Jotakin täytyy varmasti tehdä toisin, mutta olen kuitenkin sitä mieltä, että huippuyksilöt synnyttävät itse itsensä. Järjestelmä voi tuottaa parempaa tasoa ja laatua, mutta mikään järjestelmä ei tuota tai estä huippuyksilöiden syntymistä.
Tässä nyt IceWalker ja TOJ sivuavat tätä aihetta, mikä vaikuttaa Suomen jääkiekon, kuten myös muidenkin lajien heikkouteen. Voitaisiin lähteä kestävyysjuoksun ongelmasta, jonka voi kiteyttää yhteen sanaan: kapitalismi. Jääkiekko on joukkuelajina noussut arvokkaammaksi sotien jälkeen, kapitalistinen kulttuuri yhdistettynä sota-ajan muistoihin ja sodasta toipumiseen, tuli nationalistisen ja yksilöitä ihailevan kultuurin tilalle. Kun 30-luvulla Suomella oli valtava massa ja vahva kärki kestävyysjuoksussa, 50-luvulla sanottiin "mitä pidempi matka, sitä tyhmempi mies". Yksilöitä ei voi koskaan tuhota, mutta kulttuurin voi muokata niin, ettei heidän lahjoillaan ole ks. kulttuurissa arvostusta. Virénillä oli onnea, sillä monessa ympäristössä, etenkin nykyajan koulu-ampuja-syrjäytymispelossa, olisi hullujenhuoneen ovet voineet käytännössäkin kolista.
Suomen joukkuelajikulttuuri on kehittynyt vastapainoksi yksilökeskeiselle nationalismille ja sen vuoksi Suomessa kapitalismi merkitsee Suomessa laitos, ei yksilöä-ajattelua. Koska yksilötaitoja pidetään tässä kulttuurissa jopa pahana asiana(muistuttaahan se kulttuurillisesti sotaan joutumisesta), ei ole ollut kulttuurillista arvostusta yksilötaitoa kohtaan, jolloin ei ole päässyt kehittymään taitavia yksilöitä. Tosiasia on, että sekä valmennuspuolella, että pelaajissa on yllättävän paljon yksilötaitoa vihaavia ihmisiä, jotka ylläpitävät taidottomuuden kulttuuria.
Kanadassa on erittäin vahva kulttuuri jääkiekon suhteen, minkä vuoksi se tuottaa hyvin pelaajia. Slovakiassa ei ole kummoistakaan kulttuuria, mutta sieltä on silti tullut monta hyvää pelaajaa, johtuen siitä, etteivät yleiset kulttuurilliset asenteet ole taitoa vastaan.
Oikeastaan voisi sanoa, että yksilövastainen kulttuuri on Suomessa ääri-Kekkoslainen, tai ääri-Breznevläinen kulttuuri, jossa on nationalismi/kansallisosialismi korvattu näennäisen (kulissi)kommunismin ja äärimmäisen kapitalismin yhdistelmällä.
Tässä siis ryhmäkeskeisyys symboloi sekä sodasta toipumista(yhteistyönä), että sota-ajan propagandan yhdistämää kansaa, että näennäistä kommunismia(jotta itänaapuri olisi tyytyväinen) ja toisaalta yksilövastaisuus symboloi (näyteltyä)vihaa nationalismia vastaan, sekä myöskin kapitalismin heräämistä maan uudelleenrakennukseen liittyen, mihin yhteistyö liitetään.
Suomalaisessa kulttuurissa siis yksilöurheilu ja yksilötaidot liitetään nationalismiin, joka koetaan pahana. Tämä on se alunperäinen syy tälle kulttuurille ja vaikka se on jo unohdettu, edelleen sen mukaan toimitaan.
