Ilmoitukset

Nimimerkki Nynoamous jatkoi offtopicia ja turhaa vääntöä ketjunootin jälkeenkin, joten hän saa harjoitella viikon ajan luetun ymmärtämistä.

Sulje ilmoitus

Patrik Laine shoots, he scores! – suomalaisen supertähden ura NHL:ssä

Viestiketju osiossa 'NHL' , aloittajana Niksi, 20.10.2016 klo 09.29.

  1. Jippo Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK
    Porukka kyllä pillastuu mun mielestä liikaa täällä, jos viritellään keskustelua Laineesta ykkösketjussa. On siihen olemassa argumentteja, jos kohta on myös sille, että peliaikaa pudotetaan entuudestaankin. Ihan asiatonta leimata kaikki tällainen keskustelu vähätellen fanipoikien haihatteluksi.

    – Jos Laine todella "kaunistelisi tilastojaan" ykkösessä, niin voisihan ne maalit hyödyttää myös kokonaisuutta ja joukkuetta? Se ykkönen ei ole missään vaiheessa ja tapauksessa ollut niin maaginen, ettei siihen voi koskea.

    – Kukaan tuskin kiistää sitä, etteikö Laineessa olisi potentiaalia paljon enempään kuin mitä tällä kaudella on nähty. Jollakin tavalla sitä kannattaa kutitella esiin, ja nyt pystyy vielä tekemään hallittuja kokeiluja.

    – Ehlers on vielä sivussa, Lainetta voisi nyt helpommin kokeilla vielä vasemmalla ennen kuin Tanskan poika palaa. Tällöin voisi vielä kerran tsiigata, josko se Wheelerin kanssa ylivoimalla nähty kemia kantaisi tasaviisikoinkin.

    Tietenkin tälle kaikelle on niin vahva vasta-argumentti, ettei sitä oikein voi kumota. NHL:ssä se paikka pitää ansaita, ja Maurice on selvästi tässä asiassa vanhan liiton miehiä. Pelaajan pitää kaivaa itse itsensä suosta, johon on uponnut. Ei ole tasapuolista, että yhdelle pumpataan ilmaa renkaisiin peluuttamalla ykkösessä, kun ahkerammat joutuvat jämäminuuteille.

    Pointtina tässä se, että vaikka tässä ketjussa asiat polarisoituvat ja ääripäät korostuvat, niin yritetään nyt keskustella ilman pojittelua ja vastaavaa, vaikka toisen leirin kirjoitukset ärsyttäisivät tai tuntuisivat naiiveilta/trollaavilta.

    Edit: vasemmallahan tuo pelaa nykyisessä ketjussaan.
     
    Viimeksi muokattu: 10.02.2019 klo 23.56
    Liha, Ippenator & Tornados tykkäävät tästä.
  2. El Gordo Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tappara
    Lainaus:
    Hyvät on pisteet ja ihan hyvältä on peli näyttänytkin. Vähän tuntuu olevan samaa vikaa kuin Laineella, että pisteet tulevat putkissa. Lisäksi Littlen ja Laineen kuumat ja kylmät kaudet eivät näytä menevän synkronissa, vaikka samassa ketjussa pelaavatkin. Marraskuussa Laine oli tulikuuma ja nyt sitten tammi-helmikuussa Little.
     
  3. lainelaser Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYP, NHL, Leijonat
    Mies on taas kuin panssarivaunu mopoautojen keskellä - raskaan näköistä aina kun on 20sec vaihtoa menty.
     
  4. Henkka Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tappara, Red Wings, Arsenal, Grand Rapids Griffins
    Paljonkos Nalle_puh pelasi eilen ja tänään Fortnitea?
     
  5. Pratu Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ässät
    Lainaus:
    Vieläkö Laine pelaa Fortnitea?
    Fortnite alkaa olla jo vanha juttu. Eiköhän nalle_puhkin siirry pelaamaan Apexia. Uusi ja parempi peli, niin saa varmasti ihan uutta intoa pleikan pelaamiseen.
     
    RäpyläRepe tykkää tästä.
  6. Jyyd Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    ♠, Flyers, Giroux
    Lainaus:
    Taidat varmaan tietää vastauksen tähän? Ei mitään tietoa. Varmaan kakkosaccollaan hakannut.
     
  7. Jääkoneenkuljettaja Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kungen Nicklas
    Ei mulla muuta, mutta... kattokaa nyt vittu itteenne. Jotain Seiska-tason stalkkaamista ja keskustelua, joka pyörii tasan virtuaalipippelin mittauksissa.

    Laineella ei nyt just lähde, mutta onhan tuota aikaa.
     
    Wire, KaljaVeikko, RäpyläRepe ja yksi muu tykkäävät tästä.
  8. palle Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Minnesota Wild, HIFK
    Lainaus:
    On muuten oikeasti hyvä peli tuo Apex, toisin kuin Fortnite, joten toivottavasti onkin siirtynyt pelaamaan sitä. Apexia tulee pelailtua oikein mielellään yksin tai kavereiden kanssa, kun Fortnitea _joutuu_ tahkomaan välillä kummipojan pakottamana.

    Se OT:sta. 10:56 oli poitsulin peliaika Buffaloa vastaan ja siinä ajassa sai aikaan yhden laukauksen maalia kohti sekä yhden taklauksen. Highlightseissa ei Lainetta montaa kertaa näykynyt, ei niin hyvässä kuin pahassakaan. Onko Laine pelannut tällä kaudella vähemmän yhdessä ottelussa? Onko hän ikinä pelannut Puljujärvelle tyypillisen ajan, jos ei ole ollut loukkaantumista?
     
  9. Wire Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tappara
    Lainaus:
    Ykkönen on ollut Ducks pelin jälkeen todella heikko. Esimerkkinä Scheifele joka sai eilen ennen tyhjään rysään laittoa aikaiseksi 2 laukausta. Peliaikaa oli kuitenkin yli 21 minuuttia.

    Vaikka Laine on kiikareilla niin kyllä Jets painii aika isoissa ongelmissa epätasapainoisten ketjujen kanssa.Hommaa ei helpota se että Maurice ei missään nimessä peluuta Wheeleriä ja Littleä samassa ketjussa. Tällä menolla tulee lyhyt kevät.
     
    Rene Saari ja Liha tykkäävät tästä.
  10. V-man Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Oulun Kärpät
    Reilu kuukausi sitten iloitsin siitä että Laine siirrettiin vasempaan laitaan. Ei se kyllä ole osoittautunut minkäänlaiseksi avaimeksi onneen. Onko Pate tehnyt yhtään maalia tuolta vasemmalta puolelta tuona aikana?
     
  11. bebeto Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tappara, Ylöjärven Ryhti
    Otteluseurantaan tästä jo eilen kirjoittelinkin eli Pate veti todella lyhyttä vaihtoa ja hyppäsi heti penkille kun mahdollista. Patella ja Roslovicilla molemmilla 16 vaihtoa, peliajat 10:56 ja 15:07. Varovaista ja virheitä välttelevää on Paten pelaaminen juuri nyt.
     
  12. Mr. Smith Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ilves, Canucks
    Lainaus:
    55 ottelua 65 pinnaa
    55 ottelua 63 pinnaa

    Viime yönä Wheeler teki voittomaalin ja Scheifele syötti sen. Sen jälkeen vielä Scheifele varmisti voiton ja Wheeler syötti sen. Kumpikin pelaaja on NHL:n pistepörssin TOP15:sta. Mutta Wheeler pitäisi siirtää kakkoseen Littlen rinnalle, koska Laine? Ettehän te voi olla tosissanne?

    Wheeler ja Scheifele eivät ole se ongelma. Eikä myöskään Connor. Kaikki kolme pelaavat hyvää elleivät loistavaa kautta. Ei sitä ketjua kannata rikkoa. Connor tehnee taas yli 30 maalia ja rikkoneet piste-ennätyksensä.

    Little on hyvässä vireessä ja vetänyt jo 16 ottelua nyt pinna per peli tahdilla. Myös Copp on palannut tehokkaana ja tämän vuoden puolella 18 otteluun 11 pinnaa. Roslovic tehnyt 5+2 viimeiseen 10 otteluun. Laine on vaan umpijäässä, mutta ei niitä toimivia palasia kannata hajottaa hänen takiansa.
     
    V-G-, PPK & Aapee79 tykkäävät tästä.
  13. Aapee79 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Arsenal, SaiPa ja Oilers
    Lainaus:
    Juu, ykkösketjun pojat Wheeler+Scheifele tekivät 1+1 vaan. Niiden vika, kun melkein hävisivät. Onneksi Pate pelasi uskomattomasti ja teki hurjat 0+0, joten sillä olisi pelin voitto onneksi irronnut. Tuon kaksikion erottaminen olisi ehkä Jetsien kannalta pahinta, mitä voisivat tehdä. Kuitenkin Jetsien tarkoitus on voittaa pelejä ja pitää kentällä miehiä, ketkä ansaitsevat minuutit ja heihin pystyy luottamaan - tilanteessa kuin tilanteessa.

    Pate poppareille. Hyvin joutaisi nyt hetkeksi. Yläketjuihin ei mitään asiaa ja tuon 10min. surffailun pystyy hoitamaan kuka muu vain. Näin Laine-fanina rupeaa kyllä huolestuttamaan tämä tilanne. Kun ei ole edes merkkiäkään, että homma rupeaisi parantumaan. Ei taklauksia, ei tunnetta. Mistä helkusti tämä voi johtua? Liian paljon ja liian nopeasti voisi olla yksi. Toinen on kyllä sitten joku valittteva tilanne siviilipuolella, mikä selittää mm. tämän naurettavan Fortnite-spekuloinnin. Noh ne asiat eivät kuulu meille faneille, joten toivotaan, että hommat selviää.

    Tai sitten maisemanvaihdos kesällä, jos Pate on syystä tai toisesta jostain Jetseille vihainen. Esim. Dylan Strome siirtyi Chicagoon ja mättää nyt hirmutehoja siellä. Viime yönäkin 1+2 15min. peliajalla, vaikka ei pelaa edes mm. Kanen kanssa. Kannattelee loistavasti omaa ketjuaan.
     
  14. Lecavalier Jäsen

    Nyt kun tämä näyttää vakiintuneen Paten tasoksi, niin tosissaan saa jännätä rikkooko täydellä kaudella 50 pisteen rajaa vai jääkö alle.

    Ei ole kyllä pelaamisessa omaan silmään merkkejä paremmasta tai piristymisestä. Marraskuuta lukuun ottamatta melkoinen slumppikausi.
     
  15. Jan Koller Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Porin Ässät ♠, Montreal Canadiens
    Lainaus:
    Kolme peliä neljään päivään tuli nyt katsottua. Minun näkemyksesi on, että Pate on fyysisesti tai henkisesti rikki. Muuten tuollainen välinpitämätön (varovainen) pelaaminen ei ole mahdollista.

    Pari vapaapäivä voisi olla nyt tarpeen, että saisi ajatuksia irti kiekosta. Minulle jäi tunne, että eilen tarkoituksella jätti vaihtoja lyhyeksi ja osoitti sillä jotain valmennuksen suuntaan?
     
    Rene Saari tykkää tästä.
  16. Mattiops Jäsen

    Pate on pelaaja, joka tarvitsee ympärilleen huippupelaajia loistaakseen täysillä. Muuten jälki voi olla nähdyn kaltaisen rumaa.

    Mietityttää kyllä, pelin aina vaan nopeutuessa ja pelaajatyypin vahvassa muutoksessa sekä luistelu- että pelinopeutta painottavaksi, jääkö hidasliikkeinen ja kankea Laine kokonaan pelin evoluution jalkoihin. Laineesta voi tulla joko aikakautensa paras maalintekijä, tai sitten tuollainen thomasvanek tason yksiulotteinen ylivoimaspesialisti, parin ekan kauden jäädessä koko uran parhaiksi.
     
  17. bebeto Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tappara, Ylöjärven Ryhti
    Lainaus:
    Minun näkemykseni on tämä, kahdella ensimmäisellä, ja varsinkin ensimmäisellä kaudella Patea kehoitettiin pelaamaan vahvuuksillaan ja jälki oli kohtuullisen mukavaa. Tällä kaudella on paneuduttu puutteisiin eli kiekottomaan pelaamiseen jolloin ollaan mukavuusalueen ulkopuolella. Kun pelaaminen ei tule selkäytimestä vaan sitä pitää miettiä se näyttää ja on hidasta. Toivottavasti kohta päästään siihen tilanteeseen jossa voi taas pelata vaistoilla peliä sen kummemmin miettimättä. Siihen on kuitenkin vielä matkaa.
     
    Rene Saari tykkää tästä.
  18. xkouhiax Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Panthers
    Viikonlopun pelien perusteella Jetsin ykkös-yv on aikamoista kuraa ilman Patea. Tästä kirjoittelinkin aiemmin, että vaikka Laineella on ollut hiljasta, niin se laukaisupelote YV:llä tuo tilaa ja hyviä paikkoja muille.

    Laineen henkiset vaikeudet paistaa aika kauas. Kiekko ei tottele, tulee helppoja menetyksiä ja pyörii liikaa pelin ulkopuolella, kun ei ole itseluottamusta.
     
  19. Lecavalier Jäsen

    Lainaus:
    Tätä samaa olen itse miettinyt. Pelin evoluutio kun nopeutuu ja Pate on hidasjalkainen kaveri, niin jääkö pelin kehityksen jalkoihin. Nopeutta ja räjähtävyyttä tarvitsee ainakin hankkia ja paljon, jos mielii nousta aivan eliittilaituriksi pitkälle ajanjaksolle.

    Joskus aiemmin sanoin, että Laine tuli NHL:aan vahvuuuksineen 10-20 vuotta liian myöhään.
     
  20. HekeK Jäsen

    Lainaus:
    Tässä on yksi ihan pieni ongelma. Nopeus ja räjähtävyys ovat pitkälti perittyjä ominaisuuksia, vaikka niitä voi tietysti kehittää. Nopeuden herkkuuskausi on ennen murrosikää.

    Aiheesta tuli joskus hyvä dokumentti YLEltä. Siinä otettiin ihan tavan ihmisiä kadulta ja testattiin heidän lihasominaisuuksia. Erään testatun kohdalla sanottiin, että olisi ollut rahkeet alle 10 sekunttiin satasella, jos olisi nuoruudessa harjoitellut. Oli sen verran "nopeat" lihakset.
     
  21. Lecavalier Jäsen

    Lainaus:
    Tottahan tuo on, että monesti nopeaksi synnytään ja mitään McDavidia ei Laineesta saa tekemälläkään.

    Kuitenkin räjähtävyyttä pystyy hankkimaan lisää harjoittelulla. Jos katsoo Barkovia ja Granlundia nyt ja vertaa heidän liikettään ensimmäisiin kausiin NHL:ssa, niin paljon ovat menneet eteenpäin. Toki tuossa vaikuttaa myös luistelutekniikan hiominen, mutta selvästi myös raakaa nopeutta saivat lisää.
     
  22. Numero66 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    NHL, Kärpät
    Omia huomioita eilisestä pelistä sekalaisessa järjestyksessä:
    - verkkaisen näköistä liikettä, mutta polkaisi muutaman kerran erittäin hyvin takakarvaukseen
    - erittäin lyhyitä vaihtoja (turhautuminen, kuntokuuri vai mikä?)
    - hakeutui ainakin pari kertaa vapaaksi keskelle hyvälle laukauspaikalle, mutta ketjukaverit laittoi kiekon laidan läheltä rumpuun sen sijaan että olisivat yrittäneet syöttöä
    - Laineen ketju ei tainnut montaa rumpukiekkoa voittaa takaisin omille...

    Kaiken kaikkiaan tuskaisen näköistä on Laineen peli ja tuthautuminen paistaa melko selvästi pelaamisesta läpi.
     
  23. Isäntä Jäsen

    Lainaus:
    Minä olen nyt vähän hämmästynyt, koska Dylan Strome on viimeiseen neljään peliin iskenyt tehot 2+7=9. Yksi syöttöpiste ylivoimalla, loput tasakentällisin. Noissa neljässä pelissä Strome ja Kane ovat olleet tasakentällisin jäällä yhteensä 5:03. Tuona aikana kumpaankaan päähän ei ole tehty yhtään maalia. Ilman Kanea Strome on pelannut tasakentällisin noissa peleissä 45:31, tehoja noilla minuuteilla siis 2+6=8. Ollut tehoilla jokaisessa kahdeksassa maalissa, jotka Blackhawks on tehnyt hänen ollessaan tasakentällisin jäällä. Vastustajat ovat toki olleet heikommasta päästä, mutta kai tuo silti NHL-tasoksi lasketaan? Ja onhan DeBrincat ihan hyvä pelaaja, mutten nyt todelliseksi huipuksi ja kiekonpitäjäksi kutsuisi. Tämän sain selville tuolta samasta naturalstatrickista. Toki tiesin tämän katsomalla noista neljästä pelistä kaksi ja kahdesta muusta highlightit. Siksi asiaa ihmettelinkin. Viimeiset 9 peliähän Strome on ollut liekeissä takoen 4+12=15, joista ylivoimalla 1+4. Tasakentällisin jääaikaa Kanen kanssa noissa peleissä 33:10 ja ilman 84:46. Chicagoon siirryttyäänhän Strome kyllä pelasi paljon Kanen kanssa, mutta on nimeonmaan osoittanut nyt pärjäävänsä hyvin ilmankin ja valmennus on saanut koottua vaarallisen kakkosketjun hänen ympärilleen. Toki vastakkainpeluutukset voivat olla myös helpompia ilman Kanea. Sitä nyt en jaksa tarkistaa.

    Jos nyt Patesta pitäisi jotain sanoa, niin edelleen on ikävä sitä tulokaskautta kun Laine oli vielä hyvä pelaamaan jääkiekkoa. Tai siis pelasi sitä sillä tavalla kuin minä hänen haluaisin pelaavan.
     
    Noppa10, V-G-, Aapee79 ja yksi muu tykkäävät tästä.
  24. Lecavalier Jäsen

    Lainaus:
    Surullista ja huolestuttavaa, mutta totta tuo on. 18-vuotias Patrik Laine oli parempi jääkiekkoilija kuin tämän hetkinen Laine. Pelistä puuttuu kokonaan ne rohkeat haastot, mitä silloin näkyi ja ratkaisuhalukkuus loistaa poissaolollaan. Toivotaan kurssin vielä kääntyvän. Kuitenkaan pelkällä Fortnitella se ei tule kääntymään, vaan töitä on oikeasti paiskottava ja palava halu kehittyä täytyy löytyä.
     
  25. bebeto Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tappara, Ylöjärven Ryhti
    Lainaus:
    Nyt olisi hyvä muistaa että Patelta ei vaadittu oikeastaan mitään tulokaskaudella vaan annettiin pelata vahvuuksillaan. Paul Maurice sanoi draftin jälkeisessä haastattelussa että Laine laitetaan pelaamaan hyvien ketjukavereiden kanssa ja katsotaan pystyykö hän tekemään NHL:ssa samaa kuin liigassa ja maajoukkueessa eli maaleja. Muistaakseni pystyi. Tämän hetken Laineesta paistaa jo kauas että hän välttelee virheitä ja ajattelee peliä puolustuksen kautta ja siksi tekeminen näyttää varovaiselta. Kyllä se vanha Pate sieltä vielä esiin putkahtaa, nyt on vain piilossa.

    edit. minusta on hieman huvittavaa kun moni kiekkotoimittajakin on sitä mieltä että Paten pitäisi mennä vääntämään kulmiin ja ajaa röyhkeästi maalille. Laine pelaa hyökkäysalueella juuri niin kuin valmennus haluaa eli pyrkii hakeutumaan vetopaikoille, Mauricen käyttämä termi on "quiet areas". Ketjukavereiden tehtävä on kaivaa kiekot kulmista ja päädystä ja toimittaa välinettä vetosektoriin. Tämä on tuon ketjun roolitus.
     
    Viimeksi muokattu: 11.02.2019 klo 14.56