Minä asuin vuodet 2010-2013 opiskelijasoluasunnossa kahden kämppiksen kanssa. Alkuunhan homma lähti varsin mukavasti käyntiin, kun paikalla ei ollut ketään ja sain nautiskella ruhtinaallisista tiloista ihan yksikseni. Paikalle tullessani oli tämä ensimmäisen kerroksen huoneiston takaovi auki ja pihalla kunnon pakkanen, kämppiksiähän ei koko kuukauteen näkynyt.
Eräänä päivänä sitten toinen heistä saapui paikalla. Pitkä, hiljainen ja jokseenkin erikoinen tapaus, jolla oli ajoittain ongelmia olla hiljaa. Päästeli siis pakonomaisia karjahduksia sillointällöin huoneestaan, mutta tähänhän tottui nopeasti. Kaveri käytti aikaansa paljon kokkaillessa mitä eksoottisempia kasvisruokia. Tämä ihminen asui kanssani saman katon alla miltein koko omankin vuokralaisaikani.
Toinen oli kova TPS-fani. Ken ties vaikka vaikuttaisi tälläkin palstalla, eipä me juuri lätkästä koskaan puhuttu, kun oli se tepsin mestaruusvuosi ja kaikki. Oikeasti me ei kai vaan tultu toimeen. Käytin hänen kattilaansa, kun muutin huoneistoon ja hän ehti tulla paikalle, ennenkuin olin tiskannut sen. Luotto oli siis jo menetetty, ennenkuin alkoikaan. Tämä kaveri ruukasi myös tulla huomauttamaan, jos katselin tv:tä tai pelasin konsoleita hiljaisuusaikojen jälkeen.
Kun TPS-mies sitten valmistui ja muutti kaikessa hiljaisuudessa mitään ilmoittamatta pois, saapui hänen tilalleen kerran jos toisenkin heppu, joka ei sitä kuukautta pidempään kestänyt asua siellä. Olivat siis arvatenkin näitä, jotka nyt ovat vain pikavisiitillä alunperinkin ja etsivät oikeaa asuntoa kaupungista. Näistä kavereista nyt ei paljon mieleen jäänyt. Heidän jälkeensä kuitenkin sain nauttia erään rantaruotsalaisen seurasta, joka oli itselle oikein mieluista aikaa. Oltiin samalla aaltopituudella, tehtiin asioita yhdessä ja pidettiin vapaa-ajat hauskaa. Tällöin kasvissafkaajalla alkoi kasvaa myyrä otsaan, kun meidän hauskanpito meni ajoittain jopa ylikin. Kyseinen kaveri sittemmin sai paremman asuntotarjouksen ja muutti omiensa joukkoon suomenruotsalaisille tarkoitetulle opiskelija-alueelle. Siellä oli kuulemma juuri valmistunut jokin uusi kerrostalo.
Tässä välin asunnossa asui kesän eräs lahtelainen opiskelijapoika, joka oli tullut tekemään duunia Helsinkiin. Lähti aina kuudelta reippaana työmaalle kun meikäläinen eli työttömän villejä öitä. Illalla saapui sitten kahdeksalta kotiin ja paineli pehkuihin. Kerran juteltiin kunnolla. Käytiin silloin muistaakseni ihan kapakassa asti. Heppuhan ei siis viettänyt viikonloppuja koskaan kämpillä, vaan suuntasi ne viettämään aina kotikaupunkiinsa.
Viime vuoden alussa sainkin vielä kohdata uudet kämppikset. Sisään astui rento, musikaalinen rumpujen soittelijan ja Moskovan junalla tullut takkutukka. Siinä missä muusikon kanssa istuttiin päivät pitkät vaan tupakoimassa, hääräsi venäläinen omia juttujaan milloin aloittelevana kitaristina ja milloin hänellä oli kukakin nainen huoneessaan. Aika luisti nopeasti ja kaikki tuli hyvin toimeen. Evgeni oli myös ensimmäinen kämppikseni, jonka kanssa oli syntynyt pienimuotoinen kielimuuri. Ehkä siksi meillä sujuikin kaikki niin mukavasti. Oli myös kova poika leipomaan ja silloin pääsi itsekin aina maistelemaan herkkuja.
Viime vuoden huhtikuussa se herkku sitten loppui. 3v 4kk soluelämää ja melkoista hurlumheitä. Solussa tuntuu pärjäävän sitä paremmin, mitä vähemmän itse ottaa asioista stressiä, koettaa pysytellä erossa ongelmista kämppisten kanssa ja keskittyy omiin asioihin. Paljon on toki tuurista kiinni, millaista porukkaa seinien toisellepuolelle tulee ja miten niitä käsittelee. Soluelämä oli antoisaa, mutta todenteolla en nyttemmin kyllä enää vastaavaan sirkukseen haluaisi lähteä. Itseasiassa muutan ensi kuussa 40m^2 opiskelijayksiöön, isoin kämppä missä olen koskaan asunut.
