Kyseeseen tässä kohdassa tullee termi lyriikka, jota yleensä käytetään hieman laajemmassa kontekstissa. Jos Eino Grön tekee lyriikkansa itse (en tiedä tekeekö) ja ne ovat esteettisesti jotakuta miellyttäviä, niin mikäs siinä. Taitavaa lyyrikkoa voidaan siten kai kutsua runoilijaksi. Nimittihän Jim Morrisonkin itsensä Amerikkalaiseksi Runoilijaksi.Viestin lähetti finnishninja
Runot ovat runoja, räp on räppiä. Jos lokerointi olisi näin yksinkertaista, niin Eino Grönkin voisi olla ruonoilija...
Joo, nimenomaan, siis keskustelua. Ei vittuilua tai puskista huutelua. Tällä asenteellisella "keskustelunavauksellasi" olet lähinnä aiheuttanut huvittuneita reaktioita.Viestin lähetti finnishninja
Jos verrataan ..
VIELÄ KERRAN... ei ollut tarkoitus verrata, vaan keskustella räpistä ja rääppäilijöistä!
JA
Oletan että et halua olla mukana itse keskustelussa, mutta jotain täytyy saada sanoa. Voisit käyttää tilan ja tilaisuuden hyväksesi ja esittää jotain järkevämpää. Pelkkä kivien heittely ei nosta tasoa - pikemminkin päinvastoin.
Siis jos ei pidä räpistä, räppäilijöistä ja vielä kehtaa nostaa pientä keskustelua asiasta niin on ahdasmielinen...
Sori, mutta tämä on surullinen asenne. Lähinnä tulee mieleeni paskahuusin takana pälyilevä huppupää joka ei päässyt koulun futisjengiin.
Jos sinua oikeasti kiinnostaa tietää rapin historiasta tai kuuluisista alan ihmisistä, saisit tietoa mistä tahansa itseään kunnioittavasta musiikkihistoriikista.
Rapilla on juurensa. Populaarikulttuurin ilmiönä rap hakee vertaistaan ja samalle suosion ja syvyyden asteelle pääsee ehkä muuan nimellä "rock n' roll" kulkeva nuorisokulttuurin suuntaus. Molemmat ovat syntyjään luonnollisia, dynaamisia, yhteiskunnallisia historiallisia ilmiöitä ja pohjautuvat afrikkalaisiin rytmeihin. Rapin historia ajoittuu katsantokannasta riippuen siis joko jonnekin kivikauden Afrikkaan, 50-60-luvuille (Stockhausen, Detroit-house, konerytmit, sämpläys) tai mahdollisesti varsinaisen ilmiön syntysijoille 70-luvun loppuun (Dj-kulttuuri New Yorkin kaduilla, Grandmaster flash, Sugarhill gang etc.). Mainitsemasi ns. gänstä-räp on kohtalaisen uusi alan tyylisuuntaus (NWA, 90-luvun alku) ja edustaa - kuten sanottua, varsinkin tätä nykyä - kovin pientä siivua alan myynnistä. Mittasuhteet ja käsitteen hämäryys on suunnilleen analogiassa kuten progen suhde rokkiin.
Rap-musiikki on muuten aikoja sitten (jossain 1996 tienoilla) ohittanut countryn amerikkojen myydyimpänä musiikkityylinä.
Arvostettua - ja jos sallitte, hyvää - rappia ja hiphoppia tehdään kuin tehdäänkin myös Amerikkojen ulkopuolella ja ilman ghettoasennetta kuten Ranskassa (MC Solaar, vieläpä ranskaksi)
tai vaikkapa Japanissa (mainio Ilosaarivieras DJ Krush, tosin newyorkilaistunut).
Hmph. Jos minulta kysyt, musiikkimaun "leveys" (olkoonkin että skaala on niinkin leveä kuin erilaisia rockyhtyeitä) ei välttämättä kerro mitään ihmisen asenteellisuudesta. Word, sanat puhuvat.Viestin lähetti finnishninja
Osoittaako ahdasmielisyyttä? Haluan kysyä kuin monta avomielistä räppäävää roikkupersettä täältä löytyy jolla on listalla jotain vastaavaa?
Okei, räp vetää teinejä. Näen siinä suuren vaaran että he sulkevat silmänsä kaikelta ympärillä olevalta, vannomalla näinkin tylsän ja masentavan jutun kuin räpin nimeen.
Yhä: Räp on perseestä. Ja niin kauan kunnes joku kertoo mitä hyvää siinä on.
Nuorisokulttuuri vetää teinejä, mitä sitten? Teinit ovat ykskantaisia ja äärimmäisiä mielipiteissään, mitä uutta? Teinien mielipiteet on mahdollisesti pöllitty joltain muulta, mitä uutta? Sinä et tajua jonkun musiikkimakua, ketä kiinnostaa?
Kuuntelen jonkun verran räppiä, joo. Kuuntelen myös aika paljon kaikkea muuta. En ole enää (iältäni) teini. Mitä sitten?