Opetustyö

  • 365 938
  • 3 061

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Joo, noiden korjaustöiden määrää usein myös liioitellaan, mutta eihän esimerkiksi matikan kokeiden korjaamisesta oikein mitään tule jossain välitunnin aikaikkunassa. Toki siinä ehtii muutaman vastauksen tsekata, mutta itse en kovin mielekkäänä tuota pidä. Välitunneilla levähdän ja hoidan korkeintaan jotain pieniä juoksevia juttuja.

Alakoulun matikan kokeet korjaa helposti muutaman välitunnin aikana.

Minusta on aika hölmöä vertailla alakoulun luokanopettajien ja lukion aineopettajien tai edes yläloulun aineopettajien työmäärää.

Peruspalkassa luokanopettajan ja lukion opettajan välillä on noin 500€/kk ero ja parhaimmillaan opetusvelvollisuudessa on kahdeksan viikkotunnin ero (alakoulun ope 24h/vko, lukion äidinkielen ope 16h/vko). Tämä tarkoittaa, että samalla määrä opetustunteja, lukionopettaja tienaa noin 1500€:a luokanopettajaa enemmän.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Alakoulun matikan kokeet korjaa helposti muutaman välitunnin aikana.

Minusta on aika hölmöä vertailla alakoulun luokanopettajien ja lukion aineopettajien tai edes yläloulun aineopettajien työmäärää.
Kyllä, nyt puhuin siis nimenomaan lukion opettajan suulla, kuten myös välituntikorjailusta puhunut @Evil .
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Millään tavalla en ota kantaa täällä parhaillaan vellovaan keskusteluun. Tuon puskista oman näkemykseni opettajan työhön. Opettajan ammattikuntaan kuuluu hyvin erilaisia virkoja. On alaluokkien opettajia, aineenopettajia, ammattikoulun opettajia, yliopistossa on myös omat opettajansa ja sen lisäksi on suuri kirjo erityislasten kanssa työskenteleviä erityisopettajia. Ei tuosta oikein voi vetää mitään yhteistä määrettä sille, millaista opettajan työ on. Jokainen ymmärtää, että seitsemän vuotiaan kehitysvammaisen oppilaan kanssa työskentely on hyvin erilaisista kuin kymmenen laudaturin ylioppilaan. Kerron teille nyt millaista oma opettajan työni on 23 vuoden työskentelyn jälkeen.

Pitkän erityisopettajan työn jälkeen asemoin itseni yksityisessä lastensuojeluyksikössä olevien nuorten opettajaksi. Opetusvelvollisuuteni on 30 tuntia, mikä tarkoittaa 60 minuutin oppitunteina 22,5 tuntia viikossa. Yksikön kanssa tehtävään yhteistyöhön kuluu tuon lisäksi 2-5 tuntia viikossa, josta saan erillisen korvauksen. Pystyn siis suoriutumaan työstäni reilusti alle 30 viikkotunnin. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että perjantaisin työni loppuu jaksosta riippuen joko klo 11 tai 12. Muina päivinä pillit ovat pussissa käytännössä aina ennen klo 15. Myös pedagogiset asiakirjat ja verkostopalaverit hoituvat noissa raameissa. Kotona en tee töitä koskaan.

Opetusryhmässäni on kahdeksan nuorta. Olen vastuussa ryhmästä yhdessä toisen erityisopettajan kanssa. Tukenamme on koulunkäynninohjaaja. Myös pitkänlinjan koulukoirani on mukana ja apuna joka päivä. Ensi syksystä alkaen saamme vielä toisen koulunkäynninohjaajan. Täten meillä on aina paikalla vähintään yksi aikuinen kahta oppilasta kohti.

Koen työni erittäin mielekkääksi. Työn vaativuus ja siihen käytettävä aika ovat hyvin sopusoinnussa siitä saatavaan korvaukseen. Kuukausiansioni on +5500€, kun siihen lasketaan sekä lastensuojeluyksikön että kunnan maksama palkka. Koen työni myös erittäin merkitykselliseksi ja nykyisessä työpaikassani työlläni on aidosti vaikuttavuutta.

Ja sitten päästään siihen ajatukseen, että on se helppoa, kun saa yli viisi tuhatta kuukaudessa siitä, että tekee töitä reilusti alle 30 tuntia viikossa kera 10 viikon kesäloman. Niin se onkin, minulle. Olen opiskellut useita vuosia kahdessa eri yliopistossa ja sen jälkeen tehnyt nuorten kanssa töitä erilaisissa ympäristöissä 23 vuotta. Ammattitaitoni on kovalla tasolla ja persoonani sopii tähän työhön erinomaisesti. Tämän vuoksi työ, jota valtaosa ihmisistä kammoksuu tai jopa pelkää, on minulle antoisaa.

Viimeiset vuodet olen ollut onnellinen mies ja opettaja. On ollut myös aikoja, jolloin työ on ollut pirun raskasta ja uupumus on iskenyt päälle. Tärkeää on kuunnella itseään ja tehdä uran kannalta tarvittaessa rajujakin ratkaisuja. Kuorman alle luhistuu kyllä, jos jatkaa vuosikausia kivireen vetämistä vastentahtoisesti. Kohta alkaa ansaittu loma! Ollaan me kovia!
 

Hamu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Millään tavalla en ota kantaa täällä parhaillaan vellovaan keskusteluun. Tuon puskista oman näkemykseni opettajan työhön. Opettajan ammattikuntaan kuuluu hyvin erilaisia virkoja. On alaluokkien opettajia, aineenopettajia, ammattikoulun opettajia, yliopistossa on myös omat opettajansa ja sen lisäksi on suuri kirjo erityislasten kanssa työskenteleviä erityisopettajia. Ei tuosta oikein voi vetää mitään yhteistä määrettä sille, millaista opettajan työ on. Jokainen ymmärtää, että seitsemän vuotiaan kehitysvammaisen oppilaan kanssa työskentely on hyvin erilaisista kuin kymmenen laudaturin ylioppilaan. Kerron teille nyt millaista oma opettajan työni on 23 vuoden työskentelyn jälkeen.

Pitkän erityisopettajan työn jälkeen asemoin itseni yksityisessä lastensuojeluyksikössä olevien nuorten opettajaksi. Opetusvelvollisuuteni on 30 tuntia, mikä tarkoittaa 60 minuutin oppitunteina 22,5 tuntia viikossa. Yksikön kanssa tehtävään yhteistyöhön kuluu tuon lisäksi 2-5 tuntia viikossa, josta saan erillisen korvauksen. Pystyn siis suoriutumaan työstäni reilusti alle 30 viikkotunnin. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että perjantaisin työni loppuu jaksosta riippuen joko klo 11 tai 12. Muina päivinä pillit ovat pussissa käytännössä aina ennen klo 15. Myös pedagogiset asiakirjat ja verkostopalaverit hoituvat noissa raameissa. Kotona en tee töitä koskaan.

Opetusryhmässäni on kahdeksan nuorta. Olen vastuussa ryhmästä yhdessä toisen erityisopettajan kanssa. Tukenamme on koulunkäynninohjaaja. Myös pitkänlinjan koulukoirani on mukana ja apuna joka päivä. Ensi syksystä alkaen saamme vielä toisen koulunkäynninohjaajan. Täten meillä on aina paikalla vähintään yksi aikuinen kahta oppilasta kohti.

Koen työni erittäin mielekkääksi. Työn vaativuus ja siihen käytettävä aika ovat hyvin sopusoinnussa siitä saatavaan korvaukseen. Kuukausiansioni on +5500€, kun siihen lasketaan sekä lastensuojeluyksikön että kunnan maksama palkka. Koen työni myös erittäin merkitykselliseksi ja nykyisessä työpaikassani työlläni on aidosti vaikuttavuutta.

Ja sitten päästään siihen ajatukseen, että on se helppoa, kun saa yli viisi tuhatta kuukaudessa siitä, että tekee töitä reilusti alle 30 tuntia viikossa kera 10 viikon kesäloman. Niin se onkin, minulle. Olen opiskellut useita vuosia kahdessa eri yliopistossa ja sen jälkeen tehnyt nuorten kanssa töitä erilaisissa ympäristöissä 23 vuotta. Ammattitaitoni on kovalla tasolla ja persoonani sopii tähän työhön erinomaisesti. Tämän vuoksi työ, jota valtaosa ihmisistä kammoksuu tai jopa pelkää, on minulle antoisaa.

Viimeiset vuodet olen ollut onnellinen mies ja opettaja. On ollut myös aikoja, jolloin työ on ollut pirun raskasta ja uupumus on iskenyt päälle. Tärkeää on kuunnella itseään ja tehdä uran kannalta tarvittaessa rajujakin ratkaisuja. Kuorman alle luhistuu kyllä, jos jatkaa vuosikausia kivireen vetämistä vastentahtoisesti. Kohta alkaa ansaittu loma! Ollaan me kovia!
Työsi on omalla tavallaan erittäin vaativaa ja vaatii aivan erityistä osaamista. Siksi olet palkkasi ansainnut noilla työtunneilla.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Millään tavalla en ota kantaa täällä parhaillaan vellovaan keskusteluun. Tuon puskista oman näkemykseni opettajan työhön. Opettajan ammattikuntaan kuuluu hyvin erilaisia virkoja. On alaluokkien opettajia, aineenopettajia, ammattikoulun opettajia, yliopistossa on myös omat opettajansa ja sen lisäksi on suuri kirjo erityislasten kanssa työskenteleviä erityisopettajia. Ei tuosta oikein voi vetää mitään yhteistä määrettä sille, millaista opettajan työ on. Jokainen ymmärtää, että seitsemän vuotiaan kehitysvammaisen oppilaan kanssa työskentely on hyvin erilaisista kuin kymmenen laudaturin ylioppilaan. Kerron teille nyt millaista oma opettajan työni on 23 vuoden työskentelyn jälkeen.

Pitkän erityisopettajan työn jälkeen asemoin itseni yksityisessä lastensuojeluyksikössä olevien nuorten opettajaksi. Opetusvelvollisuuteni on 30 tuntia, mikä tarkoittaa 60 minuutin oppitunteina 22,5 tuntia viikossa. Yksikön kanssa tehtävään yhteistyöhön kuluu tuon lisäksi 2-5 tuntia viikossa, josta saan erillisen korvauksen. Pystyn siis suoriutumaan työstäni reilusti alle 30 viikkotunnin. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että perjantaisin työni loppuu jaksosta riippuen joko klo 11 tai 12. Muina päivinä pillit ovat pussissa käytännössä aina ennen klo 15. Myös pedagogiset asiakirjat ja verkostopalaverit hoituvat noissa raameissa. Kotona en tee töitä koskaan.

Opetusryhmässäni on kahdeksan nuorta. Olen vastuussa ryhmästä yhdessä toisen erityisopettajan kanssa. Tukenamme on koulunkäynninohjaaja. Myös pitkänlinjan koulukoirani on mukana ja apuna joka päivä. Ensi syksystä alkaen saamme vielä toisen koulunkäynninohjaajan. Täten meillä on aina paikalla vähintään yksi aikuinen kahta oppilasta kohti.

Koen työni erittäin mielekkääksi. Työn vaativuus ja siihen käytettävä aika ovat hyvin sopusoinnussa siitä saatavaan korvaukseen. Kuukausiansioni on +5500€, kun siihen lasketaan sekä lastensuojeluyksikön että kunnan maksama palkka. Koen työni myös erittäin merkitykselliseksi ja nykyisessä työpaikassani työlläni on aidosti vaikuttavuutta.

Ja sitten päästään siihen ajatukseen, että on se helppoa, kun saa yli viisi tuhatta kuukaudessa siitä, että tekee töitä reilusti alle 30 tuntia viikossa kera 10 viikon kesäloman. Niin se onkin, minulle. Olen opiskellut useita vuosia kahdessa eri yliopistossa ja sen jälkeen tehnyt nuorten kanssa töitä erilaisissa ympäristöissä 23 vuotta. Ammattitaitoni on kovalla tasolla ja persoonani sopii tähän työhön erinomaisesti. Tämän vuoksi työ, jota valtaosa ihmisistä kammoksuu tai jopa pelkää, on minulle antoisaa.

Viimeiset vuodet olen ollut onnellinen mies ja opettaja. On ollut myös aikoja, jolloin työ on ollut pirun raskasta ja uupumus on iskenyt päälle. Tärkeää on kuunnella itseään ja tehdä uran kannalta tarvittaessa rajujakin ratkaisuja. Kuorman alle luhistuu kyllä, jos jatkaa vuosikausia kivireen vetämistä vastentahtoisesti. Kohta alkaa ansaittu loma! Ollaan me kovia!
Aidosti ihan helvetin hienoa, että avasit opetustyötä myös tältä kantilta, että se voi olla jopa unelmaduunia. Tuossa ilmentyy se, että työpanostasi arvostetaan sekä palkan että resurssien osalta. Toki samalla tulee eteen se, ettei vastaava ole mahdollista esim. normaalissa peruskoulussa, mutta osin sama laki sielläkin toimii. Jos urasuunnittelu nyt tähän yhteyteen sopii, niin sitä tosiaan kehotan harmitsemaan muidenkin opetustyöhön kyllästyneiden.

Mulla on pari ystävää, jotka ottavat pitkän loman lisäksi erinäisin lisätehtävin ja ylitunnein 5k palkan perusopetuksessa. Molemmat ovat sitä mieltä, ettei parempaa duunia heille voisi ollakaan, ja lisäksi hoitavat hommansa hyvin. Iso peukku sulle ja ystävilleni, sekä muillekin, jotka ovat saaneet olosuhteensa sellaisiksi, että työtä jaksaa ja tekevät sen hyvin. Toki, taas sama täsmennys kuin edellisessä kappaleessa, että harvoinhan se lisätuntien ja -tehtävien haaliminen ilman erityistä osaamista onnistuu, vaan sitten mennään perustunneilla ja -palkalla.

Itse painoin aikoinaan aika paljon erinäistä lisäduunia osin omaksi ilokseni mutta myös ajatuksella, että hyppään luokasta veks ainakin osittain. Koronan aikana sitten tuin about koko valtakunnan opettajakuntaa digipedagosissa ratkaisuissa*, ja kuinka ollakaan, kesällä -20 mulle lyötiin soppari käteen yksityiseltä puolelta (ei, en ole Petri Jämsen, jos joku nyt alkaa googlailla). Kolme vuotta ja kolme palkankorotusta myöhemmin asemani olisi periaatteessa aika vakaa sekä duuni vaihtelevaa sekä vapaampaa vrt. opetus. Päädyin kuitenkin hakemaan ulkomaiseen yksityiseen oppilaitokseen. Paikka irtosi niin hyvillä taloudellisilla ehdoilla, että aika no brainer on palata opetustyöhön ainakin hetkeksi.

Tämä nyt tällaisena vaihtoehtoisena urakehityksenä. Kuorman alle ei todellakaan kannata jäädä murenemaan, jos yhtään siltä tuntuu. Toivon kyllä kuitenkin, että opetustyön olosuhteisiin saataisiin Suomessa parannusta, jotta vuoto muille aloille saataisiin tukittua. Viittaamatta itseeni, vaan ihan yleisesti ja ymmärrettävästi harvemmin se vuoto tapahtuu siitä tumpeloimmasta päädystä opettajakuntaa.

* Edit: tämä oli samalla aivan helvetin rankkaa aikaa, enkä näin jälkikäteen erityisen lämmöllä muistele. Tuolloin siihen vain jotenkin uppoutui ja se sitten palkittiin uudella duunilla.
 
Viimeksi muokattu:

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Minusta on helvetin hienoa, että meillä on yllekirjoittaneen nimimerkin kaltaisia opettajia. Minusta on myös hienoa, että meillä on minunkinkaltaisiani opettajia. Ja kaikenmuunkinlaisia. Oppilaita on ihan kaikenlaisia, hyvä että opettajiakin on. Monimuotoisuutta ja suvaitsevaisuuttahan tässä majakkana pidetään.

Minä en koskaan ikinä ever banega ole ajatellut, että kenenkään opettajan tyyli tehdä työtään olisi huonompi kuin minun. Se on vain erilainen, koska olemme eri ihmisiä. Olen ennen opetushommia ollut kirjastosetä, päiväkotisetä, postimies, nuoriso-ohjaaja, puuseppä, paikallislehden toimittaja ja musiikkiliikkeen myyjä. Lähtökohtani nykyiseen työhön on, että kaikesta kokemastani voin ammentaa jotain siihen mitä teen nyt. Jos on mennyt yliopistoon suoraan lukiosta, on kokemuspohja erilainen. Silloin työtä saattaa lähestyä enemmän teoreettisesta näkökulmasta, kun taas vaikkapa minä suhtaudun siihen käytännönläheisemmin. En kuitenkaan millään muotoa pidä teoreettista vinkkeliä huonompana, ja toivon ettei minunkaan tapaani automaattisesti ajateltaisi vääränä. On tässä maisterin paperit mullakin, en ole kansakoulupohjalta säätämässä, mutta pidän monipuolista työ- ja elämänkokemusta oleellisena onnistumiselleni.

Joku toinen on eri mieltä, ja saa toki olla.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Koronan aikana sitten tuin about koko valtakunnan opettajakuntaa digipedagosissa ratkaisuissa*, ja kuinka ollakaan, kesällä -20 mulle lyötiin soppari käteen yksityiseltä puolelta (ei, en ole Petri Jämsen, jos joku nyt alkaa googlailla). Kolme vuotta ja kolme palkankorotusta myöhemmin asemani olisi periaatteessa aika vakaa sekä duuni vaihtelevaa sekä vapaampaa vrt. opetus.

No niin, kenties tämä selittää ainakin hieman osaltaan kovin voimallista puolustautumistaistoasi kaikkea digiopettamiseen kohdistuvaa kritiikkiä kohtaan. Ymmärrettävää sinänsä.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
No niin, kenties tämä selittää ainakin hieman osaltaan kovin voimallista puolustautumistaistoasi kaikkea digiopettamiseen kohdistuvaa kritiikkiä kohtaan. Ymmärrettävää sinänsä.
En koe sen enempää tarvetta puolustautua, vaan lähinnä olen esim. sinulta penännyt tässä ketjussa muutakin dataa kuin "tuttu opettaja", "työyhteisön" tai vastaavat argumentit. Ymmärrän kyllä myös digitalisaation perustellun kritiikin ja oma henkilökohtainen kantani on se, että opetuksessa tarvitaan monipuolisia välineitä, jotta erilaisten oppijoiden tarpeet voidaan kohdata aidosti. En vain siedä asiakokonaisuuksista sen enempää ymmärtämättämän vahvoja mielipiteitä asiasta, josta itse tiedän selkeästi enemmän sekä teoriassa että käytännössä.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Minusta on helvetin hienoa, että meillä on yllekirjoittaneen nimimerkin kaltaisia opettajia. Minusta on myös hienoa, että meillä on minunkinkaltaisiani opettajia. Ja kaikenmuunkinlaisia. Oppilaita on ihan kaikenlaisia, hyvä että opettajiakin on. Monimuotoisuutta ja suvaitsevaisuuttahan tässä majakkana pidetään.
Näinhän se lopulta menee. Koska olen ottanut kiinni julkisesti kirjoituksiisi, on lienee julkisesti myös todettava, etten minä sinua pidä huonona opettajana, eikä mulla mitään valtuuksia sellaisen julistamiseen olisikaan. Tai mitä väliä sellaisella lopulta olisi. Ehkä tapasi ilmaista asioita vain tuo mieleeni muutamat ikävät kollegani ja huoltajakokemukseni tietyistä opettajista ja projisoin tuntemukseni sinuun.

Huonoa opettajuutta, tehtävien laiminlyömistä ja suoranaista henkistä väkivaltaa oppilaita kohtaan ilmenee ihan todennetusti. Varsinkaan jälkimmäistä en sinuun ole koskaan yhdistänyt, ja kahden aiemmankin ominaisuuden kohdentaminen vaatii enemmän kuin palstakirjoittelun perusteiksi. Pahoittelut siis turhasta nälvimisestä.

PS Vaikkei viittaus suoraan minulle olisikaan ollut, tein itsekin sekalaisia hommia varastolla, rakennuksilla ja toimistossa vajaa kymmenen vuotta ennen kuin vaihdoin historianopintoihin ja opettamiseen.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
En koe sen enempää tarvetta puolustautua, vaan lähinnä olen esim. sinulta penännyt tässä ketjussa muutakin dataa kuin "tuttu opettaja", "työyhteisön" tai vastaavat argumentit. Ymmärrän kyllä myös digitalisaation perustellun kritiikin ja oma henkilökohtainen kantani on se, että opetuksessa tarvitaan monipuolisia välineitä, jotta erilaisten oppijoiden tarpeet voidaan kohdata aidosti. En vain siedä asiakokonaisuuksista sen enempää ymmärtämättämän vahvoja mielipiteitä asiasta, josta itse tiedän selkeästi enemmän sekä teoriassa että käytännössä.

Et siedä tyhmemmiksi olettamiesi mielipiteitä? Erittäin terve asenne, sano. Varsinkin opettajalle.

Oletko tietoinen, että tämä on keskustelupalsta, jossa keskustelemme nimimerkkien takaa. Joten mitä helvetin muuta dataa sää kaipaat? Keskustelua itse aiheesta vai siitä millä haballa kukin mielipiteensä kehtaa ilmaista ja ceeveitä sinulle arvioitaviksi, josko napit kauluksessa riittäisi ylittämään teidän erinomaisuutenne mielipiteensietorajan?
 

godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
Historian ja kaikkien aikojen suosikkiopettajani käveli yllättäen lähikaupassa vastaan. Ei ollut mies vanhentunut sekuntiakaan, ei edes harmautta havaittavissa. Tiesin käydä kouluni sivuilta kattomassa, niin hän on nykyään ihan rehtorismiehiä. En viitsinyt kaupassa alkaa ahdistelemaan, mutta kypsyttelen rauhassa, josko tosiaan laittaisin sähköpostia kuten sivupari takaperin tuumin :)
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Et siedä tyhmemmiksi olettamiesi mielipiteitä? Erittäin terve asenne, sano. Varsinkin opettajalle.
En suosittele olkiukon pohjalta johtopäätösten tekemistä.

Oletko tietoinen, että tämä on keskustelupalsta, jossa keskustelemme nimimerkkien takaa. Joten mitä helvetin muuta dataa sää kaipaat? Keskustelua itse aiheesta vai siitä millä haballa kukin mielipiteensä kehtaa ilmaista ja ceeveitä sinulle arvioitaviksi, josko napit kauluksessa riittäisi ylittämään teidän erinomaisuutenne mielipiteensietorajan?
Pointti on lähinnä siinä, että olet esittänyt todella voimakkaita ja mustavalkoisia mieliteitä digitalisaatiosta kouluissa, ja perusteluita pyydettäessä ne ovat olleet edellisessä viestissäni mainitsemani kaltaisia. Mulla ei ole sen kummempaa tarvetta tukahduttaa keskustelua tai esiintyä palstapoliisina, ja hyvin perustellut omastani eriävät mielipiteet mahtuvat sekaan oikein hyvin.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
En suosittele olkiukon pohjalta johtopäätösten tekemistä.
En vain siedä asiakokonaisuuksista sen enempää ymmärtämättämän vahvoja mielipiteitä asiasta, josta itse tiedän selkeästi enemmän sekä teoriassa että käytännössä.

Mikä niin olkiukko taas?

Pointti on lähinnä siinä, että olet esittänyt todella voimakkaita ja mustavalkoisia mieliteitä digitalisaatiosta kouluissa, ja perusteluita pyydettäessä ne ovat olleet edellisessä viestissäni mainitsemani kaltaisia. Mulla ei ole sen kummempaa tarvetta tukahduttaa keskustelua tai esiintyä palstapoliisina, ja hyvin perustellut omastani eriävät mielipiteet mahtuvat sekaan oikein hyvin.

Ei kai ne sen voimakkaampia tai mustavalkoisempia mielipiteitä ole olleet kuin omasikaan.

Perusteena on ollut lukuisten alan ammattilaisten avautumiset henkilökohtaisesti lukuisissa eri instansseissa sekä lukuisat viittaukset ja linkit haastatteluihin ja paneelikeskusteluihin sekä tieteellisiin yms. tutkimuksiin, ja niin edelleen. Mikään ei vaan kelpaa sinulle, koska syy.

Downpleijaat kaiken omastasi eriävän ajattelun esimerkiksi väheksymällä henkilöä, lähteitä tai muuta, kuten just tuo "tuttu opettaja" -vähättelysi. Miksi kentän kuuleminen on aihekokonaisuuteen jotenkin kuulumatonta?

Digi on hyvä renki, mutta huono isäntä. Pudonneet oppimistulokset, toistuvat signaalit lasten valmiustasojen madaltumisesta ja tutkimukset mobiililaitteiden vaikutuksista fyysiseen ja psyykkisen hyvinvointiin puoltavat sitä aika hemmetin hyvin. Jokaiseen tekemiseen ei tarvita aina jotain goddamn appsia, vaikka sellaisia niin kovasti halutaan yksityiselle ja julkiselle sektorille loputtomalla sykkeellä tarjota.

Etkö itse alan toimijana kolmen vuoden ja kolmen palkankorotuksen jälkeen koe olevasi millään tasolla edes snadisti biasoitunut 'asiakokonaisuudessa' tai sellaisen epäilemisen olevan täysin perusteetonta?
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Mikä niin olkiukko taas?
Jos tuo on tyhmänä pitämistä, niin sitten olet oikeassa. En minä sinua kirjoitustesi perusteella tyhmänä kuitenkaan pidä.

Perusteena on ollut lukuisten alan ammattilaisten avautumiset henkilökohtaisesti lukuisissa eri instansseissa sekä lukuisat viittaukset ja linkit haastatteluihin ja paneelikeskusteluihin sekä tieteellisiin yms. tutkimuksiin, ja niin edelleen. Mikään ei vaan kelpaa sinulle, koska syy.
Tuota, kävin lukemassa puolentoista vuoden takaisen viestinvaihtomme ja siinä yhteydessä viittasit henkilökohtaisiin kontakteihisi, kokeiluun Sastamalassa, tamperelaisen päiväkodin hankintoihin sekä johonkin viimeaikaiseen lehtiartikkeliin. Vaikea noita on pitää esittämäsi kaltaisena kattavana lähdekollaasina.

Downpleijaat kaiken omastasi eriävän ajattelun esimerkiksi väheksymällä henkilöä, lähteitä tai muuta, kuten just tuo "tuttu opettaja" -vähättelysi. Miksi kentän kuuleminen on aihekokonaisuuteen jotenkin kuulumatonta?
Viittaan tässä osin edelliseen. Minä voisin vyöryttää yhtälailla vain positiivisia kokemuksia digimyönteisistä kouluista tai digitaalisuuteen panostaneilta opettajilta.

Uuden opettelu on monelle raskasta. Kaiken digikielteisyyden takana ei ole pedagogiset perusteet, vaan ihan puhtaasti laiskuus. HUOM! Perinteisten metodien suosiminen ei ole automaattisesti laiskuutta, mutta mikäli liki kategorisesti kielletään oppilaan oikeus digitaalisten perustaitojen kehittymiseen, on vaikea nähdä taustalla vain pedagogisia syitä. Näitäkin on nimittäin tullut vastaan.

Tämä kaikki siis tuohon kenttäväen kuulemiseen. Kyllä - opettajat lähtökohtaisesti ovat opetuksen ammattilaisia, mutta opehuoneesta löytyy yllättävän paljon myös sitä väkeä, jolle omien toimintatapojen muuttaminen yhteiseksi tai lasten hyödyksi on syy vetää pedagoisen vapauden nimissä matto kaiken kehittämisen alta. Entäpä, jos sinulle on avautunut myös sitä jengiä, jota ei vain kiinnosta? Tai entä jos opettajat eivät vain osaa ja vastustavat siksi? (Osa opettajista, myöhempi tarkennus vailla halua muokata linkkiä enää)

Digi on hyvä renki, mutta huono isäntä. Pudonneet oppimistulokset, toistuvat signaalit lasten valmiustasojen madaltumisesta ja tutkimukset mobiililaitteiden vaikutuksista fyysiseen ja psyykkisen hyvinvointiin puoltavat sitä aika hemmetin hyvin. Jokaiseen tekemiseen ei tarvita aina jotain goddamn appsia, vaikka sellaisia niin kovasti halutaan yksityiselle ja julkiselle sektorille loputtomalla sykkeellä tarjota.
Tästä olen osin samaa mieltä, kuten jo alkuperäisessä keskustelussammekin annoin ymmärtää. Vikaan menee siinä vaiheessa, kun paketoit kaikki edelliset ja tarjoat vastaukseksi digitaalisuuden opetuksessa. Muutos yhteiskunnassa viimeisen 15 vuoden aikana on ollut aika rajua, ja se näkyy kouluissa. Aika levotonta poimia yksi muutos toimintaympäristössä ja syyttää sitä. Toki ymmärrän sen, koska yksinkertaiset ratkaisut yleensä menevät läpi yleiseen kehitykseen tyytymättömälle joukolle. Aiheeseen liittyen, tässä hyvä kirjoitus median roolista koko opetuksen ja oppimisen tason "romahduksesta":

Etkö itse alan toimijana kolmen vuoden ja kolmen palkankorotuksen jälkeen koe olevasi millään tasolla edes snadisti biasoitunut 'asiakokonaisuudessa' tai sellaisen epäilemisen olevan täysin perusteetonta?
Omat palkankorotukseni ovat perustuneet asemani kehitykseen, eivät suoraan myyntiin, ja asemani kehitys on puolestaan perustunut osaamiseeni. Toki ymmärrän, että edustaessani yritystä minuun suhtaudutaan tietyllä varauksella keskusteluissa, jotka liittyvät koululaitoksen kehittämiseen. Huvittavaa kyllä, oma näkemykseni esim. digityökalujen käytöstä on loiventunut huomattavasti sitten opetusvuosieni, kun näkökulmia koko ilmiöön on tullut enemmän. Edelleenkin pidän digitalisaatiota keskeisenä osana suomalaisoppilaiden osaamisen kehittämisessä, mutta kouluissa on myös paljon muutakin kehitettävää ja välillä on ihan tervettä keskittyä siihen perustehtäväänkin.

Eniten minua ihan aidosti näissä kannaotoissasi vain rasittaa niiden ehdoton mustavalkoisuus, missä omiin keskusteluihisi nojaten tuomitset digitaalisten opetus- ja oppimisvälineiden käytön, vaikka kyse on oppilaiden oikeudesta sellaisiin taitoihin, joita he tulevaisuudessa tulevat aivan varmasti tarvitsemaan.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Eniten minua ihan aidosti näissä kannaotoissasi vain rasittaa niiden ehdoton mustavalkoisuus, missä omiin keskusteluihisi nojaten tuomitset digitaalisten opetus- ja oppimisvälineiden käytön, vaikka kyse on oppilaiden oikeudesta sellaisiin taitoihin, joita he tulevaisuudessa tulevat aivan varmasti tarvitsemaan.

Omiin keskustelujen lisäksi muiden keskusteluihin, julkisiin keskusteluihin, raportteihin, haastatteluihin ja tieteellisiin tutkimuksiin ja julkaisuihin nojaten.

Enkä tuomitse digivälineiden käyttöä, vaan niiden ylimitoitettua, turhaa käyttöä. Niin kuin sanoin: hyvä renki ja niin edelleen.

Kyse on oppilaiden oikeudesta vastuullisiiin aikuisiin, jotka tietävät mikä on lasten henkiselle ja fyysiselle hyvinvoinnille ja kehitykselle parasta.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Omiin keskustelujen lisäksi muiden keskusteluihin, julkisiin keskusteluihin, raportteihin, haastatteluihin ja tieteellisiin tutkimuksiin ja julkaisuihin nojaten.
Mutta ymmärrät varmasti, että näillä viitteillä voimme perustella oikeastaan mitä tahansa. Julkista keskustelua on käyty yhtälailla tulevaisuuden taidoista, joiden osana digitaidot ovat itsestäänselvästi, olen ollut mukana seuraamassa ja kuullut useista huikeista pedagogisista menestystarinoita ympäri Suomen, joissa keskeisenä osana on ollut digitaaliset työkalut ja viime aikoina on ollut puhetta siitä, miten tutkitusti vähän Suomen kouluissa lopulta aidosti otetaan digitaalisuuden tuomia hyötyjä käyttöön.

Edellisen pohjalta ymmärrät varmasti, että mikäli keskustelu käydään tämän tason viittauksilla, se ei etene mihinkään, ja saan yhtälailla mustavalkoisesti tyrmätä ne. Ja usko pois, mulla ehti kolmeen vuoteen kertyä kohtaamisia hyvin erilaisissa kouluissa ja organisaatioissa ympäri Suomen.

Enkä tuomitse digivälineiden käyttöä, vaan niiden ylimitoitettua, turhaa käyttöä. Niin kuin sanoin: hyvä renki ja niin edelleen.
Tästä meille voisi löytyä yhteinen näkemys. Määritteletkö, mitä sinulle merkitsee ylimitoitettu, turha käyttö tässä kontekstissa.

Kyse on oppilaiden oikeudesta vastuullisiiin aikuisiin, jotka tietävät mikä on lasten henkiselle ja fyysiselle hyvinvoinnille ja kehitykselle parasta.
Kyllä, ehdottomasti. Tämä ei sulje pois ikätasot ja opetettava aine huomioiden tapahtuvaa laadukasta digitaalisen opetusvälineistön käyttöä opetuksen apuna ja oppimisen tueksi.
 

kimbe66

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Millään tavalla en ota kantaa täällä parhaillaan vellovaan keskusteluun. Tuon puskista oman näkemykseni opettajan työhön. Opettajan ammattikuntaan kuuluu hyvin erilaisia virkoja. On alaluokkien opettajia, aineenopettajia, ammattikoulun opettajia, yliopistossa on myös omat opettajansa ja sen lisäksi on suuri kirjo erityislasten kanssa työskenteleviä erityisopettajia. Ei tuosta oikein voi vetää mitään yhteistä määrettä sille, millaista opettajan työ on. Jokainen ymmärtää, että seitsemän vuotiaan kehitysvammaisen oppilaan kanssa työskentely on hyvin erilaisista kuin kymmenen laudaturin ylioppilaan. Kerron teille nyt millaista oma opettajan työni on 23 vuoden työskentelyn jälkeen.

Pitkän erityisopettajan työn jälkeen asemoin itseni yksityisessä lastensuojeluyksikössä olevien nuorten opettajaksi. Opetusvelvollisuuteni on 30 tuntia, mikä tarkoittaa 60 minuutin oppitunteina 22,5 tuntia viikossa. Yksikön kanssa tehtävään yhteistyöhön kuluu tuon lisäksi 2-5 tuntia viikossa, josta saan erillisen korvauksen. Pystyn siis suoriutumaan työstäni reilusti alle 30 viikkotunnin. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että perjantaisin työni loppuu jaksosta riippuen joko klo 11 tai 12. Muina päivinä pillit ovat pussissa käytännössä aina ennen klo 15. Myös pedagogiset asiakirjat ja verkostopalaverit hoituvat noissa raameissa. Kotona en tee töitä koskaan.

Opetusryhmässäni on kahdeksan nuorta. Olen vastuussa ryhmästä yhdessä toisen erityisopettajan kanssa. Tukenamme on koulunkäynninohjaaja. Myös pitkänlinjan koulukoirani on mukana ja apuna joka päivä. Ensi syksystä alkaen saamme vielä toisen koulunkäynninohjaajan. Täten meillä on aina paikalla vähintään yksi aikuinen kahta oppilasta kohti.

Koen työni erittäin mielekkääksi. Työn vaativuus ja siihen käytettävä aika ovat hyvin sopusoinnussa siitä saatavaan korvaukseen. Kuukausiansioni on +5500€, kun siihen lasketaan sekä lastensuojeluyksikön että kunnan maksama palkka. Koen työni myös erittäin merkitykselliseksi ja nykyisessä työpaikassani työlläni on aidosti vaikuttavuutta.

Ja sitten päästään siihen ajatukseen, että on se helppoa, kun saa yli viisi tuhatta kuukaudessa siitä, että tekee töitä reilusti alle 30 tuntia viikossa kera 10 viikon kesäloman. Niin se onkin, minulle. Olen opiskellut useita vuosia kahdessa eri yliopistossa ja sen jälkeen tehnyt nuorten kanssa töitä erilaisissa ympäristöissä 23 vuotta. Ammattitaitoni on kovalla tasolla ja persoonani sopii tähän työhön erinomaisesti. Tämän vuoksi työ, jota valtaosa ihmisistä kammoksuu tai jopa pelkää, on minulle antoisaa.

Viimeiset vuodet olen ollut onnellinen mies ja opettaja. On ollut myös aikoja, jolloin työ on ollut pirun raskasta ja uupumus on iskenyt päälle. Tärkeää on kuunnella itseään ja tehdä uran kannalta tarvittaessa rajujakin ratkaisuja. Kuorman alle luhistuu kyllä, jos jatkaa vuosikausia kivireen vetämistä vastentahtoisesti. Kohta alkaa ansaittu loma! Ollaan me kovia!
Minä taas olen ollut iltalukion opettajana viimeiset kaksi ja puoli vuotta. Tämän menneen lukuvuoden sain opettaa ihan vain päiväaikaan klo 8.30-14.50 välillä, mikä oli hienoa ja ihan tavatonta. Kaiken lisäksi tulevakin lukuvuosi tulee menemään samalla kaavalla.

Opetan siis matematiikkaa ja fysiikkaa maahanmuuttajille, mikä antaa aikamoiset haasteet opetukselle. Opetuskieli on suomi, mutta vain harvat heistä ymmärtävät sitä kunnolla. Joutuu melkein rautakangesta vääntämään asiat heille. Ensi lukuvuonna tulee kyllä matematiikan opetusta ihan suomalaisillekin tuvassa (tutkintoon valmistava koulutus, periaatteessa 10-luokka).

Opetan vain minimitunnit (iltalukiossa 18 viikkotuntia) ja palkkani on noin 4500€/kk. En minä enempää tarvitsekaan. Kovin monta ylituntia ei meillä ole edes mahdollista saada. Palkka nousisi kyllä helposti yli 5000 euron, jos muutama ylitunti olisi. Mutta sitten minun pitäisi opettaa myös iltaisin. Sitä en tahdo. Edellisenä vuonna minulla oli myös iltaopetusta, eikä ole kovin mukavaa, kun työpäivä on 8.30-20.50. Näin vanhana sitä ajattelee myös omaa mukavuuttaan enemmän.

Joka tapauksessa mukavaa kesää kaikille jatkoajan opettajille ja kaikille muillekin.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Mutta ymmärrät varmasti, että näillä viitteillä voimme perustella oikeastaan mitä tahansa. Julkista keskustelua on käyty yhtälailla tulevaisuuden taidoista, joiden osana digitaidot ovat itsestäänselvästi, olen ollut mukana seuraamassa ja kuullut useista huikeista pedagogisista menestystarinoita ympäri Suomen, joissa keskeisenä osana on ollut digitaaliset työkalut ja viime aikoina on ollut puhetta siitä, miten tutkitusti vähän Suomen kouluissa lopulta aidosti otetaan digitaalisuuden tuomia hyötyjä käyttöön.

Edellisen pohjalta ymmärrät varmasti, että mikäli keskustelu käydään tämän tason viittauksilla, se ei etene mihinkään, ja saan yhtälailla mustavalkoisesti tyrmätä ne. Ja usko pois, mulla ehti kolmeen vuoteen kertyä kohtaamisia hyvin erilaisissa kouluissa ja organisaatioissa ympäri Suomen.

Mitkä sitten ovat hyväksymäsi perusteet käydä rakentavaa keskustelua aiheesta, jos alan ammatti-ihmisten haastattelut, heidän kokemukset ja kertomukset, keskustelut, tieteelliset tutkimukset ja julkaisut eivät sellaisia ole? Jos muillakin on vuosien ajalta kertynyt kohtaamisia ja tarinoiden kuulemisia hyvin erilaisissa kouluissa ja organisaatioissa, miksi ne eivät kuitenkaan hyväksymäsi tason viittauksiksi niin päin kelpaa?

Tyrmäätkö siis mustavalkoisesti esimerkiksi lääketieteelliset tutkimukset laitteiden tuomista haitoista lapsille ja nuorille?
Minkälaisia digihyötyjä on jätetty ottamatta käyttöön Suomen kouluissa? Mitä pitäisi lisätä?


Tästä meille voisi löytyä yhteinen näkemys. Määritteletkö, mitä sinulle merkitsee ylimitoitettu, turha käyttö tässä kontekstissa.

Luulen, että kysymys ja keneltä kysytään on tässä väärä. Ehkä palvelujen, laitteiden, sovellusten yms. käytön suunnittelijoiden enemmän kysyä itseltään, mitä lisäarvoa digi mihinkin tuo ja toimisiko se kenties ihan ilmankin.

Äly- ja mobiililaitten, siniledin, jne. tuijottaminen kun ei ole mitään terapeuttista eikä terveydellistä vitamiiniä ja sen kuormaan on turha lastata lapsille enää yhtään lisää, mikä ei ole ehdottoman välttämätöntä.
 
Viimeksi muokattu:

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Opetan vain minimitunnit (iltalukiossa 18 viikkotuntia) ja palkkani on noin 4500€/kk. En minä enempää tarvitsekaan. Kovin monta ylituntia ei meillä ole edes mahdollista saada. Palkka nousisi kyllä helposti yli 5000 euron, jos muutama ylitunti olisi. Mutta sitten minun pitäisi opettaa myös iltaisin. Sitä en tahdo. Edellisenä vuonna minulla oli myös iltaopetusta, eikä ole kovin mukavaa, kun työpäivä on 8.30-20.50. Näin vanhana sitä ajattelee myös omaa mukavuuttaan enemmän.
Noissa ylitunneissa vielä se, että ikälisien kertyessä ylituntikorvaus muuttuu koko ajan vähemmän houkuttelevammaksi. Itsekin olen hinnoitellut jo ajat sitten vapaa- ajan arvokkaammaksi, ja opetan vain sen verran, että kertoimilla tulee velvollisuus täyteen. On mulla sitten vähän lisätehtäviä, jotka nostaa kokonaismäärän jotain 2-3 tuntia yli, mutta nämä sitten digihommia, jotka ovat hyvää vastapainoa opetustyölle. Jos oikein rupeaa väsyttämään eläkeiän lähestyessä, niin noilla voi vielä vähän opetustaakkaa laskea. Tosin en tiedä pysyykö nuo lisätyöt kuinka kauan niin hyvin korvattuina kuin tällä hetkellä. Nämä vähän peruja siitä, kun mulla oli ennen digiaikaa tulostimien huolto pienenä lisätyönä, mutta sähköistyminen ja abitti räjäytti sitten nämä digihommat, ja jotenkin vaan tuon tulostinjobin kautta paljon pääty mulle. On sen huomannut, että tehtäviin liittyvät työt alkaneet vähentyä, kun porukan osaamistaso kohentunut, mutta toistaiseksi ei ole näkynyt korvausten määrässä. Nyt tosin toisen asteen maksuttomuus ja oppilaskoneet sitten taas lisänneet töitä myös osaltaan. Saa nähdä miten kehittyy jatkossa.
 

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pieni kertomus open työstä, joka usein jää arvosanojen ja arkisen työn taakse piiloon, näkymättömiin muilta kuin osallisilta.

Pienellä paikkakunnalla asustelee nuori miehenalku, tuore musteen tuoksu leijailee vasta saadusta peruskoulun päättötodistuksesta. Tuon paperin saaminen on ollut työn ja tuskan, monien palaverien, epätoivon, raivokohtauksen, itkujen, erilaisten tukikeinojen ja ennenkaikkea valtavan työmäärän takana. Poika oli viidennellä luokalla, kun ensi kertaa sain hänet oppilaakseni. Hän oli silloin normaali ja reipas poika, tosin hieman ylipainoinen. Tähän viimeksi mainittuun seikkaan tarttui viisi ylempien luokkien oppilasta. Alkoi neljävuotinen Via Dolorosa tälle pojalle.

Kiusaaminen oli lähes jatkuvaa, eikä se loppunut lukuisista palavereista ja lupauksista huolimatta kuin vuosi sitten, kun kiusaajat poistuivat peruskoulusta. Tosin se sama paska vaikutti jatkuvan somen puolella, mutta päivät koulussa hieman tasoittuivat. Alakoulun puolella poika kiusattiin hermoromahduksen partaalle. Välillä keitti niin pahasti yli, ettei hän jälkikäteen muistanut mitä oli tehnyt tai sanonut. Hän saattoi talvella juosta ulos lumihankeen ilman kenkiä tai ulkovaatteita, paineli pitkin pihoja ja lähimetsää huutaen ja kiroten pahaa oloaan ulos. Hän huusi minullekin usein päin naamaa, silmät suurena, kuin psykoosin vallassa. Joskus jätin muut oppilaat päineen luokkaan ja odottelin ulkona pojan paluuta, en halunnut jättää häntä yksin.

Itsetunto mureni häneltä pala palalta. Hymy kuihtui kasvoilta ja tilalle tuli epävarma ja pelokas, pälyilevä arka katse. Moni opettaja koitti saada otteen tähän nuoreen mieheen siinä onnistumatta. Muuri oli korkea ja vahva, jonka sisään pääsin itse toisinaan tunkeutumaan. Olin saanut tietooni ja itsekin havainnut, että hän on innokas mopojen ja muiden koneiden rassaaja ja tätä aihetta käyttäen pääsin hänen lähelleen kyselemään kaikenlaista mopon tekniikkaan liittyvää, mitä nyt mieleen tuli. Ja hän avautui ja kertoi, kun pääsi jossakin aiheessa olemaan luontevasti esillä ja vuorovaikutuksessa.

Syntyi hiljalleen hyvä ja luottamuksellinen suhde, joka kantoi häntä osaltaan yläkoulun vaikeina aikoina. Tunneilleni hän tuli mielellään, vaikka muutoin saattoi vain oleskella koulun tiloissa. Joskus hän oli pois koko päivän, mutta ilmestyi muina miehinä luokkaani ja työskenteli kuten tavallisesti. Tästä häntä usein kehuin, vaikka samalla toki heristin sormiani lintsaamisista, mutta hyvä, että edes osa opiskeluista maistui. Kun toiset opet muistuttelivat tekemättömistä töistä, niin kiitin ja kehuin häntä aktiivisuudesta tunneillani ja keskusteluista.

Masennukseen sairastuminen veti hänen mielensä matalaksi, mutta itse jatkoin sinnikkäästi hänen kanssa kohdatessani juttelua sekä mopoista että tulevaisuudesta sekä oppituntien aikana että välitunneilla. Usein meni keskustelut melkein yksinpuheluksi, mutta halusin pitää yhteyden avoinna. Eikä hän paennut pois, vaan kuunteli, jos ei ollut juttutuulella. Ysin jälkeen tuleva aika ahdisti, epävarmuus paistoi kilometrin päähän. Hän ei uskonut eikä luottanut itseensä vähääkään. Opiskelupaikkaa hän kuitenkin haki ja odottaa nyt muiden tavoin tietoa paikasta.

Mutta se, miksi tämän kirjoitin on tässä: lauantai meni oman lapsen ylioppilasjuhlissa ja sunnuntaina käytiin sukulaispojan juhlissa. Eilen illalla myöhään vaimo kävi postilaatikolla ja toi mukanaan läjän postia. Ison kasan seasta löytyi paperipussi, jonka sisällön vaimo katsoi luullen sen olevan hänelle (toimii luokanopena). Hän purskahti itkuun ja sanoi tämän lähetyksen olevan minulle. Omin käsin tuo ysiltä lähtenyt epävarma nuorimies oli kirjoittanut kortin, ostanut paketin kahvia sekä suklaalevyn. Neljään sanaan hän tiivisti viiden vuoden kokemukset ja yhteistyön; ”oot ollut hyvä opettaja”. Hän muisti minut ja minä muistan hänet. Etsin yhteystiedot ja kiitin lämpimästi.

Kaikki aikuiset ja opettajat, välittäkää aidosti lapsista ja nuorista. Nostakaa esiin ja kehukaa ääneen heidän hyviä puoliaan, sillä sellaisia on meissä kaikissa. Niitä, jotka kiusaavat, muistuttelevat huonosta käytöksestä, vetävät maton altasi tai lyövät puukon selkääsi, riittää joka lähtöön. Voit olla jollekin ehkä ainoa turvallinen aikuinen, johon tukeutua. Tämän pienen tarinan myötä hyvää kesälomaa palstan opettajille ja muillekin lomalaisille.
 

Mostal0

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Pieni kertomus open työstä, joka usein jää arvosanojen ja arkisen työn taakse piiloon, näkymättömiin muilta kuin osallisilta.

Pienellä paikkakunnalla asustelee nuori miehenalku, tuore musteen tuoksu leijailee vasta saadusta peruskoulun päättötodistuksesta. Tuon paperin saaminen on ollut työn ja tuskan, monien palaverien, epätoivon, raivokohtauksen, itkujen, erilaisten tukikeinojen ja ennenkaikkea valtavan työmäärän takana. Poika oli viidennellä luokalla, kun ensi kertaa sain hänet oppilaakseni. Hän oli silloin normaali ja reipas poika, tosin hieman ylipainoinen. Tähän viimeksi mainittuun seikkaan tarttui viisi ylempien luokkien oppilasta. Alkoi neljävuotinen Via Dolorosa tälle pojalle.

Kiusaaminen oli lähes jatkuvaa, eikä se loppunut lukuisista palavereista ja lupauksista huolimatta kuin vuosi sitten, kun kiusaajat poistuivat peruskoulusta. Tosin se sama paska vaikutti jatkuvan somen puolella, mutta päivät koulussa hieman tasoittuivat. Alakoulun puolella poika kiusattiin hermoromahduksen partaalle. Välillä keitti niin pahasti yli, ettei hän jälkikäteen muistanut mitä oli tehnyt tai sanonut. Hän saattoi talvella juosta ulos lumihankeen ilman kenkiä tai ulkovaatteita, paineli pitkin pihoja ja lähimetsää huutaen ja kiroten pahaa oloaan ulos. Hän huusi minullekin usein päin naamaa, silmät suurena, kuin psykoosin vallassa. Joskus jätin muut oppilaat päineen luokkaan ja odottelin ulkona pojan paluuta, en halunnut jättää häntä yksin.

Itsetunto mureni häneltä pala palalta. Hymy kuihtui kasvoilta ja tilalle tuli epävarma ja pelokas, pälyilevä arka katse. Moni opettaja koitti saada otteen tähän nuoreen mieheen siinä onnistumatta. Muuri oli korkea ja vahva, jonka sisään pääsin itse toisinaan tunkeutumaan. Olin saanut tietooni ja itsekin havainnut, että hän on innokas mopojen ja muiden koneiden rassaaja ja tätä aihetta käyttäen pääsin hänen lähelleen kyselemään kaikenlaista mopon tekniikkaan liittyvää, mitä nyt mieleen tuli. Ja hän avautui ja kertoi, kun pääsi jossakin aiheessa olemaan luontevasti esillä ja vuorovaikutuksessa.

Syntyi hiljalleen hyvä ja luottamuksellinen suhde, joka kantoi häntä osaltaan yläkoulun vaikeina aikoina. Tunneilleni hän tuli mielellään, vaikka muutoin saattoi vain oleskella koulun tiloissa. Joskus hän oli pois koko päivän, mutta ilmestyi muina miehinä luokkaani ja työskenteli kuten tavallisesti. Tästä häntä usein kehuin, vaikka samalla toki heristin sormiani lintsaamisista, mutta hyvä, että edes osa opiskeluista maistui. Kun toiset opet muistuttelivat tekemättömistä töistä, niin kiitin ja kehuin häntä aktiivisuudesta tunneillani ja keskusteluista.

Masennukseen sairastuminen veti hänen mielensä matalaksi, mutta itse jatkoin sinnikkäästi hänen kanssa kohdatessani juttelua sekä mopoista että tulevaisuudesta sekä oppituntien aikana että välitunneilla. Usein meni keskustelut melkein yksinpuheluksi, mutta halusin pitää yhteyden avoinna. Eikä hän paennut pois, vaan kuunteli, jos ei ollut juttutuulella. Ysin jälkeen tuleva aika ahdisti, epävarmuus paistoi kilometrin päähän. Hän ei uskonut eikä luottanut itseensä vähääkään. Opiskelupaikkaa hän kuitenkin haki ja odottaa nyt muiden tavoin tietoa paikasta.

Mutta se, miksi tämän kirjoitin on tässä: lauantai meni oman lapsen ylioppilasjuhlissa ja sunnuntaina käytiin sukulaispojan juhlissa. Eilen illalla myöhään vaimo kävi postilaatikolla ja toi mukanaan läjän postia. Ison kasan seasta löytyi paperipussi, jonka sisällön vaimo katsoi luullen sen olevan hänelle (toimii luokanopena). Hän purskahti itkuun ja sanoi tämän lähetyksen olevan minulle. Omin käsin tuo ysiltä lähtenyt epävarma nuorimies oli kirjoittanut kortin, ostanut paketin kahvia sekä suklaalevyn. Neljään sanaan hän tiivisti viiden vuoden kokemukset ja yhteistyön; ”oot ollut hyvä opettaja”. Hän muisti minut ja minä muistan hänet. Etsin yhteystiedot ja kiitin lämpimästi.

Kaikki aikuiset ja opettajat, välittäkää aidosti lapsista ja nuorista. Nostakaa esiin ja kehukaa ääneen heidän hyviä puoliaan, sillä sellaisia on meissä kaikissa. Niitä, jotka kiusaavat, muistuttelevat huonosta käytöksestä, vetävät maton altasi tai lyövät puukon selkääsi, riittää joka lähtöön. Voit olla jollekin ehkä ainoa turvallinen aikuinen, johon tukeutua. Tämän pienen tarinan myötä hyvää kesälomaa palstan opettajille ja muillekin lomalaisille.
Tämä on varmaan vuoden viesti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös