Ilmoitukset

Nimimerkki pernaveikko on huudellut neekeriä aivan tarpeeksi, eivätkä hänen kirjoituksensa tullitoimintaa tai Poliisia käsittelevässä ketjussa muutenkaan olleet erityisen asiallisia, tai tuoneet keskusteluun mitään sisältöä. Tämän vuoksi hänet on laitettu viikon pelikieltoon.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki Schnabelin terä ei tullut palstalle keskustelemaan, vaan harrastamaan kaupallista mainostamista. Tämän vuoksi kyseisen nimimerkin kirjoitusoikeudet ja viestit on poistettu.

Nimimerkki JypFabu on laitettu viikon ajaksi rauhoittumaan jatkuvan aggressiivisen käytöksen ja lukuisten henkilökohtaisten loukkausten vuoksi.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki bebeto on siirretty kahdeksi viikoksi katsomon puolelle väkivallantekoja käsittelevään ketjuun kirjoitetun mauttoman viestin vuoksi.

Nimimerkki Roger Moore selaa seuraavan kuukauden ajan palstaa ilman kirjoitusoikeuksia. Hänen tuotantonsa otteluseurantaketjuihin on ollut jopa otteluseurannan mittapuulla aivan turhaa ja aiheeseen kuulumatonta spämmiä.

Kummassakin tapauksessa aiempi rikehistoria vaikutti pelikiellon pituuteen korottavasti.

Näiden lisäksi nimimerkki puuntakaa on passitettu viikon pelikieltoon mauttoman ja turhan viestin takia, jossa puhuttiin lahtaamisesta ja reiden leikkaamisesta poikki.

Sulje ilmoitus

Nuori Suomi ry

Viestiketju osiossa 'Maajoukkue' , aloittajana Major Julli, 27.12.2005 klo 13.43.

  1. Glove Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Edmonton Oilers, Suomi, Liverpool FC
    Ystäväni miettii vakavasti juniorivalmennuksen lopettamista kun hänen joukkueensa on siirtymässä ensi kaudeksi E-junioreihin ja isolle kentälle. Syynä pelaajien vanhemmat, joilta on muutaman isolla kentällä pelatun harjoituspelin jälkeen alkanut tulla valmentajaa arvostelevia puheluita lähinnä pelaajien pelipaikoista. Mikä v***u näitä kiekkovanhempia vaivaa? Antaisivat valmentajan tehdä työtään rauhassa ja kehittää pelaajia. Ei ne kaikki voi olla senttereitä tai edes hyökkääjiä. No, toki tämä on vuosien varrelta tuttu asia. Montakohan valmentajaa Suomikiekko on jo menettänyt heidän takiaan?
     
  2. Ruoppaaja Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pääkaupunkiseutu
    Kirjoitinkin jo sinne toisaalle:

    Villi huhu kertoo, ettei ensi vuonna ole A, AA, AAA sarjoja E2 ikäluokassa. Ainakaan etelässä, joten saadaan ehkä kaistapää vanhemmatkin rauhoittumaan.
     
  3. Rannari Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pata
    Lainaus:

    Ymmärrän vanhempia jossakin määrin tässä kuviossa, sillä he maksavat käytännössä koko lystin ja odottavat saavansa myös vastinetta rahoilleen tavalla tai toisella. Pitääkö tuota sitten hyväksyä ja antaako sen vaikuttaa mihinkään on aivan toinen juttu. Tuossa iässä kuitenkin pitäisi mielestäni kaikien pelaajien palata vielä kaikkia paikkoja orastavan pelikäsityksen laajentamiseksi jne jne, Vaikea kuvio kaiken kaikkiaan ja sopivein argumenttien löytäminen vanhemmille on vielä vaikeampaaa...
     
  4. Fordél Jäsen

    Lainaus:
    Itse en ymmärrä vanhempia. Tässä tapauksessa (F-junnut?) lätkäjengissä harrastamisen pitäisi muodostaa lapsen liikkumisesta vain pienen osan. Muutamat ohjatut treenit pitäisi olla vain kirsikka kakun päällä kaikessa lapsen harrastamassa liikunnassa. Tämän lisäksi tarvitaan todella paljon muuta liikuntaa. Jos et pääse treeneissä pelaamaan ihan tismalleen samaa vaihtomäärää tai yhtä paljon hyökkääjänä kuin joku toinen niin tällä ei pitäisi olla mitään merkitystä mihinkään muuhun kuin kenties lapsen fiilikseen. Jos huipulle joskus haluaa, olennaisinta on se, mitä tapahtuu treenien ulkopuolella. Lapsen liikunnallisen elämäntavan kannalta niin ikään olennaista on, että mitä tapahtuu treenien ulkopuolella. Ja kiekkoilun kustannukset tietäen tässä vaiheessa "uraa", vanhemmat saavat rahoille varmasti hyvin vastinetta.
     
  5. Rannari Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pata
    Kanssasi olen kaikesta muusta samaa mieltä, mutta kuten kirjoitin, ymmärrän vanhempia aivan täysin. Olen itsekin joskus ollut tuossa penkin päässä opastamassa nuoria urheilun ja liikunnan iloihin. Ei ole mitenkään uutta minulle vanhempien reagointi näihin asioihin. Aivan ymmärrettävää ja luonnollista toimintaa. Kyllä asioista pitää voida keskustella.
     
  6. Fordél Jäsen

    Lainaus:
    Kyllä, eihän tämä ilmiö ole varmasti kellekään junnukiekkoilun parissa toimineelle mikään uusi asia. Ei se kuitenkaan tarkoita, että näitä vanhempia täytyisi ymmärtää. Ne vanhemmat, jotka puuttuvat tämän ikäisten lasten kohdalla yksittäisiin peluutuksiin yms, eivät ole kärryillä siitä, mikä on lasten liikunnassa olennaista. Ja kyllä, asioista pitää siltä voida keskustella.
     
  7. Rannari Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pata
    Lainaus:
    Mulla ainakin ihmisten parissa toimimiseen on ohjenuorana aina se, että ymmärrä mistä kaikki johtuu. Hyväksyminen on aivan toinen asia.
     
  8. Fordél Jäsen

    Lainaus:
    Tottahan toki, mutta kaikkien etu olisi, kun ymmärrys lisääntyisi siellä vanhempien päänupissa. Ehkä vanhemmillekin tekisi hyvää jos aina kauden alussa heille avattaisiin vähän mistä kaikesta "muodostuu" liikkuva lapsi ja kenties joskus jopa huippu-urheileva aikuinen. Loksahtaisi asiat oikeisiin mittasuhteisiin.
     
  9. Ruoppaaja Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pääkaupunkiseutu
    Niin kuin aiemmin valistuneesti arvelin, pelataan kaudella 2016-2017 eteläisellä alueella vain AAA - sarjaa E2 - ikäluokassa. Arvelisin, että seuraavana vuonna sekä E1 että E2 ikäluokassa. Ei kai sentään sitä seuraavana vuonna myös D2 - sarjassa...


    Todennäköisesti pelit pelataan kuitenkin yhdessä AAA - sarjassa, mutta kahdella eri tasolla eli "kilpa AAA" ja "harraste AAA"??

    Tuleeko tästä uusi Nuori Suomi vai onko uudistus hyvä, on ainakin itselleni hieman epäselvää vielä. Ja seuraako tämä tätä ikäluokkaa (ja nuorempia) kaudelle 2017-2018? Ainakaan kukaan ei voi pahoittaa mieltänsä, kun kaikki on sopuisasti AAA - pelaajia. Tässä vielä liiton ohjeet ensikaudelle, joista etelä on siis tehnyt jo oman versionsa:

    Lasten sarjatoiminnan valtakunnallista linjausta on tarkennettu - Suomen Jääkiekkoliitto
     
  10. Glove Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Edmonton Oilers, Suomi, Liverpool FC
    C2 ja nuorempiin on näköjään tullut pykälä joka rajoittaa ala-ikäisten pelaajien käytön seitsemään. Mitähän tämä tarkoittaa käytännössä kun esim. Pohjoisen alueella Kärpät ja Laser ovat pelanneet lähes järkiään vuotta vanhempien sarjoissa. Miten lie tilanne muilla alueilla? Toki ymmärrän tuon Edellä mainitun kun Muut tekevät alueella niin surkeaa juniorityötä, että Kärpät voittaa sillä vuotta nuorempien joukkueella vanhemman ikäluokan sarjassa.
     
  11. Ruoppaaja Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pääkaupunkiseutu
    Lainaus:
    Tämä sääntö on ollut kauan voimassa ainakin etelässä ja käsittääkseni myös muillakin alueilla. Käsittääkseni nyt tuodaan myös pohjoinen alue samalle viivalle muiden kanssa.
     
  12. msg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Sopimustekninen verovelka
    Kun nyt taas tuolla toisaalla haukutaan Nuori Suomi -ajattelua ja luullaan, että Ruotsissa kaikki on niin paljon paremmin, niin laiskana lainaan itseäni muutaman vuoden takaa. Ruotsin systeemihän on täysi susi kuten kaikki tietävä meille alla linjaa.

    Tiesittekö muuten, että Ruotsin suurimmassa junnusäbäturnauksessa ei ole sarjataulukkoja alle 12-vuotiaille ja siksi suomalaiset kilpajengit eivät tuonne lähde ennen kuin ovat kilpasarjaikäisiä.

    ---------------------

    Lainaus:
    Teillähän mennään Hämeenlinnassa Ruotsin kansallisen mallin mukaan.

    Lainaus:
    Mutta kuten tiedämme Ruotsin systeemi on läpimätä:

    Lainaus:

    Lainaus:
    Lainaus:
     
  13. eagle Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tappara, Pittsburgh
    Belgiassa fudiksen puolella ei myöskään ole mitään sarjataulukoita alle 13-vuotiaille. Tämä siis maan sisällä olevissa sarjoissa. Turnauksissa sitten pelataan sijoituksista yleensä. Se mihin homma perustuu, sielläkin, on että pyritään kehittämään pelaajaa ja joukkuetta mahdollisimman paljon. Ei mittaamaan tulosta mahdollisimman nopeasti. Jokainen joka on valmentanut Suomessa palloilulajia on varmasti törmännyt paljonkin valmentajiin/joukkueisiin jotka pelaavat pelkästä tuloksesta. Ja ei tätä ei pidä käsittää niin etteikö minun valmennuksessa tuloksella olisi väliä. Itse haluan että joka kerta minun joukkueeni voittaa. Mutta mitä se voittaa? No haluan että se voittaa jokaisen 1vs1 tilanteen. Se ratkoo hyvin 2vs1 tilanteen, jne. Tätä kautta joukkue voittaa myös pelejä, mutta se tapahtuu raameissa missä joukkue oppii maksimaalisen hyvin asioita. Eikä niin että pelitapa-/taktiikka on luotu maksimaaliseen tulokseen.

    Jalkapallon puolelta helppo löytää jälkimmäisiä. Menet katsomaan 5vs5 pelejä ja etsit joukkueet joissa yksi pelaaja seisoo maalilla ja maalivahti räimii palloa maalille. Näitä löytyy kasapäin.

    Kuitenkin jos mietitään että Belgiassa, jolla mennyt suhteellisen hyvin fudiksen puolella, halutaan ettei nuorimpien sarjoissa jaeta pisteitä, niin tuskin sen pitäisi olla ongelma täälläkään.
     
  14. Glove Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Edmonton Oilers, Suomi, Liverpool FC
    Mietin vaan kun esim. yleisurheilusta löytyy tilastopajasta kaikki tulokset ja tilastot 9 v alkaen, että miten ihmeessä ne tenavat kestää sen kun joukkuelajeissakaan ei pidetä pistepörssejä ja sarjataulukoita ku vasta joskus 12 v eteenpäin ;)
     
  15. TosiFani Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ässät
    Lainaus:
    Kyllä tenavat normaalin kilpailun kestää, eikä tappio heitä pitkään sureta, mikäli vaan aikuiset osaisivat saman. Valitettavasti valmentajiksi ja ohjaajiksi ei riitä tarpeeksi osaavia ihmisiä, vanhemmista puhumattakaan.
     
  16. eagle Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tappara, Pittsburgh
    Lainaus:
    Eihän ongelma ole kummassakaan lapsi. Lapset kilpailee ja haluaa kilpailla. Se on ehdoton edellytys että koskaan pääset huipulle. Ongelma on ne vanhemmat. YU:ssa kun kaikki yrittää parhaansa ja kisailee samalla itseään vastaan, niin se ei ole ongelma.

    Palloilulajissa taas vanhemmat(yleensä siis valmentajat) muokkaa koko pelaamista, niin sitä kautta se ongelma tulee. Eli kun halutaan voittaa, eikä mietitä miten se tehdään.

    Itsekkin valmentajana haluan että pojat haluavat voittaa joka pelin, jokaisen tilanteen voittamisen kautta. Mutta en tee sitä niin että käytetään kaikki keinot, vaan teen sen niin että pelaamme peliä mikä mielestäni kehittää poikia maksimaalisen paljon. Eli pidämme palloa, emme anna sitä vastustajalle, jne. Moni taas kun tahtoo maksimoida tuloksen, siinä hetkessä, niin maalivahti vetää pitkää palloa vastustajan maalille. Sama kuin jääkiekossa pitkään ei saanut tehdä virheitä/menettää keskialueella->kiekkoa vain päätyyn tai kiekkoa vain omista pois.
     
  17. k0l1kk0 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYP
    Lainaus:
    Tästä tuli erittäin hyvin mieleen kun lapsena harrastin jalkapalloa. Peli oli jotain 8-2 meidän hyväksi, sen jälkeen valmentaja huutaa minulle (puolustaja) "nyt aina kun saat pallon niin potkaiset sen heti vastustajan päätyyn loppupelin ajan." Voin sanoa ettei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta kun vastaavanlainen käsky tuli. Lopulta tuli englantilainen valmentaja, jolle oli loppupeleissä ihan sama voitetaanko vai hävitäänkö, eniten merkitsi se että millä tavalla.

    Edit. Tämä englantilainen valmentaja teki myös niin, että jakoi joukkueen lopulta kahtia. Punaiset oli niitä jotka kävi harkoissa silloin kun kiinnosti ja siniset niitä jotka kävi harkoissa ja selvästi halusivat paremmiksi pelaajiksi. Itse aloitin punaisissa ja sain hyvin motivaatiota harjoitella lisää jotta pääsisin ns. "parempaan" joukkueeseen. Mielestäni erittäin toimiva systeemi. Parhaimmat pelaajat saivat pelata tasoisessaan seurassa sekä harjoitella enemmän ja kehittävämpiä harjoitteita, eikä kukaan loukkaantunut koska kaikki tiesi että pelaat siellä missä ansaitset pelata.
     
  18. Ruoppaaja Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pääkaupunkiseutu
    Nyt saatiin vihdoinkin tänne eteläänkin "kiireettömyys" - linjauksen mukainen sarjaohjelma. Pelit lisääntyivät 30% ja 70% peleistä on ns. tuplapelejä, joissa samat joukkueet pelaavat kaksi kertaa peräkkäin toisiaan vastaan. Harmi, ettei seuroilla ole tähän tarpeeksi jäitä, kun muillakin ikäluokilla on pelejä viikonloppuisin. Jos pelejä ei saa pelattua, niin seuraa sarjasta sulkeminen. Kiitos Affe ja muu toimiston väki!

    KIIREETTÖMYYS Vol.2 – tirolilainenmatikkakoira
     
    Viimeksi muokattu: 16.09.2016 klo 22.41
  19. Askaisten Visa Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ne, joidenka paita on ollut päällä
    Ohessa alla lainattuna Pirkka "Pike" Antilan aivoitus (ei taida uskaltaa kertoa, kenen ajatus oikeasti on)
    On taas sellaista puuhastelua, ettei paremmasta väliä. Vittu, 2 x 20 min pelejä! C-junnuissa!
    Rahaa palaa ja kukaan ei saa moisista tapahtumista mitään.

    On se hyvä, kun liitolla on duunissa moisia innovaattoreita. Ja ihan KILPAILUpäällikkö ( Saarna - YouTube ) - tittelillä
    Linkki vie Youtuben videoon, pääosassa Heikki Kinnunen.



    "Moi CSM karsintojen joukkueet ja seurat,


    kuten keväällä ilmoitettiin on sarjajärjestelmässä varattu aikaa turnausviikonlopuille. Ilmoitimme silloin että ne päätetään lomien jälkeen ja nyt on aika lähestyä teitä sillä kuinka pelataan noina viikonloppuina. Viikonloputhan ovat 22.-23.10. sekä 5.-6.11.2016.


    1) Viikonloppuna 22.-23.10.2016 on U16 maajoukkueella tapahtuma Vierulla. Tuona viikonloppuna on VAPAAEHTOINEN mahdollisuus järjestää pelitällejä tahi turnauksia esimerkiksi niiden vastustajien kanssa joita ei kohtaa muuten karsinnoissa tahi muuten vaan samantasoisten tapahtuman. Tämä on siis vapaaehtoista. On huomioitava että U16 mj-pelaajat ovat silloin pois käytöstä.


    2) 5.-6.11.2016 järjestetään 4 kpl kuuden (6) joukkueen sarjaturnauksia. Joukkueet valikoituvat lokakuun mj-tauon sarjatilanteen mukaan siten että lohkojen 1-3 sijalla olevat pelaavat keskenään, lohkojen 4-6 sijalla olevat keskenään jne. Turnauksessa pelataan kerran kaikkia vastaan 2x20 min pelejä. Turnauksissa pidetään oma sarjataulukko ja sijoitusten mukaan lasketaan karsintasarjan pisteisiin pisteitä siten että voittajat saavat 8 pistettä, toiseksi sijoittuneet 6 pistettä, kolmanneksi sijoittuneet 4 pistettä ja neljänneksi sijoittuneet 2 pistettä.

    Turnauksille haetaan nyt järjestäjäkandidaatit. Toivon mahdollisimman monen varaavan mahdollisuuden turnauksen järjestämiselle, jota jokaiseen sijoituskategoriaan löytyy järjestäjä. Jos ei löydy, pidätämme oikeuden hiukan soveltaa joukkuejakoa niin että tasapuolisuus sarjasijoitusten mukaan toteutuu mahdollisimman hyvin.

    Turnauksen kulujako: Kulut jaetaan tasan osallistujien kesken. Eli jäät, tuomarit, kunkin bussilaskut (jos sellaisia tulee, osallahan saattaa olla hyvinkin lähellä tuo turnaus) ja yöpymiskulut (sama) lasketaan yhteen ja jaetaan kuudella. Kukin vastaa itse omista ruokailuistaan ja niiden kuluista.

    Toivon mahdollisimman pikaisia turnausvarauksia. Liitteestä löytyy sekä yhden kaukalon että kahden kaukalon malli ajatus turnauksen pelaamiseksi.

    Kysykää rohkeasti jos ja kun on kysyttävää.

    Terv. "Pike"

    Pirkka Antila
    "Kilpailu"päällikkö - Manager of Hockey Operations
     
  20. Ruoppaaja Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pääkaupunkiseutu
    Siis tarkoittaako tämä tosiaan sitä, että myös turnauksen järjestäjä osallistuu vierailijoiden matka- ja majoituskustannuksiin?
     
  21. Jusupov Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    NE Patriots, Jokerit ja Tampa Bay Lightning
    Eihän tuossa ole mitään järkeä. Tämän hetken tilanteen mukaan esim. jos HiFK tai Jokerit järjestäisivät tuon, niin heidän pitäisi jakaa TPS, Kärpät, JYP ja Tapparan kustannukset???? Eli joutuu maksamaan toisten kuluja, jota joukkueet eivät varmasti ole budjetoineet kuluihinsa!!!! Ja nuo peliajat on myös ihan yhtä turhan kanssa jos miettii mikä vaikutus niillä on itse sarjaan. Se että pelistä puuttuu kolmas erä + mahd. jatkoajat yms kun pelataan tärkeitä pisteitä voi olla ratkaisevaa. Ja tuo pistelasku systeemikin on ihan uskomaton. Täysin keinotekoista touhua. En vain käsitä oikeasti mikä noissa voi olla niin vaikeaa hakea oikeasti toimiva malli ja sapluuna jolla pelataan.

    Ja mitä tuohon etelän alueen tuplapeleihin tulee, niin itse olen sitä mieltä että se voisi olla hyväkin asia. Mutta ei tuolla nyt pelattavalla tavalla.
    Oma mielipide ehdotus olisi 10-vuotiaille seuraava: jos keskimäärin laskee että kuukaudessa olisi 4 viikonloppua niin 1 viikonloppu kuussa olisi tuo tuplapeli päivä. Mutta siihen osallistuisi kahden joukkueen sijaan 3 joukkuetta. Yksi joukkue joutuu järjestämään siis "vierailijoille" yhden pelijään samaan tapahtumaan, mutta sääntö olisi siinä että jokainen joukkue joutuu järjestämään tämän yhden kerran kaudessa. Muuten pelataan yksittäisi pelejä. Yhdellä viikolla voisi olla 2 x yksittäinen peli ja yhdellä viikolla 1. Tuon ikäisillä voisi olla 1 viikonloppu kokonaan vaikka vapaana peleistäkin kerran kuussa.Tuokin systeemi tuo jo 5 peliä kuukaudessa.

    Tapoja on tietysti paljon ja ehdotuksia. Ei tuokaan täysin aukoton ole mitä ehdotin, koska haastaahan jo noidenkin tuplapeli pävien jääajat jo päänvaivaa puhumattakaan seuroista joissa useampi pelijoukkue. 10-vuotiaissa lähes siis kaikki.

    Tulee vaan mieleen juuri noissa tuplapeleissä samaa joukkuetta vastaan (miksi ei muutenkin) että jos joukkue häviää vaikka 12-0 ensimmäisen pelin, niin pelaajat ovat kyllä aika mökspöks mielentilassa. Tsemppaa nyt sitten toiseen peliin jäänajon aikana että aloitetaan alusta, kun sama jengi luistelee vastaan.
     
  22. TosiFani Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ässät
  23. Rannari Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pata
  24. Glove Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Edmonton Oilers, Suomi, Liverpool FC
    G-junnuille 1+1 vs 1+1, F 1+3 vs 1+3 ja E-junnusita eteenpäin oikeaa lätkää?
     
  25. Glove Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Edmonton Oilers, Suomi, Liverpool FC
    Kertokaapa liiton koulutuksissa viimeaikoina käyneet, mikä on liiton linja nykyään? Itse kun kävin tuossa kuuntelemassa yhtä ihan toisenlaisen lajin valmentajaa/kouluttajaa, niin se oli sitä mieltä, että kunnon reenaaminen pitäisi aloittaa jo hyvinkin nuorena. Tuossa kun on aiemmin ollut juttua "Kiireettömyydestä" sun muusta, niin mitä se liitto nykyään opettaa?