Pieni kertomus open työstä, joka usein jää arvosanojen ja arkisen työn taakse piiloon, näkymättömiin muilta kuin osallisilta.
Pienellä paikkakunnalla asustelee nuori miehenalku, tuore musteen tuoksu leijailee vasta saadusta peruskoulun päättötodistuksesta. Tuon paperin saaminen on ollut työn ja tuskan, monien palaverien, epätoivon, raivokohtauksen, itkujen, erilaisten tukikeinojen ja ennenkaikkea valtavan työmäärän takana. Poika oli viidennellä luokalla, kun ensi kertaa sain hänet oppilaakseni. Hän oli silloin normaali ja reipas poika, tosin hieman ylipainoinen. Tähän viimeksi mainittuun seikkaan tarttui viisi ylempien luokkien oppilasta. Alkoi neljävuotinen Via Dolorosa tälle pojalle.
Kiusaaminen oli lähes jatkuvaa, eikä se loppunut lukuisista palavereista ja lupauksista huolimatta kuin vuosi sitten, kun kiusaajat poistuivat peruskoulusta. Tosin se sama paska vaikutti jatkuvan somen puolella, mutta päivät koulussa hieman tasoittuivat. Alakoulun puolella poika kiusattiin hermoromahduksen partaalle. Välillä keitti niin pahasti yli, ettei hän jälkikäteen muistanut mitä oli tehnyt tai sanonut. Hän saattoi talvella juosta ulos lumihankeen ilman kenkiä tai ulkovaatteita, paineli pitkin pihoja ja lähimetsää huutaen ja kiroten pahaa oloaan ulos. Hän huusi minullekin usein päin naamaa, silmät suurena, kuin psykoosin vallassa. Joskus jätin muut oppilaat päineen luokkaan ja odottelin ulkona pojan paluuta, en halunnut jättää häntä yksin.
Itsetunto mureni häneltä pala palalta. Hymy kuihtui kasvoilta ja tilalle tuli epävarma ja pelokas, pälyilevä arka katse. Moni opettaja koitti saada otteen tähän nuoreen mieheen siinä onnistumatta. Muuri oli korkea ja vahva, jonka sisään pääsin itse toisinaan tunkeutumaan. Olin saanut tietooni ja itsekin havainnut, että hän on innokas mopojen ja muiden koneiden rassaaja ja tätä aihetta käyttäen pääsin hänen lähelleen kyselemään kaikenlaista mopon tekniikkaan liittyvää, mitä nyt mieleen tuli. Ja hän avautui ja kertoi, kun pääsi jossakin aiheessa olemaan luontevasti esillä ja vuorovaikutuksessa.
Syntyi hiljalleen hyvä ja luottamuksellinen suhde, joka kantoi häntä osaltaan yläkoulun vaikeina aikoina. Tunneilleni hän tuli mielellään, vaikka muutoin saattoi vain oleskella koulun tiloissa. Joskus hän oli pois koko päivän, mutta ilmestyi muina miehinä luokkaani ja työskenteli kuten tavallisesti. Tästä häntä usein kehuin, vaikka samalla toki heristin sormiani lintsaamisista, mutta hyvä, että edes osa opiskeluista maistui. Kun toiset opet muistuttelivat tekemättömistä töistä, niin kiitin ja kehuin häntä aktiivisuudesta tunneillani ja keskusteluista.
Masennukseen sairastuminen veti hänen mielensä matalaksi, mutta itse jatkoin sinnikkäästi hänen kanssa kohdatessani juttelua sekä mopoista että tulevaisuudesta sekä oppituntien aikana että välitunneilla. Usein meni keskustelut melkein yksinpuheluksi, mutta halusin pitää yhteyden avoinna. Eikä hän paennut pois, vaan kuunteli, jos ei ollut juttutuulella. Ysin jälkeen tuleva aika ahdisti, epävarmuus paistoi kilometrin päähän. Hän ei uskonut eikä luottanut itseensä vähääkään. Opiskelupaikkaa hän kuitenkin haki ja odottaa nyt muiden tavoin tietoa paikasta.
Mutta se, miksi tämän kirjoitin on tässä: lauantai meni oman lapsen ylioppilasjuhlissa ja sunnuntaina käytiin sukulaispojan juhlissa. Eilen illalla myöhään vaimo kävi postilaatikolla ja toi mukanaan läjän postia. Ison kasan seasta löytyi paperipussi, jonka sisällön vaimo katsoi luullen sen olevan hänelle (toimii luokanopena). Hän purskahti itkuun ja sanoi tämän lähetyksen olevan minulle. Omin käsin tuo ysiltä lähtenyt epävarma nuorimies oli kirjoittanut kortin, ostanut paketin kahvia sekä suklaalevyn. Neljään sanaan hän tiivisti viiden vuoden kokemukset ja yhteistyön; ”oot ollut hyvä opettaja”. Hän muisti minut ja minä muistan hänet. Etsin yhteystiedot ja kiitin lämpimästi.
Kaikki aikuiset ja opettajat, välittäkää aidosti lapsista ja nuorista. Nostakaa esiin ja kehukaa ääneen heidän hyviä puoliaan, sillä sellaisia on meissä kaikissa. Niitä, jotka kiusaavat, muistuttelevat huonosta käytöksestä, vetävät maton altasi tai lyövät puukon selkääsi, riittää joka lähtöön. Voit olla jollekin ehkä ainoa turvallinen aikuinen, johon tukeutua. Tämän pienen tarinan myötä hyvää kesälomaa palstan opettajille ja muillekin lomalaisille.
