Naisasiat

[Gemondo]

Paitsi, jos tämä tapahtuu ennen keskiviivaa? Näin olen ymmärtänyt. Korjaa, jos olen väärässä.

Tai jos kyseessä on sivurajaheitto tai pelaaja ei osallistu peliin.

Yllä olevaan keskusteluun vahva sama. Ihme kaksinaamaista mielistelyä, jos et saa pesää olemalla oma itsesi, ole ilman.

 

[Kirjoittelija]

Tai jos kyseessä on sivurajaheitto tai pelaaja ei osallistu peliin.

Voi olla paitsioasemassa, vaikkei vaikuttaisi peliin, mutta tällöin paitsioasema ei ole tuomittava.

 

[Hereworth]

Hitto kun menee niin hyvin, että nyt menee huonosti.

Eli olen tyttöystäväni kanssa nyt seurustellut puolitoista vuotta, ja viimeiset puoli vuotta on asuttu kimpassa. Vaikka aluksi hieman olin skeptinen tämän yhteisasumisen suhteen, on tämä kuitenkin mennyt pirun hyvin ja vapauttanikaan en koe millään tavalla riistetyksi. Kangerrelleen alun jälkeen on menty kyllä harppauksin eteenpäin,enkä tosiaan panisi pahakseni tämän jatkumista.

Nyt on kuitenkin niin, että opinnot uhkaavat tuhota kaiken saavutetun. Olen kaksi vuotta opiskellut kv-kauppaa amk-tasolla, mutta nyt pääsin itse toiseen kaupunkiin opiskelemaan yliopistoon historiaa, joka minua on aina kiinnostanut. Vaikka opiskelu luultavasti olisi todella mukavaa, vähän tuolla alalla kuitenkin epäilyttävät tulevaisuuden näkymät, esim. työllistymisen suhteen. Tyttöystävällä puolestaan on edessään vaihto-opiskelujakso, joka kestää tuonne tammikuulle asti. Itsellänikin olisi nykyisessä koulussa vaihtojakso samaan aikaan, mikäli siis nykyiseen paikkaan jäisin. Molemmat tietää tämän suhteen käytännössä loppuvan tuohon kuukauden päähän ja ajatus on aika kestämätön. Nyt se oikeastaan iski ensi kerran vasten kasvoja, eikä kumpikaan ollut suonut tälle ajatustakaan etukäteeen. Vaihtojakson suhde luultavasti kestäisi, mutta ei sen jälkeistä kaukosuhdetta Suomessa, kun molemmilla on sellaisesta huonot kokemukset menneisyydestä.

Mitähän helvettiä sitä oikein tekisi? Vaihtaako opinahjoa ja lähteä opiskelemaan jotain itseä kiinnostavaa (mutta huonosti työllistävää) vai käydäkö nykyinen koulutus loppuun, vaikkei se täysin oma juttu olekaan? Erotuksena nyt se, että toisessa skenaariossa minulla on ihana tyttöystävä, ja toisessa 99% todennäköisyydellä ei enää ole. Onko tällaisesta kellään palstalaisella kokemusta? Omia stooreja olisi mukava kuulla, mutta saa isällisiä neuvoja heittää ihan mutupohjaltakin.

Valinta täytyisi tehdä viikon kuluessa, vähiin käy...

 

[SamSpade]

Hereworth. Jos nainen on oikeasti hyvä niin suhde kestää kyllä etäsuhteenkin. Jos ei, niin muitakin "parempia" sinulle tulee vastaan. Jos jättää ehkä koko loppuelän määrittävän asian (työ - ura) naisen takia, tulet luultavasti katumaan sitä aina. Uusia tilaisuuksia ei ehkä koskaan tule. Vanhana sitä katuu asioita jotka jätti tekemättä, ei niinkään tehtyjä asioita.

 

[Timbit]

Kiitos kaikille vinkeistä! Olemme molemmat hiukan skeptisiä asian suhteen, koska kumpikin pitää yksinolosta. Lisäksi aina on se riski, että naama alkaa kulua liikaa...

Tuohan on parempi lähtökohta kuin sellainen, jossa toinen pitää yksinolosta ja toinen haluaa kiehnätä kylki kyljessä koko ajan. Ei tarvitse vakuutella suhteen olevan kunnossa joka kerran kun ilmaisee, että voisi vaikka seuraavan vartin olla ihan vaan omissa oloissaan. Olin itse samassa tilanteessa joskus aika kauan sitten, eikä se nyt ihan pieleen mennyt. Syyskuussa on 10-vuotishääpäivä.

 

[Carlos]

Hereworth. Jos nainen on oikeasti hyvä niin suhde kestää kyllä etäsuhteenkin. Jos ei, niin muitakin "parempia" sinulle tulee vastaan. Jos jättää ehkä koko loppuelän määrittävän asian (työ - ura) naisen takia, tulet luultavasti katumaan sitä aina. Uusia tilaisuuksia ei ehkä koskaan tule. Vanhana sitä katuu asioita jotka jätti tekemättä, ei niinkään tehtyjä asioita.

Tämä, sanasta sanaan. Naisia tulee vastaan elämän varrella pilvin pimein, nuorella iällä ei kannata tehdä elämän isoja valintoja yhden tyttöystävän perusteella (kaikella kunnioituksella). Oma faijani jutteli aina kun olin nuori ja epätoivoinen, että hommaat vaan asiallisen työpaikan ja pistät elämän muutenkin järjestykseen, niin sitten kolmekymppisenä kyllä pukkaa naista ovista ja ikkunoista kun naisten biologinen kello tikittää. Ja kyllähän se faija hitto vieköön tiesi mistä puhui, vaikken sitä silloin uskonut / asiat noin pitkällä tulevaisuudessa ei kiinnostaneet.

Urapuolella on mennyt ihan ok monessakin suhteessa, mutta nyt kun katselen taaksepäin, niin on monta tilaisuutta mitä jäi käyttämättä. Ja vielä enemmän tilaisuuksia mitä en edes harkinnut enkä tajunnut. On varmaan edelleen. Niitä mietin melkein päivittäin, menetettyjä tilaisuuksia naisten kanssa en ole murehtinut kyllä koskaan.

Edelleen kaikella kunnioituksella parisuhdettanne kohtaan, mutta älä herranjestas vielä noin nuorella iällä ripustaudu mihinkään naisiin. Maailma on iso ja jännä paikka, sitä kannattaa mittailla ja tutkia ihan rauhassa. Jos historia on se mikä kiinnostaa, niin anna palaa äläkä katso taakse. Voi olla että töitä on vaikea löytää sillä alalla, mutta kyllä mahdollisuuksia on vaikka kuinka, varsinkin jos pitää mielen auki myös ulkomaisien vaihtoehtojen osalta. Kyllä se elämä polkunsa löytää tavalla tai toisella.

Eräs erittäin hyvä saksalainen sananlasku, joka sopii tähän(kin) tilanteeseen kuin nenä päähän: "Wer etwas will, sucht Wege. Wer etwas nicht will, sucht Gründe." Eli vapaasti suomennettuna; "Joka haluaa jotain, etsii teitä. Joka ei halua jotain, etsii perusteluita."

 

[Bruno]

Mä oon monesti huomannut kun jossakin jätkäporukassa istutaan iltaa ja kitataan kaljaa, ja siinä vaiheessahan on siis se mahtava fiilis, mutta sitten jos joku nainen liittyykin siihen seuraan, niin jotkut jätkät yllättäen muuttuvat aivan toisenlaisiksi. Joku tarve miellyttää se vissiin on tai jotain. Noiden takinkääntäjien takia sitten muita vituttaa kun jutut vaihtuu ja se saamarin show alkaa. Ei mua kiinnosta jutella mitään naistenjuttuja. Välillä oon yksin vaihtanut toiseen baariin.

Jepjep. Saman kokenut itsekin. Toinen asia, joka ihmetyttää on se, ettei jätkien iltaa voi viettää kokonaan jätkien kanssa. Se tyttöystävä/avovaimo on saatava paikalle jossain vaiheessa. Sitten ovat erikseen ne, ketkä eivät edes lähde mihinkään ilman sitä muijaa.
Muistan hienoja aikoja muutaman vuoden takaa, kun eräs ystäväni kritisoi aina sitä, että pitää se muija raahata mukana. Nyt äijä itse seurustelee ja tyttö seuraa joka paikkaan. Ei ole väliä onko kyseessä baari-ilta, mökkireissu vai risteily. Aina mukana vaan.
Tosin taitaa olla niin, että helpommalla pääsee ottaessaan tytön mukaan. On mustasukkaista sorttia eikä pysty rentoutumaan, jos jätkä on muiden jätkien kanssa viihteellä.

 

[Pekko Pelikaani]

Tosin taitaa olla niin, että helpommalla pääsee ottaessaan tytön mukaan. On mustasukkaista sorttia eikä pysty rentoutumaan, jos jätkä on muiden jätkien kanssa viihteellä.

Jos luottamus tuota luokkaa niin ei niiden tulevaisuus hyvältä näytä. Kyllä omaa aikaa pitää olla molemmilla.

 

[Kalalokki]

Toi on todella naurettavaa. Kyllä kaverien keskeistä aikaa pitää olla kummallakin osapuolella. Mielestäni tyypin ei todellakaan pitäisi alentua siihen että sen muijan pitää päässä joka paikkaan mukaan, tiedän lähipiiristäni kokemuksen missä äijältä on mielenterveys lähtenyt vähän (vielä tällä hetkellä, varmasti pahenee jos ei jotain tapahdu) käsistä, ja naisesta on ilmennyt "hiukan" aggressiivisia ominaisuuksia (tietääkseni pari henkilöä on uhriksi joutunut). Ja kaikki on lähtenyt ihan vaan siitä kuinka tohvelimaisesti tää ukko ei oo osannut ikinä sanoa poikittaista sanaa noihin jätkäporukan menoihin. Annoin pikkusormen ja sitä rataa.

Eli siis karhunpalvelus kaikille - äijälle, naiselleen ja äijän kavereille. Ymmärrän että alkuaikoina tekee mieli ehkä ollakin sen muijan kaa enemmän mutta äsken kertomani kauhutarina on jatkunut jo vuosikausia ja ajan mittaan vaan pahentunut.

e: ja piti lisämäni vielä tuon minkä Pekko ehti heittää. Eli se suhteen peruspilari - jos luottamus kusee niin homma räjähtää pommin lailla ennemmin tai myöhemmin. Tämäkin parin olis vissiin pian tarkotus alottaa jonkunlainen kaukosuhde niin ei kyllä lupaa hyvää.

 

[Jeffrey]

Hitto kun menee niin hyvin, että nyt menee huonosti.

Valinta täytyisi tehdä viikon kuluessa, vähiin käy...

Nyt huudellaan heppiä! Täältä löytyy aika paljon kokemusta aiheesta.

Lyhykäinen tiivistelmä se, että muutin viime syksynä muualle opiskelemaan, kävin käytännössä joka viikonloppu "kotona", kerettiin seurustella 3,5 vuotta ja lopulta erottiin nyt kuukausi taaksepäin.

Mikä oma käsitykseni etäsuhteista on omien kokemuksien nojalla ja muiden kavereiden suhteiden perusteella on se, että etäsuhde on paljon helpompi miehelle ja että en usko etäsuhteen rikkovan yhtäkkään suhdetta. Toki etäsuhde voi olla työnimi, tai se peittely niille todellisille ongelmille (niinkuin meillä). On niitä etäsuhteita onnistuviakin, yksi erikoisin on tapaus jossa nyt 5 vuotta muualla seurustellut tyttö ja hänen Helsinkiläinen poikaystävänsä näkivät lukuvuoden aikana noin kerran kuukaudessa.

Meidän suhteessa en suostu etäsuhteen tuomia pahuuksia hyväksymään sellaisenaan. Käytännössä kuvio meni siten, että lähdin maanantai aamulla ja tulin torstai illalla. Käytännössä hommat eivät muuttuneet mihinkään, sillä aikaisemmin molemmat oli niin kiireisiä, että nähtiin kotona lähinnä nukkumaan mentäessä. Nyt eron jälkeen tyttö on ollut tyytyväinen kun on ollut "omaa aikaa", jota ei kuullemma ollut seurustellessa. Seurustellessa taas valitti kun en ollut kotona nuona muutamana iltana. Taisi tässä tapauksessa suurin syy olla se, että tyttö ei täysin luottanut minuun ja siihen mitä muualla puuhailen. Eli jos luottamus on kunnossa, en näe syytä etäsuhteen epäonnistumiselle.

Sinäkin jo toki kerroit, että kokemusta on. Oletankin siis, että osaisitte tälläkertaa ottaa huomioon ne etäsuhteen vaatimukset. Etäsuhde tosiaan tarvitsee erilaisia asioita, mutta kun niistä pitää huolta niin suhteen tulisi kyllä onnistua (muutoin etäsuhde on tekosyy erolle). Etäsuhdehan tarvitsee enemmän toisen huomioonottoa, on tärkeämpää että vastaat kun toinen soittaa, halaat kun toinen halaa ja ajattelet kaikinpuolit toista osapuolta.

Meillä tyttö kaivoi omaa hautaansa meidän suhteessa. Esimerkiksi ehdotin, että perjantaisin ei biletetä vaan keskitytään meidän suhteeseen. Tämä ei esimerkiksi käynyt ja monesti tapahtuikin niin, että minä sitten matkustin Helsinkiin ja loppujenlopuksi runkkailin yksikseni kotona. Toinen todella pieni asia oli mielestäni se, että kun esimerkiksi tulin maalta Helsinkiin, niin olisin odottanut tyttöystäväni olevan edes jonkun kerran asemalaiturilla vastassa halin kera, minimissään olisi tullut edes ajoissa hakemaan jotta ei olisi tarvinut seistä tuiskussa varttia kylmissään. Nämäkään eivät jotenkin onnistuneet, ja ne kuvaavatkin vain ja ainoastaan sitä, että ota toinen huomioon! Se tekee paremman mielen molemmille ja edesauttaa suhdetta. Ei ole kovin hyvä alku yhteiselle viikonlopulle jos toinen seisoo vartin räntäsateessa raskaan matkustamisen jälkeen, vain siksi, että toinen ei huomannut lähteä tarpeeksi aikaisin toista hakemaan kun sattu olemaan juttu kesken kaverin kanssa.

Tässä nyt vain muutama ajatus näistä asioista, en vielä jaksa niitä ihan läpi peratakkaan, mutta mielestäni tässä on ne isoimmat asiat jotka toimiessaan mahdollistaisi koko suhteen toimivuuden.

Lopuksi vielä kaneetti: Vaikka olisi kuinka huonot kokemukset aikaisemmista suhteista, etäsuhteen takia suhteen lopettaminen on vain ja ainoastaan tekosyy.

Näin se meni myös meillä. Yht'äkkiä tyttö unohti ne omat heikkoudet ja vajavaisuudet ja eron syy löytyi etäisyydestä. Ja paskat johtunut!

 

[Snakster]

Olen tänne aiemminkin kertonut omat kokemukseni etäsuhteesta ja vaikka vanhan sanonnan mukaan etäsuhteessa tyytyväisiä ovat kaikki neljä, niin kyllä ihan kahdenkin ihmisen kuviossa toimiva etäsuhde on mahdollista rakentaa.

Itsellä etäsuhdetta kesti sellaiset kaksi vuotta ja pisin tauko ilman tapaamista oli sellaiset puoli vuotta. Tuon ajan asuimme kokonaan eri mantereilla. Kahden vuoden aikana erilaisia asuinpaikkakombinaatioita oli jos jonkinlaisia, mutta varmaan vakiintunein kuvio saatiin, kun siippa asui Lillessä ja minä Helsingissä, ja tuolloin tapaaminen onnistui jopa kerran kuussa.

Nyt on asuttu samassa osoitteessakin sellaiset 12-vuotta, joten ihan hyvin asiat ovat rullanneet tämän piinaavan ajanjakson jälkeenkin.

 

[Kirjoittelija]

Oma faijani jutteli aina kun olin nuori ja epätoivoinen, että hommaat vaan asiallisen työpaikan ja pistät elämän muutenkin järjestykseen, niin sitten kolmekymppisenä kyllä pukkaa naista ovista ja ikkunoista kun naisten biologinen kello tikittää.

Tuo oli hyvä neuvo sinun faijaltasi, mutta ei se ole mikään yleispätevä ohje, joka sopisi kaikille nuorille. Se toimi sinulle siksi, että taustasi oli riittävän varakas. Jos sinulla olisi vanhempien yhteenlasketut vuositulot olleet 10 000 euroa eikä faijasta tietoakaan, et sinäkään olisi pystynyt kouluja käymään ja sitä asiallista työpaikkaa hommaamaan. Tuollainen asioiden suunnittelu kymmenen vuoden päähän edellyttää sitä, ettei tarvitse stressata 24/7 omasta toimeentulostaan.

 

[Monipuolisenhuono]

Semi kaverikortti lätkästiin pöytään. Ei ole mun syytä vaan böönan, jos ois ollut tuntematon ja kusipäinen naikkonen olisin sanonut suorat sanat. Näin taas tällä kertaa. On se kiva kun sanotaan että oli kivaa mun kanssa hymiöiden kera ja sit kun on keskusteltu aiheesta tyttökavereiden kesken on yhtäkkiä kauhea morkkis. Hienia kun liki nelikymmpiset muijat hoitaa hommat samalla tavalla kuin parikymppisinä. Mutta eihän tässä muuta kuin leuka rintaan jne ja Virmasen sanoin että näillä mennään.

 

[tomageeni]

Jos sinulla olisi vanhempien yhteenlasketut vuositulot olleet 10 000 euroa eikä faijasta tietoakaan, et sinäkään olisi pystynyt kouluja käymään ja sitä asiallista työpaikkaa hommaamaan.

Menee offtopiciksi, mutta yritätkö sanoa ettei Suomessa voi heikoista tuleva voi opiskella tai päästä töihin? Toki helpompaa se on, jos on taloudellista tukea, mutta kyllä minä tunnen monia ihmisiä jotka ovat amk/yliopisto-tason tutkinnon ja "asiallisen" työpaikan hommanneet, vanhempien rahallisen avustuksen ollessa 0 euroa.

 

[MPN]

Tuo oli hyvä neuvo sinun faijaltasi, mutta ei se ole mikään yleispätevä ohje, joka sopisi kaikille nuorille. Se toimi sinulle siksi, että taustasi oli riittävän varakas. Jos sinulla olisi vanhempien yhteenlasketut vuositulot olleet 10 000 euroa eikä faijasta tietoakaan, et sinäkään olisi pystynyt kouluja käymään ja sitä asiallista työpaikkaa hommaamaan. Tuollainen asioiden suunnittelu kymmenen vuoden päähän edellyttää sitä, ettei tarvitse stressata 24/7 omasta toimeentulostaan.

Jaa miksei? Olen kyllä sitä mieltä että opintoraha on liian pieni, mutta kyllä olen sen jälkeen kun kotoa muutin (heti lukion jälkeen) kaiken maksanut ihan itse. Lukiossakin kun ikää tuli 18v niin olin enemmän töissä kuin koulussa. Ei minunkaan vanhemmalla ollut varaa autella rahallisesti tai ruuallisesti. Itseasiassa lainailin hänelle pari kertaa rahaa. Kunhan ei minnekkään helsinkiin lähde/jää niin muualla tulee toimeen opiskellessa jos töitä viitsii vähäänkään tehdä. Nykyisestä tilanteesta en tiedä miten nuori opiskelija pääsee töihin osa-aikaiseksi, mutta veikkaisin että onnistuu. Yleensä auttaa jos lähtee muualle kotipaikkakunnalta (varsinkin jos on pieni paikkakunta). Onhan näitä tapauksia muitakin. Ja tuosta lukiosta pääsemisestä on sen verran aikaa että nykyään on vakiduuni, oma kämppä avovaimon kanssa ja kolmannen asteen koulutuksen paperitkin löytyy.

 

[Jeffrey]

On se kiva kun sanotaan että oli kivaa mun kanssa hymiöiden kera ja sit kun on keskusteltu aiheesta tyttökavereiden kesken on yhtäkkiä kauhea morkkis. Hienia kun liki nelikymmpiset muijat hoitaa hommat samalla tavalla kuin parikymppisinä. Mutta eihän tässä muuta kuin leuka rintaan jne ja Virmasen sanoin että näillä mennään.

Tämä se oli meidänkin suhteessa iso eroon johtanut asia. Nauroin eksälle vedet silmissä kun hän kertoi keskustelleensa kavereidensa kanssa ja tulleet nyt tällaisiin tuloksiin. Hänen paras kaverinsa seurusteli edellisensä kanssa reilut viisi vuotta, kosikin tänä aikana pari kertaa eikä kundi suostunut. Lisäksi kundi ei suostunut näkemään koko aikana tytön vanhempia. Niin, nauroin vedet silmissä ja kyseenalaistin tällaisten ihmisten antamat parisuhdeneuvot.

Carlos tuolla aikaisemmin hyvin tiivistikin, että jokainen ihminen, ja jokainen parisuhde on niin oma asiansa, että neuvoja ei tulisi hirveästi kuunnella, ei ainakaan kovin suoraan. Lisäksi jostain vuosien takaa muistan täällä keskustelun siitä, kuinka tyttöjen kaverit ajavat parisuhde keskustelussa vain omaa etuaan, eikä ajattele tätä hädässä olevaa ystäväänsä. Kaverien oma etu tarkoittaa tietenkin lisää frendaus aikaa tämän mahdollisesti eroavan kanssa, ja yhtä bilekaveria lisää.

 

[Bruno]

Tämä se oli meidänkin suhteessa iso eroon johtanut asia. Nauroin eksälle vedet silmissä kun hän kertoi keskustelleensa kavereidensa kanssa ja tulleet nyt tällaisiin tuloksiin.

Ja näin, kun itse sanot niin saat vastauksesta suunnilleen tämän:"Etkö sä vitun yksinkertainen kusipää osaa päättää asioista itse, kun pitää kavereiden kanssa keskustella. Vittu mikä kakara, hyvä vaan, että loppuu. ;)

 

[Carlos]

Tuo oli hyvä neuvo sinun faijaltasi, mutta ei se ole mikään yleispätevä ohje, joka sopisi kaikille nuorille. Se toimi sinulle siksi, että taustasi oli riittävän varakas. Jos sinulla olisi vanhempien yhteenlasketut vuositulot olleet 10 000 euroa eikä faijasta tietoakaan, et sinäkään olisi pystynyt kouluja käymään ja sitä asiallista työpaikkaa hommaamaan. Tuollainen asioiden suunnittelu kymmenen vuoden päähän edellyttää sitä, ettei tarvitse stressata 24/7 omasta toimeentulostaan.

Tähän aika monikin jo kommentoi, että Suomessa se ei jää kiinni mistään muusta kuin omasta halusta. Jossain jenkkilässä sitten kokonaan toinen asia. Eipä sillä, kyllähän se paljon vaikuttaa nuoren uravalintoihin jos kotoa sanotaan että "kannattaa opiskella paljon" kuin että sanottaisiin että "vittu mä en oo ikinä mitään kouluja käynyt ja aina sitä jotenkin on pärjätty *röyh*, herrat ne vaan rikastuu ja kyttä on natsisika".

Ja vielä asiaan liittyen, niin esim. faijan ajoi opiskelemaan nimenomaan pula-aikana koettu köyhyys. Hän sanoi saaneensa mittansa niin täyteen sitä, että päätti vaan että "nyt riittää". Silloin toki Porthanian ovista läpipääseminen riitti opiskelupaikan saantiin, nykyään siihen joutuu tsemppaamaan enemmän. Mutta taas toisaalta hänellä ei todellakaan ollut minkäänlaista tukea kotoa, rahasta puhumattakaan. Mikäs siinä, nuorimies oli aamut ja illat satamassa hiiliä lapioimassa, ja tekemässä mitä ikinä muuten sitten löytyikään. Päivät sitten koulussa. Siitä se elämä sitten suttaantui.

Ja sitten vielä tätä sivuten, niin minä opetan kyllä jälkikasvulle että ostelee vaan hienoja urheiluautoja ja nauttii elämästään ilman monimutkaisia ja ongelmallisia riippakiviä. Naisiin menee vaan rahat ja mielenterveys. Voi sitten viedä papankin ajelulle ja näyttää että "näin" sunkin olisi faija pitänyt tehdä.

 

[Freya]

Tämä, sanasta sanaan. Naisia tulee vastaan elämän varrella pilvin pimein, nuorella iällä ei kannata tehdä elämän isoja valintoja yhden tyttöystävän perusteella (kaikella kunnioituksella).

Tämän luettuani oli pakko alkaa pohtimaan, käykö jollain elämässä oikeasti niin loistava tsäkä että tälläisiä elämänkumppaneita pöllähtää ihan kaikista ovista ja ikkunoista. Tietenkin erikseen on ne naiset ja miehet jotka huolii jokaisen vastaantulevan, ja jotka eivät niin ihmeellisiä edelletyksiä ole kumppanilleen asettaneetkaan. Vai onko naisissa jotenkin parempi tarjonta kuin miehissä?

Olen taapertanut 25- vuotta ja ihan yhden käden sormilla on laskettavissa sellaiset miehet joiden kanssa olen edes voinut harkita pitempää suhdetta. Miehiä kyllä on, mutta jos laatua ja kemioiden kohtaamista odottaa niin saa todellakin odottaa. Jos nyt jostain löytäisin sellaisen miehen jonka kanssa kolahtaa ,niin kyllä aika hartaasti miettisin mitkä niistä omista unelmista on sellaisia joiden eteen parisuhteeni "uhraisin" .

 

[Kirjoittelija]

Jaa miksei? Olen kyllä sitä mieltä että opintoraha on liian pieni, mutta kyllä olen sen jälkeen kun kotoa muutin (heti lukion jälkeen) kaiken maksanut ihan itse.

Oliko sulla vanhempien yhteenlasketut vuositulot 10 000 euroa (tai 50 000 markkaa)?

Menee offtopiciksi, mutta yritätkö sanoa ettei Suomessa voi heikoista tuleva voi opiskella tai päästä töihin? Toki helpompaa se on, jos on taloudellista tukea, mutta kyllä minä tunnen monia ihmisiä jotka ovat amk/yliopisto-tason tutkinnon ja "asiallisen" työpaikan hommanneet, vanhempien rahallisen avustuksen ollessa 0 euroa.

Kuinka monella näistä tuntemistasi yliopistokoulutetuista vanhempien yhteenlasketut vuositulot olivat 10 000 euroa? Vanhempien rahallista avustusta on muuten myös 0-18-vuotiaana näiltä saatu elatus.

 

[pettter]

Kuinka monella näistä tuntemistasi yliopistokoulutetuista vanhempien yhteenlasketut vuositulot olivat 10 000 euroa? Vanhempien rahallista avustusta on muuten myös 0-18-vuotiaana näiltä saatu elatus.

Kyllähän opintotuellakin pärjää, varsinkin jos asuu opiskelijasolussa. Jos vaikka satasenkin pistät kuussa ruokaan, niin se on 25e per viikko. Ainakin mä söin usein jotain makaroni-jauheliha-sipuli-ketsuppi -mössöä. Ja aamuisin kaurapuuroa. Banaanikilokin maksaa Lidlissä 1.19e. Ja ei kait opiskelijalla paljoa laskujakaan ole. Bussikortinkin saat puoleen hintaan ja joku puhelinlasku nyt ei paljoa ole. Ja jos ravintoloissa haluaa syödä tai useinkin baareja kierrellä, niin menee vaikka iltatöihin. Varmaankin loppujen lopuksi aika harva saa vanhemmilta rahaa. Mä en ole täysi-ikäisenä kehdannut ottaa niiltä rahaa vastaan. Eikä mulle ole tullut mieleenikään etteikö "köyhästä" perheestä tulevalla olisi samat mahdollisuudet. Vai kysytäänkö nykyään koulujen pääsykokeissa pankkitilin saldoa häh.

 

[tsups]

Vittu mitä itkua. Onhan koulutustason periytyvyys tilastollisesti todistettu ilmiö, mutta ei motivoituneella ja työhön valmiilla yksilöllä Suomessa mitään oikeaa estettä ole koulutuksen hankkimiseen. Ei se ehkä yhtä helppoa ole kuin rikkaan suvun perijöillä muuta yhyyyyy, elämä on.

 

[sampio]

Kyllä Suomessa jokainen nuori kykenee taloudellisesti amk- tai yliopistotutkinnon suorittamaan, vaikka mistä nälkämailta ja periytyvän pahoinvoinnin alueilta se koulun penkille revittäisiin. Motivaatio on sitten kokonaan eri asia sekä se, kuinka nuorta kotona tuetaan ja kannustetaan kouluttautumaan, mutta yhteiskunnan tukeen se ei kaadu. Naisasioihin tämä ei taida kuitenkaan liittyä millään tavalla, joten voinemme jatkaa vaikka jommassa kummassa näistä:
Koulutuksesta - Sivu 7 - Jatkoajan keskustelupalsta
Tradenomi vs. KTM - Sivu 10 - Jatkoajan keskustelupalsta

 

[Stabiil]

...Vai onko naisissa jotenkin parempi tarjonta kuin miehissä?
...

Ei. Mun empiirisen tutkimuksen* mukaan vuodessa tapaa yhden (1.) naisihmisen, jonka kanssa voisi harkita yhteistä tulevaisuutta. Nämäkään eivät mun kohdalla ole realisoituneet toistaiseksi mihinkään. Tuleehan sitä väkisinkin mietittyä, että miksi sen "oikean" löytyminen on niin vaikeaa. Suurimmiksi tekijöiksi uskaltaisin sanoa kuitenkin sattuman (että ylipäätänsä tapaa jossain) ja oikean ajoituksen (tarpeeksi kauan sinkkuna yms.) . Tuosta "uhraamisesta" olen samoilla linjoilla. Sen verran vähän potentiaalisia tulee vastaan, että tarkkaan saisi miettiä.

Hereworth:in viestiin vastauksena, että leikkimielisellä testillä saat tietää, mitä sisimmässäsi haluat. Ota kolikko, kruuna=lähdet opiskelemaan, klaava=jäät mimmin kanssa. Flippaa ilmaan -> sen puolen sekunnin aikana, mitä se kolikko on ilmassa, sä toivot jompaa kumpaa. Sillä ei oo väliä miten se tippuu käteen, vaan sillä, mitä kelaat sen ilmalennon aikana. "tulispa klaava" tms.

Jos teillä natsaa hyvin ja luotatte toisiinne, niin lähde ihmeessä opiskelemaan, se ei koskaan mee hukkaan. Kyllä etäsuhteen saa toimimaan jos molemmat haluaa, että se toimii. Vaatii vain enemmän työtä.

(*Tutkimus suoritettu Helsingissä kolmen vuoden ajanjaksona hieman alle kolmekymppisenä)

 

[Carlos]

Tämän luettuani oli pakko alkaa pohtimaan, käykö jollain elämässä oikeasti niin loistava tsäkä että tälläisiä elämänkumppaneita pöllähtää ihan kaikista ovista ja ikkunoista. Tietenkin erikseen on ne naiset ja miehet jotka huolii jokaisen vastaantulevan, ja jotka eivät niin ihmeellisiä edelletyksiä ole kumppanilleen asettaneetkaan. Vai onko naisissa jotenkin parempi tarjonta kuin miehissä?

Ei kukaan voi tietää onko se tapaamasi henkilö "elämänkumppani" vai ei, eikä varsinkaan joskus opiskeluvuosina koska silloin vielä molemmat vasta aloittelevat omaa elämäänsä, paikkaansa yhteiskunnassa, töitä, arkielämää, perhe-elämää, ja niin edelleen. Molemmat tulevat muuttumaan vielä valtavasti "aikuistuessaan", tässäkin niin moni asia vaikuttaa kaikkeen, ihmiset muuttuu, myös ihmisten parinvalintakriteerit voi muuttua olennaisestikin.

Sitten kun on takana 5-10 vuotta työelämää, on pari lasta hankittuna, autot, asuntolainat, tulee vaikka enemmän/vähemmän sairautta, työttömyyttä, muutto toiselle paikkakunnalle / toiseen maahan, vastoinkäymisiä, onnistumisia, iloa & surua, yritystä ja periksi antamista, niin sitten alkaa ehkä vähitellen tietää onko yhdessä sellaisen ihmisen kanssa joka on "elämänkumppani".

Moni yllättyy kun tajuaa että tosipaikan tullen se aina niin ihana ja hyväntuoksuinen kumppani yhtäkkiä vetääkin maton alta. Löytyy sängystä toisen kanssa (ehkä jopa samaa sukupuolta olevan), tai sitten vaikka järkyttyy lapsen syntymästä niin pahasti että alkoholisoituu (kuten Hynynen tjsp kertoi jossain naistenlehdessä). Tai sitten toisen sairastuessa leukemiaan toteaa että "mä en nyt vaan jaksa tämmöstä" ja pakkaa kamansa. Ja nähdään seuraavalla viikolla kaupungilla jonkun MC Helvetinperkeleen / Hot Babesin kanssa.

Puhumattakaan sitten ihan vaan siitä mitä tässäkin ketjussa on paljon vatvottu, että toinen kuvittelee kaiken olevan hyvin ("sä oot ihana, en lähde opiskelemaan vaan jään sun kanssa tänne") ja sitten vuoden päästä onkin jo kantapäät vastakkain, koska tuli se kaverikortti, tai ehkä molemmat halusivat irti.

Itse menin naimisiin jo alle kolmekymppisenä, ja voisin sanoa että aikamoinen hyppy tuntemattomaan oli niin nuorella iällä. Onneksi kävi hyvin ja löytyi se elämänkumppani, jonka kanssa meillä on yhteinen perhe ja yhdessä ollaan niin myötä kuin vastamäessä.

Ehkä olen iän myötä tullut kyyniseksi, mutta nämä "Satuprinssi & Satuprinsessa", vuosisadan täydelliset rakkaustarinat jne ovat aikamoista höpöhöpöä, ei niitä tapahdu kuin elokuvissa. Jos minulta kysytään niin avioliitto on kumppanuus (pituus vaihtelee suurestikin, odotuksena kai nykyäänkin hautaan asti), joka vaatii kirjaimellisesti ihan helvetisti verta, hikeä, ja kyyneleitä. Jos sitten kaikkien näiden keskellä vielä tykkää toisesta, niin voi sanoa että on onnistunut.

Ja vielä siitä maailman naisten riittävyydestä, niin kyllä niitä riittää. Jo lukiosta lähtiessä ajattelin että "olikohan parhaat mestat tässä", opiskellessa totesin että ei mutta nythän niitä vasta riittää, sitten taas sama fiilis että ei kai tää ole tässä. Sitten myöhemmin eri työpaikoissa, eri kouluissa, maissa, kursseilla, seminaareissa, kesäleireillä ja tiesmissä on joutunut toteamaan että kyllä niitä ehdokkaita olisi pilvin pimein jos olisi tarve yrittää.

Ja kuten jo tuossa yllä mainitsin, niin kolmenkympin tietämissä ainakin naisilla alkaa se kello tikittää, ja sitten kyllä tulee yhteydenottoa ihan vanhoilta koulukavereiltakin "moi, ajateltiin tässä just Lissun kanssa että mitähän sulle kuuluu".

Toinen ryhmä on sitten kolmenkympin paremmalla puolella ne jotka eivät olleetkaan sen täydellisen kumppanin kanssa, vaikka niin kuvittelivat. Ovat nyt sitten toisella kierroksella, lasten kanssa tai ilman.

En edes tiedä mitä tulee sitten joskus viidenkympin paikkeilla kun en ole sinne asti ehtinyt, mutta veikkaan että ihan yhtälailla tilaisuuksia tulee sittenkin, ehkä enemmänkin. Ainakin mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän ihmiset tietävät mitä haluavat eivätkä ujostele itseään, sikäli parinmuodostuskin tulee helpommaksi.