Mikko Rautee on ämmä.Luetaan se ketjun aloitusviesti,
Mitä siitä tulisi, jos kaverit seurustelisivat siskojen kanssa? Tilanne olisi kuin Salkkareissa. Välillä olisi varmasti hauskaakin, mutta enemmän se kai loisi ongelmia, kun silloin joskus pursuittia pelatessa kaikki ei olisikaan niin hyvin.
Tulipa sitten raahattua lauantai-illan päätteeksi kämpille 17 vuotta nuorempi nainen. Olo on vieläkin hämmentynyt, kun ei ole vuosikausiin telminyt kuin oman ikäistensä kanssa. Kyllä tuollainen parikymppinen tuntuu tosi nuorelta, ei siinä mitään vakavampaa suhdetta voisi kuvitella.
Ihmisellä rupeaa jo 30-vuotiaana olemaan itsetunto aika hyvin reilassa. Uskon että tämä vetoaa niin nuorempaan kuin vanhempaan.
Eli ne nuoret 20v mimmit ovat yhä haarukassa, mutta sitten myös parikymmentä vuotta vanhemmat naiset ovat alkaneet suhtautua meikäläiseen kiinnostuneemmin. Tätä ei kyllä mulle parikymppisenä vielä tapahtunut, vaikka ainahan sitä saa netistä jne lukea vaikka mitä urbaanilegendaa nuoria kolleja pokailevista puumista.
Ihmisellä rupeaa jo 30-vuotiaana olemaan itsetunto aika hyvin reilassa. Uskon että tämä vetoaa niin nuorempaan kuin vanhempaan.
Iän myötä usein myös lompakon paksuus kasvaa. Epäilen, että tämä vetoaa ainakin joihinkin naisiin (lue: useimpiin). Mutta varmasti kyse on myös tosiaan itsetunnosta. Kolmeen-neljäänkymppiin mennessä on ehtinyt touhuta naisten kanssa jo niin paljon, että niitä on oppinut tuntemaan, eikä niitä enää jännitä. Parikymppisenä on usein paljon epävarmempi, vaikka on fyysisesti nuorempi. Toki iällä on sen verran väliä, että viriili täytyy olla, muuten pitää olla todella paksu lompakko, jotta naiset kiinnostuisivat. Mutta kyllä se aika hyvin pitää paikkansa, että näissä hommissa mies tulee aina vain paremmaksi, jos kunto kestää...
Ja mielellään entuudestaan lapseton ja sellainen, joka ei etsi elättäjää ja elättää itse itsensä (=ei mikään vanhempien siivellä eläjä). Yllättävän monimutkaiseksi on mennyt tuollaisen naisen löytäminen pk-seudullakin. Siis kun pitäisi olla kaikki nuo speksit kunnossa, mielellään korkeakoulutettu, ikää jotain 30-35 ja vielä sitä ulkonäköäkin.
Nuo naiset voisi kyllä unohtaa, ovat helvetin nirsoja, ylikoulutettuja suhdeasioissakin. Itsellä painaisi tuossa vielä neitsyysvaatimuskin. Eli mikset keskity suosiolla nuorempiin? Ok parikymppinen olisi itselläkin aika paha rasti, mutta ehkä n. kaksvitonen ihan passeli sijoitus.
Niinhän se kyllä on, että kotimaisissa naiset aikuistuu joskus siellä 40+ jos silloinkaan.
Hirvittää ajatella niitä elämän käänteitä, jotka ovat saaneet noin kyyniseksi. Oma kokemukseni on, että silloin kun molemmat ovat likimain yhtä ihastuneita, niin elämä on suorastaan persikkaista. Toki mikäli noissa tunteissa on suuri ero, niin sitten voi sattuakin. Toisaalta kipuhan on vain heikkoutta, joka poistuu (kipuna) taivaalle, joten miksi pelätä?
No joo, eihän siitä mitään hyvää seurannut, yksi panokaveri taas vähemmän. Perus vaivaantuneisuus molemmin puolin ja "parempi ettei nähdä enää", kun kerroin mitkä fiilikset oli, eli se siitä.
Sainpahan pillua siltäkin kotkalta, joten oleellinen asia sentään suoritettu. Mitä kyynisyyteen tulee, niin jos ei ole yli kolmekymppisenäkään yhtä ainoaa positiivista kokemusta seurustelusta, niin mitäpä muuta sitä voisi olla, paitsi aika saatanan kyyninen pilluhaukka vailla tunteita?
Helppo huudella ja ihmetellä, jos itsellä on kaikki mennyt ns putkeen elämän tällä alalla.
Saanko kysyä, mitä tarkalleen kerroit tälle naiselle? Että olet ihastunut häneen? Ainakin jossain aiemmassa viestissäsi sanoit ihastuneesi johonkin naiseen, oliko sitten tämä sama. Mutta oman kokemukseni mukaan miehen ei nimenomaan kannata paljastaa tunteitaan naiselle, ainakaan sanallisesti. Jos niitä on, niin kyllä ne tulevat naiselle ilmi vaikkapa tekojen kautta, mutta suora puhe ei välttämättä tee hyvää. Naiselle kannattaa paljastaa omat tunteensa vain siinä tapauksessa, jos on naisen tunteista varma, ja nainen sitten kysyy, että "rakastatko sä mua". Silloin kannattaa puhua totta ja sanoa suoraan, jos asia näin on, mutta jos mies puhuu tunteistaan oma-aloitteisesti naiselle, niin nainen voi pitää sitä jotenkin epämiehekkäänä ja heikkouden merkkinä. Ja sellainen romanttinen lässytys voi olla aika paha turn-off. En tarkoita, että olisit vaikkapa tuon virheen tehnyt, kunhan varoitan. Naisten kanssa täytyy pitää pää kylmänä. Ihan skitsoahan se on, kun samaan aikaan naiset valittavat kuinka miehet eivät puhu eivätkä pussaa, mutta omien kokemusteni mukaan naiset eivät arvosta puhumista läheskään niin paljon kuin väittävät. Onko tämä sitten sitä, että miehen pitää olla vähän jännittävä, en tiedä.
Miten määrittelet positiivisen kokemuksen? Tietysti määrittelet sen itse, eikä kukaan muu, mutta mielenkiinnosta kysyn. Kun itse muistelen kaikkia elämäni parisuhteita, niin kaikista on kuitenkin hyviä muistoja. Toki huonojakin, mutta oikeastaan vain yhden suhteen kokonaissaldo jää miinusmerkkiseksi. Ja sekin oli vain sellainen puolen vuoden paneskelu oman alaisen kanssa, ei mikään kovin merkittävä parisuhde. Mutta kaikista pidemmistä ja vakavammista suhteista voin sanoa, että enemmän on ollut hyvää kuin huonoa.
Joo, ei ole mennyt. Silti en ole missään vaiheessa menettänyt toivoani. Aina niitä naisia löytyy. En nyt mitenkään halua vähätellä kokemaasi, kun en asioista mitään tiedä, mutta jonkin verran on kyse myös omasta ajattelutavasta. Pariutuminen ja parisuhdeasiat ovat helvetin vaikeita monille. En äkkiseltään muista lähipiiristäni ketään, jolla ei olisi ollut jonkinlaisia hankaluuksia näissä asioissa edes joskus. Jotkut sitten löytävät sen onnen, ja toiset jatkavat vielä etsimistä. Ja toisaalta jotkut voivat sen onnen myös menettää. Pointti on se, että pitää yrittää jaksaa uskoa. Kuulostaa ehkä viiden pennin keittiöpsykologialta, mutta parempaakaan keinoa tai asennetta en ole keksinyt.
Mä en (edelleenkään) tajua tätä "naiset etsii itselleen hyväpalkkaista ja ylemmässä sosiaaliluokassa olevaa statussymbolia ja lastensa siittäjää"-väitettä. Mä en tunne yhtään sellaista naista. En väitä, etteikö sellaisiakin naisia ole, mutta mä en mitenkään näe, että tällainen naiskuva olisi mitenkään normi. Eihän kaikki miehetkään ole juoppoja vaimonhakkaajia. Ei, vaikka moisia paskakasoja olisi miesväen joukossa enemmän kuin kukaan haluaisi myöntää.
Kaikki naiset eivät halua lapsia. Kaikki miehet eivät halua lapsia. Näiden ihmisten tulisi löytää jollakin keinoin toisensa, sillä molemmissa sukupuolissa on ihmisiä, jotka painivat samojen asioiden kanssa. Naiset ja miehet eivät lopulta poikkea toisistaan kovinkaan paljon, vaan ihmisistä ne erot löytyvät. Yhteistä lienee myös se, että kumpikaan sukupuoli ei pidä epätoivoisista ja epävarmoista ihmisistä. Henkilö voi huutaa vaikka kuinka kovaa, että hän on oman elämänsä herra/rouva ja hän on tyytyväinen elämäänsä juuri sellaisena kuin se on, mutta jos tekemiset ja muut sanomiset ovat ristiriidassa näiden väitteiden kanssa, ne haistetaan kyllä nopeasti. Ja se on todella suuri turn off. Ja juuri ne kaikista suurimpaan ääneen asioistaan julistavat ovat monesti niitä kaikkein epävarmimpia ihmisiä. Ihmiset näkee sen läpi ja monikaan ei jaksa ylimääräistä säätöä, mikä epävarmojen ihmisten kanssa suhteisiin ryhtymisestä seuraa. Toki ihmisillä on erilaisia epävarmuuksia, joiden kanssa eläminen ei toisille ole mikään ongelma ja jos henkilö on ns. normaali, niistä pääsee ajan kanssa eroon, kun luottamus kasvaa. Mutta valitettavan moni ihminen ei tunnu haluavan olla valmis kohtaamaan asioita ja ongelmiaan ja etsiä niihin ihan oikeasti ratkaisua.
Suurin ongelma nykyaikana on se, että ihmisten odotukset tuntuvat olevan kovin epärealistisia. Koskee sekä naisia että miehiä. Sekoitetaan rakastuminen ja rakastaminen, odotetaan jotain suuria pitkäkestoisia tunne-elämyksiä ja kun elämä ei olekaan sellaista, tulee kriisi ja epätoivo. Ja sitten tehdäänkin suuria ratkaisuja ja aloitetaan alusta ja kaikki muu on paskaa paitsi kusi. Jossain välissä katkeroidutaan ja syyllinen löytyy jostain muualta kuin peilistä. Tietenkin. Se nyt vaan on helpompaa syyttää kaikkea muuta kuin itseään. Ja se negatiivisuus sitten heijastuu myös muuhun elämään ja mielipiteisiin ja monesta tulee rasittava jankkaaja eikä jengi pidemmän päälle jaksa sellaista.
Mulle tulee tätäkin palstaa lukiessa sellainen fiilis, että monen ongelmat ovat paljon moninaisempia kuin pelkkiä ihmissuhdeasioita. Tai tarkemmin sanottuna parisuhdeasioita.
Aika erikoista ettet tunne pyrkyrinaisia tai sitten et juurikaan randomisti harrasta uusien naisten tapailua.
Ja bingo! Kaikki odottavat suurta vaaleanpunaista draamaa ja matkoja Pariisiin, vaikka todellisuudessa rahatilanne tuskin sallii reissua edes yöksi Tallinnaan. Noin kärjistetysti.
Tekeekö se naisesta automaattisesti pyrkyrin, jos hän haluaa koulutetun ja hyvätuloisen miehen? Jos nainen on itsekin koulutettu ja hyvätuloinen kai se on ihan ymmärrettävää, että haluaa miehen, jonka kanssa voi keskustella samoista asioista, ja jolla on varaa tehdä samoja asioita. En minäkään kyllä tunne naisia, jotka olisivat pyrkyreitä niinkuin minä sanan määrittelen. Suurimmassa osassa tuntemistani pariskunnista osapuolet ovat samasta sosiaaliluokasta suurinpiirtein samantasoisella koulutuksella ja palkalla.Eivät kaikki harrasta randomisti uusien naisten tapailua. Ainakaan jos ovat parisuhteessa. Ja eiväthän kaikki tänne kirjoittelevat ole miehiä, joten joillain voi olla ihan erilainen intressi puolustaa naissukupuolta...
Suurin osa naisista kiistää tuon pyrkyryyden, koska siinä on nähtävästi heidänkin mielestään jotain hävettävää. Mutta ehkä tätä voisi lähestyä toisestakin näkökulmasta. Kenties ainakin osa naisista käyttäytyy noin vain tiedostamattaan. Miehillä raha ja valta tuovat yleensä helpon itsetuntobuustin, ja naisia viehättää miehissä juuri esimerkiksi itsevarmuus. Eihän tämä ole edes uusi selitys tuolle ilmiölle. Jos on rahaa, valtaa ja rohkeutta, niin esimerkiksi ulkonäöllä ei ole suurta väliä. Kysykää vaikka Hjallis Harkimolta, joka tuli nyt ensimmäisenä mieleen.
Tekeekö se naisesta automaattisesti pyrkyrin, jos hän haluaa koulutetun ja hyvätuloisen miehen? Jos nainen on itsekin koulutettu ja hyvätuloinen kai se on ihan ymmärrettävää, että haluaa miehen, jonka kanssa voi keskustella samoista asioista, ja jolla on varaa tehdä samoja asioita. En minäkään kyllä tunne naisia, jotka olisivat pyrkyreitä niinkuin minä sanan määrittelen. Suurimmassa osassa tuntemistani pariskunnista osapuolet ovat samasta sosiaaliluokasta suurinpiirtein samantasoisella koulutuksella ja palkalla.
Onko se hyväksyttävämpää, että mies haluaa itseään paremman näköisen naisen kuin että nainen haluaa itseään paremman tienaavan miehen? On totta, että löytyy koulutettuja naisia, jotka eivät löydä puolisoa, koska mikään ei kelpaa. Mutta on myös miehiä, jotka eivät löydä puolisoa, koska ovat tavallisia jamppoja, mutta naisen pitäisi olla mallitasoa.Ei se ole pyrkyryyttä, jos nainen haluaa ns. samantasoisen miehen. Tuota ei varmaan kukaan ole täällä pyrkyryydeksi nimittänytkään. Jos on nimittänyt, niin on väärässä.
Sitä sen sijaan joku voisi jo pyrkyryydeksi nimittääkin, jos nainen haluaa koulutetun ja hyvätuloisen miehen, vaikka itse ei olisi kumpaakaan. Mutta eipä naisen välttämättä tarvitse noita ollakaan, jos on kaunis. Kuten olen sanonut, vaihdon välineet ovat miehillä ja naisilla erilaiset. Toisaalta tämä on minustakin pyrkyryyttä, mutta toisaalta ymmärrän, että näin maailma pyörii ja on aina pyörinyt. Koulutettuna ja kohtuullisesti tienaavana miehenä tuskin kuulun kuitenkaan tämän pelin häviäjiin.
Minusta täällä on keskusteltu lähinnä siitä, että naiset pyrkivät usein naimaan ylöspäin, olivat millaisessa asemassa tahansa. Siitä nämä pyrkyryyspuheet ovat lähteneet. Ja pyrkyryyttä on koulutetuissakin naisissa: välillä on ollut uutisia siitä, kuinka koulutettujen naisten on vaikea löytää puolisoa. Alaspäinhän naiset eivät tunnetusti ole valmiita naimaan, mutta puolison löytämistä hankaloittaa viimeistään se, ettei välttämättä samantasoinenkaan mies kelpaa, vaan tähdätään edelleen ylöspäin.
Ja kyllä, varmasti meistä kaikki tuntevat sellaisia pariskuntia, jotka ovat samalla tasolla taustansa ja koulutuksensa puolesta. Mutta sitä kyllä ihmettelen, jos tämä ilmiö nimeltä pyrkyrinaiset on joillekin täysin vieras.