Naisasiat

[Jerry100]

Eihän niitä pelätä tarvikkaan, mutta miksi sietää väkivaltaa jos on mahdollisuus valita toisin? Valintakysymyksiä tosiaankin. Itse olen ainakin ottanut sen linjan, että kun minä en naista lyö ikinä niin eipä kyllä lyö nainenkaan minua.

Kyllä, ihan samaa mieltä. Vaikeaahan se varmasti on jos on takana pitkä liitto ja lapsia vaikka mutta siltin jos kumppani ei ole onnellinen on hän silloin velvollinen tekemään valinnan lähtemisestä/jäämisestä.

 

[Snakster]

Minusta nuo neljä kohtaa on jo tarpeeksi raskauttavia, että kertoisin naisen äijälle mitä hänen vaimonsa puuhailee.

Olen kehottanut naista selvittämään ongelmat miehensä kanssa, mutta ei oikein noteeraa nuita neuvoja.

Mitä jatkoajan arvoisa käyttäjäkunta tekisi tässä tilanteessa?

Siihen en ota kantaa pitäisikö sutaista vai jättää sutaisematta, mutta en nyt ainakaan missään tapauksessa alkaisi mitään todistusaineistoa esittelemään tuolle miehelle, enkä muutenkaan puuttumaan heidän suhteeseensa. Sen lisäksi, että se ei varsinaisesti sinulle kuulu, niin välttämättä ei ehdi edes kissaa sanoa, kun asetelma on kääntynytkin nurinpäin. Eli tilanne saadaan helposti näyttämään siltä, että Klassinen sentteri olisikin pelannut kieroa peliä ja yrittänyt pokata vaimoa, ja kun sitten sai pakit, niin johan alkoi mustamaalaus.

Noin nyrkkisääntönä voidaan pitää, että jos johonkin lähtee sotkeutumaan, niin yleensä sitä sotkee samalla itsensä.

Mitä taas moraaliin tulee, niin voisihan sen ajatella niinkin, että korkea moraali nimenomaan velvoittaa antamaan naiselle sitä mitä hän haluaa. Ja noin yleisestihän moraali on sitä vittuun ei kusta.

 

[Midnight Rambler]

Mua vähän ihmetyttää se, että jos parisuhteessa on väkivaltaa ja menee muutenkin enemmän tai vähemmän päin persettä, niin silti se nähdään "sen arvoiseksi" tms. No okei, en varmaan olen maailman historiassa ensimmäinen joka tätä ihmettelee, mutta on silti mielenkiintoista pohtia mekanismeja tämän typeryyden taustalla. Jos jätetään masokistit ja muuten vain väkivallasta nauttivat hullut laskuista pois, niin ovatko ns. tavalliset ihmiset todella niin epätoivoisia, että ajattelevat jokaisen suhteen olevan se "viimeinen mahdollisuus", "se oikea" tai mitä vaan? Vielä absurdimpaa on se, että kuvitellaan kumppanin muuttuvan lauhkeaksi laiduntajaksi, kunhan hän on ensin saanut mätkiä muutaman kerran toisen osapuolen onnesta siniseksi.

On näitä lähipiirissä nähty ja mun ainoa neuvo näihin on, että sekopää äkkiä mäkeen, sitten tarvittaessa vaikka uusi puhelinnumero ja elämässä eteenpäin.

 

[mirvakontio]

Mua vähän ihmetyttää se, että jos parisuhteessa on väkivaltaa ja menee muutenkin enemmän tai vähemmän päin persettä, niin silti se nähdään "sen arvoiseksi" tms. No okei, en varmaan olen maailman historiassa ensimmäinen joka tätä ihmettelee, mutta on silti mielenkiintoista pohtia mekanismeja tämän typeryyden taustalla. Jos jätetään masokistit ja muuten vain väkivallasta nauttivat hullut laskuista pois, niin ovatko ns. tavalliset ihmiset todella niin epätoivoisia, että ajattelevat jokaisen suhteen olevan se "viimeinen mahdollisuus", "se oikea" tai mitä vaan? Vielä absurdimpaa on se, että kuvitellaan kumppanin muuttuvan lauhkeaksi laiduntajaksi, kunhan hän on ensin saanut mätkiä muutaman kerran toisen osapuolen onnesta siniseksi.

On näitä lähipiirissä nähty ja mun ainoa neuvo näihin on, että sekopää äkkiä mäkeen, sitten tarvittaessa vaikka uusi puhelinnumero ja elämässä eteenpäin.

olen niin samaa mieltä. en ymmärrä miehiä enkä naisia jotka jäävät väkivaltaiseen parisuhteeseen. mielummin olisin yksin kuin miehen kanssa joka hakkaa.

 

[MPN]

Noin nopeasti muodostuu kuva naisesta joka on rikkaissa naimisissa ja äijän ollessa duunireissulla viihdyttää itseään milloin kenenkin kanssa. Sanoisin, että jos miehensä ei ole ihan suunnaton idiootti, niin ymmärtää varmasti ennemmin tai myöhemmin, että vaimonsa viettää laatuaikaa jonkun toisen(kin) kanssa.

Eikä olisi tavatonta että äijäkin viihdyttää itseään "duunimatkoilla" milloin kenenkin kanssa. Kumpikin pettää, kumpikin tietää sen ja kumpikaan ei puhu siitä. No onhan tuo reilumpaa kuin se että toinen pettää, kumpikin tietää ja kumpikaan ei puhu siitä. Leikitään sitä onnellista perhettä ja ainoa syy miksi perhe edes vaikuttaa onnelliselta on se että toinen juoksee vieraissa, tällä pystytään unohtamaan ongelmat kotona ja pitämään se hymy kasvoilla sohvalla.

En voi tietty kuin puhua omasta puolestani, mutta mulle väkivalta aiheuttais välittömän stopin suhteelle. Minä en lyö, mutta ei lyödä minuakaan. En oo koskaan ymmärtänyt miksi naisen lyömistä/muuta väkivaltaa pidetään jotenkin vähemmän pahana.

Hyvä pointti, lisäksi vielä se että kuinka kauan homma pysyy pelkässä "läpsimisessä"? Eräs tuttu sai joskus ex-emännältään puukosta, muistaakseni syy taisi olla vieras "hius" paidassa. Sitä en varmasti osaa sanoa oliko tämä mies pettänyt vai ei. Mutta kannattaa oikeasti harkita tarkkaan haluaako vainoharhaisen, väkivaltaisen ja sairaalloisen mustasukkaisen naisen kanssa seurustella, onhan nuo miehiänsä tappaneet kautta historian (sama toki myös toisinpäin). Lisäksi noilla pahimmilla naispiruilla on ikävä taito osata esittää ihanaa ja pikkuhiljaa ruveta kontrolloimaan kaikkea, kunnes olet osaasi tyytyvä vässykkä. Taitaa tosin kaikilla naisilla olla tämä taito ;)

 

[Tappara Seinäjoelta]

Olin tuossa lähes vuoden yhden naisen kanssa, kunnes yhtäkkiä eilen tuli puhelu, etten saa ottaa mitään yhteyttä häneen. Sanoi olevansa ahdistunut tässä parisuhteessa.

Edellisenä iltana olin suutahtanut, kun yksi kaveri josta tämä oli puhunut ja jonka nimeä olin kysynyt nonta kertaa vastauksetta olikin pitlän linjan naistennaurattaja ja pelimies. Tästä hermostuneena vain kysyin, että mitä touhua tämä on kun kyseisestä henkilöstä on pitänyt salailla ja valehdella.

Mimmi blockasi mut kaikissa keskustelukanavissa, mutta lähetti uudessa koulussa tapaamansa viikon tuntemansa "siskon" laittamaan meikäläiselle viestiä kuinka huonosti olen häntä kohdellut enkä ole antanut aikaa ja haukkunut kiinnostuksenkohteita ym. asioita jotka eivät pidä paikkaansa. Olen kohdellut tätä neitiä kuin enkeliä enkä kertaakaan korottanut edes ääntäni. Aiemmin on puhunut yhteisestä tulevaisuudesta ja siitä, että olen liian kiltti hänelle, mutta yhtäkkiä asiat kääntyi näin. Pitkän välimatkan huomioonottaen olen antanut hänelle liikaakin aikaa ja kiinnostuksen kohteista olen voinut vitsailla täysin humoristiseen sävyyn enkä tosissani.

Mitä vittua?

 

[Trenchtown]

Mitä vittua?

Helppo! Muijalla on toinen, mutta ei tyypilliseen naiselliseen tapaan osaa tehdä pesäeroa suhun, joten laittoi sut tuollaiselle "jäähylle" siksi aikaa, kun katsastaa uuden jannun potentiaalin.

Aiemmin on puhunut yhteisestä tulevaisuudesta ja siitä, että olen liian kiltti hänelle

Nyt on mitä ilmeisimmin löytynyt joku ihanan kapinallinen gangsteri, joka kohtelee muijaa tarpeeksi huonosti ja vastaa hänen tarpeisiinsa tulla laiminlyödyksi. Ihan mielenkiinnosta, eikö niin, että tässä on kyseessä maksimissaan parikymppinen tyttölapsi?

 

[Tappara Seinäjoelta]

En usko, että on tarvetta laiminlyönnille, kun kotona on pahoinpidelty ja laiminlyöty tarpeeksi. Ja kyllä, nuori tyttö on kyseessä.

 

[Tadu]

En usko, että on tarvetta laiminlyönnille, kun kotona on pahoinpidelty ja laiminlyöty tarpeeksi. Ja kyllä, nuori tyttö on kyseessä.

Todennäköisesti kyseinen tyttö ei vain tiedä mitä haluaa. Ei kannata häneen tuhlata enempää aikaa eikä resursseja, vaikka hän tulevaisuudessa saattaa takaisinkin kömpiä huomatessaan, että sinä olitkin huipputyyppi.

 

[Jerry100]

Stoori.

Mulla kävi samalla tavalla myös aikanaan, silloinen kihlattu jätti täysin yllättäen kuin piti mennä muutaman kuukauden kuluttua naimisiin. Noh siitä toivuttuani sitten siirryin uuteen parisuhteeseen ja olin (olen) onnellinen.

Muutama kuukausi meni ja ex naiseni pyysi päästä takaisin koska ruoho ei ollutkaan vihreämpää toisella puolella aitaa. Noh, ratkaisin tilanteen sitten niin sovin tapaavani hänet hänen työpaikalla (urheiluväline liike) hiljaisena tiistai aamuna ja juttelevani hänen kanssaan.
Kun tapaaminen koitti, menin nykyisen avovaimoni kanssa sinne tapaamaan häntä ja sanoin että olen onnellisempi kuin koskaan. Kiitos ja hyvästi.

Mitä ikinä teetkin, niin älä herranjumala tee sitävirhettä että ottaisit takaisin. (jos siis pyytää sinua takaisin jossakin vaiheessa) Hän on näyttänyt sinulle sen mikä oli todellisuudessa.

Korkeintaan panet niin saatanasti hotellihuoneessa yhden ainoankerran jonka jälkeen unohdat hänet.

 

[Carlos]

Olen kohdellut tätä neitiä kuin enkeliä enkä kertaakaan korottanut edes ääntäni. Aiemmin on puhunut yhteisestä tulevaisuudesta ja siitä, että olen liian kiltti hänelle, mutta yhtäkkiä asiat kääntyi näin.

Fögetaboutit. Kun nainen sanoo että "olet liian hyvä mulle" tai "olet liian kiltti mulle" tai "sä oot niin kiltti mulle" tai "sä ansaitsisit jonkun paremman" tai "mä en oo tarpeeksi hyvä sulle" niin se tarkoittaa juurikin sitä että nainen ei tunne oloaan oikein hyväksi kanssasi syystä tai toisesta, ja nyt kannattaa alkaa totutella ajatukseen että loppu lähestyy.

Kun nainen on oikeasti messissä, niin hän ei puhu sinusta/teistä kolmannen persoonan näkövinkkelistä (henkilö A on liian hyvä henkilölle B), vaan silloin hän puhuu omana itsenään sinulle; "mä rakastan sua", "on ihana olla sun kanssa", "vihaan sua", "sä teet mut hulluks", "sä oot ihan kamala/ihana/ällöttävä", jne.

Raja on hyvin ohut mutta pääpiirteissään erehtymätön.

Vaikuttaa vaan siltä että tyttönen ei tunne oloaan mukavaksi kanssasi, olet jotenkin hänen mielestään ahdistava, ja nyt sitten joku pieni ärähdys saattoi tarjota hänelle tilaisuuden sanoa sen mitä on hautonut mielessään jo kaaaauan. Kaikki ihmiset ei vaan sovi toisilleen, ei siinä mitään. Eteenpäin.

Ja juu, ensinnäkään en usko että mitään "takaisintuloa" on tarjolla, ja toisekseen jos niin kävisikin niin todellakin kannattaa näyttää vaan pystykämmentä. Seuraava yritys ei pääty yhtään paremmin.

 

[Kulttimörkö]

Vaikuttaa siltä että TS:n tyttö ei koe että TS:lta ei omaa tarpeeksi särmää ja nyt on joku pelimies ja lievästä paha poika tullut ovelle kolkuttamaan jolloin tyttö kiinnostuu pelimiehestä. Silloin kiltti mies jää rannalle ruikuttamaan kun paha poika saa rellestää. Jossain vaiheessa voikin tulla tytölle surku puseroon kun pelimies rellestää jo muualla tai on vähän liian paha tytölle ja silloin kiltti mies otetaan mieluusti vaihdosta takaisin pelikentälle. Voi olla vaan tytölle tuplaharmi kun ei vaihtopenkiltä enää löydykään ketään...

 

[MPN]

Mulla kävi samalla tavalla myös aikanaan

Mitä ikinä teetkin, niin älä herranjumala tee sitävirhettä että ottaisit takaisin. (jos siis pyytää sinua takaisin jossakin vaiheessa) Hän on näyttänyt sinulle sen mikä oli todellisuudessa.

Lähes kaikille miehille jotka ovat enemmän seurustelleet, tuo on tapahtunut.

Itsellenikin kävi kerran tuolla tavalla, ja samantyylinen lopetuskin. Exä taisi vähän viettää sitä "vitun villiä ja vapaata" elämää, kun ei se maistunutkaa puolta vuotta kauempaa, niin sitten ruvetaan vinkumaan takaisin.

Vinkkinä TS:lle, tulet luultavasti kuulemaan seuraavan tyyliset lauseet:
- olin nuori ja tyhmä
- en tajunnut kuinka ihana olet
- en tiennyt mitä haluan
- tajusin nyt kuinka paljon rakastan sinua

muitakin varmaan löytyy, mutta noista käy pointti selväksi. Ja kuten muutkin ovat sanoneet, älä jumalauta ota sitä takaisin. En itse ainakaan äkkiseltään ole koskaan edes kuullut että ns. "uusi yritys" olisi tuottanut onnea. Yleensä se vähintään tuplaa suremiset, masennukset, viinan ja onnettomuuden. Kaksi kertaa kahdelta ihmiseltä. Kaksi kertaa jätetyltä jättämisen jälkeen ja kaksi kertaa jättäjältä kun tajuaa mitä meni tekemään.

 

[JYP#44]

Voi vittu, pakko tulla tähän aikaan vuorokaudesta pienessä sievässä avautumaan jollekin aiheesta.

Onko muilla palstaveljillä mennyt kaverisuhteet remonttiin parisuhteiden myötä? Itsellä jatkuvasti kränää parin kaverin ja heidän tyttöystäviensä kanssa. Olen itse 21v enkä ikinä seurustellut vakavasti.

Taustatietoja sen verran että omaan aika laajan läheisten kavereiden porukan, minulla on 7 hyvin läheistä kaveria joiden kanssa ollaan pyöritty porukoissa jo useampi vuosi. Näistä useammalla on tyttöystävä, mutta kahden kaverin kanssa tuo seurustelu muodostaa ylitsepääsemättömiä ongelmia. Kumpaakaan ei tule enää nähtyä sen suuremmin. Tai jos tulee niin silloin täytyy olla puolisko mukana. On lukuisia kertoja kun ollaan parhaimmillaan parikin viikkoa aiemmin sovittu joku päivämäärä jolloin tavattaisiin, mutta sitten viime hetkellä tuleekin tekstari "joo tota tulikin vähän hommia tuon muijan kanssa, jää kyl näkeminen tältä illalta väliin". Ja syy saattaa olla jotain tasoa että muija oli spotannut hyvän leffan telkkarissa ja se täytyy katsoa yhdessä joten kaikki muut menot saavat väistyä. Toinen tapaus on nämä kun tuodaan tyttöystävä kysymättä mukana. Tuossa viikolla yksi ilta pyytelin kaveria käymään kahvilla kun ei oltu nähty taas kuukauteen. Kaveri sanoi että käy ja lupasi tulla. Auton kaartaessa pihaan huomasin että siellähän on tyttöystävä mukana. "Ei varmaan haittaa että toi Pirjo tuli kanssa?"

Toinen kavereista asunut nyt puoli vuotta yhdessä tämän naisensa kanssa ja olen tänä aikana kerran nähnyt tätä kaveria ilman että puolisko on paikalla. Tällä pariskunnalla on vieläpä sellainen mukava tapa, olla jatkuvasti kiinni toisissaan. On ihan normaalia että kahvipöydässä istuskelu saattaa keskeytyä siihen että pariskunta päättää vetää puolen minuutin kielisuudelman. Tämän kolmannen osapuolen (tässä paikalla on ollut minun lisäkseni muitakin kavereitani) paikka onkin tuon dueton aikana vähän kiusallinen.

Edellämainitun kaverin muija on nyt sentäs vielä ihan mukava. Osallistuu keskusteluihin ja kyselee meiltä kavereiltakin kaikkea mitä kuuluu jne. Toisen kaverin muija taas on hiljainen, ei liiemmin puhu ikinä mitään, hyvä jos edes morjestaa kun nähdään. Mutta silti tuotakin tyttöä täytyy kuskata mukana jopa saunailtoihin asti. Paitsi eihän siitä pariskunnasta kumpikaan tietenkään sauno, ilta heillä menee lähinnä jossain makuuhuoneessa yms rauhallisessa paikassa missä keskustelevat kahden, mies nyt saattaa välillä tulla lauseen pari heittämään meille muille mutta emäntää ei voi yli viideksi minuutiksi jättää yksin. Miksi ihmeessä vaivautua tulemaan jos kerran ei kiinnosta kuin tyttöystävän seura? Vituttaa kun näiden takia koko muun köörin tunnelma laskee aina.

Jälkimmäisen kanssa tuli tapeltua joskus myös siitä kun erään porukkalaisemme syntymäpäivä, ja tämän pariskunnan joku vuosipäivä osuivat samalle päivälle. Seurusteleva kaveri vaati kovaan ääneen miten tämän vuosipäivä on tärkeämpi kuin toisen kaverin syntymäpäivä, ja vittuili siitä että miten nyt ei yhtä syntymäpäivää voi muka juhlia joku toinen viikonloppu.

Itselläni on vähän tuota temperamenttia ja sanon aika suoraan jos jokin asia vituttaa, eli tästäkin asiasta on kyllä huomautettu molemmille kavereille. Molemmat näistä tuntuvat tarttuvan aina siihen argumenttiin että "no sä et kato ite ymmärrä kun sä et ite seurustele". Nyt sitten viimeisimpänä juttuna on se, että me muut ei olla näitä kahta sankaria ihan jokaisiin illanistujaisiin kutsuttu (syynä se että eivät ole tulleet kun aiemmin ollaan kutsuttu) suoraan. Seurustelevien joukkueesta sitten ollaan tässäkin asiassa vedetty mutkat suoraksi ja nyt sitten jo väläytellään että olemme katkeria siitä että heillä on tyttöystävät ja siksi emme pyydä heitä. Tai että ylipäätään tämä kaikki riitely johtuu tästä katkeruudesta. Tässä on vielä hyvä huomata että kuten jo alussa sanoin, osa "meistä muista" kuitenkin seurustelee itse, eli katkeruus-kortti on hyvä vetää.

Tässä nyt ihan oikeasti meinaa alkaa vituttamaan. Jos koittaa pitää yhteyttä niin sieltä suunnasta ei kiinnosta nähdä. Sitten jos ei kutsu niin vedetään heti katkera-korttia.

Myönnän kyllä että olen katkera. Mutta en ole siitä että kavereilla on tyttöystävät vaan siitä että jo vuosia kasassa ollut todella hyvä kaveriporukkamme on hajoamispisteessä vain sen takia, ettei kaksi "jäsentä" osaa tasapainotella tyttöystävän ja muiden kavereiden välillä.

Muilla palstaveljillä vastaavia kokemuksia? Pahoittelen mahdollisia ajatus- ja kirjoitusvirheitä, humala ja pieni viha yhdistettynä aamuyön tunteihin ei ole se lupaavin alku kirjoittamiselle.

 

[Musta Nuoli]

Myönnän kyllä että olen katkera. Mutta en ole siitä että kavereilla on tyttöystävät vaan siitä että jo vuosia kasassa ollut todella hyvä kaveriporukkamme on hajoamispisteessä vain sen takia, ettei kaksi "jäsentä" osaa tasapainotella tyttöystävän ja muiden kavereiden välillä.

Muilla palstaveljillä vastaavia kokemuksia? Pahoittelen mahdollisia ajatus- ja kirjoitusvirheitä, humala ja pieni viha yhdistettynä aamuyön tunteihin ei ole se lupaavin alku kirjoittamiselle.

Kyllä tuo on hyvinkin tyypillistä, monilla naisilla on taipumusta omia poikaystävänsä ja tietoisesti vieroittaa näitä kavereistaan, ja vastaavasti monet rakkauden ja pillunhimon huumassa olevat kaverit menevät varsin herkästi tossun alle. Toki osalle tämä sopiikin hyvin, koska tarjoaahan naisen olemassaolo hyvän tekosyyn jättää joku ryyppyreissu väliin jos ei huvita.

Näin keskimäärin olisi parempi pitää kaverisuhteet kaverisuhteina ja vältellä sitä tilannetta, että aina pitäisi huomioida ylimääräisiä ihmisiä. Omalla kohdallani tämä onnistui parhaiten erään tuttavani suhteen, jonka luona tuli pelattua erästä peliä samalla peliporukalla viikonloppuisin.

En usean vuoden aikana koskaan tullut tietäneeksi tämän puolison nimeä, vaikka näillä oli lapsikin ja kyse oli siis avovaimosta, ei mistään random-tyttöystävästä. Puoliso oli usein paikalla mutta oleili yleensä jossain eri huoneessa. Kaveri ei puolisoaan koskaan esitellyt (ja puhui tästä vain "muijana", mikä on sinänsä moukkamaista), puoliso ei koskaan tullut itse esittäytymään enkä minäkään katsonut tarpeelliseksi mitään turhaa small talk -lätinää aloittaa. Pelailemaanhan sinne oli tultu eikä naisia naurattamaan.

Sitten taas vastapainona oli pitkän linjan ystävä, jota oli tämän avioitumisen jälkeen hyvin, hyvin hankala tavata kahden kesken. Silloin tällöin pääsi näkemään reilun vuosikymmenen ajan, muuten oli aina puoliso rinnalla tai sitten jotkut puolison järjestämät illanistujaiset joissa oli tupa täynnä tuntemattomia puolison kavereita.

Se on kyllä kiusallinen ilmiö, että joitain kavereita on vaikea tavata omillaan vaan aina on naisystävä käsipuolessa. Tapauskohtaista tuo tietysti on. Osan kohdalla on miltei aina pakko tavata ns. pariskuntaa kaverin sijasta, osa sen sijaan ymmärtää ennemmin tai myöhemmin jalon periaatteen:

Bros before hoes!

 

[pernaveikko]

Onko muilla palstaveljillä mennyt kaverisuhteet remonttiin parisuhteiden myötä?

Avauduin asiasta jo todella monta vuotta sitten. En osaa sinun tilanteeseen oikein mitään sanoa, kun vanhat muistot pukkaavat mieleen. Voin vain lohduttaa, että niin se on meidän hieman vanhempienkin kaveripiireissä. Tai niissä piireissä mitä ei enää ole.

Tyttöystävä tuli taloon - Jatkoajan keskustelupalsta

 

[korkki]

Eron jälkeen on muuten itsekin huomannut että niinhän se mullakin meni. Kun tuli tyttöystävä/vaimo taloon niin kaverisuhteet meni huonommiksi. Ja niitä on kyllä hankala korjata näin parinkymmenen vuoden jälkeen. Ja toisaalta tiivein porukkakin on hajonnut ympäriinsä vuosien kuluessa ja työelämään siirtyessä.

Nykyisessä suhteenalussani olen kyllä päättänyt toimia niin että kaverisuhteet eivät enää tuosta kärsi.

 

[Leelian Lepotuoli]

Mulla lähti lapsuuden/nuoruuden paras ystävä miehen matkaan n. 12 vuotta sitten eikä ole sen koommin näkynyt. Mä yritin jotain joululahjojen vaihtokahveja viritellä kaks ekaa joulua kunnes kyllästyin. Hämmennyn välillä puhelinsoitoista/whatsup- viesteistä, kun ovat niinkuin ei oltaiskaan erossa oltu. Tokkopa tunnistais edes enää?

Sen verran olen huomannut näissä tiiviissä kaveriporukoissa, kun sitä emäntää tulee yhdelle jos toisellekin mukaan. Alkaa kulisseissa kihinä ja kuhina ja kuppikunnat naisten kesken. Silloin menee valitettavasti pitkiäkin ystävyyssuhteita vähitellen rikki tai välit viilenee kun rouvat ei tulekaan toimeen keskenään.

 

[penkinlämmittäjä]

Minäkin joskus erehdyin lähes vieraantumaan ystävistäni sen vuoksi, että oli helpompaa nähdä kavereita tyttöystävän kanssa kuin riidellä päiväkausia sen vuoksi, etten ole ottanut häntä mukaan johonkin. Siihen tuli onneksi tuolloin loppu vain 9 kuukauden seurustelun jälkeen. Sittemmin oikeastaan ystävyyssuhteet vain vahvistuivat. Tämän jälkeen oli yksi varsin hyvä seurustelusuhde. Kaikki oli reilassa ja näin kavereita ja tyttöystävä oli miellyttävä myös ystävien mielestä. Kuitenkin jotkut kokivat hänet ulkopuoliseksi. Ei ollut vaivaantuneisuutta tai mitään, muttei myöskään vapaaehtoista jutustelua hänen ja joidenkin kavereideni välillä. Eli oli heille "ilmaa." Silloin kohtaloksi muodostui se, että olin se ensimmäinen seurustelukumppani tytölle ja liian valmis vakiintumaan. Tyttö ei siihen ollutkaan yllättäen valmis, vaan hommalle tuli stoppi reilun puolen vuoden jälkeen. Tuolloin päätin, että nyt saa muutamaksi vuodeksi riittää seurustelupuuhat. Sitten löytyi nykyinen vaimoni muutaman vuoden päästä. Hän oli jo ennen meidän tapaamistamme hyvää pataa parhaan ystäväni kanssa ja ns. yksi jätkistä jo valmiiksi. Kavereiden kanssa saa lähteä vapaasti radalle ja jos haluaa jäädä yöksi johonkin, niin mitään mustasukkaisuutta tms. ei ole. Molemminpuolinen luottamus on siis pitkälle sen takia, että vaimo on "yksi jätkistä" ja tietää ettei mitään hölmöilyjä tapahdu. Hän on myös aina tervetullut mukaan ja jopa saattavat käydä minun ystävieni kanssa jossain, jos en ole maisemissa.

Vasta nykyään ymmärrän sen, mitä tyttöystävä voi ystävyyssuhteille tehdä. Jotenkin aiemmin sitä ei tajunnut miten yksi muka tärkeä ihminen voi pilata suhteita ihan hemmetin tärkeisiin ihmisiin. Toisaalta kaiken osuessa kohdalleen se voi ylläpitää ja jopa parantaa suhteita ystäviin. Näin esimerkiksi tässä tapauksessa, kun välimatkaa ystäviin on reilut 300 kilometriä ja aina emme ole molemmat kotikonnuilla käymässä.

 

[Jippo]

En tarkoita olla (liian) setämäinen, enkä vähätellä millään muotoa kaveruussuhteita, mutta aika usein tuollainen on osa aikuistumista. Sanoisin, että harvalla 30-40-vuotiaallakaan enää on usean kaverin porukkaa, jota nähdään viikoittain tms.

Tuossa reilun kahdenkympin korvillahan se erkaantuminen lapsuusjengistä alkaa. Yhdelle tulee tyttöystävä ja ehkä pian perhettäkin, toinen taas lähtee opiskelemaan kauaksi.

Muutenkaan porukalla luuhaaminen ei vain ole niin luontevaa enää. Ja kyllä ihmisetkin muuttuvat, kotiinjääminen pistetään usein niiden pahojen tyttöystävien piikkiin, mutta joillakin se arvojärjestys saattaa muuttua ihan itsestään, eikä se ole kenenkään syy. Eikä mielestäni myöskään katkeroitumisen aihe, eikä syy dissata sitä kaveria, jos tämä vaikka eron jälkeen tms. pyrkii takaisin kaveriporukkaan.

Tää on toki vain mun näkemys, mutta kyllä sanoisin, että keskimäärin tavallisempaa on, että kaveriporukat hajoaa perheellistymisen myötä viimeistään tai ainakin se frendien tapaaminen on sellaista keski-ikäisten kahvittelua parin perheen kesken. Toki välillä voidaan käydä poikain kanssa mökillä/kaljalla, mutta aikuistuminen hajottaa tehokkaasti elämän sellaisena kuin se 19-vuotiaana oli.

 

[Meeps]

En kyllä ihan allekirjoita sitä, että kavereiden unohtaminen on aikuistumiseen automaattisesti kuuluva asia, vaikka Suomessa onkin surullisen yleistä tämä perhekeskeisyys, jossa istutaan ydinperheen kanssa mökissä ja varotaan ettei vahingossakaan tarvi tavata muita ihmisiä. En yhtään ihmettele miksi täällä on niin paljon masennusta ja itsemurhia, kun kaikki tapahtuu sen oman ydinperheen ympärillä ja jos sitä ei ole niin saa jäädä yksin.

Kyseisen ilmiön esiintyvyys vaihtelee kuitenkin hyvin paljon ihmisten keskuudessa ja mielestäni se on myös viime aikoina vähentynyt. Totta kai se on ihan normaalia, että perheellisenä kavereita nähdään harvemmin ja eri tilanteissa, mutta kyllä itse ainakin tunnen ihmisiä ikäjakaumalla 20-60, joille kaverit ovat tärkeitä ja heitä tavataan perheestä huolimatta. Tiedän 50-vuotiaita perheellisiä miehiä, jotka reissaavat vuosittain kaveriporukalla. Tiedän 30-vuotiaan parin, joilla on kaksi pientä lasta, mutta silti viikottain ystäviä yökylässä. Itse pidän oikein hyvänä tätä kehitystä siihen suuntaan, että omaan lähipiiriin hyväksytään muitakin ihmisiä kuin puoliso ja lapset ja se ei ole mikään maailmanloppu jos joulua vietetään vanhapiikatädin kanssa.

 

[Rod Weary]

Tää on toki vain mun näkemys, mutta kyllä sanoisin, että keskimäärin tavallisempaa on, että kaveriporukat hajoaa perheellistymisen myötä viimeistään tai ainakin se frendien tapaaminen on sellaista keski-ikäisten kahvittelua parin perheen kesken. Toki välillä voidaan käydä poikain kanssa mökillä/kaljalla, mutta aikuistuminen hajottaa tehokkaasti elämän sellaisena kuin se 19-vuotiaana oli.

Ei tuo ole pelkästään sinun näkemyksesi. Hyvin pitkälti samat kokemukset ovat täälläkin. Toki on sitten noita petttereitä, joiden elämä pyörii kaveriporukan kesken kaljoitellessa. En silti sano, että sekään olisi mitenkään väärä tapa elää. Harvinaisempaa se kyllä varmaan on, että vanhenemisen ja aikuistumisen myötä mikään ei muuttuisi teinivuosista.

 

[mikse]

Ei tuo ole pelkästään sinun näkemyksesi. Hyvin pitkälti samat kokemukset ovat täälläkin. Toki on sitten noita petttereitä, joiden elämä pyörii kaveriporukan kesken kaljoitellessa. En silti sano, että sekään olisi mitenkään väärä tapa elää. Harvinaisempaa se kyllä varmaan on, että vanhenemisen ja aikuistumisen myötä mikään ei muuttuisi teinivuosista.

Mä ainakin huomasin sen, että vielä lukiossa osa samassa porukassa olleista kavereista on jäänyt taka-alalle, koska yhteiset kiinnostuksenkohteet ovat nykyään suht harvassa. Aikalailla samanhenkisten ihmisten kanssa tulee nykyään "kaveriaika" vietettyä. Eikä tuota aikaa nyt vaimon vuoroduunin ja parin harrastavan pikkukundin arjessa niin älyttömästi jää. Lähinnä aikaa vietetään meillä/kavereilla usein lapset mukana, mikä tietysti johtaa siihen, että mukana pyörivillä on usein itselläänkin lapsia. Toki myös vaimon kanssa vietetään yllättävän usein aikaa ihan kahdestaankin ja täytyy myöntää, että se on kyllä hyvin mukavaa, eikä silloin pubissa istuskelua, lenkkeilyä tai muuta aktiviteettia kavereiden kanssa osaa kaivata, vaikka mainituillekin toki ehdottomasti paikkansa on.

Pointtina ehkä se, että lapsuusajan kavereiden polut todennäköisesti erkanevat jo ihan senkin takia, että ihmiset alkavat jostain 25 ikävuodesta alkaen pikkuhiljaa löytämään sitä omaa juttuaan eikä silloin täysin erihenkisten ihmisten kanssa kiinnosta enää sitä ehkä jopa vähäistä aikaa viettää, vaikka kuinka olisi kimpassa juotu samasta kuralätäköstä, rakennettu majoja ja menty samoilla väärillä papareilla ekoja kertoja baariin.

 

[JJT]

Onko muilla palstaveljillä mennyt kaverisuhteet remonttiin parisuhteiden myötä? Itsellä jatkuvasti kränää parin kaverin ja heidän tyttöystäviensä kanssa. Olen itse 21v enkä ikinä seurustellut vakavasti.

Vastaavia kokemuksia löytyy täältäkin, joten myötätunnot sinne. Jos se yhtään lohduttaa, niin itse olen ainakin huomannut, että tällaiset ns. iilimato-suhteet yleensä loppuvat ennen aikojaan.

Jännä juttu, sillä kun reilu vuosi sitten aloimme seurustella paremman puoliskoni kanssa, niin ensimmäinen "isompi" puheenaihe oli juurikin se, että vaikka kuinka tykkäisi toisesta, niin molemmilla tulee ehdottomasti tulla oma elämä ja menot, joihin kumppania yksinkertaisesti ei oteta mukaan. Tietysti tilanne on vähän eri kuin JYP#44:llä, koska me olimme nähneet maailmaa jo neljännesvuosisadan verran.

Mutta tuohon tilanteeseen näkisin ratkaisuksi vain sen, että otat asian näiden kavereiden kanssa rohkeasti puheeksi. Jos onnistut kertomaan näkemyksesi asiasta rauhallisesti ja vaikka vähän nuoleskellen, ja vasta-argumentit ovat edelleen olet katkera ja/tai et ymmärrä kun et seurustele -osastoa, niin kannattaa miettiä, että kannattaako tämmöisiä tyyppejä pitää enää kavereinaan. Kyllä sitä on itselläkin kaveripiirit vaihtuneet iän myötä pariinkiin otteeseen, ei sen pitäisi olla niin mahdoton ongelma.

 

[Prof. Puck]

Ei tuo ole pelkästään sinun näkemyksesi. Hyvin pitkälti samat kokemukset ovat täälläkin. Toki on sitten noita petttereitä, joiden elämä pyörii kaveriporukan kesken kaljoitellessa. En silti sano, että sekään olisi mitenkään väärä tapa elää. Harvinaisempaa se kyllä varmaan on, että vanhenemisen ja aikuistumisen myötä mikään ei muuttuisi teinivuosista.

Kyllähän elämän realiteetit lävähtävät silmille iän ja vastuun lisääntyessä ja huomatessa, ettei aika riitä millään kaikkeen ja silloin valintoja pitää tehdä. Mutta paljon on myös kiinni siitä, miten ajankäyttönsä järjestää.

Sillä tavalla en kuitenkaan ole suostunut 'aikuistumaan', etteikö kavereille riittäisi myös aikaa, vaikka ikää mittarissa onkin jo nelosella alkava numero. Käymme yhdessä kaveriporukan kanssa harrastamassa ja treenaamassa muutaman kerran viikossa. Tunnin treeni, saunomiset ja aamupala päälle... mikä olisi mukavampi tapa aloittaa duunipäivä... paitsi sellainen kotijumppa, mitä voikin sitten harrastaa vaimon kanssa himassa, sängystä nousematta... Aikaiset heräämiset voivat olla joillekin toki ongelma, mutta unen tarvehan vähenee iän lisääntyessä, heh. Sen lisäksi käymme kavereiden kanssa muutamalla kaljalla jos ei viikottain, niin kuitenkin 'tarpeen' mukaan ja tarvehan on, kuten me kaikki tiedämme, yllättävän usein! Siihen päälle pari kertaa vuoteen kavereiden kanssa yhteinen reissu, A-luokan sellainen.... jotka on 'ovelasti naamioitu' jonkun harrasteen varjolla tehtäväksi.

Sama tietysti myös toisinpäin, eli puolisolle pitää suoda samat mahdollisuudet. Asiaa toki helpottaa kovasti, että puolin ja toisin tunnetaan toistemme kaverit ja heidän mahdolliset puolisonsa ja luottamus on sitä kautta kunnossa. Kun vielä perheinä ollaan tuon päälle tekemisissä, niin kyllä ainakin allekirjoittanut näkee kavereiden rumia pärstöjä ihan tarpeeksi, ellei jopa liikaakin...