On toistuvasti tuotu esiin kanadalaisia malleja. Ohessa esimerkiksi 8-vuotiaan Nicolaksen tarina:
Lupasin palata Vesa Rantasen erinomaiseen artikkeliin ISÄ, POIKA & UNELMA, mikä kertoo kanadalaisesta jääkiekkojuniorijärjestelmästä. Rantanen seurasi Kanadassa 8-vuotiaan Nicolas Ardanazin harjoittelua ja pelaamista. Nicolaksen isä Vic Ardanaz kasvoi Montrealissa. Hän kertoi saaneensa isältään parhaan mahdollisen lahjan. "Olin maalivahti. Olen pelannut jääkiekkoa koko ikäni", Arnaz kertoi. "Isäni vei minua lukemattomina aamuina kuudeksi aamulla halliin, oli katsomassa kaikki pelit ja kannusti aina. Haluan antaa omalle pojalleni saman lahjan."
Nicolaksen tarina on hyvin tavanomainen. Kanadassa on 65 000 rekisteröitynyttä 8-vuotiasta kiekkoilijan alkua. Vic Arnadaz vei poikansa Nicolaksen luistelemaan, kun poika oli kahden ikäinen. Nicolas oppi luistelemaan melkein välittömästi. Kanadassa organisoitu jääkiekkotoiminta alkaa kuusivuotiaille, mutta Nicolas liittyi ensimmäiseen joukkueeseen jo 4-vuotiaana. Hän oli edistynyt. Nicolas on hyvä. Kuten kaikki hänen ryhmässään. 12-14 pojan ryhmä harjoittelee viikossa helposti kymmenen tuntia. Siihen päälle tulevat ottelut, joita Nicolas pelaa kaudessa 70-80. Pelit kestävät täydet 60 minuuttia. Nicolaksella ei ole yhtään vapaaviikkoa vuodessa. Lauantait ja sunnuntait perhe sukkuloi aamusta iltaan jäähallista toiseen. Ohjelmassa on voimaluistelua, taitoluistelua, kiekonkäsittelyä, taktiikkaa-ja tietysti pelejä. Pojat kuuntelevat kulloisenkin valmentajan ohjeita keskittyneinä, ja jokainen harjoite tehdään napakasti ja huolella. Jokaista erikoistaitoa harjoitellaan erikoisvalmentajan alaisuudessa. Minor-tason junioreiden yksityisvalmennus on kenties kiihkeimmin kasvavaa liiketoimintaa jääkiekon ympärillä. Tim Preston on hyötynyt tästä trendistä. Hän oli Buffalon kolmas varaus vuodelta 1999, mutta ei edennyt NHL:ään saakka. Preston alkoi valmentaa pikkupoikia ja on alle kymmenessä vuodessa tehnyt siitä menestyvän bisneksen. "Jos puhutaan 7-10 vuotiaista pojista, ja tytöistä, heidän kaikki perustaitonsa ovat kehittyneet huomattavasti. Ero kymmenen vuoden takaiseen on kuin yöllä ja päivällä," Preston kertoo. "Ja kymmenen vuoden kuluttua he ovat vielä parempia, sillä vanhemmat etsivät jatkuvasti parempaa valmennusta." Prestonin mielestä sykli on pysäyttämätön. Hänen mukaansa vauhtia kiihdyttävät nimenomaan kilpailulliset vanhemmat. Nicolas pelaa Burnaby Winter Clubissa, mikä on jäsenten omistama ja ylläpitämä seura, jolla on jääkiekkotoimintaa kuusivuotiaasta teini-ikään. BWC on hyvin kilpailullinen yhdistys, jonka ohjelmaa pidetään yleisesti Vancouverissa parhaana. On tapauksia, joissa aivan tavalliset työläisperheet ovat muuttaneet esimerkiksi Pohjois-Vancouverista Burnabyyn voidakseen rekisteröidä 7-vuotiaan poikansa heidän piiriinsa. Ulkopuolisen näkökulmasta on hieman ihmeellistä, että BWC:n eliittiryhmän pojat eivät harrasta mitään muuta lajia. Ainoat oheisharjoituksetkin tapahtuvat jäällä kaikki varusteet päällä ja useimmiten mailan ja kiekon kanssa.
BWC:n joukkueet, ikäryhmästä riippumatta, eivät juuri koskaan häviä otteluita oman alueensa muita yhdistyksiä vastaan. Todella kovatasoisissa turnauksissa, joihin BWC:n joukkueet mahdollisuuksien mukaan osallistuvat, sentään joskus tulee takkiin. Vic Arnanaz on aina huolissaan (suurinumeroisissa voitto-otteluissakin), jos pojat eivät pelaa sovitusti. Arnaz opastaa poikia 4-1 johtotilanteessa:"Älkää pelatko heidän peliään ja yrittäkö epätoivoisia vetoja vetoja kulmista. Pelatkaa niin kuin on sovittu ja kaikki omilla paikoillaan."
Tuossa yllä maintaan arviona Patrik Kanen perheen panostaneen neljännesmiljoonaa taalaa pojan junnu-uraan.
Kuten sanottua Patrik Kane tai Nicolas Ardanaz eivät todellakaan tarvitse Nuori Kanada -järjestöä eikä kukaan muukaan kiekon yhtä tosissaan ottava.
Suomessa vain ei tunnu löytyvän isoa massaa vanhempia, jotka olisivat valmiita samoihin panostuksiin kuin edellä mainittujen vanhemmat.
Eikä tunnu löytyvän suurta massaa urheiluseuroja, jotka haluaisivat olla puhdasoppisia seuroja.
Näyttäisi, että aika monessa kiekkoseurassa alakouluikäisiä ei lähdetä vielä tryouteilla karsimaan. Toki tiedän, että muutamaan seuraan on niin paljon tulijoita, että seura pääsee valitsemaan parhaat päältä, mutta taitavat nämä seurat olla vähemmistössä?
Liigaseuroista Sinetin ovat jostain syystä halunneet ja saaneet seuraavat seurat:
HPK Juniorijääkiekko (Hämeenlinna)
Ilves, jääkiekko (Tampere)
Juniori-Kalpa (Kuopio)
JYPHT Juniorit (Jyväskylä)
Oulun Kärpät -46
Porin Ässät
Rauman Lukko, jääkiekko
Saimaan Pallo (Lappeenranta)
Tappara, jääkiekko (Tampere)
TPS Juniorijääkiekko (Turku)
Ilman toimivat:
Blues (vain EPS)
HIFK (vain GrIFK)
Jokerit
Pelicans (vain Hollola2000)
Eli 10/14 liigaseurasta on halunnut jostain syystä sinetin ja kilpailullisuus alkaa hyvin myöhään verrattuna kanadalaiseen pelaajapolkuun.
Jostain käsittämättömästä syystä moni suomalaiset seurat haluavat pitää mukana nuoremmissa ikäluokissa myös tätä lahjatonta ainesta, joka Kanadassa karsitaan armotta pois.
Tasoryhmät lienevät kuitenkin arkipäivää myös näissä Sinettiseuroissa? AAA-jengiin pääsy määräytyy kilpailullisin perustein myös nuoremmissa ikäluokissa?
Joku syyhän näillä 10 liigaseurallakin on ollut hakea Nuori Suomi -sinetti? Mikähän se voisi olla? Miksi Sinettiseurat ovat enemmistönä kun tarkastellaan Liiga- ja Mestis -joukkueiden junioripuolta? Mihin sitä tarvitaan?