Patrik Laine shoots, he scores! – suomalaisen supertähden ura NHL:ssä

  • 4 663 148
  • 17 029

Isäntä

Jäsen
Strome pelaa Kanen kanssa, eikä todellakaan ole ”ansainnut” aikaisemmilla otteillaan tuollaista paikkaa. Jotkut valmentajat vain uskovat siihen, että erityistaitoja omaavat nuoret kaverit kannattaa laittaa nimenomaan paikkaan missä heille annetaan mahdollisimman hyvät onnistumisen edellytykset. Jos Strome oltaisiin laitettu pelaamaan Mauricen tyylillä ilman todellista huipputaitoista kaveria vierellä, voin vannoa ja vakuuttaa, että suhteellisen hiljaista olisi ollut Stromellakin. Itse asiassa siinä aika lailla Laineen kaltainen pelaaja, että taitoja sinänsä löytyy, mutta suuri ongelma on ollut nimenomaan heikko lähtönopeus ja vaikeudet nopeatempoisessa stop and go-pelissä. Kumpikaan ei pärjää NHL-tasolla tällä hetkellä jos ei saa vierelleen ainakin yhtä todellista huippupelaaja, joka pystyy pitämään kiekkoa ja kuitenkin pelaamaan tarvittaessa myös nopeaa give and go-peliä.
Minä olen nyt vähän hämmästynyt, koska Dylan Strome on viimeiseen neljään peliin iskenyt tehot 2+7=9. Yksi syöttöpiste ylivoimalla, loput tasakentällisin. Noissa neljässä pelissä Strome ja Kane ovat olleet tasakentällisin jäällä yhteensä 5:03. Tuona aikana kumpaankaan päähän ei ole tehty yhtään maalia. Ilman Kanea Strome on pelannut tasakentällisin noissa peleissä 45:31, tehoja noilla minuuteilla siis 2+6=8. Ollut tehoilla jokaisessa kahdeksassa maalissa, jotka Blackhawks on tehnyt hänen ollessaan tasakentällisin jäällä. Vastustajat ovat toki olleet heikommasta päästä, mutta kai tuo silti NHL-tasoksi lasketaan? Ja onhan DeBrincat ihan hyvä pelaaja, mutten nyt todelliseksi huipuksi ja kiekonpitäjäksi kutsuisi. Tämän sain selville tuolta samasta naturalstatrickista. Toki tiesin tämän katsomalla noista neljästä pelistä kaksi ja kahdesta muusta highlightit. Siksi asiaa ihmettelinkin. Viimeiset 9 peliähän Strome on ollut liekeissä takoen 4+12=15, joista ylivoimalla 1+4. Tasakentällisin jääaikaa Kanen kanssa noissa peleissä 33:10 ja ilman 84:46. Chicagoon siirryttyäänhän Strome kyllä pelasi paljon Kanen kanssa, mutta on nimeonmaan osoittanut nyt pärjäävänsä hyvin ilmankin ja valmennus on saanut koottua vaarallisen kakkosketjun hänen ympärilleen. Toki vastakkainpeluutukset voivat olla myös helpompia ilman Kanea. Sitä nyt en jaksa tarkistaa.

Jos nyt Patesta pitäisi jotain sanoa, niin edelleen on ikävä sitä tulokaskautta kun Laine oli vielä hyvä pelaamaan jääkiekkoa. Tai siis pelasi sitä sillä tavalla kuin minä hänen haluaisin pelaavan.
 
Jos nyt Patesta pitäisi jotain sanoa, niin edelleen on ikävä sitä tulokaskautta kun Laine oli vielä hyvä pelaamaan jääkiekkoa. Tai siis pelasi sitä sillä tavalla kuin minä hänen haluaisin pelaavan.
Surullista ja huolestuttavaa, mutta totta tuo on. 18-vuotias Patrik Laine oli parempi jääkiekkoilija kuin tämän hetkinen Laine. Pelistä puuttuu kokonaan ne rohkeat haastot, mitä silloin näkyi ja ratkaisuhalukkuus loistaa poissaolollaan. Toivotaan kurssin vielä kääntyvän. Kuitenkaan pelkällä Fortnitella se ei tule kääntymään, vaan töitä on oikeasti paiskottava ja palava halu kehittyä täytyy löytyä.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti

Nyt olisi hyvä muistaa että Patelta ei vaadittu oikeastaan mitään tulokaskaudella vaan annettiin pelata vahvuuksillaan. Paul Maurice sanoi draftin jälkeisessä haastattelussa että Laine laitetaan pelaamaan hyvien ketjukavereiden kanssa ja katsotaan pystyykö hän tekemään NHL:ssa samaa kuin liigassa ja maajoukkueessa eli maaleja. Muistaakseni pystyi. Tämän hetken Laineesta paistaa jo kauas että hän välttelee virheitä ja ajattelee peliä puolustuksen kautta ja siksi tekeminen näyttää varovaiselta. Kyllä se vanha Pate sieltä vielä esiin putkahtaa, nyt on vain piilossa.

edit. minusta on hieman huvittavaa kun moni kiekkotoimittajakin on sitä mieltä että Paten pitäisi mennä vääntämään kulmiin ja ajaa röyhkeästi maalille. Laine pelaa hyökkäysalueella juuri niin kuin valmennus haluaa eli pyrkii hakeutumaan vetopaikoille, Mauricen käyttämä termi on "quiet areas". Ketjukavereiden tehtävä on kaivaa kiekot kulmista ja päädystä ja toimittaa välinettä vetosektoriin. Tämä on tuon ketjun roolitus.
 
Viimeksi muokattu:

MadSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Habs
Laine pelaa hyökkäysalueella juuri niin kuin valmennus haluaa eli pyrkii hakeutumaan vetopaikoille, Mauricen käyttämä termi on "quiet areas". Ketjukavereiden tehtävä on kaivaa kiekot kulmista ja päädystä ja toimittaa välinettä vetosektoriin. Tämä on tuon ketjun roolitus.
Kaikkien yllätykseksi tullaan taas siihen, että ilmeisesti ketjukaverit ovat epäonnistuneet tehtävässään.
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Kaikkien yllätykseksi tullaan taas siihen, että ilmeisesti ketjukaverit ovat epäonnistuneet tehtävässään.

No tämä nyt on ihan absurdia ajatus, että kaksi pelaajaa pystyisi voittamaan kulmarallit yhden kelluessa alempana maila pystyssä. Vaatii vähintään kaksi Foppaa samaan kenttään! Siltikin Laineelle tulee paljon tilanteita, jossa saa kiekon lapaansa laidan lähellä, ja ei tekeminen ole mennyt eteenpäin yhtään NHL-vuosien aikana. Sama miekkailu seisovin jaloin nähdään melkein joka kerta, vaikka tuolla rungolla ja ulottuvuudella kiekon suojaamiseen on kaikki eväät olemassa. Toki tähän liittyy myös se puute, että Pate ei saa jalkoja liikkeelle kiekollisena hyökkäysalueella.

Samaten Laineen yksi näkyvimmistä puutteista on karvaustilanteiden puutteellinen tunnistaminen. Kiekonriistoja ei kertakaikkiaan saada hyökkäysalueella, kun Pate ensin reagoi hitaasti ja tämän jälkeen kääntyminen luistimilla on luokkaa öljytankkeri. Mikään ei ole joukkuepelissä turhauttavampaa kuin vastustajan paineistaminen onnistuneesti, ja tilanteen menettäminen siihen, että yksi kaveri ei hoida omaa tonttiaan! Kasvaa molo otsaan ketjukavereilla.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Kaikkien yllätykseksi tullaan taas siihen, että ilmeisesti ketjukaverit ovat epäonnistuneet tehtävässään.

Kaikkien yllätykseksi sinulla ei ole mitään annettavaa tähänkään ketjuun. Mutta mikä stten lasketaan epäonnistumiseksi, onhan Patella paikkoja ollut varsinkin ylivoimalla mutta ei vain ole uponnut. Kannattaa ihan oikeasti katsella ja kuunnella noita Mauricen haastatteluja niin ymmärtää miten hän haluaa tuon ketjun pelaavan eikä vain tulla mukahassuttelemaan tänne.
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Kannattaa ihan oikeasti katsella ja kuunnella noita Mauricen haastatteluja niin ymmärtää miten hän haluaa tuon ketjun pelaavan eikä vain tulla mukahassuttelemaan tänne.

Mauricen jutuissa on vastuu kuulijalla. Ei oikein pysty vakavissaan ottamaan miehen juttuja power forward -kehityksestä, kun Laineen pelityylissä ei aiemmin ole ollut juurikaan tähän viittaavaa. Tulee mieleen lähinnä Milan Lucic tai Rick Nash - pelaajatyyppejä, jotka eivät enää pärjää NHL:n vauhdissa.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Mauricen jutuissa on vastuu kuulijalla. Ei oikein pysty vakavissaan ottamaan miehen juttuja power forward -kehityksestä, kun Laineen pelityylissä ei aiemmin ole ollut juurikaan tähän viittaavaa. Tulee mieleen lähinnä Milan Lucic tai Rick Nash - pelaajatyyppejä, jotka eivät enää pärjää NHL:n vauhdissa.

Patrik Laine's Historic 5 Goal Game vs Blues + Interviews (Nov. 24, 2018) (CBC)

Katso tämä kooste tuosta viiden maalin ottelusta, kolme viidestä maalista syntyy juuri siten kuin tuon ketjun halutaan pelaavan. Little ja Connor voittavat päätypelin ja toimittavat kiekkoa vetosektoriin. Ei tuolla mitään Foppia tarvita, riittää kuin voittaa oman yksykkösensä. Helppoa kuin miljoonan taalan voittaminen. Tuo kilpailu on muuten ollut käynnissä yli 20 vuotta ja nyt napsahti ensimmäisen kerran.
 
chris

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
edit. minusta on hieman huvittavaa kun moni kiekkotoimittajakin on sitä mieltä että Paten pitäisi mennä vääntämään kulmiin ja ajaa röyhkeästi maalille. Laine pelaa hyökkäysalueella juuri niin kuin valmennus haluaa eli pyrkii hakeutumaan vetopaikoille, Mauricen käyttämä termi on "quiet areas". Ketjukavereiden tehtävä on kaivaa kiekot kulmista ja päädystä ja toimittaa välinettä vetosektoriin. Tämä on tuon ketjun roolitus.
Missä tämä ketjun roolitus/pelitapa on selitetty? Kuulostaa kovin erikoiselta roolitukselta, että kaksi pelaajaa joutuu alivoimaisena hyökkäyspäässä kaivamaan kiekkoa omille, kun yhden tehtävä on ainoastaan pysyä pelin ulkopuolella ja odottaa, että kaksi muuta saavat kaivettua kiekon ja syötettyä paikallaan seisovalle laukojalle. Sattumalta tuollainenkin voi toimia, mutta vaikea uskoa että nuo kaksi pelaajaa pystyisivät jatkuvasti voittamaan alivoimaisena kamppailut hyökkäyspäässä, jotta siitä voisi pysyvää pelitapaa rakentaa.
 
Maurice on monessa haastattelussa selittänyt miten haluaa Laineen hakeutuvan hyökkäysalueella juuri noille quiet areas:eille joista maaleja tehdään. Katso tuosta yläpuolelta tuo kooste viiden maalin Blues-matsista, kolme niistä syntyy juuri tuon päätypelaamisen kautta. Miten sinä roolittaisit sellaisen ketjun jossa on yksi parhaista laukojista ja maalintekijöistä? Laittaisitko hänet kulmiin kaivamaan kiekkoja? Miten kauan luulet Paten olevan pelaavassa kokoonpanossa jos hän pelitavan vastaisesti kaartelisi p-pisteiden välissä syöttöä haistellen illasta toiseen vaikka valmennus haluaa hänet kulmiin möyrimään?
 
Jippo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Patrik Laine's Historic 5 Goal Game vs Blues + Interviews (Nov. 24, 2018) (CBC)

Katso tämä kooste tuosta viiden maalin ottelusta, kolme viidestä maalista syntyy juuri siten kuin tuon ketjun halutaan pelaavan. Little ja Connor voittavat päätypelin ja toimittavat kiekkoa vetosektoriin. Ei tuolla mitään Foppia tarvita, riittää kuin voittaa oman yksykkösensä. Helppoa kuin miljoonan taalan voittaminen. Tuo kilpailu on muuten ollut käynnissä yli 20 vuotta ja nyt napsahti ensimmäisen kerran.

Olin näitä samoja maaleja just tulossa muistelemaan. Blues oli sysipaska tuossa matsissa, mutta tuo pelitapakin toimi kerrankin. Laittaisin ison sulan siitä Connorille, jonka kanssa Laineella on muutenkin enemmän kemiaa kuin monen muun Jets-hyökkääjän. Ehlersin poissaollessa Kyle toki on järkevää pitää ykkösessä.

Mut ehdottomasti dumppaus ja riisto -pelissä Laineen optimaalinen rooli on lukea syöttölinjoja peittoon ja heti irtokiekon tullessa hakeutua vapaaksi. Ei siinä mitään. Kokonaan toinen asia on se, että toimiiko toi pelitapa enää ylipäätään. Kaikki NHL-pakit alkaa olla hyviä liikkumaan ja antamaan ekan syötön omista. Laineesta saisi irti paljon enemmän, jos Jets pääsisi keskialueen yli nopeasti kiekollisena.

Toinen asia: Kannattaisikohan Laineen kokeilla vähän lyhyemmällä mailalla tovi. Veto ei lähtisi niin hyvin, mutta eiköhän taito riitä silti sillä sektorilla. Lyhyempi maila voisi auttaa laidoissa ja ahtaissa paikoissa, nyt häviää kaksinkamppailut järjestäen.
 
TrafficIsland

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jos nyt Patesta pitäisi jotain sanoa, niin edelleen on ikävä sitä tulokaskautta kun Laine oli vielä hyvä pelaamaan jääkiekkoa. Tai siis pelasi sitä sillä tavalla kuin minä hänen haluaisin pelaavan.

Tismalleen näin. Laine tuntuu nyt yv-pelotetta ja laukausta lukuunottamatta aivan eri pelaajalta kuin pari vuotta sitten. Tämä YouTube-klippi MM-kisoista 2016 on varmaan tänne linkitetty jo monesti aiemmin, mutta en jaksa olla ihmettelemättä noita mahtavia suorituksia ja valovuoden eroa tämän päivän Pateen: luistelu kulkee, karvauspeli maistuu, syötöt napsuvat hienosti omille, peli-ilo ja luovuus kukoistaa. Ja ottelussa vielä tuli kiikaritehot.
 
HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Kuitenkin räjähtävyyttä pystyy hankkimaan lisää harjoittelulla. Jos katsoo Barkovia ja Granlundia nyt ja vertaa heidän liikettään ensimmäisiin kausiin NHL:ssa, niin paljon ovat menneet eteenpäin.

En omaa noin harjaantunutta silmää, että osaisin nähdä Barkovin liikkeessä edistystä. MG oli melko hintelä tapaus siirtyessään Minnesotaan. Järkevällä lihaskuurilla saa lisää jerkkua potkuihin. Se kuitenkin vaatii sen, että siellä on nopeusominaisuuksia pohjalla.

Pateen: luistelu kulkee, karvauspeli maistuu, syötöt napsuvat hienosti omille, peli-ilo ja luovuus kukoistaa.

Isompi kenttä ja huonommat vastustajat. MM-jäitä dominoivia pelaajia on KHL väärällään.
 
MadSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Habs
En omaa noin harjaantunutta silmää, että osaisin nähdä Barkovin liikkeessä edistystä. MG oli melko hintelä tapaus siirtyessään Minnesotaan. Järkevällä lihaskuurilla saa lisää jerkkua potkuihin. Se kuitenkin vaatii sen, että siellä on nopeusominaisuuksia pohjalla.
Kyllähän Barkov otti taannoin ihan selkeän harppauksen terän käytön kanssa. Nykyään liike on isoksi mieheksi Scheifelemäisen sulavaa. Laine keikkuu edelleen miten sattuu tuon "vipuvarsi-luistelunsa" kanssa. Mikä on täysin käsittämätöntä.
 
Vatso

Jäsen
Isompi kenttä ja huonommat vastustajat. MM-jäitä dominoivia pelaajia on KHL väärällään.

Kyllähän esimerkiksi tuo eilinen Buffalon porukka oli tosiaan ihan eri planeetalta kuin Kanada 2016 MM-höntsissä. Ja jos ei muuten niin Kanukit olivat kuitenkin tuolla vain bilereissulla ja eivät pelanneet tosissaan.

Tuon videon Laine ja tämän kauden Laine ovat kuin eri planeetalta ja itse ainakaan en ymmärrä mitä tässä välissä on tapahtunut. Tällä kaudella Laineella ei ole enää mitään muuta kuin laukaus ja sekään ei enää tunnu toimivan, kun kaikki liike puuttuu täysin.
 
myhyjukka

Ehkä se on osittain rautalan pitkän kaavan kesätreeni ohjelma ja Laine ei vieläkään osaa käyttää kerrytettyä lihasmassaansa riittävän hyvin. Toki vähän ihmeellistä että liike tuntuu olevan viime kauttakin huonommalla tasolla kun eikö se pudottanut aika reilusti painoa kesän aikana. Eikä kyse ole pelkästään liikkeestä vaan tuntuu että kiekon käsittely ja pelin prosessoiminen on mennyt tasaisesti hitaammaksi viimeisen parin kauden aikana.
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Toki vähän ihmeellistä että liike tuntuu olevan viime kauttakin huonommalla tasolla kun eikö se pudottanut aika reilusti painoa kesän aikana. Eikä kyse ole pelkästään liikkeestä vaan tuntuu että kiekon käsittely ja pelin prosessoiminen on mennyt tasaisesti hitaammaksi viimeisen parin kauden aikana.

Jotenkin tuli mieleen, että onko Patu jatkuvasti pienissä myssyissä?

Legalizing Recreational Marijuana, Canada Begins a National Experiment

Nimimerkille @bebeto vastaan tässä sen verran, että en kyennyt vastaamaan, kun en ymmärtänyt, että miten yhden pelin esimerkki (ei kyllä kolmea maalia löytynyt) muuttaa koko kauden perseilyn? Kuulemma helppo homma vielä painia kahdella miehellä päädyssä kaikki pelit.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eikä kyse ole pelkästään liikkeestä vaan tuntuu että kiekon käsittely ja pelin prosessoiminen on mennyt tasaisesti hitaammaksi viimeisen parin kauden aikana.

Ehkä joku diagnosoimaton rappeutumissairaus, ja ura päättyy tähän kauteen?

Paljon on tässä ketjussa jauhettu samojakin asioita, mutta tätä ei ole taidettu vielä spekuloida ollenkaan.
 
Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Jotenkin tuli mieleen, että onko Patu jatkuvasti pienissä myssyissä?

Legalizing Recreational Marijuana, Canada Begins a National Experiment

Nimimerkille @bebeto vastaan tässä sen verran, että en kyennyt vastaamaan, kun en ymmärtänyt, että miten yhden pelin esimerkki (ei kyllä kolmea maalia löytynyt) muuttaa koko kauden perseilyn? Kuulemma helppo homma vielä painia kahdella miehellä päädyssä kaikki pelit.
Joka sivulle löydetään uusi syy. Ai jummi. Pate on pilvessä, pelikoukussa, sillä on parisuhdeongelmia eikä sillä edes seiso. Se nukkuu liian vähän eikä syö eikä treenaa.... huhhuh.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Jotenkin tuli mieleen, että onko Patu jatkuvasti pienissä myssyissä?

Legalizing Recreational Marijuana, Canada Begins a National Experiment

Nimimerkille @bebeto vastaan tässä sen verran, että en kyennyt vastaamaan, kun en ymmärtänyt, että miten yhden pelin esimerkki (ei kyllä kolmea maalia löytynyt) muuttaa koko kauden perseilyn? Kuulemma helppo homma vielä painia kahdella miehellä päädyssä kaikki pelit.

Kyse oli pelitavasta kun jotkut täällä ovat sitä mieltä että Pate se vaan kaartelee pelin ulkopuolella kun muut painavat hommia niska limassa. Maurice haluaa ketju pelaavan juuri noin eli Little ja Connor/Roslovic kaivavat kiekkoja vetosektoriin ja Pate latoo limppua uuniin, mikä tuossa on niin vaikeaa ymmärtää? 18 maalia marraskuussa on ilmeisesti synonyymi koko kauden perseilylle. Minusta tuntuu että monella tänne kirjoittelevalla on melko köykäinen ymmärrys lajista nimeltä jääkiekko. Maurice ei ole huolissaan maalimääristä vaan nyt laitetaan kiekotonta pelaamista kuntoon. PoMo on monessa haastattelussa todennut että Laineen 5vs5 pelaaminen on valovuoden edellä tulokaskautta. Minulla ei ole mitään syytä epäillä hänen asiantuntemustaan, toisin kuin joidenkin tänne kirjoittelevien nimimerkkien.
 
metsuri1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carolina Hurricanes

No joo mutta tuon kaltaisissa kommenteissa on aina myös vähän semmoista makua että kun poika pelaa muuten päin peetä niin sanotaan vaikka jotain positiivista 5vs5 pelistä niin ei ihan pelkäksi negaksi mene.
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Kyse oli pelitavasta kun jotkut täällä ovat sitä mieltä että Pate se vaan kaartelee pelin ulkopuolella kun muut painavat hommia niska limassa.

Ei tarvitse painaa hommia niska limassa ja koohottaa. Riittää, että on oikea-aikainen jne.. Laineelta ei löydy raatamista eikä oikea-aikaisuutta.

Maurice haluaa ketju pelaavan juuri noin eli Little ja Connor/Roslovic kaivavat kiekkoja vetosektoriin ja Pate latoo limppua uuniin, mikä tuossa on niin vaikeaa ymmärtää? 18 maalia marraskuussa on ilmeisesti synonyymi koko kauden perseilylle.

Sokeakin näkee ilman keppiä, että kentällinen ei pysty pitämään painetta vastustajan päässä juuri lainkaan. Yksiulotteisten pelaajien aika on ollutta ja mennyttä NHL:ssä, toki Laineen erityisosaamista kannattaa hyödyntää, mutta silti kentällisen laita/kulmapeli ei kahdella hyökkääjällä toimi. Maurice puhuu mitä puhuu, ei pelaajia yleensä heitetä bussin alle.

Laineella on koko kaudella 14 maalia tasakentin, joten en tiedä, että mistä 18 maalista puhut.

Minusta tuntuu että monella tänne kirjoittelevalla on melko köykäinen ymmärrys lajista nimeltä jääkiekko. Maurice ei ole huolissaan maalimääristä vaan nyt laitetaan kiekotonta pelaamista kuntoon. PoMo on monessa haastattelussa todennut että Laineen 5vs5 pelaaminen on valovuoden edellä tulokaskautta. Minulla ei ole mitään syytä epäillä hänen asiantuntemustaan, toisin kuin joidenkin tänne kirjoittelevien nimimerkkien.

Laineen pelaaminen ei tosiaan ole hääviä kiekottomana tai kiekollisena tasakentin. Olkoonkin sitten vaikka valovuoden edellä tulokaskautta. Tätä asiaa ei maalien tuleminen tai tulemattomuus muuta. Jotain on pahasti vialla, kun katsoo miten flegmaattista ja hidasta tekeminen kentällä on. Olkoon sitten fyysistä, henkistä tai molempien yhdistelmä. Olin itse erittäin odottavalla kannalla ennen kauden alkua, kun oli juttua slim-Patesta. Odotin, että nyt sitä liikettä on saatu parannettua, mutta ei sinne päinkään. Olen myös edelleen sitä mieltä, että voiman hankinnan kassa pitää olla erittäin varovainen, kun voiman puute ei ole juuri kenenkään menestystä NHL:ssä rajoittanut, mutta puutteet liikkumisessa ja luistelussa tulee monella vastaan.

Oma fiilikseni on se, että tällä kaudella ei pelilliselle ilmeelle mitään ihmeitä enää tapahdu, vaikka maaliputkia voidaan vielä nähdä. Kauden jälkeen on aika iso mietinnän paikka, jos mikään fyysinen vaiva ei ole näiden esitysten takana.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Aika harvoin se "tila" loppujen lopuksi löytyy pelin ulkopuolella hissukseen hiihtämällä. Se syntyy koko kentällisen yhteispelillä, jossa jokainen hoitaa hommansa. Silloin saadaan hyökkäyksiä, joissa vastustajalla on sen verran kiirus, ettei ehdi Laineen perään katsoa koko ajan, ja "välejä" löytyy oikeaikaisilla ratkaisuilla.
 
Kummasti löytyi kahtena ekana kautena tilaa. Edelleen väitän, että Paten tiltti on henkisellä puolella. Marraskuussa nähtiin, että kyllä se edelleen osaa laittaa kiekon pussiin.
 
Esteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️
Kyse oli pelitavasta kun jotkut täällä ovat sitä mieltä että Pate se vaan kaartelee pelin ulkopuolella kun muut painavat hommia niska limassa. Maurice haluaa ketju pelaavan juuri noin eli Little ja Connor/Roslovic kaivavat kiekkoja vetosektoriin ja Pate latoo limppua uuniin, mikä tuossa on niin vaikeaa ymmärtää? 18 maalia marraskuussa on ilmeisesti synonyymi koko kauden perseilylle. Minusta tuntuu että monella tänne kirjoittelevalla on melko köykäinen ymmärrys lajista nimeltä jääkiekko. Maurice ei ole huolissaan maalimääristä vaan nyt laitetaan kiekotonta pelaamista kuntoon. PoMo on monessa haastattelussa todennut että Laineen 5vs5 pelaaminen on valovuoden edellä tulokaskautta. Minulla ei ole mitään syytä epäillä hänen asiantuntemustaan, toisin kuin joidenkin tänne kirjoittelevien nimimerkkien.

Tosi rakentavaa aloittaa keskustelu sanomalla, että eriävän mielipiteen esittävillä tänne kirjoittavilla "on melko köykäinen ymmärrys lajista nimeltä jääkiekko".

Se nyt vaan on silleen veli Bebeto, että aika monet täällä katselevat Patrik Laineen pelaamista ja osaavat näkemäänsä myös hieman analysoida. Jääkiekkoa on pelattu jo sen verran kauan, että on turha kuvitella, ettei Laineella olisi ollut edeltäjää. Tähdenlentoja on nähty myös ennen. Taiteilijoita, jotka eivät vaan saa kerran levinnyttä ja eri tekijöistä koostuvaa palapeliä uudelleen pakettiin.

Toivottavasti Patrik Laine nousee tästä suosta, mutta hän ei olisi lajinsa ensimmäinen edustaja, joka ei nouse.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös