Perussuomalaiset

  • 5 988 803
  • 46 652
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Veikko Vallinkin ollut Twitterissään kovassa vauhdissa. Varsinkin hra Vallinin teoria koronaviruksen leviämisestä somaliyhteisöissä on vähintäänkin mielenkiintoinen (en rupea kännykällä linkittämään). Kuulemma mm. sormilla syöminen ja moskeijaan päin pyllistäminen ovat osasyitä kyseiseen ilmiöön.

Vallinin twiitti sisälsi typerää vitsailua ja vielä typerämpiä sanavalintoja, mutta perimmäinen tarkoitus oli nähdäkseni kertoa somaliyhteisöjen koronaongelman johtuvan arkirutiineista, kulttuurista ja asuin- / elämäntavoista. Ja tämähän on tietenkin 100% totta. Tämän faktan tunnistamiseksi ei tarvita edes PS-äänestyshistoriaa.
 
aalto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, änärin suomalaiset
Piti käydä kurkkaamassa taas Lauran Twitteriä ja siellä oli myös tämä pöyristyminen:

Muutos on lähtenyt liikkeelle vuonna 2017, jolloin rouva itse oli hallituspuolueen kansanedustaja. Mutta mitä näistä, hallitusta on hyvä moittia kun on ensin itse laittanut pyörät pyörimään. Tokihan henkilön yksilöivä tunniste on sellainen, jonka vastasyntynyt voi valita oman sukupuoli-identiteettinsä mukaan. Ja sillä ei ole mitään merkitystä, että ikä ja koettu/biologinen sukupuoli ovat tarvittaessa tunnistettavissa ihan muilla menetelmillä kuin hetun merkeistä.

edit. Onhan tuo "uutinen" toki aiheuttanut pöyristymistä myös kokoomuksen leirissä. Ei sillä että hekään olisivat lukeneet virallisia perusteluja tai olleet laittamassa muutosta alulle.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Laura "Kosher" Huhtasaari puolestaan ilmoittautuu ruokavalioltaan juutalaiseksi. Onkohan tässä ajatuksena, että virus leivää possua syömällä?

Onkohan ylipäätään enää mitään järkeä yrittää löytää persujen puheista mitään tolkkua. Nyt kun Suomeen tulee turvapaikanhakijoita 0 kpl, on porukalla ilmeisesti kadonnut täysin se ainoa johtotähti, mikä piti älyttömyydet ainakin enimmäkseen johonkin suunnattuna. Puolueen pj saattoi sitten niitä selitellä parhain päin. Ei taida Hallis näitä "juutalaisia ruokavalioita", "nokikeppejä" tai "sormilla syömistä" enää kauheasti edes yrittää raamittaa johonkin poliittiseen agendaan. Sääli sinänsä, kun jää se osa poliittisesta viihteestä pois.

Onko siis niin, että Huhtasaari ei syö samalla aterialla liha- ja maitotuotteita?
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Vallinin twiitti sisälsi typerää vitsailua ja vielä typerämpiä sanavalintoja, mutta perimmäinen tarkoitus oli nähdäkseni kertoa somaliyhteisöjen koronaongelman johtuvan arkirutiineista, kulttuurista ja asuin- / elämäntavoista. Ja tämähän on tietenkin 100% totta. Tämän faktan tunnistamiseksi ei tarvita edes PS-äänestyshistoriaa.

Jos tarkoitus oli vain tuoda esille somaliyhteisöjen koronavirusongelmien syitä, niin sen olisi voinut sanoa esim. siten, kun sinä sen esität.

Jos sen esittää Veikon tyyliin viljelemällä "moskeijassa pyllistely" tapaisia väsyneitä heittoja, niin menee koko viesti samaan kastiin Anon nokikeppi heittojen kanssa.
 
4

444

[MEDIA=twitter]1250119888305139712[/MEDIA]

Jos tarkoitus oli vain tuoda esille somaliyhteisöjen koronavirusongelmien syitä, niin sen olisi voinut sanoa esim. siten, kun sinä sen esität.

Jos sen esittää Veikon tyyliin viljelemällä "moskeijassa pyllistely" tapaisia väsyneitä heittoja, niin menee koko viesti samaan kastiin Anon nokikeppi heittojen kanssa.
Sellainen asiallinen lähestymistapa vain ei iske kannattajiin millään tavalla. Mikä tietenkin on myös tarkoitus, koska ei kyse ole siitä, että oltaisiin mitenkään huolissaan asiasta, vaan tarkoitus on vain lisätä vastakkainasettelua ja xenofobiaa.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Sellainen asiallinen lähestymistapa vain ei iske kannattajiin millään tavalla. Mikä tietenkin on myös tarkoitus, koska ei kyse ole siitä, että oltaisiin mitenkään huolissaan asiasta, vaan tarkoitus on vain lisätä vastakkainasettelua ja xenofobiaa.
Totta. Näin sen itsekin näen. Sitä vaan yritin sanoa, että on ihan turha yrittää selitellä noita typeriä twiittejä asialliseksi tyyliin "huonosti esitetty asia, mutta tottahan se puhuu".

Noiden twiittien tarkoitus on juurikin tuo, mitä sanot, ei "totuuden" kertominen.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Vallinin twiitti sisälsi typerää vitsailua ja vielä typerämpiä sanavalintoja, mutta perimmäinen tarkoitus oli nähdäkseni kertoa somaliyhteisöjen koronaongelman johtuvan arkirutiineista, kulttuurista ja asuin- / elämäntavoista. Ja tämähän on tietenkin 100% totta. Tämän faktan tunnistamiseksi ei tarvita edes PS-äänestyshistoriaa.

On olemassa paljonkin faktoja joita voi tunnistaa ilman Ps-äänestyshistoriaa ja puolueen edustajien hassunhauskaa vitsihuumoria. Olen viime aikoina toivonut että entistä useampi äänestäjäkin tajuaisi pikkuhiljaa tämän.

Helvetin hyvin tullut esiin muutaman Ps-edustajan todellinen karva nyt kun sitä näennäistäkään asiaa ei enää ole.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Sellainen asiallinen lähestymistapa vain ei iske kannattajiin millään tavalla. Mikä tietenkin on myös tarkoitus, koska ei kyse ole siitä, että oltaisiin mitenkään huolissaan asiasta, vaan tarkoitus on vain lisätä vastakkainasettelua ja xenofobiaa.

Ainahan tätä persuissa on ollut. Mutta ehkä nyt vastakkainasettelun halu on lisääntynyt. Keskeisin syy lienee Soinin aikojen hieman vasemmalle kallistuneen konservatismin ja populismin siirtyminen oikealle. Soinin aikana persut pyrkivät olemaan koko kansan puolue, jotka toimivat kaikkien suomalaisten puolesta. Tämä toi kannattajia nukkuvien lisäksi SDP:stä ja Vassareista sekä Keskustasta.

Halla-ahon noustua valtaan Perussuomalaiset käänsivät poliittisen painopisteen konservatiiviselta vasemmalta/keskeltä oikealle ja ovat nyt aiempaa selkeämmin oikeistokonservatiivinen ryhmä. Samaan aikaan Perussuomalaisissa on paljon myös vasemmistokonservatiivisia piirteitä ja kannattajia.

Edellä oleva tekee vaikeaksi muun kuin maahanmuuttovastaisuuden, josta puolueen oikeisto- ja vasemmistokonservatiivit ovat samaa mieltä. Talous- ja sosiaalipolitiikassa näkemykset polarisoituvat, joten niiden puolesta kampanjointi ei ole samalla tavalla mahdollista kuin maahanmuuttovastaisuudella ratsastaminen.

Lisäksi Perussuomalaiset ovat hakeneet teemoissa samankaltaisuutta ja osin yhteistyötä EU:n äärilaidoilta. Esimerkiksi monet AfD:n tavoitteet, väitteet, toimintatavat jne on siirretty Perussuomalaisten poliittiseen kulttuuriin. Erojakin eurooppalaisiin veljespuolueisiin (= ID-ryhmä EU:ssa) on. Esimerkiksi AfD on tiukempi euron ja EU:n osalta. Molemmat joutavat mennä. Mutta Perussuomalaisissa on noussut aivan vastaavia esityksiä ja puolueen virallinen ohjelma kannattaa EU-eroa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: 444

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Todennäköisesti henkilö jota nuo idiootit eniten vituttavat on Jussi Halla-aho. Hän keräsi kriisin aikana poliittista pääomaa kiitettävästi ja sitten nämä vähämieliset tulevat ja vievät siltä täysin pohjan.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Halla-Aho voisi itsekin tehdä asialle jotakin. En tiedä yrittääkö kulisseissa vai ei - varmaan. Hallituskumppaneita noilla nokikeppipuheilla ei tosin kyllä tule löytämään.
 
Jep. Voi pelätä että liian kova yritys voi näkyä kahtiajakona. Herkullinen on ajatus mitä jäljelle jäisi jos puolue splittautuisi toisen kerran ja taas fiksuimmat jäisivät omaksi joukokseen. Voisiko tuon vielä kolmannenkin kerran tehdä..
 
Kova yritys näkyisi lisääntyvänä kahtiajakona puolueen sisällä. Tästä on persujen lisäksi monilla muillakin puolueilla kokemusta. Niinpä Halla-aho pyrkii pitämään "haitalliset" möläytelijät yms puolueen sisällä, mutta siirtämään samalla näiden aiheuttamaa twiittitaakkaa yms keskusteluun sananvapaudesta ja sensuurista. Halla-ahon sanoin, kyse on yhä aggressiivisemmasta vihapuhelainsäädännöstä, somelynkkauksista ja boikottikampanjoista, joissa kansalaisten oikeudet on unohdettu.

Ihan oppikirjamainen "rasististen" ja vastaavien twiittien tai muiden puheiden hyödyntäminen. Tämän takia en ole kovinkaan vakuuttunut siitä, että Halla-aho pyrkisi näitä hillisemään. Hehän päinvastoin pitävät puolueen otsikoissa, jotta Halla-aho voi itse kääntää tilanteen täysin ympäri, ja ryhtyä tutkijaksi, syyttäjäksi ja tuomariksi.

Esimerkiksi rasistisen heiton kohteeksi joutunut henkilö huomaakin, että keskustelu heitosta on käännetty keskusteluun vihapuhelainsäädännön kansalaisoikeuksia sortavasta sisällöstä ja Suomen kulkemisessa sananvapaudessa Euroopan pohjamutiin maana, jossa ihmisoikeudet määritellään muualta tulevien ehdoilla.

Näkisin, että Halla-aho tarvitsee rasistisia heittoja ja vastaavia, jotta voi tuoda Perussuomalaisten poliittisia näkemyksiä esille.
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Todennäköisesti henkilö jota nuo idiootit eniten vituttavat on Jussi Halla-aho. Hän keräsi kriisin aikana poliittista pääomaa kiitettävästi ja sitten nämä vähämieliset tulevat ja vievät siltä täysin pohjan.
Hallitukseen on varmasti vaikea päästä, mutta kannatusta riittänee jatkossakin.

Minusta persuja analysoitaessa kannattaa aina katsoa globaaleja ilmiöitä. Pelkästään Euroopan tasolla on vaikka mitä radikaaleja ryhmittymiä, joita ei pidetty mahdollisina vielä 15 vuotta sitten. Esim. Unkarissa on jo de facto siirrytty pois parlamentaarisesta demokratiasta.

Persuille naureskelu ja heidän väitteiden "alasampuminen" tuskin vaikuttaa kannattajiin. Median valheenpaljastimet ja muut apparaatit voivat päinvastoin lisätä sitä kokemusta, että "eliitti" kertoo norsunluutornistaan totuudet kansalle.

Media on myös lähtenyt esim. Trumpin peliin mukaan. Kaikkia Trumpin sanomisia tulkitaan eräänlaisen "tyhmyys-kehyksen" läpi. Jos Trump sanoo, että haluaisi päästä katsomaan baseballia, niin hän todennäköisesti saa myös hyväksyntää osakseen. Se että media rientää kertomaan, millainen idiootti Trump on tuollaista väittäessään, on erinomaista sytykettä populisteille. Juuri sitä Trump oletettavasti toivookin.

Vallinien, turtiaisten ja tynkkysten tavoite on nimenomaan lietsoa ajatusta, että on olemassa jokin kansasta vieraantunut eliitti, joka ei ymmärrä "realiteetteja" ja joka "viskoo rahaa ulkomaille". Se, että siellä on seassa jotain "nokikeppejä", lisää vain samaistuttavuutta. Moni kun sattuu ajattelemaan noin.

On tämä tavallaan traagista, mutta samalla se toimii hyvänä muistutuksena, että politiikassa harvemmin mitkään faktat sanelevat kannatusta.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Halla-aho on useamman kerran sanonut että hänen mielestään maahanmuuttokriiittisen liikkeen on hyvä olla yhtenäinen. Siksi en kauheasti usko JHA:n tekevän mitään Turtiaiselle, Vallinille yms., koska muuten liike voi hajota ja maahanmuuton painoarvo kysymyksenä siten pienentyä.
 
Totta. Ja jos Turtiainen ja monta muuta laitetaan ulos, mitä jää jäljelle? Se sama maahanmuuttovastaisuuteen ja maahanmuuttokielteisyyteen keskittynyt puolue. Ainoa ero entiseen olisi matalampi kannatus ja kilpailijan kasvanut mahdollisuus. Niinpä Halla-ahon kannalta mitään ei kannata tehdä ja näillä mennään tavoitteenaan juurikin maahanmuuton vastaisten voimien yhdistäminen ja keskittäminen.

Termeistä sen verran, että kenties Soinin aikaan persut olivat myös maahanmuuttokriittinen. Sinisten lähtiessä, he veivät kriittisyyden mukanaan, jos sellaista nyt edes oli. Halla-ahon persut ei ole maahanmuuttokriittinen, vaan selkeästi maahanmuuttovastainen. Tämä on helpompi ehkä ymmärtää, jos pohditaan monikulttuurisuutta. Persut on monikulttuurivastainen, ei monikulttuurikriittinen.

Persut ovat onnistuneet hyvin terminologian osalta. Vastaisuus tai kielteisyys kalskahtaa, mutta kriittisyys on ok. Sehän tarkoittaa samanlaista suhtautumista maahanmuuttoon, mitä on Kokoomuksessa, SDP:ssä, Keskustassa, Vassareissa, RKP:ssä jne. Media on mielestäni ostanut varsin kovalla prosentilla Halla-ahon puolueen "maahanmuuttokriittisyyden", vaikka pitäisi puhua "maahanmuuttovastaisuudesta".
 
Siniviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, sympatiat JYP
Tulipahan noista maahanmuuttokriittisistä mieleen Teuvo H, joka nyt haikailee saada maahan yhden misukan Hondurasista. Sebastian T pani vielä paremmaksi tuomalla homostelukaverin Afrikasta, vieläpä alkuperäisvärisen. Oliko vielä muita?
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Aistin Ville Tavion ehdotuksessa jotain Trumpia. Hän voisi koittaa toki asettua urheilijoiden ja järjestäjien asemaan, mutta mahtaako osata.

Tarkemmin taitaa tekstiä löytyä Suomen Uutisista, en viitsi klikkiä tuonne suoda, mutta jos joku palstalainen viitsii, wink wink.

edit: linkki Ylen Turun suuntaan
 
Viimeksi muokattu:

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Tarkemmin taitaa tekstiä löytyä Suomen Uutisista, en viitsi klikkiä tuonne suoda, mutta jos joku palstalainen viitsii, wink wink.
Tavion idea on siis saada Ylen kanaville poikkeusolojen mestaruuskisoja, joita Veikkaus ja yksityiset toimijat sponssaisivat. Veikkaus siksi että se saisi niistä vedonlyöntituloja, yksityiset taasen saisivat rahoilleen vastinetta, koska ihmiset katsoisivat kisoja normaalitilannetta enemmän.

Ei vaan taida ihan nykyisiin kokoontumisrajoituksiin istua mikään kisa...
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Tavion idea on siis saada Ylen kanaville poikkeusolojen mestaruuskisoja, joita Veikkaus ja yksityiset toimijat sponssaisivat. Veikkaus siksi että se saisi niistä vedonlyöntituloja, yksityiset taasen saisivat rahoilleen vastinetta, koska ihmiset katsoisivat kisoja normaalitilannetta enemmän.

Ei vaan taida ihan nykyisiin kokoontumisrajoituksiin istua mikään kisa...
En jaksanut asiaan puuttua, kun minua ei henkilökohtaisesti päähänlyömiskilpailujen katsominen kiinnosta (pl jos lyödään vastustaja-jääkiekkojoukkueen pelaajia), mutta minä ihmettelin kovasti sitä kohua mikä ultimate fighting ottelun järjestelmäisestä syntyi. Jos kaksi vapaaehtoista äijää lyö toisiaan tyhjien katsomoiden edessä, niin ei kai siihen tarvita kuin tuomari, pari koutsia/huoltaja, lääkäri ja pari kuvaajaa ja hommaa voisi telkkarien välityksellä katsoa sitten niin monet kuin kiinnustuneita olisi. Riskit olemattomat ja business pyörisi. Varmaan joitakin muitakin vastaavia olisi keksittävissä. Tennis ja Golf toimisivat myös.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

WWE ja jotkut muut painifederaatiot järjestävät tapahtumia tyhjille katsomoille. Siellä on sitten tuo mainitsemasi kokoonpano suunnilleen. En tiedä tarkemmin kun en ole seurannut pitkään aikaan.
 
Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Mitä tämä käytännössä tarkoittaisi? Vessapaperihamstrauksen joukkuelähtö? Sosiaalisen välttelyn 50km kävely?
Äkkiä tulee mieleen se että yleisurheilusta käy periaatteessa kaikki lajit. Kenttälajeissa urheilijoiden ei tarvitse olla toisiaan lähellä muutenkaan ja juoksut voitaisiin järjestää samaan tapaan kuin pikaluistelussa eli radalle päästetään vain kaksi kilpailijaa kerrallaan. Keskipitkillä- ja kestävyysmatkoilla hyvänä puolena olisi se että ei nähtäisi taktiikkakisoja, huono puoli taas on se että menetelmä sopisi paremmin halli- kuin ulkolajiksi. Koska sääolosuhteet voivat olla kovin erilaisia eri parien aikana ja vaikuttaa tulokseen.
Pisimmät juoksumatkat kestäisi aika kauan mutta aikaahan nyt on.
 
Millä tavalla se olisi parempi, ettei nähtäisi taktiikkakisoja? Yhtä hyvinhän sitä voisi myös jokainen käydä juoksemassa omassa lähihallissaan noita aikoja, jos tällaiselle linjalle lähdetään, mutta enpä usko, että kovin moni sitä jaksaisi telkkarista katsella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös