Mainos

Perussuomalaiset

  • 5 953 223
  • 46 651

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eivät Persut jääneet vuoden 2023 vaaleissa kuin 2 paikkaa ja alle 25 000 ääntä ykkössijasta, vaikka taktista äänestämistä laajasti tuolloinkin ilmeni. Ja mikäli Persut olisivat ykkönen olleet, oletan hallituksen muodostuneen nykykokoonpanolla joka tapauksessa.

Miksi ihmeessä sieltä 2031 tulisi joku veret seisauttava "lipposendemarit"-vaalivoitto? Ovathan Persut ennenkin olleet oppositiossa lihomassa, eikä sieltä mitään tuollaista ole tähänkään asti tullut.
Mikäli Orpon ja Lindtmanin sinipunavihreämulta tjsp. 2027-2031 tulee olemaan samanlaista showta kuin vuosien 2011-2015 hallitusten, en todellakaan ihmettelisi, vaikka Persut kykenisivät saamaan oppositiossa liki ennennäkemättömän momentumin. Voi olla, että näen asian vähän inhorealistiselta kantilta, enkä siis Persujen jättimenestystä todellakaan toivo, mutta kehityskulku vähän näyttää sitä kohti menevän. Polarisaation ja vastakkainasettelun lisääntyminen hyödyttää heitä.
 

Tuamas

Jäsen
Olemme tästä varsin eri mieltä. Etenkään Keskusta ei missään nimessä mielestäni lähtisi, vaan pyrkii nimenomaan erottautumaan persuista mahdollisimman paljon. Toki aikaa on vuoteen 2031 vielä ikuisuus ja mitä vaan voi tapahtua, mutta ei näillä tiedoilla.

Kepu lähtisi hallitukseen nanosekunnissa, jos hallitusohjelmaan saadaan kirjaukset ettei vaalikaudella kajota maataloustukiin eikä hyvinvointialueiden määrään ja kuntauudistukset lyödään juntturaan.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olemme tästä varsin eri mieltä. Etenkään Keskusta ei missään nimessä mielestäni lähtisi, vaan pyrkii nimenomaan erottautumaan persuista mahdollisimman paljon. Toki aikaa on vuoteen 2031 vielä ikuisuus ja mitä vaan voi tapahtua, mutta ei näillä tiedoilla.
Paljon tulee olemaan kiinni siitä, kuihtuuko Keskusta lopullisesti ~5-10% kannatuksen puolueeksi, vai nähdäänkö vielä jonkinmoinen renessanssi, jopa osaltaan Persujen kustannuksella. Vaikka Keskustaa on kutsuttu auringonlaskun puolueeksi jo vuosikymmenet, voi nyt olla käsillä kuitenkin taantuminen ruotsalaisen sisarpuolueensa tasolle. Persut ovat vallanneet jopa Oulun ja vaikea kuvitella keskustalaisen aatteen enää innostavan suomenkielisen maaseudun nuoria, vaan sielläkin asetelma voi kohta olla Persut, Kokoomus + punavihreät.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kepu lähtisi hallitukseen nanosekunnissa, jos hallitusohjelmaan saadaan kirjaukset ettei vaalikaudella kajota maataloustukiin eikä hyvinvointialueiden määrään ja kuntauudistukset lyödään juntturaan.
…ja kepuhan saisi vielä pelottavan paljon enemmän nyhdettyä!
 

asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jos RKP:kin mahtuu persujen kanssa samaan hallitukseen, niin mahtuvat Keskusta ja Kokoomuskin vaikka pääministeri olisi persu. Puheenjohtajansa perustelisivat asiaa seuraavasti: ”Kannamme vastuuta isänmaasta ja kunnioitamme vaalitulosta”.
Näen asian nimenomaan niin, että persuvetoiseen hallitukseen ei olisi tulijoita. Esimerkiksi nyt tilanne on eri, kun Kokoomus on pääministeripuolue.
Keskusta on hyvin lähellä persuja kaikessa ja hyvin mahtuu. Kyllähän demarit ja vasemmistoliittokin pyrkivät erottautumaan toisistaan, mutta samaan hallitukseen mahtuvat aina. Eli olen eri mieltä perustelustasi.
Totta, mutta jotenkin näen nämä kaksi paria vähän erilaisina. Demareilla ja Vasemmistoliitolla ei ole juurikaan sellaista kunnon kilpailutilannetta päässyt syntymään, vaan iso on ollut iso ja pieni pieni (tai enintäänkin keskikokoinen). Persuilla ja Keskustalla tuo taistelu on mielestäni tietyllä tavalla "verisempää".
Toki täysin hypoteettinen tilanne ainakin vielä, ja voit ihan hyvin olla oikeassa ja minä väärässä. En usko persujen olevan isoin puolue 2031, eli tuskinpa saamme koskaan tietää.
Samaa mieltä, ja siksipä tämä sivujuonne jääköön osaltani tähän. Saattaa tuo tosiaan olla, että sitten kumminkin siihen PäMi-persujen hallitukseen olisi porukkaa tulossa, mutta kuten sanoit, tuskinpa saamme tietää.
 

Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki
Suuret kaupungit ei ole kovin hyviä persuille, kun taas perinteiset keskustalaiset vaalipiirit on olleet.

Joskus koitin etsiä mistä löytyisi eduskuntavaalien äänimäärä maan laajuisesti, mutta en löytänyt. Eli siivottuna vaalipiirit ja koko maan äänet absoluuttisesti. Kuvittelen että Persujen osuus on pienempi kuin paikkamäärä vaaleissa. Eurovaaleissa kun koko maa vaalipiirinä, menestys on ollut aina heikompi.

En kyllä millään jaksa uskoa, että tämän hallitus politiikan jälkeen Persujen kannatus voi kasvaa. Syitä on muutama:
Hyökkäys ay-liikettä vastaan ajaa ay persuja takaisin demareihin.
Persujen on hankala houkutella vetovoimaisia ehdokkaita puolueeseen ja osa vanhoista ääniharavista on sysätty sivuun.
Isot kaupungit ei ole tähänkään asti olleet persuille hyviä ja muuttoliike kasvaa entisestään kaupunkeihin.

Mutta voin olla silti väärässä. Siksi koitan pitää esillä heidän ajaminen asioiden haitallisuutta koko maalle. Persut pyrkivät vain rikkomaan, eivät rakentamaam mitään uutta ja kestävää tai parempaa.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Persuilla ja Keskustalla tuo taistelu on mielestäni tietyllä tavalla "verisempää".
Tiedä sitten muuten, onkohan Keskustan puoluejohdossa pohdittu, miten Persut onnistuivat valtavan hyvin siinä, missä Keskusta epäonnistunut vuosikymmenien yrittämisestä huolimatta, eli kannatuksen nostamisessa isommissa kaupungeissa. Siinä missä Keskusta on enemmän tai vähemmän ollut naureskelun kohde Oulua lukuun ottamatta oikeastaan kaikissa yli 50 000 asukkaan kunnissa (+Isossa joukossa pienempiä kaupunkiseutujen kehyskuntia ja teollisuuspaikkakuntia.), ovat Perussuomalaiset ns. kuuminta hottia kehäkolmosen sisäpuolta myöten.

@Hermes#41 Hyvä viesti kaikkinensa. Viimeiseen kappaleeseen pitää sanoa, että sitä kaiketi kansa yhä laajemmissa määrin haluaa. Ei harmoniaa, vaan vastakkainasettelua. Ei yhteistyötä, vaan syvenevää polarisaatiota ja riitelyä.

Vaikka voimistuvat Perussuomalaiset saavat ymmärrettävästi aikaan vastareaktion, tulevat he hyötymään kuitenkin valtavasti siitä, mikäli he ovat puolueista se ylivoimaisesti suurin, vähän kuin Demarit Ruotsissa vuosikymmenet.
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies

PtG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Edmonton, FC Pojat

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Olin samaa tulossa postamaan. Tosin Ylen puolelta, jossa sanotaan myös "Ylen tietojen mukaan kyse ei ole raja-asemien avaamisesta."

Tuleekohan jotain huomattavan yllättäävä?
Virallinen vastine RKP:n eiliselle avaukselle? "joko pyydätte anteeksi tai hallitus hajoaa välittömästi!"
 

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Olin samaa tulossa postamaan. Tosin Ylen puolelta, jossa sanotaan myös "Ylen tietojen mukaan kyse ei ole raja-asemien avaamisesta."

Tuleekohan jotain huomattavan yllättäävä?

Eiköhän tässä tulla tiedottamaan, ettei Suomessa ole rasismia siten kun rasismi klassisesti ymmärretään.
 

hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Jos veikata pitää, niin kaverukset pitävät tiedotustilaisuuden maahanmuuton kiristyksistä, kun tällä hetkellä on niin ikävän negatiivista uutisointia hallituksen toimista.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Olemme tästä varsin eri mieltä. Etenkään Keskusta ei missään nimessä mielestäni lähtisi, vaan pyrkii nimenomaan erottautumaan persuista mahdollisimman paljon. Toki aikaa on vuoteen 2031 vielä ikuisuus ja mitä vaan voi tapahtua, mutta ei näillä tiedoilla.
Saarikon oma ideologia oli hyvin vihervasemmistolainen ja siihen suuntaan hän halusi Kepua vietävän. Hän olisi mielellään tehnyt keskustasta vihervasemmistolaispuolueen. Moni perinteinen keskustan äänestäjä maaseudulta ei tuosta pitänyt.

Perussuomalaisten juuret ovat kuitenkin Suomen Maaseudun Puolueessa vaikka se onkin viime aikoina koittanut kaupunkilaistua. Kuitenkin paljon samoja elementtejä löytyy. Ihan varmasti mahtuvat samaan hallitukseen tulevaisuudessa.

Seuraavan hallituskauden Perussuomalaiset ovat taas oppositiossa keräämässä kannatusta, mutta jos Suomen turvallisuustilanne heikkenee samaa tahtia kuin viimeiset kymmenen vuotta en näkisi mitenkään mahdottomana että PS olisi 2031 tai viimeistään 35 maan suurin puolue.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Olin samaa tulossa postamaan. Tosin Ylen puolelta, jossa sanotaan myös "Ylen tietojen mukaan kyse ei ole raja-asemien avaamisesta."

Tuleekohan jotain huomattavan yllättäävä?

Rantanen jättää sisäministerin pestin väliaikaisesti perhesyistä.


Persuista kun on kyse, niin on erityisen mielenkiintoista odottaa vastausta kysymykseen "kuka tilalle?".

Olisiko vihdoin Maailman Tyhmimmän Jantan aika?
 

mekabyte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmajoki HT, sympatiat Kärpille
Rantanen jättää sisäministerin pestin väliaikaisesti perhesyistä.


Persuista kun on kyse, niin on erityisen mielenkiintoista odottaa vastausta kysymykseen "kuka tilalle?".

Olisiko vihdoin Maailman Tyhmimmän Jantan aika?
Ei saa pelotella Janilla, joku raja sentään, Geneven sopimukset ja kaikki.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Seuraavan hallituskauden Perussuomalaiset ovat taas oppositiossa keräämässä kannatusta, mutta jos Suomen turvallisuustilanne heikkenee samaa tahtia kuin viimeiset kymmenen vuotta en näkisi mitenkään mahdottomana että PS olisi 2031 tai viimeistään 35 maan suurin puolue.

Millä kaikilla tavoin ja millä mittareilla Suomen turvallisuustilanne on heikentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana?
 

PtG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Edmonton, FC Pojat
Lulu Ranne hoitaa loppuvuoden sekä liikenne- että sisäministerin salkkuja. Eipä tarvi Ranteen hirveästi nukkua.

Rantasen lapsi tosiaan sairastunut vakavasti ja tarvitsee tukea toipumisajalle.
 

hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Jos veikata pitää, niin kaverukset pitävät tiedotustilaisuuden maahanmuuton kiristyksistä, kun tällä hetkellä on niin ikävän negatiivista uutisointia hallituksen toimista.
Veikkaus meni väärin ja Rantasen lapselle toivotan toipumisia ja itse Rantaselle jaksamisia.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Millä kaikilla tavoin ja millä mittareilla Suomen turvallisuustilanne on heikentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana?
Pääkaupunkiseudulla ryöstellään nuoria jatkuvasti, terroristeja paljastuu joka laidalla ja aika säkissä olet saanut olla jos tuo itänaapurin toiminta on jäänyt pimentoon.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Lulu Ranne hoitaa loppuvuoden sekä liikenne- että sisäministerin salkkuja. Eipä tarvi Ranteen hirveästi nukkua.

Rantasen lapsi tosiaan sairastunut vakavasti ja tarvitsee tukea toipumisajalle.

Noniin, Hämeenlinnan oman poliittisen tuuliviirin rakettimainen urakehitys se vain jatkuu. Jos jollakin, niin Ranteella kiistämättä on aina ollut käsittämättömän hyvä vainu oman poliittisen uran edistämisen suhteen.

Jaksamisia Rantaselle. Toivottavasti kaikki menee hyvin hänen lapsensa toipumisen osalta.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Lulu Ranne hoitaa loppuvuoden sekä liikenne- että sisäministerin salkkuja. Eipä tarvi Ranteen hirveästi nukkua.

Rantasen lapsi tosiaan sairastunut vakavasti ja tarvitsee tukea toipumisajalle.
Toivottavasti Rantasen lapsi tervehtyy. Ymmärrettävää että haluaa olla lapsen tukena.
 
Viesti on johtanut pelikieltoon
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös