Nuori Suomi ry

[P.Sihvonen]

Niinno, nyt puhut siis ihan samasta asiasta kuin itsekkin otin esille. Eli siitä että taktiikkaa ei viedä sille tasolle että sitä luodaan ylhäältä suuria ohjeita, vaan nyt juuri puhutaan yksilön opettamisesta ja yksilön kehittämiselle pienpelien kautta. Eli tästä, jos olisikin ainoa asia, ollaan täysin samaa mieltä.

Itse miellän nuo kuvailemat asiasi(mieluiten vielä mahdollisimman pieniä peleinä alkaen 1vs1, 2vs1, 2vs2, 3vs2, jne.) yksilön opettamisena, pelisilmän kehittämisenä ja oikeiden ratkaisumallien käyttönä, en sellaisena ylitaktisoitumisena mistä itsekkin puhuin. Esim. lähdetään 8-9vuotiaille opettamaan juuri jotain ylivoimapeliä, vaan ennemmin irroitetaan siitä ylivoimapelistä osia ja sitten opetetaan niitä yksittäisiä osia(missä tulee vaikka 2vs1 tai 1vs1 tilanteita) pelaajille.

Tätä ihmettelin, kun kirjoitit täysin omien ajatusteni vastaisesti:

"Nyt jos puhutaan esim. 9-vuotiaasta naaperosta, niin on hyvä tutustua siihen kuinka paljon tuon ikäinen kaveri hahmottaa maailmaa eli jääkiekon tai jalkapallon kohdalla kenttää. Voin kertoa, ei juuri mitään. Jos puhutaan tuon ikäisestä lapsesta, niin hänelle se kiekko/pallo on koko maailma. Ei hänelle pidä todellakaan lähteä opettamaan mitään hyökkäyspelisuunnitelmia tai pelissä lähteä rakentemaan mitään kovinkaan monimutkaista taktista rakennetta. Varsinkin kun se menee sitten ulkoa opituksi valmentajan ohjeiden toistamiseksi, eikä sitä tehdä oman oivalluksen kautta."

Eli olemme eri kannalla.
Johtava

 

[eagle]

Eli olemme eri kannalla.

Niin sinä puhuit aiemmin taktiikasta ja nytkin puhuit jossain vastauksessa siitä että on kehittävää vetää jotain 5vs4 yv-harjoittelua. Itse taas puhuin kokoajan siitä, että pelaajien kehitys nuorissa tulee tapahtua hyvin pieninä osina ja pienissä ryhmissä. Eli 1vs0, 1vs1, 2vs1, 2vs2 tilanteiden kautta. Mitä nuorempi sitä vähemmän liikkuvia elementtejä ja sitä vähemmän tulisi käyttää isoja kokonaisuuksia. Sitten kun noissa tilanteissa se 9-10vuotias alkaa hahmottamaan asioita, voidaan 11-12vuotiaina siirtyä niihin isompiin tilanteisiin. Siltikään tuota yv-harjoittelua tarvitse juurikaan lähteä vetämään tuossa iässä. Kuuluu asioihin joihin perustaitojen ja iän karttuessa voidaan mennä oikeasti siinä vaiheessa kun se on tehokasta ja älykästä.

Nyt kuitenkin jossain vastauksessa puhuit että vedetään pienryhmäharjoitteina esim. 3vs2 tilanteita 9-vuotiaille, joka sekin on mielestäni liian suuri koko kyllä, mutta kaukana siitä 5vs4 tai muusta yleisestä "taktiikasta". Ja ainakin oikea suunta.

Eli se mitä karsastan on juuri se että lähdetään hakemaan liian suuria kokonaisuuksia. Esim. tuota 5vs4 harjoittelua. Samoin että lähdetään ohjaamaan miten 8-9vuotiaan pitää AINA avata peliä. Oli se mikä vain tapa. Tai esim. että kielletään täysin 8-9vuotiaalta omalla alueella kiekon kuljetus tai 1vs1 tilanteet(niissä haastaminen siis). Tai että hyökkäysalueella mennään vain tietyllä tavalla tai että kiekko pelataan vastustajan päätyyn, koska taitotaso on niin heikkoa että hyvällä karvauksella varmasti aina saadaan enemmän tehoja, kuin että uskalletaan haastaa kiekon kanssa punaisella tai siniviivalla.

Puhumattakaan että lähdetään pelikirjaistamaan kavereiden toimintaa tuossa iässä.

Jos siis olet sitä mieltä että on tuon ikäisille hyväksi/osaavat hyvin:

-seisoskella paljon harjoituksissa kiekottomana
-opetella vain ulkoa ratkaisumalleja 1-2 hyökkäykseen ja puolustukseen, joita orjallisesti toteutetaan valmentajan käskystä
-8-vuotiaalle hahmottaa suuria kokonaisuuksia jopa 3-4 pelaajan yhteistyötä
-vältellä virheitä
-jättää oma luominen ja virheistä oppiminen väliin

Niin varmasti ollaan täysin eri mieltä nyt ja jatkossakin.

Suomessa voisi ottaa mallia Ranskan jalkapallomallista. Siis siitä millä periaatteella pelaajia kehitetään. Pelaajien kehitys 15-vuotiaaksi saakka perustuu vain ja ainostaan yksilötaidon kehittämiseen. Tähän kuuluu niin pelisilmän, kuin yleisen tekniikan kehittäminen. Varsinaiseen taktiikkaan ei mennä käytännössä juuri ollenkaan ennen tuota ikää. Taktiikkaa ja pelikirjaa sekä pelitapaa oppii helposti noudattamaan vaikka 20-vuotiaanakin, mutta tekniikan, fysiikan ja pelitaidollisten(tähän sitten pelisilmät, jne.) asioiden herkkyysiät on aikoja sitten hukattu. Niinpä jos aikaa käytetään näihin asioihin, niin se on aina yksilötaidosta pois.

Ja voin taata että jos olet tuon lainaamasi tekstin pätkän kanssa eri mieltä, niin silloin ollaan juniorivalmennuksessa aika pahasti pihalla siitä mitä esim. se 8-9vuotias kaveri hahmottaa. Itse kun eräistä hyvistä syistä tullut hyvin paljon tutustuttua nuorten valmentamiseen, niin nuorten hahmotuksen rajallisuus on hyvinkin selvää. Jalkapallon puolelta voi esim. mainita Horst Weinin joka aika täydellisesti "tyhjentää pankin" tämän asian suhteen ja joka on useista eri lajien valmentajista aivan kärkipäätä juuri nuorten ja lasten valmennuksessa, yksilövalmennuksessa ja yksilöiden kehityksessä. Jääkiekon puolelle pätevät täysin samat lainalaisuudet suhteessa pelaajien hahmottamiseen.

Junioreiden valmennuksessa tärkeintä olisi luoda pelaajien liikkuvuuden, nopeuden, notkeuden sekä muiden tarvittavien fyysisten ominaisuuksien lisäksi luoda tarvittavat teknilliset ominaisuudet, eli esim. miten kiekko ottaa haltuun, miten syöttää, miten suojata, miten käsitellä kiekkoa, jne. Tämän lisäksi sitten kokoajan tulisi kehittää pelaajien pelikäsitystä, joka lähtee reaktio-/reagointikyvyn kehittämisellä, josta mennään kohti näitä 1vs1 tilanteiden ratkaisua(mihin suuntaan pelata, miten pelata, jne). Sen jälkeen kohti 2vs1 tilannetta, jossa sitten aletaan pelaajilla hahmottamaan miten ratkaista tuo 2vs1 mahdollisimman tehokkaasti(milloin syöttää, miksi syöttää, milloin mennä yksin, jne.) ja tässä ollaan jo jääkiekkopelissä melko vaikeissa asioissa(jos puhutaan optimaalisista ratkaisuista ja pelaajan kehittämisestä), kun tuota asiaa varioi.

Jos lähdetään opettamaan kovasti pelitaktiikkaa, niin se on sekä tästä muusta harjoittelusta pois, että pelaajat eivät hahmota miksi näitä asioita tehdään, vaan ne tulevat ulkoaopetelluiksi. "Heitin kiekon ränniin, koska valmentaja on sanonut niin" "pistin kiekon päätyyn, etten menetä sitä, virheistä vastustaja useimmiten tekee maalinsa koutsi sanoi", jne. Täten ihan turha lähteä mihinkään 4 pelaajan yhteistyöhönkään, puhumattakaan sitten niistä merkittävistä taktiikoista. Ne kun voi todellakin oppia paljon myöhemmällä iällä, sitten kun perustaidon herkkyysiät on aikoja sitten mennyt ohi ja niihin ei enää voi valtavasti vaikuttaa.

Toki edelleen nopein tie tuloksiin on juurikin se että valmentaja mielessään luo taktiikan joka mahdollisimman hyvin käyttää hyväkseen sen ikäisten pelaajien ongelmia. Eli vaikka juuri se kiekko päätyyn, kiekko puretaan aina rännin kautta, jne. Se on sitä taktiikkaa juuri mitä pitäisi vältellä viimeiseen saakka ja siitä olen kokoajan puhunut. Pelaajien ratkaisumallien ja oman oivalluksen kehittäminen taas tulisi olla se pääasia. Se ei ole taktiikkaa, vaan ihan pelaajan perustaitoa/pelitaitoa mitä kokoajan olen yrittänyt korostaa.

edit:Lisätään vielä että 8-vuotiaalla pitäisi pl. luisteluharjoitukset olla lähes kokoajan se kiekko harjoitteessa mukana. Siis jokaisella kentällä olevalla kaverilla. Teki se sillä mitä vain. Maksimissaan sitten tehdään asioita pareina tai 2vs1, mutta sekin lähinnä vain perustaitojen opetuksen suhteen. Sen koko kehityksen fokus on oltava tuossa iässä minä&kiekko, koska niin se pelaaja käsittää myös maailman ja hahmottaa ympäristöään vain sen kiekon pituuden verran yleisesti. Jos lähdetään linjalle missä suurin osa seisoo, lähes seisoo tai on tekemättä mitään pelaajaa oikeasti kehittävää, niin ollaan metsässä. Esim. se yv:n treenaaminen 8-vuotiaana ei kehitä juuri ollenkaan näitä av-pelaajia ja hyvin vähän yv-pelaajiakin, pikkiriikkisen kiekollista ja hänen lähimpiä pelaajiaan kyllä, mutta jälleen tehokkainta olisi rikkoa 5vs4 muotoon 2vs1 tai maksimissaan 3vs2. Normaalisti yv-pelissä aikuisissakin jokainen yv-peli ratkeaa näihin 1vs1, 2vs1 tai 3vs2 tilanteisiin. Hyvin harvoin niitä ratkaistaan koko 5vs4 muodossa. Toki jokaisen pelaajan tekemiset ratkaisevat lopputuloksen, mutta se muodostuu yleensä juuri näistä pienemmistä tilanteista. Ja juuri näiden takia ei tuon ikäiselle kannata sellaista harjoittaa, kun ei hänen ikäinen hahmota koko tilannetta kunnolla, eikä se kehitäkkään.

 

[canttig]

Urheilun yksinkertaista periaatetta - paremmuuden herkeämätöntä mittaamista - ymmärtämättömät vanhemmat olivat viemässä urheilua pois urheilusta Nuori Suomi -hengessä. Se on verinen vääryys.
Jos ei hyväksy paremmuuden mittaamisen periaatetta, kannattaa ohjata lapsi tuhansiin muihin mahdollisiin ihaniin harrastuksiin, ei urheiluun.

Ei me vanhemmat niin hienoista termeistä puhuttu kuin "urheilusta" vaan liikunnasta, ymmärtämättöminä totta kai. Se liikunta oli päämäärä, lapset pelaa voittaa ja häviää joukkueena. Voittoja ja tappioita NS-hengessä. Olisin jopa valmis toistamaan virheeni, sen "verisen vääryyden", jos sama tilanne olisi uudellen edessä. Tällä kertaa ymmärtäisin tietenkin olla jo etukäteen tosi pahoillani, jos "urheilu" taas menettäisi jotakin. Sitähän meistä ei kukaan toivo.

 

[PJx]

Voittoja ja tappioita NS-hengessä. Olisin jopa valmis toistamaan virheeni, sen "verisen vääryyden", jos sama tilanne olisi uudellen edessä. Tällä kertaa ymmärtäisin tietenkin olla jo etukäteen tosi pahoillani, jos "urheilu" taas menettäisi jotakin. Sitähän meistä ei kukaan toivo.

Näin sen pitääkin mennä. Kuitenkin, kun tämä tie valitaan, pitää myös tiedostaa, ettei kannata odottaa, että joku näistä pojista tulisi tekemään pelaajauraa. Toki onnellisia sattumuksia mahtuu matkalle, kunhan riittävät ”pohjat” tulee muuta kautta.

Toisaalta, taktiikan vahingollinen vaikutus kuuluu mielestäni samaan myyttien sarjaan kuin se, että lapsen koskiessa rautaan, paikat hajoavat mystisesti saman tien. (Toki rautojen kanssa on osaamattoman helppo tehdä isoa vahinkoa). Eikös sitä pelaamistakin peräänkuuluteta, että pojat oppisivat pelaamaan? Väittäisin, että pelaamaan on vaikeampi oppia kuin keiloja kiertämään, joten tämän polun alkuun olisi hyvä päästä mahdollisimman varhain.

Niin ja mitä se paljon puhuttu henkilökohtainen taito sitten on. Väittäisin, että syöttäminen/syötön vastaanotto ahtaassa tilassa ja tilan löytäminen on juuri sitä ja aivan vaikeimmasta päästä. Miten ihmeessä tätä oppii oikeasti ilman peli-ideaa?

Kun katsoin parin tamperelaisjoukkueen Cn:n pelejä Kanadalaisia hyvän tason vastustajia vastaan, niin väittäisin, että pojat olivat fysiikan lisäksi eniten jäljessä pelikäsityksessä. Ns. henkilökohtaisessa taidossa pojat olivat jopa edellä, mutta kiekkopelissä ei ole tarkoitus surffailla yksin kaukalossa…

Ja mitä siihen tulee, onko oppositiota viimeaikojen suuntaukselle ollut olemassa, niin väittäisin, että koko ajan on ollut näitä epäileviä Tuomaita. Sanoisin, että meitä on ollut koko joukko nyrkki taskussa. Poliittisesti epäkorrekteja mielipiteitä ei vaan ole ollut hyvä esittää…

Itsekin kritisoin jo kauan sitten harjoitusmääriä täysin riittämättömiksi. Olin nähnyt läheltä, mitä vaadittiin nuoruudessani kansallisen huipun tuntumaan pääsemiseksi yksilölajeissa. Kun pojat eivät tehneet murto-osaakaan siitä, niin ihmettelin miten ihmeessä tavoitteet voivat olla muka niin korkealla. Näkihän siinä sokea Reettakin, että tavoitteiden ja työmäärän välillä oli järkyttävä kuilu.

Kun joskus vuosia sitten, väitin, että jos halutaan kehittää huippuja, niin olisi paras ottaa mallia muinaisen DDR:n systeemistä. Se oli poliittisesti hyvin epäkorrekti mielipide ja ammuttiin alas välittömästi. Itse en ole mieltäni muuttanut mihinkään, sillä en usko, että DDR:n ihmeen suurin syy olisi ollut kemiallinen valmennus. Systeemin suurin vahvuus on käsittääkseni ollut lahjakkuuksien tunnistaminen ja systemaattinen tie huipulle. Väittäisin, että tulos olisi ollut huikea, silloinkin, jos kemiallisen valmennuksen suhteen DDR:ssä oltaisiin oltu samalla viivalla muiden kanssa.

Tavoitteellinen urheilu ja urheiluharrastus eivät ole edes lähellä synonyymejä. Melkeinpä päinvastoin. Tavoitteellisessa urheilussa drop-outteja ei voi pelätä. Niitä tulee ja runsaasti. En usko, että Suomessa kovin tavoitteellinen tie olisi mahdollinen. Rahoittajat puuttuvat. Kuitenkin olisi hyvä muistuttaa myös vanhempia siitä, että tie huipulle on kova. Omaa poikaa ei pitkässä juoksussa auta yhtään, että yrittää kampittaa vieraita poikia ja keilata oman pojan väylää huipulle puhtaaksi. Se raadollinen työ on joka tapauksessa tehtävä. Sekään ei todennäköisesti riitä…

 

[eagle]

Toisaalta, taktiikan vahingollinen vaikutus kuuluu mielestäni samaan myyttien sarjaan kuin se, että lapsen koskiessa rautaan, paikat hajoavat mystisesti saman tien.

Eikös sitä pelaamistakin peräänkuuluteta, että pojat oppisivat pelaamaan? Väittäisin, että pelaamaan on vaikeampi oppia kuin keiloja kiertämään, joten tämän polun alkuun olisi hyvä päästä mahdollisimman varhain.

Niin ja mitä se paljon puhuttu henkilökohtainen taito sitten on. Väittäisin, että syöttäminen/syötön vastaanotto ahtaassa tilassa ja tilan löytäminen on juuri sitä ja aivan vaikeimmasta päästä. Miten ihmeessä tätä oppii oikeasti ilman peli-ideaa?

Jos viittasit minun tekstiini, niin kannattaa lukea se/ne uudelleen. Taktiikassahan puhun niistä asioista missä taktiikka a)tuodaan ulkoa maksimoimaan tulos(eli esim. kiekko pitää aina avata tietyllä tavalla, alueelle mennään vain tietyllä tavalla, jne.) b)siinä unohdetaan kaikella tavalla yksilön valinnat c)eikä se kehitä yksilöitä, vaan tavoitteena on vain tulos(mitä noissa kahdessa jo sivuttiin).

Lainaan ensin itseäni ja sitten vielä väännän lisää saman toistamista mitä kokoajan sanonut:

"Toki edelleen nopein tie tuloksiin on juurikin se että valmentaja mielessään luo taktiikan joka mahdollisimman hyvin käyttää hyväkseen sen ikäisten pelaajien ongelmia. Eli vaikka juuri se kiekko päätyyn, kiekko puretaan aina rännin kautta, jne. Se on sitä taktiikkaa juuri mitä pitäisi vältellä viimeiseen saakka ja siitä olen kokoajan puhunut. Pelaajien ratkaisumallien ja oman oivalluksen kehittäminen taas tulisi olla se pääasia. Se ei ole taktiikkaa, vaan ihan pelaajan perustaitoa/pelitaitoa mitä kokoajan olen yrittänyt korostaa."

Siinä juuri sitä henkilökohtaista taitoa mistä puhun. Sitä ei opi niin että valmentaja sanoo "nyt kiekko avataan x-kautta, nyt pelataan kiekkoa päätyyn, avataan rännien kautta, avataan aina laidan kautta" tms. Vaan sitä oppii pelaaja niin että valmentaja luo harjoitteet joissa pelaaja pääsee oman oivalluksen kautta huomaamaan millaisessa tilanteessa mikäkin ratkaisu on hyvä.

Koko harjoittelun juurikin tulisi perustua pelaamisen kautta oppimiseen, pelaaminen harjoituksissakin pienpeleissä, mutta mahdollisimman pienillä ryhmäkoilla, että jokainen saa mahdollisimman paljon koskea kiekkoon/tehdä valintoja. Eli yksilöharjoitteet 8-10vuotiaille 1vs1, 2vs1, 2vs2, jne. Loppupelit muodossa 3vs3, jne. Näissä sitten luoda erilaisia tilanteita missä pelaaja joutuu sekä ajattelemaan että pelinomaiseen suoritteeseen.

Yksilöntaidoissa puhuin juuri kokoajan pelikäsityksen merkityksestä. Sitä oppii juurikin parhaiten sitä kautta että liikkuvia osia ei ole liikaa, seisoskelua ei ole juuri ollenkaan ja ei käsitellä liian suuri kokonaisuuksia. 5vs4 yv-pelaaminen esim. on naurettavan suuri kokonaisuus tuon ikäiselle. Toki sen voi käydä nopeasti ja yleisesti läpi, eli että se perustuu siihen että saadaan luotua niitä 2vs1 tai jopa 3vs1 tilanteita, mutta sen jälkeen sitten lähdetään taas perusasioihin ja ei lähdetä haukkaamaan liian suurta palaa, varsinkaan jollain 10-vuotiailla. Tämän lisäksi tuollainen liian suuri kokonaisuus(tai liian monta osaa) sekoittaa niiden oikeiden asioiden oppimista eikä tuo sitä pelinomaisuutta mukaan.

Itse käytän toisen lajin puolella keiloja oikeastaan vain ja ainoastaan siihen että pojat tietävät suunnilleen mistä lähteä liikkelle tai rajaamaan pelialueita. 90% harjoitteita on sellaisia että niissä pitäisi(kaikkihan näin eivät kuitenkaan tee) saada poika miettimään miksi, minne ja miten. Näin jääkiekossakin.

Pelaajan tulisi joutua "kokoajan" miettimään minnepäin liikkua. Eli vaikka harjoite olisi "minä&kiekko" niin mitä paremmin kiekko pysyy hallussa, niin sitä enemmän harjoitetta pitäisi viedä siihen suuntaan että pelaaja joutuu ratkaisemaan ongelmia, reagoimaan ja pohtimaan minne sitä kiekkoa kuljettaa(ja miten). Sama sitten vielä korostetummin kun tulee enemmän pelaajia(ja liikkuvia osio) mukaan.

Suomalaisessa valmennuksessa(molempien lajien puolella) ongelma on juuri se että taktiikkaa tuodaa peliin mukaan liikaa. Siis ulkopuolelta tuodaan tiukat rajat miten pelata, eikä ennemminkin ohjeisteta pelaajaa valmennuksen ja harjoitteiden kautta miten tehdä oikeita päätöksiä. Ei lähteä opettamaan 9-vuotiaalle yv-pelaamista, viisikkopuolustamista, karvauspelin 1-2-2 malleihin tai muihinkaan, vaan opettaa se yksilö tekemään oikeita päätöksiä, milloin pitää kiekko, milloin luopua siitä, minne kuljettaa, minne syöttää, milloin syötät, miksi syötät, jne.

Tälläkin hetkellä sekä jalkapallossa, että jääkiekossa vallitsee edelleen paljon sitä harjoittelua että kierretään keiloja, seisotetaan pelaajia, käsketään pelaajia tekemään jotain(ilman että perustellaan, ilman että opetetaan ja saadaan pohtimaan miksi), jne. Tällöin juuri ne lahjakkaimmat jotka tekevät vielä omaa työtä oppivat a)yksilösurfailijoiksi b)aivottomiksi "kiekko päätyyn ja perään" pelaajiksi. Näitähän Suomi on pullollaan, tämän hetken nuorisomaajoukkueet ja aikuisten vastaavat. Toki tällöin on helppo luoda taktiikka puolustuksen kautta, kun liike, fyysiset ominaisuudet ovat yleensä erinomaiset ja perustaitotaso kelvollinen. Pelikäsityksen opettamisessa sen sijaan Suomi on todella heikkoa tasoa ja tähän juuri vaikuttaa se, jos ulkoa luodaan tiukat säännöt ja ohjeet miten pelata, ei kehitetä pelaajan omaa ajattelua.

Tiivistetysti valmentajan tehtävä on opettaa pelaaja ajattelemaan oikein kentällä ja tekemään oikeat ratkaisut oikeaan aikaan, eikä luoda tiukkoja sääntöjä miten pelata ja huutaa/ohjeistaa ulkoa milloin tehdä mitäkin. Aivan samalla tavalla kuin luoda muutenkin sitä motivaatiota harjoitteluun, eikä vain käskeä harjoitteluun(vaikka toki aina välillä pitää käskeäkkin johonkin ikäviinkin asioihin).

 

[PJx]

En viitannut sinun kirjoitukseeen vaan yleisesti toistettuun tyhjään mantraan, jonka sisältöä sitä lausuttaessa ei viitsitä pohtia.

Pohjimmiltaa kai yritän sanoa, että se lahjakkuuden taso, jota monet pitävät takeena huippukiekkoilijaksi, on oman käsitykseni mukaan lahjakkustaso, jolla kovaa reeniä ylipäänsä "kannattaa" jatkaa. Sekään ei vielä takaa mitään.

Riittävä lahjakkuus ja riittävä määrällinen (ja riittävän varhain aloitettu) reenikään ei välttämättä vie huipulle, jos onni ei ole myötä. Vielä tarvitaan reeneihin riittävästi laatua (= yleensä hyvä valmennus) eikä matkalle saa osua liikaa pomppuja.

 

[msg]

Ensin syyllinen oli Nuori Suomi ja tietenkin Kummola ja Jääkiekkoliitto ja nyt syyllisiä ovatkin koko lystin maksavat vanhemmat, jotka eivät ymmärrä että lapsensa eivät ole heidän lapsiaan vaan massaa huippupelaajatuotannolle. Harmittavaahan se on johtavan skootterikuskin ja perskärpästensä kannalta, että lystin maksajat ajattelevat ennemmin lapsiaan kuin sitä montako NHL-pelaajaa Suomi tuottaa.

Ehkä johtavaksi itsensä luuleva voisi kertoa kenen pitäisi tämä eliittiporukan tehotuotanto maksaa, jos ja kun harrastavat lapset ajetaan keppien kanssa pois häiritsemästä DDR-tyyppistä tehotuotantoa.

 

[eagle]

Pohjimmiltaa kai yritän sanoa, että se lahjakkuuden taso, jota monet pitävät takeena huippukiekkoilijaksi, on oman käsitykseni mukaan lahjakkustaso, jolla kovaa reeniä ylipäänsä "kannattaa" jatkaa. Sekään ei vielä takaa mitään.

Riittävä lahjakkuus ja riittävä määrällinen (ja riittävän varhain aloitettu) reenikään ei välttämättä vie huipulle, jos onni ei ole myötä. Vielä tarvitaan reeneihin riittävästi laatua (= yleensä hyvä valmennus) eikä matkalle saa osua liikaa pomppuja.

Tästä ollaan kyllä ihan samaa mieltä. Pelaaja itse on vastuussa työstä ja pelaajasta itsestään on kehitys eniten kiinni. Pelaaja yksin ei kuitenkaan voi tehdä huippu-uraa, jos ei saa tarpeeksi tukea valmentajilta, perheeltä, jne. Valmentajan tuki on siis sitä että osaa ohjeistaa pelaajaa oikeanlaiseen harjoitteluun. Siitä harjoittelusta, sen määrästä ja tasosta(eli kuinka kovaa tekee) onkin sitten pelaaja itse vastuussa.

Kärjistetysti sanotaan niin että valmentajalla on isompi merkitys heikentävässä mielessä, kuin kehittämismielessä pelaajan suhteen. Eli ammattilaispelaajat ovat suurilta osin itse tuon uransa tehneet, vaikka valmentajat ovatkin sitä auttaneet. Mutta moni lahjakkuus on mennyt hukkaan huonon valmennuksen takia, vaikka intoa ja yritystä sekä jopa lahjojakin pelaajilla olisi ollut.

 

[PJx]

Ensin syyllinen oli Nuori Suomi ja tietenkin Kummola ja Jääkiekkoliitto ja nyt syyllisiä ovatkin koko lystin maksavat vanhemmat, jotka eivät ymmärrä että lapsensa eivät ole heidän lapsiaan vaan massaa huippupelaajatuotannolle.

Ainakin omasta puolestani puhun mitä vaadittaisiin, että niitä huippupelaajia tulisi enemmän. Lystin maksavat vanhemmat toki viimekädessä asettavat askelmerkit ellei muita maksuhalukkaita löydy.

Olisi kuitenkin reilua maksjiakin kohtaan kertoa rehellisesti mistä maksetaan. Väittäisin, että melko moni vanhemmista olisi valmis korottamaan panoksia siihen asti, että näkisi mihin eväät oikeasti riittävät. Itse ainakin olisin aikoinaan ollut.

Keskimäärin sitä saa mitä tilaa, niin tässäkin tapauksessa. Tilauksessa on ollut urheiluharrastus ja se on saatu. Osa pojista panostaa lajiin kuitenkin niin paljon, että heille mieluusti soisi potentiaalisen tien tähtiin. Puurot ja vellit ovat menneet pahasti sekaisin kun ei ole tehty eroa harrastuksen ja tavoitteellisen kiekon pelaamisen välille. Valtaosalle kysymys on kuitenkin harrastuksesta eikä sitä pidäkkään muuttaa.

 

[msg]

Ainakin omasta puolestani puhun mitä vaadittaisiin, että niitä huippupelaajia tulisi enemmän. Lystin maksavat vanhemmat toki viimekädessä asettavat askelmerkit ellei muita maksuhalukkaita löydy.

Niin tuskin esimerkkinä käyttämässäsi DDR:ssäkään vanhemmat maksoivat tehotuotantoa? Veromarkatkin mielummin tunkisin sinne harrastamiseen kuin tehotuotantoon. Oikea rahoittaja taho olisi minusta se porukka, joka tahtoo lisää huippu-urheilijoita. Johtavahan voisi vaikka syyllistämisen sijaan hankkia yksityistä rahaa ihannoimaansa tehotuotantoon ja jättää meidän maksavat vanhemmat rauhaan...

 

[P.Sihvonen]

Urheilu takaisin urheiluun

Ensin syyllinen oli Nuori Suomi ja tietenkin Kummola ja Jääkiekkoliitto ja nyt syyllisiä ovatkin koko lystin maksavat vanhemmat, jotka eivät ymmärrä että lapsensa eivät ole heidän lapsiaan vaan massaa huippupelaajatuotannolle. Harmittavaahan se on johtavan skootterikuskin ja perskärpästensä kannalta, että lystin maksajat ajattelevat ennemmin lapsiaan kuin sitä montako NHL-pelaajaa Suomi tuottaa.

Ehkä johtavaksi itsensä luuleva voisi kertoa kenen pitäisi tämä eliittiporukan tehotuotanto maksaa, jos ja kun harrastavat lapset ajetaan keppien kanssa pois häiritsemästä DDR-tyyppistä tehotuotantoa.

Ensinnäkin, yksikään lapsi tai nuori ei ole mitään massaa huippupelaajatuotannolle.

Toiseksi, huippupelaajatuotanto elpyy itsestään, kun palautetaan urheilu urheiluun.

Kolmanneksi, urheilun palauttaminen urheiluun tarkoittaa muun muassa: Isä A saa pojalleen eurolla 100min peliaikaa; isä B saa eurolla 130min peliaikaa pojalleen; isä C saa eurolla pojalleen eurolla 70min peliaikaa - ja tämä tapahtuu vuonna yksi. Mutta mikä onkaan tilanne parin vuoden päästä vuonna kolme? Isän C:n perheessä on vedetty urheilulliset johtopäätökset ja alettu treenata kovemmin ja sydämellä, ja kas, poika saa eurolla 110 min peliaikaa. Isän B perheessä into on pysynyt kovana ja poika pelaa eurolla yhä kovat minuutit 120. Isän A perheessä poika on alkanut panostaa jääkiekon lisäksi voimakkaasti pianonsoittoon eikä treenaa enää omalla ajalla ja niinpä hänelle irtoaa eurolla 70min peliaikaa.

Neljänneksi, kohdassa kolme (tuossa edellä) on kuvattu urheiluelämä niin kuin sen kuuluu mennäkin 6-18-vuotiaissa. Kukaan ei maksa minkään eliitin touhuja, vaan kaikki maksavat saman euron, jolla oma poika sitten saa peliaikaa sen, minkä kulloinkin ansaitsee.

Viidenneksi, oma isäni (jonka pojista tuli pelaajia ja valmentajia SM-liiga-tasolle) maksoi molemmista pojistaan vuonna 1979 markan, jolla vanhempi veli pelasi 80 minuuttia (Pasi, saman joukkueen paras pelaaja 130min isänsä markalla) ja nuorempi veli 90min. Isämme kertoi tuolloin, että pojat hei, teillä on kivat harrastukset. Jatkakaa noin, jos peliaika tyydyttää, hänelle se on ok, hän maksaa. Vaan jos haluatte pelata enemmän, niin harjoitelkaa enemmän ja intohimoisemmin. Ja, kas, 1984 vanhempi veli pelasi markalla 130min ja nuorempi 140min.

Kuudenneksi, ja tämän luulisi nimim. msq:kin ymmärtävän, ei isämme rahoittanut 1979 mitään eliitin touhua, vaan maksoi urheilutoiminnan kausimaksun niin, miten se kuuluukin maksaa. Me pojat sinnittelimme tuolloin mukana, mutta esimerkiksi minä en olisi kuvitellutkaan pelaavani samoja minuutteja kuin paras pelaajamme Pasi. Oli luonnollista minulle, että Pasi pelaa enemmän - kysehän oli URHEILUSTA! Olin vieläpä ylpeä Pasista, joukkueemme tähdestä, mutta salaa mielessäni hiljalleen päätin, että yritän vielä mennä hänestä joku päivä ohi. Ja konstinkin ohi menemiseen tiesin, olihan isäni sen minulle vinkannut.

Seitsemänneksi, urheilun totuus on lopulta hyvin yksinkertainen ja kaunis.

Johtava

 

[msg]

Johtavalla taitaa olla siffan kanssa sama lukihäiriö. Se on msg eikä msq.

Johtava puhelee lapsista A, B ja C. Uskoisin, että minä ja nimimerkki canttig edustamme lapsia D ja E(tai vaikkapa Q ja P), joiden vanhempien pitäisi ilmeisesti ottaa lapsensa pois liikunnan parista ja ilmeisesti sitten laittaa pelaamaan vaikka Wii:tä tai rassaamaan niitä mopoja?

Isäsihän taisi itsekin olla huippu-urheilija? Eikös hän ollut aikoinaan jokin sortin painija? Tokihan tälläinen isä ajattelee eri tavalla kuin moni sellainen isä, joka itsekin on vain harrastanut. Mutta jokainen isähän tekee omat valintansa omien lastensa suhteen?

 

[choose_life]

Mutta jokainen isähän tekee omat valintansa omien lastensa suhteen?

Juu, isi tietää parhaiten ja äidiltä ei edes kysytä. Se, että lapsi tekisi itse omat valintansa (koodinimet Jari, Teemu ja Mikael), treenaisi itse edes kokematta sitä treenaamiseksi (kts. edell.) ja täysipäiset vanhemmat ymmärtäisivät pysyä siellä, minne kuuluvat eli sivussa - toki rakastaen ja tukien, mutta sivussa silti - on tietty näille järjestelmäuskovaisille milloin minkäkin muodin perässähiihtäjille sula mahdottomuus. Mutta tämän junioriurheilun perustavimman asian tajuaminen vaatisikin itsetuntoa, selkärankaa, omaa vahvaa egoa ja ehjää minäkuvaa. Not gonna happen II.

 

[Maple Leaf]

Ensinnäkin, yksikään lapsi tai nuori ei ole mitään massaa huippupelaajatuotannolle.

Mitä tämä tarkoittaa? Mitä lapsi tai nuori sitten sihvoslaisessa katsannossa on?

 

[P.Sihvonen]

Jarit, Teemut ja Mikaelit

Juu, isi tietää parhaiten ja äidiltä ei edes kysytä. Se, että lapsi tekisi itse omat valintansa (koodinimet Jari, Teemu ja Mikael), treenaisi itse edes kokematta sitä treenaamiseksi (kts. edell.) ja täysipäiset vanhemmat ymmärtäisivät pysyä siellä, minne kuuluvat eli sivussa - toki rakastaen ja tukien, mutta sivussa silti - on tietty näille järjestelmäuskovaisille milloin minkäkin muodin perässähiihtäjille sula mahdottomuus. Mutta tämän junioriurheilun perustavimman asian tajuaminen vaatisikin itsetuntoa, selkärankaa, omaa vahvaa egoa ja ehjää minäkuvaa. Not gonna happen II.

Koodinimet Jari, Teemu ja Mikael avaavat kaiken, aivan kaiken! Hyvä.

Oletan, että puhe on tyyppiluokkaa Kurrista, Litmasesta, Selänteestä, Grannludista ja Forsselista.

Kaikilla - alleviivaan kaikilla! - on taustalla erittäin vahva - ja alleviivaan taas: erittäin vahva! - isävaikutus urheilu-uraan.

Selänteen, Litmasen, Granlundin ja Forsselin isätarinat ovatkin jo kaikille tutut, samoin kuin Koivujen, Kapasten, Nummelinin, Peltosen Ja Sievisten, vain joitakin mainitakseni.

Mutta sisä- ja perhepiiristä tiedän, että näin on myös Kurrin kohdalla, kun isä-Kurri haki poikaansa pihaleikeistä ja myöhemmin kadulta treenaamaan.

Ja, totta kai, silloin, kun urheilu on urheilussa - eli aika ennen Nuori Suomea -, ei harjoittelu tunnu harjoittelulle! Terve kilpailuhenki saa kaiken tuntumaan LEIKILTÄ! (Kun itse luistelin talvipakkasella useita tunteja jäällä ja treenasin, se oli aina kivaa leikkkiä ja sama päti veljeeni. Ja ihan samoin edelleen, jääkiekko on minulle yhä, johtavana, hyvin palkattu leikki.)

Johtava

PS. Oli hyvä, choose_life, kun otit tähän ketjuun esiin nämä paraatiesimekit.

 

[choose_life]

PS. Oli hyvä, choose_life, kun otit tähän ketjuun esiin nämä paraatiesimekit.

Niin, nämä(kin) jätkät tekivät kaiken omasta halustaan ja omilla ehdoillaan: pitkälle murrosikään monia eri lajeja harrastaen (jännää, se onnistuu, jos elämää ei 7-vuotiaasta asti ohjelmoida kiekko"valmentajan" toimesta) omatoimisesti treenaten ja pelivälineiden kanssa leikkienkin, vapaasti peliälyään ja luovuuttaan kehittäen ja omaa tahtiaan edeten. Eivät moniongelmaisten isukkien ja/tai pätemistarpeisten wannabe-valmentajien pakottamana ja väärään aikaan vääriä asioita päähän kaatamalla kahlitsemina.

Sen tajuaminen onnistuu jokaiselta tällä palstallakin, ilman sen kummempia pateettisia isäpoika-jargoneita tai "sisäpiiritietoja" - vaikka ei koskaan tapaisi (tai uskaltaisi tavata) vaikkapa Selännettä kysyäkseen tältä asioista. Mutta sokeat järjestelmä- ja auktoriteettiuskovaiset henkilökohtaisine agedoineen ja itsetunto-ongelmineen ovat tosiaan erikseen.

 

[msg]

Paljonko massaa isien pitää tuoda tuontantokoneistoon, että 'tehdas' tuottaa yhden huipun?' Sihvosen perheessähän tämä tuotannon hyötysuhde on kai (jos siis veljeksiä on vain kaksi)50 %, mutta aineiston pienuudesta johtuen ei voitane yleistää prosentin olevan tuo.

 

[P.Sihvonen]

Peljmiehen veljmies

Paljonko massaa isien pitää tuoda tuontantokoneistoon, että 'tehdas' tuottaa yhden huipun?' Sihvosen perheessähän tämä tuotannon hyötysuhde on kai (jos siis veljeksiä on vain kaksi)50 %, mutta aineiston pienuudesta johtuen ei voitane yleistää prosentin olevan tuo.

Niin, minä olen se peljmiehen veljmies. :) 50/50 on isän osumatarkkuus.

Eihän se suhde ole kai edes 1/1000 oikeasti.

Mutta jos olisikin, niin alleviivaan, että ennen Nuori Suomi -syöpää myös 999:llä oli kivaa, koska kaikki lapset ja nuoret tajusivat, että urheilussa on urheilun säännöt.

1995-2005 sitten aikuiset olivat pilata koko homman, mutta nyt taas Palloliitosta ja Jääkiekkoliitosta kuuluu ihania uutisia, kun urheilu (eli luonnollinen paremmuuden päivittäinen mittaaminen) on palaamassa urheiluun.

Johtava, ammatistaan muun muassa isälleen kiitollinen mies

 

[P.Sihvonen]

Paluu asiaan

Niin, nämä(kin) jätkät tekivät kaiken omasta halustaan ja omilla ehdoillaan: pitkälle murrosikään monia eri lajeja harrastaen (jännää, se onnistuu, jos elämää ei 7-vuotiaasta asti ohjelmoida kiekko"valmentajan" toimesta) omatoimisesti treenaten ja pelivälineiden kanssa leikkienkin, vapaasti peliälyään ja luovuuttaan kehittäen ja omaa tahtiaan edeten. Eivät moniongelmaisten isukkien ja/tai pätemistarpeisten wannabe-valmentajien pakottamana ja väärään aikaan vääriä asioita päähän kaatamalla kahlitsemina.

Sen tajuaminen onnistuu jokaiselta tällä palstallakin, ilman sen kummempia pateettisia isäpoika-jargoneita tai "sisäpiiritietoja" - vaikka ei koskaan tapaisi (tai uskaltaisi tavata) vaikkapa Selännettä kysyäkseen tältä asioista. Mutta sokeat järjestelmä- ja auktoriteettiuskovaiset henkilökohtaisine agedoineen ja itsetunto-ongelmineen ovat tosiaan erikseen.

Ettei asia karkaa epäoleelliseen, kuten esimerkiksi tällä nimimerkillä choose_life - joka sivumennen sanoen muistuttaa tyylitään erästä sivuraiteelle kiskaistua urheilutoimittajaa - tuppaa aina käydä, tohdin epäillä ääneen, ettei Nuori Suomi 1995-2005 tohullaan olisi auttanut pelaajina Litmasta, Kurria, Selännettä, Koivuja, Nummelinia ja Peltosta.

Kuvitelkaa, heh, Jari Litmanen postumassa kentältä puoliajalla, kun olisi kaikille pojille Puolen Pelin Takuu a'la Nuori Suomi -henki. Huh, huh!

Johtava, Urheilulehti

 

[TosiFani]

...Kuvitelkaa, heh, Jari Litmanen postumassa kentältä puoliajalla, kun olisi kaikille pojille Puolen Pelin Takuu a'la Nuori Suomi -henki. Huh, huh!

Johtava, Urheilulehti

Osoitatko nyt vihdoinkin Nuori Suomi ohjelmasta sen kohdan, jossa määrätään tällainen Puolen Pelin Takuu.

 

[choose_life]

Ettei asia karkaa epäoleelliseen, kuten esimerkiksi tällä nimimerkillä choose_life - joka sivumennen sanoen muistuttaa tyylitään erästä sivuraiteelle kiskaistua urheilutoimittajaa - tuppaa aina käydä, tohdin epäillä ääneen, ettei Nuori Suomi 1995-2005 tohullaan olisi auttanut pelaajina Litmasta, Kurria, Selännettä, Koivuja, Nummelinia ja Peltosta.

Ei täällä käydä kuin keskustelua niistä samoista faktoista kuin vuosien ajan ennenkin: millä ja kenen ehdoilla juniorista voi kasvaa - mitään takeitahan siitä ei yksikään järjestelmä anna - huippu.
Henkilökohtaiset vendettat, (omat ja pysyvät) sivuraiteet, fantasiamaailmojen törmääminen todellisuuteen yms. epäonnistumiset on tietenkin parempi kanavoida vaikka tänne nettiavaruuteen kuin esim. juniorien valmennukseen tai muuhun ihan reaalitodellisuuden duuniin - vaikka ne keskustelun(kin) tason säännöllisesti upottavatkin.
Mutta keskustelupalsta on (rummun pärinää:) keskustelua varten. Jos ja kun ei kestä eriäviä mielipiteitä ja kritiikkiä edes täällä, no can do.
Toisille toki riittää pieni taivas ja hiekkalaatikko, toiset hakeutuvat vähän isommille. Mutta kukin "tohuilee tyylitään" ja etenee kykyjensä, halujensa ja kanttinsa mukaan.

 

[siffa]

Lupasin palata Vesa Rantasen erinomaiseen artikkeliin ISÄ, POIKA & UNELMA, mikä kertoo kanadalaisesta jääkiekkojuniorijärjestelmästä. Rantanen seurasi Kanadassa 8-vuotiaan Nicolas Ardanazin harjoittelua ja pelaamista. Nicolaksen isä Vic Ardanaz kasvoi Montrealissa. Hän kertoi saaneensa isältään parhaan mahdollisen lahjan. "Olin maalivahti. Olen pelannut jääkiekkoa koko ikäni", Arnaz kertoi. "Isäni vei minua lukemattomina aamuina kuudeksi aamulla halliin, oli katsomassa kaikki pelit ja kannusti aina. Haluan antaa omalle pojalleni saman lahjan."

Nicolaksen tarina on hyvin tavanomainen. Kanadassa on 65 000 rekisteröitynyttä 8-vuotiasta kiekkoilijan alkua. Vic Arnadaz vei poikansa Nicolaksen luistelemaan, kun poika oli kahden ikäinen. Nicolas oppi luistelemaan melkein välittömästi. Kanadassa organisoitu jääkiekkotoiminta alkaa kuusivuotiaille, mutta Nicolas liittyi ensimmäiseen joukkueeseen jo 4-vuotiaana. Hän oli edistynyt. Nicolas on hyvä. Kuten kaikki hänen ryhmässään. 12-14 pojan ryhmä harjoittelee viikossa helposti kymmenen tuntia. Siihen päälle tulevat ottelut, joita Nicolas pelaa kaudessa 70-80. Pelit kestävät täydet 60 minuuttia. Nicolaksella ei ole yhtään vapaaviikkoa vuodessa. Lauantait ja sunnuntait perhe sukkuloi aamusta iltaan jäähallista toiseen. Ohjelmassa on voimaluistelua, taitoluistelua, kiekonkäsittelyä, taktiikkaa-ja tietysti pelejä. Pojat kuuntelevat kulloisenkin valmentajan ohjeita keskittyneinä, ja jokainen harjoite tehdään napakasti ja huolella. Jokaista erikoistaitoa harjoitellaan erikoisvalmentajan alaisuudessa. Minor-tason junioreiden yksityisvalmennus on kenties kiihkeimmin kasvavaa liiketoimintaa jääkiekon ympärillä. Tim Preston on hyötynyt tästä trendistä. Hän oli Buffalon kolmas varaus vuodelta 1999, mutta ei edennyt NHL:ään saakka. Preston alkoi valmentaa pikkupoikia ja on alle kymmenessä vuodessa tehnyt siitä menestyvän bisneksen. "Jos puhutaan 7-10 vuotiaista pojista, ja tytöistä, heidän kaikki perustaitonsa ovat kehittyneet huomattavasti. Ero kymmenen vuoden takaiseen on kuin yöllä ja päivällä," Preston kertoo. "Ja kymmenen vuoden kuluttua he ovat vielä parempia, sillä vanhemmat etsivät jatkuvasti parempaa valmennusta." Prestonin mielestä sykli on pysäyttämätön. Hänen mukaansa vauhtia kiihdyttävät nimenomaan kilpailulliset vanhemmat. Nicolas pelaa Burnaby Winter Clubissa, mikä on jäsenten omistama ja ylläpitämä seura, jolla on jääkiekkotoimintaa kuusivuotiaasta teini-ikään. BWC on hyvin kilpailullinen yhdistys, jonka ohjelmaa pidetään yleisesti Vancouverissa parhaana. On tapauksia, joissa aivan tavalliset työläisperheet ovat muuttaneet esimerkiksi Pohjois-Vancouverista Burnabyyn voidakseen rekisteröidä 7-vuotiaan poikansa heidän piiriinsa. Ulkopuolisen näkökulmasta on hieman ihmeellistä, että BWC:n eliittiryhmän pojat eivät harrasta mitään muuta lajia. Ainoat oheisharjoituksetkin tapahtuvat jäällä kaikki varusteet päällä ja useimmiten mailan ja kiekon kanssa.

BWC:n joukkueet, ikäryhmästä riippumatta, eivät juuri koskaan häviä otteluita oman alueensa muita yhdistyksiä vastaan. Todella kovatasoisissa turnauksissa, joihin BWC:n joukkueet mahdollisuuksien mukaan osallistuvat, sentään joskus tulee takkiin. Vic Arnanaz on aina huolissaan (suurinumeroisissa voitto-otteluissakin), jos pojat eivät pelaa sovitusti. Arnaz opastaa poikia 4-1 johtotilanteessa:"Älkää pelatko heidän peliään ja yrittäkö epätoivoisia vetoja vetoja kulmista. Pelatkaa niin kuin on sovittu ja kaikki omilla paikoillaan."

Vuosi 1998 oli kanadalaisen jääkiekon syvä aallonpohja. Kanadassa havahduttiin siihen, että kansallispeli oli kriisissä. Kanadalaisilta oli onohtunut taidon valmentaminen, eurooppalaiset olivat menneet ohitse. Steven Stamkos, Sidney Crosby, Jonathan Toews, Claude Giroux, Matt Duchene, Jeff Skinner, Drew Doughty, Taylor Hall, Tyler Seguin, Logan Couture, Jordan Eberle... He ovat kaikki kanadalaisia hitusen yli 20-vuotiaita ja nuorempia, jotka ovat jo nyt NHL-joukkueidensa parhaita pelaajia. Jatkossa heitä vain tulee ja tulee yhä enemmän. Kanadassa on lähes ylivoimainen pelaajatuotanto, jonka kansainvälisellä tasolla haastavat enää Yhdysvaltain massiiviseksi kasvava järjestelmä, Ruotsi ja varauksin Venäjä.

 

[TosiFani]

...

Missä Nuoren Suomi -ohjelman kohdassa tämä tyylinen toiminta kielletään?

 

[msg]

Missä Nuoren Suomi -ohjelman kohdassa tämä tyylinen toiminta kielletään?

Niin en tiedä miksi nämä pari nimimerkkiä syyllistävät niitä, jotka eivät tuollaiseen touhuun lähde mukaan. En minä ainakaan ole kieltämässä akatemioita ja tehotuotantoja, mutta jos en minä ole lapsiani tuollaiseen laittamassa. Olisiko kuitenkin niin, että johtavaksi itseään kutsuvan isän kaltaisia vanhempia ei lopulta ole Suomen kokoisessa maassa sellaista massaa, joista saataisiin ne 1000 aihioita yhden timantin hiomiseksi? Jos näitä johtavaksi kutsuvan isin kaltaisia onkin vain 250, niin huippuja tulee vain neljäs osa verrattuna siihen, että johtavaksi itseään kutsuvan isän kaltaisia olisikin se tuhat?

Minun puolestani johtavaksi itseään kutsuvan isän kaltaiset saavat edelleen viedä lapsiaan ihan mihin tahansa, mutta ei minun rahoillani tarkoittaen siis niin veroina maksamiani kuin niiden jälkeen käteen jääviä euroja. Johtavaksi itseään kutsuvan isien kaltaiset maksakoon itse urheilijalastensa urheilun ja antakoon harrastajien edelleen harrastaa.

 

[Maple Leaf]

Minun puolestani johtavaksi itseään kutsuvan isän kaltaiset saavat edelleen viedä lapsiaan ihan mihin tahansa, mutta ei minun rahoillani tarkoittaen siis niin veroina maksamiani kuin niiden jälkeen käteen jääviä euroja. Johtavaksi itseään kutsuvan isien kaltaiset maksakoon itse urheilijalastensa urheilun ja antakoon harrastajien edelleen harrastaa.

Nimimerkki "siffa", tässä viestiketjussa: "...sinä päätät ensisijaisesti, mitä lapsestasi tulee." Ehkäpä tämä ajatus kiteyttää koko tarjotun maailmankuvan.