Naisasiat

[Temptation]

Täällä on muistaakseni joskus jutusteltu aiheeseen liittyvästä kirjallisuudesta, mutta osoittautui hankalaksi etsiä 937 sivun seasta. Joka tapauksessa, kysymys: oletko lukenut ja voisitko suositella jotakin kirjaa, joka liittyy ihmissuhteisiin? Itseäni on aina jollakin tavalla kiinnostanut psykologia, ja tämän aiheen kirjoja olenkin jo lukenut. Yhtenä mainittakoot teos "tunne sydämesi", joka oli erinomainen - lueskelin, kun edellinen parisuhteeni tuli päätökseen ja koin, että kirja auttoi kyllä osaltaan käsittelemään tapahtunutta.

Kiinnostaisi kuitenkin lukea muitakin vastaavia, olisiko siis suosituksia?

 

[Hera80]

Naisista sen verran, että parempi olla yksin kuin sellaisen kanssa, joka saa sinut tuntemaan yksinäisyyttä.

 

[Kiekkokatsoja]

Naisista sen verran, että parempi olla yksin kuin sellaisen kanssa, joka saa sinut tuntemaan yksinäisyyttä.

Tai toinen muoto. Joka saa haluamaan yksinäisyyttä.

 

[vetti]

Tai toinen muoto. Joka saa haluamaan yksinäisyyttä.

Mieluummin yksin, kuin yksinäinen jonkun toisen seurassa. Ja yksin ei ole sama kuin yksinäinen. Onneksi.

 

[Kiekkokatsoja]

Mieluummin yksin, kuin yksinäinen jonkun toisen seurassa. Ja yksin ei ole sama kuin yksinäinen. Onneksi.

No ei olekaan.
Tarkoitinkin juuri sitä, mitä kirjoitin.

 

[Kiekkokatsoja]

"Se on yhenlaista yhen, ja toisenlaista toisen kanssa", sanoi eräs henkilö mulle kauan sitten.
Tarkoittaen keskustelussamme sitä, että jokaisen seurustelukumppanin kanssa on sekä hyvää, että huonoa.
Luulen että meillä jokaiselta löytyy muutama kriteeri, minkälaista seurustelussa pitää olla, ja minkälaista ei saa olla.
Mitä asioita sinä arvostat seurustelussa, ja mitä asioita ei saisi olla?
Heitän itse pari esimerkkiä. Tulisi olla toisinaan yhteistä ajanvietettä. Ja ei saisi olla riitelyä.

 

[HPL76]

Kaikkihan riitelee. En mä ainakaan tiedä yhtään sellaista paria jotka eivät koskaan olisi riidelleet. Mutta joo, sellainen turhanpäiväinen ärsyttäminen, vittuilu ja riidan haastaminen on kyllä perseestä.

Mä arvostan suhteessa eniten luottamusta - ei mua haittaa vaikka vaimo viilettää kaupungilla kavereidensa kanssa. Eikä haittaa vaimoakaan jos mä joskus lähden viihteelle. Joskus mennään jopa samaan paikkaan samaan aikaan! Kyllä mä yleensä aika hyvin tiedän mitä se siellä duunaa, ja koska ihmiset ovat mulkkuja, joku sen käräyttäis kuitenkin jos menisi jotain hölmöilemään. Sama tietty toisinpäin.

Tässä on tällainen tietty pelon ja luottamuksen yhdistelmä, eli pelottaa hölmöillä koska siitä melko varmasti jää kiinni. Eipä ole kyllä tehnyt pitkään aikaan mieli edes hölmöillä, joten ei ole päässyt ihan täysi paranoiakaan vielä puhkeamaan.

Muita kriteereitä ei juuri tuon luottamuksen lisäksi ole, tosin aivot täytyy löytyä eikä saa olla mikään ihan lapanen. Jos orjan haluan, saan luultavasti sellaisen hommattua, mutta ei mulla sellaiselle mitään tarvetta ole.

Niin joo ja mitään roiskeläppätissejä mä en jaksa, joten siinä vielä sit yksi kriteeri!

 

[Knox]

"Se on yhenlaista yhen, ja toisenlaista toisen kanssa", sanoi eräs henkilö mulle kauan sitten.
Tarkoittaen keskustelussamme sitä, että jokaisen seurustelukumppanin kanssa on sekä hyvää, että huonoa.
Luulen että meillä jokaiselta löytyy muutama kriteeri, minkälaista seurustelussa pitää olla, ja minkälaista ei saa olla.
Mitä asioita sinä arvostat seurustelussa, ja mitä asioita ei saisi olla?
Heitän itse pari esimerkkiä. Tulisi olla toisinaan yhteistä ajanvietettä. Ja ei saisi olla riitelyä.

Tuosta riitelystä olen toista mieltä. Ei tietenkään mitään Matti&Mervi meininkiä, mutta kyllä riitely toisinaan puhdistaa ilmaa. Ja sovintoseksi on yleensä aika loistavaa.

Muutama kaveri oli parisuhteessa jossa ei koskaan riidelty (heidän omien sanojensa mukaan), ja molemmat suhteet päättyivät sitten totaaliseen räjähtämiseen. Kun se vitutus kasaantuu tarpeeksi kauan, niin kyllä se jossain vaiheessa purkautuu ulos. Ja sitten toinen on ihmeissään että mitä tapahtuu, eihän se ole kertaakaan edes ollut pahalla päällä.

Meillä molemmat on melko temperamenttisia, ja väillä tulee turhaakin vääntöä. Ollaan näistä onneksi päästy molemmat aika hyvin eroon. Mutta positiivista on se, että harvoin meillä roikkuu ilmassa mitään paskaa, molemmat on hyvin kartalla missä mennään.

 

[Kiekkokatsoja]

Tuosta riitelystä olen toista mieltä. Ei tietenkään mitään Matti&Mervi meininkiä, mutta kyllä riitely toisinaan puhdistaa ilmaa. Ja sovintoseksi on yleensä aika loistavaa.

Muutama kaveri oli parisuhteessa jossa ei koskaan riidelty (heidän omien sanojensa mukaan), ja molemmat suhteet päättyivät sitten totaaliseen räjähtämiseen. Kun se vitutus kasaantuu tarpeeksi kauan, niin kyllä se jossain vaiheessa purkautuu ulos. Ja sitten toinen on ihmeissään että mitä tapahtuu, eihän se ole kertaakaan edes ollut pahalla päällä.

Meillä molemmat on melko temperamenttisia, ja väillä tulee turhaakin vääntöä. Ollaan näistä onneksi päästy molemmat aika hyvin eroon. Mutta positiivista on se, että harvoin meillä roikkuu ilmassa mitään paskaa, molemmat on hyvin kartalla missä mennään.

No joo. Totta toki. Tarkoitinkin toistuvaa riitelyä, jota ei selvitetä. Ja joka vain pahenee koko ajan.

 

[Kiekkokatsoja]

Naisilla on oma tapansa reagoida asioihin.
Harvoin oon kohdannut heti reagointia ongelmatilanteeseen.
Toisinaan oon kohdannut kerääntyttä reagointia, ja siten vihaa (onneks vaan yhen kanssa vihaan asti)..
Joskus menee myös niin, että kaikki on mielettömän ok aina. Ja sit kun kysyy moneen kertaan, että onko ok, niin on.. mut lopulta ei ookkaan ok.

 

[Knox]

Joskus menee myös niin, että kaikki on mielettömän ok aina. Ja sit kun kysyy moneen kertaan, että onko ok, niin on.. mut lopulta ei ookkaan ok.

Minä olen rouvalle sanonut, että jos hän sanoo kaiken olevan ok, niin silloin minä oletan kaiken olevan ok. Jos vituttaa, masentaa tai mietityttää joku, niin siitä pitää sanoa. En ole ennustaja, ajatustenlukija tai arvuuttaja.

Tämä on toiminut hyvin. Mun ei tarvitse miettiä ja kysellä että mikähän nyt on, ja vaimokin on oppinut puhumaan heti asioista jotka vaivaavat. Win-win tilanne.

 

[Kiekkokatsoja]

Minä olen rouvalle sanonut, että jos hän sanoo kaiken olevan ok, niin silloin minä oletan kaiken olevan ok. Jos vituttaa, masentaa tai mietityttää joku, niin siitä pitää sanoa. En ole ennustaja, ajatustenlukija tai arvuuttaja.

Tämä on toiminut hyvin. Mun ei tarvitse miettiä ja kysellä että mikähän nyt on, ja vaimokin on oppinut puhumaan heti asioista jotka vaivaavat. Win-win tilanne.

Joo näinhän sitä on yritetty. Mutta siitä huolimattakin menee toisinaan reisille.

Onkohan vaihdevuosien jälkeen vähemmän mieliala vaihtelua..?

 

[Turha Kaukalo]

Minä olen rouvalle sanonut, että jos hän sanoo kaiken olevan ok, niin silloin minä oletan kaiken olevan ok. Jos vituttaa, masentaa tai mietityttää joku, niin siitä pitää sanoa. En ole ennustaja, ajatustenlukija tai arvuuttaja.

Tämä on toiminut hyvin. Mun ei tarvitse miettiä ja kysellä että mikähän nyt on, ja vaimokin on oppinut puhumaan heti asioista jotka vaivaavat. Win-win tilanne.

Olet siis onnistunut siinä, missä kukaan ei ole onnistunut. Nostan virtuaalista hattua!

 

[Knox]

Olet siis onnistunut siinä, missä kukaan ei ole onnistunut. Nostan virtuaalista hattua!

No, en nyt voi sanoa että olisin täysin onnistunut. Mutta jos ja kun huomaan että jokin asia vaivaa, kysyn että mikä on. Jos vastaus on että ei mikään, niin sitten olen kuten mikään ei vaivaisi. Juttelen kuten normaalisti, ja yleensä tässä vaiheessa rouva sitten viimeistään kertoo mikä mieltä painaa.

Tämä toki toimii myös toiseen suuntaan, mullakin on paha tapa pitää asioita sisällä, ja pyörittelen vittumaisia asioita itsekseni.

Ja ihan yleisesti suhde toimii paremmin kun kommunikaatio on kunnossa.

 

[Makkeli]

Tämä toki toimii myös toiseen suuntaan, mullakin on paha tapa pitää asioita sisällä, ja pyörittelen vittumaisia asioita itsekseni.

Ja ihan yleisesti suhde toimii paremmin kun kommunikaatio on kunnossa.

Tuo ylempi pätkä on kyllä hankala piirre ihmisessä. Itse nimittäin täysin samanlainen, että jos joku mietityttää tai ahdistaa niin tulee vaan vatvottua ja pyöriteltyä omassa päässä ja pienetkin asiat saattavat omassa päässä kasvaa ihan kammottaviksi möröiksi täysin turhaa.

Ja jälkimmäiseen pätkään 100% samaa mieltä, melkeinpä elinehto suhteen toimimiselle, että kaikesta pystyy toisen kanssa puhumaan.

 

[Kiekkokatsoja]

Oon vähän pohtinut, että miksihän monilla ihmisillä on lähes jatkuva tarve olla seurustelusuhteessa?
Yksinkin pärjää hyvin. Lisäksi silloin saa aina päättää ja toteuttaa asioita, kuten haluaa.
Ja jos joskus tulee tarve olla tekemisissä, niin siihenkin tilanteeseen pääsee kohtuudella.
Mikäli jokupäivä löytyy hyvin mielenkiintoinen ihminen, niin sittempä on hyvä sitten katsoa, josko seurustelu innostusta löytyy.

 

[PataJaska]

Oon vähän pohtinut, että miksihän monilla ihmisillä on lähes jatkuva tarve olla seurustelusuhteessa?
Yksinkin pärjää hyvin. Lisäksi silloin saa aina päättää ja toteuttaa asioita, kuten haluaa.
Ja jos joskus tulee tarve olla tekemisissä, niin siihenkin tilanteeseen pääsee kohtuudella.
Mikäli jokupäivä löytyy hyvin mielenkiintoinen ihminen, niin sittempä on hyvä sitten katsoa, josko seurustelu innostusta löytyy.

No en tiedä vaivaako se miten "monia ihmisiä", mutta läheisriippuvuus on ihan todellinen ilmiö. Ei siis mikään diagnosoitavissa oleva sairaus, vaan nimenomaan ilmiö. Se on emotionaalista riippuvuutta toisista ihmisistä ja heidän hyväksynnästään, kumpuaa yleensä jo lapsuudesta (mahtipontisesti sanoen rakkauden puutteesta). Taustalla on huono itsetunto, jolloin ihminen elää vain muiden kautta. Nuo pakonomaiset seurustelijat ovat läheisriippuvaisten yksi tyyppi, toinen tyyppi ovat esimerkiksi aikuisia lapsiaan hössöttäen paapovat äidit. Itsekin olen elämässäni törmännyt näihin molempiin tyyppeihin, mutta onneksi en omien parisuhteiden saati sitten oman äitini kohdalla..

Tuossa on vielä se, että usein läheisriippuvainen tajuaa kyllä oman ongelmansa, mutta ei vain kerta kaikkiaan mahda itselleen mitään. Esimerkiksi mikään lääkitys ei auta asiaan, siksipä kait kyseessä ei olekaan sairaus. Kun sitä itsekin suorastaan nauttii yksinolosta edelleen näin 1,5 vuotta oman avioeron jälkeen, niin onhan se aivan mahdoton yrittää asettua jonkun sellaisen pään sisään, joka on pakonomaisesti toisissa ihmisissä kiinni..

 

[Snakster]

Oon vähän pohtinut, että miksihän monilla ihmisillä on lähes jatkuva tarve olla seurustelusuhteessa?
Yksinkin pärjää hyvin. Lisäksi silloin saa aina päättää ja toteuttaa asioita, kuten haluaa.
Ja jos joskus tulee tarve olla tekemisissä, niin siihenkin tilanteeseen pääsee kohtuudella.
Mikäli jokupäivä löytyy hyvin mielenkiintoinen ihminen, niin sittempä on hyvä sitten katsoa, josko seurustelu innostusta löytyy.

Ja jos suhteessa ollessa tulee tarve olla yksin, niin siihenkin pääsee ihan kohtuudella. Oma ilmoitus riittää, niin voi mennä esim leffaan tai metsään yksin. Sit voi tulla kotiin ja siellä on joku, jonka kanssa on ihan kivaakin.

 

[tiimari]

Hoplaa, heitetäänpä lusikka nyt tännekin soppaan. Viimeiset 13 vuotta taistellut saman emännän kanssa. Viimeiset 3 vuotta oli melkoista sotaa, mutta pienten lasten takia piti kärvitellä. Nyt sitä sitten ollaan oltu kuukauden verran sinkkuna ja heti helpottaa. Tinderiin piti liittyä ja ekaksi löyty ihan leppoisa tapaus, jonka kanssa jutustella kävi ilmi, että on naisia jotka pitävät urheilusta. Seuraavaksi löytyi kiihkeä vähän vanhempi nainen, joka tykkäsi sekä suuseksin antamisesta ja ottamisesta. Ja jopa kehui taitoja keskivertojamppaa paremmaksi. Ai että on elämä ihanaa.

 

[HPL76]

No en tiedä vaivaako se miten "monia ihmisiä", mutta läheisriippuvuus on ihan todellinen ilmiö. Ei siis mikään diagnosoitavissa oleva sairaus, vaan nimenomaan ilmiö. Se on emotionaalista riippuvuutta toisista ihmisistä ja heidän hyväksynnästään, kumpuaa yleensä jo lapsuudesta (mahtipontisesti sanoen rakkauden puutteesta). Taustalla on huono itsetunto, jolloin ihminen elää vain muiden kautta. Nuo pakonomaiset seurustelijat ovat läheisriippuvaisten yksi tyyppi, toinen tyyppi ovat esimerkiksi aikuisia lapsiaan hössöttäen paapovat äidit. Itsekin olen elämässäni törmännyt näihin molempiin tyyppeihin, mutta onneksi en omien parisuhteiden saati sitten oman äitini kohdalla..

Tuossa on vielä se, että usein läheisriippuvainen tajuaa kyllä oman ongelmansa, mutta ei vain kerta kaikkiaan mahda itselleen mitään. Esimerkiksi mikään lääkitys ei auta asiaan, siksipä kait kyseessä ei olekaan sairaus. Kun sitä itsekin suorastaan nauttii yksinolosta edelleen näin 1,5 vuotta oman avioeron jälkeen, niin onhan se aivan mahdoton yrittää asettua jonkun sellaisen pään sisään, joka on pakonomaisesti toisissa ihmisissä kiinni..

Mulla on kokemuksia vähän molemmista. Ensimmäinen oli ex-tyttöystävä joka todellakaan ei jättänyt hetkeksikään rauhaan. Jatkuvasti piti jotain viestitellä tai soittaa. Eikä sillä mitään asiaa yleensä ollut. Ei asuttu onneksi samassa maassa niin pystyin kyllä olemaan ihan omissakin oloissa, mutta aina oli puhelin täynnä viestejä. En kovin kauaa tuota jaksanut.

Toinen on sitten nykyinen anoppi, joka pitää kaikkia itseään nuorempia ilmeisesti ihan retardina tai vauvana. Vittu sitä lässyttämisen määrää... Kyllä mä ymmärrän, että hyväähän se vaan tarkoittaa, mutta on se nyt saatana jos aikuiselta mieheltä pitää kysyä vähintään kolme kertaa päivässä että olenko syönyt. Jep jep, en tiedä miten oon selvinnyt hengissä yli 40 vuotta ja välillä ihan yksikseenkin.

Mutta eipä nuille mitään voi. Ei ne puhetta usko, eivätkä välttämättä tiedosta miten ärsyttävää se lässytys ja paapominen voi olla. Yleensä olen vain hiljaa tai vaihdan maisemaa kun rupeaa ottamaan liikaa kupoliin - tai vaihtoehtoisesti vinkkaan sille että mä olen jo syönyt, mutta vaimolla taitaa maha vähän kurista. Lässytelköön keskenään.

 

[Breeze Harbour]

Pientä tilannepäivitystä omaan tilanteeseen... Tänään tuli jollain oudolla tapaa puolivahingossa ns. vedettyä narusta. En tiedä voiko tuota varsinaisesti peliliikkeeksi sanoa koska mulla ei ollut ns. vittuakaan hajua vallitsevasta tilanteesta, sanotaanko nyt näin. Tässä on aika lailla kaksi vaihtoehtoa mitä seuraavaksi tapahtuu, eli joko vedin kaiken mitä meillä oli vireillä komeasti viemäristä alas tai herätin hänessä entistä enemmän tunteita muhun. Kaikki riippuu pitkälti siitä miten hän tämän tilanteen otti.

Mitä itseeni tulee, niin sydän meinasi tulla kurkusta ulos, kun tajusin että hän ei ollutkaan vielä lähtenyt himaan kun olin astellut safkikselle taukohuoneeseen ja saattoi ehkä kuulla pukkariin kaiken mitä tuli (lue: luulin) itsekseni höpistyä vaikka kovasti vakuutteli että kuuli jotain puhetta mutta ei kuulemma kuullut mitä sanoin. Kuitenkin näytin hänelle jo nyt puolen itsestäni jota en yleensä näytä kellekään.

Tuntuu hyvältä mutta jossain määrin pelottaa samaan aikaan, kun en voi olla täysin varma pitääkö hän mua nyt jonain outona sekopäänä, koska tietää nyt että saatan pohtia asioita ja nauraa itsekseni, kun muita ei ole ympärillä. En näköjään vieläkään kaikkien näiden vuosien jälkeen osaa näyttää tai ilmaista kunnolla tunteitani kuin yhdellä tapaa, olemalla oma idiootti itseni.

 

[Snakster]

Pientä tilannepäivitystä omaan tilanteeseen... Tänään tuli jollain oudolla tapaa puolivahingossa ns. vedettyä narusta. En tiedä voiko tuota varsinaisesti peliliikkeeksi sanoa koska mulla ei ollut ns. vittuakaan hajua vallitsevasta tilanteesta, sanotaanko nyt näin. Tässä on aika lailla kaksi vaihtoehtoa mitä seuraavaksi tapahtuu, eli joko vedin kaiken mitä meillä oli vireillä komeasti viemäristä alas tai herätin hänessä entistä enemmän tunteita muhun. Kaikki riippuu pitkälti siitä miten hän tämän tilanteen otti.

Ihan kiinnostuksesta kysyn, kun viimeisiä käänteitä ei ole tänne raportoitu, että mitäs teillä nyt tarkalleen ottaen on ollut vireillä? Joko olette päässet kahdestaan esimerkiksi kahville, leffaan ja mitä näitä nyt onkaan, ja joko on peitto heilunut?

 

[MacRef]

No niin, koen että aika on viimein kypsä tulla tämän asian kanssa ulos sille oikeassa ketjussa pohdittuani tunteitani jonkin aikaa. Tunnen tällä hetkellä niin vahvaa vetoa erääseen naiseen, että en tiedä olenko ikinä aiemmin tuntenut mitään vastaavaa ketään kohtaan. Luultavasti en.

Astin meidän välillä sellaisen henkisen yhteyden ja erikoisen kemian...

Meidän ensikohtaaminen tapahtui syyskuussa perjantai 13. päivänä.

Pientä tilannepäivitystä omaan tilanteeseen...

Nyt ihan oikeesti Smitty... Olet nyt yli puolitoista kuukautta kehitellyt mielessäsi mitä suurimpia pilvilinnoja tuosta työkaveristasi, etkä vielä ole saanut edes treffeille tms. kysyttyä. Nyt hitto otat itseäsi niskasta kiinni ja teet nopeasti sen peliliikkeen ja asia etenee sen jälkeen johonkin suuntaan. Joko homma siirtyy oikeassakin elämässä niihin treffeihin tai sitten nainen kertoo sinulle, että unohda koko juttu. Joka tapauksessa olisi aika saada hommaa sieltä haavemaailmasta varsin nopeasti sinne oikeaan elämään.

Luultavasti pahinta mitä voi tapahtua tai voit kuulla, kun kysyt naista treffeille, että häntä ei kiinnosta. Mutta tuo asiahan ei selviä kysymättä. Selvästikään homma ei etene tuolla henkisen yhteyden ja erikoisen kemian tason kautta vaan tarvitaan oikean elämän tekoja ja sanoja ja peliliikkeitä.

Jos taas et kykene noita oikeita peliliikkeitä tekemään, niin unohda tuo nainen ja ala haaveilla jostain oikeasti tavoittamattomissa olevasta, esim. jostain ulkomaalaisesta julkkiksesta.

 

[Snakster]

Luultavasti pahinta mitä voi tapahtua tai voit kuulla, kun kysyt naista treffeille, että häntä ei kiinnosta. Mutta tuo asiahan ei selviä kysymättä. Selvästikään homma ei etene tuolla henkisen yhteyden ja erikoisen kemian tason kautta vaan tarvitaan oikean elämän tekoja ja sanoja ja peliliikkeitä.

Voi tosiaan tulla ilmi, että naista ei kiinnosta, mutta voi myös tulla ilmi, että naisella onkin jo mielitietty katsottuna. Tai ainakin näiden raporttien pohjalta vaikuttaa siltä, että tunteminen on jäänyt siinä määrin pinnalliselle tasolle, että ihan tämä peruskuvio voi olla mitä tahansa maan ja taivaan väliltä.

 

[Kiekkokatsoja]

Pientä tilannepäivitystä omaan tilanteeseen... Tänään tuli jollain oudolla tapaa puolivahingossa ns. vedettyä narusta. En tiedä voiko tuota varsinaisesti peliliikkeeksi sanoa koska mulla ei ollut ns. vittuakaan hajua vallitsevasta tilanteesta, sanotaanko nyt näin. Tässä on aika lailla kaksi vaihtoehtoa mitä seuraavaksi tapahtuu, eli joko vedin kaiken mitä meillä oli vireillä komeasti viemäristä alas tai herätin hänessä entistä enemmän tunteita muhun. Kaikki riippuu pitkälti siitä miten hän tämän tilanteen otti.

Mitä itseeni tulee, niin sydän meinasi tulla kurkusta ulos, kun tajusin että hän ei ollutkaan vielä lähtenyt himaan kun olin astellut safkikselle taukohuoneeseen ja saattoi ehkä kuulla pukkariin kaiken mitä tuli (lue: luulin) itsekseni höpistyä vaikka kovasti vakuutteli että kuuli jotain puhetta mutta ei kuulemma kuullut mitä sanoin. Kuitenkin näytin hänelle jo nyt puolen itsestäni jota en yleensä näytä kellekään.

Tuntuu hyvältä mutta jossain määrin pelottaa samaan aikaan, kun en voi olla täysin varma pitääkö hän mua nyt jonain outona sekopäänä, koska tietää nyt että saatan pohtia asioita ja nauraa itsekseni, kun muita ei ole ympärillä. En näköjään vieläkään kaikkien näiden vuosien jälkeen osaa näyttää tai ilmaista kunnolla tunteitani kuin yhdellä tapaa, olemalla oma idiootti itseni.

Joo. Olisi hyvä että olisit jo tehnyt liikkeen, elikkä kysynyt ulos/kahville yms.
Tai tee se pian.
Nuo pilvilinnat on niin "kaksipuolisia".. kivahan se on joskus haaveilla, mutta turha on mielessä rakentaa yhtään mitään, jos ei edes ole tiedossa.. onko pienintäkään rakennuslupaa.
Mitäs jos seuraavalla kerralla kysyt? Kysyt vaikka johonkin helposti mentävään tilanteeseen. Vaikka kahville, tai pienelle kävelylle. Sellaiseen missä saatte jutellakin rauhassa.