Ehkä olen iän myötä tullut kyyniseksi, mutta nämä "Satuprinssi & Satuprinsessa", vuosisadan täydelliset rakkaustarinat jne ovat aikamoista höpöhöpöä, ei niitä tapahdu kuin elokuvissa. Jos minulta kysytään niin avioliitto on kumppanuus (pituus vaihtelee suurestikin, odotuksena kai nykyäänkin hautaan asti), joka vaatii kirjaimellisesti ihan helvetisti verta, hikeä, ja kyyneleitä. Jos sitten kaikkien näiden keskellä vielä tykkää toisesta, niin voi sanoa että on onnistunut.
Puhut paljon, mutta asiaa!
Sanasta sanaan totta ja vielä muutama kommentti:
Jossain radio-ohjelmassa oli haastateltu jotain suomalaista paria, joka oli ollut yhdessä huikeat 80-vuotta, tai enemmän. Jokatapauksessa ikää mittarissa oli yli 100 ja ukolla oli jotain muistisairautta ja kai puhekyky mennyt, joten rouva hoiti puhepuolen. Kun sitä pitkän suhteen salaisuutta kysyttiin, niin rouva vastasi kutakuinkin näin. "Kumpikaan ei ole lakannut rakastamasta toista yhtä aikaa".
Boldasin lainauksestasi tärkeimmän sanan, koska tämä homma unohtuu aika usein. Parisuhde on nimenomaan kumppanuutta, joka perustuu a.yhteiseen tavoitteeseen (perhe/parisuhde/onnellisuus/hyvä elämä jne.) b. Yhteisiin sopimuksiin ja niiden noudattamiseen (uskollisuus, keino olla oma itsensä samalla kun on toisen kanssa yhdessä, arjen pyörittäminen, toimintatavat kriiseissä ja riitatilanteissa), selkeästi molemmille selvillä ne paikat, missä voi tehdä kompromissin ja missä menee toisen kiveen kirjoitettu raja ja c. rakkauteen, joka toimii monella tasolla. Kumppani on samaan aikaan kumppani seksuaalisesti, emotionaalisella tasolla, elinkumppani, kämppis, (vanhempi lapsille), ystävä, uskottu jne.
Viimeisellä tarkoitan sitä, että toki vastaavasti jos on niitä asioita, mitä ei kerrota vaimolle, niin pitää olla kanssa niitä asioita mitä ei kerrota kavereille. Eli ollaan sillä tavalla kivasti tohvelin alla, että sinne ollaan menty vapaaehtoisesti. Menty ihan vapaasti, koska siellä tohvelin alla on lämmintä ja turvallista, sekä se on myös hyödyllistä. Eli tietyt asiat tapahtuu aina samalla tavalla, talvisin mennään Etelään, jouluksi kaikki tulee sinne ja tänne, annetaan hajuvesi ja pikkutuhma yöpaita, miehelle Kjell Wetön uusin, sitä luetaan kiihkeästi loppupyhät ja vituttaa kun naapurit tulee kahville ja ei sitä jouluruokaa jaksa vittu kolmatta päivää syödä, toisaalta sitä kannattaa syödä, koska seuraavan kerran mahdollisuus tulee vuoden päästä, vaikka toisaalta voisi ostaa tarjouksesta kinkun pakkaseen ja tehdä siitä rosvopaistin, tai paistaa sen juhannuksena, ainoa vika on siinä että se ei säily siihen asti ja kinkkua alkaa tehdä mieli suurinpiirtein samaan aikaan kun s-marketissa aletaan myydä konvehteja ja joululaulut soi, eli lokakuussa.
Eksyin aiheesta...
Ja työtä: verta, hikeä ja kyyneleitä. Sitä tarvitaan, koska parisuhde on työtä, se on arjen rankkaa pyörittämistä. Ja fakta on nyt vaan se, että 99.9% ja vähän päälle ihmisen elämästä on arkea, tai siis tarkemmin arkisia asioita. Eli ei puhuta viikon rakenteesta, vaan siitä että asiat tapahtuu aikalailla ennakkoon määritellyn putken mukaan. Realismia on se, että satsaa siihen 99.9% toimivuuteen kuin haaveilee että miten sillä yhden prosentin kymmenyksellä tekisi, on se sitten kelle vaan mikä tahansa oma juttu. Kaikki ns. elokuvaparisuhde kuvaa justiinsa tuota prosentin kymmenystä, sitä kun intohimon liekit sumentaa auton takalasin höyryyn ja rakastellaan rantahietikolla. Ei siinä maailmassa siivota väsyneenä lapsen oksennuksia sängyn ja seinän välistä, ei pohdita onko kyhmy rinnassa vaarallinen vai ei, tai katsota suurennuslasilla verta vuotavaa luomea, ei jouduta yllättäen työttömäksi, ei surra tuttavaperheen hukkunutta lasta, ei kärsitä koko peruskouluikää oppimisvaikeuksista, ei huomata kymmenen vuoden kuluneen hetkessä. Taas toisaalta, ei siinä romanttisessa maailmassa muisteta sitä, miten kova saavutus on päästä kaikesta tuosta läpi ja saada nimet kirjoitettua samaan kiveen vierekkäin.
Nykyiset miehet ja naiset on suurimmaksi osaksi ihan paskahousuja ja haihattelioita joille pitäisi takoa järkeä päähän. Aika harvasta meistä ikinä tulee mitään tosi suurta edes kansallisessa mittakaavassa tai omalla kylällä. Tule suureksi omassa elämässäsi, onnellisuus on hyvin eletyn elämän sivutuote, eikä mikään päämäärä. Tai jos sitä ajaa takaa, se katoaa aina kauemmaksi, niinkuin kangastus.