujen varassa eläessä se riistää ihmiseltä itsemääräämisoikeuden ja itsekunnioituksen. Yksilön itsensäkin kannaltakin meillä pitäisi olla sellainen systeemi, jossa työssäkäynti ohittaa kannattavuudessaan aina kotiin jäämisen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

teppana

Jäsen
Itse kun en ole muistanut koskaan veronkiertoa isommassa määrin harrastaa, niin miten tuommoisia säännöllisiä (tai edes epäsäännöllisiä) merkittäviä tuloja saa rahastoitua? Olen ymmärtänyt että pankissa aletaan herkästi kyselemään merkittävien käteistalletusten perään, etenkin jos algoritmi vilkauttaa jotain varoitusvaloa että saattaisi olla harmaasta taloudesta jos ei vallan rahanpesusta kyse.

Toki tiedostan että koijareitakin löytyy ja varmaan enemmän kuin kuvittelisin, mutta toisaalta skeptinen olen sen suhteen että kyseessä olisi vaikkapa nyt reilu kolmannes kaikista toimeentulotuen saajista. Itse olen sen verran mukavuudenhaluinen etten edes viitsisi lähteä käteisrahalla elämääni pyörittämään kun korttikin on keksitty, vaikka siitä kortista se seurantajälki jääkin. Eikä sillä käteisellä toki kauhean paljoa päivittäistavarahankintoja isompia ostoksia edes voine ainakaan ilman selvityksiä tehdä. Veikkaan että jos paukkaa esim. asuntokaupoille mukanaan tyynyliinallinen satasia, niin epäilyksiä herää.

En itsekään ole harrastanut. Mutta ei kai noita perus 200-500€/kk sijoituksia sen enempää seurailla. Toki jos olet toimeentulotuella niin pitää todistaa rahojen olevan loppu. Mutta jos tämä perus asuntotuki+työmarkkinatuki vain pyörii niin ei kai silloin kukaan mitään rahojen perään kysele. Laitat vaikka 100% tuista sijoituksiin ja makselet käteisellä laskut. Tai toisinpäin. Tai välillä vaihdellen.

Toki noistakin voi teoriassa jäädä kiinni, mutta kuinka paljon niitä realistisesti seurataan?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös