Kysynkin tässä sukupuoleen katsomatta neuvoa. Onko naisen luoma nopeahko, ehkä säälillä höystetty, "mitä vittua mä joskus näin tossa miehessä" -katse saman kaltainen rakastuneen naisen luoman katseen kanssa?
Riippuu tilanteesta ja katseen kohteesta. Jos naisen katse on luotu suihkussa persettään pesevään, rupsahtaneeseen ukkoon, joka hoilaa nuotin vierestä paskasti käännettyä Hectoria, on kyseessä tod. näk. tuo ensimmäinen vaihtoehto.
Palle fontänin perseenpesut sikseen, tuosta kihlaus/naimisiinmeno-touhusta, itse aloin nykyisen vaimoni kanssa olee ja seuggaa tosi junnuna, taisin ite olla 17 ja vaimo 15. Parin vuoden jälkeen alkoi jo näyttää siltä että nalkissa ollaan, mutta vierastettiin tota kihlausasiaa, koska kaveri- ja tuttavapiiristä nää jotka tossa iässä meni kihloihin oli näitä jotka meni tyyliin kaksi päivää tapaamisen jälkeen kihloihin ja sit erottiin ja mentiin taas kihloihin ja puhuttiin häistä ja erottiin ja muija tuli paksuks ja mentiin kihloihin ja mentiin naimisiin ja erottiin ja ollaan kavereita ja hyvät vanhemmat ja mentiin kihloihin ja petettiin ja erottiin ja mies on kusipää ja nainen karmea hirviö ja sit mentiin kihloihin ja taas oltiin paksuna ja erottiin ja mies haukuttiin facebookissa ja mies lähti Norjaan öljynporauslautalle vaimoa karkuun ja alkoholisoitui ja erakoitui ja vihaa naisia ja nainen elää kahden muksunsa kanssa rahattomana ja kouluttamattomana yh-äitinä yhteiskunnan tuella jossain vuokraläävässä ja kiroaa elämää ja miehiä ja kun kaikki on väärin ja epäreilua.
Aateltiin että kihlaus on just tää lupaus avioliitosta, ja vielä siten että kihloissa ei sit roikuta sataa vuotta vaan se on vaan siirtymävaihe ennen naimisiinmenoa. Ja vaikka muutettiin yhteen jo 2003 ja homma toimi siihen malliin että itselle ainakin tuli selväksi että tää on nyt tässä, kosiminen ja kihlaus tuli suoritettua vasta vuonna 2009. Yks syy tähän kieltämättä oli sekin, että tiesin vaimoni haluavan hienot hääjuhlat, siitä oli pitkään puhuttu, ja tuossa vaiheessa elämä oli siinä vaiheessa että pätäkkää rupesi jäämään sen verran yli että hienoihin häihin saatiin rahat kaavittua. Toki sit vedettiin säästökuurilla yli vuosi, eikä sekään ihan riittänyt, mutta häät onnistu tosi hyvin enkä yhtään kokenut sitä häämeininkiä vastenmieliseksi muuten ku kiireen ja raha-asioiden osalta, oli ihan kiva funtsia mimmoset pippalot järkkää ja varsinainen juhlapäivä oli parhaita päiviä tähän astisessa elämässä. Olihan se nyt hullua että semmonen määrä itselle eri paikoista tärkeitä ihmisiä oli kokoontunut yhteen vaan meidän takia.
Se on kyllä totta että elämä ei miksikään naimisiinmenon jälkeen muuttunut, mutta olipa helvetin kivat pippalot ja onhan se nyt hienoa olla aviomies ja vaimo eikä mitkään avopuolisot tai saatana poika- ja tyttöystävät tai ties mitä väsyneitä elämäntovereita/sielunkumppaneita/köyhiä paskoja joilla ei oo yksinään varaa omaan kämppään.
Muutenkin ihmisten häät (jopa porilaisten, oon sellasissakin kerran ollut) on omasta mielestäni aina olleet todella mukavia ja hauskoja tapahtumia, nyt oikein harmittaa ku ei oo ihan hirveesti häitä tässä tiedossa. Mustatkortit, kutsu mut sun häihin, lupaan olla ihmisiksi!
