Minulle laittoi eilen illalla viestiä hyvä ystävä, biologian, maantidon, kemian, fysiikan ja matematiikan opettaja hyvässä helsinkiläisessä yläkoulussa. Heillä on nyt uusi ilmiö: vanhemmat vaativat ysiluokan päättöarvosanan oikaisua, kun ei tullut mieleinen numero. Ei siinä mitään, ystäväni on nyt koulun päättymisen jälkeen tehnyt neljä vastinetta oikaisuvaatimuksiin, kolmen eri oppilaan arvosanoissa. Näistä oppilaista yksi tarvitsisi "oikaisun" seitsemään arvosanaan, yksi viiteen ja yksi kolmeen. Eli siis ysiluokkalainen saa kauttaaltaan heikkoja arvosanoja ja vanhemmat uskovat, että vika on arvioinnissa??
Ystäväni on sellainen tunnollinen opettaja, joka ohjaa ja neuvoo, tukee ja turvaa. Järjestää retkiä ja vierailuja. Sanoi ihan mielellään perustelevansa arvosanat, kun kriteerit on opetussuunnitelmassa. Mutta kaksi näistä vanhemmista on lähtenyt uhkailulinjalle. Toiselta perheeltä oli jo ennen koulun päättymistä tullut viestiä, että oikeudessa tavataan, jos ei heidän lapsen taitoja ole oikein arvioitu. Toinen perhe lähestyy monikanavaisesti, viestiä on tullut päivittäin niin nuorelta kuin vanhemmilta, on soitettu kotiin (numero oli annettu luontoretken hätätilanteita varten) ja pyydetty ihan ihme selityksiä: miksi kerran ei lähetetty kotiin tietoa läksyistä, kun lapsi oli poissa, mitä oli tarkoitettu yhdellä joulukuun oppitunnilla, kun ope oli ärähtänyt "väärälle" oppilaalle työrauhasta jne.
Ei kyllä käy kateeksi opettajia. Pahoin pelkään, että tästä tulee vielä uusi normaali, kun vanhemmat ymmärtävät alkaa puolustaa lapsiensa "oikeuksia" ja vaatia oikaisuja. Sinänsä hyvä juttu, että mahdollisuus on olemassa, koska tuskin opettajatkaan virheettömiä ovat, mutta kyllä tuo jotenkin kohtuuttomalta kuulostaa.
Kaverini mietti vakavasti alan vaihtoa. Luonnontieteiden osaamisella olisi muitakin alavaihtoehtoja, joissa "asiakkaat" eivät tule linjoja pitkin kotiin.
Tästä tuli mieleeni, että kuinkakohan moni opettaja antaa jollekin lapselle paremman arvosanan kuin mitä oppilaan näytöt edellyttäisivät ihan siitä yksinkertaisesta syystä, etteivät jaksa tällaisia vanhempia? Aivan varmasti sellaisiakin opettajia löytyy. Enkä todellakaan syytä opettajia, vaikka epäreiluna sellaista arvostelua toki pidänkin. Mä ymmärrän kuitenkin sen, ettei kaikilla ihmisillä oikeudenmukaisuus tai omat voimavarat ja/tai kiinnostus muutenkaan riitä vääntämään vanhemmuutensa kanssa hukassa olevien ihmisten kanssa.
Tällaisia vanhempia odottaa tulevaisuudessa yllätys, ellei nuori itse ala jossain vaiheessa ”ylisuorittaa” ja kuro vanhempien odotuksia ja oletuksia umpeen. Surullista, että lapsi ei kelpaa sellaisena kuin oikeasti on, vaan aikuiset ovat määritelleet hyväksyttävän tason. Koulumenestys ei tietenkään eikä todellakaan määrittele ketään ihmisenä, vaikka moni niin tuntuu ajattelevankin. Koulumenestys voi mahdollisesti kertoa nuoren asenteesta oppimista ja opiskelua johtaan ja/tai halusta tehdä työtä, mutta nämäkään asiat eivät aina ole yksiselitteisen mustavalkoisia, koska monella on oppimisvaikeuksia, stressiä, koejännitystä, jne.
Näistä arvointikriteereistä mulla on omakohtainen kokemus viime lukuvuodelta. Lapseni oli ysillä ja sai yhdestä lukuaineesta joulutodistukseen 9, vaikka sai kokeesta 9+, tuntitestistä 10++ ja tutkielmasta 10. Todistusarvosana oli lapselleni jonkinlainen pettymys, koska moni luokkakaveri oli saanut 10, vaikka kaikki muut arvosanat olivat huonompia kuin lapsellani.
Tiedän, että lapseni on vilkas ja saattaa huumorimielessä sutkautella tunneilla. Hän ei ole mikään ilkeämielinen häirikkö, mutta saattaa tahtomattaan häiritä toisinaan oppitunteja, kun muut nauravat hänen jutuilleen. Tästä on kotona keskusteltu, mutta olen myös ajatellut, että niin kauan kuin opettajat eivät ota säännöllisesti yhteyttä, olkoot. Kolmen yläastevuoden aikana hän sai muistaakseni 3 Wilma-merkintää ”turhaa pulinaa tunnilla”, joten tuskin oli oikeasti mikään häirikkö. Anyway, itsekin vähän ihmettelin, miksi sai ysin eikä kymppiä ja kysyin, että voisikohan olla mahdollista, että on pulissut tunnilla. Ei kuulemma johtunut siitä, eikä kuulemma nykyisin ”huono käytös” saa vaikuttaa arvosanoihin. En tiedä, pitääkö paikkaansa, mutta mulle on selvää, että kyllähän se epävirallisesti arvosanaan voi vaikuttaa, koska asenne oppimista kohtaan ei ole ohan mintissä.
Minä lähestyin tätä arvosana-asiaa niin, että kehotin lastani itse kysymään opettajalta, miksi hän sai ysin eikä kymppiä. Ja kysymään lisäksi, että mitä hänen pitäisi tehdä, jotta kevättodistukseen voisi kympin saada. Epäilin myös, että ysi oli opettajan keino pitää lapseni fokus oikeissa asioissa ja yrittämään parhaansa loppuun asti. No, peruskoulun päättötodistuksessa ko. aineen arvosana oli kuin olikin 10. Olin vähän miettinyt, että jos ei olisi ollut, olisin ollut opettajaan yhteydessä ja kysynyt, miksi kymppiä ei tullut, mutta nyt siihen ei ollut tarvetta. Ja kysyminen olisi todellakin tarkoittanut kysymistä, ei uhkailua tai vääntämistä. Toisaalta, kun ko. arvosanalla ei ollut mitään vaikutusta haluttuun lukioon pääsemiseksi, olisin tod.näk. jättänyt asian sikseen, jos lapsi itse ei olisi ollut superpettynyt.
Itse uskon vakaasti siihen, että kumpikin lapsistani ovat saaneet sellaiset arvosanat kuin ovat ansainneetkin ja mielestäni todistusarvosanat ovat aina olleet linjassa koe- ja muiden näyttöjen arvosanoihin. Olen kohdannut paljon eri tyyppisiä opettajapersoonia, mutta nähdäkseni merkittävin tekijä on ollut heidän vaikutuksensa opetettavaan aineeseen nuoren näkökulmasta. Mutta sellaista on elämä. Persoonatekijät pitää opetella laittamaan sivuun, koska jos niiden antaa vaikuttaa liikaa, siitä kärsii eniten itse.
