Koen, että nyt kun olen ihan virassa (määräaikaisessa) oleva ammattikouluttautunut opettaja niin uskallan tähän ketjuun jo ensimmäisiä ajatuksia julkaista tästä alkaneesta uudesta työurasta. Jos et ole lukijatyyppi niin suosittelen voimakkaasti selektiivistä lukuotetta, koska tästä nyt tulee aika pitkä postaus. Selvää on sekin, että kirjoitan tätä enemmän ja vähemmän itselleni, koska olen todennut kirjoittamisen olevan hyvä tapa purkaa stressiä ja poistaa painetta sekä järjestellä omia ajatuksia.
Taustani
Olen joskus aikaisemmin jo kirjoittanut, että minusta oli tulla ikuisuusopiskelija, mutta vuosi 2021 muutti elämäni. Ongelmani opinnoissa oli pitkään näköalattomuus: monet asiat kiinnostivat, muttei meinannut löytyä sitä kulmaa, jolla siitä tekisi itselleen ammatin. Lähdin 2021 aktivoimaan opintojani uudestaan ja halusin täydentää maisteria kasvatustieteen perusopinnoilla. Hurahdin siihen ihan totaalisesti ja koin aina vain enemmän, että opettaminenhan se minun juttuni onkin ollut koko ajan.
Työelämää on ehtinyt kertyä melkoinen kasa: kahdeksan vuotta vähittäiskaupassa, seitsemän vuotta operaattorin asiakaspalvelussa. Vaikka urani on ollut "lineaarinen", koko ajan ollut sellainen fiilis, etteivät nuo kaksi ole ollenkaan minua tai en ainakaan jaksaisi koko elämääni sitä. Opettaminen tuntuu tällä hetkellä siltä, että palkka, työaika ja edut kohtaavat arvojeni kanssa ja nautin aidosti siitä oppilastyöstä, jota saan joka päivä tehdä.
Vanhan loppu, uuden alku, kesä 2023
Sain filosofian maisterin paperit sekä opettajan pedagogiset opinnot valmiiksi keväällä 2023. Pääaineeni on saksan kieli, sivuaineeni ruotsi ja tähän päälle tulee nälkävuoden pituinen lista erilaisia pienempiä kokonaisuuksia: 35 opintopistettä historiaa, 35 opintopistettä kauppatieteitä. Työelämäkelpoinen tutkintoni ei vieläkään ole, sillä tällä yhdistelmällä ei oikeastaan aukea juurikaan niitä opettajan töitä, joita ensisijaisesti haluan tehdä. Päätin kuitenkin keväällä, että jatkan aiemmassa työssäni kesän ja takaraja on lokakuun loppu. Halusin syventyä ja siirtyä uudelle alalle mahdollisimman nopeasti: saada oikeaa opetuskokemusta. Ensisijainen suunnitelmani oli lähteä sijaisuuksien kautta Pirkanmaan valloitukseen, samalla minulla oli vakaa aikomus vielä edistää puuttuvia opintoja ruotsista ja historiasta.
Kesäkuussa laitoin ilman sen ihmeempää suunnitelmaa hakemuksia erilaisiin opettajan pesteihin ja huomasin aika nopeasti, että opettajista ei ollut Pirkanmaalla pulaa. Ei ainakaan sellaisista, jotka sattuisivat koskemaan omaa aineyhdistelmääni. Hain kahta eri pestiä kielenopettajana, mutta näistä kahdesta ilmeni nopeasti, että hakijoita on paljon ja myös kokeneita pätkäopettajia on listalla ennen minua. Huomasin, että resurssiopettaja olisi sellainen työ, johon todennäköisesti voisin tulla valituksi ja aloin hakemaan yhä enemmän resurssiopettajan vakansseja. Laitoin kolme hakemusta, yhden Pirkanmaalle ja kaksi pääkaupunkiseudulle, mutta näistä ei lopulta kuulunut pihaustakaan. Jatkoin hakua ja huomasin, että pieni paikkakunta pohjoisemmassa tarjosi näin työelämän nousijalle mielenkiintoisen vakanssin: resurssiopettaja täysillä tunneilla sekä tasan vuoden määräaikaisen pestin. Määräaikainen pesti sisälsi palkallisen kesäkeskeytyksen.
Heinäkuussa minulle soitettiin ja kysyttiin, olenko tosissani hakemukseni kanssa. Vastasin, että totta kai olen tosissani. Seuraavaksi viikoksi minulle tarjottiin etähaastattelu, jonka jälkeen sain tiedon, että minut on valittu virkaan. Alkoi armoton asioiden selvittäminen, muuttoauton tilaaminen ja asunnon etsiminen. Lähtökustannukset huitelevat n. 1500 €:n tuntumassa, mutta se ei minua huimannut, koska mnulla ei ollut mitään syytä jättää tilaisuutta käyttämättä. Sain nopeasti sovittua edellisen työnantajani kanssa irtisanomisestani ja aloitin 1.8. uudella paikkakunnalla.
Totuttelua
Ensimmäiset kaksi kuukautta resurssiopettajana suoraan sanoen katosivat johonkin. Opettamiseen ja työhön keskittymistä haastoivat juurettomuus sekä paikkakuntaan ja ihmisiin tutustuminen. Vaikka kyseessä on verrattain pieni koulu niin ihmisiin tutustuminen ja oppilaisiin kontaktin ottaminen muodostaa ensimmäisen jättimäisen urakan. Resurssiopettajana opetusryhmät vaihtuvat ja työsarkaa riittää aina alkuluokista toisen asteen kynnykselle saakka. Työyhteisöön tutustuminen sekä paikkakunnalle integroituminen söivät lähes kaiken energian, joten itse opettaminen ja opettajana kehittyminen jäivät tässä alussa sivuruutuun.
Koska minulla ei ole opettamiseen sellaista kosketuspintaa, joita monilla on (muutamia lyhyitä sijaisuuksia lukuun ottamatta), huomasin nopeasti, että näin intensiivinen ihmisten parissa tehtävä työ uuvuttaa aivan toisella tavalla kuin ne työt, joihin olin aikaisemmin urallani törmännyt. Haluaisin sanoa kauniisti, mutta tosiasia on, että koulun arki on usein kaaosta alusta loppuun. Tilanteet syntyvät, eskaloituvat ja muuttuvat nopeasti. Eniten jumppaamista olen löytänyt omasta asenteestani ja olen hieman yllättäen huomannut, että olen taipuvainen kaipaamaan tasaisuutta arkeeni. Ennakoitavuutta, suunnittelua sekä onnistuneita toteutuksia. Vaikka muistutin itselleni päivittäin, ettei minun tarvitse vielä osata kaikkea, niin huomasin edelleen vaativani jatkuvasti itseltäni liikaa.
Jotain maagista tapahtui aivan pari viikkoa sitten: onko se sitten rutiinin löytämistä vai työn iloa, mutta nyt kun oppilaat tuntevat minut ja minä tunnen edes nimeltä suurimman osan oppilaista, yhteisen sävelen löytäminen on alkanut tuntua suhteellisen helpolta. Nyt voin resurssiopettajana antaa enemmän itsestäni itse opetukseen ja miettiä, miten voin opetuksen suunnitella ja toteuttaa. Resurssiopettajana olen poikkeuksellisen paljon muiden armoilla, koska yhteistyötä tehdään niin monessa eri rajapinnassa: luokanopettajan, rehtorin, apulaisrehtorin, oppilaiden sekä aineenopettajien kanssa. Tämä pesti on eräänlainen etuoikeus, koska näen päivittäin niin monta erilaista toteutusta samoista asioista, vaihtelevin tuloksin. Olen huokaissut helpotuksesta, ettei resurssiopettajan tarvitse vastata arvioinnista eikä sen kummemmin suunnitella tuntejaan. Olen myös löytänyt paikkani siinä, kuinka tärkeä linkki itse olen sijaisopettajille, sillä pystyn neuvomaan suhteellisen tehokkaasti uudet tulijat sisään työyhteisöön ja opettamiseen.
Resurssiopettajuudesta
Olen huomannut, että resurssiopettajan rooli on usein sellainen "opiskelijoiden kauhu". Itse en tietoisesti tutustunut etukäteen hirveästi muiden kokemuksiin, koska halusin luoda omat kokemukseni. Minulle on ainakin meidän koulussamme annettu heti rohkeasti vastuuta ja olen saanut paljon luoda itse oman lukujärjestykseni. Suurin haaste resurssiopettajalle tähän asti on ollut se, että sijaisia on kovin vaikea saada, jolloin resurssiopettajasta herkästi tulee pysyvä kiertävä sijainen. Minulle se on täysin ok, koska pidän siitä roolista.
Suurempi ongelma on kommunikaatio ja se, kuinka luotettava resurssi resurssiopettaja sitten on tärkeimmille yhteistyökumppaneille eli aineen- ja luokanopettajille. Sijaisuudet tulevat aina yllättäen, niihin ei voi varautua mitenkään. Kuten muualtakin työelämästä tiedetään, sairastuminen ei yleensä varoita viikkoa etukäteen. Yksi hyvä neuvo tähän asti on ollut, että kannattaa keskittyä omaan ruutuun: hae ja etsi jokaisesta päivästä se oma ruutusi. Mikä on tämän päivän tärkein asia? Miten minä tämän hoidan parhaalla mahdollisella tavalla? Huominen tulee kuitenkin. Tällä tavalla olen hyväksynyt roolini ja sen, että todennäköisesti olen usein epäluotettava, vaikkei se ole minun vikani. Itse näen edelleen niin, että jokaisella opetusryhmällä tulisi olla ainakin yksi opettaja koko ajan. Tällöin omia resursseja täytyy osata priorisoida.
Jospa lopettaisin tältä erää tähän. Jos joku harkitsee opettajan uraa ja pelkää resurssiopettajan hommaa niin suosittelen työntämään pelon pois. Tässä työssä saa niin paljon: opettaa eri aineita, nähdä erilaisia opettajia, tehdä yhteistyötä erilaisten ihmisten kanssa ja oppii tuntemaan ison kasan oppilaita hyvine ja huonoineen puolineen. Jos haluat ennakoitavaa työtä niin silloin resurssiopettajan pesti kannattaa hypätä suosiolla ylitse.
