Naisasiat

[FourForty]

Kenties se on hiukan minun ongelmani, että vastustan kaikkea sovinnaista ja perinteitäkin jossain määrin ja en viihdy sellaisissa tapahtumissa. Eritoten kristilliset juhlat, kuten kirkkohäät ja kastetilaisuudet on vastenmielisiä.

Toisaalta se kirkollinen kaavakin sanelee ainoastaan kirkko-osuuden, ei niitä jälkibileitä. Töiden puolesta tulee aika paljon ihmisten häitä nähtyä ja kyllä niitä varsin moneen lähtöön nykyään on, joten jos jonkun häät ovat kaavamaiset ja tylsät niin kyllä se on enemmän hääparin ja vieraiden kuin hääprotokollan vika. Ei mulla mitään sitä vastaan ole jos joku haluaa pitää perinteiset häät, mutta mun nähdäkseni kukaan ei myöskään pakota siihen vaan häistä saa tarvittaessa tehtyä yllättävän persoonalliset. Sen takia ihmettelen jos esim. joku ei halua mennä naimisiin koska ei halua pitää perinteisiä häitä.

 

[vsmo]

Jotenkin en vaan pääse kiinni tähän innostukseen näistä hääsuunnitteluista ja -hössötyksistä..

Onko minussa jotain vikaa?

Ei.

Me mentiin maistraatissa naimisiin ja vuokrattiin mökki ja pitopalvelulta ruuat.
Sinne kutsuttiin ystäviä ja sukulaisia "syntymäpäivää" viettämään ja ilmoitettiin olevamme naimisissa, hauskan näköisiä ilmeitä monilla.

Hössötyksen voi minimoida, mutta vaatii toki että molemmat sen haluaa noin tehdä.

Jos vaimo olisi halunnut isot kirkkohäät ja säätämiset, saattaisimme yhä olla kihloissa.

 

[Dynamo]

Avioitumisen perimmäinen merkitys ei ole kyllä tosiaan koskaan avautunut oikein minulle, mutta tuskin tässä ihan äkkiä tulee tilannettakaan jossa pitäisi sitä tajutakaan, että sikäli.

Itse näen avioliiton ensisijaisesti taloudellisena sopimuksena. Onhan siinä sitten näitä liitännäisjuttuja, jotka joillekin ovat enemmän tärkeitä: perheen yhteinen nimi, kivat rinkulat sormissa, jumalan edessä juhlavat vakuuttelut, bileet, päivä prinsessana ja sen sellaista.

 

[palle fontän]

Asioiden kirjoittaminen auttaa usein selkeyttämään omia ajatuksia. Hetken vankina tehdyt nopeat johtopäätökset voivat myöhemmin vaikuttaa jopa absurdeilta. Kysynkin tässä sukupuoleen katsomatta neuvoa. Onko naisen luoma nopeahko, ehkä säälillä höystetty, "mitä vittua mä joskus näin tossa miehessä" -katse saman kaltainen rakastuneen naisen luoman katseen kanssa?

 

[Infamous]

Jaa'a.

Mitenkähän tästä saisi päänsä taas kondikseen? Reilu pari kuukautta sitten sain rukkasesta naiselta jota rakastin, ensimmäiseltä laatuaan. En ole sitä tyyppiä, joka jää murehtimaan menneitä, enkä voi sanoa tämänkään tapahtuneen johdosta tunteneeni itseäni sen kummemmin masentuneeksi ensimmäisen viikon jälkeen.

Olen kuitenkin huomannut huolestuttavia piirteitä käytöksessäni tapahtuneen jälkeen. Naisasioissa ei tunnu enää millään olevan mitään väliä. On tullut pantua ns. kaikkea mikä liikkuu, ei väliä liikkuuko toinen sinkkustatuksella vai ei. En ole ylpeä tekemisistäni, mutta toisaalta en tunne myöskään katumusta. En tiedä onko tämä jokin pakollinen siirtymäriitti ns. normaaliin elämään, vai pitäisikö sitä muurata itsensä neljän seinän sisään siksi aikaa, kunnes ajatus kulkee taas kirkkaasti.

Jaa'a.

 

[FASlapsi]

Kysynkin tässä sukupuoleen katsomatta neuvoa. Onko naisen luoma nopeahko, ehkä säälillä höystetty, "mitä vittua mä joskus näin tossa miehessä" -katse saman kaltainen rakastuneen naisen luoman katseen kanssa?

Riippuu tilanteesta ja katseen kohteesta. Jos naisen katse on luotu suihkussa persettään pesevään, rupsahtaneeseen ukkoon, joka hoilaa nuotin vierestä paskasti käännettyä Hectoria, on kyseessä tod. näk. tuo ensimmäinen vaihtoehto.

Palle fontänin perseenpesut sikseen, tuosta kihlaus/naimisiinmeno-touhusta, itse aloin nykyisen vaimoni kanssa olee ja seuggaa tosi junnuna, taisin ite olla 17 ja vaimo 15. Parin vuoden jälkeen alkoi jo näyttää siltä että nalkissa ollaan, mutta vierastettiin tota kihlausasiaa, koska kaveri- ja tuttavapiiristä nää jotka tossa iässä meni kihloihin oli näitä jotka meni tyyliin kaksi päivää tapaamisen jälkeen kihloihin ja sit erottiin ja mentiin taas kihloihin ja puhuttiin häistä ja erottiin ja muija tuli paksuks ja mentiin kihloihin ja mentiin naimisiin ja erottiin ja ollaan kavereita ja hyvät vanhemmat ja mentiin kihloihin ja petettiin ja erottiin ja mies on kusipää ja nainen karmea hirviö ja sit mentiin kihloihin ja taas oltiin paksuna ja erottiin ja mies haukuttiin facebookissa ja mies lähti Norjaan öljynporauslautalle vaimoa karkuun ja alkoholisoitui ja erakoitui ja vihaa naisia ja nainen elää kahden muksunsa kanssa rahattomana ja kouluttamattomana yh-äitinä yhteiskunnan tuella jossain vuokraläävässä ja kiroaa elämää ja miehiä ja kun kaikki on väärin ja epäreilua.

Aateltiin että kihlaus on just tää lupaus avioliitosta, ja vielä siten että kihloissa ei sit roikuta sataa vuotta vaan se on vaan siirtymävaihe ennen naimisiinmenoa. Ja vaikka muutettiin yhteen jo 2003 ja homma toimi siihen malliin että itselle ainakin tuli selväksi että tää on nyt tässä, kosiminen ja kihlaus tuli suoritettua vasta vuonna 2009. Yks syy tähän kieltämättä oli sekin, että tiesin vaimoni haluavan hienot hääjuhlat, siitä oli pitkään puhuttu, ja tuossa vaiheessa elämä oli siinä vaiheessa että pätäkkää rupesi jäämään sen verran yli että hienoihin häihin saatiin rahat kaavittua. Toki sit vedettiin säästökuurilla yli vuosi, eikä sekään ihan riittänyt, mutta häät onnistu tosi hyvin enkä yhtään kokenut sitä häämeininkiä vastenmieliseksi muuten ku kiireen ja raha-asioiden osalta, oli ihan kiva funtsia mimmoset pippalot järkkää ja varsinainen juhlapäivä oli parhaita päiviä tähän astisessa elämässä. Olihan se nyt hullua että semmonen määrä itselle eri paikoista tärkeitä ihmisiä oli kokoontunut yhteen vaan meidän takia.

Se on kyllä totta että elämä ei miksikään naimisiinmenon jälkeen muuttunut, mutta olipa helvetin kivat pippalot ja onhan se nyt hienoa olla aviomies ja vaimo eikä mitkään avopuolisot tai saatana poika- ja tyttöystävät tai ties mitä väsyneitä elämäntovereita/sielunkumppaneita/köyhiä paskoja joilla ei oo yksinään varaa omaan kämppään.

Muutenkin ihmisten häät (jopa porilaisten, oon sellasissakin kerran ollut) on omasta mielestäni aina olleet todella mukavia ja hauskoja tapahtumia, nyt oikein harmittaa ku ei oo ihan hirveesti häitä tässä tiedossa. Mustatkortit, kutsu mut sun häihin, lupaan olla ihmisiksi!

 

[Vanha Len]

Tulipa tuossa taannoin vuosipäivä täyteen nykyisen naistuttavuuden kanssa. Kaikki on suhteellisen ok mutta...

Nainen on ns "takertuja" eli täällä meidän rivarikolmiossakin seuraa mua joka paikkaan. Jos menen keittiöön niin hänellekin tulee asiaa sinne. Paskahuusissa saan olla vielä rauhassa. Joka paikkaan pitää tunkea mukaan.

Lisäksi on tullut esiin "blondimaisia" piirteitä. Yleissivistys, leffat, kokkaaminen ja vaikkapa netin käyttö aiheuttavat liikaa kysymyksiä, jotka mielestäni ovat aivan itsestäänselvyyksiä. Vertaan häntä varmasti näissä asioissa myös ex- vaimooni. Ehkäpä luonnollisesti.

Hän on myös pikkuisessa punaviinituiskeessa tuonut esille asioita, jotka luovat vitutusta. Sivuavat erittäin lapsellista ajatusmaailmaa.

Muuten arki rullaa hyvin ja kaikki muu on kohdillaan. Tienaa hyvin, nuori ja kaunis, seksuaalinen sekä omistaunut suhteellemme. Mä kaipaisin tässä iässä ennemminkin hyvää keskustelukumppania jne. Seksistä on muodostunut jotenkin toissijainen toiminto. Kaipaisin enemmän henkistä yhteyttä, joka tuntuu nyt jäävän hieman tappioon. Kokeneet naiset kunniaan jne.

Ja vittuako tästä tänne kirjoitan? EI täällä meikäläisen ikäisiä ihmisiä näistä asioista kirjoittele. No, ehkäpä jostain luonnollinenkin henkilö löydy, jonka kanssa keskustella...

 

[Eikka86]

Lisäksi on tullut esiin "blondimaisia" piirteitä. Yleissivistys, leffat, kokkaaminen ja vaikkapa netin käyttö aiheuttavat liikaa kysymyksiä, jotka mielestäni ovat aivan itsestäänselvyyksiä. Vertaan häntä varmasti näissä asioissa myös ex- vaimooni. Ehkäpä luonnollisesti.

Lainasin vain osan mutta mielestäni tässä tulee se olennaisin esille. Tälle taitaa löytyä hieno termikin, alkuhuuman loppuminen.

Koska olet minua vanhempi niin en ala puhumaan arjen pienistä asioista tai muusta paskasta.

 

[Jussih]

Muuten arki rullaa hyvin ja kaikki muu on kohdillaan. Tienaa hyvin, nuori ja kaunis, seksuaalinen sekä omistaunut suhteellemme. Mä kaipaisin tässä iässä ennemminkin hyvää keskustelukumppania jne. Seksistä on muodostunut jotenkin toissijainen toiminto. Kaipaisin enemmän henkistä yhteyttä, joka tuntuu nyt jäävän hieman tappioon.

Jotkut eivät sitten koskaan ole tyytyväisiä... Ei vaan. Pistä nainen pihalle ja etsimään uutta itsesi kanssa samaa henkistä kaliberiä olevaa. Älä kuitenkaan sitten valita, jos on vähän vanhempi eikä seksi aina kiinnosta :)

 

[Tadu]

Kaipaisin enemmän henkistä yhteyttä, joka tuntuu nyt jäävän hieman tappioon. Kokeneet naiset kunniaan jne.

Ja vittuako tästä tänne kirjoitan? EI täällä meikäläisen ikäisiä ihmisiä näistä asioista kirjoittele. No, ehkäpä jostain luonnollinenkin henkilö löydy, jonka kanssa keskustella...

Olen varmasti sinua nuorempi (n. 30v), mutta olen kokenut samanlaisia tunteita parissakin suhteessa. Kyllästyin todella nopeasti ihan kivoihin naisiin kun en yksinkertaisesti tuntenut minkäänlaista henkistä yhteyttä. Jossain vaiheessa tajusin, ettei heidän kanssaan kannattanut keskustella kaikesta, jolloin hyvät jutut jäivät omaan päähäni ja se on jotenkin ankeaa. Kaiken huipuksi huomasin etten jaksanut kovin pitkään edes kuunnella heidän juttujaan.

Tällä hetkellä kierrossa todella älykäs nainen ja tuntuu todella hyvältä kun voi keskustella kaikesta. Kaikki muukin toimii. Toivottavasti tämä kestää.

Nainen on ns "takertuja" eli täällä meidän rivarikolmiossakin seuraa mua joka paikkaan. Jos menen keittiöön niin hänellekin tulee asiaa sinne. Paskahuusissa saan olla vielä rauhassa. Joka paikkaan pitää tunkea mukaan.

Ei pahalla, mutta repesin tälle.

 

[Jippo]

Mun mielestä avainsana on tyytyminen. On lähtökohtaisesti mahdotonta elää koko elämänsä pelkästään kohokohtia, minkälaiseksi parisuhteen alkuvaihe usein voidaan lukea.

Kyseessä on eräänlainen observointivirhe, kun moni kuvittelee, että juuri oman elämän pitäisi olla jotenkin erityislaatuista. Tosiasiassa kukin elää arkeaan ja ne asiat, mitkä eivät ole huonosti, pitäisi nähdä olevan hyvin. Monet kuitenkin rakentavat odotuksensa niiden kohokohtien mukaan ja sitten pettyvät, kun koko ajan ei olekaan sellaista.

Jostain syystä vallalla sellainen ajattelutapa, että kaiken tekemisen ja olemisen pitäisi synnyttää äärikokemuksia tai ihminen kokee hukkaavansa elämänsä. Ja elämän hukkaaminen tasaiseen taapertamiseen nähdään jotenkin vässykkyytenä ja heikkoutena.

Edit: Tämä on enemmänkin yleisluonteista pohdintaa tämän ketjun ajattelumalleista kuin nimenomaan nimimerkki Vanha Lenille suunnattu.

 

[pernaveikko]

Hämmentäviä tarinoita taas kuinka parisuhde ei vaan voi kovin pitkään kestää ja suhteita tulee ja menee.

Hyvässäkin parisuhteessa olevat ihmiset eivät usko, että tästä ainakaan mitään loppuelämää tulisi ja eiköhän tämä nyt ihan viimeistään muutaman vuoden päästä ole nähty.

Niin se vain menee, ymmärrän sen itsekin nyt. Rakkaus on ikuista, sen kohde vain vaihtuu.

 

[Ted Raikas]

Niin se vain menee, ymmärrän sen itsekin nyt. Rakkaus on ikuista, sen kohde vain vaihtuu.

Tuon takia en ihmettelekään, että polygamia lisääntyy. Yhteiskuntamme rakenne ja suhtautuminen liittoihin on murroksessa ja en pitäisi lainkaan outona, että suhteet joihin kuuluu useampi ihminen yleistyisi voimakkaasti tulevaisuudessa. Nyt on jo viitteitä, että yksiavioisuus ei enää niin toimi ja tunnu kestävältä.

 

[Midnight Rambler]

Jostain syystä vallalla sellainen ajattelutapa, että kaiken tekemisen ja olemisen pitäisi synnyttää äärikokemuksia tai ihminen kokee hukkaavansa elämänsä. Ja elämän hukkaaminen tasaiseen taapertamiseen nähdään jotenkin vässykkyytenä ja heikkoutena.

Edit: Tämä on enemmänkin yleisluonteista pohdintaa tämän ketjun ajattelumalleista kuin nimenomaan nimimerkki Vanha Lenille suunnattu.

Olet erittäin oikeassa, hyvin kirjoitettu. Naisilla tämä ajattelumalli kiteytyy parhaiten L'Oréalin siirappisessa mainoslauseessa "Because You’re Worth It". Eli jokainen nainen on muka poikkeuksellisen kaunis ja prinsessan arvoinen, jolle vain absoluuttinen paras riittää. Tämä koskee niin vaatteita kuin miehiäkin, sekä kaikkea siltä väliltä. Sitten kun alkuhuuma menee esim. suhteessa ohi, niin muistetaan että "I'm worth it!" ja vaihdetaan suurin toivein lihaksikkaampaan, paremmin paskaa puhuvaan tai mihin vaan toiseen mieheen, että saisi taas elää sen "rakastumisen" uudelleen.

 

[Tadu]

Olet erittäin oikeassa, hyvin kirjoitettu. Naisilla tämä ajattelumalli kiteytyy parhaiten L'Oréalin siirappisessa mainoslauseessa "Because You’re Worth It". Eli jokainen nainen on muka poikkeuksellisen kaunis ja prinsessan arvoinen, jolle vain absoluuttinen paras riittää. Tämä koskee niin vaatteita kuin miehiäkin, sekä kaikkea siltä väliltä. Sitten kun alkuhuuma menee esim. suhteessa ohi, niin muistetaan että "I'm worth it!" ja vaihdetaan suurin toivein lihaksikkaampaan, paremmin paskaa puhuvaan tai mihin vaan toiseen mieheen, että saisi taas elää sen "rakastumisen" uudelleen.

Ei se nyt aina ihan näin mene. Jos ei toisen ihmisen kanssa tunnu hyvältä, niin hittoakas siinä suhteessa silloin on. Samalla tavalla voisi yleistää, että miehet odottavat naisen pysyvän suhteessa ihan sama kuinka huonosti menee.

 

[Midnight Rambler]

Ei se nyt aina ihan näin mene. Jos ei toisen ihmisen kanssa tunnu hyvältä, niin hittoakas siinä suhteessa silloin on. Samalla tavalla voisi yleistää, että miehet odottavat naisen pysyvän suhteessa ihan sama kuinka huonosti menee.

Jep, mutta mitä siltä suhteelta sitten odotetaan, jos pelkästään arki tuntuu käyvän monelle liian ahdistavaksi asiaksi? Kumppanin hakkaamiset, jatkuva dokaaminen ja vieraissa käynti ovat tietysti ihan erikseen, silloin pitääkin häipyä, mutta nyt puhutaan ihan "normaalista" elämästä. Vaikuttaa välillä siltä, että monelle akalle tulee hirveänä shokkina suunnilleen jo se, että kumppanilla voi olla ns. oma elämä, se toisinaan haisee pahalle ja saattaa omata "vääriä" mielipiteitä. Viimeisin käytännössä tarkoittaa siis sitä, että ei ole nyökyttelijä ja taivu jokaisen kiukuttelun tai mökötyksen myötä. Tämän lisäksi monet naiset odottavat miehen tekevän kaikki, siis kaikki vaikeat ratkaisut, päätökset ym. mahdollisen vastuunoton suhteessa naisen puolesta - ja luonnollisesti oikein. Paitsi tietysti eroamisen, koska siihen "itsenäinen, vahva ja omatoiminen" neiti/rouva cosmopolitan on aina kykenevä itsekin saaden kavereiltaan raikuvat aplodit luonteen näyttämisestä "sille tohvelieläimelle".

Naisilla odotukset suhteesta ja kumppanista tuntuvat olevan paljon suuremmat, kuin monella miehellä. Siinä missä miehelle riittää rento ja kotoisa yhteiselo, niin nainen odottaa pääsevänsä glamourin ja "paremman elämän" makuun sanan varsinaisessa merkityksessä. Miehen toki pitäisi olla komea, edustava, kiltti ja hauska näyttelyponi, jota kelpaa esitellä facebookissa ja juhlissa. Äärimmäisessä tapauksessa toki tarpeeksi paksu lompakko korvaa kaikki edellä mainitut.

 

[Musta Nuoli]

Ei se nyt aina ihan näin mene. Jos ei toisen ihmisen kanssa tunnu hyvältä, niin hittoakas siinä suhteessa silloin on. Samalla tavalla voisi yleistää, että miehet odottavat naisen pysyvän suhteessa ihan sama kuinka huonosti menee.

Monesti se, miksi ei tunnu suhteessa hyvältä (eikä siinä seuraavassakaan suhteessa, ja sitä seuraavassa jne) voi johtua muusta kuin siitä, että kumppanit ovat aina vääriä ja suhde on pistettävä vaihtoon. Vääristynyt minäkäsitys voi aiheuttaa alkuhuuman jälkeen ongelmia enemmän kuin mikään puolison varsinainen vika. Aina sitä toisesta vikoja löytää kunhan vain etsii, ja jos pään sisällä pyörivää jatkuvaa excel-taulukkoa ei missään vaiheessa pysäytetä, niin sitten on aina "haku päällä" ja pyrkimys vaihtaa parempaan, jolloin ei edes voi muodostua vakaampaa ja tasapainoista parisuhdetta.

Midnight Ramblerin mainitsema, markkinamiesten ja PR-niljakkeiden monen naisen ajatusmaailmaan täsmäupottama prinsessa-syndrooma on yllättävän yleinen. Deittipalstojenkin vakiokamaa ovat hieman kärjistettynä ilmoitukset, joissa etsitään pitkää, komeaa, varakasta, korkeakoulutettua ja sivistynyttä unelmien prinssiä, joka on samaan aikaan sekä miehekkään dominoiva alfauros että hellän kuunteleva pehmomies. Ja tätä prinssiä etsiskelee sitten lihava, alkoholia runsaasti maisteleva työtön ja kouluttamaton tuittupää, joka on ylpeä siitä, että on vittupäinen känkkäränkkä.

Saattaa jäädä se prinssi saamatta. Tavallinen mies voi löytyä, koska naisilla on suhdeasioissa etulyönti ja myyjän markkinat eli mervitapola-luokan edustajakin yleensä aina itselleen äijän löytää. Mutta tähänkään mieheenkään ei sitten olla tyytyväisiä, koska haku on päällä ja illuusio omasta tasosta ja viehätysvoimasta estää realistisen perusarjen muotoutumisen.

Johanna Tukiainenkin mieltää itsensä prinsessaksi.

 

[Jippo]

Sitten kun alkuhuuma menee esim. suhteessa ohi, niin muistetaan että "I'm worth it!" ja vaihdetaan suurin toivein lihaksikkaampaan, paremmin paskaa puhuvaan tai mihin vaan toiseen mieheen, että saisi taas elää sen "rakastumisen" uudelleen.

Näin juuri. Mutta olen kyllä sitäkin mieltä, että miehet toteuttavat tätä samaa vähän eri tavalla. Se saattaa näkyä vaikkapa "renttumaisuutena" eli siinä, että halutaan poimia orastavasta suhteesta rusinat pullasta, mutta ei sitoutua.

Toki on rehellisempää olla sitoutumatta, mikäli ei aio tosissaan sitä tehdä. Useinhan se kuitenkin on sitä, ettei "ihan ok" ole riittävästi, vaan aina pitää laskelmoida ja uskotella, että nurkan takana on jotain aivan ihmeellistä. Ei siellä ole, samaa arkea vain, johon pitää opetella tyytymään.

Pohjimmiltaan kyse taitaa olla siitä, että parisuhdearjen pelätään johtavan "Levottomat"-elokuvasta tuttuun "Mikään ei tunnu miltään" -fraasiin. Eikä se ole mikään ihme, kun mietitään tätä "itsetunnon pumppaamista", mitä nykyään niin ylenpalttisesti näkee.

Harmi vaan, että se tapahtuu oman elämän realistisen odotustenhallinnan kustannuksella.

 

[Tadu]

Monesti se, miksi ei tunnu suhteessa hyvältä (eikä siinä seuraavassakaan suhteessa, ja sitä seuraavassa jne) voi johtua muusta kuin siitä, että kumppanit ovat aina vääriä ja suhde on pistettävä vaihtoon. Vääristynyt minäkäsitys voi aiheuttaa alkuhuuman jälkeen ongelmia enemmän kuin mikään puolison varsinainen vika.

Kyllä sulla ja Midnight Ramblerilla on pointtinne, enkä niitä kielläkään. Uskon silti, että suurin osa eroista johtuu yksinkertaisesti siitä, että kaksi ihmistä ei vain sovi yhteen. Olette kuitenkin varmaan kanssani samaa mieltä, että se tavallinen arkikin voi tuntua henkilön A kanssa paremmalta kuin henkilön B kanssa? Jos tuntuu ettei itse suhteesta saa mitään irti, niin miksi sellaisessa suhteessa pitää olla? En puhu nyt mistään glamourista tai muusta, vaan ihan omista tunteista. Kaikissa suhteissa arki koittaa ja se eroaa alkuhuumasta. Eikö ole kuitenkin mahdollista, että arki henkilön B kanssa ei vain tunnu hyvältä, vaikka alkuhuuma tuntuikin. Henkilön A kanssa arki tuntuu hyvältä kuten alkuhuumakin. Jos eroaa henkilö B:stä, niin ei silloin välttämättä ole kyse vääristyneestä minäkuvasta tai ylisuurista odotuksista.

 

[Alamummo]

Naisilla odotukset suhteesta ja kumppanista tuntuvat olevan paljon suuremmat, kuin monella miehellä. Siinä missä miehelle riittää rento ja kotoisa yhteiselo, niin nainen odottaa pääsevänsä glamourin ja "paremman elämän" makuun sanan varsinaisessa merkityksessä. Miehen toki pitäisi olla komea, edustava, kiltti ja hauska näyttelyponi, jota kelpaa esitellä facebookissa ja juhlissa. Äärimmäisessä tapauksessa toki tarpeeksi paksu lompakko korvaa kaikki edellä mainitut.

Olisit kirjoittanut edes monelle naiselle. Nyt yleistit utopiasi koskemaan kaikkia naisia. En tunnista itseäni kuvauksestasi, enkä sen puolen ystäviänikään.

Mulla on hyvä duuni ja maksan itse glamourini, mitä se sitten tarkoittaakaan. Puolisonikaan ei ole poni vaan suomalainen mies, jonka kukkaron paksuus on mulle täysin toissijainen asia.

Jos sinun kokemuksesi naisista ovat tämän kaltaisia, niin ehkäpä metsä vastaa niin kuin sinne huutaa. Paskalla on tapana kasaantua.

 

[Midnight Rambler]

Näin juuri. Mutta olen kyllä sitäkin mieltä, että miehet toteuttavat tätä samaa vähän eri tavalla. Se saattaa näkyä vaikkapa "renttumaisuutena" eli siinä, että halutaan poimia orastavasta suhteesta rusinat pullasta, mutta ei sitoutua.

Toki on rehellisempää olla sitoutumatta, mikäli ei aio tosissaan sitä tehdä. Useinhan se kuitenkin on sitä, ettei "ihan ok" ole riittävästi, vaan aina pitää laskelmoida ja uskotella, että nurkan takana on jotain aivan ihmeellistä. Ei siellä ole, samaa arkea vain, johon pitää opetella tyytymään.

Se voi olla, mutta naisten mielestä suhteessakin täytyy toisen olla sitoutuneempi kuin toinen. Ikään kuin miehen pitäisi joka helvetin päivä jotenkin todistaa uskollisuutensa, kelpoisuutensa ja se, ettei enää tee niin, näin ja noin. Olet koko ajan tarkkailun alla, mikä on aika rasittavaa pidemmän päälle. Tämän monet kokevat käsitteenä "takertuminen" tai pahimmillaan "tohvelin alle jääminen". Tämä on aika isossa ristiriidassa siihen nähden, että yleensä mies luottaa naiseen ja antaa tälle tilaa paljon helpommin ihan lähtökohtaisesti. Ei siis ihme, jos monella alkaa ahdistus nousta pintaan ja piiloon pääsee vain paskalle tai töihin.

Nykyäänhän on suorastaan kiellettyä tyytyä mihinkään, vaan koko ajan täytyy tavoitella joka asiassa parempaa, kovempaa, nopeampaa, kauniimpaa ja kalliimpaa. Juostaan lopulta kuin kuoleva mies aavikolla kangastuksien perässä. Hankala alkaa jäljittämään, että missä vaiheessa tilanne on tähän mennyt, mutta mielenkiintoista katsella sivusta mihin se johtaa.

 

[Midnight Rambler]

Olisit kirjoittanut edes monelle naiselle. Nyt yleistit utopiasi koskemaan kaikkia naisia.

Jos sinun kokemuksesi naisista ovat tämän kaltaisia, niin ehkäpä metsä vastaa niin kuin sinne huutaa. Paskalla on tapana kasaantua.

Eli naisista naisten kautta saamani mielestäsi totuudenvastaiset kokemukset ja käsitykset ovat nekin lopulta mun oma vika? Ok, no olkoon niin, vaikka nekin naiset tulivat kaikki mun tykö, ei toisinpäin.

Ps. yleistäminen on mukavaa, koska vähemmistöt älähtävät.

 

[Freya]

Naisilla odotukset suhteesta ja kumppanista tuntuvat olevan paljon suuremmat, kuin monella miehellä. Siinä missä miehelle riittää rento ja kotoisa yhteiselo, niin nainen odottaa pääsevänsä glamourin ja "paremman elämän" makuun sanan varsinaisessa merkityksessä.

Höpö höpö, ihan yhtälailla miehillä on odotuksia ja toiveita koskien sekä parisuhdetta että naista itsessään. Toivotaan että nainen pukeutuisi " tyylikkäästi ", näyttäisi hyvälle, olisi kuitenkin sellainen kiva naapurintyttö mut kuitenkin tarvittaessa omistaisi sopivasti särmää. Semmonen kenet kehtaisi esitellä äitille. Niin ja kyllä olis kivaa jos löytyisi sieltä ylhäältäkin jotakin, eikä kyllä naisen parane olla mikään löllyvä sohvaperuna - läskille kiitos ei. Plussaa on jos ei ihan heti ala valittamaan jos katsotaan lätkää tai futista, eikä kalsareista kylpyhuoneen lattialla.

Miesten vaatimukset on erillaisia kuin naisten, mut tietenkin katkeruuden keskeltä on vaikea niitä nähdä. On ihan fakta ettei monelle miehelle todellakaan riitä mikään rento kotielämä, eikä moni mies ole valmis katselemaan kumppaninaan mitään 100 kiloista variksen pelätintä. Sen näkee ihan jo menemällä treffipalstalle ja lukemalla muutaman ilmoituksen. Maailma ei ole ihan niin mustavalkoinen kuin jotkut näköjään kuvittelee...

 

[Carlos]

Itse kovasti jaksan vaan hämmästellä tätä "nykyajan" menoa, ihmissuhteet ovat jotenkin kärsineet totaalisen inflaation. Ongelma tuntuu olevan varsinkin nk. länsimaissa, ehkä yksi syy tähän on liian hyvä elintaso.

Joka paikassa naisia ja miehiä tulee ja menee, kokeillaan homo- ja bi-seksualismia, otetaan 1, 2, 3, 4, 10, 15, 25, 116 tatuointia kun mikään ei riitä, halutaan "elää" ja saada koko ajan fantastisempia elämyksiä, mennään joihinkin uusiin ja jänniin sosiaalisen median tapahtumiin, jnejnejne.

En tiedä muista, mutta minua ainakin oksettaa nykymeno. Joo, arki on välillä helvetin rankkaa, toinen haisee pahalle ja kuorsaa, sitten se on piru flunssassakin 2 viikkoa ja köhii joka yö, ja nyt se ei sitten muistanut meidän hääpäivää kaiken säätämisen keskellä. Välillä huudetaan ja tapellaan, välillä vihataan toista ja tiesmitä.

Mutta sou what? Se on sitä elämää, mitä nykyään puoli maapalloa tuntuu haluavan paeta. Ei se parinvaihto tai uuden tatskan ottaminen poista niitä arjen ongelmia, vaikka hetkellisesti ehkä luokin sen illuusion että "nyt mä taas nautin elämästä". Harvemmin (poislukien ääritapaukset) se puoliso on se syy arjen puutteeseen ja kurjuuteen. Sillä hetkellä kun tuntuu että pitää ottaa ero, voi miettiä että miten se ero parantaa elämänlaatuani. Itse keksin heti ainakin 10 merkittävää asiaa mitkä takuuvarmasti heikentävät elämänlaatua eron kohdalle osuessa. Niitä parantavia tekijöitä voi ehkä saada väännettyä pari-kolme, jotka eivät ole edes enää kivoja sitten kun ne ovat arkipäivää.

Helppoa matematiikkaa. Elämä on ja sitärataa, parhaalta se maistuu kun sitä maistaa.

 

[Bigmouth]

Jos sinun kokemuksesi naisista ovat tämän kaltaisia, niin ehkäpä metsä vastaa niin kuin sinne huutaa. Paskalla on tapana kasaantua.

Tässähän tämä olennainen pointti tulikin.

Kyllä vakka kantensa valitsee ja niin edelleen.