Perussuomalaiset

  • 6 100 128
  • 47 383

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Mika Niikon mukaan kyse ei ole poliittisesta virkanimityksestä, vaan tehtiin vain poliittinen päätös apulaiskaupunginjohtajan nimittämisestä. Melko huikeaa selittelyä ja maalitolppien siirtelyä.

Niikko on kyllä harvinaisen väsynyt tyyppi, mutta tässä kohtaa oikeassa. Mutta en jaksa enää toistella itseäni, kuin tämän yhden kerran. Jos persut olisivat järkkäilleet jonkun kadunmiehen tuohon duuniin tyyliin Biaudet, niin valitus olisi täysin paikallaan ja yhtyisin siihen mielellään itsekin.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Niinistön uraan näyttää kuuluvan montaa muutakin juttua, kuin tämä kemian tutkijan työ. Se selviää CV:stä. Edelleen kaipaan näyttöä Biaudetin valintaa vastaavasta puliveivauksesta. Taisi joku pätevä maahanmuuttajataustainen hakija vilautella epäsuorasti jopa rasistikorttia. Mutta en ihmettele, että ei pikkuveljenä toimivan rotuoppipuolueen syrjintäpolitiikka paljon haittaa suvaitsevaisia kokoomusnuoria.

Niin, hän on tutkijan homman lisäksi toiminut varastomiehenä, vahtimestarina, talonmiehenä, apumiehenä, tutkimusapulaisena sekä harjoittelijana lannoitetehtaalla ja mikroelektroniikkaa soveltavassa yhtiössä. Ihan kiva, että mies on tehnyt sitä sun tätä, mutta yksi asia hänen CV:stään puuttuu täysin, nimittäin toiminen johtajana työelämässä. Hän on toki toiminut intissä varusmiesjohtajana, mutta tuo tuskin pätevöittää toimimaan johtajana Suomen neljänneksi suurimman kaupungin kaupunginjohdossa. Vastaehdokas Heidi Nygren sen sijaan omasi kokemusta niin yrityselämästä henkilöstöpäällikön tehtävästä kuin itse apulaiskaupunginjohtajan tehtävästä.

Minusta on suht karmeaa, että ihminen vailla johtajakokemusta valitaan noin merkittävään johtotehtävään ja valinta on vielä persujen mukaan sellainen, että ettei sen pitäisi aiheuttaa nurisemista.

Siinä olet oikeassa, että tässä nimityksessä ei toimittu yhtä röyhkeällä tavalla kuin Biaudetin nimimtyksessä, jossa hänet valittiin, vaikkei täyttänyt edes virkaan asetettuja kelpoisuusvaatimuksia. Mutta onhan poliittisista virkanimityksistä syytetty silloinkin, kun valittu on ollut muodollisesti pätevä. Kuten nyt vaikkapa tässä lähiaikoina, kun Vapaavuori nimitti Mika Nykäsen Geologian tutkimuskeskuksen johtoon tai kun Pia Viitanen nimitti Esko Rannon opetusministeriön nuoriso- ja liikuntapolitiikan osaston ylijohtajaksi. Ainakin jälkimmäisen osalta persut syyttivät demareita poliittisesta virkanimityksestä, vaikka päätöshän oli puhtaasti demokraattinen ja valittu täytti asetetut kelpoisuusvaatimukset.
 
Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Mika Niikon mukaan kyse ei ole poliittisesta virkanimityksestä, vaan tehtiin vain poliittinen päätös apulaiskaupunginjohtajan nimittämisestä. Melko huikeaa selittelyä ja maalitolppien siirtelyä.
Tässähän selitellään omalle väelle, eihän tuon ole edes tarkoitus mennä muille läpi. Kuten huomataan, omiin äänestäjiin selitykset menevät ihan heittämällä läpi.
 
Tami Talk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Daespoo moderators
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015020219132663_uu.shtml
PerusSuomalaiset ovat esitelleet taidetta puoluetoimistollaan. Ehkä nuo kiviteokset ovat turhankin kohdistettuja, mutta ikkunateos on mielestäni ihan hyvä kannanotto siihen kohdistuneeseen ilkivaltaan.

Täytyy antaa pisteet perussuomalaisille siitä, että osaavat (ainakin minun mielestä) ottaa hyvällä huumorilla nuo töhryjutut tuossa vaalitoimiston ikkunassa. "Eilen tässä oli taideteos" on minusta hauska oivallus ja kääntää jutun positiivisesti persujen puolelle.

Pakko vielä lisätä, että pidän erittäin huonona tuota, että anarkomarkot käyvät töhrimässä ja rikkomassa. Roskasakkia, joka piilottelee pimeässä ja naamareiden takana. Tulisivat nimellään, naamallaan ja ohjelmalla esiin, kuten muutkin.

http://nyt.fi/a1305924216806
 
Isle of Man

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, TuTo
Pakko vielä lisätä, että pidän erittäin huonona tuota, että anarkomarkot käyvät töhrimässä ja rikkomassa.
Kyllähän tuollainen rikkomishomma on ihan perseestä, mutta katutaideskeneen kuuluu osaltaan välitön päällemaalaaminen, joten eittämättä tuolla Jabballa mentiin ihan koodiston mukaan, vaikka varmasti osaltaan samaa ikkunankivittäjäretalejengiä on ollut asialla. Kaikinensa en arvosta vitun vertaa persuja tai anarkomarkoja. Kahden laidan pellejä.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Perussuomalaiset pakottaisivat työttömät maahanmuuttajat eri puolille Suomea

Persujen vaaliohjelmasta paljastuu mielenkiintoinen kohta. He halauvat, että sosiaaliturvan varassa elävät maahanmuuttajat voitaisiin sijoittaa ympäri Suomen ilman henkilöiden omaa suostumusta. Eli käytännössä mamujen kohdalla persut haluaa ottaa käyttöön Neuvostoliitosta tutut ihmisten pakkosiirrot, Luonnollisestikin tämä rasistinen ehdotus on ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa. No, tämä ei persujen puoluesihteerin mukaan ole ongelma, koska "lakeja tehdään ja muutetaan, myös perustuslakia". Joopa joo.

(Linkki vie Iltalehden uutiseen)
 
Acid

Ai niinkuin jonkun muunkin puolueen toimet? Ei ole pakko tulla Suomeen. Voi myös olla tulematta. Jos taas täällä ei miellytä niin voi painua hittoon saastuttamasta lisää tätä maata. Aivan oikein että jotkut edes yrittävät tehdä tälle käsittämättömälle perseilylle jotain. Jos et tee mitään niin ei se niin mene että muut maksaa ja sinä päätät missä asut. Tuossa ei ole mitään rasistista. Realismi, todellisuus, jotkut ihmiset elävät siinä eivätkä korvaa todellisuutta omalla fantasiamaailmalla kuten tietyt tahot.
 
LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.

Mielestäni tämä ehdotus tulisi koskea kaikkia työttömiä eikä vain maahanmuuttajia. Olen joskus ennenkin kirjoittanut siitä, että suomalaisen "kotiseuturakkaus" ja omistusasuminen ovat kaksi asiaa mitkä haittaavat Suomen elinkeinoa, verrattuna vaikka Jenkkeihin missä ollaan huomattavasti enemmän valmiita muuttamaan työn perässä.

Työvoiman vapaampi liikkuvuus auttaisi Suomea, mutta kun kaikki haluavat asua omistusasunnossa "järven rannalla keskustassa" ja samalla löytää hyväpalkkainen työ samalta paikkakunnalta...
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Onhan kieltämättä vähän nurinkurista että pakolaiset majoitetaan metron varrelle Herttoniemenrantaan samalla kun koko lystin rahoittava duunari tykittää raskaasti verotetulla autollaan Lohjalta Helsinkiin töihin.

Perustuslain yhdeksäs pykälä toteaa että "Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa." Voiko siis tämä lohjalainen siis ilmoittaa että muuttaa Kulosaareen ja odotttaa että joku muu maksaa sen asumisen?

Duunimatkakin menee näppärästi julkisilla joten auton voi myydä. Hämmentävää että moni ei ole vielä älynnyt tätä, vaan jaksaa pendeloida vaikka perustuslaki takaa kaikille asunnot pelipaikoilta.

Samassa pykälässä muuten todetaan että "jokaisella on oikeus lähteä maasta". Saako ne Thaimaan lentoliput Kelasta vai pitääkö ne hakea sisäministeriöstä?

EDIT: huomasinpa muuten että itseasiassa edes lakiteknisesti tuota yhdeksättä pykälää ei tarvitse muuttaa, koska sen lopussa sanotaan:

" Ulkomaalaisen oikeudesta tulla Suomeen ja oleskella maassa säädetään lailla."

Sama homma kuin sananvapaudessakin. Olet vapaa sanomaan mitä haluat, mutta tarkemmat speksit laissa. Eli taas koko Persujen-ehdotus-perustuslain-vastainen oli poliittista peliä sellaisten tahojen toimesta jotka luottavat ettei kukaan kuitenkaan lue/ymmärrä lakipykäliä.
 
Viimeksi muokattu:

Kanerva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights

Hetkinen, maksaako siis Suomen valtio pakolaisten asumisen Hertsikan rannassa? Jos sen kuitenkin maksaa Stadi, nii mikäs ongelma Lohjalaisella prolella on asian kanssa?

Noilla Perustuslain pykälillä sä varmaan vaan hassuttelit, eiks niin?
 
Viimeksi muokattu:

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Mielestäni tämä ehdotus tulisi koskea kaikkia työttömiä eikä vain maahanmuuttajia.

Olen samaa mieltä. Hajasijoittamalla saadaan käyttöä tyhjillään ympäri maakuntia lojuville kiinteistöille, ja noiden alueiden liike-elämäkin piristyisi. Isommissa kaupungeissa taas tyhjenisi asuntoja töissä käyville, joka johtaisi hintatason maltilliseen laskuun tarjonnan tullessa lähemmäs kysyntää, jolloin rahaa jäisi muuhun kuin elämiseen enemmän, joka taas piristäisi kaupunkien liike-elämää. Tässä yhtälössähän kaikki voittaisivat.
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Hetkinen, maksaako siis Suomen valtio pakolaisten asumisen Hertsikan rannassa? Jos sen kuitenkin maksaa Stadi, nii mikäs ongelma Lohjalaisella prolella on asian kanssa?
Itseasiassa valtio maksaa sen. Valtiohan sponssaa pakolaisten asuttamista ELY-keskusten kautta vissiin sen kolme vuotta. Siksi Lieksa/Punkanevada/whatever haluaa pakoilaisia koska niillä "tienaa". Lisäinfoa Halla-ahon blogissa Lieksan tapauksesta.

"Lieksa ja Lieksan somalit ovat oppikirjaesimerkki ikiliikkujasta, jollaisena kiintiöpakolaisten sijoittaminen markkinoidaan vastahakoisille kuntalaisille. Valtio korvaa kunnalle pakolaisten sosiaaliturvamenot ensimmäisten kolmen vuoden ajalta. Tänä aikana kunnan kannattaa jakaa heille niin paljon harkinnanvaraisia tukia kuin laki sallii, koska se ei maksa kunnalle mitään, mutta tuet päätyvät paikallisiin kauppoihin ja palveluihin ja osa niistä palautuu veroina kunnan kassaan...

Lisäksi pakolaisilla tehtävä bisnes on loppujen lopuksi silmänlumetta, jonka mahdollistaa julkishallinnon pilkkominen erillisiksi tulosyksiköiksi (kunnat, valtiot, hallinnonalat). Lähtökohtahan on se, että liikelaitokset poislukien julkinen sektori ei luo lisäarvoa. Jos yksi tulosyksikkö näyttää tuottavan voittoa, se tuottaa sitä jonkin toisen tulosyksikön kustannuksella. Vanhaa sanontaa käyttäen rahaa siirrellään yhdestä taskusta toiseen, ja osa rahasta kuluu byrokratiaan, joka rahaa siirtää.

Toinen syy miksi tämä järjestely saattaisi nyppiä sitä Lohjalla asuvaa jamppaa, että tämä lohjalainen duunari ei asu Lohjalla sen takia että hän olisi kotoisin sieltä, vaan sen takia koska hänellä ei ole varaa asua lähempänä.

Perustuslain pykälillä hassuttelusta en tiedä, mutta taisin olla ensimmäinen tässä ketjussa ne pykälät oli lukenut.
 
Viimeksi muokattu:

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Olen samaa mieltä. Hajasijoittamalla saadaan käyttöä tyhjillään ympäri maakuntia lojuville kiinteistöille, ja noiden alueiden liike-elämäkin piristyisi.
Hesarin uutisen mukaan pohjoisessa puretaan suht hyväkuntoisia kerrostaloja, kun asukkaita niihin löydy. Pilottihankkeena voitaisiin aluksi siirtää vaikkapa Kemijärvelle 1000 elämäntapatyötöntä Helsingistä. Porukan voisi valita tasapuolisesti rotuun ja syntymäpaikkaan katsomatta.
 
Kanerva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights
Itseasiassa valtio maksaa sen. Valtiohan sponssaa pakolaisten asuttamista ELY-keskusten kautta vissiin sen kolme vuotta. Siksi Lieksa/Punkanevada/whatever haluaa pakoilaisia koska niillä "tienaa". Lisäinfoa Halla-ahon blogissa Lieksan tapauksesta.

Toinen syy miksi tämä järjestely saattaisi nyppiä sitä Lohjalla asuvaa jamppaa, että tämä lohjalainen duunari ei asu Lohjalla sen takia että hän olisi kotoisin sieltä, vaan sen takia koska hänellä ei ole varaa asua lähempänä.

Perustuslain pykälillä hassuttelusta en tiedä, mutta taisin olla ensimmäinen tässä ketjussa ne pykälät oli lukenut.

Tota kolmen vuoden juttua en tiennytkään, on se elämä yhtä oppimista! Niin tai näin, perusduunarin liksoilla ei kauheasti makseta valtiolle tuloveroa, ehkä se vaan sit kaihertaa. Voidaan vaikka sopia, et mun pikkuveroista maksetaan Hertsikan rannan vuokraa ja sun veroeuroista vaikka Soinin palkkioita.

Jos Lohjalaisella prolella ei oo fyrkkaa asua vuokralla Hertsikan rannassa tai muualla Stadissa, niin sit ehkä kannattaa miettiä palkkaansa. Jos taas haluaa asua omistusasunnossa, niin sit ehkä jurnuttaa vaan väliä. Elämä on valintoja.

Perustuslain pykälistä: mahdatko ymmärtää mitä niillä tarkoitetaan, vai hassutteletko vaan?
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Perustuslain pykälistä: mahdatko ymmärtää mitä niillä tarkoitetaan, vai hassutteletko vaan?
Jos herra olisi ystävällinen ja valistaisi minua maatiaista miten tuota pitää tulkita? Hirveän rasittavaa keskustella siitä miten lakia tulkitaan kun vastapuoli ei maanitteluista huolimatta suostu sanomaan mikä hänen tulkinsa on vaan puhuu jostain vitun "hassuttelusta".

Tarkoitatko nyt sitä anglea monissa perustuslain pykälissä on kerrottu että lisälainsäädäntö ilmoittaa poikkeukset.

Pykälä 9: Liikkumistapaus:

"Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa....Ulkomaalaisen oikeudesta tulla Suomeen ja oleskella maassa säädetään lailla"

Pykälä 12: Sananvapaus

"Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä...Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla"

Jos olet tästä eri mieltä niin valaise minua miten perustuslakia pitää tulkita.

Vai tarkoitatko sitä mitä "oikeus" tarkoittaa? Perustuslaissa puhutaan paljon ihmisten oikeuksista tehdä asioita, mutta siinä ei sanota että muiden tulisi sponssata se infra jolla oikeus voi tapahtua. Minulla on oikeus pykälän 12 perusteella "ilmaista ja julkistaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä", mutta se ei tarkoita että jonkun pitäisi sponsata minulle oma iltaohjelma YLE:ltä tiistain myöhäisiltaan. Samoin minun oikeuteni sananvapauteen ei velvoita Jatkoaikaa tarjoamaan platformia minun mielipiteilleni.

Toinen aihe. Siitä paljonko normitallaaja tienaa ja joutuu maksamaan tuloveroa voit katsoa vaikka tästä viime marraskuun YLE:n jutusta. Siinä kerrotaan että keskituloisen palkansaajan tuloveroprosentti oli vuonna 2013 30,4 prosenttia.

Minusta se on paljon, sinusta ilmeisen vähän.
 
Enhän mä mikään pykäläniilo ole, mutta muistelisin lukiosta, et Perustuslaissa on sellasii oikeuksia, joita voi vaatia osa sit sellaisia, et ne rajoittaa Valtion toimintamahdollisuuksia. Kuten sä varmaan fiksuna jätkänä tajusit, niin noilla pykälillä tuskin saa Valtion piikkiin omakotitaloa Kuliksesta tai matkaa taikamaahan. Mä vähä luulen silti, että voisi olla ongelmallista pykälän olessa voimassa siirtää Somalit Kihniöön.

Sun kiva linkkis kertoi kokonais tuloverotuksesta. Mä puhuin valtion tuloverotuksesta. Ei se Lohjan lahja Stadilaiselle elinkeinoelämälle kovin paljon maksa sitä valtion ansiotuloveroa noilla 40 kilon ansioillakaan.
 
Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Enhän mä mikään pykäläniilo ole, mutta muistelisin lukiosta, et Perustuslaissa on sellasii oikeuksia, joita voi vaatia osa sit sellaisia, et ne rajoittaa Valtion toimintamahdollisuuksia. Kuten sä varmaan fiksuna jätkänä tajusit, niin noilla pykälillä tuskin saa Valtion piikkiin omakotitaloa Kuliksesta tai matkaa taikamaahan. Mä vähä luulen silti, että voisi olla ongelmallista pykälän olessa voimassa siirtää Somalit Kihniöön.
Jokainen ihminen saa Suomessa asua missä kunnassa haluaa, kunhan itse asumisensa maksaa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että esim. pakolaiset tai asunnottomat voisivat vaatia, että mistä heille asunto mahdollisesti tarjotaan. Jos somalipakolainen tulee Suomeen ja hänelle osoitetaan paikka Kemijärveltä, niin silloin tämä somalipakolainen menee sinne Kemijärvelle tai hommaa itse itselleen asunnon muualta. Jos asunnottomalle tarjotaan Helsingissa asuntoa Vuosaaresta mutta tämä ei halua muuttaa sinne kun haluaisi asua Katajanokalla, niin se on hänen valintansa jäädä odottamaan ihmettä. Mutta tokihan sinä tuon tiesit.
 
Viimeksi muokattu:

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
en ole kuullut että työttömille osoitettaisiin asuntoja. Kaapelin osoittamisista olen kuullut. Minun ymmärtääkseni työttömät saavat työttömyyskorvausta ja asumistukea ja he ihan itse päättävät missä asuvat.
 
Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Eniten minua häiritsee toi käytetty argumentti eli, että jos joku asia on lailla merkitty niin lainvastaista ehdotusta ei muka saisi edes esittää.

Esimerkiksi, jos ehdokas A ehdottaa Veikkauksen monopolin purkamista niin voidaanko tähänkin sitten vedota, että ei tuo käy päinsä se on lainvastaista. Tai joku ehdokas B ehdottaa, että paskalakiin tarvitaan muutosta niin voidaanko tämäkin ehdotus tyrmätä sillä perusteella, että ehdotus on lainvastainen?

Minä olen aina ollut siinä uskossa, että eduskuntaan valitaan henkilöitä ylläpitämään ja muuttamaan nykyisiä lakeja.

en ole kuullut että työttömille osoitettaisiin asuntoja. Kaapelin osoittamisista olen kuullut. Minun ymmärtääkseni työttömät saavat työttömyyskorvausta ja asumistukea ja he ihan itse päättävät missä asuvat.

Sukulaisia saapui pari vuotta sitten suorittamaan asepalvelusta ulkomailta ja heille kyllä ilmoitettiin muutaman kuukauden jälkeen, että nykyinen kämppä, jossa he majailivat on liian kallis ja heidän tarttisi vaihtaa asuntoa. Kaksikko majaili Vuosaaressa jossain 20 neliön yksiössä.
 
Viimeksi muokattu:

Kanerva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights
Jokainen ihminen saa Suomessa asua missä kunnassa haluaa, kunhan itse asumisensa maksaa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että esim. pakolaiset tai asunnottomat voisivat vaatia, että mistä heille asunto mahdollisesti tarjotaan. Jos somalipakolainen tulee Suomeen ja hänelle osoitetaan paikka Kemijärveltä, niin silloin tämä somalipakolainen menee sinne Kemijärvelle tai hommaa itse itselleen asunnon muualta. Jos asunnottomalle tarjotaan Helsingissa asuntoa Vuosaaresta mutta tämä ei halua muuttaa sinne kun haluaisi asua Katajanokalla, niin se on hänen valintansa jäädä odottamaan ihmettä. Mutta tokihan sinä tuon tiesit.

Näihän se taitaa joo olla.

Miten ihmeessä tämä liittyy PS:n haluun siirtää työttömät maahanmuuttajat väkisin böndelle. Tulee jotenkin mielee se sketsi missä haja-asutusalueen natsit oli huolissaan, kun heille ei riittänyt maahanmuuttajia.

Onks susta toi perussuomalaisten aivoitus ihan linjassa Perustuslain kanssa?
 
Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Onks susta toi perussuomalaisten aivoitus ihan linjassa Perustuslain kanssa?

Ei sillä ole mitään väliä. Katsos kun kansanedustajat voivat muuttaa niitä lakeja, myös sitä perustuslakia, jos vain tahtoa löytyy. Sun näkökannan mukaan esim. homoliittolaki olisi pitänyt stopata heti alkuunsa, kun koko ehdotushan oli lähtökohdiltaan lainvastainen.

Tuolla linkitetyssä Iltalehden uutisessa on seuraava kohta: "Omilla varoillaan maahanmuuttaja olisi perussuomalaisten mukaan oikeutettu valitsemaan itse asuinpaikkansa." Omilla varoillaan kukin saa tehdä tässä maassa mitä huvittaa ja mitä laki ei estä, mutta jos muut joutuvat joidenkin ihmisten elämän kustantamaan, niin kyllä silloin on oikeutettua pohtia että mitkä ovat hyväksyttävät kustannukset. Koskee niin kantiksia kuin mamujakin.

Tälläkin hetkellä sossu voi sanoa tukea hakevalle, että tukea ei enää tipu jos et muuta halvempaan asuntoon. Mutta pakolaisille tai muille mamuille niin ei toki saa sanoa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös