Opetustyö

  • 380 270
  • 3 070

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Minusta on helvetin hienoa, että meillä on yllekirjoittaneen nimimerkin kaltaisia opettajia. Minusta on myös hienoa, että meillä on minunkinkaltaisiani opettajia. Ja kaikenmuunkinlaisia. Oppilaita on ihan kaikenlaisia, hyvä että opettajiakin on. Monimuotoisuutta ja suvaitsevaisuuttahan tässä majakkana pidetään.

Minä en koskaan ikinä ever banega ole ajatellut, että kenenkään opettajan tyyli tehdä työtään olisi huonompi kuin minun. Se on vain erilainen, koska olemme eri ihmisiä. Olen ennen opetushommia ollut kirjastosetä, päiväkotisetä, postimies, nuoriso-ohjaaja, puuseppä, paikallislehden toimittaja ja musiikkiliikkeen myyjä. Lähtökohtani nykyiseen työhön on, että kaikesta kokemastani voin ammentaa jotain siihen mitä teen nyt. Jos on mennyt yliopistoon suoraan lukiosta, on kokemuspohja erilainen. Silloin työtä saattaa lähestyä enemmän teoreettisesta näkökulmasta, kun taas vaikkapa minä suhtaudun siihen käytännönläheisemmin. En kuitenkaan millään muotoa pidä teoreettista vinkkeliä huonompana, ja toivon ettei minunkaan tapaani automaattisesti ajateltaisi vääränä. On tässä maisterin paperit mullakin, en ole kansakoulupohjalta säätämässä, mutta pidän monipuolista työ- ja elämänkokemusta oleellisena onnistumiselleni.

Joku toinen on eri mieltä, ja saa toki olla.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Koronan aikana sitten tuin about koko valtakunnan opettajakuntaa digipedagosissa ratkaisuissa*, ja kuinka ollakaan, kesällä -20 mulle lyötiin soppari käteen yksityiseltä puolelta (ei, en ole Petri Jämsen, jos joku nyt alkaa googlailla). Kolme vuotta ja kolme palkankorotusta myöhemmin asemani olisi periaatteessa aika vakaa sekä duuni vaihtelevaa sekä vapaampaa vrt. opetus.

No niin, kenties tämä selittää ainakin hieman osaltaan kovin voimallista puolustautumistaistoasi kaikkea digiopettamiseen kohdistuvaa kritiikkiä kohtaan. Ymmärrettävää sinänsä.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
No niin, kenties tämä selittää ainakin hieman osaltaan kovin voimallista puolustautumistaistoasi kaikkea digiopettamiseen kohdistuvaa kritiikkiä kohtaan. Ymmärrettävää sinänsä.
En koe sen enempää tarvetta puolustautua, vaan lähinnä olen esim. sinulta penännyt tässä ketjussa muutakin dataa kuin "tuttu opettaja", "työyhteisön" tai vastaavat argumentit. Ymmärrän kyllä myös digitalisaation perustellun kritiikin ja oma henkilökohtainen kantani on se, että opetuksessa tarvitaan monipuolisia välineitä, jotta erilaisten oppijoiden tarpeet voidaan kohdata aidosti. En vain siedä asiakokonaisuuksista sen enempää ymmärtämättämän vahvoja mielipiteitä asiasta, josta itse tiedän selkeästi enemmän sekä teoriassa että käytännössä.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Minusta on helvetin hienoa, että meillä on yllekirjoittaneen nimimerkin kaltaisia opettajia. Minusta on myös hienoa, että meillä on minunkinkaltaisiani opettajia. Ja kaikenmuunkinlaisia. Oppilaita on ihan kaikenlaisia, hyvä että opettajiakin on. Monimuotoisuutta ja suvaitsevaisuuttahan tässä majakkana pidetään.
Näinhän se lopulta menee. Koska olen ottanut kiinni julkisesti kirjoituksiisi, on lienee julkisesti myös todettava, etten minä sinua pidä huonona opettajana, eikä mulla mitään valtuuksia sellaisen julistamiseen olisikaan. Tai mitä väliä sellaisella lopulta olisi. Ehkä tapasi ilmaista asioita vain tuo mieleeni muutamat ikävät kollegani ja huoltajakokemukseni tietyistä opettajista ja projisoin tuntemukseni sinuun.

Huonoa opettajuutta, tehtävien laiminlyömistä ja suoranaista henkistä väkivaltaa oppilaita kohtaan ilmenee ihan todennetusti. Varsinkaan jälkimmäistä en sinuun ole koskaan yhdistänyt, ja kahden aiemmankin ominaisuuden kohdentaminen vaatii enemmän kuin palstakirjoittelun perusteiksi. Pahoittelut siis turhasta nälvimisestä.

PS Vaikkei viittaus suoraan minulle olisikaan ollut, tein itsekin sekalaisia hommia varastolla, rakennuksilla ja toimistossa vajaa kymmenen vuotta ennen kuin vaihdoin historianopintoihin ja opettamiseen.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
En koe sen enempää tarvetta puolustautua, vaan lähinnä olen esim. sinulta penännyt tässä ketjussa muutakin dataa kuin "tuttu opettaja", "työyhteisön" tai vastaavat argumentit. Ymmärrän kyllä myös digitalisaation perustellun kritiikin ja oma henkilökohtainen kantani on se, että opetuksessa tarvitaan monipuolisia välineitä, jotta erilaisten oppijoiden tarpeet voidaan kohdata aidosti. En vain siedä asiakokonaisuuksista sen enempää ymmärtämättämän vahvoja mielipiteitä asiasta, josta itse tiedän selkeästi enemmän sekä teoriassa että käytännössä.

Et siedä tyhmemmiksi olettamiesi mielipiteitä? Erittäin terve asenne, sano. Varsinkin opettajalle.

Oletko tietoinen, että tämä on keskustelupalsta, jossa keskustelemme nimimerkkien takaa. Joten mitä helvetin muuta dataa sää kaipaat? Keskustelua itse aiheesta vai siitä millä haballa kukin mielipiteensä kehtaa ilmaista ja ceeveitä sinulle arvioitaviksi, josko napit kauluksessa riittäisi ylittämään teidän erinomaisuutenne mielipiteensietorajan?
 

godspeed

Jäsen
Historian ja kaikkien aikojen suosikkiopettajani käveli yllättäen lähikaupassa vastaan. Ei ollut mies vanhentunut sekuntiakaan, ei edes harmautta havaittavissa. Tiesin käydä kouluni sivuilta kattomassa, niin hän on nykyään ihan rehtorismiehiä. En viitsinyt kaupassa alkaa ahdistelemaan, mutta kypsyttelen rauhassa, josko tosiaan laittaisin sähköpostia kuten sivupari takaperin tuumin :)
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Et siedä tyhmemmiksi olettamiesi mielipiteitä? Erittäin terve asenne, sano. Varsinkin opettajalle.
En suosittele olkiukon pohjalta johtopäätösten tekemistä.

Oletko tietoinen, että tämä on keskustelupalsta, jossa keskustelemme nimimerkkien takaa. Joten mitä helvetin muuta dataa sää kaipaat? Keskustelua itse aiheesta vai siitä millä haballa kukin mielipiteensä kehtaa ilmaista ja ceeveitä sinulle arvioitaviksi, josko napit kauluksessa riittäisi ylittämään teidän erinomaisuutenne mielipiteensietorajan?
Pointti on lähinnä siinä, että olet esittänyt todella voimakkaita ja mustavalkoisia mieliteitä digitalisaatiosta kouluissa, ja perusteluita pyydettäessä ne ovat olleet edellisessä viestissäni mainitsemani kaltaisia. Mulla ei ole sen kummempaa tarvetta tukahduttaa keskustelua tai esiintyä palstapoliisina, ja hyvin perustellut omastani eriävät mielipiteet mahtuvat sekaan oikein hyvin.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
En suosittele olkiukon pohjalta johtopäätösten tekemistä.
En vain siedä asiakokonaisuuksista sen enempää ymmärtämättämän vahvoja mielipiteitä asiasta, josta itse tiedän selkeästi enemmän sekä teoriassa että käytännössä.

Mikä niin olkiukko taas?

Pointti on lähinnä siinä, että olet esittänyt todella voimakkaita ja mustavalkoisia mieliteitä digitalisaatiosta kouluissa, ja perusteluita pyydettäessä ne ovat olleet edellisessä viestissäni mainitsemani kaltaisia. Mulla ei ole sen kummempaa tarvetta tukahduttaa keskustelua tai esiintyä palstapoliisina, ja hyvin perustellut omastani eriävät mielipiteet mahtuvat sekaan oikein hyvin.

Ei kai ne sen voimakkaampia tai mustavalkoisempia mielipiteitä ole olleet kuin omasikaan.

Perusteena on ollut lukuisten alan ammattilaisten avautumiset henkilökohtaisesti lukuisissa eri instansseissa sekä lukuisat viittaukset ja linkit haastatteluihin ja paneelikeskusteluihin sekä tieteellisiin yms. tutkimuksiin, ja niin edelleen. Mikään ei vaan kelpaa sinulle, koska syy.

Downpleijaat kaiken omastasi eriävän ajattelun esimerkiksi väheksymällä henkilöä, lähteitä tai muuta, kuten just tuo "tuttu opettaja" -vähättelysi. Miksi kentän kuuleminen on aihekokonaisuuteen jotenkin kuulumatonta?

Digi on hyvä renki, mutta huono isäntä. Pudonneet oppimistulokset, toistuvat signaalit lasten valmiustasojen madaltumisesta ja tutkimukset mobiililaitteiden vaikutuksista fyysiseen ja psyykkisen hyvinvointiin puoltavat sitä aika hemmetin hyvin. Jokaiseen tekemiseen ei tarvita aina jotain goddamn appsia, vaikka sellaisia niin kovasti halutaan yksityiselle ja julkiselle sektorille loputtomalla sykkeellä tarjota.

Etkö itse alan toimijana kolmen vuoden ja kolmen palkankorotuksen jälkeen koe olevasi millään tasolla edes snadisti biasoitunut 'asiakokonaisuudessa' tai sellaisen epäilemisen olevan täysin perusteetonta?
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Mikä niin olkiukko taas?
Jos tuo on tyhmänä pitämistä, niin sitten olet oikeassa. En minä sinua kirjoitustesi perusteella tyhmänä kuitenkaan pidä.

Perusteena on ollut lukuisten alan ammattilaisten avautumiset henkilökohtaisesti lukuisissa eri instansseissa sekä lukuisat viittaukset ja linkit haastatteluihin ja paneelikeskusteluihin sekä tieteellisiin yms. tutkimuksiin, ja niin edelleen. Mikään ei vaan kelpaa sinulle, koska syy.
Tuota, kävin lukemassa puolentoista vuoden takaisen viestinvaihtomme ja siinä yhteydessä viittasit henkilökohtaisiin kontakteihisi, kokeiluun Sastamalassa, tamperelaisen päiväkodin hankintoihin sekä johonkin viimeaikaiseen lehtiartikkeliin. Vaikea noita on pitää esittämäsi kaltaisena kattavana lähdekollaasina.

Downpleijaat kaiken omastasi eriävän ajattelun esimerkiksi väheksymällä henkilöä, lähteitä tai muuta, kuten just tuo "tuttu opettaja" -vähättelysi. Miksi kentän kuuleminen on aihekokonaisuuteen jotenkin kuulumatonta?
Viittaan tässä osin edelliseen. Minä voisin vyöryttää yhtälailla vain positiivisia kokemuksia digimyönteisistä kouluista tai digitaalisuuteen panostaneilta opettajilta.

Uuden opettelu on monelle raskasta. Kaiken digikielteisyyden takana ei ole pedagogiset perusteet, vaan ihan puhtaasti laiskuus. HUOM! Perinteisten metodien suosiminen ei ole automaattisesti laiskuutta, mutta mikäli liki kategorisesti kielletään oppilaan oikeus digitaalisten perustaitojen kehittymiseen, on vaikea nähdä taustalla vain pedagogisia syitä. Näitäkin on nimittäin tullut vastaan.

Tämä kaikki siis tuohon kenttäväen kuulemiseen. Kyllä - opettajat lähtökohtaisesti ovat opetuksen ammattilaisia, mutta opehuoneesta löytyy yllättävän paljon myös sitä väkeä, jolle omien toimintatapojen muuttaminen yhteiseksi tai lasten hyödyksi on syy vetää pedagoisen vapauden nimissä matto kaiken kehittämisen alta. Entäpä, jos sinulle on avautunut myös sitä jengiä, jota ei vain kiinnosta? Tai entä jos opettajat eivät vain osaa ja vastustavat siksi? (Osa opettajista, myöhempi tarkennus vailla halua muokata linkkiä enää)

Digi on hyvä renki, mutta huono isäntä. Pudonneet oppimistulokset, toistuvat signaalit lasten valmiustasojen madaltumisesta ja tutkimukset mobiililaitteiden vaikutuksista fyysiseen ja psyykkisen hyvinvointiin puoltavat sitä aika hemmetin hyvin. Jokaiseen tekemiseen ei tarvita aina jotain goddamn appsia, vaikka sellaisia niin kovasti halutaan yksityiselle ja julkiselle sektorille loputtomalla sykkeellä tarjota.
Tästä olen osin samaa mieltä, kuten jo alkuperäisessä keskustelussammekin annoin ymmärtää. Vikaan menee siinä vaiheessa, kun paketoit kaikki edelliset ja tarjoat vastaukseksi digitaalisuuden opetuksessa. Muutos yhteiskunnassa viimeisen 15 vuoden aikana on ollut aika rajua, ja se näkyy kouluissa. Aika levotonta poimia yksi muutos toimintaympäristössä ja syyttää sitä. Toki ymmärrän sen, koska yksinkertaiset ratkaisut yleensä menevät läpi yleiseen kehitykseen tyytymättömälle joukolle. Aiheeseen liittyen, tässä hyvä kirjoitus median roolista koko opetuksen ja oppimisen tason "romahduksesta":

Etkö itse alan toimijana kolmen vuoden ja kolmen palkankorotuksen jälkeen koe olevasi millään tasolla edes snadisti biasoitunut 'asiakokonaisuudessa' tai sellaisen epäilemisen olevan täysin perusteetonta?
Omat palkankorotukseni ovat perustuneet asemani kehitykseen, eivät suoraan myyntiin, ja asemani kehitys on puolestaan perustunut osaamiseeni. Toki ymmärrän, että edustaessani yritystä minuun suhtaudutaan tietyllä varauksella keskusteluissa, jotka liittyvät koululaitoksen kehittämiseen. Huvittavaa kyllä, oma näkemykseni esim. digityökalujen käytöstä on loiventunut huomattavasti sitten opetusvuosieni, kun näkökulmia koko ilmiöön on tullut enemmän. Edelleenkin pidän digitalisaatiota keskeisenä osana suomalaisoppilaiden osaamisen kehittämisessä, mutta kouluissa on myös paljon muutakin kehitettävää ja välillä on ihan tervettä keskittyä siihen perustehtäväänkin.

Eniten minua ihan aidosti näissä kannaotoissasi vain rasittaa niiden ehdoton mustavalkoisuus, missä omiin keskusteluihisi nojaten tuomitset digitaalisten opetus- ja oppimisvälineiden käytön, vaikka kyse on oppilaiden oikeudesta sellaisiin taitoihin, joita he tulevaisuudessa tulevat aivan varmasti tarvitsemaan.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Eniten minua ihan aidosti näissä kannaotoissasi vain rasittaa niiden ehdoton mustavalkoisuus, missä omiin keskusteluihisi nojaten tuomitset digitaalisten opetus- ja oppimisvälineiden käytön, vaikka kyse on oppilaiden oikeudesta sellaisiin taitoihin, joita he tulevaisuudessa tulevat aivan varmasti tarvitsemaan.

Omiin keskustelujen lisäksi muiden keskusteluihin, julkisiin keskusteluihin, raportteihin, haastatteluihin ja tieteellisiin tutkimuksiin ja julkaisuihin nojaten.

Enkä tuomitse digivälineiden käyttöä, vaan niiden ylimitoitettua, turhaa käyttöä. Niin kuin sanoin: hyvä renki ja niin edelleen.

Kyse on oppilaiden oikeudesta vastuullisiiin aikuisiin, jotka tietävät mikä on lasten henkiselle ja fyysiselle hyvinvoinnille ja kehitykselle parasta.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Omiin keskustelujen lisäksi muiden keskusteluihin, julkisiin keskusteluihin, raportteihin, haastatteluihin ja tieteellisiin tutkimuksiin ja julkaisuihin nojaten.
Mutta ymmärrät varmasti, että näillä viitteillä voimme perustella oikeastaan mitä tahansa. Julkista keskustelua on käyty yhtälailla tulevaisuuden taidoista, joiden osana digitaidot ovat itsestäänselvästi, olen ollut mukana seuraamassa ja kuullut useista huikeista pedagogisista menestystarinoita ympäri Suomen, joissa keskeisenä osana on ollut digitaaliset työkalut ja viime aikoina on ollut puhetta siitä, miten tutkitusti vähän Suomen kouluissa lopulta aidosti otetaan digitaalisuuden tuomia hyötyjä käyttöön.

Edellisen pohjalta ymmärrät varmasti, että mikäli keskustelu käydään tämän tason viittauksilla, se ei etene mihinkään, ja saan yhtälailla mustavalkoisesti tyrmätä ne. Ja usko pois, mulla ehti kolmeen vuoteen kertyä kohtaamisia hyvin erilaisissa kouluissa ja organisaatioissa ympäri Suomen.

Enkä tuomitse digivälineiden käyttöä, vaan niiden ylimitoitettua, turhaa käyttöä. Niin kuin sanoin: hyvä renki ja niin edelleen.
Tästä meille voisi löytyä yhteinen näkemys. Määritteletkö, mitä sinulle merkitsee ylimitoitettu, turha käyttö tässä kontekstissa.

Kyse on oppilaiden oikeudesta vastuullisiiin aikuisiin, jotka tietävät mikä on lasten henkiselle ja fyysiselle hyvinvoinnille ja kehitykselle parasta.
Kyllä, ehdottomasti. Tämä ei sulje pois ikätasot ja opetettava aine huomioiden tapahtuvaa laadukasta digitaalisen opetusvälineistön käyttöä opetuksen apuna ja oppimisen tueksi.
 

kimbe66

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Millään tavalla en ota kantaa täällä parhaillaan vellovaan keskusteluun. Tuon puskista oman näkemykseni opettajan työhön. Opettajan ammattikuntaan kuuluu hyvin erilaisia virkoja. On alaluokkien opettajia, aineenopettajia, ammattikoulun opettajia, yliopistossa on myös omat opettajansa ja sen lisäksi on suuri kirjo erityislasten kanssa työskenteleviä erityisopettajia. Ei tuosta oikein voi vetää mitään yhteistä määrettä sille, millaista opettajan työ on. Jokainen ymmärtää, että seitsemän vuotiaan kehitysvammaisen oppilaan kanssa työskentely on hyvin erilaisista kuin kymmenen laudaturin ylioppilaan. Kerron teille nyt millaista oma opettajan työni on 23 vuoden työskentelyn jälkeen.

Pitkän erityisopettajan työn jälkeen asemoin itseni yksityisessä lastensuojeluyksikössä olevien nuorten opettajaksi. Opetusvelvollisuuteni on 30 tuntia, mikä tarkoittaa 60 minuutin oppitunteina 22,5 tuntia viikossa. Yksikön kanssa tehtävään yhteistyöhön kuluu tuon lisäksi 2-5 tuntia viikossa, josta saan erillisen korvauksen. Pystyn siis suoriutumaan työstäni reilusti alle 30 viikkotunnin. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että perjantaisin työni loppuu jaksosta riippuen joko klo 11 tai 12. Muina päivinä pillit ovat pussissa käytännössä aina ennen klo 15. Myös pedagogiset asiakirjat ja verkostopalaverit hoituvat noissa raameissa. Kotona en tee töitä koskaan.

Opetusryhmässäni on kahdeksan nuorta. Olen vastuussa ryhmästä yhdessä toisen erityisopettajan kanssa. Tukenamme on koulunkäynninohjaaja. Myös pitkänlinjan koulukoirani on mukana ja apuna joka päivä. Ensi syksystä alkaen saamme vielä toisen koulunkäynninohjaajan. Täten meillä on aina paikalla vähintään yksi aikuinen kahta oppilasta kohti.

Koen työni erittäin mielekkääksi. Työn vaativuus ja siihen käytettävä aika ovat hyvin sopusoinnussa siitä saatavaan korvaukseen. Kuukausiansioni on +5500€, kun siihen lasketaan sekä lastensuojeluyksikön että kunnan maksama palkka. Koen työni myös erittäin merkitykselliseksi ja nykyisessä työpaikassani työlläni on aidosti vaikuttavuutta.

Ja sitten päästään siihen ajatukseen, että on se helppoa, kun saa yli viisi tuhatta kuukaudessa siitä, että tekee töitä reilusti alle 30 tuntia viikossa kera 10 viikon kesäloman. Niin se onkin, minulle. Olen opiskellut useita vuosia kahdessa eri yliopistossa ja sen jälkeen tehnyt nuorten kanssa töitä erilaisissa ympäristöissä 23 vuotta. Ammattitaitoni on kovalla tasolla ja persoonani sopii tähän työhön erinomaisesti. Tämän vuoksi työ, jota valtaosa ihmisistä kammoksuu tai jopa pelkää, on minulle antoisaa.

Viimeiset vuodet olen ollut onnellinen mies ja opettaja. On ollut myös aikoja, jolloin työ on ollut pirun raskasta ja uupumus on iskenyt päälle. Tärkeää on kuunnella itseään ja tehdä uran kannalta tarvittaessa rajujakin ratkaisuja. Kuorman alle luhistuu kyllä, jos jatkaa vuosikausia kivireen vetämistä vastentahtoisesti. Kohta alkaa ansaittu loma! Ollaan me kovia!
Minä taas olen ollut iltalukion opettajana viimeiset kaksi ja puoli vuotta. Tämän menneen lukuvuoden sain opettaa ihan vain päiväaikaan klo 8.30-14.50 välillä, mikä oli hienoa ja ihan tavatonta. Kaiken lisäksi tulevakin lukuvuosi tulee menemään samalla kaavalla.

Opetan siis matematiikkaa ja fysiikkaa maahanmuuttajille, mikä antaa aikamoiset haasteet opetukselle. Opetuskieli on suomi, mutta vain harvat heistä ymmärtävät sitä kunnolla. Joutuu melkein rautakangesta vääntämään asiat heille. Ensi lukuvuonna tulee kyllä matematiikan opetusta ihan suomalaisillekin tuvassa (tutkintoon valmistava koulutus, periaatteessa 10-luokka).

Opetan vain minimitunnit (iltalukiossa 18 viikkotuntia) ja palkkani on noin 4500€/kk. En minä enempää tarvitsekaan. Kovin monta ylituntia ei meillä ole edes mahdollista saada. Palkka nousisi kyllä helposti yli 5000 euron, jos muutama ylitunti olisi. Mutta sitten minun pitäisi opettaa myös iltaisin. Sitä en tahdo. Edellisenä vuonna minulla oli myös iltaopetusta, eikä ole kovin mukavaa, kun työpäivä on 8.30-20.50. Näin vanhana sitä ajattelee myös omaa mukavuuttaan enemmän.

Joka tapauksessa mukavaa kesää kaikille jatkoajan opettajille ja kaikille muillekin.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Mutta ymmärrät varmasti, että näillä viitteillä voimme perustella oikeastaan mitä tahansa. Julkista keskustelua on käyty yhtälailla tulevaisuuden taidoista, joiden osana digitaidot ovat itsestäänselvästi, olen ollut mukana seuraamassa ja kuullut useista huikeista pedagogisista menestystarinoita ympäri Suomen, joissa keskeisenä osana on ollut digitaaliset työkalut ja viime aikoina on ollut puhetta siitä, miten tutkitusti vähän Suomen kouluissa lopulta aidosti otetaan digitaalisuuden tuomia hyötyjä käyttöön.

Edellisen pohjalta ymmärrät varmasti, että mikäli keskustelu käydään tämän tason viittauksilla, se ei etene mihinkään, ja saan yhtälailla mustavalkoisesti tyrmätä ne. Ja usko pois, mulla ehti kolmeen vuoteen kertyä kohtaamisia hyvin erilaisissa kouluissa ja organisaatioissa ympäri Suomen.

Mitkä sitten ovat hyväksymäsi perusteet käydä rakentavaa keskustelua aiheesta, jos alan ammatti-ihmisten haastattelut, heidän kokemukset ja kertomukset, keskustelut, tieteelliset tutkimukset ja julkaisut eivät sellaisia ole? Jos muillakin on vuosien ajalta kertynyt kohtaamisia ja tarinoiden kuulemisia hyvin erilaisissa kouluissa ja organisaatioissa, miksi ne eivät kuitenkaan hyväksymäsi tason viittauksiksi niin päin kelpaa?

Tyrmäätkö siis mustavalkoisesti esimerkiksi lääketieteelliset tutkimukset laitteiden tuomista haitoista lapsille ja nuorille?
Minkälaisia digihyötyjä on jätetty ottamatta käyttöön Suomen kouluissa? Mitä pitäisi lisätä?


Tästä meille voisi löytyä yhteinen näkemys. Määritteletkö, mitä sinulle merkitsee ylimitoitettu, turha käyttö tässä kontekstissa.

Luulen, että kysymys ja keneltä kysytään on tässä väärä. Ehkä palvelujen, laitteiden, sovellusten yms. käytön suunnittelijoiden enemmän kysyä itseltään, mitä lisäarvoa digi mihinkin tuo ja toimisiko se kenties ihan ilmankin.

Äly- ja mobiililaitten, siniledin, jne. tuijottaminen kun ei ole mitään terapeuttista eikä terveydellistä vitamiiniä ja sen kuormaan on turha lastata lapsille enää yhtään lisää, mikä ei ole ehdottoman välttämätöntä.
 
Viimeksi muokattu:

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Opetan vain minimitunnit (iltalukiossa 18 viikkotuntia) ja palkkani on noin 4500€/kk. En minä enempää tarvitsekaan. Kovin monta ylituntia ei meillä ole edes mahdollista saada. Palkka nousisi kyllä helposti yli 5000 euron, jos muutama ylitunti olisi. Mutta sitten minun pitäisi opettaa myös iltaisin. Sitä en tahdo. Edellisenä vuonna minulla oli myös iltaopetusta, eikä ole kovin mukavaa, kun työpäivä on 8.30-20.50. Näin vanhana sitä ajattelee myös omaa mukavuuttaan enemmän.
Noissa ylitunneissa vielä se, että ikälisien kertyessä ylituntikorvaus muuttuu koko ajan vähemmän houkuttelevammaksi. Itsekin olen hinnoitellut jo ajat sitten vapaa- ajan arvokkaammaksi, ja opetan vain sen verran, että kertoimilla tulee velvollisuus täyteen. On mulla sitten vähän lisätehtäviä, jotka nostaa kokonaismäärän jotain 2-3 tuntia yli, mutta nämä sitten digihommia, jotka ovat hyvää vastapainoa opetustyölle. Jos oikein rupeaa väsyttämään eläkeiän lähestyessä, niin noilla voi vielä vähän opetustaakkaa laskea. Tosin en tiedä pysyykö nuo lisätyöt kuinka kauan niin hyvin korvattuina kuin tällä hetkellä. Nämä vähän peruja siitä, kun mulla oli ennen digiaikaa tulostimien huolto pienenä lisätyönä, mutta sähköistyminen ja abitti räjäytti sitten nämä digihommat, ja jotenkin vaan tuon tulostinjobin kautta paljon pääty mulle. On sen huomannut, että tehtäviin liittyvät työt alkaneet vähentyä, kun porukan osaamistaso kohentunut, mutta toistaiseksi ei ole näkynyt korvausten määrässä. Nyt tosin toisen asteen maksuttomuus ja oppilaskoneet sitten taas lisänneet töitä myös osaltaan. Saa nähdä miten kehittyy jatkossa.
 

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pieni kertomus open työstä, joka usein jää arvosanojen ja arkisen työn taakse piiloon, näkymättömiin muilta kuin osallisilta.

Pienellä paikkakunnalla asustelee nuori miehenalku, tuore musteen tuoksu leijailee vasta saadusta peruskoulun päättötodistuksesta. Tuon paperin saaminen on ollut työn ja tuskan, monien palaverien, epätoivon, raivokohtauksen, itkujen, erilaisten tukikeinojen ja ennenkaikkea valtavan työmäärän takana. Poika oli viidennellä luokalla, kun ensi kertaa sain hänet oppilaakseni. Hän oli silloin normaali ja reipas poika, tosin hieman ylipainoinen. Tähän viimeksi mainittuun seikkaan tarttui viisi ylempien luokkien oppilasta. Alkoi neljävuotinen Via Dolorosa tälle pojalle.

Kiusaaminen oli lähes jatkuvaa, eikä se loppunut lukuisista palavereista ja lupauksista huolimatta kuin vuosi sitten, kun kiusaajat poistuivat peruskoulusta. Tosin se sama paska vaikutti jatkuvan somen puolella, mutta päivät koulussa hieman tasoittuivat. Alakoulun puolella poika kiusattiin hermoromahduksen partaalle. Välillä keitti niin pahasti yli, ettei hän jälkikäteen muistanut mitä oli tehnyt tai sanonut. Hän saattoi talvella juosta ulos lumihankeen ilman kenkiä tai ulkovaatteita, paineli pitkin pihoja ja lähimetsää huutaen ja kiroten pahaa oloaan ulos. Hän huusi minullekin usein päin naamaa, silmät suurena, kuin psykoosin vallassa. Joskus jätin muut oppilaat päineen luokkaan ja odottelin ulkona pojan paluuta, en halunnut jättää häntä yksin.

Itsetunto mureni häneltä pala palalta. Hymy kuihtui kasvoilta ja tilalle tuli epävarma ja pelokas, pälyilevä arka katse. Moni opettaja koitti saada otteen tähän nuoreen mieheen siinä onnistumatta. Muuri oli korkea ja vahva, jonka sisään pääsin itse toisinaan tunkeutumaan. Olin saanut tietooni ja itsekin havainnut, että hän on innokas mopojen ja muiden koneiden rassaaja ja tätä aihetta käyttäen pääsin hänen lähelleen kyselemään kaikenlaista mopon tekniikkaan liittyvää, mitä nyt mieleen tuli. Ja hän avautui ja kertoi, kun pääsi jossakin aiheessa olemaan luontevasti esillä ja vuorovaikutuksessa.

Syntyi hiljalleen hyvä ja luottamuksellinen suhde, joka kantoi häntä osaltaan yläkoulun vaikeina aikoina. Tunneilleni hän tuli mielellään, vaikka muutoin saattoi vain oleskella koulun tiloissa. Joskus hän oli pois koko päivän, mutta ilmestyi muina miehinä luokkaani ja työskenteli kuten tavallisesti. Tästä häntä usein kehuin, vaikka samalla toki heristin sormiani lintsaamisista, mutta hyvä, että edes osa opiskeluista maistui. Kun toiset opet muistuttelivat tekemättömistä töistä, niin kiitin ja kehuin häntä aktiivisuudesta tunneillani ja keskusteluista.

Masennukseen sairastuminen veti hänen mielensä matalaksi, mutta itse jatkoin sinnikkäästi hänen kanssa kohdatessani juttelua sekä mopoista että tulevaisuudesta sekä oppituntien aikana että välitunneilla. Usein meni keskustelut melkein yksinpuheluksi, mutta halusin pitää yhteyden avoinna. Eikä hän paennut pois, vaan kuunteli, jos ei ollut juttutuulella. Ysin jälkeen tuleva aika ahdisti, epävarmuus paistoi kilometrin päähän. Hän ei uskonut eikä luottanut itseensä vähääkään. Opiskelupaikkaa hän kuitenkin haki ja odottaa nyt muiden tavoin tietoa paikasta.

Mutta se, miksi tämän kirjoitin on tässä: lauantai meni oman lapsen ylioppilasjuhlissa ja sunnuntaina käytiin sukulaispojan juhlissa. Eilen illalla myöhään vaimo kävi postilaatikolla ja toi mukanaan läjän postia. Ison kasan seasta löytyi paperipussi, jonka sisällön vaimo katsoi luullen sen olevan hänelle (toimii luokanopena). Hän purskahti itkuun ja sanoi tämän lähetyksen olevan minulle. Omin käsin tuo ysiltä lähtenyt epävarma nuorimies oli kirjoittanut kortin, ostanut paketin kahvia sekä suklaalevyn. Neljään sanaan hän tiivisti viiden vuoden kokemukset ja yhteistyön; ”oot ollut hyvä opettaja”. Hän muisti minut ja minä muistan hänet. Etsin yhteystiedot ja kiitin lämpimästi.

Kaikki aikuiset ja opettajat, välittäkää aidosti lapsista ja nuorista. Nostakaa esiin ja kehukaa ääneen heidän hyviä puoliaan, sillä sellaisia on meissä kaikissa. Niitä, jotka kiusaavat, muistuttelevat huonosta käytöksestä, vetävät maton altasi tai lyövät puukon selkääsi, riittää joka lähtöön. Voit olla jollekin ehkä ainoa turvallinen aikuinen, johon tukeutua. Tämän pienen tarinan myötä hyvää kesälomaa palstan opettajille ja muillekin lomalaisille.
 

Mostal0

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Pieni kertomus open työstä, joka usein jää arvosanojen ja arkisen työn taakse piiloon, näkymättömiin muilta kuin osallisilta.

Pienellä paikkakunnalla asustelee nuori miehenalku, tuore musteen tuoksu leijailee vasta saadusta peruskoulun päättötodistuksesta. Tuon paperin saaminen on ollut työn ja tuskan, monien palaverien, epätoivon, raivokohtauksen, itkujen, erilaisten tukikeinojen ja ennenkaikkea valtavan työmäärän takana. Poika oli viidennellä luokalla, kun ensi kertaa sain hänet oppilaakseni. Hän oli silloin normaali ja reipas poika, tosin hieman ylipainoinen. Tähän viimeksi mainittuun seikkaan tarttui viisi ylempien luokkien oppilasta. Alkoi neljävuotinen Via Dolorosa tälle pojalle.

Kiusaaminen oli lähes jatkuvaa, eikä se loppunut lukuisista palavereista ja lupauksista huolimatta kuin vuosi sitten, kun kiusaajat poistuivat peruskoulusta. Tosin se sama paska vaikutti jatkuvan somen puolella, mutta päivät koulussa hieman tasoittuivat. Alakoulun puolella poika kiusattiin hermoromahduksen partaalle. Välillä keitti niin pahasti yli, ettei hän jälkikäteen muistanut mitä oli tehnyt tai sanonut. Hän saattoi talvella juosta ulos lumihankeen ilman kenkiä tai ulkovaatteita, paineli pitkin pihoja ja lähimetsää huutaen ja kiroten pahaa oloaan ulos. Hän huusi minullekin usein päin naamaa, silmät suurena, kuin psykoosin vallassa. Joskus jätin muut oppilaat päineen luokkaan ja odottelin ulkona pojan paluuta, en halunnut jättää häntä yksin.

Itsetunto mureni häneltä pala palalta. Hymy kuihtui kasvoilta ja tilalle tuli epävarma ja pelokas, pälyilevä arka katse. Moni opettaja koitti saada otteen tähän nuoreen mieheen siinä onnistumatta. Muuri oli korkea ja vahva, jonka sisään pääsin itse toisinaan tunkeutumaan. Olin saanut tietooni ja itsekin havainnut, että hän on innokas mopojen ja muiden koneiden rassaaja ja tätä aihetta käyttäen pääsin hänen lähelleen kyselemään kaikenlaista mopon tekniikkaan liittyvää, mitä nyt mieleen tuli. Ja hän avautui ja kertoi, kun pääsi jossakin aiheessa olemaan luontevasti esillä ja vuorovaikutuksessa.

Syntyi hiljalleen hyvä ja luottamuksellinen suhde, joka kantoi häntä osaltaan yläkoulun vaikeina aikoina. Tunneilleni hän tuli mielellään, vaikka muutoin saattoi vain oleskella koulun tiloissa. Joskus hän oli pois koko päivän, mutta ilmestyi muina miehinä luokkaani ja työskenteli kuten tavallisesti. Tästä häntä usein kehuin, vaikka samalla toki heristin sormiani lintsaamisista, mutta hyvä, että edes osa opiskeluista maistui. Kun toiset opet muistuttelivat tekemättömistä töistä, niin kiitin ja kehuin häntä aktiivisuudesta tunneillani ja keskusteluista.

Masennukseen sairastuminen veti hänen mielensä matalaksi, mutta itse jatkoin sinnikkäästi hänen kanssa kohdatessani juttelua sekä mopoista että tulevaisuudesta sekä oppituntien aikana että välitunneilla. Usein meni keskustelut melkein yksinpuheluksi, mutta halusin pitää yhteyden avoinna. Eikä hän paennut pois, vaan kuunteli, jos ei ollut juttutuulella. Ysin jälkeen tuleva aika ahdisti, epävarmuus paistoi kilometrin päähän. Hän ei uskonut eikä luottanut itseensä vähääkään. Opiskelupaikkaa hän kuitenkin haki ja odottaa nyt muiden tavoin tietoa paikasta.

Mutta se, miksi tämän kirjoitin on tässä: lauantai meni oman lapsen ylioppilasjuhlissa ja sunnuntaina käytiin sukulaispojan juhlissa. Eilen illalla myöhään vaimo kävi postilaatikolla ja toi mukanaan läjän postia. Ison kasan seasta löytyi paperipussi, jonka sisällön vaimo katsoi luullen sen olevan hänelle (toimii luokanopena). Hän purskahti itkuun ja sanoi tämän lähetyksen olevan minulle. Omin käsin tuo ysiltä lähtenyt epävarma nuorimies oli kirjoittanut kortin, ostanut paketin kahvia sekä suklaalevyn. Neljään sanaan hän tiivisti viiden vuoden kokemukset ja yhteistyön; ”oot ollut hyvä opettaja”. Hän muisti minut ja minä muistan hänet. Etsin yhteystiedot ja kiitin lämpimästi.

Kaikki aikuiset ja opettajat, välittäkää aidosti lapsista ja nuorista. Nostakaa esiin ja kehukaa ääneen heidän hyviä puoliaan, sillä sellaisia on meissä kaikissa. Niitä, jotka kiusaavat, muistuttelevat huonosta käytöksestä, vetävät maton altasi tai lyövät puukon selkääsi, riittää joka lähtöön. Voit olla jollekin ehkä ainoa turvallinen aikuinen, johon tukeutua. Tämän pienen tarinan myötä hyvää kesälomaa palstan opettajille ja muillekin lomalaisille.
Tämä on varmaan vuoden viesti.
 

Powerage

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks
Kiitos tämän tarinan jakamisesta @kamik. Nuo pieneltä tuntuneet juttutuokiot tulevat olemaan valtavassa osassa tuon nuoren miehen elämää. Kaikkea hyvää teille molemmille jatkossa.
 

Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Pieni kertomus open työstä, joka usein jää arvosanojen ja arkisen työn taakse piiloon, näkymättömiin muilta kuin osallisilta.

Pienellä paikkakunnalla asustelee nuori miehenalku, tuore musteen tuoksu leijailee vasta saadusta peruskoulun päättötodistuksesta. Tuon paperin saaminen on ollut työn ja tuskan, monien palaverien, epätoivon, raivokohtauksen, itkujen, erilaisten tukikeinojen ja ennenkaikkea valtavan työmäärän takana. Poika oli viidennellä luokalla, kun ensi kertaa sain hänet oppilaakseni. Hän oli silloin normaali ja reipas poika, tosin hieman ylipainoinen. Tähän viimeksi mainittuun seikkaan tarttui viisi ylempien luokkien oppilasta. Alkoi neljävuotinen Via Dolorosa tälle pojalle.

Kiusaaminen oli lähes jatkuvaa, eikä se loppunut lukuisista palavereista ja lupauksista huolimatta kuin vuosi sitten, kun kiusaajat poistuivat peruskoulusta. Tosin se sama paska vaikutti jatkuvan somen puolella, mutta päivät koulussa hieman tasoittuivat. Alakoulun puolella poika kiusattiin hermoromahduksen partaalle. Välillä keitti niin pahasti yli, ettei hän jälkikäteen muistanut mitä oli tehnyt tai sanonut. Hän saattoi talvella juosta ulos lumihankeen ilman kenkiä tai ulkovaatteita, paineli pitkin pihoja ja lähimetsää huutaen ja kiroten pahaa oloaan ulos. Hän huusi minullekin usein päin naamaa, silmät suurena, kuin psykoosin vallassa. Joskus jätin muut oppilaat päineen luokkaan ja odottelin ulkona pojan paluuta, en halunnut jättää häntä yksin.

Itsetunto mureni häneltä pala palalta. Hymy kuihtui kasvoilta ja tilalle tuli epävarma ja pelokas, pälyilevä arka katse. Moni opettaja koitti saada otteen tähän nuoreen mieheen siinä onnistumatta. Muuri oli korkea ja vahva, jonka sisään pääsin itse toisinaan tunkeutumaan. Olin saanut tietooni ja itsekin havainnut, että hän on innokas mopojen ja muiden koneiden rassaaja ja tätä aihetta käyttäen pääsin hänen lähelleen kyselemään kaikenlaista mopon tekniikkaan liittyvää, mitä nyt mieleen tuli. Ja hän avautui ja kertoi, kun pääsi jossakin aiheessa olemaan luontevasti esillä ja vuorovaikutuksessa.

Syntyi hiljalleen hyvä ja luottamuksellinen suhde, joka kantoi häntä osaltaan yläkoulun vaikeina aikoina. Tunneilleni hän tuli mielellään, vaikka muutoin saattoi vain oleskella koulun tiloissa. Joskus hän oli pois koko päivän, mutta ilmestyi muina miehinä luokkaani ja työskenteli kuten tavallisesti. Tästä häntä usein kehuin, vaikka samalla toki heristin sormiani lintsaamisista, mutta hyvä, että edes osa opiskeluista maistui. Kun toiset opet muistuttelivat tekemättömistä töistä, niin kiitin ja kehuin häntä aktiivisuudesta tunneillani ja keskusteluista.

Masennukseen sairastuminen veti hänen mielensä matalaksi, mutta itse jatkoin sinnikkäästi hänen kanssa kohdatessani juttelua sekä mopoista että tulevaisuudesta sekä oppituntien aikana että välitunneilla. Usein meni keskustelut melkein yksinpuheluksi, mutta halusin pitää yhteyden avoinna. Eikä hän paennut pois, vaan kuunteli, jos ei ollut juttutuulella. Ysin jälkeen tuleva aika ahdisti, epävarmuus paistoi kilometrin päähän. Hän ei uskonut eikä luottanut itseensä vähääkään. Opiskelupaikkaa hän kuitenkin haki ja odottaa nyt muiden tavoin tietoa paikasta.

Mutta se, miksi tämän kirjoitin on tässä: lauantai meni oman lapsen ylioppilasjuhlissa ja sunnuntaina käytiin sukulaispojan juhlissa. Eilen illalla myöhään vaimo kävi postilaatikolla ja toi mukanaan läjän postia. Ison kasan seasta löytyi paperipussi, jonka sisällön vaimo katsoi luullen sen olevan hänelle (toimii luokanopena). Hän purskahti itkuun ja sanoi tämän lähetyksen olevan minulle. Omin käsin tuo ysiltä lähtenyt epävarma nuorimies oli kirjoittanut kortin, ostanut paketin kahvia sekä suklaalevyn. Neljään sanaan hän tiivisti viiden vuoden kokemukset ja yhteistyön; ”oot ollut hyvä opettaja”. Hän muisti minut ja minä muistan hänet. Etsin yhteystiedot ja kiitin lämpimästi.

Kaikki aikuiset ja opettajat, välittäkää aidosti lapsista ja nuorista. Nostakaa esiin ja kehukaa ääneen heidän hyviä puoliaan, sillä sellaisia on meissä kaikissa. Niitä, jotka kiusaavat, muistuttelevat huonosta käytöksestä, vetävät maton altasi tai lyövät puukon selkääsi, riittää joka lähtöön. Voit olla jollekin ehkä ainoa turvallinen aikuinen, johon tukeutua. Tämän pienen tarinan myötä hyvää kesälomaa palstan opettajille ja muillekin lomalaisille.
Olihan tekstiä ja samankaltaisia kohtaloita on koulut täynnä. Arvostan todella nuoren miehen alun huomioimista ja auttamista niillä eväillä mitä on. Myönnän, että herkistyin kyyneliin asti.

Toivittavasti hyvä jaksaa kantaa häntä edespäin maailman turuilla ja hän löytää rauhan ja itsevarmuuden.
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Pieni kertomus open työstä, joka usein jää arvosanojen ja arkisen työn taakse piiloon, näkymättömiin muilta kuin osallisilta.

Pienellä paikkakunnalla asustelee nuori miehenalku, tuore musteen tuoksu leijailee vasta saadusta peruskoulun päättötodistuksesta. Tuon paperin saaminen on ollut työn ja tuskan, monien palaverien, epätoivon, raivokohtauksen, itkujen, erilaisten tukikeinojen ja ennenkaikkea valtavan työmäärän takana. Poika oli viidennellä luokalla, kun ensi kertaa sain hänet oppilaakseni. Hän oli silloin normaali ja reipas poika, tosin hieman ylipainoinen. Tähän viimeksi mainittuun seikkaan tarttui viisi ylempien luokkien oppilasta. Alkoi neljävuotinen Via Dolorosa tälle pojalle.

Kiusaaminen oli lähes jatkuvaa, eikä se loppunut lukuisista palavereista ja lupauksista huolimatta kuin vuosi sitten, kun kiusaajat poistuivat peruskoulusta. Tosin se sama paska vaikutti jatkuvan somen puolella, mutta päivät koulussa hieman tasoittuivat. Alakoulun puolella poika kiusattiin hermoromahduksen partaalle. Välillä keitti niin pahasti yli, ettei hän jälkikäteen muistanut mitä oli tehnyt tai sanonut. Hän saattoi talvella juosta ulos lumihankeen ilman kenkiä tai ulkovaatteita, paineli pitkin pihoja ja lähimetsää huutaen ja kiroten pahaa oloaan ulos. Hän huusi minullekin usein päin naamaa, silmät suurena, kuin psykoosin vallassa. Joskus jätin muut oppilaat päineen luokkaan ja odottelin ulkona pojan paluuta, en halunnut jättää häntä yksin.

Itsetunto mureni häneltä pala palalta. Hymy kuihtui kasvoilta ja tilalle tuli epävarma ja pelokas, pälyilevä arka katse. Moni opettaja koitti saada otteen tähän nuoreen mieheen siinä onnistumatta. Muuri oli korkea ja vahva, jonka sisään pääsin itse toisinaan tunkeutumaan. Olin saanut tietooni ja itsekin havainnut, että hän on innokas mopojen ja muiden koneiden rassaaja ja tätä aihetta käyttäen pääsin hänen lähelleen kyselemään kaikenlaista mopon tekniikkaan liittyvää, mitä nyt mieleen tuli. Ja hän avautui ja kertoi, kun pääsi jossakin aiheessa olemaan luontevasti esillä ja vuorovaikutuksessa.

Syntyi hiljalleen hyvä ja luottamuksellinen suhde, joka kantoi häntä osaltaan yläkoulun vaikeina aikoina. Tunneilleni hän tuli mielellään, vaikka muutoin saattoi vain oleskella koulun tiloissa. Joskus hän oli pois koko päivän, mutta ilmestyi muina miehinä luokkaani ja työskenteli kuten tavallisesti. Tästä häntä usein kehuin, vaikka samalla toki heristin sormiani lintsaamisista, mutta hyvä, että edes osa opiskeluista maistui. Kun toiset opet muistuttelivat tekemättömistä töistä, niin kiitin ja kehuin häntä aktiivisuudesta tunneillani ja keskusteluista.

Masennukseen sairastuminen veti hänen mielensä matalaksi, mutta itse jatkoin sinnikkäästi hänen kanssa kohdatessani juttelua sekä mopoista että tulevaisuudesta sekä oppituntien aikana että välitunneilla. Usein meni keskustelut melkein yksinpuheluksi, mutta halusin pitää yhteyden avoinna. Eikä hän paennut pois, vaan kuunteli, jos ei ollut juttutuulella. Ysin jälkeen tuleva aika ahdisti, epävarmuus paistoi kilometrin päähän. Hän ei uskonut eikä luottanut itseensä vähääkään. Opiskelupaikkaa hän kuitenkin haki ja odottaa nyt muiden tavoin tietoa paikasta.

Mutta se, miksi tämän kirjoitin on tässä: lauantai meni oman lapsen ylioppilasjuhlissa ja sunnuntaina käytiin sukulaispojan juhlissa. Eilen illalla myöhään vaimo kävi postilaatikolla ja toi mukanaan läjän postia. Ison kasan seasta löytyi paperipussi, jonka sisällön vaimo katsoi luullen sen olevan hänelle (toimii luokanopena). Hän purskahti itkuun ja sanoi tämän lähetyksen olevan minulle. Omin käsin tuo ysiltä lähtenyt epävarma nuorimies oli kirjoittanut kortin, ostanut paketin kahvia sekä suklaalevyn. Neljään sanaan hän tiivisti viiden vuoden kokemukset ja yhteistyön; ”oot ollut hyvä opettaja”. Hän muisti minut ja minä muistan hänet. Etsin yhteystiedot ja kiitin lämpimästi.

Kaikki aikuiset ja opettajat, välittäkää aidosti lapsista ja nuorista. Nostakaa esiin ja kehukaa ääneen heidän hyviä puoliaan, sillä sellaisia on meissä kaikissa. Niitä, jotka kiusaavat, muistuttelevat huonosta käytöksestä, vetävät maton altasi tai lyövät puukon selkääsi, riittää joka lähtöön. Voit olla jollekin ehkä ainoa turvallinen aikuinen, johon tukeutua. Tämän pienen tarinan myötä hyvää kesälomaa palstan opettajille ja muillekin lomalaisille.
Tämä oli varmaan upein koskaan lukemani teksti. Enpä muista aiemmin liikuttuneeni jatkoajalla lukemastani viestistä. Pakko sanoa, että sä olet ihan mahtava tyyppi.

Tämä sai innostumaan kirjoittamaan omaan tarinaani kouluajastani. 90-luvulla olin ala-asteella ja jouduin heti luokassani isompien poikien silmätikuksi, koska olin todella pienikokoinen 114cm aloittaessa koulutaipaleeni. Koko ala-aste ajan olin kiusattu, mutta onneksi kiusaamiseen liittyi vähän fyysisten rajojen rikkomista. En tiedä johtuiko siitä, että jos niitä rajoja rikottiin niin olin kuitenkin valmis samalla vastaamaan. Kiusaaminen oli lähinnä pilkkalaulujen keksimistä, porukoiden ulkopuolelle jättämistä, tavaroideni tai vaatteiden heittelyä. Pahinta ei kuitenkaan ollut että muut oppilaat kiusasi, vaan se että tunsin myös opettajani olevan yksi kiusaajista. Kouluun ei ollut kiva mennä ja keksin vatsatauteja yms. tekosyitä olla menemättä. En tuntenut juuri olevan hyvä yhtään missään ja itsetuntoni oli todella matalalla. Onneksi olin kuitenkin siunauksena saanut vanhemmat, jotka aina tukivat ja puolustivat minua.

Palataan siihen miksi tunsin myös opettajani olevan yksi kiusaajani. Eräänä talvena olimme luokan kanssa hiihtoretkellä ja paluumatkalla minua kiusattiin sanallisesti luokkakavereiden toimesta aivan opettajan takana hänen varmasti kuullessaan kaiken. Kun hän vihdoin puuttui siihen, niin hän sanoi että minun täytyy mennä jonon hännille hiihtämään. Sanomatta sanaakaan kiusaajilleni heidän käytöksestään. Muistan kun hiihdin koko loppumatkan yksin itkien kotiin asti miettien miksi minua rangaistaan, kun en ole tehnyt mitään. Vanhempani soittivat opettajalleni illalla, kun kerroin asiasta ja syyksi hän sanoi haluavan vain minun hiihtää rauhassa. No ei se pienen lapsen mielessä ainakaan parantanut tilannetta. Joskus hän saattoi syyttää minua vain, jos joskus vastasin tai reagoin kiusaamiseen sanomalla takaisin asioita "taidat itse olla se kiusaaja" tai "oletko miettinyt että itse olet kiusaaja". Tilanne ei muuttunut edes sen jälkeen, kun vanhempieni puhelun jälkeen opettaja teki seuraavana päivänä luokalle kyselyn paperille, johon hän pyysi kirjoittamaan luokan top3 kiusaajat ja kiusatut. Löydyin joka paperista kiusattujen ykkösenä ja yhdessäkään itseäni ei pidetty kiusaajana. Huonon itsetunnon takia aloin myös puhumaan epäselvästi sönköttäen ala-asteella, josta pääsin eroon itsevarmuutta saadessani vasta ammattikoulussa. Opettajani saattoi välillä tiuskaista minulle kiukkuisella äänensävyllä luokassa vastatessani kysymykseen "sun pitäis oppii puhumaan" tai vastaavaa. Luonnollisesti epäselvä puheeni ei vähentänyt kiusaamista.

Suomen suurimpaan ylä-asteelle siirryttäessä tilanteeni parani. Suurin osa pahimmista kiusaajista siirtyi eri luokalle. En voi ikinä siltikään unohtaa, kun jouduin toisena koulupäivänä kiusatuksi koulun käytävillä kiusaajien piirittäessä minua. Yllättäen isommat ja vanhemmat koulun pojat kuulivat tämän ja tulivat väliin sanoen tiukalla äänensävyllä kiusaajilleni "miksi kiusaatte pienempiä? Jos vielä kuulemme että kiusaatte niin vedämme turpaan teitä kaikkia". Lopuksi vielä sanoi minulle, että jos minua kiusataan vielä niin voin tulla heille kertomaan. Tätä tekstiä kirjoittaessa edelleen liikutun, koska tuo oli ensimmäinen kerta kun minua puolustettiin koulussa. En muista puolustajieni nimiä tai kasvoja, eikä varmaan koko tilannetta toisin kuin minä lopun elämäni, mutta vähintään tuopillisen tarjoisin.

Tosiaan ylä-asteelle mentäessäni ala-asteeni luokka jakaantui eri luokille. Pahin kiusaajani jäi silti samalle luokalle, mutta tarinan ehkä absurdeimpana asiana hänestä tuli yläkoulu ajan paras kaverini. Kiusaajan jäädessä yksin muiden kiusaajien ollessa eri luokalla hänestä kuoriutui melko normaali nuori. Hän kärsi myös huonosta koulumenestyksestä, mutta yläkoulussa tosiaan jokin muuttui ja hänestä lopulta kasvoi insinööri. Muistellessa en muista hänen koskaan sanoneen pahasti kenellekään enää yläkoulussa. Jälkeenpäin mietittynä hän myös kärsi huonosta itsetunnosta lapsena ja hän purki pahaa oloaan minuun. Edelleen silloin tällöin olemme yhteyksissä.

Vanhempana olen käynyt paljon itsetutkiskelua miettien syitä ja seurauksia. Aikuisuuden kynnyksellä hain ihmisiltä hyväksyntää olemalla ylikiltti tai vastakohtaisesti liikkumalla väärissä piireissä. Itsetunnon noustessa minusta tuli ylimielinen kusipää ja en ollut esimerkiksi kovin hyvä seurustelukumppani, kun huonoa itsetuntoa piti parantaa käymällä muissa naisissa. Koskaan en saa vastausta millaiseksi elämäni olisi muotoutunut ilman näitä lapsuuden kokemuksia. Olen kuitenkin melko varma, että tietyt elämänvaiheet olisin elänyt eri tavalla. Nykyään pidän itseäni terveen itsetunnon omaavana suorittajana, mutta hyvänä perheenisänä ja aviomiehenä.

Lapseni aloittaessa koulun minua pelotti, että hän joutuu myös silmätikuksi luokassa kasvukäyränkin näyttäessä samalta kuin omani. Lisäksi hänellä oli puheentuottamisen vaikeuksia kielen jäänteen kireyden seurauksena. Luojan kiitos hänen ei ole tarvinnut käydä läpi samaa. Poitsu on kuitenkin varsin nokkela kaveri käyttämään suutaan sanallisesti ja tarvittaessa lyö jauhot kurkkuun. Lisäksi opettajat ovat olleen ihanan kannustavia ja palavereissäkin muistuttavat sen tärkeydestä. Ihan mahtavaa, että Wilmaankin laitetaan positiivisia palautteita ja lapset saavat onnistumisen tunteita. Kiitos @kamik teille opettajille, että yritätte pitää lapsistamme huolta resurssien vähyyksistä huolimatta.
 

Surprise Me

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gus Polinski - Polka king of the midwest
Pieni kertomus open työstä, joka usein jää arvosanojen ja arkisen työn taakse piiloon, näkymättömiin muilta kuin osallisilta.

Pienellä paikkakunnalla asustelee nuori miehenalku, tuore musteen tuoksu leijailee vasta saadusta peruskoulun päättötodistuksesta. Tuon paperin saaminen on ollut työn ja tuskan, monien palaverien, epätoivon, raivokohtauksen, itkujen, erilaisten tukikeinojen ja ennenkaikkea valtavan työmäärän takana. Poika oli viidennellä luokalla, kun ensi kertaa sain hänet oppilaakseni. Hän oli silloin normaali ja reipas poika, tosin hieman ylipainoinen. Tähän viimeksi mainittuun seikkaan tarttui viisi ylempien luokkien oppilasta. Alkoi neljävuotinen Via Dolorosa tälle pojalle.

Kiusaaminen oli lähes jatkuvaa, eikä se loppunut lukuisista palavereista ja lupauksista huolimatta kuin vuosi sitten, kun kiusaajat poistuivat peruskoulusta. Tosin se sama paska vaikutti jatkuvan somen puolella, mutta päivät koulussa hieman tasoittuivat. Alakoulun puolella poika kiusattiin hermoromahduksen partaalle. Välillä keitti niin pahasti yli, ettei hän jälkikäteen muistanut mitä oli tehnyt tai sanonut. Hän saattoi talvella juosta ulos lumihankeen ilman kenkiä tai ulkovaatteita, paineli pitkin pihoja ja lähimetsää huutaen ja kiroten pahaa oloaan ulos. Hän huusi minullekin usein päin naamaa, silmät suurena, kuin psykoosin vallassa. Joskus jätin muut oppilaat päineen luokkaan ja odottelin ulkona pojan paluuta, en halunnut jättää häntä yksin.

Itsetunto mureni häneltä pala palalta. Hymy kuihtui kasvoilta ja tilalle tuli epävarma ja pelokas, pälyilevä arka katse. Moni opettaja koitti saada otteen tähän nuoreen mieheen siinä onnistumatta. Muuri oli korkea ja vahva, jonka sisään pääsin itse toisinaan tunkeutumaan. Olin saanut tietooni ja itsekin havainnut, että hän on innokas mopojen ja muiden koneiden rassaaja ja tätä aihetta käyttäen pääsin hänen lähelleen kyselemään kaikenlaista mopon tekniikkaan liittyvää, mitä nyt mieleen tuli. Ja hän avautui ja kertoi, kun pääsi jossakin aiheessa olemaan luontevasti esillä ja vuorovaikutuksessa.

Syntyi hiljalleen hyvä ja luottamuksellinen suhde, joka kantoi häntä osaltaan yläkoulun vaikeina aikoina. Tunneilleni hän tuli mielellään, vaikka muutoin saattoi vain oleskella koulun tiloissa. Joskus hän oli pois koko päivän, mutta ilmestyi muina miehinä luokkaani ja työskenteli kuten tavallisesti. Tästä häntä usein kehuin, vaikka samalla toki heristin sormiani lintsaamisista, mutta hyvä, että edes osa opiskeluista maistui. Kun toiset opet muistuttelivat tekemättömistä töistä, niin kiitin ja kehuin häntä aktiivisuudesta tunneillani ja keskusteluista.

Masennukseen sairastuminen veti hänen mielensä matalaksi, mutta itse jatkoin sinnikkäästi hänen kanssa kohdatessani juttelua sekä mopoista että tulevaisuudesta sekä oppituntien aikana että välitunneilla. Usein meni keskustelut melkein yksinpuheluksi, mutta halusin pitää yhteyden avoinna. Eikä hän paennut pois, vaan kuunteli, jos ei ollut juttutuulella. Ysin jälkeen tuleva aika ahdisti, epävarmuus paistoi kilometrin päähän. Hän ei uskonut eikä luottanut itseensä vähääkään. Opiskelupaikkaa hän kuitenkin haki ja odottaa nyt muiden tavoin tietoa paikasta.

Mutta se, miksi tämän kirjoitin on tässä: lauantai meni oman lapsen ylioppilasjuhlissa ja sunnuntaina käytiin sukulaispojan juhlissa. Eilen illalla myöhään vaimo kävi postilaatikolla ja toi mukanaan läjän postia. Ison kasan seasta löytyi paperipussi, jonka sisällön vaimo katsoi luullen sen olevan hänelle (toimii luokanopena). Hän purskahti itkuun ja sanoi tämän lähetyksen olevan minulle. Omin käsin tuo ysiltä lähtenyt epävarma nuorimies oli kirjoittanut kortin, ostanut paketin kahvia sekä suklaalevyn. Neljään sanaan hän tiivisti viiden vuoden kokemukset ja yhteistyön; ”oot ollut hyvä opettaja”. Hän muisti minut ja minä muistan hänet. Etsin yhteystiedot ja kiitin lämpimästi.

Kaikki aikuiset ja opettajat, välittäkää aidosti lapsista ja nuorista. Nostakaa esiin ja kehukaa ääneen heidän hyviä puoliaan, sillä sellaisia on meissä kaikissa. Niitä, jotka kiusaavat, muistuttelevat huonosta käytöksestä, vetävät maton altasi tai lyövät puukon selkääsi, riittää joka lähtöön. Voit olla jollekin ehkä ainoa turvallinen aikuinen, johon tukeutua. Tämän pienen tarinan myötä hyvää kesälomaa palstan opettajille ja muillekin lomalaisille.
Kiitos kun jaoit tarinan. Itkuhan siitä seurasi kun luin tarinasi, mutta onneksi ne olivat onnenkyyneleitä.

Itse olen ammatiltani sairaanhoitaja. Vaihdoin puoli vuotta sitten ensihoito- ja päivystysmaailmasta lastensuojelutyöhön, koska selkä oli niin huonossa kunnossa.

Tänä aamuna, noin puoli tuntia sitten, yksi oma-ohjattavistani lähti polkemaan jopolla kohti elämänsä ensimmäistä kesätyöpaikkaa.

Pojan tarina on se tyypillinen lastensuojelun tarina. Kotona kaikki asiat päin helvettiä, jotka heijastuvat kielteisesti lapseen. Itsetunto on nolla ja eikä lasta ole koskaan kehuttu. Sitten kun sitä joku tekee - antaa positiivista palautetta - nuori voi kokea sen aluksi negatiivisena tai jos ei, outona kuitenkin. Nuori ikään kuin hämmentyy kun joku sanoo hänestä jotain positiivista, ja sen prosessoiminen voi kestää kauan ja näyttää aikuisen silmissä omituiselta.

Olin ennen tätä päivää yhteydessä useaan työnantajaan. Tulos oli lähes poikkeuksetta aina sama. Siihen asti kaikki oli ok, kunnes suustani pääsi sanat "lastensuojelun asiakas". Edelleen, moni ei ymmärrä minkälaisista oloista lapset meille tulevat sekä mitkä ovat ne syyt, miksi lapsi joutuu muuttamaan meille. Lapsessa ei ole monesti mitään "vikaa", vaan olosuhteet vain ovat kotona sietämättömät. Joskus taas kulissit ovat kunnossa, isä on lakimies ja äiti toimitusjohtaja, mutta lapsi vain oireilee.

Se, että saa leiman otsaansa, jossa lukee "epäkelpo" ei ainakaan paranna ongelmia. Onneksi löytyi pk-yritys, jonka omistajalla oli sydän paikallaan ja palkkasi pojan 8 viikoksi.

Tätä kirjoittaessani tiedän, että haasteita ja kiviä tulee eteen vielä valtavasti tämän nuoren kohdalla. Jaksaako nuori käydä töissä koko kesän? Miten suhtautuu kun joku antaa ohjeita? Luottaako toiseen aikuiseen, koska luottamusta aikuisiin ei ole koskaan syntynyt, koska niiltä saa vaan turpaansa tai vittuilua.

Mutta nämä ovat kuitenkin niitä pieniä hetkiä, joissa ei voi sanoin kuvailla sitä kiitollisuuden tunnetta, kun jonkun nuoren elämä menee askeleen oikeaan suuntaan. Suurin palkkio tästä on se, että hän joskus 30 vuoden päästä hän muistaa, että onneksi oli edes yksi aikuinen joka välitti, kannusti ja uskoi.
 
Viimeksi muokattu:

mutina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Chicago Blackhawks, Fife Flyers
Minulle laittoi eilen illalla viestiä hyvä ystävä, biologian, maantidon, kemian, fysiikan ja matematiikan opettaja hyvässä helsinkiläisessä yläkoulussa. Heillä on nyt uusi ilmiö: vanhemmat vaativat ysiluokan päättöarvosanan oikaisua, kun ei tullut mieleinen numero. Ei siinä mitään, ystäväni on nyt koulun päättymisen jälkeen tehnyt neljä vastinetta oikaisuvaatimuksiin, kolmen eri oppilaan arvosanoissa. Näistä oppilaista yksi tarvitsisi "oikaisun" seitsemään arvosanaan, yksi viiteen ja yksi kolmeen. Eli siis ysiluokkalainen saa kauttaaltaan heikkoja arvosanoja ja vanhemmat uskovat, että vika on arvioinnissa??

Ystäväni on sellainen tunnollinen opettaja, joka ohjaa ja neuvoo, tukee ja turvaa. Järjestää retkiä ja vierailuja. Sanoi ihan mielellään perustelevansa arvosanat, kun kriteerit on opetussuunnitelmassa. Mutta kaksi näistä vanhemmista on lähtenyt uhkailulinjalle. Toiselta perheeltä oli jo ennen koulun päättymistä tullut viestiä, että oikeudessa tavataan, jos ei heidän lapsen taitoja ole oikein arvioitu. Toinen perhe lähestyy monikanavaisesti, viestiä on tullut päivittäin niin nuorelta kuin vanhemmilta, on soitettu kotiin (numero oli annettu luontoretken hätätilanteita varten) ja pyydetty ihan ihme selityksiä: miksi kerran ei lähetetty kotiin tietoa läksyistä, kun lapsi oli poissa, mitä oli tarkoitettu yhdellä joulukuun oppitunnilla, kun ope oli ärähtänyt "väärälle" oppilaalle työrauhasta jne.

Ei kyllä käy kateeksi opettajia. Pahoin pelkään, että tästä tulee vielä uusi normaali, kun vanhemmat ymmärtävät alkaa puolustaa lapsiensa "oikeuksia" ja vaatia oikaisuja. Sinänsä hyvä juttu, että mahdollisuus on olemassa, koska tuskin opettajatkaan virheettömiä ovat, mutta kyllä tuo jotenkin kohtuuttomalta kuulostaa.

Kaverini mietti vakavasti alan vaihtoa. Luonnontieteiden osaamisella olisi muitakin alavaihtoehtoja, joissa "asiakkaat" eivät tule linjoja pitkin kotiin.
 

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Minulle laittoi eilen illalla viestiä hyvä ystävä, biologian, maantidon, kemian, fysiikan ja matematiikan opettaja hyvässä helsinkiläisessä yläkoulussa. Heillä on nyt uusi ilmiö: vanhemmat vaativat ysiluokan päättöarvosanan oikaisua, kun ei tullut mieleinen numero. Ei siinä mitään, ystäväni on nyt koulun päättymisen jälkeen tehnyt neljä vastinetta oikaisuvaatimuksiin, kolmen eri oppilaan arvosanoissa. Näistä oppilaista yksi tarvitsisi "oikaisun" seitsemään arvosanaan, yksi viiteen ja yksi kolmeen. Eli siis ysiluokkalainen saa kauttaaltaan heikkoja arvosanoja ja vanhemmat uskovat, että vika on arvioinnissa??

Ystäväni on sellainen tunnollinen opettaja, joka ohjaa ja neuvoo, tukee ja turvaa. Järjestää retkiä ja vierailuja. Sanoi ihan mielellään perustelevansa arvosanat, kun kriteerit on opetussuunnitelmassa. Mutta kaksi näistä vanhemmista on lähtenyt uhkailulinjalle. Toiselta perheeltä oli jo ennen koulun päättymistä tullut viestiä, että oikeudessa tavataan, jos ei heidän lapsen taitoja ole oikein arvioitu. Toinen perhe lähestyy monikanavaisesti, viestiä on tullut päivittäin niin nuorelta kuin vanhemmilta, on soitettu kotiin (numero oli annettu luontoretken hätätilanteita varten) ja pyydetty ihan ihme selityksiä: miksi kerran ei lähetetty kotiin tietoa läksyistä, kun lapsi oli poissa, mitä oli tarkoitettu yhdellä joulukuun oppitunnilla, kun ope oli ärähtänyt "väärälle" oppilaalle työrauhasta jne.

Ei kyllä käy kateeksi opettajia. Pahoin pelkään, että tästä tulee vielä uusi normaali, kun vanhemmat ymmärtävät alkaa puolustaa lapsiensa "oikeuksia" ja vaatia oikaisuja. Sinänsä hyvä juttu, että mahdollisuus on olemassa, koska tuskin opettajatkaan virheettömiä ovat, mutta kyllä tuo jotenkin kohtuuttomalta kuulostaa.

Kaverini mietti vakavasti alan vaihtoa. Luonnontieteiden osaamisella olisi muitakin alavaihtoehtoja, joissa "asiakkaat" eivät tule linjoja pitkin kotiin.
Ikävää, kun jotkut vanhemmat eivät välitä yhtään lapsensa koulumenestyksestä ja jotkut taas pyrkivät raivaamaan kaikki esteet lapsen tieltä ja hyökkäävät opettajien kimppuun. Onneksi suuri osa varmaan on jotain tuolta väliltä.

Kun en ole opettaja niin helpointa on muistella kouluaikaa oppilaan näkökulmasta. Voi luoja, kuinka olisin hävennyt, jos vanhempani olisivat alkaneet purnaamaan arvosanoistani opettajalle.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mökin laiturilla aurinkotuolissa, vain läpyskät jalassa. Aurinko paistaa. On lämmin. Onneksi käy pieni tuulenvire. Kuulen vain aaltojen rauhoittavat molskahdukset rantakivikolle osuessaan ja linnunlaulua, ehkäpä kirjosiepon. Kylmä olut, juuri avattu. Vieressä vain koira varjossa pöydän alla. Vaimo ja teini kotona. Ihana rauha. Mökin terassilla Black Agnuksen kylki savustuu hitaasti. Kesäloma on opettajan parasta aikaa.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minulle laittoi eilen illalla viestiä hyvä ystävä, biologian, maantidon, kemian, fysiikan ja matematiikan opettaja hyvässä helsinkiläisessä yläkoulussa. Heillä on nyt uusi ilmiö: vanhemmat vaativat ysiluokan päättöarvosanan oikaisua, kun ei tullut mieleinen numero. Ei siinä mitään, ystäväni on nyt koulun päättymisen jälkeen tehnyt neljä vastinetta oikaisuvaatimuksiin, kolmen eri oppilaan arvosanoissa. Näistä oppilaista yksi tarvitsisi "oikaisun" seitsemään arvosanaan, yksi viiteen ja yksi kolmeen. Eli siis ysiluokkalainen saa kauttaaltaan heikkoja arvosanoja ja vanhemmat uskovat, että vika on arvioinnissa??

Ystäväni on sellainen tunnollinen opettaja, joka ohjaa ja neuvoo, tukee ja turvaa. Järjestää retkiä ja vierailuja. Sanoi ihan mielellään perustelevansa arvosanat, kun kriteerit on opetussuunnitelmassa. Mutta kaksi näistä vanhemmista on lähtenyt uhkailulinjalle. Toiselta perheeltä oli jo ennen koulun päättymistä tullut viestiä, että oikeudessa tavataan, jos ei heidän lapsen taitoja ole oikein arvioitu. Toinen perhe lähestyy monikanavaisesti, viestiä on tullut päivittäin niin nuorelta kuin vanhemmilta, on soitettu kotiin (numero oli annettu luontoretken hätätilanteita varten) ja pyydetty ihan ihme selityksiä: miksi kerran ei lähetetty kotiin tietoa läksyistä, kun lapsi oli poissa, mitä oli tarkoitettu yhdellä joulukuun oppitunnilla, kun ope oli ärähtänyt "väärälle" oppilaalle työrauhasta jne.

Ei kyllä käy kateeksi opettajia. Pahoin pelkään, että tästä tulee vielä uusi normaali, kun vanhemmat ymmärtävät alkaa puolustaa lapsiensa "oikeuksia" ja vaatia oikaisuja. Sinänsä hyvä juttu, että mahdollisuus on olemassa, koska tuskin opettajatkaan virheettömiä ovat, mutta kyllä tuo jotenkin kohtuuttomalta kuulostaa.

Kaverini mietti vakavasti alan vaihtoa. Luonnontieteiden osaamisella olisi muitakin alavaihtoehtoja, joissa "asiakkaat" eivät tule linjoja pitkin kotiin.

Tästä tuli mieleeni, että kuinkakohan moni opettaja antaa jollekin lapselle paremman arvosanan kuin mitä oppilaan näytöt edellyttäisivät ihan siitä yksinkertaisesta syystä, etteivät jaksa tällaisia vanhempia? Aivan varmasti sellaisiakin opettajia löytyy. Enkä todellakaan syytä opettajia, vaikka epäreiluna sellaista arvostelua toki pidänkin. Mä ymmärrän kuitenkin sen, ettei kaikilla ihmisillä oikeudenmukaisuus tai omat voimavarat ja/tai kiinnostus muutenkaan riitä vääntämään vanhemmuutensa kanssa hukassa olevien ihmisten kanssa.

Tällaisia vanhempia odottaa tulevaisuudessa yllätys, ellei nuori itse ala jossain vaiheessa ”ylisuorittaa” ja kuro vanhempien odotuksia ja oletuksia umpeen. Surullista, että lapsi ei kelpaa sellaisena kuin oikeasti on, vaan aikuiset ovat määritelleet hyväksyttävän tason. Koulumenestys ei tietenkään eikä todellakaan määrittele ketään ihmisenä, vaikka moni niin tuntuu ajattelevankin. Koulumenestys voi mahdollisesti kertoa nuoren asenteesta oppimista ja opiskelua johtaan ja/tai halusta tehdä työtä, mutta nämäkään asiat eivät aina ole yksiselitteisen mustavalkoisia, koska monella on oppimisvaikeuksia, stressiä, koejännitystä, jne.

Näistä arvointikriteereistä mulla on omakohtainen kokemus viime lukuvuodelta. Lapseni oli ysillä ja sai yhdestä lukuaineesta joulutodistukseen 9, vaikka sai kokeesta 9+, tuntitestistä 10++ ja tutkielmasta 10. Todistusarvosana oli lapselleni jonkinlainen pettymys, koska moni luokkakaveri oli saanut 10, vaikka kaikki muut arvosanat olivat huonompia kuin lapsellani.

Tiedän, että lapseni on vilkas ja saattaa huumorimielessä sutkautella tunneilla. Hän ei ole mikään ilkeämielinen häirikkö, mutta saattaa tahtomattaan häiritä toisinaan oppitunteja, kun muut nauravat hänen jutuilleen. Tästä on kotona keskusteltu, mutta olen myös ajatellut, että niin kauan kuin opettajat eivät ota säännöllisesti yhteyttä, olkoot. Kolmen yläastevuoden aikana hän sai muistaakseni 3 Wilma-merkintää ”turhaa pulinaa tunnilla”, joten tuskin oli oikeasti mikään häirikkö. Anyway, itsekin vähän ihmettelin, miksi sai ysin eikä kymppiä ja kysyin, että voisikohan olla mahdollista, että on pulissut tunnilla. Ei kuulemma johtunut siitä, eikä kuulemma nykyisin ”huono käytös” saa vaikuttaa arvosanoihin. En tiedä, pitääkö paikkaansa, mutta mulle on selvää, että kyllähän se epävirallisesti arvosanaan voi vaikuttaa, koska asenne oppimista kohtaan ei ole ohan mintissä.

Minä lähestyin tätä arvosana-asiaa niin, että kehotin lastani itse kysymään opettajalta, miksi hän sai ysin eikä kymppiä. Ja kysymään lisäksi, että mitä hänen pitäisi tehdä, jotta kevättodistukseen voisi kympin saada. Epäilin myös, että ysi oli opettajan keino pitää lapseni fokus oikeissa asioissa ja yrittämään parhaansa loppuun asti. No, peruskoulun päättötodistuksessa ko. aineen arvosana oli kuin olikin 10. Olin vähän miettinyt, että jos ei olisi ollut, olisin ollut opettajaan yhteydessä ja kysynyt, miksi kymppiä ei tullut, mutta nyt siihen ei ollut tarvetta. Ja kysyminen olisi todellakin tarkoittanut kysymistä, ei uhkailua tai vääntämistä. Toisaalta, kun ko. arvosanalla ei ollut mitään vaikutusta haluttuun lukioon pääsemiseksi, olisin tod.näk. jättänyt asian sikseen, jos lapsi itse ei olisi ollut superpettynyt.

Itse uskon vakaasti siihen, että kumpikin lapsistani ovat saaneet sellaiset arvosanat kuin ovat ansainneetkin ja mielestäni todistusarvosanat ovat aina olleet linjassa koe- ja muiden näyttöjen arvosanoihin. Olen kohdannut paljon eri tyyppisiä opettajapersoonia, mutta nähdäkseni merkittävin tekijä on ollut heidän vaikutuksensa opetettavaan aineeseen nuoren näkökulmasta. Mutta sellaista on elämä. Persoonatekijät pitää opetella laittamaan sivuun, koska jos niiden antaa vaikuttaa liikaa, siitä kärsii eniten itse.
 

Luotain

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mökin laiturilla aurinkotuolissa, vain läpyskät jalassa. Aurinko paistaa. On lämmin. Onneksi käy pieni tuulenvire. Kuulen vain aaltojen rauhoittavat molskahdukset rantakivikolle osuessaan ja linnunlaulua, ehkäpä kirjosiepon. Kylmä olut, juuri avattu. Vieressä vain koira varjossa pöydän alla. Vaimo ja teini kotona. Ihana rauha. Mökin terassilla Black Agnuksen kylki savustuu hitaasti. Kesäloma on opettajan parasta aikaa.
Jostain kumman syystä tämä viesti tulee korviini Helge Heralan äänellä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös