Naisasiat

[Jerry100]

Nyt sitten ollaan siinä tilanteessa että ei oikein tiedä mitenpäin pitäisi olla.
Noin 15 vuoden parisuhde päättyi juuri. Päätettiin kaikessa sovussa että Tammikuussa laitetaan asunto myyntiin. Meillä on 2 lasta jotka tulevat kyllä todella pettymään ja suremaan pahoin.

Taloudessamme ei ole riitoja oikein ollut. Kenties pientä kyllästymistä. Eikö kaikilla pitkässä parisuhteessa ole sellaisia hetkiä?
Vaimo sanoi haluavansa eron. Johtuu täysin hänestä, itsensä mukaan.
Hän on ollut jo pitkän aikaa masentunut ja surullinen eikä tiedä oikein syytä itsekään miksi. En pääse hänen lähelle henkisesti. Huomaan että hän kärsii. Hänen on vain paha olla. Mitään kolmansia osapuolia ei ole mukana tässä. Se on varmaa.
Apua hän ei halua hakea missään nimessä ammattilaiselta koska ei ymmärrä mitä se muka voisi tehdä tai auttaa.

Ajatukset on todella sekavia ja ei tiedä mitä nyt tulee olemaan. Miten huoltajuus asiat menee? Pojille tämä tulee olemaan tosi kova paikka.
On erittäin epäonnistunut olo. 35 vuotiaana takaisin lähtöruutuun ja kaikki alkaa taas alusta.

 

[Klose16]

On erittäin epäonnistunut olo. 35 vuotiaana takaisin lähtöruutuun ja kaikki alkaa taas alusta.

Olet vielä nuori, ja silti kokenut. Kannattaa kokeilla nyt jatkossa jotakin uutta.

 

[mikse]

Nyt sitten ollaan siinä tilanteessa että ei oikein tiedä mitenpäin pitäisi olla.
Noin 15 vuoden parisuhde päättyi juuri. Päätettiin kaikessa sovussa että Tammikuussa laitetaan asunto myyntiin. Meillä on 2 lasta jotka tulevat kyllä todella pettymään ja suremaan pahoin.

Taloudessamme ei ole riitoja oikein ollut. Kenties pientä kyllästymistä. Eikö kaikilla pitkässä parisuhteessa ole sellaisia hetkiä?
Vaimo sanoi haluavansa eron. Johtuu täysin hänestä, itsensä mukaan.
Hän on ollut jo pitkän aikaa masentunut ja surullinen eikä tiedä oikein syytä itsekään miksi. En pääse hänen lähelle henkisesti. Huomaan että hän kärsii. Hänen on vain paha olla. Mitään kolmansia osapuolia ei ole mukana tässä. Se on varmaa.
Apua hän ei halua hakea missään nimessä ammattilaiselta koska ei ymmärrä mitä se muka voisi tehdä tai auttaa.

Ajatukset on todella sekavia ja ei tiedä mitä nyt tulee olemaan. Miten huoltajuus asiat menee? Pojille tämä tulee olemaan tosi kova paikka.
On erittäin epäonnistunut olo. 35 vuotiaana takaisin lähtöruutuun ja kaikki alkaa taas alusta.

Meillä oli vastaavanlainen tilanne vuoden 2014 alkupuolella ja siitä noustiin takaisin nykytilanteeseen, jossa kaikki on ns paremmin kuin hyvin. Suurin tekijä asioiden lutviutumisessa oli nimenomaan ammattiapu sekä vaimolle että meille parina. Terapia tms ei missään tapauksessa ratkaise mitään asioita mutta onnistuessaan herättää ihmisen ajattelemaan niitä aidosti tärkeitä asioita elämässä; olivat ne sitten se nykyinen perhe tai ero ja jatkaminen omilla tahoillaan. Terapiassa voi olla hyvä käydä, vaikka päädytte eroon, jotta asiat sujuvat sopuisasti. Pointti siellä voi ollakin se, että sä ymmärrät eron olevan paras ratkaisu. Harvoin ammattiavusta mitään haittaa voi olla. Sen vastustaminen tosin lienee myös normaalia ja inhimillistä, koska vaikka kokemusta ei olisikaan, usea tietää siellä joutuvan tarkastelemaan myös itseään kriittisesti.

 

[Knox]

Noniin, taas linjoilla.

Homma eteni @Prof. Puck in suunnitelmalla, joskin aloitteen tekijä oli heti seuraavana päivänä puoliso. Istuttiin alas, puhuttiin ja käytiin läpi oikeastaan kaikki lähtöpisteestä tähän päivään. Tietysti myös tulevasta, mitä kumpikin haluaa ja mitä kumpainenkin on valmis sen eteen tekemään.

Puoliso myönsi avoimesti olleensa vittupää, samoin tein toki minäkin. Aika klassinen homma kaikkiaan, meikäläinen ei ole huomannut niitä kuuluisia pieniä vihjeitä, eikä nainen ole osannut niistä puhua suoraan. Muijalla kauhea stressi töistä, ja koska meikäläinen on joutunut tekemään niin vitusti töitä, niin on ollut fiilis että kaikki on hänen harteillaan. Tähän lisättynä meikäläisen muutamat viikonloppu reissut kavereiden kanssa, niin homma on vain kertaantunut ja lopulta kiehunut yli. Tämä kieltämättä vähän hävetti itseäni, olen ollut aika itsekäs tuon suhteen, ja ajatellut että eihän se ole homma eikä mikään pyörittää lapsetonta taloutta yksikseen. Toki muijakin totesi että pitäisi hänenkin osata asioista sanoa, eikä vain olettaa että minä ymmärrän.

Tuossa oli nyt pintaraapaisu ja vain yksi esimerkki kaikesta mikä johti silloiseen tilanteeseen. Oli jännä fiilis huomata heti tappelun jälkeisenä päivänä, kuinka se kaikki uho ja vittumaisuus oli kaikonnut, ja tilalle tuli lähinnä suru mahdollisesta erosta. Ja mikä mukavinta, puoliso oli kokenut saman. Asiat saatiin puhutta läpi, ja molemmat oli sen kannalla että jatketaan yhdessä.

Oli ihan saatanan puhdistavaa käydä asiat kunnolla läpi. Homma pysyi rauhallisena, kumpikaan ei kiihtynyt ja molemmat kuunteli mitä toisella on sanottavaa. Ja molemmat kykeni myöntämään omat mokansa ilman sen kummempia selittelyjä. Ja kumpikaan ei ole niin naiivi, että kuvittelisi tämän keskustelun jotenkin muuttavan toista ihmisenä. Varmasti jatkossa tapellaan, mutta uskoisin ettei kumpikaan anna tilanteen kärjistyä näin kovasti.

Eli kaikki kääntyi hyvin. En tiedä kuinka tervettä on antaa tilanteen kärjistyä noin, eikä edes kiinnosta. Kohtuu silmiä avaava kokemus, kun näiden vuosien jälkeen sitä on ottanut toisen melko itsestäänselvyytenä.

Ja eipähän ollut toista ihastusta! En kylläkään uskaltanut kysyä, en edes vitsillä. Mulla on välillä vähän paha tapa heittää vitsejä silloin kun ei kannattaisi.

 

[MacRef]

Olipa kiva lukea tuosta Knoxin hyväksi kääntyneestä tilanteesta.

 

[Jerry100]

Miten palstatoverit olette selvinneet erosta? Mitä teette itsellenne jotta olo helpottaisi?
Mulla meni nyt Marraskuussa noin 15vuoden parisuhde päätökseen.
Olin siis saman ihmisen kanssa noin puolet elämästäni. Meillä on 2 lasta.

En osaa sanoa ihan tarkkaa syytä eroon. Mutta toinen oli ahdistunut ja onneton ja kyllä vähän huomasin ettei häntä enää kiinnosta samalla tavalla kuin ennen. Kukaan ei ole pettänyt ketään. Meillä on todella hyvät välit ja sovussa olemme eronneet. Muutin itse kodista pois.

Koitin uutena vuotena miltä tuntuu olla toisen kanssa. Panin ja tuli helvetisti ahdistuneempi fiilis kun Sunnuntaina krapula tuli kuvioihin. Olisin ollut ihan varma että tuosta olisi ollut apua. No ei todellakaan ollut.

Mistä tulisi nopea helpotus?

 

[adolf]

Mistä tulisi nopea helpotus?

Ei ainakaan viinasta. Siis en nyt vittuile tai mitään enkä edes tiedä oletko yhtään viinamäen miehiä, mutta ihan oikeasti elä lähre shinne.

 

[Jerry100]

Ei ainakaan viinasta. Siis en nyt vittuile tai mitään enkä edes tiedä oletko yhtään viinamäen miehiä, mutta ihan oikeasti elä lähre shinne.

En ole ennen ollut. Rehellisyyden nimissä kyllä tuon suuntaisia ajatuksia on tullut mietittyä.

 

[Saxon-747]

Mistä tulisi nopea helpotus?

Eipä näissä tilanteissa ole nopeaa helpotusta. Koitat tehdä itsellesi mieleisiä asioita.. niin jää vähemmän aikaa pyöritellä ja paisutella asioita päässä. Viina tosiaan vähemmälle jos aiheuttaa vaan pahempaa morkkista.

 

[Kulttimörkö]

Mistä tulisi nopea helpotus?

Valitettavasti ei sellaista ole. Tuohon auttaa vaan aika. Ajan määrästä ei voi sanoa mitään koska se on yksilöllistä. Jotkut selviää vähemmällä ajalla (alle vuosi) kun taas toisilla voi mennä vuosia ja silti tuntuu pahalta ajatus.

Mulla taas on sellainen tilanne että yksi todella kiinnostava nainen oli kiikarissa. Etäisyyttä on paljon joten se vaikeutti tapaamista. Lisäksi hänellä on neljä lasta. Hän on todella kaunis ja oli kiinnostunut minusta. Kuukausia juteltiin. Tunteita oli. Kunnes nyt muutama päivä sitten paljasti vahingossa että oli harrastanut seksiä erään miehen kanssa ja kiinnostus mua kohtaan lopahti. Harmittaa mutta se oli hänen ratkaisunsa johon hän oli täysin oikeutettu.

 

[pernaveikko]

Miten palstatoverit olette selvinneet erosta? Mitä teette itsellenne jotta olo helpottaisi?

Hassusti tänään olisi muuten 20-vuotispäivä, mutta erosimme kuusi vuotta sitten. Vaihdoin paikkakuntaa, tarkemmin sanottuna maatakin, kun lapsia ei ollut.

Se ei siis sinulle ole mahdollista, mutta sanoisin tee joku selkeä muutos. Tai eihän sen niin isokaan tarvitse olla vaan juurikin tuo tee jotain itsellesi mieleistä. Jos et esimerkiksi käy kaikissa peleissä, niin nyt rupeat käymään.

Ryyppäämään ei joo sillä tavalla kannata ruveta, mutta voi sitäkin harrastaa eli mene pubiin tai kavereille katsomaan vieraspelejäkin, jos aikaisemmin olet ollut kotona.

Toisen paneminen ei myöskään itselleni toiminut, kyllä siinä meni pitkään ennen kuin sellainen alkoi kiinnostaa. Aikahan se tosiaan on ainoa keino, kummallista miksi tosiseikkaa pidetään kliseenä. Luulisi sille ihan jotain tieteellisiäkin perusteita olevan, jos asiaa on tutkittu.

 

[Malmi]

Miten palstatoverit olette selvinneet erosta? Mitä teette itsellenne jotta olo helpottaisi?

Komppaan palstatovereita siinä, ettei siihen taida mitään kovin nopeaa ratkaisua ainakaan automaationa olla. Etenkin naisethan käyttävät usein tätä kuuluisaa laastarisuhdetta kivun lievitykseen. Itsekin päädyin kokeilemaan tätä ratkaisua noin 2-3 kuukautta eron jälkeen, kun vieläkin tuntui paskalta. Ainakin oma kokemukseni tästä oli melko negatiivinen. Noin nopeasti oli ainakin itselleni melko mahdotonta kunnolla ihastua ja vaikka se toisen seura helpottikin, ei siitä sitten pitkäaikaiseksi ratkaisuksi ollut, koska luonnolliset, jos et ihastu niin eihän nuo jutut kauaa kestä. Se laastarisuhde on tavallaan ongelman siirtämistä vain eteenpäin. Hetkeksi saattaa helpottaa, mutta ne tunteet täytyy taas kohdata jossain vaiheessa.

Toipuminen erosta ottaa aikansa, ei sille mitään voi. Mulla siihen meni kauan, varmaankin vuoden verran, jotkut kaverini ovat ainakin väittäneet toipuneensa ihan muutamassa viikossa. En nyt ole ihan varma, onko asia näin, mutta toisaalta kai he itse sen parhaiten tietävät. Jos nyt jonkun vinkin kykenen antamaan, niin aloita jotain uutta, kuten pernaveikkokin tavallaan ehdotti. Urheilu on ehdottomasti minun suositukseni. En tiedä miten paljon urheilet, mutta ota siitä elämäntapa. Se, että pidät itsesi hyvässä kunnossa, tai treenaat itsesi hyvään kuntoon auttaa todella paljon itsetunto-ongelmiin, joita ainakin minulle tuli eron jälkeen. Tulkitsen tuosta tekstistäsi, että sinulla voisi olla vastaavia ongelmia. Muista kuitenkin, että sä olet oikeasti hyvä tyyppi, jos joku on sinua 15 vuotta jaksanut katsoa ja vielä tuonut kaksi lasta kanssasi maailmaan. Kyllä se lähtee siitä vielä uuteen nousuun, vaikka nyt tuntuukin pahalta ja aikaa saattaa kulua sen toteutumiseen. Puhu frendeillesi tai vaikka terapeutille, se auttaa aina! Nyt muistat vaan keskittyä itseesi (ja lapsiisi tietysti), ja pidät huolta siitä, että sulla on mahdollisimman hyvä olla. Sitä kautta se toipuminen lähtee käyntiin. Tsemppiä!

 

[Reverent]

Harvoin mulla tänne on asiaa, mutta sillon tällöin näitä juttuja seurailen. Tässä kuitenkin oma kokemukseni äskeisen keskustelun aiheesta.

Oltiin oltu exäni kanssa joku viitisen vuotta kimpassa, yhdessäkin asuttiin ja kihloihinkin mentiin melko nopeasti. Jossain vaiheessa kuitenkin alkoi tuntua siltä, että tätäkö tää loppuelämä on? Yhdessäolo oli ihan kivaa joo, mutta selvästi kipinä alko puolin toisin hiipumaan. Olin jo miettinyt, miten asian hienosti esittäisin, mutta onneksi silloinen kihlattuni otti aiheen eka puheeksi. Melko nopeasti päädyttiin ratkaisuun, että hän hakee omaa kämppää ja katsotaan tilannetta mahdollisesti uudestaan myöhemmin. Ei katsottu.

No, asiat etenivät siihen malliin, että exä löysi kämpän, sormukset otetiin pois sormesta ja Reverentille piti koittaa vähäks aikaa poikamiespäivät. Funtsin silloin, että vietän poikamieselämää nyt jonkin aikaa ja tarkastelen tarjontaa ennen mitään vakisuhteita. Kävi kuitenkin niin, että samana päivänä kun muutin exän kamat kämpästäni, jäin iltavuoron jälkeen ylitöihin ja tapasin siellä nykyisen vaimoni. Tuon reissun jäljiltä ja monien yhteensattumien summana ollaan oltu yhdessä 18 vuotta ja naimisissakin yli 15 vuotta, joten ihan mistään laastarisuhteesta ei voi puhua.

Aivan loistava ihmissuhde tuosta on kehkeytynyt, vaikka vaikeuksiakin tohon aikaan mahtuu. Aina silloin tällöin mietiskelen, kuinka pienestä kaikki on ollut kiinni. Yksi pieni valinta toisin ( esim. en ois jääny ylkkyyn) lähes kakskyt vuotta sitten olis voinu kuljettaa elämää johonkin ihan toiseen suuntaan.

 

[Murkula]

Miten palstatoverit olette selvinneet erosta? Mitä teette itsellenne jotta olo helpottaisi?

Minä en tiedä noin pitkästä suhteesta eroamisesta, mutta kun sen ainoan kerran olen lusikat jakanut 4 vuoden suhteesta ni minä ainakin pidin hauskaa. Sitä tietysti helpotti ettei ollu lapsia. Syksyn aikaan juopottelin ja reissasin kaikki hllussa olleet rahat ja oli kyllä hemmetin hauskaa.
Sitten kesken hauskuttelun yksi nuori nainen valloitti minut ja nyt on kohta 11 vuotta tätä riemua takana.
Eli ts. pitele hauskaa siihen asti kun uusi suhde alkaa. Jos olet hyvä mies niin se uusi suhde löytyy hyvinkin nopeasti. Naiset etsivät epätoivoisesti hyviä miehiä ja niistä saa valita. Selvähän se kun naisia on enemmän.
Tai toinen hyvä vinkki on, että mene kalaan. Kalassa ollessa mikään ei paina mieltä.
Jokatapauksessa uutta matova koukkuun.

 

[Risa]

On erittäin epäonnistunut olo. 35 vuotiaana takaisin lähtöruutuun ja kaikki alkaa taas alusta.

Täällä lähes sama tilanne... Tosin himpun alle 13 vuotta yhteiseloa. Molemmat toisella kierroksella ja vain kihloissa eikä yhteisiä lapsia, jos ei noita avopuolison poikia lasketa, joita olen tarhaikäisestä kasvattanut kuin omia. Ei havaittavia masennuksia tms. Nyt Joulun alla sain ilmoituksen, että "kipinä on kadonnut" ja kämppä myyntiin. Mulla kuitenkin jo ikää 55 ja nyt menee kaikki uusiksi paikkakuntaa myöten kun naisen takia aikoinaan paikkakunnalle muutin.

Vissiin tuli mun hommat tehtyä kun pojat lähes aikuisia ja nyt voi puoliso alkaa elää enemmän itselleen..??

Mikä ei tapa vahvistaa, mutta kyllähän tää on vaikeaa!

 

[Klose16]

Niin, tuo erojuttu. Nämähän on kuten muutkin hyvin henkilökohtaisia.

Itsellä eroaminen kotimaisista naisista kesti aika kauan. Sanotaanko että kymmenisen vuotta siinä nyt ainakin meni. Toki tuota helpotti se, ettei matkan varrella saanut yhtään positiivista kokemusta, vaikkakin varmaan myös pidensi kärsimystä. Nyt on kuitenkin vakaa ja kiva olo, ettei ikinä enää. Suosittelen siis pettymyksen kokemuksen jälkeen jotain ihan uutta. Helpoiten se ihan uusi löytyy jostain konkreettisestikin kaukaa.

Itselläni lopullinen toipuminen lähti kuin taikaiskusta heti kun olin tavannut ensimmäisen vakavasti otettavan aasialaisnaisen. Tässä on kyllä ollut se klassinen "beware what you wish for" eli matkan varrella on pitänyt itseään muistuttaa siitäkin, että keskitytään nyt tähän tarinaan, kun sitä upeata ja erilaista valinnanvaraa on kuitenkin ihan tajuttomasti.
Pointti on kuitenkin se että kun huomaa ettei tarvitse tyytyä siihen mitä sulle on väkisin opetettu muka oikeana, oivaltaa jättää ne tunkit rauhaan.

Yksi suomalaiskaveri noudatti samaa ohjetta ja hänellä homma on mennyt eron jälkeen pois raiteiltaan kun löytää parin kuukauden välein jonkun uuden rakkaustarinan ja eihän siitä hätäilystä sitten mitään tule. Viimeisimpänä eksyi jopa ulkolaisen feministin matkaan! Varoitin kyllä. Ja sitten hänelläkin on näitä nuoruuden ihastuksia, joista päästä yli. Katsotaan, mielestäni on pieni tsäänssi että eksyy vielä aasialaisiin, joita olen suositellut, mutta ei kuulemma ole vielä kiinnostanut. Kukin tavallaan. Mutta pääasia on se että älkää helvetissä tehkö kuten muut!

 

[muaddib]

Kyllä kyllä, osta internetistä thaimaalainen kotiorja ja kaikki parisuhdeongelmat on mennyttä. Tietty ongelmia voi normijärkisten naisten kanssa tulla jos luulee Aasiaa maaksi ja ainoa harrastus on kiekkopalstan flood spam -trollaus.

muaddib

 

[Jerry100]

Se ei siis sinulle ole mahdollista, mutta sanoisin tee joku selkeä muutos. Tai eihän sen niin isokaan tarvitse olla vaan juurikin tuo tee jotain itsellesi mieleistä. Jos et esimerkiksi käy kaikissa peleissä, niin nyt rupeat käymään.

Kai tässä vain on varauduttava pitkään korpivaellukseen, jos siihen nyt jotenkin voi varautua. Tuo jonkin rutiiniasian muutos tai uusi juttu kyllä järjellä ajateltuna vaan voisi toimia. Saa muuta ajateltavaa eikä kokoajan pyöri siinä negaatiossa fiilikset.

Jos nyt jonkun vinkin kykenen antamaan, niin aloita jotain uutta, kuten pernaveikkokin tavallaan ehdotti. Urheilu on ehdottomasti minun suositukseni. En tiedä miten paljon urheilet, mutta ota siitä elämäntapa. Se, että pidät itsesi hyvässä kunnossa, tai treenaat itsesi hyvään kuntoon auttaa todella paljon itsetunto-ongelmiin, joita ainakin minulle tuli eron jälkeen. Tulkitsen tuosta tekstistäsi, että sinulla voisi olla vastaavia ongelmia. Muista kuitenkin, että sä olet oikeasti hyvä tyyppi, jos joku on sinua 15 vuotta jaksanut katsoa ja vielä tuonut kaksi lasta kanssasi maailmaan. Kyllä se lähtee siitä vielä uuteen nousuun, vaikka nyt tuntuukin pahalta ja aikaa saattaa kulua sen toteutumiseen.

Joo kiitosta vaan. Näin se ajatus varmaan kannattaa itselle myydä. Tartuin nyt härkää sarvista ja menin paikalliseen Säbäjoukkueesen pelailemaan. Ja jos ensiviikolla hankkisi vaikka kuntosalikortin kun asuu sen verran lähellä salia niin sinne voi kipittää aina kun seinät kaatuu muuten päälle. Tästä se on lähdettävä jotenkin. Vaikka niin helvetin vaikeaa on.

Jos olet hyvä mies niin se uusi suhde löytyy hyvinkin nopeasti. Naiset etsivät epätoivoisesti hyviä miehiä ja niistä saa valita. Selvähän se kun naisia on enemmän

Nyt jotenkin ahdistaa ajatus uudesta suhteesta. Kenties eritäin hitaalla etenemisellä ilman mitään isompaa sitoutumista voisi kaveripohjalta alkaa. Toisaalta en tiennyt että naisia on enemmän kuin miehiä ja kai, ne treffipalstat on täynnä yksinhuoltajia.

 

[vetti]

Tästä se on lähdettävä jotenkin. Vaikka niin helvetin vaikeaa on.


Nyt jotenkin ahdistaa ajatus uudesta suhteesta. Kenties eritäin hitaalla etenemisellä ilman mitään isompaa sitoutumista voisi kaveripohjalta alkaa. Toisaalta en tiennyt että naisia on enemmän kuin miehiä ja kai, ne treffipalstat on täynnä yksinhuoltajia.

Jep, älä jää himaan. Itse tein vastaavassa tilanteessa sen virheen - jumituin kotiin, liikaa viinaa ja suuri osa sosiaalisista suhteista jäi. Iso virhe, Ja sitä olenkin aika isolla vaivalla paikkaillut.

Ja jos ajatus uudesta suhteesta ahdistaa, niin sitten älä lähre sinne. Mulla on nyt mennyt reilut kaksi vuotta ja vasta nyt ajatus suhteesta alkaa kuulostaa hyvältä (ex suhde 12v) - tarjokkaita olisi ollut, mutta kun ei kiinnosta niin ei. Siinä tilanteessa pettää myös itseään. Mutta ei niissä yksinhuoltajissa mitään vikaa ole.

Ehkä kliseiden kuningas, mutta aika auttaa. Usko pois.

 

[Saxon-747]

Nyt jotenkin ahdistaa ajatus uudesta suhteesta. Kenties eritäin hitaalla etenemisellä ilman mitään isompaa sitoutumista voisi kaveripohjalta alkaa. Toisaalta en tiennyt että naisia on enemmän kuin miehiä ja kai, ne treffipalstat on täynnä yksinhuoltajia.

Ennen uutta suhdetta voi olla paikallaan myös hiukan etsiä itseään, ehkä miettiä sitä mitä suhteelta oikeasti haluaa ja mitä on valmis antamaan.

 

[steepler]

Minulla on niin järjettömän vähän ollut naisasioita että tännä tuntuu aika turhalta kirjoitta, mutta nyt kuitenkin olen muutaman kanssa jossain määrin yhteyksissä ollut. Kommunikointi on vain jotenkin aika raskasta kun tuppaavat, ainakin nämä, jättämään homman ikään kuin roikkumaan, ettei oteta kantaa kyllä vai ei. Yhden kanssa olisi esim. puhetta että nähtäisiin parin päivän päästä ja että laitetaan silloin viestiä, kun päivä tuli ei kuulunut mitään eikä minun viestiin ole tullut mitään vastausta, pari muutakin sellaista että kun ehdottaa niin ei sanota juu tai jaa vaan jätetään vastaamatta. Totta kai niin saa tehdä, mutta motivaatio menee vain aika tehokkaasti yrittää mitään edes aloittaa. Varmasti tuo vastaamattomuus tarkoittaa että ei kiinnosta mutta olisi se silti ihan kiva saada konkreettinen vastaus että ei kiinnosta, ja tässä kuitenkin jotain keskustelua(jopa naisen aloitteesta) ollut että kyse ei siitä että minä heitän ehdotuksia ihan puskasta.

 

[Prof. Puck]

Ennen uutta suhdetta voi olla paikallaan myös hiukan etsiä itseään, ehkä miettiä sitä mitä suhteelta oikeasti haluaa ja mitä on valmis antamaan.

Jep.. kyllä se ero kannattaa ainakin sillä huolellisuudella käydä läpi, ettei toista uudessa suhteessa ainakaan niitä samoja virheitä, mihin edellinen kaatui.

Minä veikkaisin, että toipumisaika vaihtelee paljonkin... ihan luonteenlaadullisista syistä aina siihen että kuka jätti ja kenet ja minkä vuoksi... unohtamatta tietenkään päättyneen parisuhteen tilaa ja kestoa yleensä? Joku sanoi joskus, että erosta toipuminen kestää puolet siitä ajasta minkä ehti suhteessa olla... joka on aika helvetin masentava ajatus! Veikkaan, ettei nyt ehkä kuitenkaan niin kauan, mutta toisaalta en usko (oman luonteeni tuntien..) koskaan pääseväni kokonaan yli erosta, vaikka itse olinkin aloitteentekijä. Tai ehkä se juuri onkin se syy; miksi tietynlainen syyllisyys vaivaa mieltä ajoittain vielä vuosikausienkin jälkeen.. tunne siitä, että olisiko pitänyt antaa vielä kuitenkin mahdollisuus... luovutinko kesken kaiken.. Tämä vaikka elämä on hyvällä mallilla ja tiedän että ero oli se vähiten huonoin ratkaisu ainakaan.

Ja meidän eromme ex-vaimon kanssa oli sentään niin helppo ja sisäsiisti, kuin ero voi ikinä olla! Mutta ei se koskaan mitään herkkua ole!

Minulla on mennyt tilanne sillä tavalla 15+ vuoden parisuhteen kariutuessa ja siitä toipuessa, että ekat kuukaudet olin aivan romuna. Puskin duunia kuin raivopää... sen verran kävin asiaa läpi, että kävin terapiassa (kyllä siitä oma apu oli ihan alkuun..) ja kyllä me exänkin kanssa juteltiin asiat moneen kertaan läpi

Sitten noin puolen vuoden jälkeen alkoi helpottamaan ja laitoin ison vaihteen silmään... Sinä aikana meno oli... no hurjaa! Naisia ja hauskanpitoa riitti. Mietin, että on täysin idioottimaista edes sitoutua pitkään parisuhteeseen. Tosin kun tuota freeridea oli kestänyt vajaa pari vuotta, niin kuvioon astui enemmän "friends with benefits" tyyppiset ratkaisut. Uudet suhteet - myös ja ehkä erityisesti ne lyhyet ja kertaluonteiset - alkoivat yksinkertisesti kyllästyttämään. Mutta edelleenkään ei ollut halua sitoutua mihinkään vakavampaan. Oli kiva olla parikin likkaa, joiden kanssa pystyi "leikkimään seurustelua" aina halutessaan..Homma toimi, koska pelin henki oli avoin ja säännöt selkeät kaikille osapuolille.

Sitten ykskaks yllättäen, varoittamatta ja itsestään mitään ilmoittamatta tapasin nykyisen, jonka seurauksena villit poikamiespäivät olivat "game over" ensisekunnista lähtien... kyseinen likka iski kuin miljoona volttia. En todellakaan etsinyt - ja vielä vähemmän pyytänyt - uutta vakavaa suhdetta,, niin vain kävi. Ja yhtä-äkkiä ajatus uudesta suhteesta ei tuntunutkaan yhtään hullummalta, itse asiassa jopa hemmetin hyvältä.

Ei se uuden suhteen alku kuitenkaan mikään puistokävely ollut! Molemmilla oli vielä omat haavansa nuoltavana. Varsinkin minä luulin jo käsitelleeni aikaisemman eroni läpikotaisin, mutta vasta uuden vakavan suhteen aloittaessani huomasin, että kyllä tässä vielä on hemmetisti työsarkaa ja läpikäytävää jäljellä. Uusi suhde meinasikin sitten kaatua mun kipuiluihin, mutta uudella likalla riitti kärsivällisyyttä ja hän antoi armon käydä oikeudessa muutankin otteeseen mun tolloilujen vuoksi... jotka btw johtuivat pitkälti siitä, etten ollut kuitenkaan aikaisempaa eroa kunnolla läpiprosessoinut. Näiden kasvukipujen jälkeen olemme oilleet "uuden" mamman kanssa olleet yhdessä jo joitakin vuosia ja kaikki on erittäin hyvällä mallilla. Kyllä se pää edelleen kääntyy rivakasti, A-luokan naisen tavatessa, mutta samalla kuitenkin muistaen, millainen tynnyrillisen hikeä, verta ja kyyneliä valuisi samalla vetoketjunavuksella hukkaan muiden eritteiden ohesssa, jos muiden kanssa lähtisi vehtaamaan ja nykyinenkin suhde päätyisi eroon..

Mutta kuten jo todettu; kyllä tuo ensimmäisen avioliiton ero -epäonnistuminen - vieläkin kalvaa mieltä ajoittain... joka on (myönnän) sinänsä hölmöä! Toisaalta se toimii hyvänä muistutuksena sille, että toista kertaa en halua enää epäonnistua!

Että sellaista... Jerry100... älä toista ainakaan minun virheitä... tai toista vaan, jos siltä tuntuu!

 

[Klose16]

Kai tässä vain on varauduttava pitkään korpivaellukseen, jos siihen nyt jotenkin voi varautua. Toisaalta en tiennyt että naisia on enemmän kuin miehiä ja kai, ne treffipalstat on täynnä yksinhuoltajia.

Mä en vaan tajua tätä. Vai siis onko nykyäänkin nuoret suomalaiset vielä niin noh, isänmaallisia, ettei voida etsiä sitä kalaa merta edempää?

Näin kokeneemmin silmin aivan turhaan jumittaudutaan siihen kuvioon.

 

[Prof. Puck]

Jerry100:lle vielä, kun tärkein meinasi unohtua. Pidä kaikessa tekemisessäsi lapset kuitenkin etusijalla. Sen voin vannoa, että vaikka kaikkea muuta mahdollisesti tulisitkin katumaan, niin sitä et kadu ikinä. On suorastaan oksettavaa katsoa, miten monessa kariutuneessa parisuhteessa aikuiset (valitettavasti se on useimmiten nainen) alkaa käyttää lapsia lyömäaseena riitelyssään. Aivan kun se ei olisi jo muutoinkin lapsille tarpeeksi rankkaa!

Olen ikuisesti kiitollinen ex-vaimolleni, ettei hän tähän koskaan sortunut!

 

[Murkula]

Nyt jotenkin ahdistaa ajatus uudesta suhteesta. Kenties eritäin hitaalla etenemisellä ilman mitään isompaa sitoutumista voisi kaveripohjalta alkaa. Toisaalta en tiennyt että naisia on enemmän kuin miehiä ja kai, ne treffipalstat on täynnä yksinhuoltajia.

Treffipalstoista en tiedä. Jos olen mitenkään validi yhden muutaman vuoden suhteen kariutumisen kokeneena kertomaan niin se vitutus/ahdistus ottaa oman aikansa, teetpä sitten ihan mitä vain.
Mutta nää suhdeasiat on minusta ihan sama kuin mikä muukin tahansa asia. Jos epäonnistuu tai kokee epäonnistuneensa niin ei sitä voi jäädä suruttelemaan vaan äkkiä pää pystyyn ja eteenpäin. Taisi olla, että sullakin on lapsia. Minun muksut ovat sitä ikää, että katsovat pikkukakkosta ja siellä on se hemmetin hyvä biisi "älä luovuta, koita uudestaan" ja koitan noille pojan julperoille aina kertoa että tuon kun muistavat niin tulevat aina pärjäämään.

Minun ensimmäisessä lusikan jaossa jäi jäljelle tunteet ja se oli siksi vaikeaa. Me lähdettiin eri teille sillä kummallekin oli ehdottoman tärkeää asuinpaikka. Minä en koskaan halua kaupunkiin ja se nuori nainen ei koskaan halunnut maalle. Niin me sitten lähdettiin eri teille. Mutta ilman tätä en olisi koskaan tavannut nykyistä vaimoani jonka tapasin muuten baarissa. Myöhemmin ajateltuna löytyi minulle parempi nainen joten voittajana selvittiin.
Mutta menestystä ja hyvinvointia sinulle. Etiäpäin vaan.