Perussuomalaiset

  • 5 406 809
  • 43 539

Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki
"Turvallisuusuhka" paljastuu seuraavana päivänä siitä kun oman kansanedustajan aiheuttama skandaali on paljastunut. On se jännä.

Ilman persulaseja maailmaa katsovien mielestä todennäköisempi selitys on varmasti se, ettei rouva vastuunkantaja uskalla mennä vastaamaan median ja kansalaisten kysymyksiin, koska ei saa itse päättää keskustelunaihetta.
Niinpä.

Vähän tulee mieleen Antti Pennasen turvallisuusuhka KalPa -sarjan jälkeen.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jos jokin riippumaton taho paljastaa, että Purraan on todella kohdistunut aito turvallisuusriski, niin nostan käteni virheen merkiksi pystyyn. Siihen asti pidätän oikeuden väittää, että Purra tekee sitä, mitä hän on tehnyt jokaisessa perussuomalaisiin kohdistuvassa kriisissä: piilottelee medialta ja tekee itsestään uhrin.

Mahdollista, mutta poikkeavaa kun pääministeristä on kyse. Ei hän tee yksin riskiarvioita.

Tai sitten otetaan occamin partaveitsi käyttöön ja todetaan, että todennäköisemmin populisti haluaa uhriutua eikä jaksa kuunnella kentän vittuilua.

Purran tapauksessa voisi olla juuri näin. Kentän vittuilusta ei ehkä olisi tai vain olisi kyse. Median kysymykset alkaisivat samalla sekunnilla kun Purra paikalle saapuisi.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Asia on vakava. Jos kertomasi pitää paikkansa ja Purra on perunut puhujatilaisuuksia uhan vuoksi, hänelle on todennäköisesti kerrottu mahdollisesta turvallisuusuhasta niiden tahojen kautta, jotka pääministerin turvasta vastaavat. Puhumisten peruminen turvasyistä Suomessa on niin poikkeuksellista ja pääministerin erityisesti, että syy perumiselle on uskoakseni muidenkin kuin pääministerin arvio turvallisuusuhasta.

e: sanajärjestystä ymmärrettävämmäksi.

Alkaa teidän yhteisön whataboutismi Orpon hallituksen kohdalla saavuttamaan huippunsa. Sen sijaan, että pohtisit todennäköisintä syy seuraus suhdetta eli Purra jättää yleisötilaisuudet väliin Vornasen tapauksen takia, rakentelet uhkakuvia, joille ei ole mitään todellisia lähteitä.

@Tuamas sta siteeraten, todennäköisesti populistilla petti pokka.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Alkaa teidän yhteisön whataboutismi Orpon hallituksen kohdalla saavuttamaan huippunsa. Sen sijaan, että pohtisit todennäköisintä syy seuraus suhdetta eli Purra jättää yleisötilaisuudet väliin Vornasen tapauksen takia, rakentelet uhkakuvia, joille ei ole mitään todellisia lähteitä.

No, jos faktoilla mennään, minä en ole rakennellut uhkakuvia poisjäännin syystä. Lainasin alla olevaa tekstiä todeten, että jos se on totta, uhka on sellainen asia, että pääministerin turvallisuudesta vastaavat ovat siitä tietoisia:

Perussuomalainen kansanedustaja tekee väkivaltarikoksen ja mitä tekee Purra: vihjailee, että itse asiassa häneen kohdistuu tällä hetkellä turvallisuusuhka.

Pidin myös pokan pettämistä ja mediahallintaa Purran tapauksessa mahdollisena ja sekin teksti löytyy ihan muutamalla vilkaisulla.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
No, jos faktoilla mennään, minä en ole rakennellut uhkakuvia poisjäännin syystä. Lainasin alla olevaa tekstiä todeten, että jos se on totta, uhka on sellainen asia, että Purran turvallisuudesta vastaavat ovat siitä tietoisia:...

Mutta kun missään ei ole tuollaista vihjailua, ainakaan Purran tai puolueen toimesta. Xssä Perussuomalaiset ilmoittivat:





Ja myöhemmin:





Purra ei kommentoi mitenkään aihetta.
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Jos nyt Timo Vornanen joutuu eroamaan kansanedustajan virasta, niin hänen tilalleen nousee EK:hon lapinlahtelainen Harri Väänänen. Hän on maatalousyrittäjä ja alla on koulutuksena pelkästään peruskoulu. Hänen kolme vaalilupaustaan olivat:

1. Omavarainen Suomi
2. Turvallinen Suomi!
3. Kaiken päätöksen teon keskiössä pitää olla Suomalainen ihminen!

Ei kyllä ole luottoa tuohonkaan henkilöön.
 

LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
Läppä. Paska sellainen. Editoin pois.

Erittäin paska läppä, mutta suotta editoit. Kannatan aika täydellistä sananvapautta, siksi suhtauden kriittisesti kaikkiin sensuurilakeihin, "vihapuhelakeihin", kuten olen aikaisemmin jatkoajassakin todennut. Typerät kommentit ja "paskat läpät" kertovat enemmän niiden käyttäjästä kuin kohteesta. Ihmisten pitäisi tarkastella sanoja tämän kautta ja pitää sen sananvapauden.

"Paskaa läppää" tai typeriä tekoja esiintyy kaikkialla, vassareista persuihin, demareista kokkareihin, turha niistä on yhden puolueen kohdalla riemuita. Oikeat sinimustat heilutti pamppua ja joskus rullarevolveria kommunistien ja liberaalien porvareidenkin edessä Suomen salomailla, Mussolinin mallin innoittamana. Äärivasemmisto pieksi demareita työpaikoilla sodan jälkeen ja vivutti Valpon avulla "fasisteja" vankilaan, jopa luovuttivat Neuvostoliitton vankileireille. Modernilla ajalla, "moderneimman" puolueen edustaja tietää maaseudulla asuvien olevan sukurutsauksen harrastajia, ammattiyhdistys ja työmarkkinajohtajat osaavat lähetellä naisvaltakunnansovittelijalle kikkelikortteja, kokoomuksen nokkamiehiä viedään kärjäoikeuteen vastaamaan kotiväkivallasta, kepun ministeri taas joutuu korruptiosta oikein valtakunnanoikeuteen, entiset pääministerit toimivat Kremlin kriminologien bulvaaneina, tai julkaisevat tissikuvia pääministerin videopalaverihuoneesta jne, jne.

Media käsitelköön näitä analyyttisesti ja avoimesti. Kansalaiset puikoot näitä tapahtumia kukin arvojensa ja tendenssinsä perusteella, paskoilla läpillä tai ilman. Sitten päätökset luottamuksesta, perseilijät vaihtoon seuraavissa vaaleissa, jos näin halutaan. Sananvapaus ja demokratia toimii, ei niitä tule liikaa kahlita tai ohjata, koska kyse on, tai pitäisi olla kansanvallasta. Eli jos haluat, niin julkaise paskaa läppää vaan.
 
Viimeksi muokattu:

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Työrauha ja työrauha.

Jos kyseessä olisi joku vähänkin noita spedejä tummempi kaveri, olisi twitterit, tiktokit, facebookit ja ylilaudat täynnä suu vaahdossa rustattuja sekoiluja.

Ei meillä mitään kaksoisstandardeja ole.

Näin Lappeenrannasta päin lähtöisin olevana häpeän tuota pelleä aina kun vain muistan olemassaolon.
Saati mikä Persujen meteli olisi, jos joku Marinin hallituksesta olisi tuon teon suorittanut.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mutta kun missään ei ole tuollaista vihjailua, ainakaan Purran tai puolueen toimesta.

Kannattaisi kysyä mistä @Leopold Isopanda Purran vihjailun löysi. Itse kommentoin turvallisuusuhkaa "jos kertomasi pitää paikkansa..."

Jos kertomasi pitää paikkansa ja Purra on perunut puhujatilaisuuksia uhan vuoksi, hänelle on todennäköisesti kerrottu mahdollisesta turvallisuusuhasta niiden tahojen kautta, jotka pääministerin turvasta vastaavat. Puhumisten peruminen turvasyistä Suomessa on niin poikkeuksellista ja pääministerin erityisesti, että syy perumiselle on uskoakseni muidenkin kuin pääministerin arvio turvallisuusuhasta.
 

Tuamas

Jäsen

Liitteet

  • IMG_4482.jpeg
    IMG_4482.jpeg
    639,7 KB · kertaa luettu: 140

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kannattaisi kysyä mistä @Leopold Isopanda Purran vihjailun löysi. Itse kommentoin turvallisuusuhkaa "jos kertomasi pitää paikkansa..."

Yleensä sinulla on alkuperäisiä lähteitä viestiesi taustana, mutta nyt et viitsinyt tarkistaa Perussuomalaisten ja Purran X tilejä.

Eiköhän tässä olla vaan otettu käyttöön Perussuomalaisten kriisiviestinnän hätäprotokolla, verhot kiinni ja ollaan hiljaa.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Yleensä sinulla on alkuperäisiä lähteitä viestiesi taustana, mutta nyt et viitsinyt tarkistaa Perussuomalaisten ja Purran X tilejä.

Eiköhän tässä olla vaan otettu käyttöön Perussuomalaisten kriisiviestinnän hätäprotokolla, verhot kiinni ja ollaan hiljaa.

Miksi tilit pitäisi tarkistaa kun vastaus oli IL:ssa?
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Siinäpä se on: Turvallisuuteen liittyvä kokonaisarvio.
Kuten sanoinkin aiemmin - it ain't Kansas any more, Dorothy. Ajat ovat muuttuneet ja tästä 20-luvusta tulee suht elävästi mieleen se toinen 20-luku. Pohjoismainen yhteiskuntamalli on paineen alla ja sitä meidän tulee kokoontua puolustamaan.
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Mahdollista, mutta poikkeavaa kun pääministeristä on kyse. Ei hän tee yksin riskiarvioita.



Purran tapauksessa voisi olla juuri näin. Kentän vittuilusta ei ehkä olisi tai vain olisi kyse. Median kysymykset alkaisivat samalla sekunnilla kun Purra paikalle saapuisi.
Saattoi olla Purrallekin kova paikka kun jäähallillinen buuasi u18-MM-kisoissa. Oli ehkä ajatellut olevansa suositumpi.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Kyllä Anna-Kaisa Ikonen on ainakin ihan hyvän vastaanoton saanut. Yleisesti kunnallispoliitikot eivät kuitenkaan kansalaisia samalla tavalla ärsytä ellei kunnassa ole juuri tehty poikkeuksellisia päätöksiä. En tiedä sitten, miten on Kalen laita, jos tilanne tulee vastaan. Luultavasti aika neutraalisti kuitenkin menisi.
Tammelan stadionin ensimmäisessä Veikkausliiga-ottelussa jääkiekon kautta uutiskartalla vuosikausia pysytellyt kokoomuslainen pormestari Kalervo Kummola kävi töksäyttämässä mikrofoniin valmistelemattoman puheensa ja en itse ainakaan kuullut buuauksia, vaan hillityt aplodit. Tämä siitäkin huolimatta, että ainakin FutisForumia pidetään täällä vasemmistolaisempana paikkana kuin vassareiden puoluetoimistoa ja Kale jos joku on korkean profiilin kendojanari. Jalkapalloväellä olisi ollut kaksi melko perusteltua syytä buuata, mutta eipä niitä buuauksia kuitenkaan juurikaan kuultu.

Sinänsä täytyy nostaa kuitenkin Purralle hattua, että ilmiselvästä alituisesta turvallisuusuhasta huolimatta tuli aiemmin täällä viikolla jäälle kättelemään nuorten maaottelun parhaat pelaajat toisin kuin vaikka miesten maajoukkueen tuleva päävalmentaja hävityn pudotuspelisarjan jälkeen.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jännästi tänä turvallisuusuhka kohdistuu vain Purraan, muut persut uhrataan siis kuin uhrilampaat ja päästetään kansaa tapaamaan.

Yleisellä tasolla pidän turvallisuusuhkaa valtiovarainministeriin (kirjoitin aiemmin pääministeriin, olisiko siihen jokin syy...) näinä leikkausten aikoina täysin mahdollisena. Monet omatkin kannattajat ovat vihaisia siitä, että rahaa on viety heidän toimeentulostaan. Mutta kenties tässä tapauksessa kyse on mediahallinnasta.

Kuten sanoinkin aiemmin - it ain't Kansas any more, Dorothy. Ajat ovat muuttuneet ja tästä 20-luvusta tulee suht elävästi mieleen se toinen 20-luku. Pohjoismainen yhteiskuntamalli on paineen alla ja sitä meidän tulee kokoontua puolustamaan.

Minun näkökulmani on se, että ilman Orpon hallituksen toimia leikkausten ja talouskasvun vauhdittamisen osalta emme pian ole Pohjoismainen hyvinvointivaltio.

Mutta sitten on merkkejä, jotka eivät ole hyviä. Yksi niistä on kaikkien rahojen vieminen osalta kansalaisjärjestöjä. Kuten rauhanjärjestöiltä. Vaikka en ole osassa asioita niiden kanssa samaa mieltä ja muutaman kanssa en juuri mistään, kyllä Sadankomitea ansaitsee osansa kansalaisjärjestönä.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Miksi tilit pitäisi tarkistaa kun vastaus oli IL:ssa?

IL:n uutinen on julkaistu klo 10.42, @MENTALSPORT ilmeisesti viittasikin tähän uutiseen heti sen julkaisun jälkeen, mutta ei linkittänyt uutista viestiinsä. Minä oletin, että puolue tai Purra olisivat itse julkaiseet tiedon esim. Xssä.

Minun virhe, olisi pitänyt näköjään hakea tarkemmin. Pitäydyn kuitenkin edelleen väitteessäni, että kyseessä julkisuuden hallinta, ei turvallisuusuhka.
 

Ice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Ikävänkantaja, Jerry100, Hereworth
Asia on vakava. Jos kertomasi pitää paikkansa ja Purra on perunut puhujatilaisuuksia uhan vuoksi, hänelle on todennäköisesti kerrottu mahdollisesta turvallisuusuhasta niiden tahojen kautta, jotka pääministerin turvasta vastaavat. Puhumisten peruminen turvasyistä Suomessa on niin poikkeuksellista ja pääministerin erityisesti, että syy perumiselle on uskoakseni muidenkin kuin pääministerin arvio turvallisuusuhasta.

e: sanajärjestystä ymmärrettävämmäksi.
Astunko nyt johonkin miinaan, vai olenko missannut jotain poliittisella saralla, mutta kirjoitat kuin Purra olisi pääministeri. Vai vastaako Purran turvallisuudesta samat tahot kuin pääministerinkin?
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Astunko nyt johonkin miinaan, vai olenko missannut jotain poliittisella saralla, mutta kirjoitat kuin Purra olisi pääministeri. Vai vastaako Purran turvallisuudesta samat tahot kuin pääministerinkin?

Tämän huomasin itsekin tuossa ylempänä. Vahingossa se tuli, mutta jäin miettimään, pidänkö Purraa niin vahvana, että hän sivusta jo johtaa hallitusta. Tästä joskus aiemmin kirjoitinkin.
 

MENTALSPORT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Asia on vakava. Jos kertomasi pitää paikkansa ja Purra on perunut puhujatilaisuuksia uhan vuoksi, hänelle on todennäköisesti kerrottu mahdollisesta turvallisuusuhasta niiden tahojen kautta, jotka pääministerin turvasta vastaavat. Puhumisten peruminen turvasyistä Suomessa on niin poikkeuksellista ja pääministerin erityisesti, että syy perumiselle on uskoakseni muidenkin kuin pääministerin arvio turvallisuusuhasta.

e: sanajärjestystä ymmärrettävämmäksi.
Siis sinänsä olen tästä samaa mieltä, että jos turvallisuudesta vastaavat henkilöt ovat saaneet tietoa että on olemassa joku uhkatilanne niin onhan se ymmärrettävää että jää pois. Toki Purra voisi sitten järjestää medialle oman tilaisuuden turvallisiin tiloihin, että vältytään tälläiseltä "vastuun pakoilemiselta"


Sitten taas asia mihin itse olet kovastikin syyllistynyt viimeaikoina. Kaikki negatiivinen uutisointi, siis aivan kaikki on ollut vasemmiston ja median ajojahtia persuja kohtaan sinun mielestäsi. Tästähän ei ole kyse.

Oikeastihan olisi hyvä varmaan myöntää, että Juuson epäpetävyys ja poliittisen osaamisen puute on ollut syynä häneen kohdistuvaan kritiikkiin. Samoin tulee hyväksyä se, että perussuomalaisissa on eniten epäilyttävää ainesta, joilla on taustaa rikoksista sekä yhteyksiä äärioikeistoon sekä rasismiin viittaavaan käytökseen. Se että niitä tarkastellaan julkisesti mediassa ei ole ajojahtia vaan ihan normaalia yhteiskunnallista keskustelua vapaan median toimesta.

Samaan aikaan ei kokoomus ole minkään ajojahdin uhrina samoin, kuin ei mikään muukaan puolue. Asioita on tarkasteltu mediassa tuomalla esiin monia eri näkökulmia niin elinkeinoelämän, ammattiliittojen, oikeiston ja vasemmiston näkökulmasta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös