Naisasiat

[Hypodermic]

Netin kautta alunperin tullut itsekin tutustuttua nykyiseen avovaimoon. Ei ole mielestäni mitään ihmeellistä siitä jos suhde on "alkanut" intterwebin ihmeellisestä maailmasta, sen verran isoa roolia intterwebbi ylipäänsä näyttelee nykyään. Siellähän sitä oman elämän menoa muutenkin jaetaan, niin miksei myös haettaisi uusia ihmissuhteita. Antaa mennä vaan.

 

[heikkik]

Kaveri sitten suositteli hakemaan netistä seuraa. Löytynyt ihan mukavan oloinen naikkonen, mutta vähän epäilyttää. Onko joku löytänyt onnen tätä kautta. Kokemuksia?

Liityn nettitreffeistä positiivisen lausunnon antajiin. Sitä on tullut harrastettua ja nykyinen naisystävä on netin kautta löydetty.

Joka kerta tapaamani henkilöä on vastannut lähettämäänsä kuvaa eikä kukaan ole ainakaan myöntänyt huijanneensa ikäänsä. Ja sekopäisempiin naisin sitä on baarissa tullut törmättyä kuin netissä.

 

[Ted Raikas]

Liityn nettitreffeistä positiivisen lausunnon antajiin. Sitä on tullut harrastettua ja nykyinen naisystävä on netin kautta löydetty.

Eihän se tietenkään mahdotonta ole. Ongelma on vaan usein siinä, että deittipaikat on sellaisia, missä sitä seuraa ja kumppania haetaan niin tositarkoituksella. Tätä seikkaa vasten voi tulla treffeillä tai usein niiden jälkeen lunta tupaan varsin ikävilläkin tavoilla ja ihmisillä muutenkin on tarkkoja vaatimuksia toisen osapuolen suhteen. Koen tiettyjä ongelmia kun on selkeästi parinmuodostukseen keskittyvillä sivustoilla.

Tämä ei meinaa, etteikö sellaisia kannattaisi kuitenkin kokeilla, jos siltä tuntuu. Olen minäkin noilla siis ollut.

Kumppani ei ole löytynyt, mutta vaakamamboa on päässyt harrastamaan useammankin kanssa ja jotkut naiset ovat jääneet pysyviksi kaveruuksiksi.

 

[Nume]

Joo. En löytänyt omaa ketjua. Ite ollu sinkkuna syyskuusta saakka. Lapseni äiti petti ja jätti. Kaveri sitten suositteli hakemaan netistä seuraa. Löytynyt ihan mukavan oloinen naikkonen, mutta vähän epäilyttää. Onko joku löytänyt onnen tätä kautta. Kokemuksia?

Itse olen löytänyt yhden tyttöystäväni netistä, Aapelista, ja ikinä en ole seuraa hakenut vaan ainoastaan pelaillut ja puheliaana olen sitten alkanut juttelemaan, joskus myös ne naisetkin ennen minua. Itse olen ennen ensimmäistä näkemistä tutustunut todella hyvin siihen tyttöön ja erittäin hyvin on silti juttuun tultu ensimmäisellä näkemisellä. Tämä mikä tällä hetkellä on (ja toivottavasti aina ja ikuisesti) niin hänet tapasin junasta, minulla on aika mielenkiintoisia nämä tyttöystävän tapaamistarinat siis!

 

[Filatovi]

Ero taitaa olla välttämätön.

Kirjoittelin ketjuun 1½ kuukautta sitten, kun tyttöystävä ilmoitti että tunteet ovat viilenneet. Halusi kuitenkin hetken miettimisen jälkeen yrittää edelleen ja mielestäni sen jälkeen onkin mennyt hyvin. Ilmeisesti olin kuitenkin väärässä, kun ilmaisi, että taitaa olla enää kaverifiiliksiä yrityksestä huolimatta.

Olin silloin aiemmalla kerralla aivan hajalla, mutta nyt olen pystynyt suhtautumaan asiaan jokseenkin paremmin.. Pystynyt tekemään arjen asioita ja niin edelleen. Sovimme nyt kuitenkin, että ollaan viikko pitämättä yhteyttä kokonaan ja nähdään sen jälkeen. Katsotaan, että tuleeko hänelle ikävä tai muuttuuko ne fiilikset. Eipä tässä ole oikeastaan mitään hävittävää, löysähkössä hirressä ollaan jokatapauksessa. Hän sanoi, että jos nyt lähtisi tästä ja sanoisi, että tää oli tässä, niin katuisi kuitenkin. Ei kuulemma ollut varma satavarma tunteistaan, eikä halua tehdä ratkaisua, jota katuu. Ilmoitin myös, että sitten kun päätöksensä tekee, niin en ala soutamaan ja huopaamaan, paluuta ei ole. Myös siksi sanoinkin, että haluan hänen olevan 100% varma, ennen kuin päätöksen tekee.

Ehkä löydän pientä lohtua siitä, että tuon aiemman episodin jälkeen ajattelin, että nyt kaikki on laitettava peliin ja jos homma ei toimi, niin ei ole mitään, mitä voisin tehdä paremmin tai enemmän. Olenkin sen jälkeen käyttätynyt henkisesti kypsemmin ja ihan oman hyvinvointini kannalta pystynyt olemaan ajattelematta liikaa negatiivisia asioita ja murhehtimatta liikaa.

Nyt kuitenkin, jos ero tulee.. niin miten siitä pääsee yli? Olemme suurimman osan yhdessä viettämästämme ajasta viettäneet luonani, joten luonnollisesti hyvin moni asia muistuttaa hänestä. Onhan tänne ostettukin monet näistä tavaroista hänen mukana ollessa ja niin edelleen. Millä sitä täyttää ne yksinäiset illat tai aamut, kun ei ole sitä ihmistä siinä kenen viereen mennä nukkumaan ja kenen vierestä herätä?

Voi olla sekavia ajatuksia, ja lähinnä tämä teksti on ajatusten virtaa, en jäsennellyt tai miettinyt asioita sen kummemmin ennen tämän viestin kirjoittamista. Kaikki tulevat neuvot ja tsempit otan kiitollisena vastaan.

 

[Killeri]

Voi olla sekavia ajatuksia, ja lähinnä tämä teksti on ajatusten virtaa, en jäsennellyt tai miettinyt asioita sen kummemmin ennen tämän viestin kirjoittamista. Kaikki tulevat neuvot ja tsempit otan kiitollisena vastaan.

Jokainen käsittelee asiat omalla tavallaan ja tuskin on yhtä ainoaa tapaa asiasta helpolla selvitä. Se vaan pitää jaksaa tsempata itseänsä ja yrittää päästä itsesäälistä ja paska fiiliksestä eroon. Itsellä tuli avioero vuonna 2004 ja ajattelin, että kaikki oli tässä eikä toivoa huomisesta. Paskat. Jälkikäteen tuntuu, että se oli parasta mitä omalle kohdalle on sattunut. Aika parantaa ja opettaa näkemään asiat mille suhteessa on ollut sokea. Aika taitaa olla se ainoa mikä auttaa....


Niin ja tsemppiä. Elämä voittaa kuitenkin.

 

[Trenchtown]

jos ero tulee.. niin miten siitä pääsee yli?

Maailman kliseisin fraasi pitää paikkaansa; Aika parantaa haavat. Tai jos ei paranna, niin arpeuttaa ainakin. Ei siihen erosta toipumiseen ole mitään yhtä oikeaa tapaa, jokainen hoitaa sen omalla laillaan. Olet mun mielestäni päättänyt oikein, että löysään hirteen et jää roikkumaan. Älä jää kakkosvaihtoehdoksi, äläkä satunnaiseksi kaveripanoksi. Äläkä varsinkaan jää uskotuksi ystäväksi, mikäli sinulla on vielä rakkautta häntä kohtaan jäljellä. Sattuuhan se ja ihan helvetiksi sattuukin, mutta silti, parempi kertarytinä kuin ainainen kitinä.

Mä sain kenkää vuonna 2007 (tarinaa keissistä löytyy yllättäen tästä ketjusta vaikka hur mycket) ja vasta nyt alkuvuodesta laitoin välit kokonaan poikki. Olen onnellinen nykyisessä suhteessani, mutta silti en vieläkään pystynyt katsomaan exäni onnea. Tai kyllä mä hänelle onnen suon, mutta en sille äijälle, joka meidän suhteeseemme tuli väliin ja samassa sängyssä vieläkin exäni kanssa nukkuu. Vaikea selittää. Päätin kuitenkin katkaista välit kokonaan. Sekin sattui, mutta pääsenpähän elämässäni askeleen eteenpäin. Painukoon vittuun koko ämmä. Tietenkin tämäkin on vain jonkinlaista itsepetosta ja suojelumekanismi, mutta olkoon.

Eli siis my two cents tilanteeseesi on, että anna naiselle aikaa, mutta jos hän sitten erota haluaa, niin erotkaa kerran ja kunnolla. Nostat kaulukset pystyyn ja astut nöyrästi päin pistimiä ja kohti uusia pettymyksiä.

 

[scholl]

Siis onko näin, että on joku lista olemassa, jonka mukaan tapaamistavat voi laittaa paremmuusjärjestykseen. Jos on siis tavannut netin kautta niin on huonompi diili kuin jos on tavannut baarissa? Käsittääkseni se on kuitenkin paljon vaikeampaa löytää riittävän hyvä tyyppi kuin löytää paras mahdollinen tapa tutustua, joten eiköhän se henkilö mene tapaamistavan edelle.

Mitä tulee sitten siihen, että jotain esikarsintaa tehdään niin luulen, että noissa tapauksissa henkilö on usein ns. haravajärjestelmän kautta liikenteessä. Toisin sanoen kalastelee vähän joka puolella ja suuresta joukosta pyrkii selvittämään sopivimman. Toinen lähestymistapa on se, että ei alun perinkään pyri hankkimaan mitään suurta joukkoa, vaan hakee suoraan sitä parasta mahdollista tapausta, johon voi mennä aikaa. Haravajärjestelmän tyypeillä on todennäköisesti kiire löytää joku, joten eivät viitsi käyttää aikaa hauskanpitämiseen, vaan deittailu on työtehtävä, jolla on joku tarkoitus.

Sinänsä ymmärrän sen, että tietyt kysymykset pitää tehdä, jos aikoo jotain vakituisempaa suhdetta muodostaa, koska on kysymys kynnyskysymyksistä. Jos joku ei esim. osaa saksaa, eikä aio opetella kohtuullisessa ajassa niin ei asiassa voi edetä, kun käsissä on ongelma, johon ei ole ratkaisua. Parempi siis tietää tuollaisista seikoista heti.

 

[Carlos]

Nyt kuitenkin, jos ero tulee.. niin miten siitä pääsee yli? Olemme suurimman osan yhdessä viettämästämme ajasta viettäneet luonani, joten luonnollisesti hyvin moni asia muistuttaa hänestä. Onhan tänne ostettukin monet näistä tavaroista hänen mukana ollessa ja niin edelleen. Millä sitä täyttää ne yksinäiset illat tai aamut, kun ei ole sitä ihmistä siinä kenen viereen mennä nukkumaan ja kenen vierestä herätä?

Ihan ensiksi haluaisin sanoa että ole sinä se joka tekee aloitteen ja sanoo että "kuule, eiköhän ole parempi että tämä oli tässä". Älä alennu odottamaan pöydältä putoavia ruoanmuruja kuin koira, vaan ole mies vaikka se sattuukin. Jos nainen noin kovasti soutaa ja huopaa, niin ei suhteesta koskaan tule enää oikeasti mitään, ja ainakin itse joudut elämään koko mahdollisen suhteen ajan sen tunteen kanssa että "onkohan se nyt onnellinen ja tykkääkö se elämästään, vai miettiiköhän se taas mun jättämistä".

Naisissa on sama kuin osakesijoittamisessakin, ota tappiot nopeasti, nauti voitoista ajan kanssa. Erosta toipuminen alkaa vasta sitten kun se ero realisoituu, joten mitä nopeammin voit aloittaa surutyön, sitä nopeammin se on myös ohi.

Toinen kannustava seikka on tuleva vuodenaika. Kevätaurinko alkaa taas paistella, ja kohta kaduilla alkaa taas liikkumaan talviunesta heränneitä naisia, yhä vähenevissä vaatteissa. Jos ei muuta niin ainakin se virkistää mieltä.

Ja sitten se itse surutyö, niin se on vaan otettava vastaan. Vatsaa kouristaa, itkettää, ahdistaa, masentaa, on ne kaikki mainitut "yhteiset" tavarat, ja vaikkamitä. Ei tee mieli edes ryypätä, itsetunto nollissa, kukaaneikoskaantuuenäänhuolimaanmua, mäkaipaansitäniin.

Ryve itsesäälissä niin kauan kuin tarpeelliselta tuntuu, jos keksit jotain tekemistä mikä ottaa asian pois mielestä edes hetkeksi niin hyvä. Jos et, niin ryve itsesäälissä edelleen.

Sitten jonain päivänä vaan katsot krapuloissasi peiliin / heräät katuojasta tai kaverin sohvalta, ja ajattelet että "ei vittu nyt riittää". Tämä on tähänastisen elämäni "lowpoint", ja nyt lähdetään menemään ylöspäin.

Siitä se sitten alkaa. Ehkä keksit jotain uusia harrastuksia, moni alkaa käymään esim. salilla, alat taas käydä ulkona, jopa varovasti lähestymään taas vastakkaista sukupuolta, löydät elämästä pieniä ilonaiheita, ja ennenkuin huomaatkaan se mennyt suhde on enää vain pieni arpeutunut muisto siellä jossain takaraivossa.

Oikeastaan ainoa "neuvo" mitä antaisin, on se surutyö. Se kannattaa oikeasti käydä läpi ja tehdä itsensä kanssa tilit selviksi. Sitten vasta uutta matoa koukkuun ja kohti uusia pettymyksiä.

Omasta lähipiiristäni löytyy liikaa tapauksia jotka aina hautaavat jopa monivuotisen suhteen 2 viikon sisällä uuden suhteen alle, eivätkä koskaan käsittele tunteitaan. Ja voin sanoa että pitkän päälle lopputulos ei ole hyvä, tai mitenkään suositeltava. Kenellekään osapuolelle.

Tsemppiä vaan.

 

[Mynttoni]

Kiitoksia Carlokselle hyvästä viestistä vaikkei se mulle ollut suunnattukkaan. Osuu vain omaan elämän tilanteeseen kanssa ihan kympillä. Sen enempiä omaa asiaani en jaksa alkaa avaamaan, sanon vaan et toi viesti saa taas uskomaan parempaan tulevaisuuteen.

 

[pakki3000]

Carlos antoi Filatoville sellaisia neuvoja, että kannattaa laittaa kyllä lehtiöön muistiin..Ei tuollaisen soutamisen jälkeen kyllä tule yhtään mitään. Parempi repäistä itsensä irti ja lähteä kävelemään. Itsekunnioitusta jää vielä jäljelle tuleviin pettymyksiin kun ei ruikuta ja anna naisen viedä sitä kokonaan. Kyllä se toimisi kuin itsestään jos toimisi.

Itsekin kävin nuorempana treffeillä aika monen ihan hyvänkin näköisen naisen kanssa. Olisi siinä voinut tehdä samaa, mitä Filatovin muija tekee, mutta ajattelin olla reilu ja pistää heti homman pakettiin jos vähänkään mietitytti kiinnostus kyseistä naista kohtaan. Monen kohdalla oli epävarma olo ja toisaalta olisi voinut jäädä roikkumaan, mutta myöhemmällä iällä olen ollut kiitollinen etten niin tehnyt. Kyllä sen sitten huomasi, kun tuli niitä oikeasti kiinnostavia vastaan. Ei siinä tarvinnut kahta kertaa miettiä haluaako olla yhdessä vai ei.

Itsekin olin todella pahasti ihastunut yhteen naiseen, mutta jotenkin hän kokoajan oli vähän epävarma kiinnostuksesta. Välillä oli niin kiinnostunut ja sitten taas todella kylmä. Sitten tuli se tilanne, ettei ollut varma haluaako olla vai ei. Sattui ihan vitusti, mutta ajattelin etten todellakaan halua olla ihmisen kanssa kuka joutuu miettimään sitä onko minun kanssani vai ei. Hän vielä yritti pitää minut kaverina, mutta sanoin minulla olevan ihan tarpeeksi kavereita ja en halua hänestä kaveria vaan ihan muuta. Tietysti sitten tavattuani avovaimoni, niin hän alkoi piinaamaan baareissa yms minut nähtyään ja sitten olikin muka todella kiinnostunut. Vaikka räppi biisejä inhoankin, niin mites se siinä yhdessä nyt radiossa soivassa biisissä meneekään tyyliin: "mitä löytyy takaa niin siihen on joku syy" :D..

 

[Woofer]

Ja sitten se itse surutyö, niin se on vaan otettava vastaan. Vatsaa kouristaa, itkettää, ahdistaa, masentaa, on ne kaikki mainitut "yhteiset" tavarat, ja vaikkamitä. Ei tee mieli edes ryypätä, itsetunto nollissa, kukaaneikoskaantuuenäänhuolimaanmua, mäkaipaansitäniin.

Hyvä viesti Carlosilta.

Itse seurustelin 2 vuotta ja ero tuli vajaa puoli vuotta sitten yhteisellä sopimuksella, mutta toipuminen tuntuu vieläkin olevan osittain käynnissä. Aika on auttanut ja asioita on alkanut näkemään positiivisemmalla tavalla, vaikka sillon eron kynnyksellä se tuntui aika "joojootiedetään"-neuvolta.

Jokainen tietysti kärsii surunsa omalla tavalla, mutta kannattaa varautua (tiedä sitten auttaako se mitään) aaltoliikkeeseen. Ensimmäiset viikot voi olla täyttä tuskaa, sitten yhtäkkiä tuntuukin et kyllähän mä tästä nyt yli pääsen, mutta sitten taas yhtä nopeasti, vaikka jonkun vanhan yhteisen muiston esiin tullessa, kaikki taas romahtaa kertaheitolla. Kun aikaa kuluu, niin näitä romahtamisia tulee harvemmin ja harvemmin. Jossain vaiheessa voit ajattelella oikeasti päässeesi asiasta täysin yli, mutta yllätytkin yhtäkkiä pudotessasi taas täysin.

Aika, aika ja vielä kerran kliseisesti aika.


Tsemppiä Filatoville!

 

[orpo]

Kirjotetaanpa tänne pitkästä aikaa. Viimeaikoina naisten suhteen on mennyt ns. ihan hyvin. Minimipanostuksella eli käytännössä tekemättä mitään on tarttunu hyvännäköstä daamia mukaan. Naiset ovat vielä olleet luonteeltaan oikein mukavia, joten mikäs siinä ja tässä ois ollessa. Niinhän sitä luulis, mutta heti kun tuntuu että alan ihastumaan, niin vedän jotkin jarrut päälle enkä halua edetä/antaa naiselle kunnolla siimaa. Jossain syvällä sisällä edelleenkin mietin exääni (erosta 8kk aikaa) ja myönnän ikävöiväni häntä edelleen aika-ajoin. Varsinaisesti en kyllä silti ole elätellyt mitään yhteenpalaamistoiveita tms. Mutta täysin yli en ole kuitenkaan päässyt ja se varmaankin osittain rajoittaa näiden uusien naisten suhteen toimimista?

Tässä nyt saattaisi olla kolme eri naista kierroksessa samaan aikaan, mikä on täysin ennenkuulumatonta ja osittain tuntuu jopa vähän väärältä vaikka kaikille oon kertonu,että aion olla täysin vapaa ja tekeen mitä haluan. Pikanttina lisänä, exäkin jostain syystä aktivoitui ja laittoi jonku viestin, missä kertoi että on ikävä? Tuohon piti vastata ja kysyä, että onko oikeesti ikävä ikävä, vai onko tuo vaan perinteinen naisten keino pitää mies koukussa ja hihnassa "vaikken itse halua häntä, niin ei kukaan muukaan saa"-taktiikka? Noh, hänen vastaus oli vähän sekava ja sanoi, ettei oikein tiedä mitä tuntee, mutta ei ilkeyttään tuota asiaa ilmottanu. Uskoo ken tahtoo. Mutta mitäs palstaveljet ja eritoten sisaret tuohon sanoo?

Oli miten oli, jatkan elämistä kuten tähän asti. Vapaana ja ilmeisen varautuneena, joista toki jälkimmäinen ei ole tiedostettua. Jotenki sitä vaan on naisten suhteen niin varautunut kun sai niin pahasti siipeensä. Mutta ehkä sitä joskus eheytyy ja uskaltaa taas täysillä heittäytyä mukaan, eikä tarvi pitää mitään kolmea naista "varalla" jos vaikka alkaakin kiinnostamaan. Koska ei tuo kovin reilua oo, vaikka kuinka painottaisin heille olevani vapaa tekeen mitä haluan ja he sen hyväksyisivät.

Edit: Tuo Carloksen lista oli kyllä erittäin hyvä ja täyttä asiaa!

 

[Isle of Man]

Jossain syvällä sisällä edelleenkin mietin exääni (erosta 8kk aikaa) ja myönnän ikävöiväni häntä edelleen aika-ajoin. Varsinaisesti en kyllä silti ole elätellyt mitään yhteenpalaamistoiveita tms. Mutta täysin yli en ole kuitenkaan päässyt ja se varmaankin osittain rajoittaa näiden uusien naisten suhteen toimimista?

Eiköhän tuo mene aika normaalilla tavalla. Itsellä on nyt avioerosta ja yhteensä 12 vuoden suhteen katkeamisesta reilu 4kk ja ensimmäistä kertaa tuntuu siltä että naisasiat voisivat taas kiinnostaa. Vaikken yhteen halua palatakaan, niin onhan mullakin ex-vaimoa välillä ikävä. Pitkä historia jne. ja sellaisesta ylipääseminen ottaa aikansa. Jarruhan tässä on ollut henkisesti päällä, mutta hyvä siitä varmasti tulee kun on taas mielenkiintoa puskea, vaikka vieläkin vähän himmaillaan.

 

[Worrell]

Eilen tapasin erittäin mukavan 24-vuotiaan neitosen. Ihan sattumalta tavattiin eräässä asiayhteydessä, kun olen mukana yhdessä ryhmässä. Tutustuttiin sitten siinä ja kävi ilmi, että meillä on paljon yhteistä. Mm. musiikkiharrastukset ja muutenkin on pieniä samoja kiinnostuksen kohteita siellä täällä. Kirsikkana kakun päällä ko. nainen on aivan mielettömän kaunis pakkaus.

Mitään treffejä ei todellakaan olla vielä sovittu, mutta kyllä tuota naista kiinnostaisi nähdä tuon tapahtuman ulkopuolellakin. Tässä kuitenkin kymmenisen kertaa nähdään vielä ainakin, joten pitää koittaa jatkaa tutustumista ja jotain yhteystietoja kalastaa tuolta naiselta ja koittaa sopia tapaamista. Taidan olla pikkuisen ihastunut ko. neitoseen. Harvinaista kyllä, että ensisilmäyksellä ihastun johonkin täysin tuntemattomaan ihmiseen, mutta pitkästä aikaa näinkin. Kattellaan mitä tästä tulee, jos on tullakseen.

 

[Stonewall]

...

Huh huh. Sykkyräisiä ovat ihmisten ihmissuhdehässäkät. Sivusta on helppoa huomioida, että mikäli käsityksesi tapahtumista vastaa todellisuutta, niin teillä on melkoisia puutteita kommunikoinnissa ja toiseen luottamisessa. Mikä neuvoksi? En tiedä. Keskustelemalla ja kommunikoimalla asia ehkä aukeaa tai sitten ei.

Itselleni pistää silmään ihan varmastikin teille sivuseikka. Nimittäin kirje-ja viestisalaisuuden rikkomisesti saa sakon tai törkeässä tapauksessa jopa vuoden vankeutta. Eikä oikeus katso lieventävänä asianhaarana mitään parisuhdekiemuroita. Itse nostaisin hirvittävän metelin, jos saisin jonkun kiinni viestieni lukemisesta. Jos kyseessä olisi vaimoni, niin en nyt välttämättä rikosilmoitusta ensimmäiseksi olisi tekemässä, mutta olisihan kamala tilanne. Parisuhteen kannalta tietenkin viestien lukeminen signaloi, ettei luottamus ole kohdallaan, ja että asialle pitää pikaisesti tehdä jotain.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Itselleni pistää silmään ihan varmastikin teille sivuseikka. Nimittäin kirje-ja viestisalaisuuden rikkomisesti saa sakon tai törkeässä tapauksessa jopa vuoden vankeutta. Eikä oikeus katso lieventävänä asianhaarana mitään parisuhdekiemuroita. Itse nostaisin hirvittävän metelin, jos saisin jonkun kiinni viestieni lukemisesta. Jos kyseessä olisi vaimoni, niin en nyt välttämättä rikosilmoitusta ensimmäiseksi olisi tekemässä, mutta olisihan kamala tilanne. Parisuhteen kannalta tietenkin viestien lukeminen signaloi, ettei luottamus ole kohdallaan, ja että asialle pitää pikaisesti tehdä jotain.

Tein samat huomiot. Erityisesti laittaisin painoa tuolle Stonewallin viimeiselle virkkeelle.

Ennuste suhteen tulevaisuuden osalta ei ole kaksinen jos luvaton viestien urkkiminen ja muu kyttäily on arkipäivää. Itse ajattelen niin, että on vaikeaa rakentaa yhteiselämää sellaisen ihmisen kanssa jonka yhteiselämää kontrolloidakseen on vahdittava toisen tekemisiä myös laittomin konstein. Kaikki suhteet perustuvat jollakin tasolla luottamukseen, eikä luottamuksen puutetta voi korvata vahtimisella ja kuulusteluilla.

Pottakamelin avokin touhu kuulostaa muutenkin aika epävakaalta tai kakaramaiselta. Naimisiinmenolla painostaminen tuollaisten riitelyjen lomassa on todella epäkypsää käytöstä. Itse harkitsisin vakavasti pikaista ulostautumista noin tunkkaisesta suhteesta.

 

[Surukuku]

...

Te painitte nyt sellaisen parisuhdeongelman kanssa, minkä kanssa ei parisuhteelle kovin hyvää ennustetta voi antaa, nimittäin luottamuspulan tai oikeammin lähes täydellisen epäluottamuksen kanssa.
Kun lähtökohdat luottamuspulalle ovat niinkin traagiset kuin mainittua, uuden terveen luottamuksen rakentamisen parhaita rakennuskappaleita näin yht'äkkiä ajateltuna ei ainakaan mikään lapsenteko tai avioliitto ole - noin äkkipikaisesti päätettynä ainakaan.
Lisäksi, olitpa toiminut niin tai näin, tuo avokkisi kännykkä- ym. tietojen urkkiminen on vain yksinkertaisesti törkeää, jopa rikollista, kuten arvoisa Stonewall jo kerkisi mainita.

Tässä tapauksessasi, kuten lähes aina, rauhallinen, perusteellinen keskustelu on varmasti ensimmäinen tapa lähestyä ongelmaanne. Jos se ei tepsi, pieni pesäero ja tilanteen rauhoittaminen kumpikin tahollaan voisi olla seuraava lähestymistapa katsoa, josko teillä vielä tunteita toisianne kohtaan löytyy ja täten olisi mahdollista vielä lähentyä, keskustella asioista - edelleen - ja alkaa rakentaa luottamusta välillenne - ilman sitä on turha kuvitella yhtään mitään parisuhteelta.

 

[Musta Nuoli]

Pottakameli: älä helvetissä nyt ainakaan hairahdu naimisiin tai siitä esim. lapsia. Se olisi pahin mahdollinen virhe. Sen sijaan suosittelisin joko parisuhdeterapiaa tai sitten eroa jos avokki ei tähän suostu.

Luottamuksen pettäminen tuolla tavalla, että puoliso rikkoo kirjesalaisuutta ja pettää luottamuksen murtautumalla toisen posteihin ja ennen kaikkea toisen tileille kertoo jo omaa kieltään. Koska teko tehtiin toistekin, niin se tarkoittaa myös sitä, että jatkossa kaikkina tulevina vuosina et voi olla koskaan varma yksityisyydestäsi, et voi kirjoittaa ainuttakaan viestiä yksityisesti etkä voi koskaan kommentoida sanallakaan mitään yhdellekään naispuoliselle henkilölle ilman, että viestisalaisuutesi murretaan, se kopioidaan ja levitetään ympäriinsä ja jokainen lauseen puolikaskin tulkitaan "pettämiseksi". Aina kun teillä tulee olemaan riitaa, niin tietosi ovat vaarassa ja viestisalaisuutesi uhattuna.

Lisäksi tuo naisesi tunnustus toisen miehen suutelemisesta kertoo omaa kieltään siitä, että hän on luultavasti sen takia mustasukkainen koska on itse pettänyt/ollut valmis pettämään sinua ja olettaa automaattisesti, että koska hänkin on toisen miehen sylissä ollut niin sinäkin olet sitten toisen naisen sylissä. Pettäjäluonteethan olettavat muidenkin olevan yhtä moraalittomia ja epäluotettavia ja sen takia pettäjäluonteet ovat monesti erittäin mustasukkaisia itse.

Sinuna vaihtaisin nyt kerralla joka ainoan palvelusi, postisi ja muun tilisi salasanat ja pistäisin kännykkään lukituksen, jotta ilman tunnusta siihen ei kukaan pääse käsiksi eikä näe puhelutietoja. Jos on yhteinen tietokone/läppäri, niin siihen erilliset profiilit ja koneen profiilin meneminen automaattisesti lukkoon jos sitä ei käytetä viiteen minuuttiin. Tämän jälkeen aloittaisin vaikka uuden oman kämpän metsästyksen ja varautuisin siihen, että suhde on päättynyt ja on parempi pistää kertarytinällä poikki kuin kitkuttaa suhteessa täydellisen epäluottamuksen vallitessa ja odottaa, kuinka tilanne vuosien varrella yhä vain pahenee ja oma yksityiselämäsi on täysin mennyttä, koska lakia rikkova puoliso varastaa tietojasi ja tunnuksiasi omiin tarkoitusperiinsä. Toki sinäkin olit tavallaan jääräpäinen ja katkera, mutta toisaalta olit sitä täysin aiheesta, koska tietojesi urkkiminen ylipäätään tapahtui ja vielä toistekin.

Ei lapsia, ei papin aamenta ja monimutkaisempaa omaisuuden ositusta ja eroprosessia = ei hätää, sillä tuhoontuomitusta suhteesta pääsee vielä eroon.

 

[Ioota Rhoo]

Aiemmat kommentit Pottakamelin tilanteeseen ovat hyviä ja olen samaa mieltä, mutta haluan lisätä vielä tämän. Ja tämä näin yleisesti, sillä olen lukevinani, että Pottakameli on jo sisäistänyt saman asian.

Ihastuminen muihin ihmisiin on normaalia. Kahden tervepäisen ihmisen suhteessa pitäisi olla itsestään selvää, että kolmanteen osapuoleen ihastumisia tapahtuu. Näistä pitäisi myös voida puhua suhteellisen avoimesti, jos luottamus on kunnossa. Toki mustasukkaisuutta esiintyyy, mutta terveessä suhteessa nämä tällaiset ihastumiset pitäisi kummankin osalta ohittaa olan kohautuksella. Luottamus säilyy ja jopa vahvistuu kun voidaan avoimesti todeta, että ihastumisia tulee ja menee, mutta niihin ei reagoida.

Sen sijaan suhteen ongelmista puhuminen ulkopuolisille on luottamuksen pettämistä. Kahden keskeisistä asioista ei toisen tietämättä lörpötellä muille. Jos näistä asioista ei voi puhua parinsa kanssa tai edes yhdessä hakeutua, jonkun kolmannen juttusille, niin ollaan todella heikoilla jäillä.

Pottakamelin tilanteessa vaikuttaa siltä, että luottamus on mennyttä ja kommunikointi täysin tukossa. En halua tehdä ennustuksia tai arvailuja näiden tietojen pohjalta, mutta tuolla historialla luottamuksen palautuminen tuntuu vaikealta.

Suosittelen kunnollista pöydän putsausta, jossa kaikki revitään auki ja paljastetaan. Se joko auttaa uuteen alkuun tai nopeuttaa loppua.

 

[BOL]

Sen sijaan suhteen ongelmista puhuminen ulkopuolisille on luottamuksen pettämistä. Kahden keskeisistä asioista ei toisen tietämättä lörpötellä muille. Jos näistä asioista ei voi puhua parinsa kanssa tai edes yhdessä hakeutua, jonkun kolmannen juttusille, niin ollaan todella heikoilla jäillä.

Muuten hieno viesti, mutta tähän vahva eriävä mielipide. Kyllä omasta suhteesta pitää voida saada puhua myös hyväksi katsomilleen osapuolille. Itse pidän sitä jopa suotavana, että keskustelee asioista toisen sukupuolen edustajan kanssa, mutta vain silloin, jos on ihan aidon oikeasti ystävä. Mies ja nainen ymmärtävät usein vahingossa ja joskus tahallaankin asioita väärin. Tällöin olisi äärimmäisen hienoa, mikäli löytyy sellainen ystävä, joka voi sanoa ihan suoraan, että kannattaa vähän tarkastaa omaakin käytöstä ja toimintaa.

Itse liputan sen puolesta, että päätä tuuletellaan myös muiden kanssa. Mutta näiden ihmisten tulee olla ehdottoman luotettavia ja sellaisia ihmisiä, joiden voi luottaa kaikissa tilanteissa pitävän minun puoltani, vaikka eivät aina samaa mieltä kaikesta olisikaan. Pitää voida luottaa siihen, että se, mitä kerrotaan ei leviä minnekään.

Jos mä olisin Pottakameli, lähtisin lätkimään. Toisten viestejä ei lueta.

 

[TQoFE]

Te painitte nyt sellaisen parisuhdeongelman kanssa, minkä kanssa ei parisuhteelle kovin hyvää ennustetta voi antaa, nimittäin luottamuspulan tai oikeammin lähes täydellisen epäluottamuksen kanssa.

Tätä minäkin jäin miettimään, etenkin kun vielä luottamuspula on molemminpuoleinen. Tässä tilanteessa ensin on mennyt naisen luottamus kun mies riitoja välttääkseen on kaikkialla muualla kuin kotona, vaikka abortti oli ilmeisen kova paikka ja tukea olisi tarvittu. Tai näin oletan, ei kai sen jälkeen muuten riideltäisi siitä ja kaikesta muustakin? Asiaa ei tokikaan ole parantanut se, että nainen on sen jälkeen pettänyt luottamuksen lukemalla Pottakamelin viestit, peräti kahdesti.

Toisaalta Pottakamelikin valehteli lopettaneensa yhteydenpidon siihen naiseen, josta tuli mustasukkaisuusriitaa. Enkä tarkoita, että parisuhteessa saisi valita toisen kaverit, mutta koska tilanne oli jo valmiiksi todella vaikea ja kyseessä käsittääkseni oli melko uusi tuttavuus, olisi ehkä kannattanut yleisen maailmanrauhan nimissä luopua tuosta tuttavuudesta tai edes laittaa tuttavuus joksikin aikaa "jäähylle". Sanonut vaikka suoraankin, että omassa parisuhteessa on asiat huonosti eikä tiivis yhteydenpito toiseen naiseen nyt auta asiaa ollenkaan. Tai ainakin valehtelu ja selän takana puuhailu on takuuvarmasti vain pahentanut tilannetta entisestään.

Luottamuksen menettäminen - olivat syyt mitkä tahansa - on pahinta mitä parisuhteelle voi tapahtua. Hyvällä tuurilla, lujalla tahdolla ja paljolla työllä siitä voinee selvitä, mutta se vaatii todella paljon, molemmilta osapuolilta. Läheskään kaikki eivät onnistu, mutta kovasti tsemppiä Pottakamelille.

 

[Hawk #22]

Jaaha niin se elämä vaan muuttuu kun pääsee hetkeksi lomailemaan! Lapissa vietettiin parin kaverin kanssa talvilomaa ja tulihan sieltä pokattua yksi todella hyvännäköinen nainen, joka asuu vielä samalla paikkakunnalla. Nyt on reilu viikko tunnettu ja viime lauantaina oli ensimmäiset viralliset treffit. Uskomattominta tässä vielä oli, että tämä nainen oli se joka teki kaikki aloitteet.... Jotenkin vain niin ihmeellistä ja tuntuu jopa liian hyvältä ollakseen totta...

Yksi asia tässä kuitenkin on mitä pelkään, ja se olen minä. Minulla on tapana innostua näistä jutuista aina ihan liikaa ja sitten nainen lähtee pois kun mopo on karannut totaallisesti käsistä. Varsinkin tässä tapauksessa jalat vielä olisi pakko pitää koko ajan ihan maassa kun kyseisellä naisella ei ole koskaan ollut yhtään pitkäkestoista suhdetta. Tämän asian huomasinkin todella hyvin kun kerroin (facebookissa) soittelevani yhtä kappaletta kotona ja sanoin, että voisin esittää sen ehkä joskus kyseiselle naiselle kun saan opeteltua kappaleen kunnolla (en siis kertonut mistä biisistä oli kyse). Seurauksena oli lievä pelästyminen naisen osalta ja varoittelut liian nopeasta etenemisestä. Jotenkin oli vain todella vaikea arvata, että noinkin pieni asia voi aiheuttaa tuollaisen reaktion... En nyt kuitenkaan usko, että tuo sai mitään peruuttamatonta aikaan ja seuraavalla keskustelukerralla tilanne on varmasti taas rauhoittunut.

Onko jollain kokemuksia samanlaisesta ongelmasta ja mahdollisia vinkkejä miten tuota innostumista voisi hillitä? Yritän kyllä hyvin tarkasti valita, että mitä sanon ja milloin, mutta aina se ei ole kovin helppoa kun järki ei tunnu aina olevan ihan mukana näissä naisasioissa.

 

[Lazuri]

Sen sijaan suhteen ongelmista puhuminen ulkopuolisille on luottamuksen pettämistä. Kahden keskeisistä asioista ei toisen tietämättä lörpötellä muille. Jos näistä asioista ei voi puhua parinsa kanssa tai edes yhdessä hakeutua, jonkun kolmannen juttusille, niin ollaan todella heikoilla jäillä.

Tästä täytyy olla samaa mieltä BOL:n kanssa.

Miksi oman parisuhteen ongelmista kertominen ulkopuolisille olisi luottamuksen pettämistä? Ainakin minun mielestäni ystävät ovat juuri sitä varten, että heille voi purkautua juuri tämänkaltaisista ongelmista ja heiltä toivottavasti saa puolueettoman näkemyksen asiaan. Ulkopuolisen näkemyksen luulisi juuri nostavan sellaisia ajatuksia ilmaan, joita ei omassa tuskassaan tulisi tajuttua. Omien kokemuksien perusteella vastakkaiselle sukupuolelle on helppo purkautua oman parisuhteen ongelmista ja kysyä neuvoa asian ratkaisemiseen. En usko, että kovin monessa parisuhteessa kaikki riidat ja muut ongelmat jäävät pelkästään parin sisäiseksi asiaksi vaan monesti apua haetaan ulkopuolisilta kumppanin tietämättä. Ongelmista puhuminenhan yleensä tarkoittaa sitä, että toivoa ja halua suhteen jatkumiselle on vielä jäljellä ja että kirvestä ei vielä ole heitetty kaivoon. Toki sen voi laskea luottamuspulaksi, jos toinen lähtee avautumaan parisuhteen isoista ongelmista keskustelematta oman kumppaninsa kanssa ensiksi ongelmasta. Pienissä asioissa sen ei luulisi liiemmin haittaavan, mutta esimerkiksi Pottakamelin tapauksessa puhuisin ensin kumppanin kanssa asiasta ja vasta sitten kertoisin asiasta luotettaville ystäville.

 

[Ioota Rhoo]

Muuten hieno viesti, mutta tähän vahva eriävä mielipide. Kyllä omasta suhteesta pitää voida saada puhua myös hyväksi katsomilleen osapuolille. Itse pidän sitä jopa suotavana, että keskustelee asioista toisen sukupuolen edustajan kanssa, mutta vain silloin, jos on ihan aidon oikeasti ystävä. Mies ja nainen ymmärtävät usein vahingossa ja joskus tahallaankin asioita väärin. Tällöin olisi äärimmäisen hienoa, mikäli löytyy sellainen ystävä, joka voi sanoa ihan suoraan, että kannattaa vähän tarkastaa omaakin käytöstä ja toimintaa.

Itse liputan sen puolesta, että päätä tuuletellaan myös muiden kanssa. Mutta näiden ihmisten tulee olla ehdottoman luotettavia ja sellaisia ihmisiä, joiden voi luottaa kaikissa tilanteissa pitävän minun puoltani, vaikka eivät aina samaa mieltä kaikesta olisikaan. Pitää voida luottaa siihen, että se, mitä kerrotaan ei leviä minnekään.

En usko, että kovin monessa parisuhteessa kaikki riidat ja muut ongelmat jäävät pelkästään parin sisäiseksi asiaksi vaan monesti apua haetaan ulkopuolisilta kumppanin tietämättä. Ongelmista puhuminenhan yleensä tarkoittaa sitä, että toivoa ja halua suhteen jatkumiselle on vielä jäljellä ja että kirvestä ei vielä ole heitetty kaivoon. Toki sen voi laskea luottamuspulaksi, jos toinen lähtee avautumaan parisuhteen isoista ongelmista keskustelematta oman kumppaninsa kanssa ensiksi ongelmasta.

Tuo osa tekstistäni on kärjistetty. Kaikki on tietenkin tilanne- ja henkilökohtaista ja oikeampi tapa sanoa tuo olisi keskusteleminen on aina ensimmäinen ja paras tapa lähteä ratkomaan näitä. Aloita kotoa paristasi ja jos haluat puhua kaverille, kerro parille että aiot tehdä niin.

Omien ajatustensa peilaaminen muihin ihmisiin kuin siihen lähimpään on terveellistä ja ystävien tuki on tärkeätä. Yleisesti parisuhdeasioista varmasti puhutaan kodin ulkopuolella paljon, pääosin naisten toimesta, mutta mikäli se tapahtuu Pottakamelin kuvailemalla tavalla näen siinä paljon ongelmia.

Jo siitä yksinkertaisesta lähtökohdasta, että karkeasti yleistettynä naisten ja miesten tapa keskustella tunteistaan ja tuon keskustelun merkitys ovat täysin erillaisia. Miehelle on toki paljon hyötyä kysyä naiselta suhdeapua, mutta jos tuohon joutuu turvautumaan, niin se apu on sitten sitä seuravaa suhdetta varten. (toinen kärjistys)