Kummallista, että sitä kaipaa ilmeisesti jotain vähän enemmän kun yhdenillan juttua, mutta helvetisti vähemmän kun seurustelua. Tämänpä takia en ole tuonne seduloihin lähtenyt pyörimään.
Tuo yhdistettynä jostain syystä todella korkeaan rimaan, oman kämpän "puuttumiseen". Ja siihen, että on ollut pois radalta hetken aikaa rupeaa tämä soppa näyttämään aika epätoivoiselta. Ja kaikkihan tietää, että epätoivoiset miehet kiinnostaa naisia yhtä paljon kun piereskelylle naureskelu.
Aikalailla samat fiilikset on täälläkin, tai oli varsinkin tuossa reilu puolisen vuotta sitten, kun ero ex-vaimosta oli vielä uunituore. Itse en myöskään missään vaiheessa ole haikaillut yhden illan juttujen perään, vaan enemmänkin on ollut sellaista mietintää ja rauhallista tutkailua, että minkälaista juttua sitä haluaa oikein lähteä naisten kanssa kehittämään. Tulin tuossa eron jälkeen kuitenkin suhteellisen nopeasti siihen tulokseen, että en ole millään muotoa valmis minkäänlaiseen suhteeseen ja olenkin pitänyt itseäni kiireisenä tehden jotain oikeasti tädellistä! No, vuosi aikaa kohta erosta kulunut ja elämä alkaa olla pikkuhiljaa jonkinlaisessa tasapainossa.
Mutta voi helvetti, tämän itsetunnon kanssa on kyllä vielä melkoisesti työstettävää. Mikä ihme siinä on, että pitää nähdä itsestä aina päällimmäisenä ne negatiiviset asiat? En ole mielestäni mitenkään ruma ja kroppakin on normaalin sporttisessa kunnossa (ei siis mikään rintaliivejä tarvitseva rahkabodari). Oma asuntokin nyt löytyy ja mielekäs täysipäiväinen vakkariduunipaikkakin on, vaikka palkka ei mikään kaksinen olekaan. Kuitenkin tuntuu, että tasan jokainen nainen etsii miestä, kenellä on korkeakoulututkinto, mikä itseltäni puuttuu. "Kolmen L:n Lukio" on siis käytynä ja vaikka jotain höntsäopistoa tässä työn ohessa nyt käynkin, tuntuu että mut on rankattu siihen b-luokkaan niin kauan kuin on joku -nomi tai -nööritutkinto taskussa. Kaikki kaveritkin on hurjan menestyviä uraohjuksia, mikä on toki hienoa heille, mutta sen toteaminen viikottain saa vain aina ajattelemaan tätä omaa tilannetta.
Niin jaa miksei ole sitä tutkintoa? Kai sitä tuli tehtyä aikoinaan töitä, kun oli niin paljon helpompaa kun edes toinen tienas jotain ja oli varaa muuhunkin, kuin pelkkään voihin siihen leivän päälle. Sitten kun exä valmistui ja mulla oli aikaa panostaa opiskeluun, sitä oli jo pudonnut kelkasta, eikä opiskelumotivaatiota niin vain löytynytkään.
Vituttaa ajatella että on eronnut.
Tuo oli kirjoitettu 23.11.2012 ja on mukava huomata, että jotkin asiat ovat helpottuneet ajan myötä, sillä tuo "eronnut"-leima ei kyllä enää häiritse läheskään yhtä paljon kuin mitä vielä vuoden vaihteessa.
Kävinpä muuten muutamaan otteeseen nettitreffeilläkin tässä jokin aika sitten ja voi luoja sitä meininkiä. Olin ihan varma, että nämä muijat oli jotain supon ammattineuvottelijoita, sen verran hyvin tenttasivat. Ei puuttunu ku se pieni pöytälamppu, millä olisivat voineet siinä kuulustellessa osottaa mua. DNA-testiä eivät vaatineet, mutta olen kyllä vakuuttunu, että hulluimmalla näistä neideistä oli siinä jumalattoman kokoisessa käsilaukussaan vähintään virtsanäytepurkit mukana. Tämä samainen emäntä kysyi mm. autoni arvoa ja sitä, että palanko helposti auringossa?!? Meinasin udella, josko on jotain erityistä syytä miksi tämä neitonen mahtaa edelleen olla sinkku, mutta tämä pilkka olisi tainut osua kyllä omaankin nilkkaan yhtä lailla :)
Nyt kun sain tämän remontin päätökseen, niin ajatuksilla on aikaa taas harhailla muuallekin, kuin kaakeleihin tai tapetteihin, huomaa sitä taas kirjoittelevansa tähän ketjuun ja miettivänsä jonkin muunkin, kuin ovenkarmin höyläämistä.
Tweety, nyt kuule pistetään leukaa ylös ja rintaa kaarelle. Kaikesta pessimismistä(ni/mme) huolimatta villi veikkaus on, että jonkinmoinne martta sitä käsipuoleen ajan saatossa kuitenkin tarttuu, haluttiin me sitä tai ei!
