Naisasiat

[moby]

Henk. koht. on 6 vuotta sinkkuilua takana ja nyt iski ekan kerran oikein kunnolla. Muutaman kerran ollaan nähty, eikä vielä ole ollut sekstailua(molenpien aloite). Pari muuttujaahan tässä hommassa on, mutta virkein mielin mennään eteenpäin. Nyt loman aikana tulee taukoa väkisinkin 3-4 viikkoa, joten katsotaan mihin homma etenee.

Joopa joo. Sekstailtu on ja kivaa oli, mutta muijalla liian kova vauhti, sekä paljastuneet rahaongelmat(ei osaa käyttää rahaa, eipä kyllä sitä minultakaan pyytänyt) johtivat tänään pelikieltoon, jonka pituutta ei ole määritelty. Kurinpitäjänä toimi allekirjoittanut.

Uutta matoa koukkuun vaan. Onneksi meikäläisen vaatimattoman kokoiselle mulkulle löytyy vielä vientiä ilman noita suhteen paskoja.

 

[Zaster]

Omasta erosta tulee kohta kuluneeksi puolitoista vuotta. Ehdimme olemaan yhdessä noin kymmenisen vuotta, upeita vuosia kaikki. Vuosia joita tässä eron jälkeen on tullut kaiholla muisteltua ja ikävöityä.

Syitä eroon. Niin kai se jotenkin sitten vaan niin meni, että rakkaus loppui. Tai näin minulle ainakin sanottiin. Ei vaan löydy enää sitä oikeanlaista rakkautta, jotenkin noin exsä asian yhtenä arki-iltana ilmoitti.
Ei tuo ilmoitus ihan puskista tullut, olihan asiasta pari kuukautta aikaisemmin keskusteltu. Tuon keskustelun jälkeen yriteltiin kaikenlaista, mutta eipä se sitten asiaa muuttanut.

Ero käytännön järjestelyineen oli todella nopea ja helppo, siinä sitä laitettiin kahdessa viikossa kymmenen vuoden asiat jakoon ja järjestykseen. Pojan huoltajuusasijat, ositukset, exsän uusi asunto jne. Syy miksi kaikki meni niin nopeasti, oli ettei mistään asioista tarvinnut riidellä.

Muuten ero ei sitten mitenkään helppo ollutkaan. Kyllä ne pari ekaa kuukautta meni melkoisessa sumussa. Ainut asia mihin riitti virtaa oli poika ja hänestä huolehtiminen. Mutta kyllä se siitä sitten pikkuhiljaa. Vaikka tuleehan niitä juttuja vieläkin mietittyä. Exsää, meitä ja perhettä..

Mutta joo, kyllähän tämä arki muuten nykysellään rullailee suht mukavasti. On tossa jonkun aikaa pientä suhteen tynkääkin ollut. Ja poikakin tuntuu sopeutuneen tähän tilanteeseen ihan hyvin.

 

[Davey]

Omalla kohdalle ero osui heinäkuulle ja loman alun kunniaksi. Vajaa 5 vuotta yhdessä ja viimeinen vuosi oli kyllä tuskaa. Oikeista asioista ei voinut puhua ilman että toinen osapuoli parkui ja jos puhui niin 2 viikkoa sai kuulla siitä että on loukannut. Toisinpäin loukkaamista tapahtui määrällisesti huomattavasti enemmän. Itse en vaan ymmärrä että miten parisuhdetta tämä nainen rakensi kotitöiden kautta kun mikään muukaan asia ei toiminut.

No siinä tuli sitten viriteltyä uusia matoja koukkuun ajatuksella että nyt ei vähään aikaan uutta naista heti hankita.

zeesus sentään ei oikein onnistunut...

yhtenä Elokuun lauantaina tissuttelin punkkupullon himassa ja kun ei kavereita saanut baariin niin yksinään. Yhden bissen jälkeen yöllä taksiasemaa kohti ja matkalla toisen baarin alakerrasta bongasin mimmin tai tarkemmin sanottuna minut bongattiin kun olin menossa olutta ostamaan. Aamulla sitten vielä kertoi olleensa tunnettu julkisuudesta enkä edes tunnistanut ja vastasin siihen että Mitä sitten ;) yhtään väheksymättä mitään..

Sen jälkeen on ollut ihan uskomattomat 5 viikkoa. Koko tuon ajan molemmat vitsaillut että ihan siistii duunailla, mutta kyllähän tämä loppuu jossain vaiheessa. Keskusteluissa juttu luistaa ja pientä kinaakin saatu aikaiseksi, mutta kokonaisuutena aah...

No nyt sitten loppui se ns. tapailu/pelkkä duunailu vaikkei kumpikaan sitä hakenut edellisten jälkeen. Viikonlopun jälkeen molemmat huomannut että tässä on paljon muutakin. Vahinkoja sattuu ja ainakin itse aion elää elämääni murehtien menneitä ;)

5 viikkoa on kohtalaisen lyhyt aika eikä sitä ikinä tiedä tuleeko tuosta mitään, mutta katellaan..

Tsemppiä kaikille kohtalon tovereille ankeiden aikojen yli, kyllä se aurinko alkaa taas jossain vaiheessa paistamaan :)

 

[Isle of Man]

Kiva kuitenkin, että 36-vuotias kivan näköinen daami kutsuu viikonlopuksi kylään...ja suorastaan vaatii, että jään yöksi.

Ai Lenillä sama tilanne ja saman ikäinen nainen. Toivottavasti ei sentään sama nainen.

Joo, tosiaan ensimmäistä kertaa eron jälkeen joku nainen saanut meikäläisenkin syttymään. Kaikki nuo muut mitä tuossa nyt on ollut ovat olleet aivan joutavia tuttavuuksia ja kaupan päälle paskoja panoja, mutta nyt saattoi käydä niin että löytyi kiinnostava tapaus. Siis oikeasti sellainen jolle haluaa iltaisin soitella ja jauhaa päivän tapahtumat ja kuulla mitä hänelle on päivän aikana tapahtunut.

En nyt sitten tiedä miten homma lähtee rakentumaan, mutta ollaan rauhakseen niin saadaan taas fisua. Mukava kuitenkin saada vähän jännitettä tähän syksyyn vaikka enköhän mä pysty tuon homman jollain ääliömäisyydellä tyrimään.

 

[kesätyttö69]

Omasta erosta tulee kohta kuluneeksi puolitoista vuotta. Ehdimme olemaan yhdessä noin kymmenisen vuotta, upeita vuosia kaikki. Vuosia joita tässä eron jälkeen on tullut kaiholla muisteltua ja ikävöityä.

Vähän samassa jamassa täälläkin ja uuteen suhteeseen ei ole innostusta kun vanha vieläkin kaivertaa mieltä. Itse olisin halunnut suhdetta jatkaa mutta tuli niinsanotusti ylitsepääsemätön asia eteen, ja lopullisen sanan sitten itse sanoin. Kaduttaa vieläkin usein tuo oma hätiköinti. Ihan liian usein. Eli meillä ei ollut tuota rakkaus loppui -loppua vaan aika kovia asioita siinä joutui punnitsemaan. Jälkikäteen harmittaa, ettei tullut haettua apua jostain suhdeneuvonnasta. Kohta puolitoista vuotta on tuota asiaa tullut jahkailtua ja on vaikea päästää siitä ajatuksesta irti kun vieläkin rakastaa. Kai sitä pitäisi mennä itsestään johonkin terapeutille, heh.

 

[Kulttimörkö]

Kohta puolitoista vuotta on tuota asiaa tullut jahkailtua ja on vaikea päästää siitä ajatuksesta irti kun vieläkin rakastaa. Kai sitä pitäisi mennä itsestään johonkin terapeutille, heh.

Suosittelen ainakin menemään johonkin. Jos ei nyt ammattiauttajalle niin vaikkapa jonnekin vertaisryhmään. Miessakit ry tarjoaa ainakin eroryhmiä ja Jyväskylässäkin on heillä juuri näitä eroryhmiä, joissa siis miehet vertaistukiryhmässä käsittelevät erojaan. Minä kävin aikanaan tälläisessä ja vaikka se ei heti välittömästi auttanut, se antoi työkalut selvittää tilanteen itseni kanssa.

Se oli vaikeaa aikaa minulle silloin 2010, mutta nyt olen jo muuttamassa yhteen uuden tyttöystäväni kanssa. Toki se tarkoittaa paikkakunnalta muuttoa hänen vakituisen työpaikkansa takia, mutta Jyväskylään tulee edelleen olemaan alle 200 km. Pointti tässä nyt oli se, että kannattaa nuo asiat käsitellä ja jos ei siihen itse tunnu pystyvän, kannattaa hakea apua joko ammattiauttajalta tai vertaistukiryhmästä.

Miessakit ry. Linkki vie Miessakit ry:n erosta elossa ryhmän Jyväskylän sivuille, jossa on näemmä ilmoittautumiset parhaillaan menossa.

 

[Musta Nuoli]

Olisin aikoinaan muutama vuosi sitten saattanut kaivata vastaavaa vertaisryhmää, jossa puida tuntojani. Helvetin kauan kesti kaivaa itsensä taas ylös eron aiheuttamasta kuopasta, ja jotkut jutut vaivaavat lievästi vieläkin, tosin onneksi selvästi lieventyneinä versioina. Eipä toisaalta kaikkea kokemaansa tarvitsekaan unohtaa, tietty arpikudos vain tuo elämänkokemusta ja kenties opettaa toimimaan toisella tavalla. Tai ainakin varomaan tiettyjä asioita.

Tosin nämä itse itselleen tolkutetut opit ja viisaudet tuppaavat kyllä lentämään ikkunasta ulos, jos näköpiiriin aikanaan saapuu uusi ja erityiseltä vaikuttava nainen, joka saa pään pyörälle ja ajatukset pois perinteisiltä reiteiltä. Tällä hetkellä ainakin oma henkinen Love Boat on hiljalleen lipumassa pois satamasta ja kääntämässä hitaasti kokkaa kohti merta. Toivottavasti eteen ei tällä kertaa tulisi paluuta kotisatamaan minkään äkillisen kaverikortin myötä saatika jäävuorta, joka upottaa koko paatin.

Vertaisryhmistä vielä sen verran, että jos vain on hyviä miespuolisia ystäviä, niin he ovat kultaakin kalliimpia ero- ja kriisitilanteissa. Paras ystäväni on vuosien saatossa jaksanut kuunnella lukuisia kertoja erinäisiä tilityksiäni sekä selvin päin että seitinohuessakin, ja olen hänelle tästä ikuisesti kiitollinen. Parille muullekin ystävälle on tullut jaettua tuntemuksia, ja jos/kun nämä ystävät ovat itse kokeneet vastaavia ihmissuhdekriisejä, niin he ovat tienneet täsmälleen miltä toisesta miehestä voi tuntua.

Suomalaisen perinnemacholinjan mukainen "kellekään en kerro, itsepä kärsin, juon itseni hautaan"-tyyli on minusta aikansa elänyt, turha on kenenkään kärvistellä ja hautoa (tai toteuttaa) itsaria liian suurissa tunneryöpyissä. Kyllä miehetkin voivat ja osaavat suurista tunteistaan puhua, vaikka sitten perinteisestä perjantaista kalsarikänni-iltaa viettäessä. Jos ei ole yhtään ainutta kaveria, niin sitten ehdottomasti Miessakit ry:n tapaisiin ryhmiin. Jaettu vitutus on helpompi kantaa.

 

[kesätyttö69]

Suosittelen ainakin menemään johonkin. Jos ei nyt ammattiauttajalle niin vaikkapa jonnekin vertaisryhmään. Miessakit ry tarjoaa ainakin eroryhmiä ja Jyväskylässäkin on heillä juuri näitä eroryhmiä, joissa siis miehet vertaistukiryhmässä käsittelevät erojaan. Minä kävin aikanaan tälläisessä ja vaikka se ei heti välittömästi auttanut, se antoi työkalut selvittää tilanteen itseni kanssa.

Kiitos paljon vinkistä, pitääpä tutustua tuohon tarkemmin. Juuri jotain sellaista kättä pidempää vinkkiä kaipaa että saisi ns uuden elämän käyntiin ja pääsisi tuosta "mitä jos sittenkin" -ajatusmallista pois. Ei se nyt päivittäin kalva ja joskus menee viikkojakin ettei sitä ajattele, mutta sitten se taas palaa mieleen. Hyvä tietää että tämmöisiäkin porukoita on tarjolla.

Ja onnittelut sulle uudesta alusta!

 

[Musta Nuoli]

Tännehän sitä sitten päädyttiin, Vitutusketjun kautta. Onnellisuusketju saa jäädä hetkeksi taas hollille, ehkä sitten joskus.

Kaverikortti napsahti tänään pöytään, se lopetti tämänkertaisen pelin. Kortti oli pelätty, mutta viimeiseen asti toivoin toista. Kortti lyötiin pöytään kuitenkin onneksi(?) kohtalaisen varhaisessa vaiheessa ja pitkälti sen takia, että päätin itse korottaa panoksia ja latoa omat korttini pöytään. Omissa korteissani ei ollut kaverikorttia, vaan toive jostain enemmästä.

Mikä kiintoisinta (tai nolointa), luultavasti tartun tähän kaverikorttiin, koska kyse on niin positiivisen sympaattisesta ja fiksusta "naapurintytöstä", että haluan nähdä hänet uudestaan ja saada hieman valoa normaaliin poikamiehen arkeeni, jonka kohokohdat ovat monesti olleet lähinnä Jatkikseen kirjoittaminen, lätkäpelit ja musiikin/leffojen kuuntelu/arvostelu.

Naisen taholta kyse ei edes ole säälistä heitetystä kaverikortista, jolla olisi tarkoitus päästä minusta eroon vaan ilmeisen oikeasta halusta olla minulle kaveri, koska meillä on paljon yhteisiä asioita, yhteisiä harrastuksia ja vastaavaa. Kuulemma miehet ja naiset voivat olla ystäviä keskenään, näin olen kuullut väitettävän.

Säälittävää vai viisasta, kas siinäpä pulma, jota en tänä ilta ratkaise vaan vedän viinaa kunnes naama turtuu.

Tai itse asiassa se turtui jo, mutta silmät vielä silti liikkuvat. Sitä se teettää, kun tinttaa zubrowka-vodkaa kolpakosta eikä shottilaseista - varsinkin kun juo yleensä hyvin hillitysti eikä vedä kaksin käsin viinaa pala kurkussa ja mieli mustana. Jatketaan perisuomalaisella tunne-elämän ja tunnekuohujen korjaussetillä, ehkä se huomenna tuntuu tasaisemmalta. Tai ainakin ylihuomenna.

 

[sampio]

Minä sain aikoinaan kaverikortin ihastukseltani. Koville otti, mutta päätin jatkaa kaverina, ja jonkun ajan päästä homma lämpeni uudestaan. Nyt on vuosia takana yhdessä 11, joten kannatti se yksi kaverikortti kestää. Toki entistä pahemmalta olisi voinut tuntua, jos joku toinen olisi tullut väliin kaveruuden aikana, mutta nyt kävi näin.

 

[Squit]

Tässä on nyt yli puolisen vuotta Italiassa oltu. Tuli lähdettyä muijan perässä tänne ja ei se huono juttu ollut 4 vuoden etäsuhteen jälkeen. Täällä on nyt sitten yritetty tosiaan vääntää, mutta en tiedä sitten. Kyllä tuota naista rakastaa, mutta jotenkin ei vain pääse sisään tähän juttuun. Tietenkin kieliongelmia on ollut ja sitä työpaikkaakaan ei ole kuulunut. Lyödään siihen vielä muijan pari lasta mukaan, niin sellainen salaatti on pöydässä. Tuli käytyä kotimaisemissa kuukausi sitten ja siellä suku ja kaverit olivat vastassa ja kaikki tuntui ettei olisi koskaan lähtenytkään ja sitten kun tuli takaisin niin tuli kyllä kotia ikävöityä.

Kyllä tuota naista rakastan, mutta en tiedä sitten sen enempää. Periaatteessa se ei mua tarvitse, enkä mä sitä. Tietynlainen vapauden kaipuu on. Vituttaa sekin kyllä kun lapsetkin on jonkun verran kiintynyt muhun, että jos tästä lähtisi. Kuitenkin paluu suomeen tuntuu unelmissa ehkä oikealta ratkaisulta. Pääsisi elämään sitä omaa elämää kuten työpaikkaa ja asuntolainaa ja perus elämää, eli pääsisi niin sanotusti eteenpäin. Ehkä kuitenkin vielä löytyy puntista virtaa taistella tämän puolesta, mutta johtaako sekään sitten mihinkään. Kyllä siinä joutuisi sydämensä särkemään. Vittumaisia valintoja kun sattuu kumpikin.

 

[Jeppe_68]

Jaaha, seitemäs aviovuosi on menossa ja rouva alkaa rakentamaan eroa. Tyhmyyttään tuo tuota tekee kun kuvittelee että mulla on komennuksilla jotain vipinää kaiken aikaa. No näinhän homma ei ole, mutta ymmärrän kyllä että asiaa on kovin vaikea saada vakuuttavasti selvitettyä kotisuomeen. Yks vaihtoehto olis tietysti lopettaa nää hommat ja jäädä kotiin kituuttamaan, mut eiköhän sillon olis roskis liian täynnä tai tyhjä tai jotain muuta vastaavaa. Harmittaa kovasti, koska satun ihan oikeesti pitämään tuosta hölmöstä joka kiinteistöämme asuttaa, mutta merkit on nähty niin monta kertaa aiemmin ettei tulkinnanvaraa juuri ole. Veikkaan, et rouva pyytää eroa tammi-maaliskuun välisenä aikana ja noin kahdeksan kuukautta siitä itkee pääsyä takas. Voi sukuelin, minä olisin kyllä voinut sinnitellä vielä vaiks 30 vuotta.

 

[pernaveikko]

Kyllä tuota naista rakastan, mutta en tiedä sitten sen enempää. Periaatteessa se ei mua tarvitse, enkä mä sitä. Tietynlainen vapauden kaipuu on.

Nämä ovat kyllä hankalia ajatuksia. Jos kyse ei olekaan siitä, että olet ulkomailla vaan sama tapahtuisi Suomessakin?

Silloin ero on ainoa oikea ratkaisu. Mutta jos kyse on enemmän siitä, että et vain ole sopeutunut vielä, niin sitten sitä pitää yrittää. Yli puoli vuotta on toisaalta aika pitkä aika, vaikka onhan Italia niin hämärä maa, että muutaman vierailun perusteella ei kiinnosta koko läävä.

Tsemppiä nyt vain, yrität vielä kerran kunnolla ja jos ei se siitä lähde, niin ei ole mitenkään noloa palata Suomeen. En edes ymmärrä koko maitojuna-termiä. Jos jossain ei huvita olla ja asiat eivät järjesty, niin sitten voi aina palata kotiin riippumatta onko ollut poissa kuukausia vai vuosia.

Mitä ikinä tapahtuukaan, niin älä ainakaan vedätä perhettä roikkumalla siellä, jos ajatuksesi ovat jatkuvasti jossain aivan muualla ja olet jo luovuttanut. Jos lapset ovat yhtään nuoria, niin ne unohtavat sinut nopeasti. Ehkä julmaa, mutta totta kuitenkin, että sinun tuskin tarvitsee heidän hyvinvointiaan miettiä.

Minulla oli aikoinaan helppoa lähteä pitkäksi aikaa ulkomaille, koska menin opiskelemaan. Jos pitää töihin mennä se on aina kertaluokkaa vaikeampaa. Etsi jotain Suomi-porukoita sieltä, niitä löytyy taatusti suuremmista kaupungeista. Varmasti on myös joku suomalaisten keskustelupalsta, sieltä löytää tapahtumia ja sellaista. Ainakin monessa muussa maassa on, Italian tilanteesta ei toisaalta ole aavistustakaan, mutta miksi ei olisi samat systeemit. Sitä kautta pääset helpommin myös paikallisten kanssa juttuun.

Signatureni on mikä on, koska uskon siihen itsekin, riippumatta miltä jollain hetkellä tuntuu.

 

[Squit]

Nämä ovat kyllä hankalia ajatuksia.

On ne hankalia ajatuksia. Ja en mä vielä luovuttanut ole. Kai se on sitä että asiat voisi olla helpompiakin. Niin mä asun täällä omassa kämpässä ja nainen lasten kanssa omassa. Naisellakin on omat murheensa ja en kaikissa niissä pysty millään tavoin auttamaan. Ja sitten se kieli juttu, kun lähes kukaan ei puhu englantia, kaikki tutut on tullu muijan kautta, tai onhan mulla tuo naapurin huumehörhö jonka tiedän.

Kyllä tässä vielä yritetään, voi se homma alkaa toimimaankin. Töitä olisi kiva saada, rupeaa säästöt loppumaan ja sitten on kusinen paikka. Perkele edes haastatteluihin pyydetä. Kyllä noihin ärsyttäviin rääpäleisiinkin on jonkin verran jo kiintynyt. :)

Annetaans nyt vielä mennä ja katsotaan sitten. Kotio on aina helppo kuitenkin palata jos siltä näyttää.

 

[Powerplay]

Kiva kuitenkin, että 36-vuotias kivan näköinen daami kutsuu viikonlopuksi kylään...ja suorastaan vaatii, että jään yöksi.

Se on lukenut jatkoaikaa. Ei vielä tosin tiedä, että se 25cm kalu tulee viiden sentin paloissa.

 

[Klassinen sentteri]

Mistä niitä kunnollisia naisia sitten löytää? Yökerhot on koluttu läpi ja sieltä niitä ei ainakaan löydä. Kaukoidästä? Kertokaa joku.

 

[Tadu]

Mistä niitä kunnollisia naisia sitten löytää? Yökerhot on koluttu läpi ja sieltä niitä ei ainakaan löydä. Kaukoidästä? Kertokaa joku.

Ei niitä mistään löydy. Ne löytävät sinut. Jos löytävät.

 

[Ted Raikas]

Ei niitä mistään löydy. Ne löytävät sinut. Jos löytävät.

Aivan. Miehen ei kannata kauheasti uhrata aikaa naisten metsästämiseen, koska se ei tuota tulosta, varsinkaan jos olet sarjaa: teuvo tavallinen ja sinussa ei ole mitään erityisominaisuutta kuten merkittävä varallisuus tai yhteiskunnallinen asema. Muussa tapauksessa parempi olla suhteellisen neutraali ja odottaa, että nainen alkaa tehdä niitä aloitteita. Silloin olet vahvoilla ja voit säädellä vauhtia.

 

[pernaveikko]

Muussa tapauksessa parempi olla suhteellisen neutraali ja odottaa, että nainen alkaa tehdä niitä aloitteita. Silloin olet vahvoilla ja voit säädellä vauhtia.

Aika kauan saat odottaa, eivät ne ala.

 

[Ted Raikas]

Aika kauan saat odottaa, eivät ne ala.

No, sitten odottaa. Omalla kohdallani ainakin ne miellyttävimmät ja pitkäaikaisimmat tapaukset on olleet sellaisia, missä nainen on alkanut osoittaa sitä kiinnostustaan. Toisinpäin kun on toimittu, niin on jäänyt pääsääntöisesti luu käteen.

Omalla kohdallani ainakin olen todennut, että jos alkaa osoittaa liikaa kiinnostusta naiseen, niin juttu ei suju ja nainen alkaa ottamaan etäisyyttä tai katoaa kokonaan kuvioista. On toki nyt seksiä tullut suhteellisen rohkealla aloitteen tekemisellä, mutta ei mitään pysyvämpää kyllä.

Kuka mitenkin. Sanoisin silti, että naisten "jahtaaminen" ei kannata, ellet ole todella muotovalio tai ole jotain selkeitä meriittejä joilla kääntää pää. Tälläisen taviksen kannattaa odottaa, että nainen alkaa antaa merkkejä kiinnostuksesta.

 

[Rod Weary]

Kuka mitenkin. Sanoisin silti, että naisten "jahtaaminen" ei kannata, ellet ole todella muotovalio tai ole jotain selkeitä meriittejä joilla kääntää pää. Tälläisen taviksen kannattaa odottaa, että nainen alkaa antaa merkkejä kiinnostuksesta.

Bullshit. Järkyttävää yleistämistä muutenkin. En suosittele kenellekään.

 

[Ted Raikas]

En suosittele kenellekään.

Ehkä. Puhuin vain omasta puolestani ja empiiristen havaintojeni pohjalta. Jokainen toki lopulta tekee miten itse parhaaksi näkee ja kokee, not my business. Onnea matkaan.

 

[sampio]

Jatkoaikaan kirjoittelemalla saa naisseuraa. Mua ainakin seuraa ämmälauma ketjusta toiseen kitisemässä perässä.

 

[pernaveikko]

Sanoisin silti, että naisten "jahtaaminen" ei kannata, ellet ole todella muotovalio tai ole jotain selkeitä meriittejä joilla kääntää pää. Tälläisen taviksen kannattaa odottaa, että nainen alkaa antaa merkkejä kiinnostuksesta.

Tarkoitin siis juurikin sitä, että ei niitä jahdatakaan voi. Ainoa vaihtoehto on vain antaa koko asian olla ja odottaa tuleeko joku hakemaan sinut kotoa. Tuskin tulee, mutta muita vaihtoehtoja ei ole.

 

[Andy]

Ainoa vaihtoehto on vain antaa koko asian olla ja odottaa tuleeko joku hakemaan sinut kotoa. Tuskin tulee, mutta muita vaihtoehtoja ei ole.

Usean vuoden mittaisen empiirisen kokeilun perusteella voinen väittää, että eivät tule. :)