Perussuomalaiset

  • 5 997 745
  • 46 685

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Putkonen linjaa HS.fi juttussa:

"Korostan, että lähdesuoja on tärkeä ja keskeinen, mutta sitä ei saa käyttää väärin. Muuten tullaan vääjäämättömästi siihen, että keskusteluun nousee lähdesuojan purku."

Mun mielestä on aika pelottavaa kun puolue lähtee ehdottelemaan lähdesuojan purkua...
On kyllä aika mielenkiintoinen tulkinta, jos tuosta Putkosen lausunnosta tulet siihen johtopäätökseen, että persut ehdottelee lähdesuojan purkua.

Mitä tulee yleisesti tähän persujen median kanssa miekkailuun, niin sitä saavat, mitä tilaavat. Olen itse työskennellyt parinkin suuren mediatalon parissa ja toimittajakunnassa on kyllä harvinaisen paljon ennakkoluuloista ja kaunaista sakkia, jotka "toimittajien puolueettomuuden" varjolla kirjoittavat sille päälle sattuessaan todella puolueellista ja asenteellista tuubaa. Korostan kuitenkin, että tätä he tekisivät mitä todennäköisimmin, vaikka vastassa olisi persujen sijaan norsut tai marsut. Homman juju on siinä, että persuilla ei riittänyt pelisilmää sille, että median kanssa väittelyssä häviää lopulta aina ja lukijakunnan medialukutaitoon ei liikaa kannata luottaa.
 

peruna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK
On kyllä aika mielenkiintoinen tulkinta, jos tuosta Putkosen lausunnosta tulet siihen johtopäätökseen, että persut ehdottelee lähdesuojan purkua.

Mites se pitäisi sitten tulkita?

Kyllähän Putkonen tossa sanoo, että se pitää purkaa, jos ehto X ei täyty. Mikä muu tämä on kuin ehdotus? Uhkaus?
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mites se pitäisi sitten tulkita?

Kyllähän Putkonen tossa sanoo, että se pitää purkaa, jos ehto X ei täyty. Mikä muu tämä on kuin ehdotus? Uhkaus?
Putkonen sanoo, että "keskusteluun nousee lähdesuojan purku", mikäli sitä käytetään väärin. Mielestäni se, että joku asia nousee keskustelunaiheeksi syystä X, ei tarkoita sitä, että sille pitää tai ollaan ehdottomasti tekemässä jotain. Mutta jos olet eri mieltä asiasta, niin fine by me.
 

kämmäri

Jäsen
Nyt olisi Perussuomalaisilla oiva paikka iskeä. Eilisessä A-Studiossa Ruohonen-Lerner mainitsi lähettäneensä "Putkos" -sähköpostin vahingossa liian suurella jakelulistalla ja tietenkin jotkut tahot, joiden em. sähköpostia ei olisi kuulunut saada vuotivat sen Ylelle ja muille medioille. Yle myös muistaakseni esitti suoran lainauksen Putkosen alkuperäisestä viestistä.

Persujen kannattaisikin edelliseen liittyen pyytää tutkintaa, kuka tai ketkä ovat "vuotaneet" vahingossa vastaanotetun sähköpostin medialle. Em. tominta on nimittäin sähköisen viestinnän tietosuojalain vastaista ja toisaalta voi katsoa myös sen hyväksikäytön (Yle) olevan myös lainvastaista.

Petteri Järvinen(kok) onkin jo asian huomioinut omassa blogissaan.

(Linkki vie Petteri Järvisen blogiin jossa hän käsittelee tätä asiaa.)

Tutkintapyynnön tai vastaavan tekemistä kannattaa kutenkin harkita, mikäli totuus on, että Pirkko itse on ko. viestin vuotanut medialle.
 

msg

Jäsen
Onhan tuo säätiö turvallinen paikka varastoida puoluetuet, jotka siis tällä asuntokikkailulla siirretään puolueelta säätiölle. Puolueessahan voi tämä friikkisirkusten joukko kaapata vallan ja sen mukana rahat. Raimon takana rahat ovat visusti Timpan vallassa.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Persujen kannattaisikin edelliseen liittyen pyytää tutkintaa, kuka tai ketkä ovat "vuotaneet" vahingossa vastaanotetun sähköpostin medialle. Em. tominta on nimittäin sähköisen viestinnän tietosuojalain vastaista ja toisaalta voi katsoa myös sen hyväksikäytön (Yle) olevan myös lainvastaista.

Aika vaikea tuota on lähteä tutkimaan, kun 200 meiliä on lähtenyt liikkeelle. Tuskin kukaan sitä tunnustaa vuotaneensa, ja YLE:n ei tietenkään tarvitse kertoa keltä se on sinne tullut. Tokihan tuosta taas yksi turha tutkinta saataisiin aikaan ja lisää turhaa jankkausta turhanpäiväisestä asiasta.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Ruohonen-Lerner myönsi virheensä ja kiireessä pistäneensä väärän postituslistan. Ja otti siitä vastuun ja pahoitteli tapahtunutta. Se oli syöttö vastustajan lapaan ja sillä sipuli. Minä en noista lakipykälistä sen enempää tunne, mutta eiköhän tuo nyt ollut tuossa. Virhe tuli, se myönnettiin ja eteenpäin.
 

kämmäri

Jäsen
Aika vaikea tuota on lähteä tutkimaan, kun 200 meiliä on lähtenyt liikkeelle. Tuskin kukaan sitä tunnustaa vuotaneensa, ja YLE:n ei tietenkään tarvitse kertoa keltä se on sinne tullut. Tokihan tuosta taas yksi turha tutkinta saataisiin aikaan ja lisää turhaa jankkausta turhanpäiväisestä asiasta.

Tuo samainen laki (Lex Nokia) kaiketi antaa työnantajalle oikeuden seurata seurata mm. työntekijöiden sähköpostiliikennettä, joten uskoakseni hyvin helposti saataisi esim sähköpostipalvelimien lokeilta selville, kuka tuon vahingossa lähetetyn sähköpostin on välittänyt eteenpäin (jos ylipäätään joku on sen lähettänyt).

Tuo turhanpäiväinen tutkinta on aika mielenkiintoinen näkökanta. Sähköpostin sisällöllä ei sinänsä tässä tapauksessa mitään väliä, mutta jos "normaalissa" työpaikassa jaat eteenpäin luottamuksellisen sähköpostin, jota ei sinulle ole tarkoitettu, voi tämä johtaa työsuhteen välittömään purkamiseen.
 

kämmäri

Jäsen
Ruohonen-Lerner myönsi virheensä ja kiireessä pistäneensä väärän postituslistan. Ja otti siitä vastuun ja pahoitteli tapahtunutta. Se oli syöttö vastustajan lapaan ja sillä sipuli. Minä en noista lakipykälistä sen enempää tunne, mutta eiköhän tuo nyt ollut tuossa. Virhe tuli, se myönnettiin ja eteenpäin.

Kyllä, Ruohonen-Lerner teki virheen lähettäessään sähköpostin liian suurelle(väärälle) joukolle ja myönsi sen - pointsit siitä.

Virheen tässä casessa tekivät mahdollisesti ne taho(t), jotka välittivät eteenpäin R-L:n sähköpostin joka ei ollut tarkoitettu heille/hänelle. Tällainen toiminta on laissa kielletty.
 

archieG

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Slavia Praha
Tällainen toiminta on laissa kielletty.

Moni suuremman kokoluokan yritys kieltää saman myös sisäisissä ohjeissa, mukaanlukien oma työpaikkani.

Jos vahingossa saisin vaikkapa kilpailijan sähköpostin eteeni, joka sisältää esimerkiksi heidän hintatietoja ja käyttäisin tietoa hyväkseni. Vaikka tienaisin miljoonia yritykselleni kyseisellä tiedolla, niin sen sijaan että pomo tulisi antamaan kannustuspalkkiota, saisin armotta kenkää.
 

Ostrich

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Politiikkaradiossa kehuivat Turkkilan ammattitaitoa. Olen samaa mieltä. Kauan ollaankin jo odotettu Perussuomalaisille omaa aktiivista nettiuutislehteä.
 

vili19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mestarit lavan alla
Politiikkaradiossa kehuivat Turkkilan ammattitaitoa. Olen samaa mieltä. Kauan ollaankin jo odotettu Perussuomalaisille omaa aktiivista nettiuutislehteä.

Okei, kiitti tiedosta. Mä kuuntelin jotain muuta kanavaa, jossa ne puolestaan spekuloi ja jopa epäilivät tuon jampan journalistisia kykyjä. On se nyt toki perkele. Kerrotko nääs vielä, että ketkä kaikki on tuota persunettihärpäkettä odottaneet? Torilla rohkenivat ideaa meinaan kritisoida, sitä tässä ihmettelen.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Politiikkaradiossa kehuivat Turkkilan ammattitaitoa. Olen samaa mieltä.

Eikös se ollut niin, että Turkkilalla ei ole minkäänlaista kokemusta lehdistötyöstä ja koulutuskin on (diplomi?)insinööri? Mietityttää vaan, että millä perusteella sitä ammattitaitoa oikein voi kehua, kun näyttöjä kyseisistä hommista ei ole. Homma-foorumin perustamista en varsinaisesti laskisi kokemukseksi. Halla-Ahon kampanjapäällikön paikka liippaa aika läheltä tietysti.
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Hommaforumin Matias Turkkila Perussuomalaisen päätoimittajaksi - Politiikka - HS.fi

Perussuomalaiset uudistavat lehteään ja verkkosivujaan. Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin mukaan Turkkilan tehtävänä on tehdä perussuomalaisten verkkosivuista Suomen suosituin poliittinen sivusto.

Soini sanoi pitävänsä Turkkilaa hyvänä valintana.

"Hän on pystynyt nollabudjetilla tekemään verkkosivuston, joka on määrätyllä tavalla Suomen seuratuin."

IT-konsultti ja "insinööri-iskukki" Matias Turkkilan CV-settihän on varsin komea: Hommafoorumin perustaja, Jussi Halla-ahon kampanjapäällikkö sekä Suomen Sisun hallituksen jäsen.

No kyllä oikeastikin kyseessä on hyvä lisä Persujen tiimiin. Vaikka Turkkilalla ei olekaan oikeaa "toimittajakoulutusta", niin hän on erittäin fiksu, asiallinen ja kylmäpäinen kaveri. Persujen mediaosaaminen kun on ollut toistaiseksi heikkoa.
 

vili19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mestarit lavan alla
Tättärää ja töttöröö; nostetaan kansan suosikit taas esiin.

Olen tuosta Tsurusesta vahvasti eri mieltä; oma toivo lepäsi pitkälti TeikarinEkin ryntäillä. Satakundalaiset; antakaa osvittaa, miksei mies lähtenyt mukaan? Mitä rivien välistä kuulostelin, oli ilmeisen katkera nuoremman polven sekoiluihin? Ekihän noteeraa sahanvirittäjä Teukan nuorikkona.

Nyt tarvitaan pääomaa; tuo Tsurkkila ei pysty nostamaan meidän mediaa loistoonsa. Ja tämä on saletti. Kerätään jätkät fyrkat kaduilta ja baareista. Jos ette sitä tee, niin vastaatte tänne ja tässä.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
JSN ratkaisi Kirkko ja Kaupunki -lehdestä tehdyn kantelun odotetulla tavalla:

4772/AL/11 - - Päätökset - JSN


Toivottavasti ammattiloukkaantuja Hirvisaarikin lukaisee edes tuon ratkaisun ensimmäisen kappaleen.

Ensimmäinen kappalehan kuului ratkaisussa seuraavasti:
"Jokaisen ihmisarvoa on kunnioitettava. Etnistä alkuperää, kansallisuutta, sukupuolta, seksuaalista suuntautumista, vakaumusta tai näihin verrattavaa ominaisuutta ei pidä tuoda esiin asiaankuulumattomasti tai halventavasti (JO 26)."

Toivottavasti näilläkin palstoilla jatkuvasti jostain "hompansseista" tai rasistipersuista jauhavat ns. suvaitsevaiset muistaisivat tämän kappaleen sisällön, erityisesti kohdan, jossa mainitaan, ettei vakaumusta pidä tuoda esiin asiaankuulumattomasti tai halventavasti. Kansallisuuksiin sisältyy toki myös suomalainen kansallisuus, sukupuoleen miessukupuoli ja seksuaaliseen suuntautumiseen myös heteroseksuaalisuus, joten toivon mukaan myöskään kansallisissa medioissa ei kirjoitettaisi täyttä pötyä olevia väitteitä mm. suomalaisen miehen väkivaltaisuudesta ja suomalaisten geneettisestä taipumuksesta juoppouteen ja väkivaltaan. Tai ivattaisi edes niitä lihaa syöviä keski-ikäisiä suomalaisia heteromiehiä.

Ylipäätään kun näitäkin keskusteluja lukee, niin kovimpien persuvihaajien sopisi muistaa, että perussuomalaisia äänesti vaaleissa yli puoli miljoonaa suomalaista, joiden motiivina tuskin oli mikään punaniskajunttirasismi ja 50-luvulle palaamisen kansallisromanttinen toive vaan kyllästyminen vanhojen puolueiden valtaklikkeihin ja politiikkaan, jossa ei ollut politiikkaa eikä vaihtoehtoja samanlaisten vakiopuolueiden kesken. Iso osa äänesti myös siksi, ettei hyväksy Suomen harjoittamaa politiikkaa, jossa rahoja syydetään pankeille ja sijoittajille EU-pankkitukien ja kriisirahastojen nimissä ja jossa miljardeja riittää kyllä kreikkalaisille, mutta omassa maassa rahaa ei muka riitä vaikkapa koulujen luokkakokojen pienentämiseen, vanhusten riittävän tasokkaaseen hoitoon tai julkisen terveydenhuollon kunnolliseen ylläpitämiseen.

Mutta mitäs näistä, tokihan "persut" ovat kaikki rasisteja, fasisteja ja sadisteja, joille sääli on sairautta ja joiden valkoisten huppujen ja KKK-kaapujen alta pilkahtaa SS-uniformu ja niskassa kunnon punotus.
 

#76

Jäsen
Toivottavasti näilläkin palstoilla jatkuvasti jostain "hompansseista" tai rasistipersuista jauhavat ns. suvaitsevaiset muistaisivat tämän kappaleen sisällön...
Voisiko olla mahdollista, että suvaitsemattomia on muuallakin kuin Perussuomalaisissa?

Vaalien aikaan PS toi raikkaan tuulahduksen kotimaiseen politiikkaan, mutta nyt puolue on minusta jämähtänyt paikoilleen makaamaan. Toisaalta tämä ei ole oikeastaan puolueen vika, vaan koskettaa minusta kaikkia puolueita. Kotimaisesta politiikasta puuttuu kokonaan keskustelukulttuuri, missä asioita voisi ruotia eri näkökulmista vapaasti. Nyt kaikki puolueet joko ei tee mitään tai heittelee one linereita, eikä vaivaudu perustelemaan ideoitaan kunnolla.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Mutta mitäs näistä, tokihan "persut" ovat kaikki rasisteja, fasisteja ja sadisteja, joille sääli on sairautta ja joiden valkoisten huppujen ja KKK-kaapujen alta pilkahtaa SS-uniformu ja niskassa kunnon punotus.

Voi tätä marttyyriyden määrää...

Kun on valinnut populismin tyylisuunnaksi, tämän tyylinen (JSN valitus) itkeminen ei kuulu asiaan. On vähän sama kun Vitaz valittaisi KHL:n johdolle, että heidän pelaajia hakataan.
 

Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Voi tätä marttyyriyden määrää...

Kun on valinnut populismin tyylisuunnaksi, tämän tyylinen (JSN valitus) itkeminen ei kuulu asiaan. On vähän sama kun Vitaz valittaisi KHL:n johdolle, että heidän pelaajia hakataan.


Yep, kyllä ainakin minulle on vieläkin epäselvää että miten perussuomalaiset haluavat sanan- ja ilmaisunvapauden kanssa meneteltävän. ("tasapuolisesti", joo mutta rajoittaen vai vapaammin?).

Kun yhtäältä vaaditaan, että saa itse kirjoittaa ja sanoa mitä lystää ja toisaalta vaaditaan tuomiota jos joku irvailee.

"Mitä sää siinä itket, itte pelaat samalla lailla" kerrotaan erään tuomarin eräänkin kerran todenneen.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Timppa antaa nyt suvaitsevaisille omaa keittoaan. Toki msg-tyyliset suvikset, jotka haluaa niistää sikiöt ja sairaat vanhukset, älähteleepi kovasti. Linkolan malli näköjään kelpaa taas Vihreille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös