Mainos

Perussuomalaiset

  • 5 952 905
  • 46 651

godspeed

Jäsen
En ole väittänyt häntä alkoholistiksi, mutta esiintyminen työpaikallaan eduskunnassa selkeästi päihtyneenä kravattiaan pyöritellen kertoo minun mielestäni siitä, että jonkinlainen ongelma on olemassa.

No eikös tuo silloin kerro siitä, että kyseessä on pohjimmiltaan alkoholismi, jos on selkeä ongelma ja vielä käy eduskunnassakin kännissä? :)

Olemmehan toki myös saaneet lukea Keskisarjan omakohtaisia kokemuksia siitä miten itse on ratkonut ongelmiaan viinalla ja myös suosittanut muille samaa tapaa.

Kuinka tosissaan ja kirjaimellisesti tämäkin pitäisi ottaa, niin en tiedä, mutta varmasti on soppa Keskisarjallekin maistunut joskus, jos tällaisia päästelee suustaan. Ehkä hän ajattelee kannustavansa nuoria tappamaan aikaa ja tyhjentämään päätä ottamalla myös vähän huikkaa ennemmin kuin sekoilla somessa. Ei tämä somekaan tee kaikille kovinkaan hyvää.

Toki luin myös muutamasta uutisesta ihan aiheellisia huolia, ettei kansanedustajan tarvitsisi toisaalta ainakaan tällä asialla vitsailla, kun liiallinen alkoholinkäyttö on hyvinkin laaja, kärsimystä aiheuttava ja vaikeasti ratkaistava ongelma.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
En ole väittänyt häntä alkoholistiksi, mutta esiintyminen työpaikallaan eduskunnassa selkeästi päihtyneenä kravattiaan pyöritellen kertoo minun mielestäni siitä, että jonkinlainen ongelma on olemassa.
Onko asia näin vai onko hän vain yleisesti sellainen ihminen että ulkonäkö ei pahemmin kiinnosta? Eli tykkää pukeutua rennosti ja renttumaisesti?
 
Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki
Tuo korkkiasia taitaa olla juuri ja juuri sellainen, jonka persu ymmärtää ja siksi nostettu kampanjan kärkiteemaksi. Hallitustoimien perusteella juuri muusta eivät mitään tajuakaan.

Veikkaan, että ensi eduskuntavaaleissa tai viimeistään oppositiossa tulevat ihmettelemään, kuka näistä työttömyystuista ja sote jutuista menikään leikkaamaan. Seuraukset tulevat yhtä yllätyksenä kuin pensan hinnan laskemisen vaikeus tikulle ja takulle vastustaessaan omaa aloitettansa.
 
hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö

Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Lähinnä tuo kai kertoo siitä, että perus persu-repa ei välttämättä äänestä, jos on krapula ja ei jaksa tarpeeksi vihata kaikkea itselle vierasta.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
HS-analyysi | Andersson teki historiaa, mutta perussuomalaisten romahduksella on enemmän vaikutusta

Mielenkiintoista nähdä, miten vaalitulos vaikuttaa hallituksen sisäiseen dynamiikkaan. Perussuomalaiset on puolueena menettänyt jo viisi prosenttiyksikköä gallup-kannatustaan vuodessa. Nyt sitten eurovaalien ihan lasketuissa äänissä alle puolet kannatusgallupien luvuista. Vaikka lähtökohtaisestikin EU-vaalit ovat perussuomalaisille aika vaikea rasti, on tällainen sulaminen täysin poikkeuksellista ja minusta suurempi yllätys kuin Anderssonin - tietysti sensaatiomainen sekin - saama äänimäärä.

Totuus on, että hallitusvastuu painaa jälleen kerran, kuten Soinillakin, eniten perussuomalaisia ja sen puheenjohtajaa. Purralla on hyvän alun jälkeen käynyt paljon todella pahoja virhearviointeja. Vaaleissa puolueen suosiota nostaa rääväsuinen yksinkertaistaminen ja tiukka linja, mutta saksileikit ja nyrkin heristys yhteiskunnan huono-osaisia kurmoottavaa politiikkaa tehtäessä ei mitenkään voi toimia. Mitä Purra siis tekee? Puree hammasta ja pitää tiukan linjan osoittaen suoraselkäisyyttä vai toivoo kannatusnousua kokoomusta vastustavien kommenttien muodossa?
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
riikka leikkasi sellaisen 7,5 % kannatuksesta. Hyvää saksien käyttöä
Surkeahan persujen tulos toki oli, mutta täytyy samalla muistaa listankin olleen todella kevyt. Läpimenoa oli alkujaankin realistista odottaa vain Tynkkyseltä ja Peltokankaalta, joka kyllä floppasi pahasti ennakoituun potentiaaliinsa nähden.

EU-vaalit ovat korostetun henkilöpainotteiset, ts. jos Halla-aho olisi ollut ehdolla, hän olisi vetänyt sellaiset 100 000 ääntä haaviin ja persuille toisen paikan. Ei sekään kovin hyvä tulos olisi ollut, mutta paljon parempi kuin nyt nähty.

Ymmärrän että tulos oli yllättävä ja sillä on nyt politiikan piireissä kiva spekuloida. Silti eiköhän jo vasemmistoliiton kolme paikkaa (joista heille vilpittömät onnittelut) ja kakkossija kuvasta, missä näissä vaaleissa mentiin. Ei se oikeasti uhkaa demareiden jahtaamaa eduskuntavaalien voittoa - varsinkin kun näiden vaalien vasuri-ilmiö ottaa askeleen sivummalle.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN

Kevyt? 9 istuvaa kansanedustajaa joissa valtakunnan 2023 vaalien top-10 nimi, yksi istuva MEP, parikin näkyvää entistä kediä, entistä ja nykyistä puoluejohtoa. Alueellisesti kattava lista. Meillä on sitten varmaan eri käsitys keveydestä.

Ei heillä toki ollut Halla-ahoa tai Purraa, mutteivät he voi joka vaalissa olla ehdolla. Aika raskaan sarjan listahan heillä oli, mutteivät nämä vaalit taida ps-kannattajia kiinnostaa.
 
Kilgore Trout

Oli se minustakin kova lista noilla kaikilla kansanedustajilla, vain valtakunnan politiikan kaksi kovinta nimeä jäi pois (+eduskuntaryhmän puheenjohtaja, mutta sitä ei voi laskea).
Tästä voidaan päätellä, että miesmuisti onkin vastoin yleistä käsitystä yli vuoden mittainen. Huhtikuun 2023 vaalien lupausten pettäminen muistettiin vielä 2024 kesäkuussa, ja persuäänestäjät jäivät joukolla kotiin.

Mutta älkää surko, kyllä yksi Sebu aina Hakkaraista ja Huhtasaarta vastaa, ei ole korkea rima ylitettävänä!
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Aika raskaan sarjan listahan heillä oli, mutteivät nämä vaalit taida ps-kannattajia kiinnostaa.

Ja jos heittää tuota teoriaa, että Persut äänesti Anderssonia, jotta oppositiosta hiljenee tärkeä ääni, kannattaa katsoa äänestysprosenttia. Lähtisikö tosiaan noin harva persu uurnille, eikä äänestäisi omiaan?

Tässä voisi yhtä vitsinä ilmaan heittää myös, että valitsiko moni höppänämpi persu sittenkin Vapauden Liiton, koska Hakkarainen? Hän tuonne ihmeesti ääniä keräsi.

TV-mainonta oli osin onnistunutta, mutta entäs sitten pullonkorkeilla hassuttelu? Keihin tuollainen enää osui? Moni muistaa lähiajoilta kuitenkin sakset ja leikkuulaudat. Näiden kannattaisi oikeasti tutkailla tapaansa kommunikoida väelle. On tuo niille luotettaville omille ehkä hauskaa, mutta mitä muuta sillä tavoittaa? Jos halutaan pahoittaa ”vihervasemmiston” mieliä, sekin kääntyy niin, että Li Anderssoneille on vain helpompi antaa ääniä.
 
Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vuosi hallitusvastuussa ja aika heikolta näyttää. En ihmettelisi, jos puolueen sisältä nousisi uusi protestiaalto haastamaan Purraa seuraavissa pj-vaaleissa. Narinaa kuuluu paikallistasolla ja Hakkarainenkin lähti ovet paukkuen. Lisäksi case Vornanen.
 
Rauman Peksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Säästöä pumpulla​

Vuosina 2025–2027 hallitusohjelmassa esitetyt jakeluvelvoitteen tasot laskisivat dieselin pumppuhinta-arvioita noin 7–12 senttiä litralta ja E10 bensiinin pumppuhinta-arvioita noin 9–17 senttiä litralta tarkastellusta vuodesta riippuen, kerrotaan niin ikään lakiluonnoksessa.

Kuitenkin mikäli seuraamusmaksutasojen alentaminen rajaa jakeluvelvoitteen käytännössä 18 prosenttiin, vaikuttaisi se dieselin pumppuhintaa alentavasti noin yhden sentin jokaista litraa kohden ja E10 bensiinin pumppuhintaan noin 1–3 senttiä litralta vuosina 2025–2027.

Persut toimittaa. Tarkoittaa merkittävää säästöä kansalaisen kukkaroon.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Ja jos heittää tuota teoriaa, että Persut äänesti Anderssonia, jotta oppositiosta hiljenee tärkeä ääni, kannattaa katsoa äänestysprosenttia. Lähtisikö tosiaan noin harva persu uurnille, eikä äänestäisi omiaan?
Ei tuossa teoriassa ole mitään järkeä. Voihan tuolla yrittää jotain selitellä, mutta totta tuo ei ole. Ensinnäkin Li oli kyllä ihan varma jatkoonmenijä joka tapauksessa, ja ihan ääliömäistä olisi vastustajien toimesta tuommoinen äänivyöry ja buusti antaa "veriviholliselle". Persuista on kyllä varmasti vuotanut vasemmistolle näitä, joille hallituksen työmarkkinapolitiikka on ollut karvas pettymys, mutta ei se taktista ole ollut.
 
Jep. Kyllä parempi olisi pysyä sitten siellä peiton alla syvään nukkuvissa. Toki turha sitten koittaa enempää ajatellakaan ja laukoa tällaista.
 
peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
HS-analyysi | Andersson teki historiaa, mutta perussuomalaisten romahduksella on enemmän vaikutusta

Mielenkiintoista nähdä, miten vaalitulos vaikuttaa hallituksen sisäiseen dynamiikkaan. Perussuomalaiset on puolueena menettänyt jo viisi prosenttiyksikköä gallup-kannatustaan vuodessa. Nyt sitten eurovaalien ihan lasketuissa äänissä alle puolet kannatusgallupien luvuista. Vaikka lähtökohtaisestikin EU-vaalit ovat perussuomalaisille aika vaikea rasti, on tällainen sulaminen täysin poikkeuksellista ja minusta suurempi yllätys kuin Anderssonin - tietysti sensaatiomainen sekin - saama äänimäärä.

Totuus on, että hallitusvastuu painaa jälleen kerran, kuten Soinillakin, eniten perussuomalaisia ja sen puheenjohtajaa. Purralla on hyvän alun jälkeen käynyt paljon todella pahoja virhearviointeja. Vaaleissa puolueen suosiota nostaa rääväsuinen yksinkertaistaminen ja tiukka linja, mutta saksileikit ja nyrkin heristys yhteiskunnan huono-osaisia kurmoottavaa politiikkaa tehtäessä ei mitenkään voi toimia. Mitä Purra siis tekee? Puree hammasta ja pitää tiukan linjan osoittaen suoraselkäisyyttä vai toivoo kannatusnousua kokoomusta vastustavien kommenttien muodossa?

Hallitusvastuu? Tällä ei ole mitään tekemistä hallitusvastuun kanssa kun kusetetaan äänestäjiä lupauksilla ja sitten leikataan juuri niiltä joilta sanottiin ettei leikata. Sitten vielä kun leikitään saksien kanssa ja naureskellaan (Riikka) niin tulos on tämä.

Ei äänestäjät idiootteja ole vaikka välillä tuntuu siltä. Kyllä tässä Perussuomalaiset saivat sen mitä tilasivat kun menivät Kokoomuksen kelkkaan siinä mitä ne ajoivat. Ei tämä notkahdus ole vain näitä vaaleja koskeva vaan takkiin tulee myös tulevissa ellei hallituksesta lähdetä heti.
 
peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Ja jos heittää tuota teoriaa, että Persut äänesti Anderssonia, jotta oppositiosta hiljenee tärkeä ääni, kannattaa katsoa äänestysprosenttia. Lähtisikö tosiaan noin harva persu uurnille, eikä äänestäisi omiaan?

Tässä voisi yhtä vitsinä ilmaan heittää myös, että valitsiko moni höppänämpi persu sittenkin Vapauden Liiton, koska Hakkarainen? Hän tuonne ihmeesti ääniä keräsi.

TV-mainonta oli osin onnistunutta, mutta entäs sitten pullonkorkeilla hassuttelu? Keihin tuollainen enää osui? Moni muistaa lähiajoilta kuitenkin sakset ja leikkuulaudat. Näiden kannattaisi oikeasti tutkailla tapaansa kommunikoida väelle. On tuo niille luotettaville omille ehkä hauskaa, mutta mitä muuta sillä tavoittaa? Jos halutaan pahoittaa ”vihervasemmiston” mieliä, sekin kääntyy niin, että Li Anderssoneille on vain helpompi antaa ääniä.

En itse olisi uskonut että Li saa noin pirusti kannatusta ja hilaa Vassarit kakkossijalla. Mutta kun tuloksia katsoo niin Persujen äänistä on mennyt noin 2% Kokoomukselle ja 4-5% äänestäjistä jäi kotiin.

Andersson kuppasi ääniä todennäköisesti eniten Demareilta joka oli hyvä kosto eduskuntavaaleihin.

Mutta oli tämä selvä viesti Riikalle että kannattaisi miettiä miten toimia jatkossa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös