Naisasiat

[Styge]

@PelicansP

Jos et olis noin nuori, niin nauraisin tollaselle käytökselle ja parisuhteelle kolme viikkoa. No, nyt kun kyseessä oli teinin ensirakkaudesta lähtenyt juttu, niin ei kai tässä voi muuta sanoa, kun että itsetuntoa rakentelemaan ja niitä kavereita hommaamaan. Ehkä sitten jo ens parisuhteessa paremmmin, pipo vähän löysemmällä ja itseään ja toista kunnioittaen. Siitä se.

Ei kaikkiin parisuhteisiin välttämättä baarit kuulu. Moniin kuuluu, ja ertiyisesti nuorten bilettämisessä se on monille aika keskeinen osa. Ei se niin vakavaa ole.

 

[Veijari]

Taitaa nuo kaikki PelicansP:n edellä mainitut ongelmat johtua täysin olemattomasta itsetunnosta ja kokemattomuudesta.
En ole itsekään mikään mestari mutta sen verran elänyt, että jotain jäänyt matkan varrella kokemuksen kautta. Taaksepäin ei kannata katsella. Kaikilla ihmisillä tulee ihmissuhde draamoja eteen ja niistä oppii vain elämällä ja selviytymällä niistä läpi. Elämä opettaa. Muista että kaikki ne hetket, jolloin elättelet toivoa parisuhteeseen palaamisesta ko. heilan kanssa, on täyttä ajan hukkaa ja itsesi kiusaamista. Unohda se. Katse huomiseen!

 

[Prof. Puck]

Tuntuu hiukan, että täällä ammutaan nyt turhan kovilla panoksilla @PelicansP kohtaan... varsinkin kun mies itse on tunnustanut ja ymmärtänyt vikansa ja halua itsensä kehittämiseenkin löytyy.. Se on selvää, että tarvitset tähän alkuun apua vaikkapa sen terapeutin muodossa, mutta myös eletty elämä auttaa, varsinkin kun noin nuoresta kundista on vielä kyse. Älä nyt ainakaan jää tämän "mahalaskun" vangiksi henkisesti tai muutenkaan. Jokainen ottaa elämänsä aikana turpaan useaan otteeseen, mutta sen yli on vaan päästävä, opittava virheistään ja jatkettava matkaa.. Kun aikaa kuluu ja vettä on joessa virrannut tarpeeksi, niin jossain vaiheessa tajuat itsekin, että tuon ikäisenä - päättelin tekstistäsi, että tyttökaverisi oli vielä sinuakin nuorempi - olitte suhteessanne kumpikin vielä kovin nuoria.

Nuo terapiassa käynnit ovat luottamuksellisia juttuja jossa terapeutin vaitiolovelvollisuus on korostuneen voimakas, joten en millään jaksa uskoa, että niistä mitään merkintöjä sinulle ainakaan rasitteeksi asti kertyy, eikä varsinkaan syistä jonka vuoksi terapiaa olet hakenut. Isäsi tai ex-tyttökaverisi kommentit olivat lähinnä lapsellisia. Ex-tyttökaverisi kohdalla sen vielä jollain tapaa ymmärtää, kun kyse on itsekin nuoresta tapauksesta, mutta isäsi puolelta kommentit ovat lähinnä pöyristyttävän typeriä.

Töitä, urheilua, kavereita ja terapiaa näin alkuun... pian niitä unelmia ja tavoitteita elämän suhteen alkaa nousta taas pinnalle, ehkä nopeammin kuin arvaatkaan ja varsinkin miltä tällä hetkellä tuntuu!

Luulen, että monet palstaveljet tahtovat sanoa sinulle eteenpäinsiirtymisen ja yhteenpaluun haikailun osalta myös sitä, että tämä ero olisi aivan hyvin - jopa todennäköisesti - voinut tapahtua teille, vaikkei noita luettelemiasi syitä olisi edes ollut. Ihan yksinkertaisesti exäsi saattoi kokea, että on vielä liian nuori vakavaan parisuhteeseen ja haluaa nähdä ja kokea asioita nuoruutta läpieläessään.

 

[Jeffrey]

Ja Jeffrey kun sanoi tuosta terapian ikävästä katkusta.. Aloitetun terapian lopetin lähinnä siksi että kun kerroin avopuolisolleni asiasta niin hänen ensireaktio oli että olen mennyt "pipipäätohtorille" ja motivaatio ja kiinnostus loppui siihen paikkaan. Vanhemmilleni haluaisin myös asiasta kertoa ja purkaa oikeasti kaiken, mutta isällänikin asenne on sellainen että hullut käyvät terapiassa.

Elämässä on hyvä opetella sellainen taito, että kaikkien ei tarvitse tietää kaikkea. Eli mieti kenelle voit mitäkin kertoa. Jos tiedät jo valmiiksi ihmisen tuomitsevan sinut jonkin asian takia, niin älä hänelle sitä kerro, mutta jos tunnistat että jollekin henkilölle voit jotain kertoa niin silloin avaudut. Ehkä nyt vähän kärjistetty esimerkki, mutta en minäkään kerro tindertreffeillä omista huora kokemuksista. Eikä niitä voi edes kaikissa äijäporukoissa kertoa ilman, että leimakirves heilahtaisi. Joissain porukoissa taas on oikein hauska kertoa vaikkapa siitä, kun olin Karibialla piilohippasilla Kuuban mafian kanssa.

Ja niinkuin jo omalla kohdallani sanoin, omasta lähipiiristä terapiassa ovat käyneet ne fiksuimmat, ja heillä menee tällä hetkellä elämässään yleisesti ottaen todella hyvin. Sitten taas puolestaan kannan todennäköisesti syyllisyyttä loppu ikäni siitä, etten onnistunut puhumaan siskoani aikanaan terapiaan. Hänellä alkaa olla kipeästä erosta parin vuoden päästä vuosikymmen, ja hän alkaa nyt vasta pääsemään jaloilleen ja hakeutumaan elämään omaa elämäänsä. Hänen ahdistuksensa vaan on tässä samalla valitettavasti tarttunut myös hänen lapseensa. Hänellä on sama asenne, "hullut käyvät terapiassa". Nyky maailmassa vaan henkinen valmennus on todella iso osa jopa ihan huippu-urheulua.

Terapeutista en ole varma kun se jolla ensiksi kävin niin jäi jotenkin tunne ettei hän ymmärtänyt tilannetta ja sitä mitä haen. Voi tietysti olla että en vain tiedä miten homman kuuluu toimia. Samoin terapiassa mietityttää se että haittaako se esimerkiksi haaveitani poliisikouluun pääsystä tulevaisuudessa kun katsovat että terapiassa käyvä hullu..

Minä sanoisin asian niin, että omien heikkouksien tunnistaminen ja niiden eteen työn tekeminen on ihmisessä erittäin arvostettavaa.

Molempiin kohtiin sitten taas sopii se, että nyt kun alat käymään siellä terapiassa, niin mieti valmiiksi argumentteja millä perustelet sitä muille. Eli silloin kun joudut saattamaan terapiassa käymisen henkilön tietoon, joka sinua leimaa. Näin et jää huuli pyöreänä siihen painimaan oman itsetuntosi kanssa, vaan lataat ne argumentit miksi siellä käyt. Tässä ei edes pienet valkoiset valheet haittaa ollenkaan. Sanot, että haluat kyetä muuttamaan omia toimintatapoja, ja että et ole täysin päässyt yli läheisiesi menettämisestä. Ei siinä kenelläkään pitäisi olla nokan koputtamista. Ja lopulta, älä välitä siitää jos joku sulle sanoo, että "hullut käy terapiassa". Sä kuitenkin itse tiedät, että se tekee susta vahvemman ja paremman henkilön.

 

[Stonewall]

Mitä Stonewall tarkoitat että en koskaan saa enää takaisin häntä? Tiedän että se on todennäköistä että en saa ja elättelen toivoa siksi että tuntuu niin pahalta mutta tarkoitat että käytökseni takia häntä ei tule enää koskaan kiinnostamaan, edes sen jälkeen jos toivon mukaan joskus olen saanut itseni kuosiin.

Kyllähän ihmiset joskus palaavat yhteen, mutta yleensä eivät. Se, että käytöksesi on päällimmäinen ja artikuloitu eron syy, ei tarkoita että käytöksen muuttaminen automaattisesti mitään korjaisi. Ihmiset sietävät rakkailtaan vaikka mitä, fyysistä pahoinpitelyä, henkistä väkivaltaa vuosikausia, jos rakastavat tarpeeksi. Kertomasi perusteella pidän epätodennäköisenä, että eksäsi ikinä piti sinusta niin paljon...toki ei voi tietää varmasti. Mutta todennäköisesti ette palaa yhteen, vaikka muuttaisit käytöstäsi. Pettyisit vaan, kun korkeintaan kaveruutta olisi tarjolla. Elättelemällä muuta toivoa siirrät vain tuskan käsittelyä eteenpäin. Voin olla väärässäkin, mutta mielestäni sun kannattaa vaikka sen terapeutin kanssa pohtia miten pääset eteenpäin ilman eksääsi, jos asian hyväksyminen tuntuu muuten mahdottomalta.

 

[JypFabu]

Mitä Stonewall tarkoitat että en koskaan saa enää takaisin häntä? Tiedän että se on todennäköistä että en saa ja elättelen toivoa siksi että tuntuu niin pahalta mutta tarkoitat että käytökseni takia häntä ei tule enää koskaan kiinnostamaan, edes sen jälkeen jos toivon mukaan joskus olen saanut itseni kuosiin.

En ole @Stonewall, mutta ottaisin tästä vähän kiinni. Kyse kaiken korjaantumisen mahdottomuudessa on siitä, että vaikka kuinka saisitkin nuppisi hyrräämään toivomallasi tavalla, se teidän keskinäinen suhde ja alitajuiset toimintamallit olitte ehtineet jo luoda. Uudelleenlämmitys johtaa lähes satavarmasti siihen, että sama negatiivinen kierre palaisi sen mukana, eikä se siis johdu sinusta tai kenestäkään yksilöstä, vaan siitä minkä jo tulitte rakentaneeksi.

Tavallaan kerrot tuttua juttua nuoruuden tötöilystä ja ehdottomuudesta, aikanaan kolusin samoja polkuja itsekin huonoin tuloksin. Minulla herätys tuli vasta sitten kun olin niin palasina, että tuntui olevan seinä edessä joka suuntaan, vasta sitten älysin ottaa lusikan kouraan ja alkaa työstön itseni kanssa. Minun (vanhan pierun) nuoruudessani ei käsittääkseni mitään terapisteja ollut olemassakaan, ainakaan en niistä koskaan missään ollut kuullut, mutta yksi asia itsen kehittämisessä on se tärkein: sisäinen motiivi.

Kannattaa mieltää ja hyväksyä, että aikaa se vie, eikä varmuutta mistään ole, mutta siinä kaiken kielteisen pelmuuttamisen ohessa on tuiki tärkeää löytää myös armollisuus itseä kohtaan. Mikäli kaipaat syvästi parisuhdetta ja kumppanuutta, on hyvä oivaltaa, ettet voi kyetä hyväksymään toista virheineen, ennenkuin kykenet hyväksymään itsesi. Tähän perään yksi lauseen mittainen anekdootti, jota syytä pysähtyä pohtimaan syvästi ihan kaikkien: osaatko olla rakastettu?

Nyt, näin vinkkaan, keskity työhösi ja arkeesi, käy kirjastossa ja lue, mieti onko jotain mahdollisia harrastusyhteisöjä asuinseuduillasi, jos on rohkeasti mukaan. Luo siis itsellesi turva arjen harmonialla, löydä uteliaisuus elämään ja hiljalleen kypsytä sitä ihmistä joka oikeasti olet, jotta sitten kun on aika asioiden loksahtaa, olisi aito mahdollisuus sille, että syntyisi kestävää, niissä puitteissa, kun se elämässä ylipäänsä on koskaan mahdollista.

 

[JZZ]

@JypFabu

Ongelmahan tässä mun näkökulmasta oli nimenomaan siinä, että parisuhteessakaan elävän miehen ei pitäisi joutua maksamaan elatusmaksuja, mikäli hän ei ole lapsen biologinen isä. Toki tähän voidaan tehdä poikkeuksia siinä kohtaa, jos on kirjoitettu sopimuksia siitä, että näin päätetään toimia, jotta saadaan perheeseen lapsia, jos jollain ei vaikka siittiöt suostu uimaan. Sitä petettyä aviomiestä/kumppania ei mun mielestä todellakaan pitäisi velvoittaa maksamaan mitään siitä, että huoruli on hoidattanut itsensä paksuksi jonkun muun kanssa. Se aviomies ei välttämättä sitä lasta olisi kuitenkaan halunnut, eikä se siihen asiaan voinut vaikuttaa. 18 vuoden elatusmaksut ei vaan mahdu siihen itsemäärämisoikeuteen joka jokaisella ihmisellä pitäisi länsimaisessa yhteiskunnassa olla. Nykyinen lainsäädäntö on perseestä. Sen 18 vuoden jälkeenkin voi vielä joutua maksamaan, halusi tai ei. En nyt muista millä nimellä se maksu 18 vuoden mahdollisesti jatkuu, kai sen google kertoisi.

Allekirjoitan kyllä sen, että lapselle olisi parasta, mikäli mies pitäisi lasta kuin omaansa. Ongelmahan on siinä, ettei sen miehen anneta itse päättää asiasta. Isyystestien pitäisi todellakin tapahtua automaationa, ja mikäli isä on eri kuin parisuhteen osapuoli, tulisi miehellä olla oikeus päättää, haluaako hän ottaa minkäänlaista vastuuta lapsesta. Erityisesti taloudellinen vastuu.

Mitä nyt noihin muihin sanoo. Kaiken laista voi tapahtua. Hairahduksiakin voi sattua. Sellaista on elämä. Ei sitä itsekään ole aina niin helvetin osannut käyttäytyä tai olla.

Mutta siis, eihän kukaan pakota aviopuolisoa maksamaan lapsen elatusta, jos lapsi ei hänen ole? Jos epäilystä on, niin testit vain työn alle ja sitten aletaan sen perusteella tekemään päätöksiä kuka maksaa ja mitä. Se, että aviopuoliso oletetaan automaattisesti isäksi, on vain ihan järkevää byrokratian vähentämistä. Ei itselläni ole ainakaan ollut mitään epäilyksiä siitä etteikö lapseni olisi omani missään vaiheessa, ja olisikin tuntunut vähän turhalta tätä joutua erikseen tunnustamaan. Mutta tosiaan, vaikka tuo oletus tehdäänkin avioliitossa, niin ei se poista edelleen mahdollisuutta laittaa homma testeihin.

Sinänsä keskustelu on ehkä hiukan vinoutunutta, että ylivoimaisesti suurin osa lapsista kuitenkin tehdään nykyään tarkasti harkitusti. Sillon kun meitä nykyisiä lapsensaajia tehtiin oli ehkäisyvälineet kuitenkin ihan eri tasolla ja iso osa meistä on vahinkoja, joskin suurin osa onnellisia sellaisia. Nykyään lapset tehdään sen verran vanhoina, että melkein tuntuu enemmän säännöltä kuin poikkeukselta, että lasta joudutaan työstämään ovulaatiokellojen kanssa pitkään. Veikkaankin, että iso osa keskustelijoista ei ole lasta koskaan saanut (ainakaan avioliitossa ja suunnitellusti).

Jos taas tilanne on se, että oikeasti ensimmäinen ajatus aviopuolison kanssa yhteisestä lapsesta on se, että se ei ole oma, niin aika monta tärkeää valintaa on mennyt jo aikaisemmin pieleen. Tuon ratkaisemiseen sitten on tosiaan keinot tarjolla, ja jokainen voi omalle kohdalle osuessaan sitten harkita miten asian kanssa toimii.

 

[Saxon-747]

Tuntuu hiukan, että täällä ammutaan nyt turhan kovilla panoksilla

Kyllähän tässä kohtaa sietääkin hiukan ampua.. Tuolla tavalla toisen kontrollointi jättää aika ikäviä jälkiä siihen alistuvaan osapuoleen.

Kaverilla kuitenkin jo hyvä alku että tietää että voi itsessään muuttaa asioita ja apujakin on hiukan haettu. Sitä vaan tarvitsee jonkun verran lisää jotta joskus suhde onnistuu. Muuten ne kaikki kaatuu noihin samoihin ongelmiin... Kesto riippuu ihan siitä miten pitkään se toinen jaksaa alistua.

 

[Joe Plop]

Mutta siis, eihän kukaan pakota aviopuolisoa maksamaan lapsen elatusta, jos lapsi ei hänen ole?.

Nyt voi olla mutuilua koska en ole ihan satavarma... Mutta oletetaan tilanne että teille syntyy lapsi ja joskus myöhemmin, sanotaan vaikka lapsen ollessa viisivuotias, sulle valkenee että se teidän Jani-Petteri on ihan tuon Postimies-Paten näköinen ja pienten selvittelyiden jälkeen selviää että todellisuudessa Pate on kuin onkin tämän lapsen alulle panija... Silloin ollaan tilanteessa että sulle kuuluu se lapsen elatus vaikka se ei sun olekaan... Sinä et siinä tilanteessa ja tuon ajan kuluttua enää pääse eroon elatusvelvollisuudestasi. Käsittääkseni voit vaatia isyyden varmistusta vain lapsen ollessa hyvin pieni.

Tullaan myös siihen että sulle on varmaan tullut jo vahvakin tunneside siihen lapseen ja olet kasvattanut sitä kuin omanasi joten onko enää edes aiheellista alkaa kaivella vanhoja ja takertua sellaiseen pikkuseikkaan kun kuka se siittäjä on, koska sinä olet lapselle kuitenkin se isä... Vaikeita asioita jos sellaiseen joku joutuu ja kaukaa haettu esimerkki mutta tiedän että joku on jopa tällaiseen tilanteeseen joutunut...

Ja vielä kerran, en siis ole täysin varma että miten tuo isyyden varmistaminen ja siihen liittyvät aikarajat todellisuudessa menee mutta tällainen käsitys mulla asioista on...

 

[JZZ]

Nyt voi olla mutuilua koska en ole ihan satavarma... Mutta oletetaan tilanne että teille syntyy lapsi ja joskus myöhemmin, sanotaan vaikka lapsen ollessa viisivuotias, sulle valkenee että se teidän Jani-Petteri on ihan tuon Postimies-Paten näköinen ja pienten selvittelyiden jälkeen selviää että todellisuudessa Pate on kuin onkin tämän lapsen alulle panija... Silloin ollaan tilanteessa että sulle kuuluu se lapsen elatus vaikka se ei sun olekaan... Sinä et siinä tilanteessa ja tuon ajan kuluttua enää pääse eroon elatusvelvollisuudestasi. Käsittääkseni voit vaatia isyyden varmistusta vain lapsen ollessa hyvin pieni.

Tullaan myös siihen että sulle on varmaan tullut jo vahvakin tunneside siihen lapseen ja olet kasvattanut sitä kuin omanasi joten onko enää edes aiheellista alkaa kaivella vanhoja ja takertua sellaiseen pikkuseikkaan kun kuka se siittäjä on, koska sinä olet lapselle kuitenkin se isä... Vaikeita asioita jos sellaiseen joku joutuu ja kaukaa haettu esimerkki mutta tiedän että joku on jopa tällaiseen tilanteeseen joutunut...

Ja vielä kerran, en siis ole täysin varma että miten tuo isyyden varmistaminen ja siihen liittyvät aikarajat todellisuudessa menee mutta tällainen käsitys mulla asioista on...

Tämä on muuten ihan totta, ja näköjään määräaika kanteen nostamiselle on kaksi vuotta lapsen syntymästä. Oli uutta tietoa itsellenikin. Toki kuten itsekin mainitsit, jos kahdessa vuodessa ei hälytyskellot ole soineet, niin sitten toki homma menee jo tunnepuolellakin aika kimurantiksi. Jos taas epäilystä löytyy, niin eiköhän nämä aika aika pian selvitetä.

 

[Kulttimörkö]

@PelicansP Se nyt vaikuttaa siltä että sulle tekisin hyvää muutenkin itsenäistyä. Se tarkoittaa että rajoittaisit myös sitä kotipuoleen menemistä ja opettelisit olemaan itsesi kanssa yksin. Vain siten voi itsenäistyä ja sen kautta voi antaa myös vapauksia sillä suhteen toiselle osapuolelle kunhan osaa olla oikeasti itsenäinen ihminen eikä vaan jonkun toisen tärkeän ihmisen, oli se sitten oma puoliso tai oma lapsuusajan perhe.

Terapia varmasti auttaa mutta se ei tosiaan ole mikään muutaman kuukauden homma vaan kunnon terapia vie oikeasti vuosia. Valmistaudu siihen että joudut käymään viikoittaisessa terapiassa enemmän kuin pari vuotta. Homma ei ole sulta vielä menetetty mutta paljon työtä se vaatii että koet itsesi ehjäksi. Rikki nimittäin sinäkin olet. Se mustasukkaisuus on vain oire siitä.

 

[Tadu]

Taitaa nuo kaikki PelicansP:n edellä mainitut ongelmat johtua täysin olemattomasta itsetunnosta ja kokemattomuudesta.

Niin. Elämä alkaa maistua kun tajuaa siirtää omat heikkoudet pois ja alkaa pitää itseään huipputyyppinä. Tällöin tietää ja ymmärtää, että nainen on parisuhteessa mukana, koska hänkin pitää minua/sinua huipputyyppinä. Kun on huono itsetunto ja epävarma, käyttäytyy mustasukkaisesti.

Olen itsekin ollut parikymppisenä idiootti ja mustasukkainen. En toki ihan noin pahasti. Monta vuotta siinä meni kasvatellessa omaa itsetuntoaan. Nykyään yli kolmenkymmenen ja asiat ovat erittäin kondiksessa. Tää voi kuulostaa vähän juustoselta, mutta @PelicansP suosittelen tilaamaan ja lukemaan sellaisen kirjan kuin Way of the Peaceful Warrior: A book that changes lives. Kyseinen kirja sai ainakin allekirjoittaneen joskus oikeasti miettimään omaa elämää ja miten siihen pitäisi suhtautua. Suosittelen vahvasti.

 

[MikGo]

Tää on aina aika piinaavaa kun naisilla tuntuu olevan se sääntö viestittelyssä, että heti ei vastata viesteihin vaan välissä voi olla jopa päivä tai pari. Sitten pahoitellaan, että "sori kun kestää viesteihin vastaaminen". Se on ihan täysin bullshittiä nykymaailmassa. Aina tähän mennessä kuitenkin loppujen lopuksi olen kahville päässyt, että ei se kiinnostuksestakaan ole ollut kiinni. Itse kyllä vastaan miltei heti viesteihin. Noh tämä taitaa kuulua johonkin koodistoon, joten ei sitä auta kuin odotella.

 

[Klassinen sentteri]

Tää on aina aika piinaavaa kun naisilla tuntuu olevan se sääntö viestittelyssä, että heti ei vastata viesteihin vaan välissä voi olla jopa päivä tai pari. Sitten pahoitellaan, että "sori kun kestää viesteihin vastaaminen". Se on ihan täysin bullshittiä nykymaailmassa. Aina tähän mennessä kuitenkin loppujen lopuksi olen kahville päässyt, että ei se kiinnostuksestakaan ole ollut kiinni. Itse kyllä vastaan miltei heti viesteihin. Noh tämä taitaa kuulua johonkin koodistoon, joten ei sitä auta kuin odotella.

Joo se koodisto on, että naista ei kiinnosta. Tai siis ei kiinnosta tarpeeksi sun seura.

Arvaan, että siellä pyörii muitakin sulhasehdokkaita neidolla. Vastailee sitten sulle aina, kun on tylsää eikä muut laita viestiä. Näin se taitaa olla nykyään.

 

[MikGo]

Joo se koodisto on, että naista ei kiinnosta. Tai siis ei kiinnosta tarpeeksi sun seura.

Arvaan, että siellä pyörii muitakin sulhasehdokkaita neidolla. Vastailee sitten sulle aina, kun on tylsää eikä muut laita viestiä. Näin se taitaa olla nykyään.

Kyllä tämäkin vaihtoehto on hyvinkin realistinen. Tiedän kyllä myös niitä, jotka eivät vastaile heti, että eivät vaikuta liian innokkailta.

 

[pettter]

Joo tossa keväällä liityin ensimmäistä kertaa ikinä johonkin Facen sinkkuryhmään ja ei hitto noita naisia. No siinä alussa taisin muutamanakin iltana päissään luritella niille jotain ja yhtäkkiä oli viis naista, joilta tuli jotain huomenta rakas on ikävä blaa blaa -juttua. Siis ei kait yksikään mies vaan ikävöi tai mitenkään kiinny toiseen ennen näkemistä eikä yleensä silloinkaan vielä mieti sellaisia kun ei tunne toista. Joo ei vaan ymmärrä tota nykyajan nettijuttua eikä naisia. No hirveitä lehmiähän noi meitsin tapauksessa on, ettei sen puoleen. Just sitä Suomi24-jengiä. Kiukuttelevia ikisinkkuja, paitsi joku insinööri nekin joskus huolii. Joo kolme oon jo nähnyt ja ens viikolla lisää tärskyjä.

Mutta nyt on taas muistanut miten stressaavaa tää on. Eilenkin kolme halusi jutella puhelimessa. No en suostunut kun jo aamulla aloin kittaamaan. Joku BB-Niko nyt varmaan jaksaa joka päivä kommunikoida naissukupuolen kanssa.

 

[pettter]

Kyllähän sitä on tietenkin tiennyt millaisia naiset on, mutta on tää jotenkin nyt yllättänyt. Millään deittipalstallakaan en ole koskaan ollut, paitsi parilla ulkomaalaisella ja tietty sihteeriopisto ja alastonsuomi yms.

 

[Nurmos_888]

Tänne kirjoittelin vähän aika sitten tilanteestani. Olen seurustellut nyt reilun kuukauden tytön kanssa, jolla on itsellään keskivaikea masennus. Kun hänen omat ongelmansa eivät olleet tarpeeksi, niin viime aikoina on noussut omat traumat pintaan.

Olin viettämässä vappua opiskelupaikkakunnallani hänen kanssaan, olen siis suurimman osan viikosta ulkopaikkakunnalla työhommissa. Viikonloppu meni muuten mahtavasti, mutta se sai hieman ikäviä piirteitä allekirjoittaneen puolelta, kun oma mustasukkaisuus otti hetkellisesti vallan lauantaina, ja syytin häntä todella äkkipikaisesti hyvin pienestä asiasta. Tämähän oli todella hienosti tehty minulta, ottaen huomioon, että tyttöystäväni painii melko pahojenkin itsetunto-ongelmien kanssa ja mun pitäisi olla se viimeinen henkilö, joka hänet tuntemaan vielä huonommin. Noh, hän antoi onneksi minulle anteeksi, vaikka olikin syystä vihainen.

Mutta en voi todellakaan hyvin. Ajoittain mielessäni pyörii ajatuksia, joissa hän pettää minut. Johtunee siitä, että viimeksi kun mukana on ollut tällaisia tunteita mua petettiin. Olen pystynyt hillitsemään itseni ennen tuota lauantaina sattunutta välikohtausta. Olin aivan vitun säälittävä, hävettää niin paljon että annoin fiiliksille tuolla tavalla vallan ja samalla loukkasin häntä. Hän ei ole kuitenkaan antanut minulle syytä olla mustasukkainen. Olen harkinnut, että kävisin ammattilaisella puhumassa peloistani, jos se auttaisi.

 

[Prof. Puck]

... Viikonloppu meni muuten mahtavasti, mutta se sai hieman ikäviä piirteitä allekirjoittaneen puolelta, kun oma mustasukkaisuus otti hetkellisesti vallan lauantaina, ja syytin häntä todella äkkipikaisesti hyvin pienestä asiasta.

..Mutta en voi todellakaan hyvin. Ajoittain mielessäni pyörii ajatuksia, joissa hän pettää minut. Johtunee siitä, että viimeksi kun mukana on ollut tällaisia tunteita mua petettiin. Olen pystynyt hillitsemään itseni ennen tuota lauantaina sattunutta välikohtausta... Olen harkinnut, että kävisin ammattilaisella puhumassa peloistani, jos se auttaisi.

Ei siitä varmasti mitään haittaa ole, jos käyt ammattilaisen juttusilla. Itse osaat kuitenkin parhaiten arvioida tilanteesi ja kuinka syvät arvet aikaisempi kokemus on sinuun jättänyt. Jos sinulla on tuttavapiirissä joku vanhempi ja enemmän elämää läpikahlannut henkilö, jota kunnioitat tällaisissa asioissa ja pystyt häneen luottamaan, niin hänen kanssaa juttelustakin voi olla paljon apua. Tarjolla on varmasti myös koko joukko hyviä aiheesta kirjoitettuja kirjojakin (ja vielä enemmän täyttä sontaa) joiden lukemisella pääsee jo pitkän matkaa eteenpäin. Tältä osin ei ole antaa mitään lukuvinkkejä, mutta eiköhän ne hyvänä pidetyt googlettamalla löydy. Tarjontaa on sitten paljon enemmän, jos englanti taittuu sujuvasti.

Mutta kuten sanottua, jos terapeutille pääsy onnistuu niin ajan kuin rahankin puolesta, niin varmasti sekin on hyvä ratkaisu. Kliseisesti todeten olet jo ottanut ensimmäisen askeleen, kun olet tunnistanut ongelmasi. En ala nyt sinua ja tilannettasi sen syvemmin nettianalysoimaan, mutta jokainen meistä on tullut sanoneeksi elämänsä aikana parisuhteen kiemuroita oikoessa kaikenlaista sellaista, jota varmasti on katunut jälkikäteen. Ei se niin vaarallista ole, ei kukaan meistä ole täydellinen (lukuunottamatta paria jatkoajan nimimerkkiä, heh) Paljon tärkeämpää on se, miten love-boat ohjataan matalikolta takaisin väljemmille vesille.

Sitten puhutaan luonnollisesti paljon vakavammista ongelmista, jos tuollaisesta käyttäytymisestä tulee toistuvaa ja ajatukset alkavat kiertää pakkomielteen tavoin kehää.

 

[pernaveikko]

Jaahas, kriisiä pukkaa tännekin onnelaan ja kävi kuin Salkkareissa. Kahdeksan kuukautta tässä on mennyt enemmän tai vähemmän kivasti, tapailuvaihe ohitettu ja voi vähän tehdä suunnitelmiakin muuten kuin huomiselle. Alkaa myös hieman puskea sellaista rakastumisen tunnetta pelkän ihastumisen suhteen ja tästä voi vaikka tullakin jotain.

Tässä maassa ei vappua ole, mutta 1.5. on kuitenkin työläisjuhla ja torilla oli tapahtuma. Tyttö on vanhan äitinsä omaishoitaja ja se vie tietenkin paljon aikaa ja menee kaiken edelle. Ymmärrän ja hyväksyn sen täysin. Nyt oli sovittu, että ei nähdä ja silloin tein tietenkin oman suunnitelman ja ehkä vähän salaa toivoin ehtiihän sitä myöhemminkin nähdä ja tässähän voi pari kaljaa ottaa.

Mitä sitten tapahtui, tyttö pamahtaakin yhtäkkiä torille, kun halusi yllättää. Homman tekee vielä erikoisemmaksi se, kun tätä välimatkaa on se kuutisenkymmentä kilometriä. Ei ollut nyt varsinaisesti mikään mukava kohtaaminen ja olin hieman humaltuneenakin. Olin vain nopeasti käymässä ihmettelemässä tarkoituksena mennä sitten äkkiä kotiin katsomaan snooker-finaalia. Hänellä oli aivan muut suunnitelmat ravintolaillasta ja muuta.

Ehkä olen vain jäykkä espoolainen insinööri, mutta en todellakaan tykkää tämän kaltaisista yllätyksistä. Se olisi voinutkin olla mukava yllätys, jos olisi tullut viesti pari tuntia ennen sain systerin kanssa hoidon järjestettyä, tuletko juna-asemalle vastaan.

Edellinen suhde taisi aika pitkälti kaatua siihen, kun ihan koko ajan nysvättiin yhdessä. Siis ihan koko ajan. Nyt on ollut melkoisen vapauttavaa panostaa suhteeseen täysillä tietäen, että ei tarvitse koko ajan nähdä.

Olisin erittäin mielelläni ollut ihanan tyttöystäväni kanssa enkä olisi ryypännyt ja katsonut urheilua, mutta koska sen ei pitänyt olla mahdollista, niin suututaan sitten siitä, että olin tehnyt omia suunnitelmia.

Näillä on huomennakin pyhäpäivä eli kukaan ei ole tänäänkään töissä vaan tälläistä pikku kevätlomaa vietellään. Ja nyt tämä aika menee riitelyyn, kun hieman suunnittelemalla olisi ollut mukavaa aikaa yhdessä. Tietenkin liiat suunnittelut pilaa ihan kaiken, mutta jotain suuntaviivoja pitää olla, jos haluaa jotain tehdä.

Näyttää siltä, että tämän saa sovittua, mutta miksi tämän piti edes tapahtua. Sekin tietenkin mietityttää onkohan tämä joku sellainen kulttuuriero, vaikea ainakin uskoa, että joku suomityttö olisi tälläistä järjestänyt.

 

[Prof. Puck]

Veli @Jyyd on nyt toistamassa kaikki kliseiset virheet, mitä mies tuossa tilanteessa voi tehdä, mutta kaipa se on niin, että kunkin on (ainakin) kertaalleen sinne puuhun itse perse-edellä kiivettävä, ennenkuin oppii. Ei siis millään pahalla, tsemppiä!

 

[mikse]

En tiedä pitääkö tässä "kostaa" muijalle, vai miten. No, tuskimpa. Yritän vain saada pois mielestä, kai tää on yksi keinoista. Varmaan palautuu mieleen entistä kovempaa.

Tämä on täysin väärä ajatusmaailma, koska mimmiä ei ihan oikeasti kiinnosta, mitä ja kenen kanssa sä teet. Tärkeimpänä sulla nyt tehdä asioita itsesi vuoksi, ei jo viikkoja/kuukausia susta välittämättä olleen mimmin vuoksi.

 

[rasmus]

En tiedä pitääkö tässä "kostaa" muijalle, vai miten. No, tuskimpa. Yritän vain saada pois mielestä, kai tää on yksi keinoista. Varmaan palautuu mieleen entistä kovempaa.

Paras kosto on olla välittämättä, panosta itseesi. Kuntoile, tapaile kavereita ja tee kaikkea kivaa, kesäkin on kaikesta huolimatta tulossa. Tsemppiä!

 

[Drewiske]

Kuinka kauan palstaveljillä/sisarilla on ihan konkreettisesti kestänyt päästä koetuista eroista yli? Tarkoitan tässä siis ainakin yli parin vuoden mittaisia suhteita. Itsellä tosiaan kohta kuukausi kulunut vajaan neljän vuoden suhteen päättymisestä ja ainakin vielä homma pyörii kyllä suurimman osaa ajasta päässä. Mikä nyt toki on varsin luonnollista näinkin pitkän suhteen jälkeen.

Missä vaiheessa entinen kumppani muuttui ns. neutraaliksi tyypiksi? Missä vaiheessa olitte valmiita uuteen suhteeseen?

 

[Jeffrey]

Kuinka kauan palstaveljillä/sisarilla on ihan konkreettisesti kestänyt päästä koetuista eroista yli? Tarkoitan tässä siis ainakin yli parin vuoden mittaisia suhteita. Itsellä tosiaan kohta kuukausi kulunut vajaan neljän vuoden suhteen päättymisestä ja ainakin vielä homma pyörii kyllä suurimman osaa ajasta päässä. Mikä nyt toki on varsin luonnollista näinkin pitkän suhteen jälkeen.

Missä vaiheessa entinen kumppani muuttui ns. neutraaliksi tyypiksi? Missä vaiheessa olitte valmiita uuteen suhteeseen?

Nämähän nyt on voimakkaasti määrittely asioita, mitä tarkoittaa ylitse pääseminen?

Omalla kohdalla n. 4,5v suhde päättyi kolmisen vuotta sitten, ikinä en ole haikaillut takaisin. Siitä huolimatta ero vei unet muutamaksi kuukaudeksi, pyöri päivittäin päässä ainakin puolisen vuotta. Vuoden kohdalla alkoi tuntumaan siltä, että voisi taas alkaa olemaan valmis uuteen suhteeseen. Ensimmäiset ihastumisen tunteet tuli 1,5v eron jälkeen. Kaksi vuotta eron jälkeen törmäsin häneen ensimmäistä kertaa sattumalta baarissa ja ilmoitin hänelle aika suoraan mitä mieltä olen hänestä ihmisenä.

Nyt kolmen vuoden jälkeen hän tulee edelleen silloin tällöin uniin, negatiivisessa tai neutraalissa valossa. Edelleen ehkä viikottain tai kuukausittain kun itse koen elämässäni onnistumisia tulee hän mieleen ja "näkisitpä mut nyt" -fiilis. Aika ilmaksi tuo ihminen muuttui heti eron jälkeen, mutta vasta nyt alkaa tuntumaan siltä, että ehkä hänen kanssaan voisi käydä jonkin lyhyehkön ihan sivistyneen keskustelun mikäli kohdalle osuisi. Lopulta tuo suhde, eksä ja se ero oli kaikilla tavoilla sellainen, että tuskin siitä ihan kunnolla yli pääsee koskaan. Tällä tarkoitan sitä, että kyllä tuo muutti omaa maailmaani, ja omaa suhtautumista muihin ihmisiin niin monella tasolla, että en mä entiseni ole varmaan koskaan. Toisaalta varsin hyvä niin, ja esimerkiksi se nuoruuden naiivius nyt sietikin mennä matkoihinsa.

Itse olen tunne-elämässä hyvin hidas, ja mulla nyt saattaa ottaa enemmän aikaa kuin useilla. Lisäksi tuo suhde kyllä poljettiin myös omasta tahdosta niin loppuun, että se varmasti myös pitkitti ero ahdistusta. Olen kuitenkin vähän sellainen haikailijaluonne ja oli siinä ihmisessä jotain hyvääkin, tai niin ainakin luulin. Silloin päätettiin, että yritetään loppuun asti siten, että joko onnistutaan tai epäonnistutaan mutta ei ainakaan jäädä jossittelemaan ja haikailemaan toisen perään. Nyt sitten ne sillat roihahti, eikä se rakkaus. Ehkä jos olisi osannut helpommalla päästää irti, tämä koko prosessi olisi ollut varmasti paljon nopeampi.

Nykyinen Jeffrey olisi tämän suhteen jättänyt viimeistään puolen vuoden jälkeen. Toki minun pitää kiittää häntä siitä, että luin itseni yliopistoon. Olin todella ahdistunut tossa suhteessa kahden vuoden jälkeen, joka oli mulle suuri voimavara pääsykokeisiin lukemisessa. Valitettavasti suhteen muututtua edäksi, ja sen päivittäisen ahdistuksen poistuttua, meitä tekohengitettiin vielä muutamalla lisä vuodella.