Slovakia johtaa 2-1 Ruotsia vastaan. Slovakian menestys alleviivaa tietenkin huippuvahdin merkitystä junioripeleissä. Kun maalintekotaito on näissä peleissä vain niillä kaikkein parhailla, toisin kuin esim. olympiakisoissa, joissa joukkueet ovat täynnä tähtiä, yhdenkin hyvän maalintekijän huono päivä voi johtaa maalivahdin täydelliseen triumfiin. Myös itseluottamuksella on merkitystä. Slovakian puolustajien piti olla Suomen tasoa, enintään, mutta ne eivät juuri tee virheitä, ainakaan aivan päättömiä. Hyökkääjistä loistaa vain muutama pelaaja, kaikki taistelevat.
Nyt on pakko heittää pallo takaisin Rautakorvelle. Oliko Suomi sittenkään valinnut oikean pelitavan? Olisiko sittenkin voitu tehdä jotakin toisin? Eikö puolustajien kädettömyys ollut aiemmin tiedossa ja eikö pelitapaa/ pelaajia olisi voitu valita sen mukaan? Siis mukaan vain idioottivarmat peruspakit, jotka tekevät täsmälleen mitä käsketään. Nyt joukkueessa oli monta pakkia, jotka yrittivät osaamistaan enemmän.
Näyttää siltä, riippumatta Slovakia-Ruotsin lopputuloksesta, että hyvinkin keskinkertaisella miehistöllä ja huippuveskarilla voidaan tehdä ihmeitä. Avainsanana on sittenkin pelitavan valinta. Yritettiinkö Suomea viedä liikaa alueelle, jolle pelaajien taito ei riittänyt. Vastaiskupeli - olisiko se ollut lääke tähän surkeuteen? Kysymys on myös maajoukkueemme tulevaisuudesta. Aivan kohta, muutaman vuoden päästä, on käsillä tilanne, jolloin loistavat kiekolliset pakkimme ovat lopettaneet ja jäljellä on enää nämä 80-lukulaiset. Pitäisikö Jalosen ja kumppaneiden varautua tähän, pitäisikö ajatella uudelleen Suomen pelitapa, mihin se perustuu ja miten kiertää eteentuleva pakkiongelmamme.